Siirry sisältöön

Jenkkien liuskekaasuvyöhykkeen varat putosivat viidennekseen

29 elokuun, 2011

Tekniikka & Talous raportoi New York Timesin uutisesta, jossa Jenkkien erään liuskekaasuvyöhykkeen kaasuvarojen arvio putosi viidennekseen aiemmasta kun geologit antoivat niistä lausuntonsa (huom. ei viidenneksen, vaan viidennekseen). Tämä luonnollisesti asettaa muutkin kaasuvara-arviot kritiikin alle, varsinkin kun niiden raportoinnissa on käytetty turhan tiuhassa fossiilisen teollisuuden palkkalistoilla olevia ulkopuolisia konsultteja. Varannot putosivat 11 600 kuutiokilometristä 2 400 kuutiokilometriin.

Jenkkien lähitulevaisuuden energiaomavaraisuus-suunnitelmat ovat perustuneet lähes täysin liuskekaasun räjähdysmäiseen lisäämiseen, sillä yksi paljon esillä ollut visio on ollut paikallisen autokannan muuttaminen osittain kaasulla toimivaksi, jolloin tuontiöljyn tarve vähenisi. Riskirahoittajat ovat työntäneet rahaa miljardeja ja taas miljardeja kaasuntuottajille valtavien kaasuvara-arvioiden kannustamina. Jenkit ovat suunnitelleet myös rakentavansa rannikolle Gas-to-liquids -terminaaleja ja aloittavansa nesteytetyn maakaasun viennin Eurooppaan. Kaikki nämä suuret suunnitelmat on perustuneet arvioille, että liuskekaasua on järkyttävät määrät, ja että sen tuotantoa pystytään lisäämään erittäin rajusti nykyisestä hamaan tulevaisuuteen.

Ja nyt on käymässä ilmi että voikin olla järkyttävät määrät * 0,2. Mielenkiinnolla jään odottamaan leviääkö tämä, niinkuin uutisessa ennustettiin, myös muiden liuskekaasuvyöhykkeiden arvioihin, ja jopa jenkkien ulkopuolelle. Tämä saattaa olla kerrannaisvaikutustensa kanssa tämän vuoden Top5 -uutinen maapallon ja ennenkaikkea ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta. Ainakin Kaikenhuipulla ;). Ilmastonmuutoksen kannalta tämä sisältää ainakin sen positiivisen komponentin, että liuskekaasun tuotannon ja käytön ilmastovaikutusten on arvioitu olevan 20 vuoden tähtäimellä jopa hiiltä pahemmat. Huonoa voi tietysti seurata siitä, että voi olla että Jenkit laittavatkin tulevaisuutensa yhä enemmän kotimaisen hiilen varaan…

Ja Suomeen tämä liittyy esim. siten, että kannattaisi ihan oikeasti miettiä tätä yhä lisääntyvää ”Ulkopuolista Rahoitusta” jolla tutkimusta tänä päivänä tehdään. Ulkopuolinen rahoitus vähentää tutkimuksen riippumattomuutta. Ei aina, mutta aivan varmasti keskimäärin. Jos poliittisia päätöksiä tehdään vääristyneeseen tietoon perustuen, ovat tulokset lähes varmasti huonoja.

Advertisement
4 kommenttia
  1. Jani Martikainen permalink

    Huh, suhteellisen raju korjaus. Olen myös ymmärtänyt, että liuskekaasulähteiden tuotannolla on ikävä taipumus pudota paljon nopeammin kuin mitä alan teollisuus lupailee ja, että viime vuosien hypetyksessä olisi paljon kyse siitä, että voimaloita saadaan lukittua kaasun käyttöön nyt, kun se on vielä suhteellisen halpaa.

  2. Mike Amory permalink

    20 prosenttia järjettömän suurista kaasuvarannoista on silti järjettömän paljon. Pitää muistaa, että vuoden 2002 arvioista kaasuvarantojen määrä on 40-kertaistunut. Lisäksi poraustekniikka on vielä uutta ja kehittymätöntä, samoin kaasuvarantojen arviointi.

    • Toki 20 % on edelleen paljon määrällisesti, mutta se on silti vain viidennes siitä mitä ”luvattiin”. Monet suunnitelmat ja investoinnit kun ovat nojanneet tuohon täyteen pottiin. Liuskekaasun tuotanto on tosiaan vielä lapsen kengissä, ja on epäilty onko sitä taloudellisesti kannattavaa nykyhinnoilla tuottaa. Kaasua saattaa siis riittää, mutta hinta voi olla lopulta ihan toinen. Tiedä sitten mitä käy ympäristölainsäädännön kanssa, sekin voi hankaloittaa ja kallistaa liuskekaasun tuotantoa.

      Kaasuvarantojen arviointi toki myös kehittyy, ja on mahdollista että se ja tuotantotekniikan kehitys vielä nostaa nykyisiä arvioita. Mutta voi käydä myös toisin päin. Siinä vaiheessa kun kaasulla ruvetaan korvaamaan öljyä liikenteessä ja lisäämään sen käyttöä esim sähköntuotannossa, alkaa tuotannon pullonkaulat mahdollisesti näkyä edelleen nousevina hintoina. Nousevat energianhinnat tietysti laskevat myös kysyntää, mutta ne myös johtavat talouden kasvun ongelmiin.

  3. Juho Kinnunen permalink

    Vuoden TOP-1 luonnonvarauutinen tuo on varmasti. Tarkkaillaan tilannetta ja katsotaan mitä tästä seuraa sekä USA:ssa että maailmalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: