Skip to content

Tšernobylin ydinonnettomuus – Mitä tapahtui 26.4.1986

Tšernobylin ydinonnettomuuden vuosipäivänä muistot virtaavat mieliin ja medioihin yhä uudestaan. Kuten ydinvoimauutisoinnille ja -keskustelulle on tyypillistä, faktat usein väistyvät hyvän tarinan tieltä. Myös toimituksellisia pilkkuvirheitä sattuu ja tapahtuu, vielä 30 vuoden jälkeenkin.

Kirjassamme Musta Hevonen – Ydinvoima ja ilmastonmuutos (Kosmos 2016) kerrotaan tiiviisti mutta seikkaperäisesti Tšernobylin ydinonnettomuuden syyt, kulku ja arvioidut terveysvaikutukset. Vähemmän yllättäen, kun maailmalle selvisi, että uhriluku ei nousisikaan todennäköisesti kovin korkeaksi, syntyi tilaus monenlaisille vaihtoehtoistutkimuksille. Selvitämme myös näiden tutkimusten taustat ja tulokset. Kevään muiden onnettomuusvuosipäivien kuvaukset on jo julkaistu: Fukushiman onnettomuuskuvaus on täällä, ja Three Mile Island löytyy täältä.

Kustantajamme tarjoaa oheisesta linkistä Musta Hevonen -kirjan ostajille 10 % alennuksen koodilla: mustahevonen17

Tšernobyl (INES 7)

Ehdottomasti vakavin koskaan tapahtunut ydinvoimaonnettomuus tapahtui 26. huhtikuuta 1986 nykyisessä Ukrainassa sijaitsevassa Tšernobylin ydinvoimalassa. Reaktorissa tapahtunut höyry/vetyräjähdys ja sitä seurannut tulipalo levittivät ympäristöön suuren määrän radioaktiivisia aineita. Pelastustöihin osallistuneista osa sai niin suuria säteilyannoksia, että 47 heistä kuoli seuraavina vuosina akuuttiin säteilysairauteen ja sen myöhemmin aiheuttamiin komplikaatioihin. Raivokkaan tulipalon korkealle ilmakehään nostamat keveämmät hiukkaset levisivät ilmavirtojen kuljettamana ympäri Eurooppaa ja tulivat etupäässä sateen mukana alas. Lähialueilla laskeuma oli paikoin niin voimakasta, että asukkaita jouduttiin evakuoimaan. Evakuointien lisäksi lähiseutujen asukkaille olisi pitänyt jakaa joditabletteja ja heitä olisi tullut kieltää käyttämästä esimerkiksi laskeuma-alueella tuotettua jodi-131:n saastuttamaa maitoa ja vihanneksia. Jos Neuvostoliiton viranomaiset eivät olisi salailleet tietoa vaan olisivat toteuttaneet nämä yksinkertaiset varotoimet, onnettomuuden seuraukset olisivat jääneet paljon vähäisemmiksi. Tšernobylin vaikutuksia tutkiva kansainvälinen Tšernobyl-foorumi arvioi onnettomuudessa levinneen säteilyn tulevan aiheuttamaan yhteensä noin 4000 ennenaikaista kuolemaa.

Kuten kaikkia muitakin asioita, myös ydinreaktoreita voidaan suunnitella hyvin, huonosti, ja hyvin huonosti. Tšernobylin onnettomuusreaktori RBMK oli suunniteltu hyvin huonosti. Kun reaktoria 1950-luvulla suunniteltiin, neuvostotiedemiehet tukeutuivat lähinnä vähäiseen kokemukseen pienistä, ydinaseplutoniumin tuotantoon tarkoitetuista “atomimiiluista.” Jotta voimalan käyttö olisi mahdollisimman halpaa, reaktorista piti rakentaa mahdollisimman suuri ja polttoaineena tuli käyttää mahdollisimman vähän väkevöityä uraania. Lisäksi reaktorin polttoaine tuli voida vaihtaa ilman, että reaktoria sammutettaisiin. Tämän ominaisuuden tärkein syy oli halu vähentää seisokit minimiin, joskin tarvittaessa reaktoreita voitaisiin tällöin käyttää joustavammin myös aseplutoniumin tuotantoon.

Nämä valinnat johtivat grafiitin käyttämiseen reaktorin ytimessä neutronien hidastimena neljä kertaa kalliimman raskaan veden asemasta. Reaktorista lisälaitteineen tuli suurikokoinen, ja paineenkestävän suojarakennuksen rakentaminen sen ympärille olisi tullut kalliiksi. Joidenkin arvioiden mukaan hinta olisi kaksinkertaistunut. Kustannussyistä myös erilaisia varajärjestelmiä rakennettiin mahdollisimman vähän. Silloisen neuvostologiikan mukaan suojarakennukselle ja varajärjestelmille ei ollut tarvetta, sillä periaatteessa RBMK oli täysin turvallinen reaktori. Kunhan sitä käytettäisiin täsmälleen ohjekirjan mukaisesti.

Ikävä kyllä, reaktorin käyttäjille ei kerrottu aivan kaikkea. Suunnittelijat tiesivät hyvin, että RBMK:n rakenne yhdistettynä mahdollisimman vähän väkevöidyn uraanin käyttämiseen polttoaineena saattoivat tehdä reaktorista tietyissä olosuhteissa epävakaan. Lähes kaikki ydinreaktorit on suunniteltu niin, että jos jäähdytysaine, yleisimmin vesi, pääsee jostain syystä höyrystymään tai muuten karkaamaan reaktorista, reaktorin ytimessä tapahtuva lämpöä tuottava ketjureaktio vaimenee ja sammuu.

RBMK käyttäytyy juuri päinvastoin. Jos jäähdytysaineena toiminut vesi pääsee höyrystymään ja jäähdytyskanava kuivuu edes osittain, ketjureaktio reaktorin ytimessä kiihtyy. Jos säätölaitteet eivät toimi riittävän nopeasti tai jos ne on kytketty pois päältä kiihtyvän reaktion tuottama lämpö höyrystää yhä enemmän vettä ja ketjureaktio kiihtyy entisestään. Tämä johtaa ytimen sulamiseen. Ilmiö oli erityisen voimakas reaktorin toimiessa suhteellisen pienellä teholla, jolloin jäähdytysveden paine ja sitä kautta höyrystymislämpötila olivat alhaisempia kuin normaalisti. Lisäksi reaktorin säätösauvat oli suunniteltu huonosti. Niiden kärki oli valmistettu grafiitista, joka kiihdyttää ketjureaktiota. Näin ollen täysin ulkona olevien säätösauvojen työntäminen reaktoriin ensin kiihdyttää reaktiota noin viiden sekunnin ajan, ja vasta sitten alkaa hillitä sitä. Yksitellen säätösauvoja työnnettäessä ongelma ei ollut iso, mutta jos kaikki reaktorin 211 säätösauvaa työnnettäisiin kerralla kriittisenä toimivaan reaktoriin, olisi reaktion kiihtyminen räjähdysmäistä. Kaiken huipuksi säätösauvoja syöttävä mekanismi oli 1980-luvunkin mittapuulla hyvin hidastoiminen. Yhtä vanhoissa länsimaisissa reaktoreissa hätäsammutus säätösauvoilla kesti noin kolme sekuntia, kun se RBMK-reaktorissa kesti 20 sekuntia.

Reaktorin suunnitelleen Kurchatov-instituutin tiedemiehet eivät olleet tyhmiä, ja he olivat tietoisia ongelmista. Viranomaiset eivät kuitenkaan halunneet kuulla epämiellyttäviä uutisia. Ydinteknologia oli Neuvostoliitossa lähtökohtaisesti salaista, RBMK-reaktorin toimintaperiaate oli valtionsalaisuus ja reaktorin käyttäjiä kiellettiin keskustelemasta sen mahdollisista ongelmista edes keskenään. Niinpä esimerkiksi säätösauvojen suunnitteluvirheestä ei tiedotettu muille RBMK:n käyttäjille edes sen jälkeen, kun virhe johti vaaratilanteeseen Ingalinan RBMK-voimalassa vuonna 1983. Kukaan ei osannut kuvitella, että joku ensin kytkisi pois kaikki turvajärjestelmät ja sitten ajaisi reaktoria vaarallisen pienellä teholla.

Tšernobylin onnettomuuden kulku

Huhtikuussa 1986 Tšernobylin atomienergiakompleksin reaktorilla numero neljä oli määrä suorittaa turvallisuuskoe. Kokeen tarkoituksena oli varmistua siitä, että reaktoria kyettäisiin jäähdyttämään sähkökatkon ja reaktorin sammuttamisen yhteydessä. Aikaisemmat kokeet eivät olleet onnistuneet, ja voimalan poliittisesti nimitetyllä, ydintekniikasta vain hatarasti perillä olevalla johdolla oli paine saada tämänkertainen koe onnistumaan. Kokeesta ei tiedotettu reaktorin suunnittelijoille tai Neuvostoliiton ydinturvallisuusviranomaisille, osaksi aiempien epäonnistumisien vuoksi, ja osaksi siksi, ettei kokeen pitänyt olla vaarallinen.

Koesuunnitelmassa reaktorin tuli käydä matalalla, noin 700 MW lämpöteholla, kun höyryn syöttö sähköä jauhavaan höyryturbiiniin katkaistaisiin. Täysillä kierroksilla pyörivä turbiini jatkaisi pyörimistään, ja sen käyttäytymistä seurattaisiin mittalaittein. Näin voitaisiin varmistua siitä, että hätätilanteessa sen tuottama sähkö riittäisi pyörittämään jäähdytyspumppuja siihen saakka, kunnes voimalan dieselkäyttöiset varageneraattorit käynnistyisivät.

Suunnitelmissa oli ajaa reaktori hitaasti alas kokeen aloitusteholle aamuyöstä 25. huhtikuuta alkaen, ja aloittaa koe siihen etukäteen perehtyneen päivävuoron saapuessa töihin. Juuri vuoron vaihtuessa kävi kuitenkin niin, että eräs toinen sähkövoimala putosi verkosta, ja Kiovan alueen sähköverkon valvoja pyysi Tšernobylin voimalan johdolta kokeen siirtämistä. Tähän suostuttiin, mutta kokeen valmistelut jatkuivat, ja jopa osa turvajärjestelmistä kytkettiin valmiiksi pois päältä. Sähköverkon valvoja antoi vasta 23:04 luvan jatkaa reaktorin alasajoa, mutta päivävuoro oli jo poistunut työpaikoiltaan. Iltavuorokin oli jo poistumassa, ja vuoroaan aloittavalle yövuorolle annettiin nyt tehtäväksi toteuttaa koe niin pian kuin mahdollista. Reaktorin tehoa pienennettiin nopeasti. Tässä kohdassa reaktoria ohjannut nuori insinööri teki virheen: hän työnsi säätösauvat liian alas, ja reaktori käytännöllisesti katsoen sammui.

Testiä ei voitu suorittaa sammuneella reaktorilla, ja koetta johtanut operaattori vaati toimenpiteitä. Säätösauvoja ohjannut automatiikka, joka on RBMK-reaktorissa varsin oleellinen turvajärjestelmä, kytkettiin pois päältä, ja suurin osa sauvoista vedettiin ylös käsiohjauksella. Ketjureaktio kiihtyi, ja muutamassa minuutissa reaktorin lämpöteho nousikin 160–200 megawattiin. Tämä ei vielä riittänyt kokeen aloittamiseen, joten automaattiset varoitukset ohitettiin, lisää säätösauvoja vedettiin ylös reaktorista ja kokeen valmisteluja jatkettiin. Lukuisista varoituksista huolimatta valvomon henkilökunta ei kuitenkaan ymmärtänyt, että nopea sammutus ja koevalmistelut olivat ajaneet reaktorin epävakaaseen tilaan. Koetta ei voitaisi turvallisesti jatkaa ennen kuin reaktoria olisi käytetty korkeammalla teholla jonkin aikaa.

Kun koe alkoi, höyrynsyöttö katkaistiin ja höyryturbiini hidastui, turbiinin pyörittämien jäähdytyspumppujen teho laski. Kun pumppujen teho laski, jäähdytysveden paine epävakaassa reaktorissa väheni. Kun paine vähenee, vesi höyrystyy herkemmin. Kun jäähdytysvesi höyrystyi, ketjureaktio RBMK-reaktorin ytimessä kiihtyi – täsmälleen päinvastoin, kun reaktoreissa yleensä. Kukaan ei ollut ilmeisesti kertonut tästä tärkeästä ”ominaisuudesta” reaktorin käyttäjille.

Kun ketjureaktio kiihtyi, reaktorin turvallisuusautomatiikka ryhtyi laskemaan säätösauvoja reaktoriin tehon pitämiseksi tasaisena. Mutta vain 12 säätösauvaa oli jäänyt automatiikan ohjattaviksi; loput 199 sauvaa oli kytketty irti tietokoneesta käsiohjaukselle, ja vedetty kokonaan ulos reaktorista. Noin 36 sekuntia kokeen aloittamisen jälkeen kaikki kaksitoista sauvaa olivat sisällä, mutta teho nousi edelleen. Tässä vaiheessa joku käynnisti reaktorin hätäsulun.

Hätäsulku työnsi kaikki ulosvedetyt säätösauvat yhtä aikaa reaktoriin. Sauvojen suunnitteluvirheen, grafiittipään, vuoksi reaktoriin työntyvät sauvojen kärjet kiihdyttivät ketjureaktiota. Vaikka ongelma oli havaittu jo kolme vuotta aikaisemmin, Tšernobylin työntekijöille ei oltu kerrottu tästäkään. Reaktio kiihtyi niin nopeasti, että ainakin osa säätösauvoista ylikuumeni ja jumittui ennen kuin varsinainen reaktiota hillitsevä osa sauvasta edes pääsi reaktorin sisälle.

Muutaman seuraavan sekunnin aikana reaktori karkasi täysin hallinnasta. Tehoa seuraavat mittarit pysähtyivät 33 000 megawattiin, kun reaktorin suunniteltu huippulämpöteho oli vain 3200 MW. Seuranneita tapahtumia on mahdoton rekonstruoida tarkasti, mutta luultavasti jäähdytysveden tuottama höyry sai aikaan valtavan höyryräjähdyksen, joka lennätti 2000 tonnia painavan reaktoriastian kannen reaktorihallin kevyen peltikaton läpi. Räjähdys hajotti loputkin jäähdytyskanavat, ja RBMK veti viimeisen ässän hihastaan: kun kaikki jäähdytysvesi oli kadonnut, mikään ei enää pidätellyt ketjureaktiota. Toinen, vielä voimakkaampi räjähdys hajotti reaktorin ytimen ja levitti erittäin radioaktiivisia polttoaineen ja reaktorigrafiitin kappaleita ympäri voimala-aluetta. Kun ilmaa virtasi rikki repeytyneeseen reaktoriin, punahehkuinen grafiitti syttyi palamaan. Pelastustyöntekijöiden kuolemaa halveksuvasta urheudesta huolimatta grafiittiydin paloi kaksi viikkoa, ja levitti suuren osan reaktorin radioaktiivisista aineista ilmakehään ja ympäristöön.

Neuvostojohto oli vielä aikaisin seuraavana aamuna autuaan tietämätön tuhon laajuudesta. Neuvostoliitossa ei ylipäätään ollut tapana uutisoida sattuneista onnettomuuksista tai ympäristötuhoista, ja ydinohjelma oli erityisen arka aihe. Seuraukset alkoivat selvitä, kun Suomen rajavartiolaitos havaitsi normaalia korkeampia säteilyarvoja. Asiasta tiedotettiin silloista pääministeriä Kalevi Sorsaa, joka päätti olla kertomatta asiasta tiedotusvälineille, koska se vain ärsyttäisi Neuvostoliittoa.

Seuraavana aamuna, 27. huhtikuuta, säteilymittarit ruotsalaisessa Forsmarkin ydinvoimalassa villiintyivät. Säteilyn lähteenä oli työntekijän kengissä sisään tullut maa-aines, johon Tšernobylistä liikkeelle lähtenyttä laskeumaa oli satanut. Melko nopeasti Suomen yhteistyöllä lähteeksi paikannettiin todennäköisesti läntisessä Neuvostoliitossa sijaitseva ydinvoimala ja siellä tapahtunut onnettomuus. Laskeuma levisi laajalle alueelle Euroopassa, ja esimerkiksi Suomessa on edelleen mitattavissa Tšernobylistä peräisin olevaa cesium-137-laskeumaa. Kun onnettomuutta ei enää voinut kiistää, Neuvostoliiton oli viimein myönnettävä se.

Näköetäisyydellä Tšernobylistä oleva Pripjatin kaupunki evakuoitiin vasta iltapäivällä 27. huhtikuuta. Kievissä, noin 90 kilometrin päässä reaktorista, valmistelut vapunpäivän paraatia varten jatkuivat. Joditablettien tai ruokailurajoitusten jakamisesta ei ollut tietoakaan, vaikka tuhoutuneesta reaktorista oli vuotanut suuria määriä vaarallista, mutta nopeasti häviävää ja helposti torjuttavissa olevaa jodi-131:a. Muutaman rivin virallinen tiedote onnettomuudesta luettiin viimein iltauutisissa 28. huhtikuuta. Edelleenkään ruokailurajoituksista ei mainittu mitään.

Tšernobylin onnettomuuden käyttäminen esimerkkinä ydinvoimateollisuuden vaarallisuudesta on tarkoitushakuista, sillä kyseisen tyyppisiä reaktoreita ei ole rakennettu vuosikymmeniin. Niitä on kuitenkin muutamia vielä käytössä, joskin turvatoimia on parannettu huomattavasti. Vähemmälle huomiolle on jäänyt myös se eittämättä pelottava, mutta toisaalta mielenkiintoisen perspektiivin tarjoava fakta, että Tšernobylin reaktorit 1, 2 ja 3 jatkoivat toimintaansa onnettomuuden jälkeen suhteellisen normaalisti. Viimeisenä, joulukuussa 2000, suljettiin reaktori 3. Loputkin RBMK-reaktorit tulisi korvata turvallisemmilla malleilla mahdollisimman nopeasti.

Tšernobylin onnettomuuden terveyshaitat

Onnettomuuden välittömiksi uhreiksi on laskettu yhteensä 54 ihmishenkeä.  Suurin osa heistä oli paloa sammuttaneita palomiehiä, joista 127 sai säteilysairauden oireita. Sittemmin onnettomuuden jälkiä on ollut hoitamassa noin 600 000 ”likvidaattoria”, joista vain pieni osa on altistunut merkittävälle säteilylle. Suurimmat terveyshaitat lähialueen asukkaille tulivat kilpirauhassyöpää aiheuttavasta radioaktiivisesta jodin isotoopista 131 (I-131). Sen puoliintumisaika on kuitenkin noin kahdeksan päivää, joten se häviää ympäristöstä parissa kuukaudessa. Pidempiaikainen riski aiheutuu fissiotuotteista, erityisesti cesiumin isotoopista 137 (Cs-137) ja strontiumin isotoopista 90 (Sr-90).  Niistä molemmat korvaavat kalsiumia luustossa, ja niillä molemmilla on noin 30 vuoden puoliintumisaika. Pidemmän aikavälin terveysvaikutuksista on kuitenkin saatu suhteellisen lohdullisia tutkimustuloksia. Säteilyn aiheuttamaan syöpään arvioidaan tulevien vuosikymmenien saatossa kuolevan 4 000 ihmistä. Riskiryhmässä, johon kuuluvat lähinnä suurempia radioaktiivisen jodin säteilyannoksia saaneet lähiseudun lapset, on havaittu yli 4 000 kilpirauhassyöpätapausta. Näistä lähes kaikki on hoidettu onnistuneesti. Surullista kyllä, liki kaikki kilpirauhassyövät olisi voitu välttää, mikäli neuvostohallinto ja viranomaiset olisivat jakaneet väestölle joditabletteja ja esimerkiksi kieltäneet paikallisen maidon juomisen.

Ydinvoimavastaiset tahot ovat tehneet omia, ei-vertaisarvioituja tutkimuksiaan onnettomuuden seurauksista. Vähemmän yllättäen niiden uhriluvut ovat aivan omalla tasollaan. Maailman terveysjärjestö WHOn yhteistyössä muiden tutkimuselinten kanssa esittämiin Tšernobyl-foorumin tuloksiin verrattuna ydinvoiman vastustajien esittämät uhriluvut ovat kymmeniä tai satoja kertoja suurempia[i].

Esimerkiksi Tšernobyl-foorumin liian alhaiseen uhrilukuun pettyneet Euroopan Vihreät julkaisivat samaan aikaan kilpailevan TORCH-raportin[ii] (The Other Report on Chernobyl). Raportissa arvioitiin sairastuvuuden lisääntymistä aiemmin mainitulla LNT-mallilla, jonka mukaan mikä tahansa säteilyannoksen lisäys, kuinka pieni tahansa, johtaisi lisääntyneeseen sairastuvuuteen. Tšernobyl-foorumi oli pyrkinyt hankkimaan empiirisiä todisteita sairastumisista ja kuolemantapauksista, mutta TORCHin kirjoittajat pysyivät tiukasti teorian tasolla. Raportti päätyikin ennustamaan 30 000–60 000 ylimääräistä syöpäkuolemaa koko Euroopassa.

Greenpeace laski vastaavasti omassa raportissaan Tšernobylin aiheuttavan noin 93 000 ennenaikaista kuolemaa. Laskutapa oli omintakeinen: käytännössä kaikki laskeumaa vähänkään saaneilla alueilla vuoden 1986 jälkeen lisääntynyt kuolleisuus laskettiin onnettomuuden aiheuttamaksi. Yhtenä valitun menetelmän kukkasista raportti päätyi laskemaan entisen Neuvostoliiton alueella yleistyneen maksakirroosikuolemat säteilyn aiheuttamiksi. Missään kohdassa raporttia ei vaivauduttu pohtimaan, olisiko maksakirroosin, jota ei missään tutkimuksissa ole todettu aiheutuneen säteilystä, yleistymiselle voinut olla mitään muita syitä.

Tämäkään ei tosin riittänyt kaikille. Greenpeacen raporttia kirjoittamassa ollut Aleksei V. Jablokov, Neuvostoliiton tiedeakatemian entinen jäsen ja Venäjän Greenpeacen perustajiin lukeutuva tutkija, kirjoitti avustajiensa kanssa lähinnä venäjäksi julkaistuun aineistoon perustuen kirjan nimeltä Chernobyl: Consequences of the Catastrophe for People and the Environment (2007). Kirjassa väitetään peräti miljoonan ihmisen kuolleen tai kuolevan Tšernobylin seurauksena. Kuten kirjan arvioineet, myös alkuperäiskieltä venäjää taitavat ja lähteisiin perehtyneet tutkijat ovat huomauttaneet[iii], kirjan arvo tieteellisenä työnä on negatiivinen: lähdeaineistona käytetään esimerkiksi fiktiivisiä romaaneja, ja tieteellisiinkin lähteisiin suhtaudutaan lähinnä viitteellisesti.

Maksakirroosin ja muiden säteilyyn aikaisemmin yhdistämättömien sairauksien laskemisen lisäksi kirjoittajat päätyvät yksinkertaisesti keksimään asioita silloin, kun tutkimustulokset eivät vastaakaan ennakkoluuloja. Esimerkiksi kirjan Suomea käsittelevässä luvussa tutkimus, joka todellisuudessa totesi vastasyntyneiden epämuodostumien vähentyneen Tampereen alueella onnettomuuden jälkeen, on yleistetty koko Suomea koskevaksi ja sen väitetään osoittavan epämuodostumien määrän kasvaneen. Tämänkaltaiset ongelmat eivät kuitenkaan ole estäneet ydinvoimaa vastustavia tahoja käyttämästä Jablokovin teosta täysin kritiikittä ”todisteena” ydinonnettomuuksien hirvittävyydestä. Monien hirmutarinoita levittelevien tahallisena tai tahattomana taktiikkana vaikuttaa olevan koko ajan hurjempien väitteiden esittäminen; asiaan perehtymätön kansalainen kun tulee usein arvelleeksi totuuden löytyvän jostain esitettyjen arvioiden puolivälistä. Samanlaiseen taktiikkaan törmäämme myös Fukushiman vaikutuksista käydyssä keskustelussa.

Suomessa Tšernobylin ei uskota aiheuttaneen tai koskaan aiheuttavan tilastoissa havaittavaa lisäystä sairastuvuudessa tai kuolleisuudessa[iv].

Epäsuhta havaittujen vaikutusten ja yleisen huolestumisen välillä on räikeä, varsinkin jos sitä verrataan niihin vaaroihin, joita yhteiskuntamme hiljaisesti hyväksyy turvatakseen luotettavan energiansaannin. Räikein vertailukohta löytyy hiilenpoltosta. Pelkästään kivihiilen louhinnan onnettomuuksissa kuolee joka vuosi tuhansia ihmisiä[v]. Kivihiilipölyn, onnettomuuksien ja muiden louhinnan terveyshaittojen seurauksena sairastuu ja kuolee kymmeniä tuhansia kaivostyöläisiä vuosittain. WHO:n mukaan ilmansaasteisiin, joista kivihiilen päästöt tosin ovat vain osa, kuolee vuosittain noin seitsemän miljoonaa ihmistä[vi]. Hiilenpolton valtavimman riskin, hallitsemattoman ilmastonmuutoksen, mahdollisesti aiheuttamia haittoja ei näissä luvuissa edes huomioida.

Seuraukset eivät koske pelkästään kehittyviä maita, sillä Greenpeacen arvioiden mukaan pelkästään Euroopassa yli 20 000 ihmistä kuolee ennenaikaisesti joka vuosi kivihiilen käytön seurauksena – vaikka ilmastonmuutoksen uhkaa ei edes huomioitaisi[vii]. Hiilenpoltto levittää lisäksi ympäristöön käytännössä ikuisia myrkkyjä. Esimerkiksi Itämeren kalojen korkeat elohopeapitoisuudet johtuvat pitkälti hiilenpoltosta. (Edit 27.4.2017: kts kommentti alla)

Greenpeacen arvioita sekä hiili- että ydinvoiman vaaroista käyttäen voisi hyvin argumentoida, eikä täysin perusteetta, että jopa ”Tšernobyl muutaman vuoden välein” olisi kansanterveydellisessä mielessä hyvinkin hyväksyttävissä oleva hinta kivihiilestä luopumiselle.

[i] Raportin julkaisivat IAEA, WHO, UNDP, FAO, UNEP, UN-OCHA, UNSCEAR, Maailman Pankki sekä Valko-Venäjän, Ukrainan ja Venäjän hallinnot. Raportti on ladattavissa osoitteesta http://www.iaea.org/Publications/Booklets/Chernobyl/chernobyl.pdf

[ii] http://www.chernobylreport.org/torch.pdf

[iii] http://rationalwiki.org/wiki/Chernobyl:_Consequences_of_the_Catastrophe_for_People_and_the_Environment

[iv] http://www.stuk.fi/sateily-ymparistossa/tshernobyl/fi_FI/laskeuma/

[v] http://en.wikipedia.org/wiki/Mining_accident

[vi] 7 million premature deaths annually linked to air pollution, World Health Organization (2014). http://www.who.int/mediacentre/news/releases/2014/air-pollution/en/

[vii] European coal pollution causes 22,300 premature deaths a year, study shows, The Guardian (2013). http://tinyurl.com/nyg6mpv

Finnish ecomodernists get featured in World Nuclear News!

Ensimmäinen allekirjoittamani World Nuclear Newsissä julkaistu juttu – Ekomodernistien kommentti ydinenergialain päivitykseen. Mahtavaa 🙂

SUOMEN EKOMODERNISTIT

nuclear-news-quoteOur recent official comment on the update to Finnish nuclear law has been noted in World Nuclear News.

This is both encouraging and exiting.

There is a growing interest and understanding floating around that our current policies are leading us on a train-wreck with climate change. We need to rethink our nuclear legislation, regulation and energy markets to better enable nuclear power – both current generation of plants advanced reactor designs – to help us in mitigating climate change.

View original post

Ilmastovalistajien pitäisi uskaltaa mainita myös ydinvoima

Kirjoitin julkaisemattomaksi jääneen vastineen Hesariin, joten ohessa se kuitenkin.

SUOMEN EKOMODERNISTIT

SEMin vara-pj Rauli Partanen kirjoitti taannoiseen kuntavaaleihin ja ilmastonmuutokseen liittyneeseen mielipide-kirjoitukseen lyhyen vastineen, joka jäi Hesarilta tällä erää julkaisematta. Ohessa kirjoitus kuitenkin kaiken kansan ihmeteltäväksi:

HS:n mielipiteessä 29.3.2017 Ilmastopaneelin Pj Markku Ollikainen kannustaa äänestäjiä haastamaan ehdokkaita myös ilmastoasioissa. Ajan hengen mukaisesti suurin päästövähennyskeino – ydinvoima – jätetään kirjoituksessa mainitsematta. Tämä on huolestuttavaa, sillä Ilmastopaneeli puhuu nimenomaan tieteen ja tutkimuksen äänellä.

Tilastot kertovat, että noin puolet Euroopan vähäpäästöisestä energiasta tuotetaan ydinvoimalla ja että se on historiallisesti nopein tapa leikata energiasektorin päästöjä. Se on myös kustannustehokasta, ja on osoittautunut turvallisimmaksi tavaksemme tuottaa energiaa. Ydinvoiman suurin ongelma tuntuu olevan se, että se järjestelmällisesti suljetaan pois keskustelusta.

View original post

Three Mile Islandin ydinonnettomuus – mitä tapahtui 28.3.1979?

Musta HevonenThree Mile Islandin ydinonnettomuudesta on kulunut kohta 40 vuotta. Vuonna 2017 olevan 38. vuosipäivän muistoksi jaamme oheisen Musta Hevonen – Ydinvoima ja ilmastonmuutos -kirjassamme (Kosmos 2016) olevan onnettomuuskuvauksen, jossa kerromme lyhyesti onnettomuudet pääasialliset syyt ja sen mitä tapahtui ja millaisia suoria seurauksia sillä oli.

Vuosipäivän muistoksi kustantajamme tarjoaa kirjalle omassa verkkokaupassaan 10 % alennuksen alennuskoodilla: mustahevonen17.

 

***

Three Mile Island

Siviilireaktoreiden historian kolmanneksi vakavin ydinonnettomuus tapahtui Harrisburgissa Three Mile Islandin ydinvoimalassa Pennsylvaniassa, Yhdysvalloissa 28. maaliskuuta 1979. Ketään ei kuollut, eikä ympäristöön vapautunut merkittäviä määriä haitallisia radioaktiivisia aineita. Laitoksen kakkosreaktorin ydin suli osittain, ja reilun vuosikymmenen kestäneet puhdistustoimet maksoivat lopulta noin miljardi dollaria. Tapauksen tiedottaminen epäonnistui surkeasti. Epäonnistuminen näkyi paniikkina, epäluottamuksena ja myöhemmin ydinenergiavastaisuuden voimistumisena. Tapausta on pidetty yhtenä avainsyynä Yhdysvaltojen, ja jopa maailmanlaajuisten, reaktorihankkeiden vähentymiseen seuraavaksi kolmeksi vuosikymmeneksi.

Babcock & Wilcoxin suunnittelemassa painevesireaktorissa oli omat ongelmansa. Suurimmat ongelmat löytyivät kuitenkin kenties voimakkaasti kasvaneen ydinteollisuuden työntekijöiden puutteellisesta koulutuksesta. Paljon pienempiä laivaston ydinsukellusvenereaktoreita joitain vuosia operoineet löysivät hyväpalkkaisia töitä siviilireaktoreiden operaattoreina. Silloisten ydinsukellusveneiden reaktoreiden tehot olivat 12 megawatin luokassa, joten ne olivat aivan erilaisia hallittavia kuin kymmeniä kertoja tehokkaammat siviilireaktorit. Esimerkiksi 1,2 gigawatin painevesireaktori tuottaa vielä vuorokausi pysäytyksen jälkeen yli 15 megawattia jälkilämpöä.

Ytimen osittaiseen sulamiseen johtanut varsinainen tapahtumaketju alkoi noin 11 tuntia ennen onnettomuutta[i]. Työntekijät puhdistivat reaktorin toissijaisen vesikierron suodattimia, ja joutuivat normaalin paineilman sijaan käyttämään puhdistukseen vettä. Paineella suodattimeen työnnettyä vettä päätyi pieni määrä suljetun venttiilin ohi väärään paikkaan. Myöhemmin tämä vesi aiheutti syöttöveden pumpuissa ja muualla ongelmia, jotka katkaisivat veden syötön turbiineihin. Veden syötön keskeytyminen aiheutti paineen ja lämpötilan nousua reaktorin jäähdytysjärjestelmässä, mikä johti reaktorin automaattiseen hätäsulkuun (SCRAM[ii]). Reaktorin jäädytysjärjestelmään alkoi kasaantua jälkilämpöä, sillä turbiinit eivät olleet toiminnassa. Koska turbiinin syöttövedenkin pumput olivat pysähtyneet, kolme varapumppua käynnistyivät. Niistä ei kuitenkaan ollut apua, sillä muutama varajärjestelmän venttiili oli huollon vuoksi suljettuina. Tämä oli Yhdysvaltojen ydinturvallisuusviranomaisen NRC:n ohjeiden vastaista, sillä kaikkien varaventtiilien ja -pumppujen sulkeminen reaktorin ollessa käynnissä oli kiellettyä. Jäähdytys varajärjestelmineen oli efektiivisesti pysähtynyt. Myöhemmin NRC määritteli tämän virheen yhdeksi onnettomuuden avaintekijöistä.

Kun paine pääjäähdytysjärjestelmässä kasvoi, se avasi automaattisen paineenalennusventtiilin. Normaalisti tämä venttiili sulkeutuu, kun paine jäähdytysjärjestelmässä alenee, mutta mekaanisen vian vuoksi se jumittui auki. Paineen lisäksi jäähdytysjärjestelmästä alkoi karata myös jäähdytysneste. Varaventtiilien ja -pumppujen sulkemisen ohella venttiilin mekaaninen vika oli yksi keskeisistä onnettomuuteen johtaneista syistä. Venttiilin jumiutuminen jäi operaattoreilta huomaamatta, sillä sen tilasta kertova valo oli huonosti suunniteltu[iii]. Operaattorin merkkivalosta saama käsitys oli, että se oli kiinni, kuten pitikin olla, vaikka se oli jumiutunut auki-asentoon. Tämä aiheutti operaattoreille paljon sekaannusta, sillä jäähdytysjärjestelmän muut mittalaitteet käyttäytyivät kummallisesti siihen nähden, että paineventtiili vaikutti olevan kiinni. Vasta seuraava työvuoro näki tilanteen ulkopuolisen uusin silmin, ja tajusi mistä oli kyse. Siihen mennessä 120 000 litraa jäähdytysnestettä oli kuitenkin vuotanut jäähdytyspiiristä, ja vahinko oli jo tapahtunut.

Onnettomuus paljasti puutteita eri viranomaisten kommunikoinnissa, yleisölle viestinnässä ja eri toimijoiden vastuualueissa. Yleisö sai asiasta jatkuvasti ristiriitaista tietoa, mikä lisäsi paniikkia ja aiheutti turhia evakuointeja.

Monia suhteellisen epätodennäköisiä teknisiä vikoja ja sattumia siis tapahtui samaan aikaan. Yhdistettynä henkilökunnan puutteelliseen osaamiseen, tuloksena oli reaktorin ytimen osittainen sulaminen. Ketään ei loukkaantunut, eikä ympäristöön päässyt merkittäviä määriä vaarallisia aineita. Vuotanut radioaktiivisuus oli pääosin varsin harmitonta ksenon-kaasua, joskin verrattain pieniä määriä radioaktiivista jodia vapautui myös.

[i] Onnettomuuden kuvaus nojaa wikipediassa olevaan artikkeliin: http://en.wikipedia.org/wiki/Three_Mile_Island_accident

[ii] SCRAM tulee sanoista “safety control rod axe man” ja viittaa maailman ensimmäisen reaktorin turvallisuudesta viime kädessä vastannutta henkilöä, jonka tehtävä oli hätätilanteessa katkaista reaktion pysäyttävää säätösauvaa pitelevä köysi kirveellään.

[iii] Joidenkin versioiden mukaan kyseinen indikaattori oli osittain peitetty.

2017 edition of Climate Gamble!

We are GO with the new improved edition of Climate Gamble!

Climate Gamble

Exciting news!IMG_20170323_091747.jpg

We have just finished up work on our updated, improved and expanded 2017 edition of Climate Gamble! One might even call it the definitive edition!

It includes:

  • The foreword by the late Sir David MacKay (previously available only on our Paris COP21 special edition of the book, and this website). We owe David so much, both for his own excellent work that also was a big inspiration for us to write this book and for providing the foreword. Our condolences to family and friends.
  • Key takeaways for each chapter (also available on Paris COP21 edition).
  • Latest data for the graphs.
  • Some minor fixes to grammar.
  • Some extra paragraphs to better elaborate some points we make, based on reader feedback.
  • A few extra footnotes and citations on our claims.
  • A discount on the price of both the paperback and Kindle-edition. That’s right, you get more book for less…

View original post 187 more words

Pelastavatko pikkureaktorit maailman? – Energiauutiset 1/2017

Ohessa Energiauutiset 1/2017 -lehdessä julkaistu artikkelini pienten ydinreaktoreiden mahdollisuuksista ja esteistä. 

Suuret ydinvoimahankkeet ovat osoittautuneet ongelmallisiksi länsimaissa. Poliittinen ilmapiiri on epävarma, regulaatio tiukkaa ja rakentamisosaaminen unohdettu. Lyhytnäköisyyteen kannustavan bisnesajattelun ja taloudellisen epävarmuuden vuoksi suurten investointien aikataulu on myös liian pitkä. Ratkaisua haetaan nyt pienistä sarjatuotantoon soveltuvista reaktorimalleista.

Ydinvoimalaitosten rakentaminen länsimaissa on hiipimassa. Samalla tuuli- ja -aurinkovoimaa rakennetaan entistä enemmän, mutta vain niin kauan kuin yhteiskunta pumppaa niiden rakentamiseen yhteistä rahaa. Tapahtunut kehitys ei kuitenkaan ole vähentänyt länsimaiden tuottamia hiilidioksidipäästöjä niin nopeasti kuin niiden pitäisi vähentyä.

Tähän mennessä saavutetut päästövähenemät johtuvat suureksi osaksi taloudellisesta taantumasta, teollisuuden siirtymisestä muihin maihin tai molempien yhteisvaikutuksesta. Energiapolitiikalla taas ohjataan jotain, mikä ei poliittista ohjausta kaipaa – lähinnä päästökauppasektoria. Joissain maissa – kuten Ranskassa, Ruotsissa ja Sveitsissä – jo kerran puhdistettua sähköverkkoa yritetään samaan aikaan puhdistaa uudestaan. Panoksiatuhlataan paikallaan junnaamiseen.

Teollisuus ja nestepolttoaineet?

Kukaan ei tunnu tietävän, mitä teollisuuden lämmöntuotannon ja liikennepolttoaineiden päästöille pitäisi oikeasti tehdä. Tarjotut keinot ovat kokoluokkaa liian pieniä tai hitaita. Tärkein esille nousseista keinoista – CCS eli hiilen talteenotto ja varastointi – on osoittautumassa flopiksi.

CCS:n lisäksi kehitteillä on kuitenkin eräs vähemmän huomiota saanut teknologia. Joukko ihmisiä, energiayhtiöitä ja tutkimuslaitoksia ovat kehitelleet voimalaitoskonseptia, joka vastaisi suureen osaan nyt käsillä olevista haasteista. Sarjatuotantoon perustuvista moduuleista koottavat pienet ydinreaktorit (SMR, Small Modular Reactor) on sateenvarjonimitys hyvin erilaiselle joukolle reaktorimalleja, joita yhdistää suhteellisen pieni koko – niiden sähköteho on yleensä 20-300 megawattia.

Pieniä ydinreaktoreita on käytetty sukellusveneissä, lentotukialuksissa ja tutkimusreaktoreina vuosikausia. Itse asiassa nykyiset painevesireaktorit (joihin myös kiehutusvesireaktorit pohjaavat) suunniteltiin alun perin ydinsukellusveneen voimanlähteeksi.

Erilaisia pikkureaktoreita on suunnitteilla kymmeniä eri puolella maailmaa. Osa niistä perustuu koeteltuun kevytvesi teknologiaan, osa puolestaan pohjautuu sulasuolaan (MSR, Molten Salt Reactor) ja osa natriumiin (esimerkiksi GE-Hitachin PRISM). Osa voi käyttää polttoaineenaan nykyisissäkin reaktoreissa käytettyä 3-5 prosenttiin väkevöityä uraania, osa köyhdytettyä uraania, osa plutoniumia ja osa jopa toriumia.

Reaktoreita liukuhihnalla?

Vaikka pienreaktoreihin sopivia teknisiä ratkaisuja on useita, SMR-reaktoreita yhdistää se, että niistä pyritään tekemään sarjatuotantoon soveltuvia tehdasvalmisteita ja/tai moduuleista koottavia. Reaktorissa itsessään ei päästä nauttimaan suuren mittakaavan tuomista eduista, mutta vastaavia etuja voidaan tavoitella sarjatuotannolla.

Pienreaktoreiden sarjatuotannon mahdollisuudet asettavat myös ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja energiajärjestelmän puhdistamisen aivan uuteen valoon. Liukuhihnalla tuotteita valmistuu aivan eri tahtia kuin käsin paikan päällä rakentamalla. Esimerkiksi Boeing -toinen maailman suurista lentokonevalmistajista – valmisti vuonna 2015 noin kaksi lentokonetta (joista pienimmät 737-mallisia) joka päivä, siis yli 700 lentokonetta vuodessa. Tällä hetkellä suuria ydinvoimalaitoksia on maailmalla rakenteilla noin 70 kappaletta – vuosittain niitä valmistuu jokunen kymmenen. Pieniä reaktoreita voisi valmistaa tehtaissa vuosittain jopa satoja.

Mutkia matkassa

Ongelmiakin tietysti on. Molemmat juttua varten haastateltujen, uusia reaktorimalleja kehittävien yhtiöiden edustajat pitivät suurimpana uhkana yhteiskunnan hyväksyntää, tai oikeammin hyväksynnän puutetta. Jos yhteiskunta jatkaa ydinvoiman pelkäämistä ja kauhistelua, on tiedossa ongelmia, viivästymisiä, poliittisia riskejä ja ylimääräisiä kustannuksia. Tämä koskee nykyisin käytössä olevaa ydinvoimateknologiaa, mutta myös kehittyneempää reaktoriteknologiaa. Ilmastonmuutoksen hillitsemisen tärkeyden vuoksi tilanne on kuitenkin muuttumassa.

Uusien reaktorimallien lupaprosessi on myös suuri haaste. Ydinvoimaloiden rakentamiseen liittyvät lupajärjestelmät eri maissa ovat kuin osittain päällekkäin ommeltu tilkkutäkki, jossa yksi viranomainen vaatii sitä ja toinen tätä ja kolmas jotain muuta, vaikka kaikki johtaa lopulta lähes samaan lopputulokseen. Tämä tekee lupaprosessista kallista ja työlästä. Erot ydinvoimarakentamiseen liittyvissä kansallisissa määräyksissä myös vaikeuttavat sarjatuotantoa, jonka pyrkimyksenä olisi valmistaa ennen kaikkea melko standardeja tuotteita. Yksi ratkaisu olisi yhtenäistää kansalliset määräykset ja siirtyä lentokoneteollisuuden omaksumaan tyyppihyväksyntään. Toisaalta Euroopassa on niin fundamentalistisen ydinvoimavastaisia maita – esimerkiksi Saksa ja Itävalta – joita on vaikea nähdä hyväksymässä mitään ydinvoiman rakentamista helpottavia sopimuksia Euroopan Unionin sisällä. Ei, vaikka vaikka se olisi ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta kuinka järkevää tahansa.

Suomessa nykylainsäädäntö estää käytännössä pienten reaktoreiden rakentamisen. Ydinvoimarakentamisen taustalla vaikuttava  Parlamentaarinen lupaprosessi on läpensä politisoitunut, riskialtis ja raskas. Sen läpikäyminen pienemmillä hankkeilla ei kannata. Lisäksi Suomalainen lupaprosessi on varsin joustamaton. Toisaalta rakennuslupaa voisi ehkä hakea jollekin maksimiteolle, jolloin laitos voitaisiin rakentaa useista pienistä reaktoreista – kenties joustavasti ja tarpeen mtai markkinatilanteen mukaisesti.

Vaihtoehtoisesti parlamentaarista lupaprosessia voisi keventää tai sen voisi poistaa pienempien reaktoreiden osalta tai jos rakentaja onvakiintunut toimija. Ydinvoima on kuitenkin ainoa energian tuotantomuoto, jonka rakentaminen edellyttää poliittista käsittelyä. Toisaalta ydinvoimalla toteutetusta ilmastonmuutoksen hillitsemisestä olisi syytä tehdä mahdollisimman tehokasta ja helppoa – ei mahdollisimman vaikeaa, kallista ja hidasta.

Kevytvesi on koeteltua teknologiaa pikkureaktoreissakin

Tällä hetkellä lähimpänä markkinoille pääsyä ovat pikkureaktorit, jotka eivät pyri muuttamaan teknologiaa liikaa liian nopeasti. Nykyisenkaltaiseen kevytvesiteknologiaan ja uraanipolttoaineeseen pohjautuva NuScale Power Module on näistä yksi. Teknologia on tuttua ja regulaatio eri maissa on pitkälti jo olemassa – samoin polttoaineketjut ja muu osaaminen. NuScale on juuri jättänyt reaktorinsa mallihyväksyntähakemuksen Yhdysvaltojen ydinturvaviranomaiselle (NRC). Yhtiön ensimmäinen pilotti, kahdestatoista 50 megawatin reaktorista koostuva 600 megawatin voimala rakennetaan Idaho National Laboratories-tutkimuslaitoksen alueelle Yhdysvaltoihin 2026 mennessä.

NuScale soveltuu tehonsa puolesta (50 MW sähkötehoa per reaktori) pienempiinkin kohteisiin joko sähköntuotantoon, meriveden puhdistamiseen, kaukolämmön tuotantoon tai teollisen lämmön tuotantoon. Reaktoriyksiköitä voi yhteen voimalaitokseen lisätä yhteensä 12 kappaletta – yksi kerrallaan sitä mukaa, kun tarve kasvaa. Laitoksen laajentamisen mahdollisuus on tärkeää eritoten kehittyvissä maissa, missä sähkön kysyntä kasvaa, mutta missä valtavan voimalaitoksen rakentaminen kertarysäyksellä ei ole realistista. Kehittyneissä maissa reaktorilla taas voitaisiin korvata nykyisiä hiilivoimaloita sähkön ja lämmön tuotannossa.

Sulasuolalla korkeita lämpötiloja

Sulasuolareaktoreita (MSR, Molten Salt Reactor) on myös kehitelty. Vaikka sulasuolareaktoreita ei ole ollut käytössä vuosikymmeniin, on peruskonsepti testattu jo 1960-luvulla. Niillä on muutamia mielenkiintoisia ominaisuuksia kevytvesireaktoreihin verrattuna.

Kanadalainen Terrestrial Energy aikoo tuoda IMSR-reaktorinsa (Integral Molten Salt Reactor) markkinoille 2020-luvulla. Uuden reaktorityypin näin nopea ilmaantuminen markkinoille perustuu muutamaan uuteen oivallukseen. Yksi oivalluksista on se, että se käyttää tavallista uraanipolttoainetta (usein sulasuolan yhteydessä mainitun toriumin sijaan), joka on lisensoitu ja jonka toimitusketjut ovat valmiina. myös yksinkertaistaa polttoaineketjua ja karsii kustannuksia, sillä IMSR:n polttoaine välttää useimmat perinteisen polttoaineen tuotantoketjun 19:sta vaiheesta.

Toinen markkinoille tuloa nopeuttava seikka on se, että reaktori tehdään aluksi ei-hyötäväksi, kuten nykyisetkin reaktorit yleensä ovat. Hyötöreaktorin, joka siis pystyy valmistamaan ydinpolttoainetta toriumista tai uraanin yleisemmästä U238 -isotoopista, luvittaminen ja regulaatio vaatisi länsimaissa vuosien, ellei vuosikymmenien työn. Lisäksi nykyisillä uraanin hinnoilla hyötämisestä ei ole suurta etua. Tätä työtä tullaan varmasti tekemään taustalla, mutta ilmastonmuutoksen hillitsemisen näkökulmasta tarvitaan nopeampia liikkeitä.

IMSR-reaktorin kenties mielenkiintoisin piirre on mahdollisuus tuottaa korkeita, yli 600 celsiusasteen lämpötiloja erilaisten teollisuusprosessien käyttöön, jotka nykyisin tuotetaan pääosin polttamalla kivihiiltä tai maakaasua. Lisäksi sillä voidaan tuottaa vetyä tavallista elektrolyysiä tehokkaammin niin sanotulla korkean lämpötilan höyry-elektrolyysillä (HTSE, High Temperature Steam Electrolysis). Tämä parantaa reaktorilla tuotetusta vedystä tehtyjen synteettisten polttoaineiden ja muiden kemikaalien hintakilpailukykyä. Nykyisin lähes kaikki käytetty vety irrotetaan fossiilisista polttoaineista.

Korkea lämpötila, sulasuola ja intensiivinen neutronipommitus ovat olleet tiukka paikka materiaalien kestävyyden kannalta. Terrestrial Energyn IMSR ratkaisee ongelman nerokkaasti: sen reaktoriastia on suunniteltu helposti vaihdettavaksi, ja reaktoriastiaa on tarkoitus käyttää vain noin seitsemän vuotta. Tällöin materiaalivaatimukset ovat paljon vaatimattomammat kuin 40 tai 60 vuotta käytössä olevalla reaktoriastialla. Tämäkin helpottaa markkinoille tuloa, sillä uusien materiaalien kehittäminen ja testaaminen on aikaa vievää ja kallista. Voimalaitoksessa on useita telakoita reaktoriastioille, ja kun astian seitsemän vuoden käyttöikä tulee täyteen, se ajetaan alas ja seuraavaan telakkaan tuodaan uusi. Kun ensimmäinen reaktoriastia on rauhassa jäähtynyt telakassaan pari vuotta, se voidaan nostaa pois ja kuljettaa jatkokäsittelyyn.

Ottaako Kiina johtoaseman kehittyneessä ydinvoimassa?

Länsimaiden hankkeiden lisäksi Kiinassa on kehitteillä useita kehittyneitä reaktorimalleja. Lähimpänä on saksalaiseen suunnitteluun perustuva helium-jäähdytteinen korkean lämpötilan kuulakekoreaktori, jonka kahdesta 105 megawatin reaktorista koostuva prototyyppi valmistuu 2018 mennessä. Kiina suunnittelee korvaavansa kyseisellä reaktorilla nykyisiä ylikriittisiä hiilivoimaloitaan, jolloin iso osa hiilivoimalan laitteistosta voidaan hyödyntää uudessa voimalaitoksessa. Laitostyyppi on tarkoitus tuoda myös kansainvälisille markkinoille 2020-luvun vaihteessa. Kiinalaiset ovat myös antaneet painevesiteknologiaan perustuvan ACP 100 -pikkureaktorinsa kansainvälisen IAEA:n alustavaan arviointiin.

Näiden lisäksi Kiina kehittää toriumilla toimivaa sulasuolareaktoria yhdessä Yhdysvaltojen Oak Ridge tutkimuslaitoksen kanssa, ja esimerkiksi Bill Gatesin rahoittama TerraPower on alkanut kehittää traveling-wave reaktoriaan yhdessä Kiinalaisten kanssa. Kiinan kehittyneen ydinvoiman ohjelmaan kuuluu myös natrium-jäähdytteinen nopea reaktori. Kaikki näistä ei välttämättä mahdu pikkureaktoreiden sarjaan, mutta kuvaavat ydinenergian ympärillä olevaa voimakasta kehitystä.

****

Haastattelin juttuun Terrestrial Energyn Canon Bryania ja NuScalen Lenka Kollaria. Ohessa vielä heidän näkemyksensä reaktoreidensa mahdollisuuksista ja uhista.

Canon Bryan – Haasteet eivät ole teknisiä tai taloudellisia

Canon Bryan – Terrestrial Energy

Kehittyneen, uuden sukupolven ydinvoiman haasteet eivät ole niinkään teknisiä tai edes taloudellisia, vaan periytyvät yhteiskunnan yleisestä suhtautumisesta ydinvoimaan. Tätä suhtautumista on jo vuosikymmeniä murentanut yksipuolinen, ydinvoimavastainen retoriikka ja aktivismi, toteaa Terrestrial Energyn Canon Bryan.

– On virkistävää nähdä, että muutaman viime vuoden aikana ympäristöaktivistit ovat alkaneet nostaa ydinvoimaa esille positiivisessa valossa, yhtenä erittäin potentiaalisena ratkaisuna ilmastonmuutoksen hillintään.

Ja tätä potentiaalia on paljon. Terrestrial Energyn IMSR -reaktori on todennäköisesti maailman ensimmäinen puhdasta, korkealaatuista teollisuuslämpöä moniin eri kohteisiin tarjoava kaupallinen reaktori. Alustavien arvioiden mukaan sillä voidaan tuottaa ilmasta ja vedestä synteettisiä, hiilineutraaleja nestepolttoaineita vertailukelpoisin kustannuksin raakaöljypohjaisiin polttoaineisiin verrattuna.

Reaktorilla on myös omaa luokkaansa oleva hyötysuhde johtuen sen korkeasta käyttölämpötilasta, ja se tarjoaa erittäin mielenkiintoisia mahdollisuuksia joustavaan sähkön ja kaukolämmön tai meriveden puhdistamisen yhteistuotantoon.

Lenka Kollar – Politiikka on suurin este

Lenka Kollar – NuScale

NuScalen ja muiden ydinvoimateknologioiden suurin este on poliittinen. Politiikka ohjaa regulaatiota ja yleinen mielipide ohjaa politiikkaa.

– Tästä syystä otamme kaikki yhteistyötahomme, mukaan lukien tavalliset ihmiset, mukaan prosessin joka vaiheessa. Olemme huomanneet, että kun ihmiset ymmärtävät kehittämämme teknologian mullistavan luonteen, he myös tajuavat miten paljon hyötyjä on saavutettavissa, jos otamme kehittämämme ydinteknologian käyttöön, toteaa NuScalen Lenka Kollar.

Uutta ydinvoimateknologiaa kehittävien yhtiöiden haasteena on luoda yhteys maailmanlaajuisesti yhteisöihin, joilla on ydinvoimavastaisia näkemyksiä ja pelkoja. Usein vastustus ja pelot perustuvat tiedon puutteeseen.

– Olen eniten innoissani mahdollisuudestamme viedä puhdasta energiaa ja vettä niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. NuScalen teknologia on joustavaa ja skaalautuvaa, joten sillä voidaan vastata moniin tarpeisiin sähkön, kaukolämmön, veden puhdistamisen ja teollisen lämmön tuotannossa, Kollar sanoo.

– Kehittyneet maat ovat kiinnostuneita korvaamaan hiilivoimaloita puhtaalla energiantuotannolla. Kehittyvät maat puolestaan tarvitsevat energiaa modernisoidakseen yhteiskuntaansa ja elinkeinojaan, ja NuScale voi tarjota tätä energiaa, kohtuullisella kustannuksella.

***
Edit: superkriittinen korjattu ylikriittiseksi.

Fukushiman vuosipäivä – Mitä Japanissa tapahtui 11.3.2011?

Musta HevonenFukushiman ydinonnettomuuden vuosipäivänä muistot virtaavat mieliin ja medioihin, ja tapahtumia kauhistellaan, uhreja muistellaan ja seurauksilla spekuloidaan. Kuten ydinvoimauutisoinnille ja -keskustelulle on tyypillistä, faktat usein väistyvät hyvän tarinan tieltä.

Kirjassamme Musta Hevonen – Ydinvoima ja ilmastonmuutos (Kosmos 2016) kerrotaan tiiviisti mutta seikkaperäisesti Fukushiman (ja muidenkin) ydinonnettomuuden syyt, kulku ja todennäköiset seuraukset – sekä se mitä näistä kirjoitettiin mediassa (ja kuten ajan kuvaan kuuluu, vaihtoehtofaktoilla vahvistetussa vaihtoehtomediassa). Kevään 2017 aikana julkaisemme myös muut onnettomuuskuvaukset omina vuosipäivinään, joten pysy kanavalla!

Onnettomuuksien vuosipäivien kunniaksi julkaisemme kyseiset tekstit lyhentämättöminä blogeissamme. Lisäksi kustantajamme tarjoaa oheisesta linkistä Musta Hevonen -kirjan ostajille 10 % alennuksen koodilla: mustahevonen17

****

Fukushima

Tämänhetkiseen keskusteluun ydinvoimasta vaikuttaa selvästi eniten tuorein ja historian toiseksi pahin ydinvoimaonnettomuus. Maaliskuussa 2011 sattuneen valtavan maanjäristyksen nostattama hyökyaalto tuhosi Japanin itärannikolla Fukushima Yhden (Dai-ichi) ydinreaktoreiden jäähdytykseen tarvittavat varageneraattorit. Tämän seurauksena voimalan kolme käytössä ollutta reaktoria vaurioituivat pahoin ja vapauttivat suuria määriä radioaktiivisia aineita ympäristöön. Kuten vakavissa onnettomuuksissa yleensä, myös Fukushiman onnettomuuden varsinaiset syyt ovat jäljitettävissä toimenpiteisiin jotka tehtiin tai jätettiin tekemättä kauan ennen kuin tsunamiaalto vyöryi riittämättömien tulvavallien yli ja hautasi generaattorit alleen.

Japanin Tyynenmeren-rannikkoa haastavampaa paikkaa ydinvoimaloiden rakentamiseen on hankala kuvitella. Koko rannikkoseutu on geologisesti epävakaata ja kärsii jatkuvasta maanjäristysten ja hyökyaaltojen vaarasta. Tiheään asutussa, vauraassa Japanissa asuu kuitenkin yli 127 miljoonaa ihmistä, ja maan energiantarve on valtava. Koska saarivaltakunnalla ei ole fossiilisen energian varantoja, ja koska paljon pinta-alaa vievien uusiutuvien energianlähteiden kehittäminen on ollut haastavaa, suurin osa maan energiasta on jouduttu tuomaan ulkomailta. Japani on maailman suurin nesteytetyn maakaasun (LNG) tuoja, toiseksi suurin kivihiilen tuoja ja kolmanneksi suurin öljyn tuoja. Japanissa myös muistetaan toisen maailmansodan kokemukset, kun liittoutuneiden merisaarto käytännöllisesti katsoen lopetti energiankuljetukset maahan.

Reaktoreiden rakentaminen järistys- ja tsunamialttiille alueille ei välttämättä ole itsessään vaarallista olettaen, että turvallisuuteen kiinnitetään asianmukaista huomiota. Esimerkiksi Yhdysvaltojen ydinvalvontaviranomainen, NRC, kiinnitti maanjäristys- ja tsunamivaaraan huomiota jo 1991[i]. NRC:n selvitys totesi[ii], että suuren sähkökatkon yhteydessä varavoimansa menettävä ydinvoimala voisi ylikuumentua ja vaurioitua.

Fukushiman onnettomuusvoimalassa oli kuusi BWR-tyyppistä reaktoria, joiden yhteenlaskettu sähköteho oli 4,7 gigawattia. Kaikki käyttivät jäähdytykseen merivettä, eikä niihin rakennettu meriveden saannista riippumattomia jäähdytystorneja. Tällaiset ”ylimääräiset” jäähdytystornit valmistuivat juuri Loviisan voimaloiden yhteyteen, jotta reaktoreiden jäähdyttäminen onnistuu ongelmitta esimerkiksi pahan öljyonnettomuuden sattuessa Itämerellä. Ensimmäinen Fukushiman reaktoreista otettiin käyttöön 1971. Reaktoreiden Mark I suojarakennuksia oli kritisoitu liian heikoiksi jo 1970-luvulla, ja reaktorit suunnitellut General Electric julkaisi niihin muutamia parannuksia vuonna 1980. Suojarakennusten suunnitellun mukainen toiminta edellytti kuitenkin edelleen sitä, että sammutettujen reaktoreiden kehittämä jälkilämpö kyettiin jäähdyttämään aktiivisilla varajäähdytysjärjestelmillä. Useimmat näistä järjestelmistä tarvitsivat toimiakseen sähköä. Yhdysvalloissa NRC edellytti siksi vastaavantyyppisiltä voimaloilta varavoimageneraattoreiden sijoittamista maanjäristykset ja tulvat kestäviin tiloihin vähintään sadan metrin päähän muista rakennuksista. Lisäksi saatavilla tuli olla myös lähistölle sijoitettuja siirrettäviä generaattoreita.

Kansainvälinen ydinenergiajärjestö IAEA oli havainnut NRC:n suositukset hyviksi jo 1990-luvun alkupuolella, ja suositteli jäsenvaltioilleen niiden käyttöönottoa. IAEA:lla ei kuitenkaan ole määräysvaltaa kansallisiin turvallisuusviranomaisiin.

Ikävä kyllä Japanin hallitus oli toistuvasti vakuuttanut, että japanilaiset ydinvoimalat olivat jo täysin turvallisia, ja uskoi siihen itsekin. Tämä johti tilanteeseen, jossa hallitus menettäisi kasvonsa, jos turvallisuusparannuksia kaikesta vakuuttelusta huolimatta ruvettaisiin tekemään. Maassa oli ainakin viisi viranomaista, jotka jollain tavoin säätelivät ydinvoimaloita, mutta yhdelläkään niistä ei ollut ennen vuotta 2001 laillista valtaa määrätä turvallisuusparannuksia tehtäväksi. Virastojen päällekkäisyys aiheutti halvaannuttavaa sisäistä riitelyä ja vaikeutti nopeaa päätöksentekoa. Kaiken huipuksi edes vuonna 2001 valtuutettu valvontaviranomainen, NISA, ei ollut itsenäinen toimija kuten NRC tai Suomen STUK ovat, vaan se oli Japanin kauppa- ja teollisuusministeriön alaosasto. Kun IAEA:n tsunamisuositukset nousivat 2000-luvun alussa uudelleen keskusteluun, NISA joutui vertaamaan suositusten kustannuksia kauppa- ja teollisuusministeriön riittävänä pitämään halvempaan päivitykseen. Jälkimmäinen vei voiton: ydinturvallisuuskomissio oli nimittäin tutkinut jo 1991–1993, miten japanilaiset voimalat selviäisivät täydellisestä sähkökatkosta ja generaattoreiden tuhoutumisesta. Tutkimuksen kohtalokas tulos oli, että kyseinen tapahtuma olisi niin epätodennäköinen, ettei siihen kannattaisi varautua.

Jos Japanissa olisi noudatettu NRC:n 20 vuotta aikaisemmin antamia suosituksia, onnettomuus olisi lähes varmasti kyetty välttämään tai ainakin rajoittamaan enintään Three Mile Islandin mittakaavaan. Mutta edes nämä laiminlyönnit eivät tehneet tapahtunutta onnettomuutta väistämättömäksi. Viimeinen niitti lyötiin, kun voimalan johtaja määrättiin varmistamaan ennen voimalassa mahdollisesti tehtävää hätäpaineenalennusta, että asukkaat kahden kilometrin säteeltä olisi evakuoitu. Määräyksellä tarkoitettiin hyvää, sillä viimeisenä keinona tehtävä paineenalennus laskisi ilmakehään päästörajat ylittävän määrän radioaktiivisia aineita. Painetta alentamalla voitaisiin kuitenkin välttyä polttoaineen vaurioitumiselta ja mahdollisesti paljon vakavammilta seurauksilta.

Fukushiman onnettomuuden kulku

Maaliskuun 11. päivänä vuonna 2011 merenpohjassa Japanin itärannikolla tapahtui mittaushistorian voimakkain maanjäristys[iii]. Seuranneen kolmen minuutin aikana Japanin itärannikko liikahti yli kaksi metriä lähemmäs Kaliforniaa ja vajosi melkein metrin. Vuorokausi lyheni 1,8 mikrosekuntia ja maapallon pyörimiskulma kääntyi noin 25 senttiä.

Japanin ydinvoimalat toimivat järistysaaltojen tuntuessa ohjekirjan ja maan lakien mukaan pysäyttäen toiminnassa olleet reaktorit. Fukushima Yhdessä kaikki kolme käynnissä ollutta reaktoria sammuivat suunnitellusti ja varageneraattorit alkoivat tuottaa sähköä jäähdytysvesipumpuille kuten pitikin. Järjestelmää valvovan operaattorin mielestä ykkösreaktorin automaattinen järjestelmä, eristyslauhdutin[iv], toimi jopa liian hyvin, sillä sen lämpötila putosi reipasta vauhtia. Hän päätti ohittaa automatiikan ja sulki passiivisen jäähdytyksen. Joidenkin lähteiden[v] mukaan tämä toimenpide oli yksi onnettomuuteen johtaneista avaintekijöistä.

Noin sata kilometriä Miyagin prefektuurin itäpuolella, Tyynen Valtameren pohjassa tapahtunut järistys oli lähettänyt matkaan suunnattoman hyökyaallon. Noin tunti järistyksen jälkeen, klo 15:35, paikoin yli 15-metrinen aalto iski valtavalla voimalla Japanin itärannikolle, huuhtoen mukanaan kokonaisia kaupunkeja ja edeten syvälle sisämaahan. Muutamassa minuutissa 21 377 ihmistä oli kuollut tai kadonnut raunioihin ja vesimassojen alle. Loukkaantuneita oli yli 6 000, ja sadat tuhannet jäävät kodittomiksi. 250 000 rakennusta tuhoutui täysin tai osittain, ja lisäksi ainakin 750 000 rakennusta kärsi vaurioita[vi].

Toinen Fukushiman prefektuurin ydinvoimalaitoksista, Fukushima Kaksi (Dai-ni) selvisi tsunamista vähin vaurioin. Fukushima Yhdessä vesimassa repi rikki varageneraattoreiden rantaan rakennetut dieseltankit ja hukutti turbiinihallit, joiden kellareissa varavoimakoneet jauhoivat voimalan jäähdytyspumpuille ja hallintalaitteille elintärkeää sähköä. Vain korkeammalla ollut, reaktoreita 5 ja 6 jäähdyttänyt dieselgeneraattori säilyi toimintakuntoisena. Nämä reaktorit, kuten myös reaktori 4, olivat kuitenkin poissa käytöstä polttoainetäydennyksen vuoksi.

Reaktorit 3 ja 4 siirtyivät dieselgeneraattoreista akkuvirralle. Valvontahuoneissa oli vielä sähköt, ja operaattoreiden tehtäväksi jäi varmistaa, että kaikki kolmosreaktorin jäähdytystä edistävät venttiilit ja muut sähköä vaativat käyttölaitteet olisivat oikeassa asennossa siinä vaiheessa, kun akuista loppuisi virta.

Ykkös- ja kakkosreaktorien yhteiset vara-akut olivat kastuttuaan menettäneet suuren osan varauksestaan ja ne tyhjenivät muutamassa minuutissa. Sisällä voimalassa ja sen valvontahuoneissa tuli pilkkopimeää. Varajäähdytysjärjestelmiä ei voitu enää ohjata, eikä operaattoreilla ollut enää tietoa siitä, miten paljon reaktoreiden paineastiassa oli vettä. Onnettomuuden alussa polttoainenippujen yllä oli 4,5 metriä ylipaineistettua, jäähdyttävää veden ja höyryn sekoitusta. Paljastuneet niput ylikuumenevat ja ennen pitkää ne sulavat.

Ennen onnettomuutta käynnissä olleet reaktorit 1, 2 ja 3 olivat suurin välitön uhka. Suurimmissa ongelmissa oli reaktori 1. Sen polttoaine oli ollut reaktorissa pisimpään, ja niinpä siinä oli eniten jälkilämpöä tuottavia radioaktiivisia aineita. Lisäksi sen passiivinen eristyslauhdutin oli kytketty manuaalisesti pois päältä joitain minuutteja aikaisemmin. Kakkosreaktorissa hätäjäähdytysjärjestelmä (RCIC) oli jäänyt päälle, joten se auttaisi ainakin jonkin aikaa. Reaktorin 3 varavirta katkesi, mutta akut jatkoivat hätävirran syöttämistä olennaisimmille laitteille[vii]. TEPCO ilmoitti Japanin hallitukselle, että Fukushiman reaktori ykkösessä oli hätätila.

Kakkos- ja kolmosreaktoreissa kiertävä vesi kuumeni jatkuvasti, ja jossain vaiheessa se höyrystyisi. Kaikki reaktoreiden välillä olleet sähköyhteydet olivat tuhoutuneet. Kaikki paikalle johtavat tiet olivat huuhtoutuneet pois tai täynnä sortuneita rakennuksia, rojua ja pakenevia ihmisiä, joten alueelle oli vaikea päästä. Sopivat siirreltävät generaattorit olivat liian raskaita helikoptereille. Reaktorirakennuksiin olisi pitänyt kytkeä kaapelit, mutta tonnin painoisten, 10 sentin paksuisten kaapeleiden liikutteleminen miesvoimin keskellä sortuneita rakennuksia oli helpommin sanottu kuin tehty.

Ennen pitkää taskulamppujen valossa työskentelevät operaattorit kuitenkin saivat osan varajäähdytyslaitteista toimimaan jotenkuten. Paloautot ajettiin asemiin reaktoreiden viereen, ja kytkemällä niiden pumput hätäjäähdytysjärjestelmään, hätäjäähdytyksen painetta saatiin kasvatettua ja reaktoreiden paineastioihin kyettiin pumppaamaan lisää vettä. Autojen pumput eivät kuitenkaan olleet riittävän voimakkaita painamaan vettä ylipaineistettuihin paineastioihin. Painetta täytyisi ensin alentaa, mikä tarkoittaisi radioaktiivista päästöä ilmakehään.

Ykkösreaktorissa kaikki oli pimeänä, joten sen tilasta oli lähes mahdotonta saada tietoa. Jotain tietoja kuitenkin saatiin muutama tunti tsunamin jälkeen, klo 20:49, kun reaktoreiden 1 ja 2 valvontahuoneisiin saatiin palautettua sähköt osittain, ja osa mittareista heräsi hetkeksi eloon. Mittarit kertoivat, että ykkösreaktorin tilanne on paha, joten voimalan johtaja ilmoitti paikallisille viranomaisille, että evakuointisuunnitelmat on heti pantava täytäntöön: voimalassa saatetaan joutua suorittamaan paineenalennus suoraan ilmakehään. Tämä oli kuitenkin vain varotoimi, ja paineenalennuksen valmisteluja ei aloitettu. Vähän myöhemmin, klo 21:30, Japanin pääministeri ilmoitti, että evakuointialue tulee laajentaa kahdesta kolmeen kilometriin, mikä lähes kaksinkertaisti evakuoitavien määrän. Tämä osoittautui myöhemmin vakavaksi virheeksi, sillä evakuoinnin laajentamissuunnitelma ei tsunamin aiheuttaman kaaoksen vuoksi päätynyt kaikkien viranomaisten tietoon. Paineenalennuksen valmistelut aloitettiin noin puolilta öin, kun säteilytaso ykkösreaktorissa ja sen turbiinirakennuksessa nousi merkkinä siitä, että vedenpinta oli todennäköisesti laskenut polttoainenippujen tasolle. Paineenalennusta ilman sähkövirtaa ei kuitenkaan oltu harjoiteltu, joten valmistelut etenivät hitaasti.

Mitä ykkösreaktorissa oli tänä aikana tapahtunut? Kolmessa tunnissa sen jäähdytysvesi oli kiehunut pois. Puolitoista tuntia myöhemmin polttoainesauvojen ympärillä olevat zirkoniumkuoret olivat kuumentuneet niin paljon, että ne alkoivat hajottaa ympäröivää vesihöyryä vedyksi ja hapeksi. Samalla polttoaineydin alkoi sulaa, ja reaktoriastian paine kasvoi nopeasti. Ilman sähkötoimisia venttiileitä tätä painetta ei saatu vapautettua. Reaktorin tuuman paksuisesta teräksestä tehty suojakuori halkesi, ja reaktorin sisällä oleva vety sekä polttoaineesta höyrystyneet kevyet fissiotuotteet vuotivat reaktorirakennukseen. Jos reaktorirakennus olisi varustettu monien maiden viranomaisten edellyttämillä passiivisilla vedynpoistolaitteilla, vety olisi palanut takaisin vedeksi, eikä mitään olisi luultavasti tapahtunut. Laitteita ei kuitenkaan oltu vaadittu, joten reaktorirakennus muuttui hiljalleen pienintäkin kipinää odottavaksi pommiksi.

Paineenalennuksen valmistelut jatkuivat pitkin yötä ja aamua. Samalla odoteltiin, että evakuointi saadaan valmiiksi ja lupa paineenalentamiseen saadaan. Vahingot reaktoreissa pahenivat koko ajan, ja viiden jälkeen aamulla säteilyhälyttimet kertovat, että radioaktiivista materiaalia on päässyt vuotamaan ulkoilmaan. Evakuointi oli vielä kesken. Viimein yhdeksän jälkeen aamulla saapui tieto, että evakuointi on suoritettu, ja operaattori lähti reaktorirakennukseen avaamaan varoventtiiliä käsin. Hän ennätti avata sen kuitenkin vain osittain, kun hänen säteilymittarinsa hälytti, että länsimaisen lainsäädännön määrittelemä maksimiannos, 100 millisievertiä, on ylitetty. Pari päivää myöhemmin kyseinen raja nostettiin 250 millisievertiin, mutta silloin oli jo myöhäistä. Kello 10.40 paineenalennus saadaan lopulta käyntiin, mutta aivan liian myöhään.

Ykkösreaktorin aika loppui kesken kello 15.36, paineenalennuksen ollessa vielä kesken. Näyttävä vetyräjähdys lennätti reaktorirakennuksen ylimpien kerrosten kevyen sääsuojan palasia korkealle taivaalle ja ympäri voimala-aluetta. Romu rikkoi kytkennän vain minuutteja aikaisemmin toimintaan saatujen uusien suurjännitegeneraattoreiden ja reaktorirakennusten välillä ja sammuttivat itse generaattorin. Vedyn mukana reaktorirakennukseen nousseet, räjähdyksessä levinneet radioaktiiviset aineet hidastivat korjaustöitä entisestään. Viisi pelastustyöläistä loukkaantui.

Seuraavana päivänä, 13. maaliskuuta, kolmosreaktorin hätäjäähdytys lopulta pysähtyi. Jäähdytys oli pyörinyt polttoaineen jälkilämmön synnyttämällä höyryllä, mutta sen paine oli nyt laskenut liian alhaiseksi. Myös kolmosreaktorin paineenalennuksen valmistelut aloitettiin, mutta liian myöhään. Pari tuntia sen jälkeen reaktorin polttoaine alkoi sulaa, ja zirkoniumkuoret hajottivat jälleen höyryä vedyksi. Muutamaa tuntia myöhemmin paikalle viimein saatu paloauto ryhtyi pumppaamaan merivettä reaktoriin, ja kuin ihmeen kaupalla reaktorin painetta saatiin alennettua vapauttamalla höyryä ja kaasuja ilmakehään. Samalla pakeni kuitenkin myös radioaktiivisia aineita. Valitettavasti vetyongelma oli unohdettu myös paineenalennusjärjestelmiä suunnitellessa. Päivää myöhemmin kello 11.01 myös kolmosreaktorin rakennuksessa räjähti.

Reilu tunti myöhemmin, 70 tuntia sähköjen menettämisen jälkeen, kakkosreaktorin jäähdytysjärjestelmä ylikuumentui ja jäähdytystä pyörittänyt turbiini pysähtyi. Vesi kiehui pois, ja vajaa neljä tuntia myöhemmin kakkosreaktorin ydin alkoi sulaa ja valua reaktoriastian pohjalle. Myös kakkosreaktorissa alkoi muodostua vetyä, mutta reaktorirakennuksen avattu seinäpaneeli tarjosi sille ja keveille radioaktiivisille aineille ulospääsyn.

Nelosreaktori oli ollut sammutettuna onnettomuushetkellä, joten välitöntä vaaraa ei ollut, vaikka sähköt puuttuivatkin. Se kuitenkin jakoi tuuletuskanavan kolmosreaktorin kanssa, ja sähkön puuttuessa kanavan venttiilit olivat jääneet auki. Kolmosreaktorin kehittämästä vedystä osa löysi tiensä nelosreaktorin sääsuojarakennukseen ja kerääntyi sinne odottamaan kipinää. Kaikkien yllätykseksi myös nelosreaktorin rakennuksessa räjähti 15. maaliskuuta. Syy saatiin selville vasta puoli vuotta myöhemmin, mutta tätä tietoa odotellessa levisi pelko siitä, että reaktorista poistettu polttoaine olisi ylikuumentunut.

Kaikki kolme käynnissä ollutta reaktoriydintä olivat sulaneet. Ketään ei kuitenkaan kuollut ydinonnettomuudessa, ja sekä Maailman terveysjärjestö WHO:n että YK:n säteilyn vaikutuksia tutkivan komission UNSCEARin arvioiden mukaan ketään pelastustöissä olleistakaan ei todennäköisesti tulisi menehtymään onnettomuuden yhteydessä saatuun säteilyyn ja sen seurauksiin. Nelosreaktori oli vielä periaatteessa korjattavissa, mutta alueella olevan radioaktiivisuuden vuoksi se ei olisi kovin helppoa tai halpaa. Viitos- ja kuutosreaktorit eivät kärsineet vaurioita.

Muutaman maaliskuun päivän aikana vaurioituneet reaktorit ja suojarakennukset päästivät ilmakehään huomattavan määrän radioaktiivisia aineita, etupäässä nopeasti höyrystyviä ja vesiliukoisia jodin ja cesiumin isotooppeja. Lisäksi voimaloista yli vuotavaan jäähdytysveteen liukeni radioaktiivisia aineita, ja osa näistä vuodoista päätyi Tyyneen Valtamereen. Pienet vuodot etenkin mereen jatkuivat vielä pitkään, ja tätä kirjoittaessa jonkinasteista radioaktiivisen veden vuotoa tapahtunee edelleen.

Jos voimaloiden paineenalennuksen valmistelut olisi aloitettu heti yhdeksän aikoihin illalla 11. maaliskuuta, kun voimalan johtajalle selvisi, että paineenalennusta saatetaan tarvita, ja jos paineenalennus olisi aloitettu heti kun se oli mahdollista, onnettomuus olisi saattanut olla huomattavasti lievempi. Vetyräjähdyksiltä olisi saatettu välttyä kokonaan, ja parhaassa tapauksessa vahingot olisivat rajoittuneet reaktoreiden tuhoutumiseen. Höyryn mukana ilmakehään olisi levinnyt jonkin verran radioaktiivisia aineita, mutta vain murto-osa siitä määrästä, mikä sulaneesta polttoaineesta vapautui.

Syitä onnettomuusketjuun on etsitty voimalaa operoineen TEPCOn ja ydinturvaviranomaisten toiminnasta, sillä useita suosituksia turvallisuuden parantamiseksi oli jätetty huomioimatta, eikä sattunutta massiivista maanjäristystä ja siitä seurannutta tsunamia oltu otettu riittävästi huomioon. Parempi varautuminen olisi estänyt vahingot lähes varmasti. Onnettomuusvoimalaa puolet lähempänä järistyksen keskipistettä ollut Onagawan ydinvoimalaitos selvisi lähes vaurioitta, ja kymmenen kilometrin päässä ollut Fukushima Kaksi voimalakompleksi säästyi sekin vakavammilta ongelmilta.

Fukushima mediassa

Edelleen saattaa törmätä väitteisiin, joiden mukaan Fukushiman onnettomuus tai sen seuraukset salattiin viranomaisten tai ydinvoimateollisuuden toimesta[viii]. Nopea vilkaisu lähes mihin tahansa julkaisuun tuolta ajalta todistaa kuitenkin toisin. Ydinonnettomuus, jossa ei kuollut ketään, sai huomattavasti enemmän palstatilaa ja nettijakoja kuin yli 20 000 ihmistä tappanut luonnonkatastrofi. Klikkauksia maksimoitaessa huolelliselle raportoinnille jäi vähemmän tilaa. Tyypillisestä esimerkistä käyvät uutiset ”valtavista” radioaktiivisista vuodoista Tyyneen valtamereen, kun yhteensä 300 tonnia radioaktiivisella tritiumilla lievästi saastunutta vettä uutisoitiin päässeen mereen. Veden mukana tritiumia pakeni noin 20–40 terabecquerelia.

Määrää, tai uutista, ei pyritty asettamaan mihinkään laajempaan kontekstiin. Jos näin olisi tehty, olisi havaittu, että radioaktiivisen tritiumin määrä vastasi noin 20–40 kappaletta itsevalaisevia EXIT-kylttejä tai monille suomalaisille tuttuja rynnäkkökiväärin itsevalaisevia pimeätähtäimiä. Huhumylly sen sijaan jatkoi paisumistaan. Nyt netistä on löydettävissä uutisia, joissa suorien sitaattien mukaan vettä vuotaa 300 tonnia päivässä[ix]. Myös veden tritium-pitoisuus on näppärin sanankääntein muuttunut radioaktiiviseksi cesiumiksi ja strontiumiksi, jotka ovat huomattavasti tritiumia vaarallisempia[x].

Toisessa, keväällä 2014 kiertämään lähteneessä uutisessa, Fukushiman onnettomuus liitettiin lasten kilpirauhassyöpiin[xi]. Tarkemmissa seulonnoissa useilta lapsilta oli löytynyt merkkejä kilpirauhasen kasvaimista. Ydinvoimaa vastustavat tahot tulkitsivat tämän merkiksi siitä, että onnettomuus oli aiheuttanut valtavan lisäyksen syöpien määrässä.

Todellisuudessa mitään tällaista ei oltu havaittu. Kilpirauhaskasvaimet ovat varsin yleisiä, ja suurin osa niistä on hyvänlaatuisia tai paranee itsestään. Joidenkin arvioiden mukaan jopa joka kolmas meistä saattaa kantaa tietämättään sellaisia. Niinpä mitä tahansa ihmisjoukkoa tutkittaessa tullaan löytämään merkkejä kasvaimista. Tutkijoiden ongelmana onkin, milloin läpivalaisussa näkyvä varjo lasketaan kasvaimeksi. Kyseisessä tutkimuksessa kasvaimiksi laskettiin paljon aikaisempaa pienemmät muodostumat. Tällaisilla kriteereillä mikä tahansa tutkittu ihmisjoukko näyttäisi merkkejä kilpirauhaskasvaimien määrän hälyttävästä kasvusta.

Lisäksi kasvaimien synty vaatii aikaa, jos syynä todella olisi säteily. Mikäli onnettomuuden seurauksena kilpirauhassyövät todella lisääntyisivät, ne eivät vielä edes näkyisi seulonnoissa. Nyt otetussa seulonnassa asetettiin vasta vertailutaso[xii] myöhempiä seulontoja varten. Ultraäänitutkimusten asiantuntijat ovat kritisoineet toteutettua seulontaa lääketieteellisessä The Lancet julkaisussa todeten, että vertailuryhmä on liian pieni säteilyn vaikutusten selvittämiseksi, ja tarkempi tutkimus luultavasti johtaa turhaan pelotteluun ja tarpeettomiin hoitoihin, kun myös harmittomia tai itsestään paranevia kilpirauhaskasvaimia löydetään ja ryhdytään poistamaan leikkauksilla[xiii].

Vastaavasti Helsingin Sanomien ”Fukushima tikittää yhä uhkaavasti” -jutussa[xiv] kerrottiin, että saastuneilla ja evakuoiduilla alueilla mitattiin 0,4 mikrosievertiä tunnissa olevia annosnopeuksia. Jutussa ei mainittu, että Suomessa kyseessä olisi normaalista vain vähän korkeampi säteilytaso. Pispalassa vastaavan vuosiannoksen voi saada reilussa kuukaudessa. Jos Japanin hallinnon kansainvälisiin suosituksiin pohjautuvia säteilyrajoja sovellettaisiin Suomeen, täytyisi merkittävä osa Suomesta evakuoida välittömästi. Tämä kertoo jotain myös säteilyrajojen tiukkuudesta maailmalla. Se kertoo jotain myös siitä, miksi Fukushiman siivoaminen tulee maksamaan niin valtavasti. Alue siivotaan huomattavasti siistimmäksi säteilystä, kuin mitä suurin osa Suomea on luonnostaan. On aivan varmaa, että monet muut yhteiskunnan hiljaisesti hyväksymät toiminnat kuten fossiilisten polttaminen aiheuttavat Japanissa asuville paljon suurempia terveyshaittoja.

Fukushiman onnettomuuden terveyshaitat

Ensimmäisen vertaisarvioidun tutkimuksen Fukushiman terveyshaitoista tekivät John Ten Hoeve ja professori Mark Z. Jacobson Stanfordin yliopistosta[xv]. Lähinnä teoreettisiin malleihin pohjautuvan tutkimuksen mukaan Fukushiman onnettomuuden säteily tulee aiheuttamaan koko maailmassa yhteensä noin 130 syöpäkuolemaa seuraavan 40 vuoden aikana. Tämä ei ole tilastollisesti havaittavissa. Tutkimus käytti konservatiivista LNT-mallia, joka todennäköisesti yliarvioi kuolleiden määrää, sillä se olettaa, että hyvin pienetkin lisäannokset aiheuttavat syövän hyvin pienessä osassa väestöä. Mark Jacobson tunnetaan erittäin ydinvoimakriittisistä näkemyksistään ja uusiutuvien energianlähteiden suurena puolestapuhujana. Onkin mielenkiintoista, että hän toteaa tutkimuksessaan evakuoinnin aiheuttaneen melko varmasti suurempia vahinkoja kuin säteily olisi voinut aiheuttaa koteihinsa jääneille ihmisille.

Paikan päällä tutkimusta tehneen Maailman terveysjärjestö WHO:n raportti toteaa, että Fukushiman ydinonnettomuus voi lisätä laskennallista syöpäriskiä hyvin vähän, mutta sairastuvuuden tai kuolleisuuden lisäystä ei tulla käytännössä havaitsemaan[xvi]. Media esitti nämä tutkimustulokset mahdollisimman raflaavasti. Otsikot keskittyivät kertomaan, että suurimmillaan pienten tyttöjen riski sairastua kilpirauhassyöpään kohosi 70 prosenttia. Järkyttävän ja huomiota herättävän otsikon takana vähälle huomiolle jäi se, että tämä tarkoitti elinikäisen riskin kohoamista 0,75 prosentista 1,25 prosenttiin (siis noin 70 prosenttia, tai 0,5 prosenttiyksikköä), ja että se päti vain harvoihin, kaikkein saastuneimmalla alueella olleisiin[xvii]. Vaikka evakuoinnin kestoa voidaankin kritisoida, se ja tiukat rajoitukset ruoan säteilypitoisuudelle olivat Tšernobylin kokemusten perusteella ehdottomasti tarpeen.

UNSCEAR:in raportti päätyy samankaltaisiin johtopäätöksiin. Ainoastaan 167 pelastustyöläisen arvioidaan saaneen säteilyannoksen, jonka johdosta heidän riskinsä sairastua syöpään on kohonnut hieman. Kun otetaan huomioon, että karkeasti 60 heistä sairastuu joka tapauksessa syöpään elämänsä aikana, ja että heidän terveyttään todennäköisesti tullaan seuraamaan normaalia tarkemmin tulevina vuosina, voi heidän mahdollisuutensa kuolla syöpään jopa pienentyä. Tämä johtuu siitä, että mikäli syöpä, johtui se mistä tahansa, havaitaan ajoissa, on se helpommin hoidettavissa.

Yllättävän monen kriitikon mielestä salaliitto on ainoa mahdollinen selitys sille, miksi WHO:n ja muiden asiantuntijatahojen tutkimustulokset eivät vastaa voimakkaan ydinvoimavastaisia ennakkoluuloja. Internetissä ja sosiaalisessa mediassa liikkuu myös huhuja, joiden mukaan WHO on sopimuksella[xviii] kansainvälisen ydinenergiajärjestö IAEA:n otteessa eikä voi julkaista mitään, mitä IAEA ei hyväksyisi. Tätä on sittemmin käytetty aseena WHO:n tutkimustuloksia vastaan. Ainoa todiste kyseisen salaliiton olemassaolosta on yksi lainaus WHO:n ja IAEA:n tekemästä yhteistyösopimuksesta. Salaliittoteorioille tyypilliseen tapaan sopimuksen koko tekstiä ei lainata: se kun kertoisi yksikäsitteisesti, että vaikka WHO:n toivotaan ilmoittavan IAEA:lle löydöksistään, IAEA:lla ei ole mitään valtaa puuttua WHO:n toimintaan tai sen tekemiin johtopäätöksiin[xix]. Kyseisenkaltainen yhteistyölauseke on varsin tavallinen kansainvälisten organisaatioiden välisissä sopimuksissa. Sen tarkoitus on varmistaa, että esimerkiksi yksi järjestö ei julkaise toiselta järjestöltä saatuja, mahdollisesti epävarmoja tietoja ilman tarkastusta.

Lisäksi kukaan WHO:ssa ei ole vuotanut oletettuja ”oikeita” tuloksia ja tutkimuksia, vaikka kohu ja julkisuus olisivat taattuja. Itse asiassa WHO on ottanut sopimukseen kantaa jo vuonna 2001, ja todennut että huolet ovat aiheettomia[xx]. Kriittisen ajattelijan mieleen saattaa nousta myös kysymys siitä, miksi sitten kaikki muutkin vertaisarvioidut tutkimukset – myös ydinvoimaa varsin avoimesti vastustavien tutkijoiden tekemät – antavat samansuuntaisia tuloksia?

Parannuksia tilanteeseen ja tutkimusten tuloksiin saataisiin antamalla ydinasekokeita havainnoivan monikansallisen CTBTO:n julkistaa sen erittäin herkillä tutkimusasemillaan keräämä säteilytieto. Neuvottelut tämän sallimiseksi ovat käynnissä, mutta 182 osakasvaltion saaminen sopimaan keskenään mistä tahansa voi viedä aikaa. Arviot Fukushimasta vapautuneen radioaktiivisen materiaalin määrästä heittelevät rajusti. Tiedon puute oli yksi syy tähän: aluksi ei tiedetty mitä ja mistä radioaktiivisia aineita oli vapautunut, ja olivatko esimerkiksi paikalla varastossa olleet käytetyt polttoaineet vaarassa[xxi]. Suurimmat alkuvaiheen arviot ovat yli seitsemän kertaa suuremmat (17 846 petabecquerelia, PBq), kuin reaktorien 1–3 polttoaineet sisälsivät yhteensä (2 453 PBq). Todellisuudessa tästäkin vapautui vain osa.

TEPCO:n myöhempi arvio ilmakehään päässeistä aineista on noin 500 petabecquerelia jodi-131:a, 10 PBq cesium-137:a ja 10 PBq cesium-134:a.  Yhteismitallisina jodi-131 -ekvivalentteina kokonaismäärät ovat 500 + 400 + 40 = 940 PBq. Mereen vuoti radioaktiivisia aineita yhteensä 169 PBq jodi-131-ekvivalenttia. Lisäksi vaarattomia kaasuja, lähinnä isotooppia xenon-133, vapautui noin 500 PBq. Vertailun vuoksi Tšernobylistä vapautui 5 200 PBq jodi-131-ekvivalenttia.

Tyyneen Valtamereen Fukushimasta vuotava säteily on hyvä asettaa kontekstiin[xxii].

 Merien radioaktiivisuuden lähteet  
 Ydinkokeet 1950- ja 1960-luvulla 950 PBq
 Tšernobyl 100 PBq
 Fukushima yhteensä 14–90 PBq
   
 Tärkeimmät luonnolliset radionuklidit merissä  
 Uraani-238 37 000 PBq
 Kalium-40 15 000 000 PBq

Fukushiman onnettomuus on silti vaatinut ja tulee vaatimaan uhreja. Viimeisimpien arvioiden mukaan jopa 1 600 evakuoitua on kuollut ennenaikaisesti, osa itsemurhiin, osa huumeisiin, jotkut vanhat tai sairaat itse evakuoinnin rasituksiin. Ahdistukseen, sosiaaliseen leimautumiseen ja näiden aiheuttamiin psykologisiin oireisiin ja niiden seurauksiin (esimerkiksi päihteiden väärinkäyttö ja mielenterveysongelmat), voi hyvinkin sairastua ja menehtyä huomattava määrä ihmisiä. Kyseessä on valtava tragedia, mutta eri syistä kuin usein luullaan.

Fukushima oli millä tahansa mittarilla valtava inhimillinen katastrofi, eikä sitä olisi saanut tapahtua. Lähiseudun asukkaat menettivät kotinsa, kenties pysyvästi. Vaikka säteilytasot ovatkin kohtuullisen alhaisia, pelko estää monia palaamasta. Kun useat jäävät evakkoon, myös palaamista harkitsevat joutuvat miettimään, onko kotikylä enää asuttava ja voiko siellä työllistyä.

Fukushiman seurauksena hajaantui kokonaisia yhteisöjä. Tästä aiheutuva kärsimys on vaikeasti mitattavissa, mutta ihminen on sosiaalinen laji, ja sosiaalisen verkoston romahduksella voi olla suuria ja vakavia vaikutuksia. Tämä kokonaisiin yhteisöihin yhdellä kertaa traumaattisesti vaikuttava isku onkin kenties ainoa tapa, jolla ydinvoiman riskit todella eroavat joidenkin muiden energialähteiden riskeistä. Tuotettua energiayksikköä kohden hiilivoima tappaa valtavan paljon enemmän, ja sen vahinkomekanismit ovat hyvin samanlaisia kuin säteilyllä: mitään yksittäisiä sairauksia ei voi osoittaa hiilenpoltosta aiheutuneiksi, mutta kokonaisuus näkyy tilastoista. Sen aiheuttamat kuolemat ovat kuitenkin, kaivosyhteisöjä lukuun ottamatta, erillisiä, vain tilastoissa näkyviä yksittäistapauksia, jotka eivät uhkaa kokonaisia yhteisöjä samalla tavalla kuin ydinonnettomuuksiin liittyvät evakuoinnit. Vastaavasti uusiutuvan energian tuottamiseksi louhittujen malmien ympäristö- ja terveyshaitat näkyvät lähinnä kaivosten lähiseuduilla, eivätkä useinkaan pakota asukkaita muuttamaan kodeistaan. Ydinvoimakaan ei kuitenkaan ole ainutlaatuinen vaikutuksissaan kokonaisiin yhteisöihin: vesivoimaonnettomuudet ovat kautta historian hukuttaneet kokonaisia kyliä ja kaupunkeja, ja patoaltaiden rakentaminen on ajanut pysyvästi evakkoon miljoonia.

Fukushima ja Tšernobyl herättävät kuitenkin yhden tärkeän ja mielestämme liian harvoin kysytyn kysymyksen. Tiedämme viimeistään nyt, että ydinonnettomuuksissa psykologiset seuraukset aiheuttavat paljon suurempia terveyshaittoja kuin onnettomuuksiin liittyvä säteilyvahinko. Ovatko esimerkiksi varainhankinnassaan ydinvoimaonnettomuuksia ja niiden seurauksilla pelottelua surutta käyttävät kansalaisjärjestöt ja niiden kampanjoita suunnittelevat missään, edes moraalisessa, vastuussa psykologisperäisistä ongelmista?

Loppuviitteet:

[i] Kts. Corrice (2012). Fukushima: the First Five Days. Fukushiman onnettomuuden kuvaus perustuu suurelta osin tähän, alkuperäisiin tapahtumalokeihin perustuvaan kirjaan.

[ii] NUREG-1150, NRC (1991). http://www.nrc.gov/reading-rm/doc-collections/nuregs/staff/sr1150/

[iii] Atomic Accidents-kirja tarjoaa lukija kattavan selostuksen Fukushiman ydinonnettomuuden taustoista ja etenemisestä. Tämän kirjan onnettomuuden kuvaus pohjautuu paljolti kirjan kuvaukseen sekä Wikipedian onnettomuutta ja sen etenemistä kuvaaviin sivuihin.

[iv] Eristyslauhdutin, englanniksi isolation condenser oli asennettu vanhimpaan ykkösreaktoriin

[v] Mahaffey, James (2014-02-04). Atomic Accidents: A History of Nuclear Meltdowns and Disasters: From the Ozark Mountains to Fukushima (Kindle Locations 7451-7452). Pegasus Books. Kindle Edition.

[vi] Luvut UNSCEAR:in raportista. UNSCEAR 2013 Report Volume I: Report to the General Assembly, Scientific Annex A: Levels and effects of radiation exposure due to the nuclear accident after the 2011 great east-Japan earthquake and tsunami. s. 25. http://www.unscear.org/docs/reports/2013/13-85418_Report_2013_Annex_A.pdf

[vii] Tiedot UNSCEAR:in raportista. UNSCEAR 2013 Report Volume I: Report to the General Assembly, Scientific Annex A: Levels and effects of radiation exposure due to the nuclear accident after the 2011 great east-Japan earthquake and tsunami. s. 33. http://www.unscear.org/docs/reports/2013/13-85418_Report_2013_Annex_A.pdf

[viii] Aiheesta on jopa kirjoja, kuten ravitsemusterapeutti ja Greenpeace-aktivisti Kimberly Robersonin kirjoittama Silence Deafening, Fukushima Fallout … A Mother’s Response.

[ix] Fukushima leaking radioactive water for ‘2 years, 300 tons flowing into Pacific daily’, RT (2013). http://rt.com/news/japan-fukushima-nuclear-disaster-164/. Luettu 3.1.2016

[x] New Radioactive Water Leak Found at Fukushima Plant, Nation of Change (2014). http://tinyurl.com/onwunt4. Luettu 3.1.2016

[xi] http://ecowatch.com/2014/06/14/fukushima-children-dying/. Luettu 3.1.2016

[xii] Why the Cancer Cases in Fukushima Aren’t Likely Linked to the Nuclear Disaster, National Geographic (2014). http://tinyurl.com/nj55csx. Luettu 3.1.2016

[xiii] Shibuya, K., Gilmour, S., Oshima, A. (2014). Time to reconsider thyroid cancer screening in Fukushima. The Lancet 383(9932), 1883-1884. http://tinyurl.com/jy2xntr

[xiv] Fukushima tikittää yhä uhkaavasti, HS (2013). http://www.hs.fi/ulkomaat/a1385182163309

[xv] Worldwide health effects of the Fukushima Daiichi nuclear accident, DOI: 10.1039/c2ee22019a http://www.stanford.edu/group/efmh/jacobson/TenHoeveEES12.pdf

[xvi] World Health Organization weighs in on Fukushima, Nature News Blog (2012). http://tinyurl.com/jthbt7l

[xvii] Global report on Fukushima nuclear accident details health risks, WHO (2013). http://tinyurl.com/pf5dcq8

[xviii] Sopimus luettavissa Wikisource.org-palvelussa: http://tinyurl.com/qhl3mqu. Luettu 3.1.2016

[xix] Kts. http://rationalwiki.org/wiki/WHO-IAEA_conspiracy

[xx] http://www.who.int/ionizing_radiation/pub_meet/statement-iaea/en/. Luettu 3.1.2016

[xxi] http://www.fukuleaks.org/web/?p=11668. Luettu 3.1.2016

[xxii] Buesseler, Ken O. (2014). Fukushima and ocean radioactivity. Oceanography 27(1):92-105. Luettavissa http://www.tos.org/oceanography/archive/27-1_buesseler.pdf

Energiateknologian pohjoismaisia perspektiivejä – Energiauutiset 7/2016

Ohessa Energiauutiset 7/2016 paperinumerossa julkaistu kirjoittamani kritiikki/katsaus viime kesänä julkaistuun Nordic Energy Technology Perspectives (NETP)-raporttiin.

***

Energieteknologian pohjoismaisia perspektiivejä

IEA ja pohjoismaiset energiatutkijat julkaisivat kattavan Nordic Energy Technology Perspectives-raportin (jatkossa NETP[i]) Pohjoismaiden energiatulevaisuudesta kesäkuussa 2016. Raportissa kuvataan niitä valintoja ja polkuja, jotka veisivät Pohjoismaat edelläkävijöinä päästöneutraaliin yhteiskuntaan kolmessa vuosikymmenessä.

Raportti nostaa ansiokkaasti esille kaksi vähemmän puhuttua päästöongelmaa, teollisuuden sähkönkäytön ulkopuoliset päästöt ja liikenteen polttoaineet, ja tarjoaa runsaasti mielenkiintoista tietoa ja selkeitä graafeja lukijalle. Koska Pohjoismaiden sähköntuotanto on jo verraten puhdasta (ehkä Tanskaa lukuun ottamatta), olisi poliittiset toimet ja tutkimuspanokset syytä keskittää näiden kahden merkittävän päästölähteen pienentämiseen. Teollisuuden päästöjen osalta raportissa turvaudutaan lähinnä jatkuviin tehokkuusparannuksiin sekä hiilen talteenottoon ja varastointii. Jälkimmäiselle bisnestä etsitään myös hiilidioksidin käyttämisestä öljyntuotannon tehostamiseen, mikä on päästöjen kannalta vähintään ongelmallista. Hiilen talteenotto ja varastointi, CCS, on ilmastotaistelussa välttämättömäksi nähty teknologia, jota ei ole kaupallisessa mittakaavassa vielä juuri käytössä, ja jonka näkymät ovat heikot. Liikenteen polttoaineiden osalta raportti nojaa nopeaan sähköistykseen ja biopolttoaineisiin, joiden ongelmaksi nousee niiden riittämättömyys sekä olettamus päästöneutraaliudesta.

Kaikki tämä huomioiden on hieman kummallista, että ensimmäinen raportin ehdottama toimenpide on käytännössä rakentaa sähkön tuotantoinfrastruktuuri ja jakeluverkko uudelleen Pohjoismaihin. Miksi meidän kannattaisi pistää rajalliset panokset sen korjaamiseen, mikä ei ole varsinaisesti rikki, vaan on oikeastaan se ainoa asia, joka on jo kunnossa?

Kaiken takana on malli

Raportin taustalla on mallinnus, joka arvoja ja lähtöoletuksia syöttämällä mallintaa kustannustehokkaimman vaihtoehdon energiajärjestelmän puhdistamiseksi 2050 mennessä. Malleissa ja toisaalta niihin syötetyissä oletuksissa ja lähtöarvoissa on kuitenkin aina puutteensa ja epävarmuutensa, ja niin tässäkin tapauksessa. Tämä ei tietenkään tee malleista ja raporteista missään mielessä hyödyttömiä – päinvastoin, mallien ja skenaarioiden rakentaminen ja tehtyjen oletusten pohtiminen on erittäin hyödyllistä – mutta se rajoittaa niiden käyttöarvoa itse päätöksenteossa. Tämän vuoksi on hieman ongelmallista, että heti raportin alussa korostetaan, että Pohjoismaiden päästöttömyyteen on nyt saatavilla selkeä teknistaloudellinen polku. Suunnitelmat kuitenkaan harvemmin kestävät ensikosketusta todellisuuden kanssa.

Hieman niin kävi NETP:kin kanssa. Raportissa kerrotaan, että sähkömarkkinoiden suurin muutos on se, että ydinvoimaa korvataan uusiutuvilla, ja tämän syyksi ilmoitetaan ydinvoiman alas ajava politiikka (Ruotsissa) sekä uusiutuvien kasvava kilpailukyky. Samoihin aikoihin kun raportti julkaistiin, Ruotsi julkaisi tuoreen energiapolitiikka-linjauksensa. Sen mukaan ydinvoimaa taloudellisesti rasittanut tehovero (7 €/MWh) poistettaisiin parin vuoden siirtymäaikana, ja vanhojen reaktoreiden (10 kpl) tilalle saisi jatkossa rakentaa uusia. Tämä oli käytännössä täyskäännös Ruotsin ydinvoimapolitiikassa, joka NETP-raportissa nähtiin päätyvän joko nopeaan tai hieman hitaampaan ydinvoiman alasajoon. Vaikka politiikkaa on tietysti vaikea jättää huomiotta, on tällaisten vahvojen poliittisten linjausten tekeminen raportissa, jonka nimi on energian teknologiset perspektiivit lähtökohtaisesti hieman arveluttavaa.

netp2016_figure_0es_03

Silmiinpistävimmät seikat mallin antamassa, oheisen kuvan mukaisessa skenaariossa, ovat biomassan käytön kasvu lähes puolella (1100 PJ -> 1600 PJ) ja sen ilmeinen olettaminen päästöneutraaliksi, tuulen viisinkertaistuminen kattamaan 30 prosenttia sähkön tuotannosta ja jo yllä mainittu ydinvoiman alasajo. Päästöneutraaliin järjestelmään mentäessä fossiilisesta öljystä ja kivihiilestä tulee pitkälti luopua, joten öljynkäytön raju supistuminen ei sinänsä pitäisi yllättää. Maininnan ansaitsee myös melko mittava primäärienergian kulutuksen supistuminen.

Raportin tulosten taustalla vaikuttavat muutamat kustannusoletukset ja toisaalta mallin heikkoudet, joiden yhteisvaikutus kertautuu mallin antamaan tulokseen.

Kustannukset, hinnat ja investoinnit

Yksi mallin syvempiä ongelmia, ainakin tulosten perusteella, tuntuu olevan se, että se toisaalta laskee kustannukset yhteiskunnan näkökulmasta, mutta toisaalta ei ota eri energiantuotantomuotojen laajempia kustannuksia yhteiskunnalle huomioon, eikä toisaalta kerro, miksi investoijien kannattaisi investoida juuri mallin esittämällä tavalla. Tämä kiteytyy siinä, että malli tuntuu olettavan tuulivoiman olevan kannattavaa korkeammillakin pitoisuuksilla, vaikka tämä ei tutkimusten mukaan pidä välttämättä lainkaan paikkaansa.

Tuore, varsin kattava metatutkimus (Hirth & co, 2015[ii]) paljastaa, että vaihtelevatuottoisen tuulivoiman niin sanotut integrointikustannukset nousevat varsin merkittäviksi, kun niiden suhteellinen osuus sähköverkon tuotannosta kasvaa. Vaikka tuulivoiman elinkaarikustannus olisi esimerkiksi 50 euroa / MWh, ei tämä kerro koko totuutta kyseisen tuulituotannon arvosta toisaalta sähkömarkkinoille ja toisaalta yhteiskunnalle, eikä sen dynaamisia vaikutuksia muualle energiajärjestelmään. Tutkimuksen mukaan 30-40 % osuus vaihtelevatuottoista tuulivoimaa (joka on NEPT-raportissa esitetty määrä) nostaa integrointikustannuksia 20-30 euroon / MWh. Ne jaetaan Hirth & CO:n tutkimuksessa kolmeen kategoriaan:

  1. Verkon rakennus/laajennuskustannukset (noin ¼)
  2. Verkon tasapainotuskustannukset (noin ¼)
  3. Profiilikustannukset (noin ½)

Nämä kustannukset eivät kuitenkaan usein näy tuulivoiman kustannuksissa, ainakaan täysimääräisinä. Profiilikustannukset itse asiassa näkyvät muiden tuotantomuotojen kohoavina kustannuksina, sillä tuulivoima syö muiden tuotantolaitosten käyttöastetta korvaamatta niitä kuitenkaan kokonaan, sillä niitä tarvitaan edelleen tuulettomia päiviä varten. Tämä johtaa tehottomammin toimivaan järjestelmään ja kohonneisiin kustannuksiin, kun tehdyille investoinneille tulee vähemmän käyttötunteja. Vesivoimaa paljon omaavissa maissa arvioitu järjestelmäkustannus on lähempänä haarukan alarajaa.

Näiden kustannusten ongelma mallinnuksen kannalta on siinä, että ne kaatuvat suurimmalta osin muiden maksettavaksi, eivätkä siten näy tuulivoiman kannattavuuden heikkenemisenä mallissa. Kun markkinatoimijat joutuvat seuraamaan vaihtelevatuottoisten energialähteiden tuotantoa omalla tuotannollaan, jäävät rakennetut tuotantolaitokset vajaakäytölle, ja niiden käyttökustannukset tuotettua megawatti tuntia kohden kohoavat.

Lisäksi malli huomioi varsin puutteellisesti investoijan näkökulman. Sähkömarkkinoilla päivän hinta määritellään kysynnän ja tarjonnan mukaan. Koska tuulivoima kannattaa myydä vaikka ilmaiseksi silloin kun tuulee, painaa tuulivoima sähkön hintaa (ja arvoa) alas etenkin tuulisina päivinä. Vaikka markkinoiden keskihinta olisikin esimerkiksi 55 euroa per MWh (kuten raportissa oletetaan sähkön hinnan olevan pidemmällä aikavälillä), voi tuulituotanto raportissa esitettyinä pitoisuuksina vastata valtaosasta tuulisten päivien sähköntuotantoa ja painaa hinnan lähelle nollaa. Tätä kutsutaan kannibalisaatioksi. Kannibalisaatio ei toisaalta ole ongelma investoijalle, mikäli tuotannosta maksetaan takuuhinta yhteiskunnan toimesta – mutta tällöin yhteiskunta maksaa sellaisesta, jolla ei ole arvoa.

Malli siis olettaa, että tuulivoimaan investoidaan ja sen kapasiteetti kasvatetaan viisinkertaiseksi nykyisestä, vaikka ilman merkittäviä tukia tuulivoimainvestoinnit ovat käytännössä lähes kaikkialla nytkin jäissä, ja merkkejä tuulisten päivien vaikutuksesta sähkön hintaankin on jo havaittu. Miksi energiantuottajat investoisivat energiantuotantoon, jonka arvo markkinoilla putoaa muita energiantuotantomuotoja nopeammin sen osuuden kasvaessa?

Tämä kysymys ohitetaan raportissa toteamalla, että yhteiskunnan pitää investoida erilaisiin teknologioihin, jotta tuulivoimaan investoiminen kannattaa, ja toisaalta olettamalla, että poliittinen tahto ja sen mukanaan tuomat tukieurot massiiviseen tuulivoiman lisärakentamiseen löytyvät. Kustannukset siis pakotetaan yhteiskunnalle yhä suuremmassa määrin, koska malli itsepäisesti kertoo, että uuden tuulivoiman marginaalihinta on alhaisin, mutta jättää kertomatta, että suuremmilla pitoisuuksilla sekä uuden että vanhan tuulivoiman tuotannon arvo markkinoilla lähestyy nollaa ja/tai yhteiskunnan investointitarve kasvaa. Raportti teknologiaperspektiiveistä tekee tässäkin kohden mittavia poliittisia oletuksia. On lisäksi hieman omituista, että niitä tehdään Euroopan päästökaupan piiriin kuuluvalla sektorilla, jossa päästökauppajärjestelmä huolehtii siitä, että tietty määrä päästöjä päästetään, ja jossa järjestelmä hoitaa automaattisesti sen, että päästöt vähenevät kustannustehokkaimmista kohteista ensin.

Omituinen ydinvoima

Suhtautuminen ydinvoimaan on toinen raportin kummallisuuksista, sillä siitäkin huolimatta, että se on vesivoiman jälkeen ylivoimaisesti suurin puhtaan energian lähde niin Pohjoismaissa kuin maailmallakin, siihen ei juuri painomustetta tuhlattu. Tekijöiden mukaan malli ei osannut käsitellä pitkän aikavälin investointeja kunnolla, mikä aiheutti ongelmia ydinvoiman kohdalla. Niinpä ydinvoiman käsittely jätettiin kahteen parissa sivussa käsiteltyyn valittuun skenaarioon. Ensimmäisessä ”baseline”-skenaariossa ydinvoimaa ei rakennettu yhtään nyt rakenteilla ja suunnitteilla olevien lisäksi (OL3 ja HA1 hankkeet Suomessa). Toisessa pyrittiin huomioimaan ydinvoimaan liittyvät epävarmuudet, mutta ainoastaan negatiivisessa mielessä: Se oletti, että Fennovoiman HA1 ei koskaan valmistu ja että Ruotsin voimalatkin suljetaan ennen aikojaan 2030 mennessä. Mitään ydinvoimaan tai sen kehitykseen optimistisemmin suhtautuvaa skenaariota ei tehty. Miksi ei?

Raportti olettaa uuden ydinvoiman maksavan noin 65 €/MWh (Projected Costs of Generating Electricity, IEA 2015). Olemassa olevan nykyisen ydinvoiman hinta on haarukoitu 30 – 40 euroon per MWh, joista 40 euron hinta tarvitaan käyttöiän pidennyksiin tähtääviin investointeihin. Oletettu hinta on noin kolmanneksen korkeampi, mitä Fennovoiman HA1 reaktorille on sovittu (maksimissaan 50 €/MWh ensimmäiset 12 vuotta). Kuten vaihtelevatuottoisen järjestelmäkustannuksista yllä opimme, 65 €/MWh on varsin kohtuullinen hinta peruskuormaa luotettavasti tuottavasta ja kustannuksensa kattavasti sisältävästä päästöttömästä energiasta. Saman viestin antaa myös yllä mainittu ja NETP:issä lähteenä käytetty IEA:n hintaraportti, jossa ydinvoima on usein halvin tapa tuottaa perusvoimaa, ja erittäin kilpailukykyinen vaihtelevatuottoisten uusiutuvien kanssa. Siinä missä (3 % diskonttokorolla) ydinvoiman hintahaarukka per MWh on 25-65 euron välillä, edullisimman uusiutuvan, eli maalle rakennetun tuulivoiman, hinta vaihtelee 35-130 euron välillä (IEA 2015[iii]).

Vaikka kyseessä on tulevaisuuden teknologia-perspektiivejä esille tuova raportti, se jättää myös lähitulevaisuuden ydinvoimaan liittyvän teknologisen kehityksen täysin huomiotta. Tämä siitäkin huolimatta, että niitä kehitetään nimenomaan ratkaisemaan raportinkin mainitsemaa kahta tärkeää ongelmaa, teollisuuden lämpöä ja liikennepolttoaineita, jotka suorastaan huutavat uusia innovaatioita, varsinkin jos epävarma CCS ei pidä lupauksiaan. Yksi innovaatioiden esimerkki on Kanadalaisen Terrestrial Energyn IMSR (Integral Molten Salt Reactor), jonka erikokoisia versioita on suunnitteilla saada markkinoille vielä 2020-luvulla. Yhtiön antamat kustannusarviot 600 megawatin (lämpöteho) kokoiselle pikkureaktorille ovat reilusti alle kolme euroa per asennettu kilowatti sähkötehoa. Sähköntuotannossa hinta on alle 50 euroa megawattitunnilta, ja yli 600 asteista lämpöä teollisuuden käyttöön reaktorista saa ulos vielä huomattavasti edullisemmin[iv].

Teollisuuden ja voimalaitoksia myyvien yritysten antamiin arvioihin on toki syytä suhtautua terveen skeptisesti, mutta tämä koskee muidenkin energialähteiden, kulutusjoustojen ja kehittyneiden energiavarastojen kuten akkujen hintaprojektioita. Ja koska NEPT on nimenomaan energiateknologioita kartoittanut raportti, olisi nämä maailmalla kovan kehityksen alla olevat teknologiat ansainneet ainakin maininnan, mielellään syvemmänkin käsittelyn.

Lopulta tehdyt kustannusoletukset yhdessä vaihtelevatuottoisten integrointikustannusten kaatamisella yhteiskunnan maksettavaksi, mallin kyvyttömyys käsitellä pitkäaikaisia investointeja, oletus ydinvoiman poliittisesta epäsuosiosta (joka Ruotsin osalta on jo kääntynyt lähes päälaelleen) ja oletus siitä, että ydinvoima ei kehity jatkossakaan, naulitsivat raportissa ydinvoiman tiukasti supistuvaan marginaaliin. Herätyskellojen olisi luullut kuitenkin soivan, sillä kattavien tutkimusten mukaan ydinvoimaa käyttävät skenaariot ovat sekä useita kertoja nopeampia toteuttaa (Loftus & co 2015[v]), että useita kertaluokkia edullisempia (esim. Williams, J.H. & co 2014[vi] ja Charles R. Frank, Jr 2014[vii]) kuin ydinvoiman pois jättävät. Herääkin kysymys, olisiko jossain poliittista rohkeutta tehdä kansallisia skenaarioita, joissa ydinvoimakin otettaisiin tosissaan?

Tuontibioenergiaa

Bioenergiaan liittyy raportin kolmas ihmettelyä aiheuttanut tulos. Se olettaa, että Pohjoismaat tuovat jatkossa merkittävän määrän biopolttoaineita muualta maailmasta. Suomessa ja Ruotsissa on mittavat metsävarannot per asukas. Pohjoismaiden piti raportin mukaan olla edelläkävijöitä hiilineutraaliin järjestelmään siirryttäessä. Ja sitten Pohjolaan joudutaan tuomaan biomassaa muualta, ilmeisesti olettaen, että se on vähintään yhtä kestävästi tuotettua kuin meillä täällä? Ja tämä tilanteessa jossa kaikki muutkin halunnevat kasvattaa bioenergian tuotantoaan ja jossa Maapallon ekologisesti kestävä bioenergian tuotantopotentiaali on ainakin meneillään olevasta kuudennesta sukupuuttoaallosta päätellen siirtynyt jo vuosia sitten peruutuspeiliin.

Eikö tämän pitänyt mennä mieluummin toisin päin? Mitä väliä on kokonaisuuden kannalta sillä, poltammeko Pohjolassa sitten suoraan öljynjalosteita? Jos tuomme jostain muualta biomassaa, jotta saamme tyydytettyä biotalouden raaka-ainetarpeen, sähkön ja lämmön tuotannon tarpeen sekä liikenteen biopohjaisten nestepolttoaineiden tarpeen, tarkoittaa se, että siellä muualla kyseinen biomassa ei korvaa fossiilisia polttoaineita. Raportti olettaa myös varsin huiman liikenteen sähköistymisen, jossa noin 60 % henkilöajoneuvoista on sähköisiä tai töpselihybridejä 2050. Lisäksi biomassa aiheuttaa poltettaessa päästöjä, ja biomassan eri jakeiden kirjanpidollinen päästöneutraalius saatetaan hyvinkin kyseenalaistaa myös sopimuksissa. Miten tässä tilanteessa käy ”päästöneutraalin” Pohjolan, jos kolmannes sen energiasta tuotetaan biomassalla?

Ja tästä päädymme viimeiseen seikkaan, joka raportissa jäi kaihertamaan. Synteettiset polttoaineet (jolla tarkoitan tässä sähköstä elektrolyysillä tai lämmöstä termolyysillä valmistettuun vetyyn perustuvia polttonesteitä ja -kaasuja) jäivät raportissa kokonaan käsittelemättä. Tämä Power to Gas (P2G) konsepti mainitaan raportissa kerran, yhtenä mahdollisuutena parantaa aurinkopaneelien muuten varsin heikkoa kilpailukykyä Pohjoismaissa. Sen mahdollisuuksia, tai oikeammin sitä hyvin todennäköistä tilannetta, että liikennepolttoaineiden korvaamisen valtava mittakaava ja haasteet pakottavat meidät myös P2G-teknologian laajamittaiseen käyttöön ei raportissa tuoda esille lainkaan. Ehkä tämä varsin tuoreeltaan energiakeskusteluun noussut teknologia, kuten myös kehittynyt ydinvoima jonka yksi tähtäin on vedyn tuottaminen elektrolyysiä tehokkaammin termolyysin avulla, käsitellään raportin seuraavassa versiossa.

Tässä kirjoituksessa käsiteltiin vain osaa raportin esittelemistä asioista, ja valitettavasti raportin monet arvokkaat puolet jäivät kritiikin varjoon. Tuoretta energiaraporttia voi pitää arvokkaana, ja sen puitteissa tutkijat ja kirjoittajat ovat joutuneet miettimään monia asioita, myös yllä mainittuja ongelmia. Sen esittelemiä skenaarioita ei kuitenkaan pidä, kuten kirjoittajatkin mainitsivat, pitää ennustuksina. Tulevaisuus on liian monimutkainen ennustettavaksi.

***

Alaviitteet:

[i] Ladattavissa osoitteessa http://www.iea.org/etp/nordic/

[ii] Hirth, Lion, Falko Ueckerdt & Ottmar Edenhofer (2015): “Integration Costs Revisited – An economic framework of wind and solar variability”, Renewable Energy 74, 925–939. doi:10.1016/j.renene.2014.08.065.

[iii] Raportin tiivistelmä on saatavilla osoitteesta https://www.iea.org/Textbase/npsum/ElecCost2015SUM.pdf

[iv] Hinta-arviot perustuvat henkilökohtaiseen haastatteluun, ja yhtiön edustajan antamia summia on pyöristetty hieman ylöspäin.

[v] Loftus, P. J., Cohen, A. M., Long, J. C. S., & Jenkins, J. D. (2015). A critical review of global decarbonization scenarios: what do they tell us about feasibility?  Wiley Interdisciplinary Reviews: Climate Change, 6(1), 93–112. doi:10.1002/wcc.324

[vi] Williams, J.H., B. Haley, F. Kahrl, J. Moore, A.D. Jones, M.S. Torn, H. McJeon (2014). Pathways to deep decarbonization in the United States. The U.S. report of the Deep Decarbonization Pathways Project of the Sustainable Development Solutions Network and the Institute for Sustainable Development and International Relations. http://www.deepdecarbonization.org/

[vii] Charles R. Frank, Jr (2014). The net benefits of low and no-carbon electricity technologies, The Brookings Institution, http://tinyurl.com/zbtlcm6

Energian Aika – Kirjan esipuhe (Alf Rehn)

Energian aika - Avain talouskasvuun, hyvinvointiin ja ilmastonmuutokseen (WSOY)

Energian aika – Avain talouskasvuun, hyvinvointiin ja ilmastonmuutokseen (WSOY)

Olen toisena kirjoittajana talouden, yhteiskunnan ja energian keskinäisiä riippuvuussuhteita valottavassa kirjassa Energian aika. Kirjan kustantaa WSOY ja se julkaistaan 14.2.2017. Kirjan julkkari-tilaisuus pidetään 16.2.

Kirjan aihepiireistä saa hyvän kuvan alla olevasta kirjan esipuheesta, jonka on kirjoittanut professori Alf Rehn.

*************

Yllättävän suuren osan maailman kaikista talousajattelijoista voi jakaa kahteen leiriin – materialisteihin ja immaterialisteihin. Näitä käsitteitä ei tietenkään käytetä, eivätkä kaikki talousajattelijat ja -kommentoijat niitä välttämättä edes tunnistaisi. Talousajattelussa on varsin kiintoisa rajapyykki aineellisen ja aineettoman välillä ja täten myös mitattavan ja mittaamattoman, rajallisen ja rajattoman välillä.

Viime vuosikymmeninä on etenkin rajaton ja aineeton ollut talousajattelun kaikkein muodikkain ja rakastetuin osa. Suitsutamme ideoita, yrittäjyyttä, innovaatiota. Puhumme tietoyhteiskunnasta ja datasta uutena öljynä. Viittaamme käsitteisiin, kuten teknologiaan, kehitykseen ja globalisaatioon, jotka kuulostavat aineellisilta mutta jotka ajatellaan rajattomiksi ja aineettomiksi. Niin, ja sitten tietenkin puhutaan »digitalisaatiosta», joka keskustelun perusteella mitä ilmeisimmin on ääretön, rajaton ja ihan kaiken muuttava pysäyttämätön voima.

Tähän kenttään kuuluvat myös heppoiset heitot, joissa vain todetaan »luovuudella Suomi nousuun» tai »digitalisaatio rikkoo vanhat mallit» ja jotka sinänsä ovat varsin rajallisia. Vaikka ideat ja digitalisaatio ovat tärkeitä ja kannatettavia asioita, nekin vaativat aineellisia asioita, rajallisia resursseja ja energiaa.

Tämä kirja ottaa kantaa juuri tähän. Se huomioi tärkeän mutta usein unohdetun tosiasian, nimittäin sen, että vaikka kuinka ihannoimme innovaation kaltaisia asioita, talous palaa aina juurilleen. Ja nämä juuret ovat riippuvaisia esimerkiksi raaka-aineista ja kenties ennen kaikkea energiasta. Yrittäjyys ilman toimivaa energiainfrastruktuuria on mahdottomuus, ja vaikka luovuutta voi löytää keskeltä korpeakin, ideoiden luominen kehittämisestä puhumattakaan helpottuu ihmeellisesti, jos voi nauttia myös sähköstä ja lämmöstä.

Startup-yrittäjien kannettavat tarvitsevat energiaa puhumattakaan digitalisaation vaatimista jättimäisistä konesaleista. Biotalous ja clean tech ovat luonnollisesti osa energiataloutta mutta eivät itsessään sen valmiita ratkaisuja eivätkä siitä erillään olevia osia. Vaikka on kovin helppoa viitata epämääräisiin lupauksiin siitä, että kehitys, teknologia tai tiede ratkaisee energiatalouden ongelmat ja rikkoo sen nykyiset rajat, olisi varsin vaarallista vain luottaa siihen.

Aki Suokko ja Rauli Partanen ovat heittäytyneet tämän ongelman kimppuun, ja heidän kirjansa on tärkeä ja laaja-alainen katsaus talouden, yhteiskunnan ja energian keskinäisiin riippuvuussuhteisiin. Se ei rakenna olkinukkeja vaan analysoi niitä monia tapoja, joilla energiasta ja sen taloudesta puhutaan tai ollaan puhumatta, ja esittää vakuuttavan kuvan niistä haasteista, jotka meillä on edessämme.

Tämä ei tarkoita, etteivätkö Suokko ja Partanen myös ottaisi kantaa. He esittävät väkevän argumentin sokean kasvunpalvonnan kyseenalaistamisen puolesta ja pyrkivät osoittamaan energian todelliset kustannukset eivätkä vain sen hetkellistä hintaa. Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, joita ei vieläkään tajuta tarpeeksi hyvin yhteiskunnassamme, ja olisikin hienoa, jos ainakin pari päättäjää kirjan luettuaan oivaltaisi hieman paremmin, mitä talous- ja energiapolitiikkaa tehtäessä tulisi ymmärtää.

Ennen kaikkea olisi toivottavaa, että kirja herättäisi laajemman keskustelun siitä, mitä uskomme tietävämme ja mitä tiedämme uskovamme – taloudesta, energiasta ja siitä, miten siirrymme tulevaisuuteen. Kenelläkään ei ole varaa olla tietämätön energiataloutemme kustannuksista ja niistä haasteista, joiden edessä yhteiskuntamme on.

Joten puhutaan vain aineettomista asioista. Puhutaan innovaation voimasta ja innostuksen tärkeydestä. Puhutaan ideoista ja fiiliksestä, eikä usko kehitykseen ole sekään huono asia. Mutta tätä ei tulisi tehdä yksisilmäisesti vaan ymmärtäen, miten tärkeitä energia, energiatalous ja energiapolitiikka ovat rakentaessamme uutta, uljasta talouttamme.

Turussa 30.11.2016

Professori Alf Rehn

Skepsis debatti: Ydinvoiman rooli ilmastonmuutoksessa. Tulisiko ydinvoimaa lisätä vai vähentää?

Allekirjoittanut osallistui taannoin Skepsiksen järjestämään debattiin ydinvoiman roolista ilmastonmuutoksen hillinnässä. Olin debatissa sillä puolella, että ydinvoimaa tulisi lisätä, ja vastadebatoijani Professori Jouko Korppi-Tommola taas sitä toista mieltä.

Ohessa Skepsiksen julkaisema kevyesti leikattu tallenne debatista. Enjoy.

00:00 Jouko Korppi-Tommolan alustuspuheenvuoro: Ydinvoimaa EI tulisi rakentaa lisää

15:55 Rauli Partasen alustuspuheenvuoro: Ydinvoimaa TULISI rakentaa lisää

28:00 Ilmastonmuutoksen hillinnän vaatimat realiteetit ja eri energiamuotojen elinkaaripäästöt?

44:40 Ydinvoiman riskit ja turvallisuushuolet verrattuna muuhun energiantuotantoon?

53:58 Ydinvoiman ja uusiutuvan energiatuotannon mahdollisuudet ja pullonkaulat?

1:04:45 Onko ydinenergian aika jo ohi? Hinta, investoinnit, jne. suhteessa uusiutuvaan energiaan.

1:12:59 Voiko ydinenergia ylipäätään vastata ihmiskunnan kasvavaan energian tarpeesen?

1:31:35 Yleisön kysymyksiä ja kommentteja

YLE:n artikkelin oli päässyt epähuomiossa julkaisemaan Trolli

YLE julkaisi muutama päivä sitten artikkelin, jota oli juuri ennen julkaisua päässyt sormeilemaan jokin nettitrolli.

Tässä vielä minun ja puolisoni korjaama uutinen.

”Suomalainen nainen perhe-elämä ja yhteiskunta on hyvin vaativa” – Professori: Mies Ihminen kaipaa vapautta kontrollista

Aina ei voi olla sympaattinen ja empaattinen koti-isä vanhempi, joka uhrautuu perheensä puolesta, sanoo filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen. MieskKaveriporukalla on vapauttava vaikutus.

Miesten Ihmisten vapaa-aikaa yhdistää taipumus etsiä seuraa toisista miehistä ihmisistä: kaveriporukalla on hyvä heittää juttuja ja saada ajatuksiin vaihtelua.

– On sellaisia miehiä ihmisiä, jotka pyrkivät mahdollisimman suureen yhteisöllisyyteen ja isoihin kaveripiireihin. Autoja, metsästystä, porukalla kalastamista tai vaeltamista. Mitään yleistystä ei suinkaan voi tehdä, sillä osa miehistä ihmisistä haluaa olla yksin, kertoo filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen.

– Toiset esimerkiksi kalastavat yksin. Tulin juuri Rovaniemeltä, siellä tuttavani kaveri meni yksin pilkille.

MieskKaveriporukalla on vapauttava merkitys. Airaksinen kuvaa sitä varaventtiiliksi.

Naiset Perheen muut ihmiset kontrolloivat: heillä on käsityksensä siitä millaista kieltä mies saa käyttää, miten saa pukeutua, kuinka voi puhua seksistä. Suomalainen perhe-elämä  nainen on hyvin vaativaa.

– Kun miehet ystävykset sitten ovat keskenään, niin kaikesta tästä voi luopua, voi olla niin kuin haluaa, Airaksinen jatkaa.

Tutkimusaiheena miesten vapaa-aika on hyvin vaikea, koska ihmiset jakautuvat monenlaisiin ryhmiin. Kaikki eivät myös ole valmiita puhumaan asioista totuudellisesti ja jotkut eivät välttämättä ole tietoisia omista valinnoistaan.

– Tämän ajan miehellä vanhemmalla on aika vaikeata viettää vapaa-aikaa, koska elämä on kuormitettua eikä vapaa-aikaa tahdo olla. Työ ja perhe vievät valtavasti aikaa, toteaa Airaksinen.

Miesluola tai sukkien kudonta on amerikkalainen myytti

Tyypillisesti ajatellaan, että miehet kokoontuvat muun muassa vapaa-ajallaan paikkoihin, joissa pystyy korjaamaan vaikkapa moottoripyörää, tai naiset yhdessä Tupperware-kutsuille. Filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen tympääntyy puhuttaessa niin sanotuista miesluolista.

– Se on amerikkalainen termi ja ilmiö, vierastan sitä. Se perustuu siihen, että keskiluokkainen amerikkalainen asuu talossa, jossa on autotalli. Heillä on siellä harrastushuone. Suomalaisilla ei ole sellaisia samassa määrin. Mistä esimerkiksi Helsingissä voi vuokrata autotallin tai tilan, jossa harrastaa?

– Tulee mieleen nämä emaloidut kyltit, joissa lukee ”minun autotallini, minun sääntöni”, joissa on selkeätä muka vapaudenilmaisua. Että täällä hallitsen minä, se on vähän niin kuin koiran kyltti.

Suomalaisen miehen on kokoonnuttava jossain muualla, kuten kapakassa, baarissa ja ravintolassa.

– Aina ei voi olla sympaattinen ja empaattinen koti-isä vanhempi, joka uhrautuu perheensä puolesta. Joku pakopaikka pitää olla, se on pakoa normaalista arjesta. Se on henkireikä, ihmiset joilla ei ole sellaista, ovat hyvin onnettomia, Airaksinen sanoo.

”Kadotaan pariksi päiväksi ja ollaan vaikka pilkillä”

Kajaanilaislähtöinen laulaja ja erämies Antti Matikainen nousee estradille lähes satana iltana vuodessa. Hän ei koe pakopaikakseen paikkoja, joissa ihmisiä parveilee paikoittain ihokontaktissakin.

– Nyt pikkujouluaikaan saa väkerrellä noiden keikkojen ja ravintoloiden kanssa ihan riittävästi. Vapaa-ajallani lepuutan korviani, esimerkiksi en kuuntele musiikkia. Etsin rauhaa metsästä.

– En koe baaria vetovoimaisena, kun ne hyvät jutut tuppaavat jäädä siellä olevan mölyn alle. Mutta jos en kävisi siellä työni puolesta, niin varmasti sinne hakeutuisin kavereiden kanssa.

Saunan kiuasta lämmitetään.

Saunan pesän lämmitys.Kuva: Sini Liimatainen / Yle

Matikainen kertoo kokoontuvansa myös miesporukoissa, vaikka perheellisten on hankala löytää yhteistä aikaa. Laulajan kaverit haluavat olla rauhassa esimerkiksi saunassa.

– Niistä on muodostunut sellaisia reissuja, joiden myötä kadotaan pariksi päiväksi ja ollaan vaikka pilkillä. Siellä ollaan niin äijää ja otetaan muutama olut.

– Silloin, kun minulle vapaa-aikaa siunaantuu, niin kyllä suunnitelma on tehtynä ja käyttöä löytyy. Yleensä se kuluu metsästyksen tai kalastuksen merkeissä. Toinen hyvä on pihahommat, ihan mahtavaa ajanvietettä.

Matikainen kokee, että naisista on puhuttava reissujen aikana, on tuuletettava ajatuksia.

– Totta kai ja molemmissa äänensävyissä. Ja tietysti kehumme omia lapsiamme. Niitä asioita on hyvä katsoa miesten näkökulmasta ja punnita, että miten teillä, näin meillä.

Swiss people said no to populist fearmongering – Nuclear power has a future

Common sense and pro-arithmetic thinking won, fear-mongering lost! Swiss nuclear fleet has a future!

SUOMEN EKOMODERNISTIT

From climate perspective, one of the most important votes of the year in Europe just took place in Switzerland on 27th of Nov 2016. It was a referendum organized by the local environmental party, where they tried to force the early closure (after 45 years of operating) of the Swiss nuclear fleet and forbid any construction of any kind of nuclear in Switzerland ever.

The Swiss electricity mix is one of the cleanest in the world The Swiss electricity mix is one of the cleanest in the world

It would be hard to imagine a more horrible referendum, as we are fighting tooth and nail to halt, or even slow down, the climate change that seems to be turning out uglier and more rapid with each passing year. Nuclear provides a third of Swiss electricity. Well, there could have been one more horrible referendum, and that would have been if the Greens had proposed to close down all hydro, which provides…

View original post 326 more words

Sveitsin kansa sanoi ei perättömälle pelottelulle – Ydinvoima saa jatkaa

Sveitsi äänesti ydinvoiman jatkon puolesta! Aivan mahtavia uutisia järkipolitiikan ja ilmastonmuutoksen kannalta.

SUOMEN EKOMODERNISTIT

Suomen mediassa tätä ei ole hirveästi noteerattu, mutta viikonloppuna Sveitsin kansa äänesti ilmaston kannalta jopa kohtalokkaasta asiasta.

Paikallinen ympäristöpuolue oli saanut läpi kansalaisäänestys-aloitteen siitä, tulisiko Sveitsin nykyiset ydinreaktorit sulkea ennenaikaisesti 45 vuoden käytön jälkeen, ja kaikki ydinenergia kieltää hamaan tulevaisuuteen.

Sveitsin sähköntuotanto 2015 Sveitsin sähköntuotanto 2015

Ilmaston kannalta kauheampaa aloitetta on vaikea kuvitella – paitsi ehkä jos Sveitsin Vihreät olisi ajanut vesivoimaloiden purkamista ja kieltämistä. Ydinvoimalla tuotetaan noin kolmannes Sveitsin sähköstä siinä missä vesivoimalla tuotetaan 60 prosenttia. Sveitsin sähköverkko on maailman puhtaimpia.

Vielä äänestyspäivän aattona kyselyt povasivat niukasti päinvastaista tulosta. Jos Sveitsi olisi päättänyt sulkea ydinvoimalansa ja kieltää koko teknologian, olisi menetetty paljon muutakin kuin vain Sveitsin ydinvoima. Tapauksella olisi epäilemättä ollut vaikutuksia muiden Euroopan maiden politiikkaan ja ydinvoiman hyväksyntään.

Epäilemättä tulosta olisi käytetty ydinvoiman vastustajien toimesta jonkinlaisena todisteena ydinvoimaa vastaan ja perusteena sille, että muidenkin maiden pitäisi seurata Sveitsin esimerkkiä – Aivan kuten Suomen Vihreiden kärkipoliitikot ovat kehottaneet meitä seuraamaan Saksan esimerkkiä…

View original post 137 more words

Switzerland on the brink of a terrible climate mistake

The Swiss people are voting if they are going to have a climate mitigation effort or not. If they choose to close all nuclear power prematurely and ban any new builds, they are basically saying yes to much more emissions.

SUOMEN EKOMODERNISTIT

Swiss Greens have initiated a national referendum that would be about as bad a move for Climate Change as one can possibly imagine on any national scale. They are proposing an early shutdown of the current fleet and an eternal ban on anything nuclear power in Switzerland.
swiss-energy-mix-2015
Swiss have one of the cleanest electricity in the World. And that is largely thanks to nuclear. In fact, nearly all the countries in the world that actually have clean electricity have done it largely or partly with nuclear. And now the local Green party wants to shut it down forever, flushing down any hopes of effective and timely climate mitigation in accordance to the Paris Agreement.
 
I thought these were the people FOR Climate Change mitigation, not against it?!
 
This sort of foolishness and deep irresponsibility makes me want to move to Switzerland just to get a vote on the…

View original post 21 more words

Kaikkihan tietää, miten siinä käy…?

Poliisitarkastaja Ari-Pekka Calin totesi juuri Hesarin haastattelussa, että ”kaikkihan tietää, miten siinä käy, jos ydinreaktori sulaa tai vaurioituu. Siinä saattaa miljoonien ihmisten henki olla vaarassa.”

Lausahdus on niin monella tasolla sekä huolestuttava että väärin, että on syytä hieman avata mitä viranomainen – Poliisihallituksen poliisitarkastaja, joka asemansa vuoksi kuulunee sinne aika lailla luotetuimpien instituutioiden luotettujen edustajien kärkikastiin – oikein sanoi.

Ensinnäkin, minun on vaikea uskoa että kaikki, tai sanotaan edes viisi prosenttia, oikeasti tietää tai omaa minkäänlaista faktoihin tai ydinvoimaloiden rakenteisiin perustuvaa arviota siitä miten tuollaisessa tilanteessa oikeasti käy, ja millä todennäköisyydellä (ja täytyy todeta että en minäkään ole asiassa mikään asiantuntija, mutta jonkin verran olen ydinonnettomuuksien seurauksista lukenut ja kirjoittanut). Tällaisen olettaminen, kun se yhdistetään arvovaltaiseen virkamieheen, luo kuulijassa asetelman, jossa viranomainen juuri vahvisti hänen ensimmäiset ja pahimmat mielikuvituksen tuotteensa jota lentokone + ydinvoimala voivat aiheuttaa. ”Poliisi siis sanoi, että minä tiedän miten siinä käy, joten olen varmaan oikeassa ajatuksissani”, kognitiiviset prosessit kertovat meille.

Tuo olisi vielä voinut mennä lipsahduksen piikkiin, jos poliisitarkastaja olisi jatkanut esimerkiksi näin: ”Todennäköisesti reaktorin sulamisonnettomuuteen ei kuolisi monikaan, jos ketään, kuten ei myöskään sen säteilyseurauksiin.” Tämä nimittäin testattiin vuonna 2011 kun ei vähempää kuin kolme ydinreaktoria kokivat parin päivän sisällä ytimen sulamisonnettomuuden, kun massiivisen maanjäristyksen aiheuttama hyökyaalto repi Fukushima Dai-ichi ydinvoimalan lunastuskuntoon. YK:n WHO:n ja muiden vertaisarvioitujen tutkimusten mukaan näiden ydinreaktoreiden sulamisonnettomuuksista vapautuneeseen säteilyyn  tuskin tulee kuolemaan juuri ketään ennenaikaisesti.

Mutta ei. Poliisitarkastaja kertoo, että ”miljoonien henki saattaa olla vaarassa”. Miten, tarkalleen ottaen? Koska ydinvoimalassa miljoonat suomalaiset juhlisivat jalkapallomaajoukkueen MM-voittoa onnettomuushetkellä?

Tsernobylin, jonka reaktori oli aivan eri tyyppinen länsireaktoreihin nähden ja josta puuttui reaktorin suojarakennus kokonaan, on historian ylivoimaisesti pahin ydinonnettomuus. Sen seurauksena varmistettuja uhreja on noin 50. Siis viisikymmentä. Säteilymallinnusten ja onnettomuuden seurauksia tutkineiden (esim. WHO) mukaan onnettomuus tulee aiheuttamaan 2050 mennessä karkeasti 9000 ennenaikaista uhria. Tragedia, joskin malli tekee varsin pessimistisen oletuksen, jonka mukaan hyvin pienetkin (sellaiset, joita vastaavan saa oleskelemassa Suomen radon-alueilla rakennetuissa taloissa voi saada muutamassa kuukaudessa) tulevat aiheuttamaan uhreja (noin 5000 yllämainituista 9000 uhrista on tämänkaltaisia).

Miten ihmeessä ”kaikki tietävät miten siinä käy” ja mistä ihmeestä poliisitarkastaja (oletan että toimittaja on lainannut hänen sanomisiaan, joskin toimittajankin hälytyskellojen olisi pitänyt soida ja faktat tsekata) onnistui nykäisemään tietonsa, että miljoonien henki voi olla vaarassa?

Ydinvoiman vastustajat pelottelevat usein onnettomuuksien seurauksilla ”antamalla ymmärtää”. He harvemmin puhuvat kuitenkaan numeroista, koska he kenties tietävät, että niille numeroille ei välttämättä löydy perusteluja, ja on viisaampaa jättää asia ihmisten vilkkaan mielikuvituksen varaan. Poliisitarkastaja antoi myös ensin ymmärtää, mutta sen jälkeen ymmärsi vielä antaa numeronkin. Joka on kokoluokkaa tuhansia tai miljoonia kertoja pielessä, riippuen vähän miten asiaa haluaa katsoa. Ajattele jos saman suuruinen virhe lipsahtaisi jossain muussa asiassa, vaikkapa maahanmuuttajien tekemien rikosten määrässä? Saattaisi Suomen Sisu muistaa poliisitarkastajaa kohtuuhintaisella konjakkipullolla ensi jouluna. Nyt samainen pullo saattaa lähteä ydinvoimaa kynsin hampain vastustavien ympäristöjärjestöjen osoitteesta. Vastaavanlaista julkisuutta, uskottavuutta ja vaikuttavuutta kun ei rahalla saa.

Odotan sekä poliisitarkastajalta että Helsingin Sanomilta pikaista korjausta tähän lipsahdukseen, vaikka epäilemättä vahinko onkin jo tapahtunut.

ps. Kirjastamme Musta Hevonen – Ydinvoima ja ilmastonmuutos voit lukea tärkeimpien ydinonnettomuuksien kulun, seuraukset ja sen, miten niistä on mediassa raportoitu.

Musta Hevonen – kirja-arvio Ympäristöasiantuntija-lehdessä

Musta HevonenYmpäristöasiantuntija-lehdessä ilmestyi positiivinen ja huolella tehty kirja-arvio Musta Hevonen – Ydinvoima ja ilmastonmuutos kirjastamme (Kosmos 2016). 

Ilokseni kiinnitin huomion siihen, että arvostelija on selkeästi lukenut kirjaa ajatuksella, ja se on herättänyt hänessä juuri sellaisia ajatuksia ja reaktioita, joita toivoimmekin kirjan lukijoissaan herättävän. Lähdeviitteitä on tutkailtu huolella, ja toisaalta kirjan tekstin luettavuutta ja monimutkaista asian käsittelyä kiiteltiin.

”Kokonaisuudessaan kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, jos aihe herättää vähänkään kiinnostusta. Musta hevonen herättää varmasti ajatiksia, olipa lukijan suhtautuminen aiheeseen mikä tahansa. Erityisen kunniamaininnan kirja saa siitä, että se onnistuu käsittelemään laajaa ja kompleksista aihetta selkesti ja ymmärrettävästi. Tämä on sopivaa luettavaa niin älyllisiä haasteita etsivälle kuin ennen nukkumaanmenoa lukevalle.”

Linkki juttuun (sivu 23).

Kip kap kauppaan hakemaan siis oma Musta Hevonen!

Epäonnistunut energiakäänne – Energiauutiset kolumni

Aloitin taannoin Energiauutiset -lehdessä vapaana toimittajana, ja tässä kyseisen pestin ensimmäinen julkaisuni, jonka aiheena on Saksan epäonnistunut energiakäänne.

***********

Saksan energiakäänteellä on neljä perusjalkaa. Ensimmäinen ja tärkein on päästöjen vähentäminen 80—95 prosenttia vuoden 1990 tasosta 2050 mennessä. Tähän on tarkoitus päästä lisäämällä uusiutuvaa energiaa kattamaan 80 prosenttia maan energiantuotannosta ja lisäämällä energiatehokkuutta ja kysyntäjoustoja. Tämä kaikki on tarkoitus tehdä samalla, kun maa sulkee ennenaikaisesti ydinvoimansa, jolla energiakäänteen alussa vuonna 2000 tuotettiin yli 80 prosenttia Saksan puhtaasta sähköstä.

Vaikka Saksa onnistuisikin siinä kaikkein helpoimmassa, eli ydinvoimaloiden sulkemisessa poliittisella päätöksellä 2022 mennessä, muut tavoitteet näyttävät karkaavan. Energiatehokkuus ja päästövähennykset esimerkiksi liikenteessä ovat jääneet tavoitteista. Saksan hallinto päätti juuri, että se rajoittaa uusiutuvien rakentamista, jotta kustannukset pysyvät edes jotenkin hallinnassa ja jotta sähköverkkoa ehditään kehittämään vastaamaan kasvavia joustotarpeita. Uudet rajoitukset pitävät käytännössä huolen siitä, että uusiutuvilla saadaan hädin tuskin korvattua poistuva ydinvoimakapasiteetti. Jo ennen energiakäänteen ensimmäistä ja helpointa välitilinpäätöstä, tavoiteltua 40 prosentin päästövähennystä vuoteen 2020 mennessä, Saksa näyttää epäonnistuvan pahasti.

Tämä siitäkin huolimatta, että Pariisin ilmastosopimuksen myötä EU-maiden nykyisetkin tavoitteet ovat aivan liian kunnianhimottomia. Länsimaiden tulisi vähentää energiasektorin päästöjä jopa kymmenen prosentin vuosivauhtia, jos ja kun kehittyville maille suodaan edes jonkinlainen mahdollisuus nostaa elintasoaan fossiilisten polttoaineiden avulla. Saksan kymmeniä miljardeja maksanut energiakäännös on pystynyt alle prosentin vuosivauhtiin.

Energiakäänteen yksi tunnusomainen ominaisuus on se, että suljetaan ydinvoimaa ja rakennetaan sen tilalle uusiutuvia sekä parannetaan energiatehokkuutta. Ilmaston kannalta tällöin pysytään parhaimmillaankin paikallaan. Jos resurssit käytettäisiin fossiilisten korvaamiseen kaikilla vähäpäästöisillä ratkaisulla, olisi tulos ilmaston kannalta paljon parempi.

Tästä huolimatta eritoten ydinvoimavastaiset tahot levittävät Saksan energiakäännettä ympäri maailmaa. Sveitsissä äänestetään paikallisten vihreiden aloitteesta vuoden lopussa ydinvoimaloiden lopullisesta sulkemisesta ennenaikaisesti. Kaliforniassa ympäristöjärjestöt sopivat suljettujen ovien takana Diablo Canyon -ydinvoimalan sulkemisesta 2025 mennessä, kauan ennen käyttöiän umpeutumista. Ruotsissa eritoten ympäristöpuolue yritti ajaa ydinvoimalat taloudellisesti kannattamattomiksi ydinvoimaveron ja avokätisten uusiutuvien tukijärjestelmien myötävaikutuksella. Ranskassa on säädetty laki, että tulevaisuudessa vain 50 prosenttia sähköstä voidaan tehdä ydinvoimalla. Kotosuomessakin TEM ottaa tarkasteluun 100 prosenettia uusiutuviin perustuvan energiaskenaarion, aivan kuin tavoitteena ei olisi päästöjen vähentäminen, vaan uusiutuvien lisääminen.

Ruotsi, Ranska ja Sveitsi ovat kaikki puhdistaneet sähköverkkonsa jo 1980-luvulla. Ne olisivat oivassa asemassa siirtyä seuraaviin toimenpiteisiin, eli teollisuuden ja liikenteen puhdistamiseen. Suomi on pian samassa tilanteessa. Silti kaikissa näissä maissa suunnitellaan lähinnä jo puhdistetun sähköverkon rakentamista uudelleen. Hinta tälle soutamiselle ja huopaamiselle sekä euroissa että ilmastovaikutuksissa tulee olemaan valtava.

Ilmastosta huolissaan olevat, mutta keinoja mielivaltaisesti esimerkiksi vain uusiutuviin energialähteisiin rajaavat tahot ovat yhä enemmän osa ongelmaa. Heidän kannanottonsa ja ehdotuksensa vievät usein uskottavuutta koko ilmastotutkimukselta, eivätkä ne ole linjassa varteenotettavien organisaatioiden suositusten kanssa. Lähinnä sähköntuotannon ympärillä pyörivät, usein heikkolaatuiset skenaariot ja keskustelu takaavat riippuvuutemme fossiilisista polttoaineista pitkälle tulevaisuuteen. Todellisuudessa kahden asteen lämpenemisen ikkuna on käytännössä jo sulkeutunut. Olisi korkea aika keskittyä kaiken vähäpäästöisen energiantuotannon mahdollistamiseen ja rakentamiseen, ja korvata nimenomaan fossiilisia polttoaineita, ei muita vähäpäästöisiä energiamuotoja. Suomella on tähän hyvät lähtökohdat, sillä täällä on vältetty pahin ydinvoimahysteria. Tärkeintä on päästöjen vähentäminen mahdollisimman tehokkaasti, ja se onnistuu parhaiten käyttämällä kaikkia työkaluja niiden vahvuuksien mukaan.

Päiväni atomihuorana

Minua on tietokirjailijaurani aikana ehditty kutsua jo monenlaisilla nimillä. Suomi öljyn jälkeen (Into 2013) kirjan jälkeen olin kuulemma henkilöautoilua vihaava Vihreiden kätyri. Sittemmin minua on sanottu ydinteollisuuden lobbariksi monissakin yhteyksissä (ilmeisesti jos ei puhu jatkuvasti ydinvoiman vastaisia puolitotuuksia tai suoranaista hevonpaskaa, vaan kehtaa viitata johonkin aiheeseen liittyvään tutkimukseen tai tilastoon, sitä muuttuu lobbariksi. Aika huimaa).

Ja nyt viimeisimmäksi tietokirjakustantamo Nomerta Kustannus, tai siis joku kyseisen @NomertaK -twittertunnuksen takaa twiittaileva, täggäsi minut twiitissään #atomihuoraksi. #Priceless, etten sano.

Mistä kaikki alkoi?

Ystäväni Lauri lisäsi minut twitter-keskusteluun, kun hän suositteli Nomerta kustannukselle tuoreen tietokirjamme Musta Hevonen – Ydinvoima ja ilmastonmuutos lukemista, jos tämä haluaisi hieman haastaa ennakkoluulojaan ydinvoimasta ja saada aiheeseen uutta näkökantaa. Kävin katsomassa Nomertan sivut, ja siellä luki esimerkiksi seuraavaa:

nomerta-1

”Tämähän kuulostaa lupaavalta”, ajattelin. He julkaisevat perusteltuja, argumentoituja, vanhoja uskomuksia tomuttavia, kiihdyttäviä ja viihdyttäviä tietokirjoja. Heille mikään ei ole pyhää (paitsi ihmisoikeudet), jonka lisäksi heille ei ole olennaista se, kuka kirjoittaa, vaan mitä hän kirjoittaa.

Kuulostaa suorastaan kustantajalta, jonka kanssa minäkin voisin tehdä yhteistyötä! Ja jos sallitaan kissan nostavan omaa häntäänsä, juuri noilla sanoin voisin mielelläni kuvata Mustaa Hevosta.

Niinpä olin hieman hämmentynyt, kun @NomertaK twiittasi:

nomerta-2

Otin asian huumorilla, ja vastasin, että ei kai capoeira-harrastukseni tee minusta kyvytöntä lukemaan tutkimuksia ja raportteja ja kirjoittamaan niistä. Harrastanhan minä muitakin asioita; puutarhanhoitoa, lenkkeilyä, leikin myös lasteni kanssa (mihinkähän kaikkeen nämä minut epäpätevöittävätkään!?). Capoeira unohdettiin toistaiseksi, mutta jälleen vastaus yllätti:

nomerta-3

Hetkinen. Eikös olennaista ollut se, mitä kirjoitetaan, eikä se, kuka kirjoittaa? Ja toisaalta, eräs ydinteknologiaa ammatikseen tutkiva ystäväni on valitellut, että koska hän tutkii työkseen ydinvoimaa, häntä ei pidetä uskottavana sanomaan siitä mitään. Eli joko olet teollisuuden kätyri, asiantuntija jota ei kannata kuunnella, koska saatat tietää aiheesta jotain, tai sitten et vaan ymmärrä lukemaasi koska sinulla ei ole siitä tutkintoa? Pettämätön strategia suorastaan – ketään ei tarvitse kuunnella, jos viesti ei miellytä. Tällä reseptillä lähtee #SuomiNousuun!

Vastasin hieman tuohtuneena, että on aikoihin eletty, kun vain virallinen tutkinto aiheesta antaa mahdollisuuden ymmärtää lukemaansa. Pyysin NomertaK:ta keskittymään jatkossa kritisoimaan itse kirjaa (Musta Hevonen) ja sen argumentteja tyhjän retoriikan ja henkilöön käyvien hyökkäysten sijaan.

Näin hän tekikin, hetken.

nomerta-4

En ole ihan täysin varma mitä hän tuossa tarkoitti, mutta minulle jäi käsitys, että IPCC:n ilmastoraportit ja uskottavuus debunkattiin juuri – yhdellä twiitillä. Asiaan tuli hieman lisävaloa, kun vilkaisin Nomerta Kustannuksen nettisivuja uudemman kerran:

nomerta-5

Erittäin mielenkiintoisia aiheita! …hetkinen… Ilmastokuplaa? No se selittää…

Tällä välin NomertaK oli myös ehtinyt haukkua ympäristöjärjestömme Suomen Ekomodernistit ry:n ydinvoiman lobbausjärjestöksi (tosin yhdistyksen säännöissä ei puhuta mitään ydinvoiman lobbaamisesta, ja vähät rahatkin saadaan jäseniltä), aktiivijäsenemme Laurin yhdistyksemme ydinvoimalobbariksi (Disclosure: hän on nykyisin toiminnanjohtaja World Energy Council Finland -järjestössä, aiemmin hän on ollut esimerkiksi Energiateollisuus ry:ssä ydinvoimalobbarina sekä Greenpeacen feissarina. Hän lienee siis myös Greenpeacen soluttautuja järjestössämme? Ei sillä, että se mitään haittaisi, toimimme varsin avoimesti).

Lisäksi Nomerta väittää Pariisissa jakamaamme Climate Gamble-kirjaa/pamflettia (alkuperäisteos Uhkapeli Ilmastolla) ydinteollisuuden rahoittamaksi. Väärin taas. Kirja (sekä suomenkielinen että englanninkielinen) kirjoitettiin kyllä ihan ilman hajuakaan teollisuuden rahoista, tai oikeastaan mistään muustakaan rahasta. Pariisin COP21 non-profit kampanjaamme, jonka teimme ilman palkkaa omalla ajallamme, saivat rahoittaa ketkä tahansa, ja siellä joukossa oli myös ydinalan yrityksiä.

Huomioitavaa on, että kirjaan tai sen esittämiin argumentteihin ei edelleenkään puututa – @NomertaK pysyy tiukasti pyrkimyksissään mustamaalata kirja/kirjoittajat, ilmeisesti edes lukematta itse teosta. Onnea tietokirjakustantajan uralle! 🙂

Eikä siinä vielä kaikki

nomerta-6

Siis hetkinen, hän väittää myös, että olemme ”hyökänneet ydinvoimaa vastustavien ympäristöjärjestöjen kimppuun?” Uhhuh. Kyseessä lienee nämä kaksi kirjoitustamme (A Most Unwise campaign ja samaa keskustelua jatkava Don’t Nuke the Climate: A Response), joissa kritisoimme WISE-järjestön ydinvoimavastaisen kampanjan lähtökohtia ja argumentteja. Tämän, mielestämme asiallisen ja asiaan keskittyvän kritiikkimme nämä sankarit ovat nimenneet ”hyökkäämiseksi” jonka @NomertaK on näppärin sanankääntein (ja alkuperäisiä kirjoituksia ilmeisesti lukematta) kääntänyt kimppuun hyökkäämiseksi (siitä voi saada hieman toisenlaisen kuvan, kuin se todellisuus, jossa rustasimme vastinetta puolenyön jälkeen täysin rättiväsyneenä yhteismajoituksessa kahdeksan muun aktivistin kanssa – joista kukaan ei ollut kovin ydinvoima myönteinen, mutta joiden kanssa onneksi selvisimme ilman kimppuun käymisiä).

Voin vakuuttaa, että emme hyökänneet kenenkään kimppuun. Sain kyllä osani kyynelkaasusta eräässä mellakassa, jonka lisäksi paikalliset viranomaiset (poliisit) pysäyttivät toimemme useaan kertaan. Lisää reissusta voi lukea matkakertomuksestani.

Ja että #atomihuora? Oikeesti? Seuraako tätä hästägiä Twitterissä paljonkin jengiä? Joiden @NomertaK toivoo näkevän keskustelun, kenties osallistuvan siihen? (se kai on hästägien tarkoitus, jos olen oikein ymmärtänyt). Ei hitto sentään. 🙂

Aika moneen suuntaan @NomertaK on ehtinyt siis lokaa heittää. Yhtään varsinaista argumenttia, saati perusteluja, kirjoissamme esitettyjä asioita kohtaan ei vielä ole tullut.

Lukijat. Muistakaa, että olennaista ei ole se, kuka kirjoittaa, vaan se, mitä kirjoitetaan ja miten se perustellaan. Mikään ei ole pyhää, paitsi ihmisoikeudet. Ei edes omat ennakkoluulot, joita turhan helposti ajaudutaan puolustelemaan syyttelemällä, mustamaalaamalla ja perusteettomilla väitteillä. Lukekaa kirjoja, paljon ja monipuolisesti – ja kriittisesti. Mutta lukekaa kirjat ennen kuin kritisoitte. Kritisoikaa asiaa, ei henkilöä, ja kritisoikaa rehellisin argumentein, joiden takana on muitakin lähdeviitteitä kuin mielipide tai oma fiilis.

 

Jos faktat muuttuvat, minä muutan mieleni. Mitä sinä teet? – John M. Keynes

 

nomerta-7

Kommentti tutkimukseen: Ydinvoima vähentää päästöjä

Edit: Tutkijat ovat sittemmin vetäneet tutkimuksensa pois. Tässä T&T:n uutinen aiheesta. 

Benjamin Sovacool & co julkaisivat äskettäin tutkimuksen, joka on päätynyt myös Suomen medioihin (T&T). Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että ydinvoimaan satsanneet/satsaavat maat eivät olisi vähentäneet päästöjään viime vuosina yhtä nopeasti kuin maat jotka eivät ole satsanneet ydinvoimaan (tai ovat päättäneet luopua siitä), joten ydinvoimasta kannattaisi tutkimuksen tulkinnan mukaan ilmastomielessä luopua.

Ohessa kommenttini aiheesta, jonka laitoin (hieman lyhyempänä ja valitettavasti epäselvempänä) myös T&T -lehden nettisivuille.

************

Parhaat historialliset päästövähennysnopeudet eri maissa

Parhaat historialliset päästövähennysnopeudet eri maissa

Ydinvoimaa rakentaneet maat vähensivät sähköntuotannon päästönsä pääosin jo 1970 ja 1980 luvuilla. Tutkimuksen tehnyt B. Sovacool (joka on tunnettu kirsikoita poimivasta ydinvoimavastaisesta tutkimuksesta*) jätti tämän täysin huomiotta: ne maat jotka ydinvoimaan satsasivat vähemmän, vähentävät nyt niitä samoja ”helppoja” päästöjä jotka ydinvoimaa rakentaneet maat vähensivät jo vuosikymmeniä sitten. Hyvä esimerkki tästä on Saksa: Saksa tavoittelee pääsevänsä sähköntuotannon päästöjen osalta vuonna 2050 tilanteeseen, johon Ranska pääsi jo 1990 (80 % päästötöntä). Tätä Saksan ilmastopolitiikkaa pidetään yleisesti todella edistyksellisenä ja kunnianhimoisena.

Tutkimus kuitenkin antaa ymmärtää, että näillä asioilla olisi jokin syy-yhteys: koska sähköltään jo puhdas Ranska (joka tuottaa 75% sähköstään ydinvoimalla) ei ole ”puhdistanut” sähköntuotantoaan viime vuosina yhtä nopeasti kuin joku toinen maa joka on siirtynyt pois kivihiilestä, niin se on tutkimuksen näkökulmasta huono asia. Eli tutkimus ei huomioi lähtötasoa lainkaan, vaan ainostaan mielivaltaisena ajanjaksona tapahtuneen kehityksen. Ja koska tutkimuksen ilmiselvä tavoite on saattaa ydinvoima huonoon valoon, niin se tietenkin on sitten ydinvoiman syy tai ydinvoimattomuuden ansiota, riippuen kehityksestä.

Vähän kuin vertailisi kahta miestä:
Pekka juo päivittäin viinaa ja on työtön.
Marko meni töihin ja lopetti juomisen 20 vuotta sitten.

Pekka menee AA-kerhoon ja onnistuu vähentämään viinanjuontiaan 20%.
Marko jatkaa selvänä olemista ja työn tekoa.

Tutkimus tulkitsee tapahtuneen kehityksen näin: Jo valmiiksi raitis Marko ei ole onnistunut vähentämään viinanjuontiaan viime vuosina, ja syy siihen näyttää olevan se, että hän käy työssä. Alkoholiongelmaisen Pekan ei siis missään nimessä kannata hakeutua töihin.

Pekka puolestaan on saanut viinanjuontinsa vähenemään lupaavasti. Syy tähän on tutkimuksen mukaan se, että a) hän ei käy töissä ja b) hän käy AA-kerhossa.

Tutkimus suositteleekin, että Marko lopettaa työssäkäynnin, sillä työssäkäynti on selkeästi syy siihen että hän ei ole viime vuosina onnistunut olemaan yhtään sen raivoraittiimpi kuin ennenkään. Sen sijaan Pekan työttömyydellä ja viinan juonnin vähenemisellä tutkimus näkee yhteyden, joten ilman muuta Markon itse asiassa kannattaa lopettaa työn teko ja satsata AA-kerhossa käymiseen. AA-kerho yhdistettynä työttömyyteen kun on tutkimuksen mukaan vähentänyt viinan juontia paljon työntekoon keskittymistä enemmän.

Että sellainen tutkimus.

Energiantuotannon päästöt IPCC:n tuoreimman raportin mukaan - mediaani.

Energiantuotannon päästöt IPCC:n tuoreimman raportin mukaan – mediaani.

Ps. * Viittaan Sovacoolin energiatuotantomuotojen hiilipäästöjä tarkastelleeseen meta-tutkimukseen,  jossa hän ensin määritteli ”kestäväksi” energiantuotannoksi 50 gCO2/kWh tai vähemmän päästävät energiantuotantomuodot. Aurinkopaneeleille hän onnistui saamaan pästöiksi 49,9 gCO2/kWh. (Kuvittele! Että meni lähelle, ja ihan sattumalta!?).

Ydinvoiman kanssa hän päätti unohtaa IPCC:n ja esim Yhdysvaltojen uusiutuvan energian tutkimuslaitoksen saamat tulokset (ydinvoiman päästöt 10-12 gCO2/kWh) ja päätti ennakkoluulottomasti nojata tutkimuksessaan vahvasti vertaisarvioimattomaan ja täydeksi huuhaaksi todistettuun Storm&Smith -tutkimukseen, jota painottamalla hän sai ydinvoiman päästötaseen kammettua 66 gCO2/kWh tasolle.

Vähemmän yllättäen, ydinvoiman vastaiset järjestöt ja ihmiset rakastivat tätä tutkimusta, unohtivat tyhmän IPCC:n ja uusiutuvia tutkivat tutkimuslaitokset, ja lähtivät esim Pariisin ilmastoneuvotteluihin kampanjoimaan voimakkaasti ydinvoimaa vastaan (tiedän, koska olin siellä itsekin ja osallituin keskusteluun Janne M. Korhosen kanssa. Täällä ja täällä vastineitamme).

Pps. Tämä oli vain pintapuoleinen raapaisu. Tutkimuksessa on muitakin ongelmia. Esimerkiksi Itä-Euroopan maiden kanssa on ihan sovittu taakanjaosta EU:ssa, jonka mukaan ne saavat kasvattaa päästöjään nostaessaan elintasoaan. Sovacool tuntuu laskevan tämän lähinnä sen syyksi, että näissä maissa on ydinvoimaa.

Ydinvoima ilmastonmuutoksen torjumisessa – keskustelu Huomenta Suomessa 15.6.2016

enbuske360Tuoreen Musta Hevonen -kirjamme siivittämänä pääsin keskustelemaan ydinvoimasta ja ilmastosta Huomenta Suomeen Enbuske360 -ohjelmaan. Ohessa kyseinen reilun vartin klippi. Kuulemma kenties yksi kiihkottomimpia keskusteluita ydinvoimasta Suomen TV-historiassa ;). Mukana myös Leo Stranius.

http://www.katsomo.fi/#!/jakso/33001003/huomenta-suomi/625311/enbuske360-ratkaisijat

Katso, jaa, kommentoi (ja tietysti lue kirjamme).