Siirry sisältöön

Tšernobylin onnettomuus lisännyt toimittajien virheitä

27 huhtikuun, 2016

Tšernobylin onnettomuudesta on kulunut 30 vuotta. Onnettomuus oli hyvä esimerkki siitä, mitä ydinvoimalassa tapahtuu, kun ihan kaikki menee pieleen, aina voimalaitoksen suunnittelusta sen henkilökunnan puutteelliseen osaamiseen, Neuvostomalliseen tietojen salailuun ja pähkähulluihin reaktorikokeisiin. Kirjoitamme onnettomuuden syistä, kuluista ja terveysvaikutuksista parin viikon päästä ilmestyvässä kirjassamme Musta hevonen – Ydinvoima ja ilmastonmuutos (Kosmos 2016) seikkaperäisemmin lisää.

YLE uutiset ja Tsernobylin välittömät kuolonuhrit

YLE uutiset ja Tsernobylin välittömät kuolonuhrit

Yksi Tšernobylin ydinturman vaikutus on kuitenkin jäänyt suurelta yleisöltä pimentoon. Se näyttää aiheuttavan useiden pykälien pilkkuvirheitä toimittajilla, tai vaihtoehtoisesti säteily tuhoaa toimittajissa halun faktojen tarkastamiseen. Ohessa kuvankaappaus 26.4.2016 YLE uutisesta, jossa kerrotaan onnettomuuden välittömiksi uhreiksi ainakin 30 000 henkeä.

Luku on noin tuhatkertaisesti pielessä.

Ja koska kyse on ihan oikeista ihmishengistä, tällainen tuhatkertainen virhe on oikeasti aika merkittävä. Ajatelkaa, jos samanlainen virhe olisi jonkin muun asian yhteydessä! Tässä pari esimerkkiä:

Suomen liikenteessä kuolee vuosittain satoja tuhansia ihmisiä.

Ruokaan tukehtuu Suomessa vuosittain 80 000 ihmistä.

Polton pienhiukkasiin kuolee Suomessa joka vuosi yli miljoona ihmistä.

Vuosittain maailmassa kuolee tupakointiin kuusi miljardia ihmistä!

…ja niin edelleen. Pointti tuli varmaan selväksi.

Ylellä on ollut 30 vuotta aikaa tarkastaa faktat siitä, mitä Tšsernobylissä tapahtui ja ei tapahtunut. Luotettavaa tutkimustietoa on avoimesti saatavilla. Kyse ei voi olla vahingossa tehdystä pilkkuvirheestä, sillä ne nollat on uutiseen pitänyt erikseen kirjoittaa. YLEn puolustukseksi täytyy sanoa, että ilmeisesti uutisen lukenut toimittaja kertoi sen oikean, tuhat kertaa pienenemmän uhrimäärän.

Jäämme seuraamaan tilannetta.

ps. Entä jos Tšernobylin aiheuttamat terveysvaikutukset Suomessa uutisoitaisiin yllämainitun kaavan mukaan tuhatkertaisina? Uutinen menisi jotakuinkin näin:

Tšernobylin onnettomuus ei ole lisännyt syöpiä Suomessa. (Suomen Syöpärekisteri)

Jos seurauksia ei ole ollut, on tuhatkertainenkin tulos silti nolla. 😉

Advertisement
12 kommenttia
  1. Syltty permalink

    Just for the record, Nagasakin atomipommin välittömien kuolonuhrien määrän alaraja on noin 39 000 ja yläraja noin 80 000.

    Tuon uutisen perusteella onnettomuuden välittömät kuolonuhrit olisivat samassa kertaluokassa pienehkön ydinpommin kanssa. Pitäisi kyllä tekstien naputtelijallakin vähän hälytyskellojen soida.

  2. Tommi Sirén permalink

    Ehheh… onkohan jutun kirjoittajalla itsellään sattunut ”pieni” asiavirhe. Tekstissä sanotaan ”Ohessa kuvankaappaus 26.5.2016 YLE uutisesta,” Tuota päivämäärää ei vielä ole ollut, toivottavasti kuitenkin tulee 🙂

  3. Kielinatsi permalink

    Mitenkäs se ”Tsernobyl” oikein kirjoitetaan? 🙂

    • Heh, myönnän virheeni, tein tekstin kiireellä junassa joten erikoismerkkien metsästäminen ja etsiminen jäi. Huono tekosyy tosin. Nyt on aikaa korjata. 🙂

  4. Lento permalink

    Törmäsin jossain – en valitettavasti muista missä – tietoon, että Tšernobylin ydinturma aiheutti hirveän määrän epäsuoria kuolonuhreja eri puolilla maailmaa lisääntyneiden aborttien muodossa. Ja toden totta, aborttien määrä lisääntyi kyseisenä vuonna.

    Koska olen vähän sellainen, niin menin uteliaisuudesta kurkkimaan tilastoja – tokihan abortit varmasti lisääntyivät nimenomaisesti Ukrainan ja Valko-Venäjän alueella?

    Ei. Outoa.
    Noh. Ehkä Suomi…?
    Ei. Ei aborttien määrän nousua. Ruotsissa pieni nousu, mutta ei mitään, mikä ei olisi tulkittavissa normaalivaihteluksi. Kävin läpi useampia maita, joihin onnettomuuden olisi pitänyt erityisesti vaikuttaa, mutta yhdessäkään ei näkynyt merkittävää nousua aborteissa. Lueskellessani minulle selvisi, että aborttitilastot itse asiassa olivat lähteneet nousuun vuoden 1986 alusta, mikä oli vähintäänkin kiinnostavaa, koska Tšernobylin kanssa kädetettiin vasta huhtikuun lopulla ja hyviä kristallipalloja kuitenkin on tunnetusti harvassa. Selasin ja selasin, kunnes jonkin artikkelin kautta päädyin lukemaan Espanjan aborttilainsäädännöstä. Ja siitä taas seuraavaan artikkeliin, joka kertoi, että useampi aiemmin aborttilainsäädännöltään hyvin tiukka valtio oli löyhentänyt käytäntöjään vuoden 1986 alusta. Tämä selitti, miksei ”Tšernobyl” näkynyt aborttitilastoissa niissä maissa, joissa olisi pitänyt: aborttien määrän lisääntyminen ei johtunut onnetotmuudesta.

    Disclaimeriksi pitää todeta, että olen mere humanisti, en tilastotieteilijä, ja on toki aina mahdollista, että esimerkiksi valtioiden rajojen muuttuminen tai vallinneet olot ovat vaikuttaneet tilastointiin. Silti tämä juttu on mielestäni vähintäänkin jonkinsortin varoittava esimerkkitapaus siitä, kuinka aina pitäisi varoa, etteivät omat hyvät tarkoitukset jyrää tosiasioita.

  5. jaakko permalink

    Olen kiinnittänyt huomiota toimittajien täydelliseen fysiikan perusasioiden osaamattomuuteen usein, esim tämän artikkelin virheellisyys suorastaan kirkuu:

    http://yle.fi/uutiset/maailman_oljyajan_loppu_haamottaa__nailla_keinoilla_oljy_voitaisiin_korvata/8875605

    Etenkin kohta uraanin riittävyydestä on huvittava. Muitakin mutkia on suoristettu. Joskus olen miettinyt, olisiko jollain matemaattisten aineiden opettajien syytää ottaa kantaa näihin puutteisiin. Tai fyysikoilla? Joka tapauksessa uutisointi on niin virheellistä ja epätarkkaa, etttä asiaa tuntematon lukija saa aivan väärän käsityksen asioista.

  6. Pienenä päivityksenä tähän, YLE sai tuosta Julkisen Sanan Neuvostolta langettavan päätöksen.

    http://yle.fi/uutiset/3-9242527

Trackbacks & Pingbacks

  1. Tšernobylin ydinonnettomuus – Mitä tapahtui 26.4.1986 | Kaikenhuipun blogi
  2. Kirjoituksia
  3. Tšernobylin ydinonnettomuus – Mitä tapahtui 26.4.1986? – Kirjoituksia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: