Skip to content

Liuskekaasu tutkimuksen mukaan pahempaa kuin hiilivoima

huhtikuu 13, 2011

Jenkkien kaasuomavaraisuuden Messiaasta, liuskekaasusta (Shale Gas), ja sen tuotantotavan ympäristövaikutuksista (Fracking, mitähän tuo on suomeksi?) on valmistut ensimmäinen tutkimus, ja BBC:n raportin mukaan kasvihuonekaasupäästöt ovat koko tuotantoketju mukaan otettuna 20 vuoden tähtäimellä ainakin 20 % pahemmat kuin hiilellä, todennäköisesti pahemmatkin. 100 vuoden tähtäimellä liuskekaasu on hiilen kanssa samoissa, sillä metaani häviää ilmakehää lämmittämästä nopeammin kuin hiilidioksidi.

Fracking menetelmässä maahan porataan reikä, jonka jälkeen jatketaan porailua maan alla myös sivuttaisuunnassa, ja tekemällä liuskekerrostumaan halkeamia räjäyttämällä ja hydraulisella paineella, joissa kaasu sitten lähtee liikkeelle. Varsinainen tuomio tuleekin juuri tästä tuotantomenetelmästä, sillä siinä ilmakehään pääsee metaania jopa kaksi kertaa enemmän kuin perinteisen kaasun tuotannossa. Poltettaessahan kaasusta vapautuu hiilidioksidia noin puolet hiilen vastaavaan hiilidioksidiin nähden.

Kun tähän uutiseen lisätään uudet tutkimukset, joiden mukaan näyttää siltä, että perinteinenkin kaasuntuotanto on yhtä haitallista tai haitallisempaa kuin hiili, ja hiili on vielä aiempaa luultua haitallisempaa, koska sitäkin louhittaessa ilmakehään vapautuu metaania, voidaan hiljalleen alkaa etsimään sopivaa arkkua sille idealle, että maakaasu olisi se hyvä ja puhdas energianlähde, jolla tulevaisuutemme energiaa voidaan tuottaa.

Energiantuotannosta kiinnostuneiden ja varsinkin siitä päättävien tulisikin ehkä kalibroida päästötöntä strategiaansa uudelleen, ainakin jos se sisälsi (fossiilisen) maakaasun hyödyntämistä merkittävissä määrin.

Mainokset
11 kommenttia
  1. Antero permalink

    Shale gas -hypetys pääsi jossain vaiheessa vähän karkaamaan käsistä. Tässä yksi palautus maan pinnalle: http://www.theoildrum.com/node/7075. Aika moni liuskeeseen investoinut on tärvellyt rahansa, koska homma ei ainakaan nykyisillä maakaasun hinnoilla kannata.

    Ympäristövaikutuksia on toki muitakin kuin metaani- ja hiilidioksidipäästöt. Hyödyntämisessä käytetty kemikaalicocktail sisältänee hirveitä myrkkyjä, joiden ympäristövaikutuksia ei USA:ssa tarvitse selvittää. Miksi ei? Koskapa ex-varapresidentti Cheneytä lähellä oleva Halliburton on kehittänyt koko menetelmän ja Bush sai läpi lain, jonka mukaan selvityksiä ei tarvita. Tästä aiheesta löytyy googlaamalla aika raflaava dokkari nimeltä Gasland.

    Hiukkasen huvitti kun TEM:in energia-asioista vastaava tuore virkamies Esa Härmälä hehkutti jossain haastattelussa shale gasia. Hänellä onkin vahva energia-alan asiantuntemus, kun on aiemmin ollut MTK:n palveluksessa ja lobbarina EU:ssa maatalousasioissa.

  2. Joo, Antero, totta puhut. Hinta tulee toivottavasti tuonkin katastrofin nimeltä liuskekaasu upottamaan. Ja ne paikalliset ympäristöhaitat ovat tosiaan jossain karmean ja katastrofin välimaastossa, mutta nehän selviävät sitten joskus tulevaisuudessa kun ihmiset alkaa sairastua ja pohjavesi huomataan pilaantuneeksi.

  3. Näin se vain tuntuu menevän, ”kauniit ja helpot ratkaisut” -juna taisi mennä jo. Asiassa on sekin ikävä puoli, että kun tiettyyn elintasoon tottuneet ihmiset alkavat olla nälissään, kylmissään yms. niin ympäristöarvot lentävät ikkunasta ulos. Koita tässä sitten suhtautua positiivisesti tulevaisuuteen…

  4. Niinpä. Tässä on jonkinverran tullut lueskeltua kaikenlaisia maailmanparannus-kirjoja, ja aika monessa tuntuu olevan melko keskeisenä teemana jonkinlainen ihmiskunnan siirtyminen seuraavalle tasolle, tai puhkeaminen uuteen, yhteisölliseen ja ympäristöä ymmärtävään kukkaan. Yhä enemmän näyttää siltä että jotain tuollaista todella tarvitaan, ja yhä enemmän näyttää siltä että mitään sen tapaista ei tule tapahtumaan muutamaa ”seurakuntaa” ehkä lukuunottamatta, ei sen jälkeen kun tulee vilu ja nälkä sekä itselle että perheelle.

    Toivottavasti olen väärässä. Pakko ainakin yrittää.

  5. Antero permalink

    Näitä tämän tyyppisiä opuksia on tullut itsekin luettua, mm. Glendinningin ”My name is Chellis and I’m in recovery from western civilisation”. Se on ekopsykologin kirja, jonka mukaan kulttuurimme ongelma on luontosuhteen kadottaminen. Sitten on muistaakseni jo 1970-luvulla julkaistu Forbesin sivilisaatiokritiikki ”Columbus and other Cannibals”, joka tarkastelee sivilisaatiota intiaanien näkökulmasta.

    Itsekään en oikein usko, että mikään äkillinen valaistuminen pelastaisi meitä, vaan menemme sata lasissa päin seinää. Omalla kohdalla tämän tyyppiset kirjat ovat saaneet aikaan ainakin sen, että olen joutunut tämän kulttuurin ulkopuolelle. Kun katsoo asioita ns. ”outside the box”, niin aika hullultahan tämä meno näyttää. Tämä videoklipsi Blind Spot -dokkarista kertoo ajatukseni tästä kulttuurista muutamassa minuutissa: http://www.youtube.com/results?search_query=jason+bradford&aq=f

  6. a_l permalink

    Ympäristön kannalta hyytäviä nämä uudet teknologiat joilla on tarkoitus korvata ehtyvä öljy. Öljyhiekka, arktisten alueiden ja syvänmeren öljy ja nyt liuskekaasu. Ja toki sokerina pohjalla kivihiilestä ja turpeesta tehtävät polttonesteet.

  7. Olisiko tuon frackingin kantasana fragment – fragmentoida, hajottaa osasiksi.

  8. Fracking = Fracturing – säröille saaminen, porausreiän sisäpinta saadaan säröille hydraulisella paineella

    • mitä olen itse käsittänyt, niin Fracking on yleisnimitys (lempinimi) tuolle koko tuotantotavalle johon liittyy horisontaaliporaus ja sitten tuo frakturointi tai ehkä fragmentointi, eli ”murtaminen” tai säröille saaminen. Mutta olisi hyvä jos tälle olisi ymmärrettävä, yksinkertainen ja lyhyt suomalainen termi 🙂

  9. Kuuntelin Esa Härmälän haastattelua juuri tv:stä. Hyvin osasi kiertää kysymyksen ympäristövaikutuksista, ei vastannut yhtään mitään. Niinpä googlasin liuskekaasun ja kas, päädyin tähän blogiin. Näyttää niitä ympäristövaikutuksia olevan… Tämmöistä tämä touhu on, mutta onneksi on myös teitä/meitä, jotka edes yrittävät laittaa kapuloita rattaisiin.

    • Toiminnan haitat pitää selvittää ja tiedostaa, ja sitten tehdä päätös halutaanko vai ei. Jos seurauksia ei selvitetä ja/tai piilotellaan, niin metsään mennään. Toki kaikella energiantuotannolla on haittansa ja jokainen tietysti puolustaa omaa suosikkiaan. Mutta lisääntyvä eri haittojen tiedostaminen ei liene haitaksi.

      Tervetuloa lauteille 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: