Skip to content

Fukushiman vuosipäivä – Mitä Japanissa tapahtui 11.3.2011?

maaliskuu 11, 2017

Musta HevonenFukushiman ydinonnettomuuden vuosipäivänä muistot virtaavat mieliin ja medioihin, ja tapahtumia kauhistellaan, uhreja muistellaan ja seurauksilla spekuloidaan. Kuten ydinvoimauutisoinnille ja -keskustelulle on tyypillistä, faktat usein väistyvät hyvän tarinan tieltä.

Kirjassamme Musta Hevonen – Ydinvoima ja ilmastonmuutos (Kosmos 2016) kerrotaan tiiviisti mutta seikkaperäisesti Fukushiman (ja muidenkin) ydinonnettomuuden syyt, kulku ja todennäköiset seuraukset – sekä se mitä näistä kirjoitettiin mediassa (ja kuten ajan kuvaan kuuluu, vaihtoehtofaktoilla vahvistetussa vaihtoehtomediassa). Kevään 2017 aikana julkaisemme myös muut onnettomuuskuvaukset omina vuosipäivinään, joten pysy kanavalla!

Onnettomuuksien vuosipäivien kunniaksi julkaisemme kyseiset tekstit lyhentämättöminä blogeissamme. Lisäksi kustantajamme tarjoaa oheisesta linkistä Musta Hevonen -kirjan ostajille 10 % alennuksen koodilla: mustahevonen17

****

Fukushima

Tämänhetkiseen keskusteluun ydinvoimasta vaikuttaa selvästi eniten tuorein ja historian toiseksi pahin ydinvoimaonnettomuus. Maaliskuussa 2011 sattuneen valtavan maanjäristyksen nostattama hyökyaalto tuhosi Japanin itärannikolla Fukushima Yhden (Dai-ichi) ydinreaktoreiden jäähdytykseen tarvittavat varageneraattorit. Tämän seurauksena voimalan kolme käytössä ollutta reaktoria vaurioituivat pahoin ja vapauttivat suuria määriä radioaktiivisia aineita ympäristöön. Kuten vakavissa onnettomuuksissa yleensä, myös Fukushiman onnettomuuden varsinaiset syyt ovat jäljitettävissä toimenpiteisiin jotka tehtiin tai jätettiin tekemättä kauan ennen kuin tsunamiaalto vyöryi riittämättömien tulvavallien yli ja hautasi generaattorit alleen.

Japanin Tyynenmeren-rannikkoa haastavampaa paikkaa ydinvoimaloiden rakentamiseen on hankala kuvitella. Koko rannikkoseutu on geologisesti epävakaata ja kärsii jatkuvasta maanjäristysten ja hyökyaaltojen vaarasta. Tiheään asutussa, vauraassa Japanissa asuu kuitenkin yli 127 miljoonaa ihmistä, ja maan energiantarve on valtava. Koska saarivaltakunnalla ei ole fossiilisen energian varantoja, ja koska paljon pinta-alaa vievien uusiutuvien energianlähteiden kehittäminen on ollut haastavaa, suurin osa maan energiasta on jouduttu tuomaan ulkomailta. Japani on maailman suurin nesteytetyn maakaasun (LNG) tuoja, toiseksi suurin kivihiilen tuoja ja kolmanneksi suurin öljyn tuoja. Japanissa myös muistetaan toisen maailmansodan kokemukset, kun liittoutuneiden merisaarto käytännöllisesti katsoen lopetti energiankuljetukset maahan.

Reaktoreiden rakentaminen järistys- ja tsunamialttiille alueille ei välttämättä ole itsessään vaarallista olettaen, että turvallisuuteen kiinnitetään asianmukaista huomiota. Esimerkiksi Yhdysvaltojen ydinvalvontaviranomainen, NRC, kiinnitti maanjäristys- ja tsunamivaaraan huomiota jo 1991[i]. NRC:n selvitys totesi[ii], että suuren sähkökatkon yhteydessä varavoimansa menettävä ydinvoimala voisi ylikuumentua ja vaurioitua.

Fukushiman onnettomuusvoimalassa oli kuusi BWR-tyyppistä reaktoria, joiden yhteenlaskettu sähköteho oli 4,7 gigawattia. Kaikki käyttivät jäähdytykseen merivettä, eikä niihin rakennettu meriveden saannista riippumattomia jäähdytystorneja. Tällaiset ”ylimääräiset” jäähdytystornit valmistuivat juuri Loviisan voimaloiden yhteyteen, jotta reaktoreiden jäähdyttäminen onnistuu ongelmitta esimerkiksi pahan öljyonnettomuuden sattuessa Itämerellä. Ensimmäinen Fukushiman reaktoreista otettiin käyttöön 1971. Reaktoreiden Mark I suojarakennuksia oli kritisoitu liian heikoiksi jo 1970-luvulla, ja reaktorit suunnitellut General Electric julkaisi niihin muutamia parannuksia vuonna 1980. Suojarakennusten suunnitellun mukainen toiminta edellytti kuitenkin edelleen sitä, että sammutettujen reaktoreiden kehittämä jälkilämpö kyettiin jäähdyttämään aktiivisilla varajäähdytysjärjestelmillä. Useimmat näistä järjestelmistä tarvitsivat toimiakseen sähköä. Yhdysvalloissa NRC edellytti siksi vastaavantyyppisiltä voimaloilta varavoimageneraattoreiden sijoittamista maanjäristykset ja tulvat kestäviin tiloihin vähintään sadan metrin päähän muista rakennuksista. Lisäksi saatavilla tuli olla myös lähistölle sijoitettuja siirrettäviä generaattoreita.

Kansainvälinen ydinenergiajärjestö IAEA oli havainnut NRC:n suositukset hyviksi jo 1990-luvun alkupuolella, ja suositteli jäsenvaltioilleen niiden käyttöönottoa. IAEA:lla ei kuitenkaan ole määräysvaltaa kansallisiin turvallisuusviranomaisiin.

Ikävä kyllä Japanin hallitus oli toistuvasti vakuuttanut, että japanilaiset ydinvoimalat olivat jo täysin turvallisia, ja uskoi siihen itsekin. Tämä johti tilanteeseen, jossa hallitus menettäisi kasvonsa, jos turvallisuusparannuksia kaikesta vakuuttelusta huolimatta ruvettaisiin tekemään. Maassa oli ainakin viisi viranomaista, jotka jollain tavoin säätelivät ydinvoimaloita, mutta yhdelläkään niistä ei ollut ennen vuotta 2001 laillista valtaa määrätä turvallisuusparannuksia tehtäväksi. Virastojen päällekkäisyys aiheutti halvaannuttavaa sisäistä riitelyä ja vaikeutti nopeaa päätöksentekoa. Kaiken huipuksi edes vuonna 2001 valtuutettu valvontaviranomainen, NISA, ei ollut itsenäinen toimija kuten NRC tai Suomen STUK ovat, vaan se oli Japanin kauppa- ja teollisuusministeriön alaosasto. Kun IAEA:n tsunamisuositukset nousivat 2000-luvun alussa uudelleen keskusteluun, NISA joutui vertaamaan suositusten kustannuksia kauppa- ja teollisuusministeriön riittävänä pitämään halvempaan päivitykseen. Jälkimmäinen vei voiton: ydinturvallisuuskomissio oli nimittäin tutkinut jo 1991–1993, miten japanilaiset voimalat selviäisivät täydellisestä sähkökatkosta ja generaattoreiden tuhoutumisesta. Tutkimuksen kohtalokas tulos oli, että kyseinen tapahtuma olisi niin epätodennäköinen, ettei siihen kannattaisi varautua.

Jos Japanissa olisi noudatettu NRC:n 20 vuotta aikaisemmin antamia suosituksia, onnettomuus olisi lähes varmasti kyetty välttämään tai ainakin rajoittamaan enintään Three Mile Islandin mittakaavaan. Mutta edes nämä laiminlyönnit eivät tehneet tapahtunutta onnettomuutta väistämättömäksi. Viimeinen niitti lyötiin, kun voimalan johtaja määrättiin varmistamaan ennen voimalassa mahdollisesti tehtävää hätäpaineenalennusta, että asukkaat kahden kilometrin säteeltä olisi evakuoitu. Määräyksellä tarkoitettiin hyvää, sillä viimeisenä keinona tehtävä paineenalennus laskisi ilmakehään päästörajat ylittävän määrän radioaktiivisia aineita. Painetta alentamalla voitaisiin kuitenkin välttyä polttoaineen vaurioitumiselta ja mahdollisesti paljon vakavammilta seurauksilta.

Fukushiman onnettomuuden kulku

Maaliskuun 11. päivänä vuonna 2011 merenpohjassa Japanin itärannikolla tapahtui mittaushistorian voimakkain maanjäristys[iii]. Seuranneen kolmen minuutin aikana Japanin itärannikko liikahti yli kaksi metriä lähemmäs Kaliforniaa ja vajosi melkein metrin. Vuorokausi lyheni 1,8 mikrosekuntia ja maapallon pyörimiskulma kääntyi noin 25 senttiä.

Japanin ydinvoimalat toimivat järistysaaltojen tuntuessa ohjekirjan ja maan lakien mukaan pysäyttäen toiminnassa olleet reaktorit. Fukushima Yhdessä kaikki kolme käynnissä ollutta reaktoria sammuivat suunnitellusti ja varageneraattorit alkoivat tuottaa sähköä jäähdytysvesipumpuille kuten pitikin. Järjestelmää valvovan operaattorin mielestä ykkösreaktorin automaattinen järjestelmä, eristyslauhdutin[iv], toimi jopa liian hyvin, sillä sen lämpötila putosi reipasta vauhtia. Hän päätti ohittaa automatiikan ja sulki passiivisen jäähdytyksen. Joidenkin lähteiden[v] mukaan tämä toimenpide oli yksi onnettomuuteen johtaneista avaintekijöistä.

Noin sata kilometriä Miyagin prefektuurin itäpuolella, Tyynen Valtameren pohjassa tapahtunut järistys oli lähettänyt matkaan suunnattoman hyökyaallon. Noin tunti järistyksen jälkeen, klo 15:35, paikoin yli 15-metrinen aalto iski valtavalla voimalla Japanin itärannikolle, huuhtoen mukanaan kokonaisia kaupunkeja ja edeten syvälle sisämaahan. Muutamassa minuutissa 21 377 ihmistä oli kuollut tai kadonnut raunioihin ja vesimassojen alle. Loukkaantuneita oli yli 6 000, ja sadat tuhannet jäävät kodittomiksi. 250 000 rakennusta tuhoutui täysin tai osittain, ja lisäksi ainakin 750 000 rakennusta kärsi vaurioita[vi].

Toinen Fukushiman prefektuurin ydinvoimalaitoksista, Fukushima Kaksi (Dai-ni) selvisi tsunamista vähin vaurioin. Fukushima Yhdessä vesimassa repi rikki varageneraattoreiden rantaan rakennetut dieseltankit ja hukutti turbiinihallit, joiden kellareissa varavoimakoneet jauhoivat voimalan jäähdytyspumpuille ja hallintalaitteille elintärkeää sähköä. Vain korkeammalla ollut, reaktoreita 5 ja 6 jäähdyttänyt dieselgeneraattori säilyi toimintakuntoisena. Nämä reaktorit, kuten myös reaktori 4, olivat kuitenkin poissa käytöstä polttoainetäydennyksen vuoksi.

Reaktorit 3 ja 4 siirtyivät dieselgeneraattoreista akkuvirralle. Valvontahuoneissa oli vielä sähköt, ja operaattoreiden tehtäväksi jäi varmistaa, että kaikki kolmosreaktorin jäähdytystä edistävät venttiilit ja muut sähköä vaativat käyttölaitteet olisivat oikeassa asennossa siinä vaiheessa, kun akuista loppuisi virta.

Ykkös- ja kakkosreaktorien yhteiset vara-akut olivat kastuttuaan menettäneet suuren osan varauksestaan ja ne tyhjenivät muutamassa minuutissa. Sisällä voimalassa ja sen valvontahuoneissa tuli pilkkopimeää. Varajäähdytysjärjestelmiä ei voitu enää ohjata, eikä operaattoreilla ollut enää tietoa siitä, miten paljon reaktoreiden paineastiassa oli vettä. Onnettomuuden alussa polttoainenippujen yllä oli 4,5 metriä ylipaineistettua, jäähdyttävää veden ja höyryn sekoitusta. Paljastuneet niput ylikuumenevat ja ennen pitkää ne sulavat.

Ennen onnettomuutta käynnissä olleet reaktorit 1, 2 ja 3 olivat suurin välitön uhka. Suurimmissa ongelmissa oli reaktori 1. Sen polttoaine oli ollut reaktorissa pisimpään, ja niinpä siinä oli eniten jälkilämpöä tuottavia radioaktiivisia aineita. Lisäksi sen passiivinen eristyslauhdutin oli kytketty manuaalisesti pois päältä joitain minuutteja aikaisemmin. Kakkosreaktorissa hätäjäähdytysjärjestelmä (RCIC) oli jäänyt päälle, joten se auttaisi ainakin jonkin aikaa. Reaktorin 3 varavirta katkesi, mutta akut jatkoivat hätävirran syöttämistä olennaisimmille laitteille[vii]. TEPCO ilmoitti Japanin hallitukselle, että Fukushiman reaktori ykkösessä oli hätätila.

Kakkos- ja kolmosreaktoreissa kiertävä vesi kuumeni jatkuvasti, ja jossain vaiheessa se höyrystyisi. Kaikki reaktoreiden välillä olleet sähköyhteydet olivat tuhoutuneet. Kaikki paikalle johtavat tiet olivat huuhtoutuneet pois tai täynnä sortuneita rakennuksia, rojua ja pakenevia ihmisiä, joten alueelle oli vaikea päästä. Sopivat siirreltävät generaattorit olivat liian raskaita helikoptereille. Reaktorirakennuksiin olisi pitänyt kytkeä kaapelit, mutta tonnin painoisten, 10 sentin paksuisten kaapeleiden liikutteleminen miesvoimin keskellä sortuneita rakennuksia oli helpommin sanottu kuin tehty.

Ennen pitkää taskulamppujen valossa työskentelevät operaattorit kuitenkin saivat osan varajäähdytyslaitteista toimimaan jotenkuten. Paloautot ajettiin asemiin reaktoreiden viereen, ja kytkemällä niiden pumput hätäjäähdytysjärjestelmään, hätäjäähdytyksen painetta saatiin kasvatettua ja reaktoreiden paineastioihin kyettiin pumppaamaan lisää vettä. Autojen pumput eivät kuitenkaan olleet riittävän voimakkaita painamaan vettä ylipaineistettuihin paineastioihin. Painetta täytyisi ensin alentaa, mikä tarkoittaisi radioaktiivista päästöä ilmakehään.

Ykkösreaktorissa kaikki oli pimeänä, joten sen tilasta oli lähes mahdotonta saada tietoa. Jotain tietoja kuitenkin saatiin muutama tunti tsunamin jälkeen, klo 20:49, kun reaktoreiden 1 ja 2 valvontahuoneisiin saatiin palautettua sähköt osittain, ja osa mittareista heräsi hetkeksi eloon. Mittarit kertoivat, että ykkösreaktorin tilanne on paha, joten voimalan johtaja ilmoitti paikallisille viranomaisille, että evakuointisuunnitelmat on heti pantava täytäntöön: voimalassa saatetaan joutua suorittamaan paineenalennus suoraan ilmakehään. Tämä oli kuitenkin vain varotoimi, ja paineenalennuksen valmisteluja ei aloitettu. Vähän myöhemmin, klo 21:30, Japanin pääministeri ilmoitti, että evakuointialue tulee laajentaa kahdesta kolmeen kilometriin, mikä lähes kaksinkertaisti evakuoitavien määrän. Tämä osoittautui myöhemmin vakavaksi virheeksi, sillä evakuoinnin laajentamissuunnitelma ei tsunamin aiheuttaman kaaoksen vuoksi päätynyt kaikkien viranomaisten tietoon. Paineenalennuksen valmistelut aloitettiin noin puolilta öin, kun säteilytaso ykkösreaktorissa ja sen turbiinirakennuksessa nousi merkkinä siitä, että vedenpinta oli todennäköisesti laskenut polttoainenippujen tasolle. Paineenalennusta ilman sähkövirtaa ei kuitenkaan oltu harjoiteltu, joten valmistelut etenivät hitaasti.

Mitä ykkösreaktorissa oli tänä aikana tapahtunut? Kolmessa tunnissa sen jäähdytysvesi oli kiehunut pois. Puolitoista tuntia myöhemmin polttoainesauvojen ympärillä olevat zirkoniumkuoret olivat kuumentuneet niin paljon, että ne alkoivat hajottaa ympäröivää vesihöyryä vedyksi ja hapeksi. Samalla polttoaineydin alkoi sulaa, ja reaktoriastian paine kasvoi nopeasti. Ilman sähkötoimisia venttiileitä tätä painetta ei saatu vapautettua. Reaktorin tuuman paksuisesta teräksestä tehty suojakuori halkesi, ja reaktorin sisällä oleva vety sekä polttoaineesta höyrystyneet kevyet fissiotuotteet vuotivat reaktorirakennukseen. Jos reaktorirakennus olisi varustettu monien maiden viranomaisten edellyttämillä passiivisilla vedynpoistolaitteilla, vety olisi palanut takaisin vedeksi, eikä mitään olisi luultavasti tapahtunut. Laitteita ei kuitenkaan oltu vaadittu, joten reaktorirakennus muuttui hiljalleen pienintäkin kipinää odottavaksi pommiksi.

Paineenalennuksen valmistelut jatkuivat pitkin yötä ja aamua. Samalla odoteltiin, että evakuointi saadaan valmiiksi ja lupa paineenalentamiseen saadaan. Vahingot reaktoreissa pahenivat koko ajan, ja viiden jälkeen aamulla säteilyhälyttimet kertovat, että radioaktiivista materiaalia on päässyt vuotamaan ulkoilmaan. Evakuointi oli vielä kesken. Viimein yhdeksän jälkeen aamulla saapui tieto, että evakuointi on suoritettu, ja operaattori lähti reaktorirakennukseen avaamaan varoventtiiliä käsin. Hän ennätti avata sen kuitenkin vain osittain, kun hänen säteilymittarinsa hälytti, että länsimaisen lainsäädännön määrittelemä maksimiannos, 100 millisievertiä, on ylitetty. Pari päivää myöhemmin kyseinen raja nostettiin 250 millisievertiin, mutta silloin oli jo myöhäistä. Kello 10.40 paineenalennus saadaan lopulta käyntiin, mutta aivan liian myöhään.

Ykkösreaktorin aika loppui kesken kello 15.36, paineenalennuksen ollessa vielä kesken. Näyttävä vetyräjähdys lennätti reaktorirakennuksen ylimpien kerrosten kevyen sääsuojan palasia korkealle taivaalle ja ympäri voimala-aluetta. Romu rikkoi kytkennän vain minuutteja aikaisemmin toimintaan saatujen uusien suurjännitegeneraattoreiden ja reaktorirakennusten välillä ja sammuttivat itse generaattorin. Vedyn mukana reaktorirakennukseen nousseet, räjähdyksessä levinneet radioaktiiviset aineet hidastivat korjaustöitä entisestään. Viisi pelastustyöläistä loukkaantui.

Seuraavana päivänä, 13. maaliskuuta, kolmosreaktorin hätäjäähdytys lopulta pysähtyi. Jäähdytys oli pyörinyt polttoaineen jälkilämmön synnyttämällä höyryllä, mutta sen paine oli nyt laskenut liian alhaiseksi. Myös kolmosreaktorin paineenalennuksen valmistelut aloitettiin, mutta liian myöhään. Pari tuntia sen jälkeen reaktorin polttoaine alkoi sulaa, ja zirkoniumkuoret hajottivat jälleen höyryä vedyksi. Muutamaa tuntia myöhemmin paikalle viimein saatu paloauto ryhtyi pumppaamaan merivettä reaktoriin, ja kuin ihmeen kaupalla reaktorin painetta saatiin alennettua vapauttamalla höyryä ja kaasuja ilmakehään. Samalla pakeni kuitenkin myös radioaktiivisia aineita. Valitettavasti vetyongelma oli unohdettu myös paineenalennusjärjestelmiä suunnitellessa. Päivää myöhemmin kello 11.01 myös kolmosreaktorin rakennuksessa räjähti.

Reilu tunti myöhemmin, 70 tuntia sähköjen menettämisen jälkeen, kakkosreaktorin jäähdytysjärjestelmä ylikuumentui ja jäähdytystä pyörittänyt turbiini pysähtyi. Vesi kiehui pois, ja vajaa neljä tuntia myöhemmin kakkosreaktorin ydin alkoi sulaa ja valua reaktoriastian pohjalle. Myös kakkosreaktorissa alkoi muodostua vetyä, mutta reaktorirakennuksen avattu seinäpaneeli tarjosi sille ja keveille radioaktiivisille aineille ulospääsyn.

Nelosreaktori oli ollut sammutettuna onnettomuushetkellä, joten välitöntä vaaraa ei ollut, vaikka sähköt puuttuivatkin. Se kuitenkin jakoi tuuletuskanavan kolmosreaktorin kanssa, ja sähkön puuttuessa kanavan venttiilit olivat jääneet auki. Kolmosreaktorin kehittämästä vedystä osa löysi tiensä nelosreaktorin sääsuojarakennukseen ja kerääntyi sinne odottamaan kipinää. Kaikkien yllätykseksi myös nelosreaktorin rakennuksessa räjähti 15. maaliskuuta. Syy saatiin selville vasta puoli vuotta myöhemmin, mutta tätä tietoa odotellessa levisi pelko siitä, että reaktorista poistettu polttoaine olisi ylikuumentunut.

Kaikki kolme käynnissä ollutta reaktoriydintä olivat sulaneet. Ketään ei kuitenkaan kuollut ydinonnettomuudessa, ja sekä Maailman terveysjärjestö WHO:n että YK:n säteilyn vaikutuksia tutkivan komission UNSCEARin arvioiden mukaan ketään pelastustöissä olleistakaan ei todennäköisesti tulisi menehtymään onnettomuuden yhteydessä saatuun säteilyyn ja sen seurauksiin. Nelosreaktori oli vielä periaatteessa korjattavissa, mutta alueella olevan radioaktiivisuuden vuoksi se ei olisi kovin helppoa tai halpaa. Viitos- ja kuutosreaktorit eivät kärsineet vaurioita.

Muutaman maaliskuun päivän aikana vaurioituneet reaktorit ja suojarakennukset päästivät ilmakehään huomattavan määrän radioaktiivisia aineita, etupäässä nopeasti höyrystyviä ja vesiliukoisia jodin ja cesiumin isotooppeja. Lisäksi voimaloista yli vuotavaan jäähdytysveteen liukeni radioaktiivisia aineita, ja osa näistä vuodoista päätyi Tyyneen Valtamereen. Pienet vuodot etenkin mereen jatkuivat vielä pitkään, ja tätä kirjoittaessa jonkinasteista radioaktiivisen veden vuotoa tapahtunee edelleen.

Jos voimaloiden paineenalennuksen valmistelut olisi aloitettu heti yhdeksän aikoihin illalla 11. maaliskuuta, kun voimalan johtajalle selvisi, että paineenalennusta saatetaan tarvita, ja jos paineenalennus olisi aloitettu heti kun se oli mahdollista, onnettomuus olisi saattanut olla huomattavasti lievempi. Vetyräjähdyksiltä olisi saatettu välttyä kokonaan, ja parhaassa tapauksessa vahingot olisivat rajoittuneet reaktoreiden tuhoutumiseen. Höyryn mukana ilmakehään olisi levinnyt jonkin verran radioaktiivisia aineita, mutta vain murto-osa siitä määrästä, mikä sulaneesta polttoaineesta vapautui.

Syitä onnettomuusketjuun on etsitty voimalaa operoineen TEPCOn ja ydinturvaviranomaisten toiminnasta, sillä useita suosituksia turvallisuuden parantamiseksi oli jätetty huomioimatta, eikä sattunutta massiivista maanjäristystä ja siitä seurannutta tsunamia oltu otettu riittävästi huomioon. Parempi varautuminen olisi estänyt vahingot lähes varmasti. Onnettomuusvoimalaa puolet lähempänä järistyksen keskipistettä ollut Onagawan ydinvoimalaitos selvisi lähes vaurioitta, ja kymmenen kilometrin päässä ollut Fukushima Kaksi voimalakompleksi säästyi sekin vakavammilta ongelmilta.

Fukushima mediassa

Edelleen saattaa törmätä väitteisiin, joiden mukaan Fukushiman onnettomuus tai sen seuraukset salattiin viranomaisten tai ydinvoimateollisuuden toimesta[viii]. Nopea vilkaisu lähes mihin tahansa julkaisuun tuolta ajalta todistaa kuitenkin toisin. Ydinonnettomuus, jossa ei kuollut ketään, sai huomattavasti enemmän palstatilaa ja nettijakoja kuin yli 20 000 ihmistä tappanut luonnonkatastrofi. Klikkauksia maksimoitaessa huolelliselle raportoinnille jäi vähemmän tilaa. Tyypillisestä esimerkistä käyvät uutiset ”valtavista” radioaktiivisista vuodoista Tyyneen valtamereen, kun yhteensä 300 tonnia radioaktiivisella tritiumilla lievästi saastunutta vettä uutisoitiin päässeen mereen. Veden mukana tritiumia pakeni noin 20–40 terabecquerelia.

Määrää, tai uutista, ei pyritty asettamaan mihinkään laajempaan kontekstiin. Jos näin olisi tehty, olisi havaittu, että radioaktiivisen tritiumin määrä vastasi noin 20–40 kappaletta itsevalaisevia EXIT-kylttejä tai monille suomalaisille tuttuja rynnäkkökiväärin itsevalaisevia pimeätähtäimiä. Huhumylly sen sijaan jatkoi paisumistaan. Nyt netistä on löydettävissä uutisia, joissa suorien sitaattien mukaan vettä vuotaa 300 tonnia päivässä[ix]. Myös veden tritium-pitoisuus on näppärin sanankääntein muuttunut radioaktiiviseksi cesiumiksi ja strontiumiksi, jotka ovat huomattavasti tritiumia vaarallisempia[x].

Toisessa, keväällä 2014 kiertämään lähteneessä uutisessa, Fukushiman onnettomuus liitettiin lasten kilpirauhassyöpiin[xi]. Tarkemmissa seulonnoissa useilta lapsilta oli löytynyt merkkejä kilpirauhasen kasvaimista. Ydinvoimaa vastustavat tahot tulkitsivat tämän merkiksi siitä, että onnettomuus oli aiheuttanut valtavan lisäyksen syöpien määrässä.

Todellisuudessa mitään tällaista ei oltu havaittu. Kilpirauhaskasvaimet ovat varsin yleisiä, ja suurin osa niistä on hyvänlaatuisia tai paranee itsestään. Joidenkin arvioiden mukaan jopa joka kolmas meistä saattaa kantaa tietämättään sellaisia. Niinpä mitä tahansa ihmisjoukkoa tutkittaessa tullaan löytämään merkkejä kasvaimista. Tutkijoiden ongelmana onkin, milloin läpivalaisussa näkyvä varjo lasketaan kasvaimeksi. Kyseisessä tutkimuksessa kasvaimiksi laskettiin paljon aikaisempaa pienemmät muodostumat. Tällaisilla kriteereillä mikä tahansa tutkittu ihmisjoukko näyttäisi merkkejä kilpirauhaskasvaimien määrän hälyttävästä kasvusta.

Lisäksi kasvaimien synty vaatii aikaa, jos syynä todella olisi säteily. Mikäli onnettomuuden seurauksena kilpirauhassyövät todella lisääntyisivät, ne eivät vielä edes näkyisi seulonnoissa. Nyt otetussa seulonnassa asetettiin vasta vertailutaso[xii] myöhempiä seulontoja varten. Ultraäänitutkimusten asiantuntijat ovat kritisoineet toteutettua seulontaa lääketieteellisessä The Lancet julkaisussa todeten, että vertailuryhmä on liian pieni säteilyn vaikutusten selvittämiseksi, ja tarkempi tutkimus luultavasti johtaa turhaan pelotteluun ja tarpeettomiin hoitoihin, kun myös harmittomia tai itsestään paranevia kilpirauhaskasvaimia löydetään ja ryhdytään poistamaan leikkauksilla[xiii].

Vastaavasti Helsingin Sanomien ”Fukushima tikittää yhä uhkaavasti” -jutussa[xiv] kerrottiin, että saastuneilla ja evakuoiduilla alueilla mitattiin 0,4 mikrosievertiä tunnissa olevia annosnopeuksia. Jutussa ei mainittu, että Suomessa kyseessä olisi normaalista vain vähän korkeampi säteilytaso. Pispalassa vastaavan vuosiannoksen voi saada reilussa kuukaudessa. Jos Japanin hallinnon kansainvälisiin suosituksiin pohjautuvia säteilyrajoja sovellettaisiin Suomeen, täytyisi merkittävä osa Suomesta evakuoida välittömästi. Tämä kertoo jotain myös säteilyrajojen tiukkuudesta maailmalla. Se kertoo jotain myös siitä, miksi Fukushiman siivoaminen tulee maksamaan niin valtavasti. Alue siivotaan huomattavasti siistimmäksi säteilystä, kuin mitä suurin osa Suomea on luonnostaan. On aivan varmaa, että monet muut yhteiskunnan hiljaisesti hyväksymät toiminnat kuten fossiilisten polttaminen aiheuttavat Japanissa asuville paljon suurempia terveyshaittoja.

Fukushiman onnettomuuden terveyshaitat

Ensimmäisen vertaisarvioidun tutkimuksen Fukushiman terveyshaitoista tekivät John Ten Hoeve ja professori Mark Z. Jacobson Stanfordin yliopistosta[xv]. Lähinnä teoreettisiin malleihin pohjautuvan tutkimuksen mukaan Fukushiman onnettomuuden säteily tulee aiheuttamaan koko maailmassa yhteensä noin 130 syöpäkuolemaa seuraavan 40 vuoden aikana. Tämä ei ole tilastollisesti havaittavissa. Tutkimus käytti konservatiivista LNT-mallia, joka todennäköisesti yliarvioi kuolleiden määrää, sillä se olettaa, että hyvin pienetkin lisäannokset aiheuttavat syövän hyvin pienessä osassa väestöä. Mark Jacobson tunnetaan erittäin ydinvoimakriittisistä näkemyksistään ja uusiutuvien energianlähteiden suurena puolestapuhujana. Onkin mielenkiintoista, että hän toteaa tutkimuksessaan evakuoinnin aiheuttaneen melko varmasti suurempia vahinkoja kuin säteily olisi voinut aiheuttaa koteihinsa jääneille ihmisille.

Paikan päällä tutkimusta tehneen Maailman terveysjärjestö WHO:n raportti toteaa, että Fukushiman ydinonnettomuus voi lisätä laskennallista syöpäriskiä hyvin vähän, mutta sairastuvuuden tai kuolleisuuden lisäystä ei tulla käytännössä havaitsemaan[xvi]. Media esitti nämä tutkimustulokset mahdollisimman raflaavasti. Otsikot keskittyivät kertomaan, että suurimmillaan pienten tyttöjen riski sairastua kilpirauhassyöpään kohosi 70 prosenttia. Järkyttävän ja huomiota herättävän otsikon takana vähälle huomiolle jäi se, että tämä tarkoitti elinikäisen riskin kohoamista 0,75 prosentista 1,25 prosenttiin (siis noin 70 prosenttia, tai 0,5 prosenttiyksikköä), ja että se päti vain harvoihin, kaikkein saastuneimmalla alueella olleisiin[xvii]. Vaikka evakuoinnin kestoa voidaankin kritisoida, se ja tiukat rajoitukset ruoan säteilypitoisuudelle olivat Tšernobylin kokemusten perusteella ehdottomasti tarpeen.

UNSCEAR:in raportti päätyy samankaltaisiin johtopäätöksiin. Ainoastaan 167 pelastustyöläisen arvioidaan saaneen säteilyannoksen, jonka johdosta heidän riskinsä sairastua syöpään on kohonnut hieman. Kun otetaan huomioon, että karkeasti 60 heistä sairastuu joka tapauksessa syöpään elämänsä aikana, ja että heidän terveyttään todennäköisesti tullaan seuraamaan normaalia tarkemmin tulevina vuosina, voi heidän mahdollisuutensa kuolla syöpään jopa pienentyä. Tämä johtuu siitä, että mikäli syöpä, johtui se mistä tahansa, havaitaan ajoissa, on se helpommin hoidettavissa.

Yllättävän monen kriitikon mielestä salaliitto on ainoa mahdollinen selitys sille, miksi WHO:n ja muiden asiantuntijatahojen tutkimustulokset eivät vastaa voimakkaan ydinvoimavastaisia ennakkoluuloja. Internetissä ja sosiaalisessa mediassa liikkuu myös huhuja, joiden mukaan WHO on sopimuksella[xviii] kansainvälisen ydinenergiajärjestö IAEA:n otteessa eikä voi julkaista mitään, mitä IAEA ei hyväksyisi. Tätä on sittemmin käytetty aseena WHO:n tutkimustuloksia vastaan. Ainoa todiste kyseisen salaliiton olemassaolosta on yksi lainaus WHO:n ja IAEA:n tekemästä yhteistyösopimuksesta. Salaliittoteorioille tyypilliseen tapaan sopimuksen koko tekstiä ei lainata: se kun kertoisi yksikäsitteisesti, että vaikka WHO:n toivotaan ilmoittavan IAEA:lle löydöksistään, IAEA:lla ei ole mitään valtaa puuttua WHO:n toimintaan tai sen tekemiin johtopäätöksiin[xix]. Kyseisenkaltainen yhteistyölauseke on varsin tavallinen kansainvälisten organisaatioiden välisissä sopimuksissa. Sen tarkoitus on varmistaa, että esimerkiksi yksi järjestö ei julkaise toiselta järjestöltä saatuja, mahdollisesti epävarmoja tietoja ilman tarkastusta.

Lisäksi kukaan WHO:ssa ei ole vuotanut oletettuja ”oikeita” tuloksia ja tutkimuksia, vaikka kohu ja julkisuus olisivat taattuja. Itse asiassa WHO on ottanut sopimukseen kantaa jo vuonna 2001, ja todennut että huolet ovat aiheettomia[xx]. Kriittisen ajattelijan mieleen saattaa nousta myös kysymys siitä, miksi sitten kaikki muutkin vertaisarvioidut tutkimukset – myös ydinvoimaa varsin avoimesti vastustavien tutkijoiden tekemät – antavat samansuuntaisia tuloksia?

Parannuksia tilanteeseen ja tutkimusten tuloksiin saataisiin antamalla ydinasekokeita havainnoivan monikansallisen CTBTO:n julkistaa sen erittäin herkillä tutkimusasemillaan keräämä säteilytieto. Neuvottelut tämän sallimiseksi ovat käynnissä, mutta 182 osakasvaltion saaminen sopimaan keskenään mistä tahansa voi viedä aikaa. Arviot Fukushimasta vapautuneen radioaktiivisen materiaalin määrästä heittelevät rajusti. Tiedon puute oli yksi syy tähän: aluksi ei tiedetty mitä ja mistä radioaktiivisia aineita oli vapautunut, ja olivatko esimerkiksi paikalla varastossa olleet käytetyt polttoaineet vaarassa[xxi]. Suurimmat alkuvaiheen arviot ovat yli seitsemän kertaa suuremmat (17 846 petabecquerelia, PBq), kuin reaktorien 1–3 polttoaineet sisälsivät yhteensä (2 453 PBq). Todellisuudessa tästäkin vapautui vain osa.

TEPCO:n myöhempi arvio ilmakehään päässeistä aineista on noin 500 petabecquerelia jodi-131:a, 10 PBq cesium-137:a ja 10 PBq cesium-134:a.  Yhteismitallisina jodi-131 -ekvivalentteina kokonaismäärät ovat 500 + 400 + 40 = 940 PBq. Mereen vuoti radioaktiivisia aineita yhteensä 169 PBq jodi-131-ekvivalenttia. Lisäksi vaarattomia kaasuja, lähinnä isotooppia xenon-133, vapautui noin 500 PBq. Vertailun vuoksi Tšernobylistä vapautui 5 200 PBq jodi-131-ekvivalenttia.

Tyyneen Valtamereen Fukushimasta vuotava säteily on hyvä asettaa kontekstiin[xxii].

 Merien radioaktiivisuuden lähteet  
 Ydinkokeet 1950- ja 1960-luvulla 950 PBq
 Tšernobyl 100 PBq
 Fukushima yhteensä 14–90 PBq
   
 Tärkeimmät luonnolliset radionuklidit merissä  
 Uraani-238 37 000 PBq
 Kalium-40 15 000 000 PBq

Fukushiman onnettomuus on silti vaatinut ja tulee vaatimaan uhreja. Viimeisimpien arvioiden mukaan jopa 1 600 evakuoitua on kuollut ennenaikaisesti, osa itsemurhiin, osa huumeisiin, jotkut vanhat tai sairaat itse evakuoinnin rasituksiin. Ahdistukseen, sosiaaliseen leimautumiseen ja näiden aiheuttamiin psykologisiin oireisiin ja niiden seurauksiin (esimerkiksi päihteiden väärinkäyttö ja mielenterveysongelmat), voi hyvinkin sairastua ja menehtyä huomattava määrä ihmisiä. Kyseessä on valtava tragedia, mutta eri syistä kuin usein luullaan.

Fukushima oli millä tahansa mittarilla valtava inhimillinen katastrofi, eikä sitä olisi saanut tapahtua. Lähiseudun asukkaat menettivät kotinsa, kenties pysyvästi. Vaikka säteilytasot ovatkin kohtuullisen alhaisia, pelko estää monia palaamasta. Kun useat jäävät evakkoon, myös palaamista harkitsevat joutuvat miettimään, onko kotikylä enää asuttava ja voiko siellä työllistyä.

Fukushiman seurauksena hajaantui kokonaisia yhteisöjä. Tästä aiheutuva kärsimys on vaikeasti mitattavissa, mutta ihminen on sosiaalinen laji, ja sosiaalisen verkoston romahduksella voi olla suuria ja vakavia vaikutuksia. Tämä kokonaisiin yhteisöihin yhdellä kertaa traumaattisesti vaikuttava isku onkin kenties ainoa tapa, jolla ydinvoiman riskit todella eroavat joidenkin muiden energialähteiden riskeistä. Tuotettua energiayksikköä kohden hiilivoima tappaa valtavan paljon enemmän, ja sen vahinkomekanismit ovat hyvin samanlaisia kuin säteilyllä: mitään yksittäisiä sairauksia ei voi osoittaa hiilenpoltosta aiheutuneiksi, mutta kokonaisuus näkyy tilastoista. Sen aiheuttamat kuolemat ovat kuitenkin, kaivosyhteisöjä lukuun ottamatta, erillisiä, vain tilastoissa näkyviä yksittäistapauksia, jotka eivät uhkaa kokonaisia yhteisöjä samalla tavalla kuin ydinonnettomuuksiin liittyvät evakuoinnit. Vastaavasti uusiutuvan energian tuottamiseksi louhittujen malmien ympäristö- ja terveyshaitat näkyvät lähinnä kaivosten lähiseuduilla, eivätkä useinkaan pakota asukkaita muuttamaan kodeistaan. Ydinvoimakaan ei kuitenkaan ole ainutlaatuinen vaikutuksissaan kokonaisiin yhteisöihin: vesivoimaonnettomuudet ovat kautta historian hukuttaneet kokonaisia kyliä ja kaupunkeja, ja patoaltaiden rakentaminen on ajanut pysyvästi evakkoon miljoonia.

Fukushima ja Tšernobyl herättävät kuitenkin yhden tärkeän ja mielestämme liian harvoin kysytyn kysymyksen. Tiedämme viimeistään nyt, että ydinonnettomuuksissa psykologiset seuraukset aiheuttavat paljon suurempia terveyshaittoja kuin onnettomuuksiin liittyvä säteilyvahinko. Ovatko esimerkiksi varainhankinnassaan ydinvoimaonnettomuuksia ja niiden seurauksilla pelottelua surutta käyttävät kansalaisjärjestöt ja niiden kampanjoita suunnittelevat missään, edes moraalisessa, vastuussa psykologisperäisistä ongelmista?

Loppuviitteet:

[i] Kts. Corrice (2012). Fukushima: the First Five Days. Fukushiman onnettomuuden kuvaus perustuu suurelta osin tähän, alkuperäisiin tapahtumalokeihin perustuvaan kirjaan.

[ii] NUREG-1150, NRC (1991). http://www.nrc.gov/reading-rm/doc-collections/nuregs/staff/sr1150/

[iii] Atomic Accidents-kirja tarjoaa lukija kattavan selostuksen Fukushiman ydinonnettomuuden taustoista ja etenemisestä. Tämän kirjan onnettomuuden kuvaus pohjautuu paljolti kirjan kuvaukseen sekä Wikipedian onnettomuutta ja sen etenemistä kuvaaviin sivuihin.

[iv] Eristyslauhdutin, englanniksi isolation condenser oli asennettu vanhimpaan ykkösreaktoriin

[v] Mahaffey, James (2014-02-04). Atomic Accidents: A History of Nuclear Meltdowns and Disasters: From the Ozark Mountains to Fukushima (Kindle Locations 7451-7452). Pegasus Books. Kindle Edition.

[vi] Luvut UNSCEAR:in raportista. UNSCEAR 2013 Report Volume I: Report to the General Assembly, Scientific Annex A: Levels and effects of radiation exposure due to the nuclear accident after the 2011 great east-Japan earthquake and tsunami. s. 25. http://www.unscear.org/docs/reports/2013/13-85418_Report_2013_Annex_A.pdf

[vii] Tiedot UNSCEAR:in raportista. UNSCEAR 2013 Report Volume I: Report to the General Assembly, Scientific Annex A: Levels and effects of radiation exposure due to the nuclear accident after the 2011 great east-Japan earthquake and tsunami. s. 33. http://www.unscear.org/docs/reports/2013/13-85418_Report_2013_Annex_A.pdf

[viii] Aiheesta on jopa kirjoja, kuten ravitsemusterapeutti ja Greenpeace-aktivisti Kimberly Robersonin kirjoittama Silence Deafening, Fukushima Fallout … A Mother’s Response.

[ix] Fukushima leaking radioactive water for ‘2 years, 300 tons flowing into Pacific daily’, RT (2013). http://rt.com/news/japan-fukushima-nuclear-disaster-164/. Luettu 3.1.2016

[x] New Radioactive Water Leak Found at Fukushima Plant, Nation of Change (2014). http://tinyurl.com/onwunt4. Luettu 3.1.2016

[xi] http://ecowatch.com/2014/06/14/fukushima-children-dying/. Luettu 3.1.2016

[xii] Why the Cancer Cases in Fukushima Aren’t Likely Linked to the Nuclear Disaster, National Geographic (2014). http://tinyurl.com/nj55csx. Luettu 3.1.2016

[xiii] Shibuya, K., Gilmour, S., Oshima, A. (2014). Time to reconsider thyroid cancer screening in Fukushima. The Lancet 383(9932), 1883-1884. http://tinyurl.com/jy2xntr

[xiv] Fukushima tikittää yhä uhkaavasti, HS (2013). http://www.hs.fi/ulkomaat/a1385182163309

[xv] Worldwide health effects of the Fukushima Daiichi nuclear accident, DOI: 10.1039/c2ee22019a http://www.stanford.edu/group/efmh/jacobson/TenHoeveEES12.pdf

[xvi] World Health Organization weighs in on Fukushima, Nature News Blog (2012). http://tinyurl.com/jthbt7l

[xvii] Global report on Fukushima nuclear accident details health risks, WHO (2013). http://tinyurl.com/pf5dcq8

[xviii] Sopimus luettavissa Wikisource.org-palvelussa: http://tinyurl.com/qhl3mqu. Luettu 3.1.2016

[xix] Kts. http://rationalwiki.org/wiki/WHO-IAEA_conspiracy

[xx] http://www.who.int/ionizing_radiation/pub_meet/statement-iaea/en/. Luettu 3.1.2016

[xxi] http://www.fukuleaks.org/web/?p=11668. Luettu 3.1.2016

[xxii] Buesseler, Ken O. (2014). Fukushima and ocean radioactivity. Oceanography 27(1):92-105. Luettavissa http://www.tos.org/oceanography/archive/27-1_buesseler.pdf

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: