Skip to content

Tšernobylin ydinonnettomuus – Mitä tapahtui 26.4.1986

huhtikuu 26, 2017

Tšernobylin ydinonnettomuuden vuosipäivänä muistot virtaavat mieliin ja medioihin yhä uudestaan. Kuten ydinvoimauutisoinnille ja -keskustelulle on tyypillistä, faktat usein väistyvät hyvän tarinan tieltä. Myös toimituksellisia pilkkuvirheitä sattuu ja tapahtuu, vielä 30 vuoden jälkeenkin.

Kirjassamme Musta Hevonen – Ydinvoima ja ilmastonmuutos (Kosmos 2016) kerrotaan tiiviisti mutta seikkaperäisesti Tšernobylin ydinonnettomuuden syyt, kulku ja arvioidut terveysvaikutukset. Vähemmän yllättäen, kun maailmalle selvisi, että uhriluku ei nousisikaan todennäköisesti kovin korkeaksi, syntyi tilaus monenlaisille vaihtoehtoistutkimuksille. Selvitämme myös näiden tutkimusten taustat ja tulokset. Kevään muiden onnettomuusvuosipäivien kuvaukset on jo julkaistu: Fukushiman onnettomuuskuvaus on täällä, ja Three Mile Island löytyy täältä.

Kustantajamme tarjoaa oheisesta linkistä Musta Hevonen -kirjan ostajille 10 % alennuksen koodilla: mustahevonen17

Tšernobyl (INES 7)

Ehdottomasti vakavin koskaan tapahtunut ydinvoimaonnettomuus tapahtui 26. huhtikuuta 1986 nykyisessä Ukrainassa sijaitsevassa Tšernobylin ydinvoimalassa. Reaktorissa tapahtunut höyry/vetyräjähdys ja sitä seurannut tulipalo levittivät ympäristöön suuren määrän radioaktiivisia aineita. Pelastustöihin osallistuneista osa sai niin suuria säteilyannoksia, että 47 heistä kuoli seuraavina vuosina akuuttiin säteilysairauteen ja sen myöhemmin aiheuttamiin komplikaatioihin. Raivokkaan tulipalon korkealle ilmakehään nostamat keveämmät hiukkaset levisivät ilmavirtojen kuljettamana ympäri Eurooppaa ja tulivat etupäässä sateen mukana alas. Lähialueilla laskeuma oli paikoin niin voimakasta, että asukkaita jouduttiin evakuoimaan. Evakuointien lisäksi lähiseutujen asukkaille olisi pitänyt jakaa joditabletteja ja heitä olisi tullut kieltää käyttämästä esimerkiksi laskeuma-alueella tuotettua jodi-131:n saastuttamaa maitoa ja vihanneksia. Jos Neuvostoliiton viranomaiset eivät olisi salailleet tietoa vaan olisivat toteuttaneet nämä yksinkertaiset varotoimet, onnettomuuden seuraukset olisivat jääneet paljon vähäisemmiksi. Tšernobylin vaikutuksia tutkiva kansainvälinen Tšernobyl-foorumi arvioi onnettomuudessa levinneen säteilyn tulevan aiheuttamaan yhteensä noin 4000 ennenaikaista kuolemaa.

Kuten kaikkia muitakin asioita, myös ydinreaktoreita voidaan suunnitella hyvin, huonosti, ja hyvin huonosti. Tšernobylin onnettomuusreaktori RBMK oli suunniteltu hyvin huonosti. Kun reaktoria 1950-luvulla suunniteltiin, neuvostotiedemiehet tukeutuivat lähinnä vähäiseen kokemukseen pienistä, ydinaseplutoniumin tuotantoon tarkoitetuista “atomimiiluista.” Jotta voimalan käyttö olisi mahdollisimman halpaa, reaktorista piti rakentaa mahdollisimman suuri ja polttoaineena tuli käyttää mahdollisimman vähän väkevöityä uraania. Lisäksi reaktorin polttoaine tuli voida vaihtaa ilman, että reaktoria sammutettaisiin. Tämän ominaisuuden tärkein syy oli halu vähentää seisokit minimiin, joskin tarvittaessa reaktoreita voitaisiin tällöin käyttää joustavammin myös aseplutoniumin tuotantoon.

Nämä valinnat johtivat grafiitin käyttämiseen reaktorin ytimessä neutronien hidastimena neljä kertaa kalliimman raskaan veden asemasta. Reaktorista lisälaitteineen tuli suurikokoinen, ja paineenkestävän suojarakennuksen rakentaminen sen ympärille olisi tullut kalliiksi. Joidenkin arvioiden mukaan hinta olisi kaksinkertaistunut. Kustannussyistä myös erilaisia varajärjestelmiä rakennettiin mahdollisimman vähän. Silloisen neuvostologiikan mukaan suojarakennukselle ja varajärjestelmille ei ollut tarvetta, sillä periaatteessa RBMK oli täysin turvallinen reaktori. Kunhan sitä käytettäisiin täsmälleen ohjekirjan mukaisesti.

Ikävä kyllä, reaktorin käyttäjille ei kerrottu aivan kaikkea. Suunnittelijat tiesivät hyvin, että RBMK:n rakenne yhdistettynä mahdollisimman vähän väkevöidyn uraanin käyttämiseen polttoaineena saattoivat tehdä reaktorista tietyissä olosuhteissa epävakaan. Lähes kaikki ydinreaktorit on suunniteltu niin, että jos jäähdytysaine, yleisimmin vesi, pääsee jostain syystä höyrystymään tai muuten karkaamaan reaktorista, reaktorin ytimessä tapahtuva lämpöä tuottava ketjureaktio vaimenee ja sammuu.

RBMK käyttäytyy juuri päinvastoin. Jos jäähdytysaineena toiminut vesi pääsee höyrystymään ja jäähdytyskanava kuivuu edes osittain, ketjureaktio reaktorin ytimessä kiihtyy. Jos säätölaitteet eivät toimi riittävän nopeasti tai jos ne on kytketty pois päältä kiihtyvän reaktion tuottama lämpö höyrystää yhä enemmän vettä ja ketjureaktio kiihtyy entisestään. Tämä johtaa ytimen sulamiseen. Ilmiö oli erityisen voimakas reaktorin toimiessa suhteellisen pienellä teholla, jolloin jäähdytysveden paine ja sitä kautta höyrystymislämpötila olivat alhaisempia kuin normaalisti. Lisäksi reaktorin säätösauvat oli suunniteltu huonosti. Niiden kärki oli valmistettu grafiitista, joka kiihdyttää ketjureaktiota. Näin ollen täysin ulkona olevien säätösauvojen työntäminen reaktoriin ensin kiihdyttää reaktiota noin viiden sekunnin ajan, ja vasta sitten alkaa hillitä sitä. Yksitellen säätösauvoja työnnettäessä ongelma ei ollut iso, mutta jos kaikki reaktorin 211 säätösauvaa työnnettäisiin kerralla kriittisenä toimivaan reaktoriin, olisi reaktion kiihtyminen räjähdysmäistä. Kaiken huipuksi säätösauvoja syöttävä mekanismi oli 1980-luvunkin mittapuulla hyvin hidastoiminen. Yhtä vanhoissa länsimaisissa reaktoreissa hätäsammutus säätösauvoilla kesti noin kolme sekuntia, kun se RBMK-reaktorissa kesti 20 sekuntia.

Reaktorin suunnitelleen Kurchatov-instituutin tiedemiehet eivät olleet tyhmiä, ja he olivat tietoisia ongelmista. Viranomaiset eivät kuitenkaan halunneet kuulla epämiellyttäviä uutisia. Ydinteknologia oli Neuvostoliitossa lähtökohtaisesti salaista, RBMK-reaktorin toimintaperiaate oli valtionsalaisuus ja reaktorin käyttäjiä kiellettiin keskustelemasta sen mahdollisista ongelmista edes keskenään. Niinpä esimerkiksi säätösauvojen suunnitteluvirheestä ei tiedotettu muille RBMK:n käyttäjille edes sen jälkeen, kun virhe johti vaaratilanteeseen Ingalinan RBMK-voimalassa vuonna 1983. Kukaan ei osannut kuvitella, että joku ensin kytkisi pois kaikki turvajärjestelmät ja sitten ajaisi reaktoria vaarallisen pienellä teholla.

Tšernobylin onnettomuuden kulku

Huhtikuussa 1986 Tšernobylin atomienergiakompleksin reaktorilla numero neljä oli määrä suorittaa turvallisuuskoe. Kokeen tarkoituksena oli varmistua siitä, että reaktoria kyettäisiin jäähdyttämään sähkökatkon ja reaktorin sammuttamisen yhteydessä. Aikaisemmat kokeet eivät olleet onnistuneet, ja voimalan poliittisesti nimitetyllä, ydintekniikasta vain hatarasti perillä olevalla johdolla oli paine saada tämänkertainen koe onnistumaan. Kokeesta ei tiedotettu reaktorin suunnittelijoille tai Neuvostoliiton ydinturvallisuusviranomaisille, osaksi aiempien epäonnistumisien vuoksi, ja osaksi siksi, ettei kokeen pitänyt olla vaarallinen.

Koesuunnitelmassa reaktorin tuli käydä matalalla, noin 700 MW lämpöteholla, kun höyryn syöttö sähköä jauhavaan höyryturbiiniin katkaistaisiin. Täysillä kierroksilla pyörivä turbiini jatkaisi pyörimistään, ja sen käyttäytymistä seurattaisiin mittalaittein. Näin voitaisiin varmistua siitä, että hätätilanteessa sen tuottama sähkö riittäisi pyörittämään jäähdytyspumppuja siihen saakka, kunnes voimalan dieselkäyttöiset varageneraattorit käynnistyisivät.

Suunnitelmissa oli ajaa reaktori hitaasti alas kokeen aloitusteholle aamuyöstä 25. huhtikuuta alkaen, ja aloittaa koe siihen etukäteen perehtyneen päivävuoron saapuessa töihin. Juuri vuoron vaihtuessa kävi kuitenkin niin, että eräs toinen sähkövoimala putosi verkosta, ja Kiovan alueen sähköverkon valvoja pyysi Tšernobylin voimalan johdolta kokeen siirtämistä. Tähän suostuttiin, mutta kokeen valmistelut jatkuivat, ja jopa osa turvajärjestelmistä kytkettiin valmiiksi pois päältä. Sähköverkon valvoja antoi vasta 23:04 luvan jatkaa reaktorin alasajoa, mutta päivävuoro oli jo poistunut työpaikoiltaan. Iltavuorokin oli jo poistumassa, ja vuoroaan aloittavalle yövuorolle annettiin nyt tehtäväksi toteuttaa koe niin pian kuin mahdollista. Reaktorin tehoa pienennettiin nopeasti. Tässä kohdassa reaktoria ohjannut nuori insinööri teki virheen: hän työnsi säätösauvat liian alas, ja reaktori käytännöllisesti katsoen sammui.

Testiä ei voitu suorittaa sammuneella reaktorilla, ja koetta johtanut operaattori vaati toimenpiteitä. Säätösauvoja ohjannut automatiikka, joka on RBMK-reaktorissa varsin oleellinen turvajärjestelmä, kytkettiin pois päältä, ja suurin osa sauvoista vedettiin ylös käsiohjauksella. Ketjureaktio kiihtyi, ja muutamassa minuutissa reaktorin lämpöteho nousikin 160–200 megawattiin. Tämä ei vielä riittänyt kokeen aloittamiseen, joten automaattiset varoitukset ohitettiin, lisää säätösauvoja vedettiin ylös reaktorista ja kokeen valmisteluja jatkettiin. Lukuisista varoituksista huolimatta valvomon henkilökunta ei kuitenkaan ymmärtänyt, että nopea sammutus ja koevalmistelut olivat ajaneet reaktorin epävakaaseen tilaan. Koetta ei voitaisi turvallisesti jatkaa ennen kuin reaktoria olisi käytetty korkeammalla teholla jonkin aikaa.

Kun koe alkoi, höyrynsyöttö katkaistiin ja höyryturbiini hidastui, turbiinin pyörittämien jäähdytyspumppujen teho laski. Kun pumppujen teho laski, jäähdytysveden paine epävakaassa reaktorissa väheni. Kun paine vähenee, vesi höyrystyy herkemmin. Kun jäähdytysvesi höyrystyi, ketjureaktio RBMK-reaktorin ytimessä kiihtyi – täsmälleen päinvastoin, kun reaktoreissa yleensä. Kukaan ei ollut ilmeisesti kertonut tästä tärkeästä ”ominaisuudesta” reaktorin käyttäjille.

Kun ketjureaktio kiihtyi, reaktorin turvallisuusautomatiikka ryhtyi laskemaan säätösauvoja reaktoriin tehon pitämiseksi tasaisena. Mutta vain 12 säätösauvaa oli jäänyt automatiikan ohjattaviksi; loput 199 sauvaa oli kytketty irti tietokoneesta käsiohjaukselle, ja vedetty kokonaan ulos reaktorista. Noin 36 sekuntia kokeen aloittamisen jälkeen kaikki kaksitoista sauvaa olivat sisällä, mutta teho nousi edelleen. Tässä vaiheessa joku käynnisti reaktorin hätäsulun.

Hätäsulku työnsi kaikki ulosvedetyt säätösauvat yhtä aikaa reaktoriin. Sauvojen suunnitteluvirheen, grafiittipään, vuoksi reaktoriin työntyvät sauvojen kärjet kiihdyttivät ketjureaktiota. Vaikka ongelma oli havaittu jo kolme vuotta aikaisemmin, Tšernobylin työntekijöille ei oltu kerrottu tästäkään. Reaktio kiihtyi niin nopeasti, että ainakin osa säätösauvoista ylikuumeni ja jumittui ennen kuin varsinainen reaktiota hillitsevä osa sauvasta edes pääsi reaktorin sisälle.

Muutaman seuraavan sekunnin aikana reaktori karkasi täysin hallinnasta. Tehoa seuraavat mittarit pysähtyivät 33 000 megawattiin, kun reaktorin suunniteltu huippulämpöteho oli vain 3200 MW. Seuranneita tapahtumia on mahdoton rekonstruoida tarkasti, mutta luultavasti jäähdytysveden tuottama höyry sai aikaan valtavan höyryräjähdyksen, joka lennätti 2000 tonnia painavan reaktoriastian kannen reaktorihallin kevyen peltikaton läpi. Räjähdys hajotti loputkin jäähdytyskanavat, ja RBMK veti viimeisen ässän hihastaan: kun kaikki jäähdytysvesi oli kadonnut, mikään ei enää pidätellyt ketjureaktiota. Toinen, vielä voimakkaampi räjähdys hajotti reaktorin ytimen ja levitti erittäin radioaktiivisia polttoaineen ja reaktorigrafiitin kappaleita ympäri voimala-aluetta. Kun ilmaa virtasi rikki repeytyneeseen reaktoriin, punahehkuinen grafiitti syttyi palamaan. Pelastustyöntekijöiden kuolemaa halveksuvasta urheudesta huolimatta grafiittiydin paloi kaksi viikkoa, ja levitti suuren osan reaktorin radioaktiivisista aineista ilmakehään ja ympäristöön.

Neuvostojohto oli vielä aikaisin seuraavana aamuna autuaan tietämätön tuhon laajuudesta. Neuvostoliitossa ei ylipäätään ollut tapana uutisoida sattuneista onnettomuuksista tai ympäristötuhoista, ja ydinohjelma oli erityisen arka aihe. Seuraukset alkoivat selvitä, kun Suomen rajavartiolaitos havaitsi normaalia korkeampia säteilyarvoja. Asiasta tiedotettiin silloista pääministeriä Kalevi Sorsaa, joka päätti olla kertomatta asiasta tiedotusvälineille, koska se vain ärsyttäisi Neuvostoliittoa.

Seuraavana aamuna, 27. huhtikuuta, säteilymittarit ruotsalaisessa Forsmarkin ydinvoimalassa villiintyivät. Säteilyn lähteenä oli työntekijän kengissä sisään tullut maa-aines, johon Tšernobylistä liikkeelle lähtenyttä laskeumaa oli satanut. Melko nopeasti Suomen yhteistyöllä lähteeksi paikannettiin todennäköisesti läntisessä Neuvostoliitossa sijaitseva ydinvoimala ja siellä tapahtunut onnettomuus. Laskeuma levisi laajalle alueelle Euroopassa, ja esimerkiksi Suomessa on edelleen mitattavissa Tšernobylistä peräisin olevaa cesium-137-laskeumaa. Kun onnettomuutta ei enää voinut kiistää, Neuvostoliiton oli viimein myönnettävä se.

Näköetäisyydellä Tšernobylistä oleva Pripjatin kaupunki evakuoitiin vasta iltapäivällä 27. huhtikuuta. Kievissä, noin 90 kilometrin päässä reaktorista, valmistelut vapunpäivän paraatia varten jatkuivat. Joditablettien tai ruokailurajoitusten jakamisesta ei ollut tietoakaan, vaikka tuhoutuneesta reaktorista oli vuotanut suuria määriä vaarallista, mutta nopeasti häviävää ja helposti torjuttavissa olevaa jodi-131:a. Muutaman rivin virallinen tiedote onnettomuudesta luettiin viimein iltauutisissa 28. huhtikuuta. Edelleenkään ruokailurajoituksista ei mainittu mitään.

Tšernobylin onnettomuuden käyttäminen esimerkkinä ydinvoimateollisuuden vaarallisuudesta on tarkoitushakuista, sillä kyseisen tyyppisiä reaktoreita ei ole rakennettu vuosikymmeniin. Niitä on kuitenkin muutamia vielä käytössä, joskin turvatoimia on parannettu huomattavasti. Vähemmälle huomiolle on jäänyt myös se eittämättä pelottava, mutta toisaalta mielenkiintoisen perspektiivin tarjoava fakta, että Tšernobylin reaktorit 1, 2 ja 3 jatkoivat toimintaansa onnettomuuden jälkeen suhteellisen normaalisti. Viimeisenä, joulukuussa 2000, suljettiin reaktori 3. Loputkin RBMK-reaktorit tulisi korvata turvallisemmilla malleilla mahdollisimman nopeasti.

Tšernobylin onnettomuuden terveyshaitat

Onnettomuuden välittömiksi uhreiksi on laskettu yhteensä 54 ihmishenkeä.  Suurin osa heistä oli paloa sammuttaneita palomiehiä, joista 127 sai säteilysairauden oireita. Sittemmin onnettomuuden jälkiä on ollut hoitamassa noin 600 000 ”likvidaattoria”, joista vain pieni osa on altistunut merkittävälle säteilylle. Suurimmat terveyshaitat lähialueen asukkaille tulivat kilpirauhassyöpää aiheuttavasta radioaktiivisesta jodin isotoopista 131 (I-131). Sen puoliintumisaika on kuitenkin noin kahdeksan päivää, joten se häviää ympäristöstä parissa kuukaudessa. Pidempiaikainen riski aiheutuu fissiotuotteista, erityisesti cesiumin isotoopista 137 (Cs-137) ja strontiumin isotoopista 90 (Sr-90).  Niistä molemmat korvaavat kalsiumia luustossa, ja niillä molemmilla on noin 30 vuoden puoliintumisaika. Pidemmän aikavälin terveysvaikutuksista on kuitenkin saatu suhteellisen lohdullisia tutkimustuloksia. Säteilyn aiheuttamaan syöpään arvioidaan tulevien vuosikymmenien saatossa kuolevan 4 000 ihmistä. Riskiryhmässä, johon kuuluvat lähinnä suurempia radioaktiivisen jodin säteilyannoksia saaneet lähiseudun lapset, on havaittu yli 4 000 kilpirauhassyöpätapausta. Näistä lähes kaikki on hoidettu onnistuneesti. Surullista kyllä, liki kaikki kilpirauhassyövät olisi voitu välttää, mikäli neuvostohallinto ja viranomaiset olisivat jakaneet väestölle joditabletteja ja esimerkiksi kieltäneet paikallisen maidon juomisen.

Ydinvoimavastaiset tahot ovat tehneet omia, ei-vertaisarvioituja tutkimuksiaan onnettomuuden seurauksista. Vähemmän yllättäen niiden uhriluvut ovat aivan omalla tasollaan. Maailman terveysjärjestö WHOn yhteistyössä muiden tutkimuselinten kanssa esittämiin Tšernobyl-foorumin tuloksiin verrattuna ydinvoiman vastustajien esittämät uhriluvut ovat kymmeniä tai satoja kertoja suurempia[i].

Esimerkiksi Tšernobyl-foorumin liian alhaiseen uhrilukuun pettyneet Euroopan Vihreät julkaisivat samaan aikaan kilpailevan TORCH-raportin[ii] (The Other Report on Chernobyl). Raportissa arvioitiin sairastuvuuden lisääntymistä aiemmin mainitulla LNT-mallilla, jonka mukaan mikä tahansa säteilyannoksen lisäys, kuinka pieni tahansa, johtaisi lisääntyneeseen sairastuvuuteen. Tšernobyl-foorumi oli pyrkinyt hankkimaan empiirisiä todisteita sairastumisista ja kuolemantapauksista, mutta TORCHin kirjoittajat pysyivät tiukasti teorian tasolla. Raportti päätyikin ennustamaan 30 000–60 000 ylimääräistä syöpäkuolemaa koko Euroopassa.

Greenpeace laski vastaavasti omassa raportissaan Tšernobylin aiheuttavan noin 93 000 ennenaikaista kuolemaa. Laskutapa oli omintakeinen: käytännössä kaikki laskeumaa vähänkään saaneilla alueilla vuoden 1986 jälkeen lisääntynyt kuolleisuus laskettiin onnettomuuden aiheuttamaksi. Yhtenä valitun menetelmän kukkasista raportti päätyi laskemaan entisen Neuvostoliiton alueella yleistyneen maksakirroosikuolemat säteilyn aiheuttamiksi. Missään kohdassa raporttia ei vaivauduttu pohtimaan, olisiko maksakirroosin, jota ei missään tutkimuksissa ole todettu aiheutuneen säteilystä, yleistymiselle voinut olla mitään muita syitä.

Tämäkään ei tosin riittänyt kaikille. Greenpeacen raporttia kirjoittamassa ollut Aleksei V. Jablokov, Neuvostoliiton tiedeakatemian entinen jäsen ja Venäjän Greenpeacen perustajiin lukeutuva tutkija, kirjoitti avustajiensa kanssa lähinnä venäjäksi julkaistuun aineistoon perustuen kirjan nimeltä Chernobyl: Consequences of the Catastrophe for People and the Environment (2007). Kirjassa väitetään peräti miljoonan ihmisen kuolleen tai kuolevan Tšernobylin seurauksena. Kuten kirjan arvioineet, myös alkuperäiskieltä venäjää taitavat ja lähteisiin perehtyneet tutkijat ovat huomauttaneet[iii], kirjan arvo tieteellisenä työnä on negatiivinen: lähdeaineistona käytetään esimerkiksi fiktiivisiä romaaneja, ja tieteellisiinkin lähteisiin suhtaudutaan lähinnä viitteellisesti.

Maksakirroosin ja muiden säteilyyn aikaisemmin yhdistämättömien sairauksien laskemisen lisäksi kirjoittajat päätyvät yksinkertaisesti keksimään asioita silloin, kun tutkimustulokset eivät vastaakaan ennakkoluuloja. Esimerkiksi kirjan Suomea käsittelevässä luvussa tutkimus, joka todellisuudessa totesi vastasyntyneiden epämuodostumien vähentyneen Tampereen alueella onnettomuuden jälkeen, on yleistetty koko Suomea koskevaksi ja sen väitetään osoittavan epämuodostumien määrän kasvaneen. Tämänkaltaiset ongelmat eivät kuitenkaan ole estäneet ydinvoimaa vastustavia tahoja käyttämästä Jablokovin teosta täysin kritiikittä ”todisteena” ydinonnettomuuksien hirvittävyydestä. Monien hirmutarinoita levittelevien tahallisena tai tahattomana taktiikkana vaikuttaa olevan koko ajan hurjempien väitteiden esittäminen; asiaan perehtymätön kansalainen kun tulee usein arvelleeksi totuuden löytyvän jostain esitettyjen arvioiden puolivälistä. Samanlaiseen taktiikkaan törmäämme myös Fukushiman vaikutuksista käydyssä keskustelussa.

Suomessa Tšernobylin ei uskota aiheuttaneen tai koskaan aiheuttavan tilastoissa havaittavaa lisäystä sairastuvuudessa tai kuolleisuudessa[iv].

Epäsuhta havaittujen vaikutusten ja yleisen huolestumisen välillä on räikeä, varsinkin jos sitä verrataan niihin vaaroihin, joita yhteiskuntamme hiljaisesti hyväksyy turvatakseen luotettavan energiansaannin. Räikein vertailukohta löytyy hiilenpoltosta. Pelkästään kivihiilen louhinnan onnettomuuksissa kuolee joka vuosi tuhansia ihmisiä[v]. Kivihiilipölyn, onnettomuuksien ja muiden louhinnan terveyshaittojen seurauksena sairastuu ja kuolee kymmeniä tuhansia kaivostyöläisiä vuosittain. WHO:n mukaan ilmansaasteisiin, joista kivihiilen päästöt tosin ovat vain osa, kuolee vuosittain noin seitsemän miljoonaa ihmistä[vi]. Hiilenpolton valtavimman riskin, hallitsemattoman ilmastonmuutoksen, mahdollisesti aiheuttamia haittoja ei näissä luvuissa edes huomioida.

Seuraukset eivät koske pelkästään kehittyviä maita, sillä Greenpeacen arvioiden mukaan pelkästään Euroopassa yli 20 000 ihmistä kuolee ennenaikaisesti joka vuosi kivihiilen käytön seurauksena – vaikka ilmastonmuutoksen uhkaa ei edes huomioitaisi[vii]. Hiilenpoltto levittää lisäksi ympäristöön käytännössä ikuisia myrkkyjä. Esimerkiksi Itämeren kalojen korkeat elohopeapitoisuudet johtuvat pitkälti hiilenpoltosta. (Edit 27.4.2017: kts kommentti alla)

Greenpeacen arvioita sekä hiili- että ydinvoiman vaaroista käyttäen voisi hyvin argumentoida, eikä täysin perusteetta, että jopa ”Tšernobyl muutaman vuoden välein” olisi kansanterveydellisessä mielessä hyvinkin hyväksyttävissä oleva hinta kivihiilestä luopumiselle.

[i] Raportin julkaisivat IAEA, WHO, UNDP, FAO, UNEP, UN-OCHA, UNSCEAR, Maailman Pankki sekä Valko-Venäjän, Ukrainan ja Venäjän hallinnot. Raportti on ladattavissa osoitteesta http://www.iaea.org/Publications/Booklets/Chernobyl/chernobyl.pdf

[ii] http://www.chernobylreport.org/torch.pdf

[iii] http://rationalwiki.org/wiki/Chernobyl:_Consequences_of_the_Catastrophe_for_People_and_the_Environment

[iv] http://www.stuk.fi/sateily-ymparistossa/tshernobyl/fi_FI/laskeuma/

[v] http://en.wikipedia.org/wiki/Mining_accident

[vi] 7 million premature deaths annually linked to air pollution, World Health Organization (2014). http://www.who.int/mediacentre/news/releases/2014/air-pollution/en/

[vii] European coal pollution causes 22,300 premature deaths a year, study shows, The Guardian (2013). http://tinyurl.com/nyg6mpv

Advertisements
3 kommenttia
  1. Edit 27.3.2017:

    Tekstissä oli virheellistä tietoa. Tässä oheisesta linkistä löytyvää tarkempaa tietoa elohopean esiintymisestä ympäristössä.
    https://www.thl.fi/fi/web/ymparistoterveys/ymparistomyrkyt/tarkempaa-tietoa-ymparistomyrkyista/metyylielohopea

    ”Metyylielohopean esiintyminen ympäristössä
    Kalojen elohopeapitoisuus vaihtelee paljon paikallisesti. Järvikalojen pitoisuudet ovat suurempia kuin merikalojen. Kalojen elohopeapitoisuuteen vaikuttaa ennen kaikkea valuma-alueen maaperän elohopeapitoisuus. Metyylielohopean kannalta ongelmallisimpia ovat tekojärvet, joissa veden alle jääneestä maaperästä pääsee vapautumaan veteen runsaasti elohopeaa.

    Ympäristön elohopeapitoisuudet Suomessa riippuvat suuresti muualta maailmasta tulevasta laskeumasta. Elohopea voi kulkeutua pitkiä matkoja ilmakehässä esimerkiksi Aasiasta. Maaperään jo kertyneet elohopeavarastot vapautuvat koko ajan eliöiden käyttöön ja siksi pitoisuuksien lasku on erittäin hidasta. Esimerkiksi joidenkin järvien kaloissa elohopeapitoisuudet eivät ole pienentyneet viimeisen 20 vuoden aikana juuri lainkaan.”

Trackbacks & Pingbacks

  1. Kirjoituksia
  2. Tšernobylin ydinonnettomuus – Mitä tapahtui 26.4.1986? – Kirjoituksia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: