Vuonna 2000 löydetty Kashaganin öljykenttä oli suurin öljylöytö neljään vuosikymmeneen. Sen tuotannon aloitus on kuitenkin ollut painajaismaisen kallista ja hidasta. Viiden vuoden ja reilun 10 miljardin dollarin hanke on paisunut yli 12 vuoden ja 40 miljardin dollarin painajaiseksi projektiksi, joka ei ole vieläkään tuottanut tynnyriäkään kaupallista öljyä.
Mutta siihen on vihdoin tulossa muutos. WSJ uutisoi juuri, että Kashaganin tuotantokalustoa ollaan käynnistelemässä, ja tuotanto käynnistynee kesän aikana. Alun tuotannoksi arvioidaan 75 000 barrelia päivässä, ja ensimmäisen vaiheen tavoite on 180 000 barrelia 2014 loppuun mennessä. Aiheesta on oma kappaleensa myös tuoreessa kirjassamme Suomi öljyn jälkeen, joka nyt siis selkeästi kaipaa pientä päivitystä ;).
Öljyntuotannon tilannepäivitys
Viime vuonna globaali öljyntuotanto kasvoi EIA:n mukaan (kaikki nestepolttoaineet jopa 2 %, pelkkä raakaöljy + kondensaatit hieman maltillisemmin). Alkuvuonna tuotanto ei EIA:n mukaan ole kuitenkaan kasvanut. Ensimmäisen neljänneksi tuotanto on ollut hieman viime vuotta vähäisempää, joten jää nähtäväksi miten Kashagan, ja toisaalta Yhdysvaltojen liuskeöljyn tuotannon kasvu tulevat loppuvuodesta vaikuttamaan tilanteeseen (ja toisaalta, laskevatko OPEC-maat kuten Saudi-Arabia edelleen omaa tuotantoaan pitääkseen hinnat riittävän korkeina). Ohessa vielä parin viime vuoden eri neljännesten keskimääräinen öljyntuotanto (raakaöljy + kondensaatit, lähde EIA). Yhden kuukauden tai neljänneksen (tai välttämättä edes vuoden) tuotantotiedoista tosin ei kannata vetää kovin suuria johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen.
74,442 mbpd Q1 2011
73,161 mbpd Q2 2011
73,902 mbpd Q3 2011
75,050 mbpd Q4 2011 (koko vuosi: 74,140 mbpd)
75,928 mbpd Q1 2012
75,617 mbpd Q2 2012
75,219 mbpd Q3 2012
75,707 mbpd Q4 2012 (koko vuosi: 75,617 mbpd)
75,523 mbpd Q1 2013
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Heinäkuu 2013
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Kesäkuu 2013
Liuskeöljyn tuotanto putoaa rajusti, joka nostaa kustannuksia. Kuva: Oil&Gas Journal
Liuskeöljyn tuotanto nostaa ei-Opec –maiden uuden öljyntuotantokapasiteetin hintaa. Vuoden 2012 marginaalihinta nousi yli 13 % ja oli 104,5 dollaria tynnyriltä.
Financial Times uutisoi (vaatii rekisteröitymisen) Sanford C. Bernsteinin (tutkimusyhtiö Wall Streetiltä) julkaisemasta analyysistä, jonka mukaan ei-Opec –maiden uuden öljyntuotannon marginaalihinta nousi viime vuonna rajusti, yli 13 %, vuodesta 2011. Yhtiö liittää kehityksen Yhdysvaltojen liuskeöljyn tuotantoon. Yhdysvalloissa voimakkaasti lisääntynyt liuskeöljyn tuotanto on nostanut hintoja ennennäkemättömästi. Vuonna 2011 Yhdysvalloissa marginaalihinta oli 89 usd, kun se vuonna 2012 oli 114 usd. Tuotantoteknologian kehitys on Totalin pääjohtaja Christophe de Margerien mukaan johtanut intuition vastaisesti kustannusten nousuun, ei laskuun. Tekniset reservit muuttuvat jatkuvasti kalliimmiksi tuottaa.
Tämä luo nihkeän asetelman, sillä esimerkiksi IEA:n mukaan 40 % seuraavien viiden vuoden lisääntyneestä tuotantokapasiteetista pitäisi tulla Yhdysvaltojen liuskeesta ja Kanadan öljyhiekasta.
Toisaalta kasvava tuotanto siis laskee öljyn hintoja, mutta samalla se nostaa öljyntuotannon kustannuksia.
Bernsteinin raportin mukaan alan nettomarginaalit ovatkin vuosikymmenen pohjalukemissa eikä tilanne ole kestävä; joko tuotannon hinnan tulee laskea tai öljyn hinnan nousta. Tuotannon marginaalihinta on vuosikymmenessä noussut 250 %, joten voi olla turhan toiveikasta olettaa että suunta yhtäkkiä rajusti muuttuisi. Samalla yhtiöt joutuvat siirtymään jatkuvasti heikommille tuotantoalueille, koska parhaat tuotantoalueet on hyödynnetty ensimmäisinä.
Kirjan julkaisun myötä olen saanut kutsuja esitelmöimään ja keskustelemaan sen aihepiiristä monenlaisiin tilaisuuksiin. Päivitän tänne missä milloinkin olen sitä mukaan kun tilaisuudet varmistuvat. Mikäli aihe kiinnostaa ja sopiva porukka löytyy, ota ihmeessä yhteyttä. Poliittisella taustallasi tai sen puutteella ei ole väliä ;).
*****
25.4.2013 Ilta öljystä – ja sen loppumisesta
Tampere – Pub Kahdet Kasvot torstaina 25.4.2013 klo 18 alkaen.
http://www.facebook.com/events/101855593346983/
*****
2.5.2013 Keskustelutilaisuus OLSYn järjestämänä
Oulu – Kangaspuiston päiväkoti torstaina 2.5.2013 klo 18 alkaen
Kartta – Facebook
*****
3.5.2013 Keskustelutilaisuus (englanniksi) kirjasta ja öljystä Oulun Yliopiston Thule-instituutin järjestämänä
Meet the author: Suomi öljyn jälkeen (Finland after oil) perjantaina klo 10-12 Ympäristötietotalo, Linnanmaa Campus (Huone IT134)
3.5.2013 Keskustelutilaisuus RadVas:n ja DSL:n opintokeskuksen järjestämänä
Oulu – Kulttuuritalo Valve perjantaina 3.5.2013 klo 19 alkaen
http://www.facebook.com/events/150187865152819/?fref=ts
*****
26.5.2013 Paneelikeskustelu teemasta ”Mitä öljyn jälkeen?” Maailma Kylässä -festivaaleilla
Helsinki – Maailma kylässä -festivaali – Su 26.5.2013 16.00–16.20 Amazon-lava
*****
28.5.2013 Radio-ohjelma Radio Helsingissä klo 12:00-13:00
Keskustelua kirjasta, öljystä ja öljyhuipusta – Osallistujina Rauli Partanen ja Harri Paloheimo (kerrankin päästään hämmentämään kimpassa…)
*****
29.5.2013 Alustus kirjasta ja öljystä Ruoan tulevaisuus Ry:n lukupiirissä
Viikin kampus, C-talon kahvihuone (1. kerros) klo 17:00-18:30
Innostus liuskekaasun ja liuskeöljyn ympärillä on viime aikoina ollut melkoinen. Olen aihetta itsekin käsitellyt muutamissa teksteissä vuosien mittaan:
- Liuskekaasu pahempaa kuin kivihiili
- Jenkkien liuskekaasuvyöhykkeen varat putosivat viidennekseen
- Kiinalla liuskekaasua 200 vuodeksiPuolan liuskekaasuvarat putosivat rajusti
- PricewaterhouseCoopersin liuskeöljy-raportin analyysi
- Le Monde Diplomatique -lehden liuske-energiaa käsittelevän artikkelin yhteydessä ollut kolumnini (04/2013)
Tämä artikkeli tuo jälleen yhden pienen mutta tärkeän perspektiivin liuskekeskusteluun: Tuotantokaivojen tuotannon kehitys – sekä yksittäisenä kaivona että esiintymien keskimääräisenä suuntauksena. Kuva ei ehkä ole ihan niin ruusuinen, miltä se mainospuheista ja median hihkumisesta päätellen voisi näyttää. Artikkelin tiedot perustuvat pääosin David Hughesin tekemään raporttiin Drill Baby, Drill – Can unconventional fuels usher in a new era of energy abundance?
Yksittäiset kaivot
Aloitetaan yksittäisestä kaivosta. Liuskeöljyä ja kaasua tuotetaan samoista kaivoista. Esiintymän märkyydestä tai kuivuudesta riippuen tuotanto on joko kaasupitoisempaa tai öljypitoisempaa – öljy on kondensaatteja ja erittäin kevyttä öljyä (näillä on muuten omat markkinansa Albertan bitumin notkistamisessa. Kevyestä öljystä saadaan myös tavanomaista parempi hinta). Liuskeöljyn tuotannosta noin 80 % on keskittynyt kahdelle esiintymälle, Bakkeniin ja Eagle Fordiin. Loput parikymmentä tuotannossa olevaa esiintymää ovat huomattavasti kuivempia, joten korkeamman tuotantoasteen liuskeöljyesiintymät eivät ole ehkä niin yleisiä mitä luullaan.
Useimmat kaasulähteet ovat nykyisillä kaasunhinnoilla (noin 3,4 usd / mcf) reilusti tappiollisia, jonka vuoksi tuotanto on siirtynyt märemmille alueille parina viime vuotena. Kun aikaisemmin poratut mutta vielä käyttöön ottamattomat kaasulähteet on otettu käyttöön, alkaa kaasuntuotanto vähentyä nopeasti. Kaasuntuotannon ehtyminen nostaa kaasun hintaa (kannattavuusraja on arvioitu noin 7 dollarin paikkeille, +/-2 dollaria lähteestä riippuen), joka ajallaan taas siirtää porauskalustoa kaasualueille. Tiedossa voi siis olla villien hintavaihteluiden vuosikymmen. Yhden kaivon poraaminen maksaa muutamasta miljoonasta dollarista reiluun kymmeneen miljoonaan, ja kestää yhdeltä ”miehistöltä” karkeasti noin kuukauden. Kun (horisontaali)poraus ja hydrofragmentointi/vesisärötys on tehty, paikalle jää erinäinen määrä putkia ja säätimiä (kts. kuva). 
Kun lähde porataan ja tuotanto alkaa, mitataan parin ensimmäisen kuukauden aikana IP, Initial Production. Se on tyypillisesti myös kyseisen kaivon suurin tuotantoteho sen elinkaaren aikana. Tästä alkaa varsin vauhdikas alamäki. Keskimäärin liuskekaasun tuotanto putoaa kolmessa vuodessa 80–95 % alkutuotannosta (IP). Liuskeöljylle luvut ovat samankaltaisia; 81–90 % ensimmäisenä kahtena vuonna. 5-7 vuodessa useimmista kaivoista tulee niin sanottuja ”stripper well”-kaivoja, jotka tuottavat alle 10 tynnyriä päivässä. Muita kiinnostavia, mutta vähemmän esiteltyjä lukuja ovat:
- Keskimääräinen kokonaistuotantomäärä per kaivo (jonka avulla voidaan laskea tuotannon break-even hinta)
- Keskimääräisen kokonaistuotantomäärän kehitys (joka kertoo esimerkiksi sen, miten ”kypsä” kyseinen alue on, eli miten tarkkaan parhaat esiintymät on jo tikattu)
- Alueen kaivojen keskimääräinen tuotannon putoaminen per vuosi (liuskeöljyllä kokonaisuutena tämä on 40 %)
- Keskimääräisen tuotannon putoamisvauhdin kehitys vuosittain (kertoo myös alueen kypsyydestä)
Tuotantoalueet kokonaisuutena
Mitä kaivojen tuotannon nopea hupeneminen sitten tarkoittaa käytännössä? Jotta liuskekaasun ja liuskeöljyn tuotanto saadaan pysymään nykyisellään, tarvitaan noin 8600 uutta kaivoa vuosittain, joiden poraaminen maksaa yli 48 miljardia. Yhdysvalloissa kaivoja on porattu yli kaksinkertainen määrä verrattuna 2000-luvun alkuvuosiin, ja tuotanto on noussut noin puoli miljoonaa tynnyriä päivässä (tai noin 10 %). Vuodesta 1990 toiminnassa olevien kaasuntuotantokaivojen määrä on noussut 90 % samalla kun niiden keskimääräinen tuotanto on laskenut 38 %.
Liuskekaasun tuotannosta 88 % tulee kuudesta esiintymästä, top3 vastaa 66 %:sta
- Haynesville on näistä suurin, ja tuottaa noin 7 miljardia kuutiojalkaa (bcf) kaasua vuorokaudessa. Alueen huipputuotanto oli kasvaneesta kaivomäärästä huolimatta vuoden 2011 lopussa.
- Barnett on toiseksi suurin, ja täältä koko liusketuotanto sai alkunsa. Se tuottaa 5,85 bcf kaasua päivässä, mutta senkin tuotanto on, kasvaneesta kaivojen määrästä huolimatta, ollut tasanteella 2011 joulukuusta alkaen. Koska alueella on vain kolmannes vaaditusta kalustosta, jolla tuotanto saataisiin pysymään nykyisellä tasolla, tulee tuotanto putoamaan lähiaikoina (paitsi jos kaasun hinta nousee ja houkuttelee alueelle lisää kalustoa).
- Marcellus on kolmanneksi suurin, 5,45 bcf päivätuotannollaan. Se on nuori esiintymä, ja kasvaa yhä voimakkaasti. Tuotantotietoa on vielä niukalti.
Kuudesta suurimmasta esiintymästä kaksi kasvattaa tuotantoaan, kaksi on tasaisella, ja kahdessa tuotanto putoaa. Yhdysvaltojen liuskekaasuntuotanto on ollut 2011 loppuvuodesta tuotantotasanteella. IP, eli alkutuotanto uusilla kaivoilla, on laskussa neljässä suurimmassa esiintymässä viidestä, jotka tuottavat noin 80 kaikesta liuskekaasusta. Edessä on siis yhä kiihtyvän poraamisen ajat – joka tosin ei nykyhinnoilla ole mahdollista, sillä käytännössä lähes joka esiintymässä nykyinen kaasunhinta on matalampi mitä tuotannon kustannukset keskimäärin. Uutisoinnissa ei ole myöskään hirveästi vilauteltu sitä tietoa, että EIA on äskettäin laskenut arviotaan tuotettavissa olevista kaasuvaroista 42 %, ja uusi arvio on 482 biljardia kuutiojalkaa. Aiemmin hehkutetut ”Satojen vuosien liuskekaasuvarat” kestävät nykykäytöllä noin 25 vuotta…
Liuskeöljyn tuotanto kasvaa – ja romahtaa?
Jos nykyinen porausaktiviteetti nykyisillä liuskeöljy-alueilla säilyy (eikä siirry esimerkiksi liuskekaasua poraamaan nousevan hinnan houkuttelemana), niin liuskeöljyn tuotannon huippu Yhdysvalloissa tulee noin vuonna 2017 (@2,3 mbpd). Tämä romahtaa varsin nopeasti – vuoteen 2025 mennessä tuotanto on enää 0,7 mbpd. Koko Yhdysvaltojen liuskeöljyn tuotantokupla kestäisi siis reilun vuosikymmenen, ja mitä nopeammin nyt porataan ja tuotantoa lisätään, sitä nopeammin huippu ja sen jälkeinen romahdus tulee. Luvut perustuvat EIA:n arvioihin soveltuvien liuskeöljy-porauspaikkojen määrästä sekä niiden nykyisestä porausvauhdista. Eagle Fordin ja Bakkenin, joista yli 80 % liuskeöljyn tuotannosta tulee, kokonaisvarantojen määrä on arvioitu reiluun 5 miljardiin tynnyriin – se on alle 10 kuukautta Yhdysvaltojen öljynkulutusta nykytahtiin. Valtaosa Yhdysvaltojen liuskeöljyvaroista on Kalifornian esiintymässä, jossa sijaitsee noin kaksi kolmannesta arvioiduista varoista. Näitä ei kuitenkaan ole toistaiseksi vielä merkittävästi hyödynnetty.
EIA:n tuotantoprojektiot, joita monet pitävät nykyisellään turhan pessimistisinä, olettavat että 2040 mennessä saadaan tuotettua ja käytettyä 78 % teknisesti tuotettavissa olevista arvioiduista liuskeöljyvaroista (ei siis vain taloudellisesti tuotettavista, vaan siihen lisäksi myös teknisesti tuotettavissa olevat arvioidut varat). EIA arvioi nämä tekniset varannot 33,2 miljardiin tynnyriin, joka vastaa noin neljän vuoden Yhdysvaltojen öljynkäyttöä. Tässä puhutaan melkoisen aggressiivisesta (ja nousevien hintojen mahdollistamasta) teknisten varantojen siirtämisestä tuotettavissa oleviin varoihin, kun ne pitää melkein kaikki ehtiä vielä tuottamaankin alle kolmessa vuosikymmenessä! Kaupalliset toimijat, kuten Bakkenin ensimmäinen iso toimija Continental Resources Inc., ovatkin jo ottaneet lusikan käteensä ja arvioivat tuotettavissa olevat varat lähes kymmenkertaisiksi (24,3 Gb) EIA:n ja USGS:n (3-4,3Gb) arvioihin verrattuna. Heidän optimismiin voi suhtautua tietyllä varauksella, sillä yhtiöiden arvo on sidoksissa alueen arvioituihin varantoihin. Käytännössä he ovat siis siirtäneet 2/3 arvioiduista teknisistä varannoista jo todennettuihin, tuotettavissa oleviin varoihin.
Liuskekaasusta ja –öljystä kuulemme vielä.
ASPO Finland järjestö, jonka pj olen, antoi jokin aika sitten lausunnon eduskunnan Liikenne- ja viestintävaliokunnalle koskien uutta Energia- ja ilmastostrategian 2013 päivitystä. Alla lausuntomme bloginkin lukijoille tiedoksi.
****************
ASPO Finland – Association for the Study of Peak Oil and Gas LAUSUNTO
Eduskunnan Liikenne- ja Viestintävaliokunta
Öljyn ja öljyntuotantohuipun yhteiskunnallisia vaikutuksia tutkivan ASPO Finlandin lausunto Liikenne- ja Viestintävaliokunnalle 15.4.2013
Energia- ja ilmastostrategian mineraaliöljyn käytön vähentämisohjelma aliarvioi öljyntuotantohuipun taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia sekä riskejä – Vähentämisen tulisi keskittyä etupainoisesti nimenomaan kriittisiin ja paljon aikaa vieviin kohteisiin
Kiitämme mahdollisuudesta antaa lausunto valtioneuvoston selonteosta energia- ja ilmastostrategiaksi ja esitämme lausuntonamme seuraavaa:
I – ÖLJYHUIPPU JA E&I STRATEGIAN MINERAALIÖLJYN VÄHENTÄMISOHJELMA
Öljynkäytön vähennystavoitteiden asettamisessa tulisi ottaa huomioon öljyntuotannon huipun ennustettu asettuminen tälle vuosikymmenelle. Öljyn tuotantohuippua ei kuitenkaan mainita strategiassa.
Öljyntuotannon kasvu siirtyi vuonna 2005 hitaan kasvun aikaan (keskimäärin noin 0,5 % vuodessa – EIA:n tuotantotiedot 2005–2011), vaikka hinnat ovat samaan aikaan moninkertaistuneet. Kansainvälinen energiajärjestö IEA puolestaan totesi WEO 2010 energiaraportissaan, että perinteisen raakaöljyn tuotantohuippu sivuutettiin 2006. Valtaosa saadusta kasvusta on nestekaasuja ja epätavanomaista öljyä, joita on kallista tuottaa. Öljyn tuotantohuipun lähestymisen myötä paluuta halpaan öljyyn ei enää ole. Esimerkiksi IMF:n tuoreessa mallissa (IMF 2012) öljyntuotannon vaatimatonkin kasvu tulee jatkossa vaatimaan öljynhinnan lähes kaksinkertaistumista vuosikymmenessä.
Öljyhuippua tai yllämainittuja keskeisiä analyysejä ja niiden seurauksia ei strategiassa kuitenkaan mainita.
Vapaille markkinoille päätyvän öljyn huippu oli vuonna 2005
Öljyn tuottajamaat lisäävät voimakkaasti omaa kulutustaan vaurastuessaan, joten vaikka niiden tuotanto ei putoaisikaan, niin vientiin ja vapaille markkinoille päätyvän öljyn määrä vähenee. Myös miljoonat kehittyvien, ns. BRICS-maiden kansalaiset ovat vaurastumisensa myötä lisäämässä öljynkäyttöään voimakkaasti. Vuosien 2005–2010 trendien jatkuessa OECD-maihin päätyvän tuontiöljyn määrä putoaa yli 40 % vuosikymmenessä, jos öljyntuotanto pysyy tasaisena (Alekklett 2012).
Strategiassa (s. 51.) todetaan: ”Suomessa öljyn osuus kokonaisenergiankulutuksesta vähenee ilman uusia toimenpiteitä noin 24 %:sta vuonna 2011 noin 20 %:iin vuoteen 2020 menneessä. Tämä on Euroopan ja yleensäkin teollisuusmaiden alhaisimpia lukuja.”
Vaikka suhteellinen osuus on sekin merkityksellinen, jättää strategia mainitsematta, että tällöin päästään absoluuttisessa per capita -kulutuksessa vasta lähelle keskieurooppalaista nykytasoa. Strategia asettaa tavoitteeksi (s.51), että: ”vuonna 2025 mineraaliöljyn osuus Suomen kokonaisenergiankulutuksesta putoaa alle 17 %:iin.”
Vaikka tavoite on määrällisesti kohtalaisen suuri, on se ennakoinnin kannalta riittämätön yllämainitut trendit huomioiden. Lisäksi suomalaisten öljynkäyttö on absoluuttisesti mitattuna esimerkiksi keskieurooppalaisiin nähden nyt noin neljänneksen suurempaa, eli kulutuksen vähentämisen aloituskohta on korkealla. Strategiassa ei ole huomioitu vapaille markkinoille päätyvän öljyn määrän kutistumista ja sen seurauksia, kysymys ei siis ole vain öljyn globaalista tuotantokyvystä vaan myös saatavilla olevan öljyn voimakkaasti kohoavasta hinnasta.
Öljyntuotannon rajoitteiden ja öljyn hinnan vaikutus talouteen on aliarvioitu
Talouskasvu ja öljynkäytön kasvu ovat historiallisesti kulkeneet käsi kädessä. Vaikka öljyn osuus kansantalouden kustannuksesta on vain 2–5 %, sen vaikutus talouteen voi olla jopa 20–25 % (IMF 2011). Öljy on jo suurin komponentti selittämässä Suomen vaihtotaseen vajetta. Jos öljynkulutusta vähennetään suunnitellusti noin viidennes, voivat nousevien hintojen myötä Suomen vuotuiset öljykustannukset silti nousta nykyisistä jopa puolella (noin 4 miljardia dollaria) vuoteen 2025.
Viime vuosina on käynyt ilmi, että öljyn hinnat nousevat heti, kun markkinoille leviää huhu länsimaiden elpyvästä taloudesta. Öljyn noussut hinta puolestaan on merkittävä tekijä, joka ajaa talouden takaisin taantumaan, ja vahvistaa siten esimerkiksi Euroaluetta koettelevaa velkakriisiä. Suomen tapaan nykyisenkaltaiset öljyintensiiviset länsimaat tuskin pystyvät saavuttamaan totuttua talouskasvun tasoa nykyisillä öljynhinnoilla. Tämän vuoksi öljynkäytön nopea vähentäminen etupainotteisesti on pidemmällä aikavälillä kustannustehokasta politiikkaa.
II – ÖLJYHUIPUN VAIKUTUKSET LIIKENNESEKTORILLE
Kituva talouskasvu tekee infrastruktuuri-investoinneista tulevaisuudessa yhä hankalampia
Talousvaikeuksien lisäksi nousevat öljynhinnat nostavat yleistä kustannusinflaatiota, sillä öljy on osana lähes kaikessa tuotannossa tai toiminnassa ainakin jollain tasolla. Jatkossa merkittäville infrastruktuuri-investoinneille muodostuvatkin ongelmiksi sekä heikosti kehittyvä talous että nousevat energia- ja materiaalikustannukset. Tämän vuoksi olisi syytä korostaa riittävän aikaisessa vaiheessa tehtävien öljynkäyttöä tehostavien ja öljyriippuvuutta pienentävien infrastruktuurihankkeiden merkitystä. Voimakkaasti nouseva öljynhinta ja mahdolliset saatavuusvaikeudet tarkoittavat, että tulevaisuudessa investoinnit ovat suhteessa nykyistä kalliimpia. Öljyn tuleva hintakehitys ja sen talousvaikutukset tulisi ottaa paremmin huomioon öljytehokkuutta parantavien hankkeiden kannattavuuden arvioinnissa.
Liikenne on öljyriippuvaista ja kalusto vaihtuu hitaasti – myös kaavoitusmuutokset ovat hitaita. Öljyn tuotantohuipun asettuminen nykyhetkeen tarkoittaa, että näiden öljyriippuvuuden nopeutettu vähentäminen on todella tärkeää.
Strategiassa mainitaan (S. 51) ”Jatkossa [2020 jälkeen] mineraaliöljyn käyttö vähenee ja tai sen käyttöä vähennetään erityisesti liikenteessä, kun biopolttoaineet ja sähköautot yleistyvät, sekä talojen lämmityksessä lämpöpumppujen ja puupolttoaineiden käytön yleistyessä. ” Strategian mukaisesti säästöjä pyritään saamaan aikaisesti erityisesti tarkasteluajanjakson loppupuolella, kun käyttöä vähentävät ratkaisut yleistyvät. Tämä olettaa, että taloustilanne sallii yleistymiselle välttämättömät infrastruktuuri-investoinnit, teknisten ratkaisuiden kaupallistamisen ja tuomisen riittävän laajasti ja edullisesti tarjolle, sekä kuluttajien ostovoiman pysymisen riittävän korkealla tasolla uusien ratkaisuiden hankkimiseksi. Tämänhetkisten trendien valossa mikään näistä oletuksista ei vaikuta todennäköiseltä. Seurauksena lähivuosina ilmenevät kulutuksen leikkaustarpeet kohdistuvat nimenomaan liikenteeseen.
Öljy, jolla 95 % liikenteestä toimii, ei ole liikenteessä tällä hetkellä riittävän nopeasti korvattavissa. Läntisiltä talouksilta kuluu parhaimmillaankin 10–20 vuotta yhteiskuntansa merkittävään öljyriippuvuuden vähentämiseen (Hirsch / DOE 2005). Öljyhuippu pakottaa pudottamaan liikennesuoritteita merkittävästi tulevina vuosina, mikäli asetettuja tavoitteita ei kiristetä.
Keskeisimmät keinot vähentää kriittistä öljynkäyttöä löytyvät liikenteestä – joukkoliikenteen käytön lisääminen, liikenteen sähköistäminen sekä energiatehokas ja tiivis kaavoittaminen eräinä esimerkkeinä. Vaikka autojen polttoainetehokkuus kasvaakin, ja markkinoille tulee myös hybridi- ja sähköautoja, niiden vaikutus koko 3 miljoonan henkilöauton keskikulutukseen on jäänyt vaatimattomaksi. Mikäli esimerkiksi 2013 alkaen joka neljäs myyty auto toimisi sähköllä, 25 % autokannasta olisi sähköistetty vasta vuonna 2033. Vaihtoehtoisten voimanlähteiden (esimerkiksi sähkö, kaasu ja etanoli) nopeutettu käyttöönotto liikenteessä onkin erittäin tärkeää. Sillä pehmennetään sekä nousevien hintojen että mahdollisten kriisien vaikutuksia. Samoin yksityisautoilua on mahdollista tehostaa ja kasvattaa sen joustoja öljyshokkien varalta kannustamalla yhteiskäyttöratkaisuita, joiden avulla jo olemassa oleva kalusto ja liikennesuoritteet palvelevat suurempaa määrää kuluttajia. Esimerkiksi Ruotsi on ottanut tavoitteekseen liikenteen mineraaliöljyriippuvuuden katkaisemisen 2020 mennessä ja on toiminut aktiivisesti jo vuosia tavoitteen saavuttamiseksi.
Kriisit muuttuvat todennäköisemmiksi kireillä markkinoilla
Yllämainituissa kohdissa esille tuotu kehitys edellyttää asioiden sujumista suhteellisen hyvin. Ennenkokemattoman kireillä ja joustamattomilla öljymarkkinoilla riskit erilaisille kriiseille kuitenkin kasvavat ja niiden vaikutukset esimerkiksi hintoihin moninkertaistuvat (London School of Economics 2010). Libyan 2011 sisällissota toimii tästä yhtenä esimerkkinä. Öljymarkkinoiden alati kiristyessä samankaltaisia suhteellisen pieniä mutta vaikutuksiltaan mittavia öljyshokkeja on odotettavissa enenevässä määrin.
Huoltovarmuutta lienee öljyn osalta perusteltua pyrkiä nostamaan. Samalla on päättäväisesti ja pitkäjänteisesti rakennettava yhteiskuntaa ja sen kriittisiä osia huomattavasti nykyistä öljytehokkaammaksi. Tällöin pehmennetään äkillisten kriisien vaikutuksia ja toisaalta nostetaan kotimaisista raaka-aineista tuotettujen biopolttoaineiden suhteellista osuutta öljynkäytöstä. Varsinkin toisen sukupolven biopolttoaineiden kaupallisen tuotannon tukeminen on kallistuvan mineraaliöljyn kannalta järkevää.
III – ASPO FINLANDIN POLITIIKKASUOSITUKSET LIIKENNESEKTORIN OSALTA:
- Mineraaliöljynkäytön vähennystavoitteiden asettamisessa tulisi ottaa huomioon öljyntuotannon huipun ennustettu asettuminen tälle vuosikymmenelle. Öljyhuipun vaikutukset tulisi arvioida omassa skenaariossaan ja sen toteutumista seurata tarkasti.
- Julkisen liikenteen käytön lisääminen ja sen kannattavuuden arvioiminen yllämainittujen trendien valossa.
- Vaihtoehtoisten voimanlähteiden (esimerkiksi sähkö, kaasu ja etanoli) nopeutettu ja etupainotteinen käyttöönotto liikenteessä on erittäin tärkeää. Tavoitteiden ja käytettävien keinojen kuvausta tulisi terävöittää ja priorisoida.
- Yksityisautoilun tehostaminen erilaisia yhteiskäyttöratkaisuja suosimalla ja niihin kannustamalla.
- Huoltovarmuutta on öljyn osalta lienee perusteltua pyrkiä nostamaan. Samalla on päättäväisesti ja pitkäjänteisesti rakennettava yhteiskuntaa ja sen kriittisiä osia huomattavasti nykyistä öljytehokkaammaksi.
- Kuten strategiassa todetaankin (s. 52), on kotimaisen biopolttoainetuotannon (eritoten 2. sukupolven laitokset) edistäminen järkevää.
http://www.youtube.com/watch?v=4qYZ6t99hRk&feature=youtu.be
Pitkästä aikaa viikon video. Ei sillä etteikö kiinnostavia pätkiä ole tullut vastaan, mutta oikeastaan en ole ehtinyt ja muistanut niitä tänne linkitellä viime aikoina. Mutta tässä taas viikonlopuksi viikossa tehty pikadokumentti.
Huhtikuussa ilmestyneessä Le Monde Diplomatique -lehdessä oli mielenkiintoinen käännösartikkeli liuske-energia-buumista. Pääsin kirjoittamaan jutun yhteyteen oman pienen kolumnin aiheesta minäkin, ja se on alla teidänkin riemuksenne. Liuskeasioista on tulossa lähiaikoina lisääkin materiaalia blogiin.
*************************
Liuskeöljy ei ole halpaa öljyä
Liuskeöljy ja -kaasu ovat olleet viimeisen parin vuoden kuuma puheenaihe energia-sektorilla. Niitä on Yhdysvalloissa vaalihuumassa nostettu energiaomavaraisuuden ja talouskasvun takuumiehiksi, ja nyt niiden harteille ollaan pukemassa globaalin energiantuotannon pelastajan viittaa (ilmastonmuutos, kuinka ollakaan, on lobattu unohduksiin). Liuskeöljystä ja -kaasusta puhuttaessa on kuitenkin hyvä tietää muutama keskeinen seikka.
Liuskekaasun ja -öljyn tuotantokaivon[i] pääomakustannus on jopa 10 miljoonaa dollaria per kaivo, ja päälle tulee tietysti operointikustannukset. Nykyisillä öljyn ja kaasun hinnoilla Pohjois-Amerikan liusketuottajat tekevät lähes poikkeuksetta tappiota, joka on rahoitettu velkaannuttamalla yhtiöitä yhä enemmän[ii]. PriceWaterhouseCoopersin tuore raportti[iii] kuitenkin esittää, että öljyn hinnat tulevat jatkossa olemaan ennusteita matalampia, koska tuotantoa tulee olemaan ennusteita enemmän. Näin siitäkin huolimatta, että viitatuiden organisaatioiden (EIA ja IEA) hintaennusteet ovat 2000-luvulla olleet kategorisesti aivan liian optimistisia.
Mikäli öljyn hinta uhkaa laskea, putoaa pienellä viiveellä osa kalliimpaa tuotantoa pois – koska se ei ole enää kaupallisesti kannattavaa. Näin on kenties käymässä paraikaa Yhdysvalloissa liuskekaasulle, sillä kaasun hinnan romahdettua sen tuottajat siirtyivät porauslaitteineen tuottamaan liuskeöljyä[iv]. Kun öljyn määrä markkinoilla vähenee, alkavat hinnat nousta. Nouseva hinta puolestaan tuuppaa läntiset taloudet jälleen uuteen taantumaan, ja ylivelkaantumisen ohella elintasoa jatkuvasti kurjistava noidankehä syvenee. Miten tämä keskeinen markkinavoimien mekanismi on jäänyt PwC:n ekonomisteilta huomioimatta? Mikä saa heidät luulemaan, että voimme sekä syödä liuskekakun että saada sen?
Keskeinen argumentti liuskeöljyn kyvyttömyydestä globaalin öljyntuotannon nostamiseen löytyy tilastoista. Vaikka maailman öljynporauskaluston määrä on räjähtänyt viime vuosina, on öljyn kokonaistuotanto noussut alle puoli prosenttia vuodessa. Keskustelun sävystä voisi kuitenkin päätellä, että uimme pikapuoliin puoli-ilmaisessa liuskeöljyssä. Kukaan vaan ei vielä tiedä mistä ja millä hinnalla tämä öljy saadaan tuotettua, sillä esiintymien laatu vaihtelee valtavasti. Tällä hetkellä koko ala on niin täynnä kuplan tunnusmerkkejä, että jäljelle jää lähinnä veikkaaminen siitä, milloin kupla puhkeaa. Tämän jälkeen käteen jää poltetun pääoman tuhkan lisäksi aivan varmasti jonkin verran liuskeöljyn ja -kaasun tuotantoa. Mutta kuinka paljon?
[i] Liuskeöljyä ja liuskekaasua tuotetaan samoista kaivoista. Riippuen esiintymän märkyydestä tai kuivuudesta, saatu tuote on öljypitoisempaa tai kaasupitoisempaa.
[ii] http://seekingalpha.com/instablog/121744-mark-anthony/1354531-the-real-bakken-shale-well-decline
[iii] Shale oil: the next energy revolution, http://www.pwc.com/en_GX/gx/oil-gas-energy/publications/pdfs/pwc-shale-oil.pdf
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Toukokuu 2013
Otsikko on skandaaliuutinen, josta tuskin tulee skandaalia. Miksi?
Kyseessä on maailman kenties kuuluisimman ilmastotutkijan, James Hansenin ja Pushker Kharechan, tuoreessa vertaisarvioidussa tutkimuspaperissa saatu johtopäätös. Miljoonat pelastuneet ja pelastuvat eivät kuitenkaan herättäneet mediassa hirveästi huomiota – kunnes Suomessakin YLE uutisoi aiheesta.
Että mitä ihmettä?
Hiilen ja muiden polttoaineiden (kuten dieselöljy, turve, polttopuut) polttaminen aiheuttaa aina hiukkaspäästöjä. Nämä hiukkaset ovat terveydelle haitallisia varsinkin suurempina annoksina. Suomessa pienhiukkasiin kuolee arviolta 1300 ihmistä vuodessa. Siis useita joka päivä. Jonka lisäksi noin 30 000 ihmisen astmaoireet pahenevat pienhiukkasten vuoksi, pelkästään Suomessa.
Paperin mukaan fossiilisten polttamisen hiukkaspäästöt aiheuttavat noin miljoona ennenaikaista kuolemaa globaalisti joka vuosi. Jos ydinvoimalla historiallisesti tuotettu energia olisi korvattu hiilellä ja maakaasulla, olisi näitä kuolemia tullut arviolta 1,84 miljoonaa enemmän, ja hiilidioksidia olisi päässyt ilmaan 64 gigatonnia enemmän. Hiilen polttaminen ja ydinvoima tarjoavat molemmat perusvoimaa, (baseload), jota nykyinen yhteiskunta tarvitsee toimiakseen, joten ne usein korvaavat toisiaan – jos rakennetaan hiilivoimaa, ei rakenneta ydinvoimaa, jos rakennetaan ydinvoimaa, ei rakenneta hiilivoimaa – noin kärjistetysti. Perusvoiman minimimäärä riippuu luonnollisesti yhteiskunnasta ja sen elinkeinorakenteesta, ilmastosta ja muutamasta muusta tekijästä. Kun kyseessä on isompi kokonaisuus, jonkinlainen perusvoiman tarve on silti koko ajan olemassa. Olen tarkastellut perusvoimaa omalla kohdallani täällä.
Takaisin aiheeseen.
Siis 1,84 miljoonaa kuolemaa on vältetty tähän mennessä, ja tulevaisuudessa voidaan välttää jopa miljoonia lisää, riippuen ydinvoiman rakentamisvauhdista ja siitä, mitä sen sijaan rakennetaan. Samana aikana paperi arvioi, että ydinvoima on aiheuttanut noin 4900 kuolemaa. UNSCEAR (United Nations Scientific Commitee on the Effects of Atomic Radiation) tosin tuoreimmassa raportissaan arvioi esimerkiksi Tšernobylin säteilyn kuolonuhrit huomattavasti aiempia vähäisemmiksi, joten raportin määrä voi olla liian suuri. Säteily on sekin UNSCEAR:in toimesta todettu huomattavasti luultua vaarattomammaksi (tästäkään ei tosin ole kauheasti uutisoitu, täällä yksi). Toki säteilyn uhreista on myös rajusti suurempia arvioita. YK:n alainen The International Agency for Research on Cancer arvio kuolleet 16 000 henkeen. Venäjän tiedeakatemia puolestaan arvioi noin 200 000 kuollutta, ja Ukrainan säteilysuojavirasto arvioi jopa 500 000 kuollutta.
Pointti on se, että UNSCEAR on YK:n alainen säteilyn vaikutuksia tutkiva komitea, hieman kuin säteilyn IPCC, joka kerää ja raportoi aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja antaa niiden perusteella raportteja ja suosituksia. Monet ottavat IPCC:n arviot ilmastonmuutoksen tilanteesta (vaikka puutteellisia ja politisoituneita ovatkin) suhteellisen tosissaan ja ovat sitä mieltä, että ilmastonmuutos on erittäin vakava ongelma. Samalla he usein pitävät vastaavan organisaation, UNSCEARin esittämiä arvioita useita kokoluokkia väärinä. Tieteeseen luotetaan siis yhtäällä, mutta jos sen tulokset ovat ristiriidassa omien uskomusten tai mielipiteiden (saati aseman ja toiminnan oikeutuksen) kanssa, niin tieteestä tuleekin yhtäkkiä epäluotettavaa ja korruptoitunutta. Tämä ei ole puolusteltavissa, vaan tämä on yksinkertaisesti väärin. Toki, UNSCEAR voi olla läpeensä mätä organisaatio siinä missä mikä tahansa muukin. Mutta jos näin olettaa, niin olisi kenties hyvä tarjota siitä jotain muutakin näyttöä kuin oma kognitiivisen dissonanssin aiheuttama paha olo?
Monissa korkeampia uhrilukuja esittävien tahojen arvioissa on (tietääkseni) tehty useita kyseenalaisia oletuksia. Monet ovat esimerkiksi niputtaneet onnettomuuden uhreiksi kaikki tuona aikana lisääntyneet kuolleet. Tällöin unohdetaan, että Neuvostoliitto romahti samoihin aikoihin. Se romahdutti myös yhteiskunnan rakenteet, monien elintason ja lisäsi rajusti esimerkiksi päihteiden käyttöä väestössä. On aivan satavarmaa, että näistä asioista seurasi merkittävä määrä ennenaikaisia kuolemia – mutta miksi esimerkiksi ydinvoimaa vastustavat tahot (ja toisaalta vahinkojen laajuuden mukaan korvauksia ja ulkopuolista tukea saavat tahot) eivät ole ottaneet näitä juurikaan huomioon? Ja miksi ne etsivät aktiivisesti keinoja saada mahdollisimman paljon kuolleita ydinvoiman ”ansioksi” ja mahdollisimman paljon pelkoa sitä kohtaan?
Myös psykologisia ”uhreja” on valtavasti – esimerkiksi Fukushiman seuraukset ovat olleet enemmän juuri psyykkisiä – ja johtuvat merkittävästi siitä pelottelusta ja paniikista, jota monet onnettomuuden yhteydessä ja jälkeen lietsoivat. Onkin hieman irvokasta, että ensin lietsotaan paniikkia, kauhua ja pelkoa, ja sitten kauhistellaan sitä, että ihmisiä pelottaa ja he ovat paniikissa onnettomuuden seurauksena.
Onko liikaa toivottu, että tulevaisuutta ja yhteistä maailmaa pyrittäisiin rakentamaan parhaan mahdollisen tiedon, eikä omiin etuihin tai mielipiteisiin parhaiten sopivan ja usein suuntaan tai toiseen vääristellyn tiedon varaan? Monesti tuntuu että on, siis liikaa toivottu. Tämä sama tuntuu pätevän sekä ilmastonmuutoksen kieltäviin, että ydinvoimaa vastustaviin tahoihin, ja se on todella valitettavaa.
Kirjan eilistä onnistunutta julkistamista juhlistamaan ohessa kirjamme johdanto.
Kirjan Facebook-sivuilla tuoreet päivitykset ja kuulumiset. Kirjan näkyvyyttä mediassa ja siitä tehtyjä arvosteluja voi seurata täältä.
***********************************
Ilman öljyä ei ole teollistunutta maailmaa
Elämme maailmassa, joka on täydellisesti koukussa öljyyn. Ilman sitä mikään ei liiku. Talous romahtaa. Ruuantuotanto romahtaa. Muu energiantuotanto romahtaa. Teollistunut yhteiskunta nykymuodossaan romahtaa.
Vaikka öljy ei olekaan loppumassa, halvan öljyn aika on ohi. Se johtuu geologian lainalaisuuksien lisäksi muutamasta muusta seikasta, joita kirjassa tuodaan ilmi. Ne kaikki kuitenkin osoittavat, että halpaan öljyyn ei ole paluuta – ja halpaa öljyä ei voi korvata kalliilla.
Maailmassa kulutetaan yli 89 miljoonaa tynnyriä öljyä joka päivä (lyhennetään Mbpd – yksi tynnyri on 159 litraa). Suomessa siitä käytetään pari prosentin kymmenystä, 200 000 tynnyriä päivässä. Suomen oma raakaöljyntuotanto on nolla litraa päivässä. Keskimäärin jokainen suomalainen vauvasta vanhukseen käyttää liikkumiseen kolmisen litraa öljyä joka päivä, ja toiset kolme litraa kuluu lämmittämiseen, rakentamiseen, maatalouteen, muoveihin ja muihin teollisuuden prosesseihin. Kerran poltettua öljyä ei saada koskaan takaisin.
Kasvava öljyntuotanto on yksi tärkeimpiä elintason nousun taustalla olevia tekijöitä. Historian osoittama trendi on, että talous kasvaa käsi kädessä öljynkulutuksen kanssa. Mutta mitä tapahtuu, kun öljyntuotanto saavuttaa huippunsa ja alkaa ennen pitkää supistua? Tiedossa on talouden vaikeuksia, resurssisotia, öljynhintojen nousua ja kiristyvä geopoliittinen ilmapiiri. Uutisia katsomalla voi huomata, että nämä kaikki ovat jo käynnissä. Ja niin on Kansainvälisen energiajärjestön (IEA ) mukaan myös öljyn tuotantohuippu, peak oil.
Öljyntuotanto on polkenut yli puoli vuosikymmentä käytännössä paikoillaan. Huomaamme kaapivamme epämääräisiä korvikkeita, mistä vain niitä satumme löytämään: öljyhiekkaa, liuskeöljyä, biopolttoaineita, nesteytettyä kivihiiltä, nestekaasuja ja niin edelleen. Mikä vain kelpaa, kunhan se palaa. Nämä korvikkeet eivät kuitenkaan pysty korvaamaan perinteistä raakaöljyn tuotantoa.
Tämän vuosikymmenen puolivälin tienoille osuu öljyn saatavuudessa ainakin hetkellinen pudotus, supply crunch, ja sitä seuraa pysyvä öljyntuotannon laskusuhdanne. Tämä ei riipu niinkään jäljellä olevista öljyreserveistä, vaan ilmiö on laskettavissa tällä hetkellä käynnistymässä olevien öljyprojektien odotetusta tuotannosta ja nykyisten öljykenttien tuotannon hiipumisesta. Uusien öljyprojektien tuotantoon saaminen kestää useita vuosia, jopa vuosikymmenen. Samalla Kiina ja muutamat muut maat kasvattavat kulutustaan huimaa vauhtia, jolloin jonkun on luovuttava omasta öljystään. Viime vuosina luopujia ovat olleet paljolti OECD-maat, joiden taloudet ovat olleet pahoissa ongelmissa. Ongelmat ovat johtuneet velkaantuneisuuden lisäksi myös kalliista öljystä. Ja epäilemättä myös siitä, että osa OECD-maiden öljyn kysynnästä on tuhottu kalliilla hinnalla. Tällöin tuon öljyn mahdollistama taloudellinen toimintakin on jäänyt tekemättä.
Millainen sitten on öljyhuipun jälkeinen maailma? Tiukentuvat öljymarkkinat luovat hedelmällisen maaperän erilaisille mustille joutsenille, yllättäville ja seurauksiltaan merkittäville tapahtumille. Libyan sisällissodan aiheuttama parin prosentin vaje globaalissa tuotannossa nosti öljyn hinnat lukemiin, jotka merkittävästi siivittivät teollistuneiden maiden syöksyä taantumaan. Öljyn niukkuudesta kielii, että jo pelkät huhut öljyntoimitusten häiriintymisestä nostavat hintoja, ja öljy-yhtiöt joutuvat etsimään seuraavaa esiintymää aina entistä hankalammasta ja onnettomuusherkemmästä paikasta. Ei ole mitään takeita sille, että öljymarkkinat säilyvät avoimina tulevaisuudessa, ja monet valtiot pyrkivätkin jo varmistamaan oman öljynsaantinsa kahdenvälisillä sopimuksilla. Öljynviejämaat nauttivat ennätyksellisestä vauraudesta, jonka öljyntuojamaat, kuten Suomi, ravistelevat niille kansalaistensa taskuista.
Miten riippuvainen Suomi on öljystä? Ja miten öljyntuotannon huippu ja sen seuraukset on otettu Suomessa huomioon? Tehomaatalouden myötä niin sanottu kotimainen ruoka kasvatetaan, korjataan ja kuljetetaan tuontipolttoaineilla, lannoitteilla ja torjunta-aineilla. Suomalaista yhteiskuntaa on rakennettu jo vuosikymmeniä henkilöautoilun ehdoilla, joten paria suurta kaupunkia lukuun ottamatta ilman autoa on hankala tulla toimeen. Kaupat ja palvelut ovat kaukana kodeista, jotka ovat kaukana työpaikoista. Eläkejärjestelmä ja vinoutunut väestörakenne ovat täysin riippuvaisia voimakkaasta talouden ja tuottavuuden kasvusta seuraavina vuosikymmeninä. Tätä kasvua ei ehkä ole tulossa, yhtenä syynä kallistuva ja niukkeneva öljy.
Mitä öljy sitten on, ja miksi se on niin tärkeää? Miten käy Suomelle halvan öljyn jälkeen?
Kirjamme Suomi öljyn jälkeen julkaistaan vihdoin myös virallisesti. Tilaisuuden yhteydessä myös korkean tason debatti aiheesta Energia- ja ilmastostrategian öljynkäytön vähentämisohjelma. Alla kutsu, tervetuloa. Tilaisuus on avoin.
EDIT: Tämä aamu-tv:n keskustelu on toistaiseksi peruttu/jäissä Bostonin onnettomien tapahtumien vuoksi. Samana aamuna klo 6:45 kirjoittajat Rauli Partanen ja Harri Paloheimo YLE:n aamu-tv:n suorassa lähetyksessä. Jos et jaksa herätä niin areenasta sitten myöhemmin löytynee.
********************************
TIEDOTE JA KUTSU MEDIALLE
”Tämä kirja saa lukijan haukkomaan henkeään, väittämään vastaan – ja aloittamaan tulevaisuuden suunnittelemisen alusta.” – Filosofi Maija-Riitta Ollila
”Upea tietopaketti.” – Professori Peter Lund
Onko Suomea öljyn jälkeen?
Tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen järjestää ASPO Finlandin kanssa yleisötilaisuuden eduskuntatalon lisärakennuksen Kansalaisinfossa (Arkadiankatu 3) keskiviikkona 17.4. kello 13.15. Tervetuloa!
Ohjelma:
Oras Tynkkynen avaa tilaisuuden ja kertoo öljyn merkityksestä kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa.
Aihepiiristä käytävän debatin vetää Helsingin Sanomien toimittaja Anssi Miettinen ja siihen osallistuvat kirjoittajien lisäksi:
- Pekka Tervo, Työ- ja elinkeinoministeriö, neuvotteleva virkamies
- Mauri Pekkarinen, kansanedustaja, Talousvaliokunnan puheenjohtaja
- Anni Huhtala, VATT, tutkimusjohtaja
Kirjasta:
Suomi öljyn jälkeen tuli painosta tulikuumaan aikaan: Suomen hallitus hyväksyi ennen pääsiäistä energia- ja ilmastostrategian, joka on kirjoittajien mukaan pulmallinen: ”hallitus on ottamassa suuren ja hallitsemattoman riskin jättäessään öljyn sivurooliin”.
Miksi öljy – ja sen hupeneminen – ovat niin tärkeitä asioita?
Suomi öljyn jälkeen latoo pöytään kovat faktat herkullisessa paketissa: Suomi nielee öljyä 200 000 tynnyriä päivässä, lähes 400 litraa joka ikinen sekunti. Elintasomme on rakennettu suomalaisen sisun lisäksi halvalla öljyllä, ja öljyn mukana elintasomme myös seisoo tai romahtaa. Nyt maailman öljy hupenee: halpa ja helppo öljy on pumpattu lähes viimeiseen pisaraan. Miten käy Suomelle – tuolle pienelle pohjoiselle maalle, jolla ei ole omaa öljyntuotantoa? Onko Suomen valtio varautunut historialliseen haasteeseen?
KIRJAN TIEDOT:
Rauli Partanen, Harri Paloheimo & Heikki Waris: Suomi öljyn jälkeen
ISBN: 978-952-264-196-0
Into Kustannus, nidottu, 344 sivua
Iso kansikuva: www.intokustannus.fi/images/isotkannet/suomioljynjalkeen.jpg
LISÄTIEDOT:
Tatu Matilainen, Into Kustannus, tatu.matilainen@intokustannus.fi, 040 7462 617
Jaana Airaksinen, Into Kustannus, jaana.airaksinen@intokustannus.fi, 045 633 4495
Arvostelukappaleet: arvostelukappaleet@kurvinkirja.fi
Rauli Partanen, 050 5603544
Heikki Waris, 050 487 2134
Harri Paloheimo, harri.paloheimo@aspo-finland.fi, 050 483 6388
ASPO Finland (Association for the Study of Peak Oil and Gas – Finland), www.aspo-finland.fi
Kaikenhuipun kommenttipalstallakin viihtynyt Krisu luki kirjamme ja lähetti siitä minulle arvostelunsa meiliin. Lopulta se päädyttiin julkaisemaan täällä blogissani vieraskynänä, sillä hänellä ei ole tällä hetkellä omaa blogia tai kanavaa arvostelua julkaista. Sydäntähän tätä lämmitti lukea. Kiitos Krisu.
**************************
Yleisesti ottaen kirjoitustyyli on erinomainen ja melkeinpä viihdyttävä. Muutamissa kohdissa oli havaittavissa sarkasmia, joka voi olla tyylilajina vähän vaarallinen tälläisessä yhteydessä. Erityisesti pidin siitä ettei kirjassa ole minkäänlaista ideologista hapatusta mihinkään suuntaan, sekä siitä, että kirjoittajat kehottavat lukijaa useaan otteeseen ajattelemaan asioita itsekin.
Kaiken kaikkiaan kirja on inhottavan kattava ja perussävyltään neutraalin toteava esitys, joka ei jätä mitään sijaa jossitteluille. Muutamia haastatteluja lukuunottamatta kirjan tiedot perustuvat julkisiin, tarkistettavissa oleviin lähteisiin, jotka kirjan kirjoittajat ovat ansiokkaasti koonneet yhdeksi kokonaisuudeksi.
Kaikki kirjan viisi lukua alkavat hyvin ytimekkäästi ja ajatuksia herättävästi. Aluksi kirjassa kerrotaan helppotajuisesti mitä öljy on ja mihin kaikkeen sitä tarvitaan joko suoraan tai välillisesti.
”Ennusteissa ja tilastoissa” käydään läpi kaikkien merkittävien tahojen käsitykset öljyn riittävyydestä ja kuinka nämä tahot ovat korjanneet arvioitaan vuosien varrella.
On tosiaan ”kummallinen yhteensattuma, että kaikki virheet tuntuvat olevan samaan suuntaan.”
Seuraavassa luvussa selitetään EROEI ja sen merkitys. ”Taloudelliset rajoitteet ja motiivit” samoin kuin ”Kasvava asiakaskunta” ovat varmaan useimmille helposti omaksuttavissa. Mitä tapahtui 70-luvun öljykriisin aikana ja tuoreempi esimerkki nyky-yhteiskunnan hauraudesta ovat varsin tehokkaita. Infran haavoittuvuus tuodaan myös hyvin esiin. Öljyreservit, väitetyt ja todelliset, käydään läpi ja on todellakin aiheellista kysyä kuka hyötyy tietojen vääristelystä.
Kolmatta lukua sanoisin täystyrmäykseksi kaikille niille, jotka kuvittelevat, että tavanomainen öljy olisi jotenkin korvattavissa. Luvussa kartoitetaan sekä selitetään varsin yleistajuisesti kaikki mahdolliset menetelmät ympäristövaikutuksia unohtamatta. Ainakin itse alan haukotella, jos esityksessä on liikaa kuivia lukuja, mutta tässä ei sitä vaaraa ole, mm. asioiden väliin ja oheen sijoitettujen kysymysten ja kommenttien ansiosta. Luvussa on myös havainnollinen kuvaus millaista syvänmeren öljyn poraaminen on haastavuudeltaan.
Neljännessä luvussa käsitellään öljyä ja mahdollisia korvikkeita Suomen kannalta.
”… jo nykytrendien jatkuminen tarkoittaa yhä vaikeammaksi käyvää toimintaympäristöä seuraavan vuosikymmenen mittaan.”
Säästökohteet ja niistä saatavissa olevat vähennykset ovat mielenkiintoista luettavaa. Ja Trafikin on näköjään jo sitä mieltä, että halvan öljyn aika on ohi. Suuri yleisö ei vain kykene päättelemään, mitä se käytännössä tarkoittaa. Toivottavasti kirjan luettuaan pystyvät.
Ruuantuotannossa olisi ehkä voinut vielä painokkaammin tai jopa rautalangasta vääntäen kertoa, että tosiaan syömme öljyä (vaikka onhan tästä aiheesta oma kirjansakin; Riippumaton puutarha). En ole mikään permakulttuurin asiantuntija, mutta en osaa ainakaan tähän lähtöön kuvitella, kuinka sen voisi koneellistaa. Se, että GMO:sta löytyy vähän tutkittua tietoa, on ihan totta, ja se, että bisnes on Monsanton ja kumppaneiden hallussa, ei ainakaan yhtään paranna tilannetta. ”Hysteria ja huhut” eivät ehkä kuitenkaan ole ihan tyhjästä syntyneitä, enkä henkilökohtaisesti pidä geenimuuntelua käypänä ratkaisuna edessä oleviin ongelmiin.
Yhteiskunnan päätöksenteko, voittajat ja häviäjät on karua, mutta todennäköisesti realistista luettavaa. Miten minusta tuntuu, että jos Suomessa joku virallinen taho on yhtään kartalla öljyn suhteen, se on Puolustusvoimat? Öljy ja ilmastonmuutos käsitellään suorastaan inhorealistisesti.
Viimeisessä luvussa lukijalle osoitetaan kiitettävän tyhjentävästi mikseivät viralliset tahot tee mitään, mitä seurauksia siitä on, miksi ihmisten pitäisi alkaa ajatella itse ja myös toimia sen mukaan. Lisäksi kirjoittajat ovat hahmotelleet viisi mahdollista tulevaisuusskenaariota, jotka ovat mielenkiintoista luettavaa. ”Mitä pitäisi tehdä” on konkreettinen listaus huomioonotettavista asioista (mm. elämäntapa, tulevaisuuden työmarkkinat), joita itsekukin voi soveltaa omien tarpeidensa ja tilanteensa mukaan.
Toivottavasti ne ihmiset, joilla on jo voimakas tunne siitä, että tässä nykyisessä yhtälössä on jotain pahasti pielessä, löytävät ja lukevat kirjan. Tosin, jos näistä kirjan käsittelemistä aiheista ei entuudestaan juuri tiedä, viesti on jopa musertava perusteellisine todisteluineen. Vaikuttava ja vakuuttava teos kertakaikkiaan!
Kirjoitin yhteistyössä Harri Paloheimon ja Heikki Wariksen kanssa ASPO Finland ry:n puheenjohtajana vieraskynän, joka julkaistiin 8.4.2013 Hesarissa. Käykää lukemassa!
Tästä on hyvä jatkaa.
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Huhtikuu 2013
Kirjamme Suomi öljyn jälkeen –Facebooksivuilla on julkaistu viime viikkoina Heikin laatimia kirjaan ja öljyyn ylipäätään liittyviä kysymyksiä. Nyt julkaisen koko 20 kysymyksen sarjan täällä blogissani.
*********************************
1. Kuinka paljon maksaa tynnyrillinen raakaöljyä maailman vanhimmasta, yli 150 vuotta yhtäjaksoisesti tuottaneesta öljylähteestä (McClintock No. 1, Pennsylvania)?
a. 100 dollaria
b. 1 000 dollaria
c. 10 000 dollaria
2. Jos koko maailmassa vuoden mittaan kulutettu öljy laitettaisiin 10 litran kanistereihin ja pinoon, kuinka kauas pino ulottuisi?
a. Viisi kertaa kuuhun ja takaisin
b. Viisi kertaa aurinkoon ja takaisin
c. Viisi kertaa aurinkokunnan reunalle ja takaisin
3. Kuinka monta ihmistä tarvittaisiin tekemään maailman öljynkulutusta vastaava määrä työtä?
a. 150 tuhatta
b. 150 miljoonaa
c. 150 miljardia
4. Kuinka paljon suomalaiset saisivat laskennallisesti tuntipalkkaa, jos joutuisivat itse tekemään kuluttamansa öljyn energiasisältöä vastaavan määrän työtä?
a. 0,5 senttiä/tunti
b. 5 senttiä/tunti
c. 50 senttiä /tunti
5. Monenko ”Saudi-Arabian” verran kenttiä pitäisi saada tuotantoon seuraavan vuosikymmenen kuluessa korvaamaan nykyisten öljykenttien hiipuvaa tuotantoa?
a. 2 Saudi-Arabian
b. 4 Saudi-Arabian
c. 8 Saudi-Arabian
6. Öljynkulutus ja BKT ovat historiallisesti kasvaneet suunnilleen samaa vauhtia. Jos halutaan talouden kasvavan 3,5 prosentin vuosivauhtia, kuinka monikertaiseksi se kasvaa yhden suomalaisen eliniän (80 vuotta) aikana?
a. 4-kertaiseksi
b. 8-kertaiseksi
c. 16-kertaiseksi
7. Kuinka monen vuoden öljyntuotannosta saatavilla voitoilla Saudi-Arabia, Kuwait ja Yhdistyneet Arabiemiraatit voisivat ostaa maailman keskuspankkien kultavarannot (2012 lopun hintatasolla)?
a. 3 vuoden
b. 30 vuoden
c. 300 vuoden
8. Mitä tapahtui Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n työryhmälle, joka vuonna 1998 sai selville, että öljyntuotantohuippu tapahtuisi ennen vuotta 2020, ja mahdollisesti jo vuoden 2014 tienoilla?
a. Työryhmän vetäjä luokiteltiin terroristiksi ja lähetettiin Guantanamon vankileirille
b. Koko työryhmä siirtyi Goldman Sachsille manipuloimaan öljymarkkinoita
c. Yhdestä työryhmän jäsenestä tuli IEA:n pääekonomisti
9. Miten Osmo Soininvaara kommentoi öljyhuippua vuonna 2011?
a. ”Öljyn loppumista on povattu jo 1970-luvulta saakka, eikä mitään ole tapahtunut. Ilmastonmuutos sen sijaan on todellinen ongelma.”
b. ”On aika samantekevää, onko huippu vuonna 2012 vai 2022. Edessä on iso sopeutuminen joka tapauksessa.”
c. ”Öljyhuippu oli jo vuonna 2006, eikä mitään ole edelleenkään tehty. Ihmiskunta on tuhoon tuomittu.”
10. Vuonna 2011 energiasektori oli vastuussa kahdesta kolmasosasta Suomen kauppataseen vajetta. Tuontienergiasta maksettiin yhteensä 7,8 miljardia euroa. Kuinka suuri osuus siitä oli öljyä?
a. 50%
b. 70%
c. 90%
11. Kuinka kauan Suomessa olisi myytävä sähköautoja alkuvuoden 2012 tahdilla, jotta kaikki nyt rekisterissä olevat henkilöautot olisi saatu vaihtumaan sähköisiksi?
a. 5 vuotta
b. 500 vuotta
c. 50000 vuotta
12. Mitä Suomen korkein energia-asioista vastaava viranomainen sanoi vuonna 2011?
a. ”Suomi tarvitsee ydinvoimaa koska meillä ei ole öljyä.”
b. ”Venäjän kyky painostaa Suomea öljytoimituksilla on riski kansalliselle turvallisuudelle.”
c. ”Suomi ei ole riippuvainen öljystä.”
13. Kashaganin superjättiläisöljykenttä (13 miljardia tynnyriä) löytyi vuonna 2000 ja sen kehittämiseen on investoitu 39 miljardia dollaria. Paljonko öljyä se on tuottanut vuoden 2012 syksyyn mennessä?
a. 0 tynnyriä
b. 100 Miljoonaa tynnyriä
c. Miljardi tynnyriä
14. Liuskeöljyn uskotaan tekevän Yhdysvalloista omavaraisen. Kuinka monta dollaria uusia investointeja vaaditaan jokaista päivittäistä tuotettua tynnyriä kohti, jotta toiseksi tärkeimmän tuotantoalueen Bakkenin tuotanto pysyy ennallaan?
a. 50 dollaria
b. 150 dollaria
c. 250 dollaria
15. Kuinka suuri osa Albertan öljyhiekasta tuotetun öljyn energiasisällöstä kuluu itse öljyn tuotannossa ja sen jalostuksessa polttonesteeksi?
a. 30 %
b. 20 %
c. 10 %
16. Virgin Atlantic kokeili vuonna 2008 lentokoneessa 20 prosenttisesti kookospähkinöistä valmistettua biopolttoainetta. Montako kookospähkinää olisi tarvittu yksisuuntaiseen lentoon Lontoosta New Yorkiin 100 % biopolttoaineella?
a. 12 tuhatta
b. 12 miljoonaa
c. 12 miljardia
17. Syyskuun 8. päivänä vuonna 2000 noin sata maanviljelijää ja rekkakuskia tukki traktoreineen ja rekkoineen tien yhteen Britannian yhdeksästä öljynjalostamosta protestoidakseen polttonesteiden korkeita hintoja. Montako prosenttia öljytoimitukset putosivat viidessä päivässä protestin laajennuttua?
a. 35 %
b. 65 %
c. 95 %
18. Jos öljyntuotanto putoaa äkillisesti, Kansainvälinen energiajärjestö IEA voi velvoittaa jäsenmaitaan leikkaamaan kulutustaan eri tavoin, joista tehokkain olisi Euroopassa ajamisen rajoittaminen yhtenä päivänä kymmenestä. Kuinka paljon öljyä tällä säästettäisiin?
a. 3,3 %
b. 10 %
c. 33 %
19. Mistä seuraavista teoista olisit voinut vuoden 1974 alussa saada rangaistuksena sakkoa tai jopa kaksi vuotta vankeutta?
a. Pitämällä kotona 21 asteen lämpötilaa
b. Ajamalla moottoritiellä 80 km/h nopeudella
c. Viemällä lapsen harrastukseen 11 kilometrin päähän autolla
20. Millä nimellä Yhdysvallat valmisteli vuoden 2003 hyökkäystään Irakiin?
a. GAS (Gulf Arab Security)
b. OIL (Operation Iraqi Liberation)
c. FINAL (Free Iraqi Nation and Arab Lands)
Taloussanomat uutisoi öljystä ja kirjastamme.
Tästä se lähtee.
Edit: Oikeastaan, seuratessa uutisesta käytyä vilkasta keskustelua, on helppo huomata että muutama asiayhteydestä irroitettu ja ilman perusteluja jäänyt asia herätti melkoisesti tunteita. Kommentoimme ja tarkennamme näitä hieman alla.
- Valtion Polkupyörien nostaminen jotenkin olennaiseksi osaksi kirjan antia kiinnittää lukijan huomion siihen pieneen osaan kirjasta, jossa esitettiin fiktiivisiä esimerkkejä mahdollisista yhteiskunnallista reaktioista öljyhuipun kehittymiseen. Ratkaisuista puhuttaessa olisi kannattanut nostaa esille pikemminkin kirjan yhteenvedossakin esitetty suositus hyötysuhteiden, käyttöasteiden sekä materiaali- ja energiatehokkuuden nostamiseksi ensisijaisiksi tavoitteiksi.
- Suositus tähdätä öljyn kulutuksen puolittamiseen esitetään mielipiteenä, jota ei johdeta itse artikkelissakin esitetyistä ennusteista tuotannon kehittymisestä ja kulutuksen jakautumisesta OECD-maiden ja Kiinan tapaisten kasvavien talouksien välillä. Tässä yhteydessä olisi ollut hyvä korostaa, että jos tavoitteeksi asetetaan esitettyä pienempi kulutuksen vähentäminen, niin tuo kulutustaso edellyttää, että Suomen talous pystyy tuottamaan kuluttamallaan öljyllä lisäarvoa paremmin kuin keskimääräiset OECD-maat.
- Harrin haastattelusta poimittiin esimerkiksi liikenteen tehostamisesta yksityisautoilun vähentäminen. Monille tämä on antanut mielikuvan, että kirjoittajat haikailevat valtiojohtoisen komentotalouden perään. Tosiasiassa kirjamme esittää, että markkinatalouden tehokkaan toimimisen estää tällä hetkellä markkinatoimijoiden puutteellinen tietämys öljyhuipusta ja sen vaikutuksista heidän liiketoimintaansa pidemmällä aikavälillä. Esimerkiksi Harrin ja Heikin perustama PiggyBaggy-tavarakimppakyytipalvelu on nimenomaan esimerkki tavasta, jolla tehokkuutta pyritään kasvattamaan kehittämällä ratkaisuista kannattavaa liiketoimintaa.
- Artikkeli ei korosta riittävästi tekniikan kehittämisen, kaupallistamisen ja poliittisten ratkaisuiden läpiviennin viiveitä. Kirjassa esitellään ja taustoitetaan monia tekijöitä, jotka kasvattavat riskiä epälineaarisista tai hallitsemattomista vaikutuksista, joihin paperilla helpolta vaikuttavat ratkaisut eivät auta.
Siellähän se kirja makailee stokkan keskikäytävällä, eikä sitä ole vielä edes julkaistu 🙂 vaikuttaa siis ihan lupaavalta!
Kun selvittelin eri energiantuotannon EROEI-lukuja kirjaamme varten, kävi ilmi että ydinvoimalle oli annettu käsittämättömän laajoja arvioita EROEIsta. Joidenkin mielestä ydinvoiman EROEI on lähellä 1:1, ja joidenkin toisten mielestä se on jopa yli 100:1. Miten tämä on mahdollista? En tiedä tarkempia vastauksia vieläkään, mutta alla koottuna muutamia pointteja asiaan liittyen.
Olen jakanut Ydinvoiman energiasyötteet muutamaan kategoriaan. Ne ovat:
- Polttoaineen tuotanto
- Polttoaineen rikastaminen
- Käytetyn polttoaineen säilytys
- Voimaloiden rakentaminen
- Reaktoreiden purkaminen
Polttoaineen tuotanto
Se, miten uraanin tuotanto arvioidaan laskelmassa tapahtuvaksi, on merkittävä tekijä. Heikkolaatuisesta malmista talteen otettu uraani ilman muita kaivostuotteita voi olla kertaluokkaa tuhlaavampaa kuin muun kaivostoiminnan ohessa kerätty rikkaampi uraani. Tätä esitettiin esimerkiksi Talvivaarassa tehtäväksi – siis muun kaivostoiminnan ohella myös uraani kerättäisiin talteen polttoainekäyttöä varten sen asemesta että se käsiteltäisiin ongelmajätteenä. Kuinka ollakaan monet vastustivat uraanin keräämistä talteen hyötykäyttöä varten – rationaalisesti ajatellen tässä ei ole järjen häivää, mutta heillä oli varmasti hyvät syyt toiminnalleen.
Uraania voidaan erottaa myös liuottamalla (jolloin varsinainen kaivostoiminta jää vähäisemmäksi), ja sitä voidaan erotella esimerkiksi merivedestä (tosin tämän energiavaatimuksista suhteessa saatuun uraanin määrään kaipaisin lisää tietoja).
Polttoaineen rikastaminen
Polttoaineen rikastamisen on sanottu vievän merkittävän osan ydinvoiman tuotantoon käytetystä energiasta. Sen on arvioitu vievän jopa 80 % polttoaineen valmistamisen energiapanosksesta (loput lienee lähinnä louhintaa ja kuljetuksia?) Kuten arvata saattaa, asia ei ole ihan yksioikoinen – on rikastamista ja sitten on rikastamista. Käsittääkseni kolme päämenetelmää ovat (kaasu)diffuusio, sentrifugit ja laserrikastus. Näiden energiankäytössä on todella huimia eroja. Kaasudiffuusio on näistä primitiivisin, ja syö melkoisia määriä energiaa.
Ranskassa Eurodif -rikastamossa rikastettiin uraania lähes sadan ydinreaktorin tarpeisiin, ja vaadittu teho oli 2700 megawattia (joka saatiin läheiseltä Tricastinin ydinvoimalalta – määrä on noin 4 % Ranskan ydinvoimakapasiteetista). Jos otan kirjekuoren ja teen siihen laskutoimituksen, jonka mukaan sadan voimalan uraanit rikastettiin kolmesta voimalasta saadulla energialla, niin pääsen tulokseen, jossa noin 3 % uraanista saadusta energiasta menee sen rikastamiseen (olettaen että sata voimalaitosta ovat suunnilleen samankokoisia). Kokoluokka olisi jossain 2-5 % paikkeilla varmaan joka tapauksessa – mutta jäikö minulta jotain tärkeää huomioimatta?
Kyseinen laitos on sittemmin suljettu, ja on siirrytty toisen sukupolven rikastamiseen, eli sentrifugi-teknologiaan. Se on (muiden muassa) wikipedian mukaan karkeasti 50 kertaa energiatehokkaampaa kuin kaasudiffuusio, ja nykyisin vastaavan rikastuksen vaadittu teho on noin 50 megawattia. Nykyisin yli puolet ydinpolttoaineesta rikastetaan kaasusentrifugeilla – ja niiden edelleen yleistyessä paranee myös ydinvoiman EROEI. Sentrifugien myötä rikastamisen osuus koko energiantuotannosta pienenee lähelle mitätöntä.
Kolmannen sukupolven laserrikastaminen on myös lupaavaa ja kehityksen alla. Sen pääomakustannukset ovat pienemmät ja energiantarve vielä huomattavasti sentrifugeja pienempi. Syksyllä 2012 SILEX-niminen laserrikastamisprosessi hyväksyttiin kaupalliseen käyttöön.
Voiko rikastaminen sitten olla liian helppoa? Kuten lähes aina, uusi tai tehokkaampi teknologia kätkee sisäänsä myös uhkia. Halvat ja yleistyvät teknologiat voivat vääriin käsiin joutuessaan aiheuttaa myös tuhoa. Mutta tämä ei ole missään nimessä ydinvoiman tai uraanin rikastamisen yksinoikeus. Esimerkiksi kemialliset ja biologiset törppöilyt taitavat kuitenkin olla suhteessa kertaluokkaa helpompia. Uraanin rikastamista tulee jatkossakin seurata tarkkaan kansainvälisen yhteistyön avulla.
Käytetyn polttoaineen säilytys
On useita tapoja laskea käytetyn polttoaineen (ja radioaktiivisen jätteen) säilytykseen vaadittu energia. Laskutavasta riippuen voivat tuloksetkin olla varsin monen kokoisia.
Ratkaisuja loppusijoitukseen on useita alkaen kapseleiden upottamisesta sopiviin valtamerien syvänteisiin, joissa ne hautautuisivat nopeasti pohjasedimentteihin. Siellä vesi toimisi säteilyn pysäyttävänä elementtinä vaikka kapselit vaurioituisivatkin (ja jos sinne jokin syvänmeren eliö uisi liian lähelle niin tuhon mittakaava jää kuitenkin varsin vaatimattomaksi). Toinen vaihtoehto on polttaa käytetty ydinpolttoaine energiaksi siihen soveltuvissa hyötöreaktoreissa. Tämän jälkeenkin jäljelle jää voimakkaasti radioaktiivista jätettä, mutta määrä on huomattavasti pienempi ja kyseisen jätteen radioaktiivisuus laskee luonnonuraanin tasolle noin 300 vuodessa, joten säilytykseen vaadittu aika on huomattavasti lyhyempi.
Käytetyssä ydinpolttoaineessa on karkeasti noin 99 % energiasisällöstä vielä jäljellä. On jonkinlainen irvokas yhdistelmä äärimmäistä kertakäyttökulutuskulttuuria ja ydinvoiman dogmaattista vastustamista joka tilanteessa olla käyttämättä tätä arvokasta energianlähdettä hyväksi tarkemmin ja hoitaa samalla iso osa ydinjäteongelmasta pois. Uraani on polttoaineena niin halpaa, että ei ole tällä hetkellä suurta kaupallista merkitystä sillä, miten iso osa sen energiasta napataan talteen. Niinpä reaktorien rakennuttajilla (ja rakentajilla) ei ole ollut suurta tarvetta kehittää ja kaupallistaa vaihtoehtoja nykyisille reaktorimalleille, joskin viime vuosina näitä on alkanut ilmaantua.
Kolmas vaihtoehto on geologinen sijoitus, jota edustaa Suomeen tekeillä oleva Onkalo ja jenkeissä pitkään rakennettu Yucca Mountain (joka sittemmin päätettiin jostain syystä tarkoitukseensa epäsopivaksi – poliitikoilla on epäilemättä sormensa pelissä).
Reaktoreiden / voimaloiden rakentaminen
Itse laitosten rakentaminen on iso investointi, ja siten iso investointi myös energiamielessä. Merkittävä osa rakentamisen kuluista on toki ollut muuta kuin ulkoista energiaa koskevia kuluja, kuten luvitus, suunnittelu ja sen sellainen. Kuten tuulivoimaloissa, investointi on suurelta osin etupainotteinen. Laitoiksen rakentaminen on iso kulu, muttaa varsinaiset polttoainekulut ja käyttökulut ovat suhteellisen pieniä. Rakennusmateriaaleissa ydinvoimalat ovat kuitenkin varsin kilpailukykyisiä esimerkiksi monien uusiutuvien kanssa. Terästä ja betonia kuluu tuulivoimaloihin helposti parikertainen määrä ydinvoimalaan nähden. Jos kulutus lasketaan kapasiteettikertoimella korjatun tuotannon mukaan, voidaan tuulivoimaloiden materiaalikulutus vielä noin kolminkertaistaa. Tämä ei ole argumentti sinänsä tuulivoimaa vastaan – merkittävän energiantuotannon materiaalikustannukset ovat, noh, väkisinkin aika merkittäviä. Mutta jos vastustaa ydinvoimaa sen oletettujen valtavien materiaalitarpeiden ja niiden kuluttaman energian vuoksi, niin joutuu tarkastamaan kantansa myös monia usein tarjottuja vaihtoehtoja kohtaan.
Materiaalimääriä miettiessä tulee myös huomioida, että esimerkiksi tuulivoimalat joudutaan rakentamaan noin kolme kertaa uudestaan (toki materiaaleja kierrättäen) ydinvoimalan eliniän aikana.
Reaktoreiden purkaminen
Arviot käytöstä poistuneiden reaktoreiden purkamis- ja siivouskustannuksista ja energiavaatimuksista vaihtelevat rajusti ainakin sen perusteella mihin olen törmännyt. Kustannukset vaihtelevat varmasti monien tekijöiden mukaan – reaktorin tyyppi, koko, sulkemisen syy, sijoituspaikka ja niin edelleen. Yhdysvaltojen NRC, joka alaa säätelee rapakon takana, on arvioinut kustannuksiksi 300–400 miljoonaa dollaria per reaktori. Euroopassa seuraavien vuosikymmenien aikana purettavaksi on tulossa kenties 150 ydinvoimalaa, ja kustannuksia on arvioitu kertyvän 400–1000 miljoonaa per voimala (yhdessä voimalassa voi olla useampia reaktoreita). Näiden mukaan purkaminen on siis iso urakka, mutta ei mikään ylivoimainen homma. Hinnan perusteella voisi arvioida että se on rakentamiseen ja komponentteihin nähden maksimissaan noin kymmenys.
Tarpeen on kuitenkin huolehtia siitä, että voimalaoperaattoreiden kerryttämät purkamisrahastot ovat riittävät! Teollisuudella on taipumusta pyrkiä ulkoistamaan oman toimintansa kustannukset muille, mikäli se mitenkään on mahdollista, ja päättäjillä on taipumus tulla asiassa lobatuksi (ja lahjotuksi esim. pyöröoven myötä uuden hyvän työpaikan merkeissä) jolloin näin myös päästään tekemään. Jyri Häkämies, tarkoitan juuri sinua. Kuten eläkerahastojenkin, ei ydinvoimarahastojenkaan voida olettaa kasvavan hamaan tulevaisuuteen kasvavan talouden siivittämänä. Merkkejä talouskasvun globaalista hiipumisesta kun alkaa olla yhä enemmän.
Mutkat suoriksi -laskutoimitus
Kaivetaan äskettäin käytetty kirjekuori jälleen esille, ja lähestytään puunlatvaa turvallisesti takapuoli edellä. Olkiluoto 3:n sähköteho on 1600 megawattia. Oletetaan sille 85 % kapasiteettikerroin, jolloin se jauhaa 1600MW * 365 * 24 * 0,85 = 11 913 600 megawattituntia sähköä vuodessa. Uusien reaktoreiden oletettu käyttöikä on 40–60 vuotta (jatko-lisenssillä ja huolloilla voidaan lähestyä 80 vuottakin). Oletetaan 50 vuoden käyttöikä, jolloin elinkaarensa aikana OL3 tulee tuottamaan 11 913 600 MWh * 50 = 595 680 000 MWh sähköä. Vähän alle 600 terawattituntia. Pyöristetään lukema: 600 TWh. Noin kahdeksan kertaa Suomen vuotuinen sähkönkulutus.
Kolme skenaariota:
1. OL3:n EROEI on 5:1. Tällöin rakentamiseen, polttoaineen hankintaan, rikastamiseen ja muihin toimiin kuluisi 120 terawattituntia energiaa. Se vastaa öljytynnyreissä laskettuna (1,7 MWh / barreli) noin 70 588 235 barrelia öljyä (Suomen vuotuinen öljynkäyttö on noin 90 TWh)..
2. OL3:n EROEI on 10:1. Tällöin rakentamiseen, polttoaineen hankintaan, rikastamiseen ja muihin toimiin kuluisi 60 terawattituntia energiaa. Se vastaa öljytynnyreissä laskettuna (1,7 MWh / barreli) noin 35 294 118 barrelia öljyä.
3: OL3:n EROEI on 20:1. Tällöin rakentamiseen, polttoaineen hankintaan, rikastamiseen ja muihin toimiin kuluisi 30 terawattituntia energiaa. Se vastaa öljytynnyreissä laskettuna (1,7 MWh / barreli) noin 17 647 059 barrelia öljyä.
Perspektiiviä: Rakennus- ja maa- ja metsätaloustoimi käyttävät 9 % Suomen käyttämästä öljystä, eli noin 8 TWh vuodessa. Kuinka suuren osan tästä käyttävät yhteensä OL3 ja Onkalo (ja kuinka monta vuotta)? Entä paljonko nämä rakennushankkeet kuluttavat sähköä? Teollisuus ylipäätään Suomessa käyttää reilu 40 TWh sähköä vuodessa, ja tästä yli puolet menee metsäteollisuuden piikkiin. Ja paljonko on kulunut eri komponenttien ja raaka-aineiden valmistamiseen muualla? Näihin voi kulua merkittäviä määriä energiaa, mutta kuten yllä esitin, kahta merkittävintä raaka-ainetta, terästä ja betonia, kuluu suhteessa huomattavasti tuulimyllyjä vähemmän. Komponentit on todennäköisesti laskettu alkuperäiseen 2–3 miljardin euron hintaan, jolla AREVA sanoi laitoksen pystyttävänsä valmiiksi – hintaa ovat nostaneet jälkikäteen pääosin muut tekijät.
Mutta nyt, hyvä lukija, jäikö minulta jotain olennaista huomioimatta? Lyhyellä matikalla ja ei-insinööritaustalla se on varsin mahdollista. Onko sinulla tarjota tarkempia lukuja omien arvailuideni tilalle? Oletuksia ja pyöristyksiä tehtiin varsin paljon, mutta tarkoitus olikin tarkastella lähinnä kokoluokkia. Äkkiseltään tuntuu varsin kärjistetyiltä arviot, joissa ydinvoiman EROEI painuu lähelle 1:1. Myös 5:1 tuntuu aika kaukaiselta. Mutta 10:1? Tai 20:1? Ne vaikuttavat ihan realistisilta asiantuntemattoman vilkaisuni perusteella – en ainakaan tältä istumalta keksi merkittäviä uusia energiasyöppöjä, jotka kallistaisivat lukemia merkittävästi heikommiksi – päinvastoin, uudet rikastusteknologiat, modulaariset ja standardoidut reaktorit sekä hyötöreaktorit syömässä nykyistä käytettyä ydinpolttoainetta tuntuvat siirtävän EROEIta pikemminkin parempaan suuntaan.
Ps. Käyttämällä voimalan hukkalämpöä hyväksi esimerkiksi kaukolämpönä, nousee voimalaitoksesta hyötykäyttöön saatava energiamäärä. Asiaa on esitellyt esimerkiksi Jukka Jonninen (Vihr.) blogissaan.
Kaikenhuipun blogi 
