Tiedotin blogissani jo aiemmin Heartland-instituutin vuodetuista sisäisistä dokumenteista joista käy ilmi esimerkiksi heitä rahoittavia tahoja, mukana esim. fossiilista teollisuutta. Heartland-instituutti on yksi monista skeptistä ja denialistista näkökulmaa ilmastotieteessä suosivista ja esille tuovista tahoista.
Olenko yksin, vai onko kenenkään muun mielestä tuossa ihan oikea eturistiriita olemassa? Vai onko vain onnekasta sattumaa, että Heartland-instituutin rahoittajat hyötyvät taloudellisesti todennäköisesti miljarditolkulla vuosittain siitä, että näiden rahoittama Heartland-instituutti saa osaltaan pidettyä debattia keinotekoisesti käynnissä?
Tiede on osoittanut jo vuosien, jopa vuosikymmenien ajan, että ihmistoiminta erittäin todennäköisesti vaikuttaa maapallon ilmastoon, ja että sillä tulee todennäköisesti olemaan karmeita seurauksia. Ei tästä oikeasti ole mitään tieteellistä epäselvyyttä tai tieteellistä debattia joka olisi vielä kesken. Meillä on vain öljy- ja tupakka-teollisuutta (esimerkkeinä), joka rahoittaa tahoja, jotka kaikin keinoin pyrkivät luomaan sen vaikutelman että tämä debatti olisi jotenkin kesken. Motiivina on raha, sillä näiden yhtiöiden tulos on riippuvainen siitä, että ne voivat jatkaa toimintaansa normaalisti. Ymmärrettävää kyllä, mutta ei hyväksyttävää.
Ja media, ymmärrän kyllä että sen tehtävä on tuoda esille tarinoiden eri puolet ja näkökulmat jotenkin tasavertaisesti. Mutta onhan sille joku raja kuitenkin, eikö? En ole vähään aikaan lukenut näitä tuiki tärkeitä ”näkökulmia” aiheista kuten, että onko Maa litteä? Miksi? Koska tiede on osoittanut että se on pyöreä. Tai että Aurinko kiertää Maata. Miksi? Koska tiede on osoittanut että Maa kiertää Aurinkoa. Tai että tupakointi on turvallista ja tosi coolia. Miksi? Koska tiede (ja hetken ajatteleminen omilla aivoilla) on osoittanut, että kas kummaa, myrkyllisen savun toistuva hengittäminen ei ole terveellistä. Kuka olisi arvannut… Silti, näiden asioiden todentaminen suurella tieteellisellä varmuudella tavallisen ihmisen konsteilla on varsin haasteellista. Luotamme niissä tieteeseen ja sen tuloksiin.
Mikä sitten tekee erityisen vaikeaksi luottaa tieteen tuloksiin ilmasto-asioissa? Raha. Niin paljon rahaa on kiinni siinä, että tietyt monikansalliset yhtiöt saavat jatkaa toimintaansa, että ne tekevät kaikkensa (ja se ei ole ihan vähän) että epävarmuutta on ilmassa ja keskustelussa.
Lopulta siis kehää kiertävä keskustelu aiheesta on pitkälti se, mikä Heartland-instituutin, sen aate-tovereiden ja näiden taustavoimien tavoitteena on. Niin kauan kuin saadaan kylvettyä epävarmuutta, perusteltua tai perusteetonta, niin kauan fossiilinen teollisuus voi jatkaa polttamistaan entiseen malliinsa.
Alla muutama kysymys, joihin vastaamalla voi kukin kartoittaa omaa tai ystävänsä skeptisyyden rakennetta.
- Onko ilmakehän hiilidioksidi-pitoisuus noussut esiteollisesta ajasta?
- Aiheuttaako fossiilisten polttaminen ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousua?
- Aiheuttaako hiilidioksidi-pitoisuus ilmakehässä niin sanottua kasvihuoneilmiötä?
- Vaikuttaako hiilidioksidin määrä merkittävästi tämän ilmiön voimakkuuteen?
- Aiheuttaako hiilidioksidin lisäys jatkossa paljon lämpenemistä?
- Onko ilmaston lämpeneminen, tapahtui sitä tai ei ja mistä hyvänsä se sitten johtuisikaan, hyvä vai huono juttu ihmiskunnan elinympäristön kannalta?
- Aiheuttaako noussut hiilidioksidipitoisuus merien happamoitumista?
- Onko merien happoisuudella mitään käytännön väliä?
- Onko ilmastonmuutoksen torjuminen nyt järkevämpää kuin siihen ”sopeutuminen” sitten kun se on huomattavasti voimakkaammin tuulilasissamme?
- Onko oikein tai reilua että diskonttaamme lastemme ja lastenlastemme elinympäristön, sillä perusteella, että (valitse jokin tämän listan vaihtoehdoista) ei ole 100 % varmaa (ottaen huomioon että tieteessä mikään ei ole 100 % varmaa, koskaan)?
- Muun muassa hiilen tuotanto ja polttaminen tappaa ja sairastuttaa epäsuorasti ja suorasti satoja tuhansia ihmisiä vuosittain. Onko tämä ok, eli halvasta hiilestä saatavan rahallisen hyödyn arvoista, vai olisiko asiallista tuottaa energiaa jotenkin muuten?
- Onko minkäänlaista ristiriitaa siinä, että mm. fossiilisia tuottavat monikansalliset yritykset rahoittavat denialistisia ja skeptisiä näkökantoja esille tuovia organisaatioita, ja nämä tahot olettavat kuitenkin kantansa otettavan vastaan puolueettomana näkemyksenä?
Lisäksi, onko ihan ok ja luottamuksen kannalta järkevää, että (Merchants of Doubt-kirjaa mukaillen) henkilöt kuten Robert Jastrow, Frederick Seitz, ja S. Fred Singer, ovat olleet skeptikkoja ja eri mieltä ilmastonmuutoksen lisäksi myös aiheissa kuten:
- Tupakointi on vaarallista ja/tai voi vahingoittaa terveyttä
- Passiivinen tupakointi on vaarallista ja/tai voi vahingoittaa terveyttä
- Otsonikerros ohenee
- Otsonikerroksen ohenemisella on jotain merkitystä
- Otsonikerroksen ohenemista aiheuttavat CFC-kaasut
- Hiilen poltto lisää sateiden happamuutta
- Sateiden happamuudella on merkitystä
metsien, maaperän tai ihmisen hyvinvoinnin kannalta
- DDT:n käyttöä tulisi rajoittaa koska se on haitallista ihmisille
Tähän ei voi oikeastaan sanoa kuin että ei tällaista sontaa pystyisi kukaan keksimään. Kyseessä on kuitenkin ammattivääristelijät, joten valitettavan monet uskovat heidän sanomisiaan juuri riittävästi, jotta tarvittava epävarmuuden ja epäilyn siemen saadaan kylvettyä.
Lisää lukemista:
Uskotko Ilmastonmuutokseen? The Guardianin tuore kirjoitus aiheesta. Vinkki: se ei ole uskon asia, se on empiirisellä todistusaineistolla osoitettu fakta.
Merchants of Doubt (adlibris)
Climate Cover-Up (adlibris)
Hyvä Ted-puhe tulevan kasvun mahdottomuudesta.
Hesari uutisoi digi/paperilehdessään (ei ollut vielä ainakaan nettisivuilla) eurooppalaisittain isosta uutisesta, jonka mukaan Puolan jopa 5 000 miljardin kuution (EIA) arvioidut liuskekaasuvarat ovat pudonneet erittäin tylysti 346-768 miljardiin kuutioon (puolalaisten omat alustavat arviot olivat optimistisimmillaan 2000 miljardia kuutiota). Alempi arvio vastaa noin 65 vuoden kotimaista kulutusta, joten puolalaiset voinevat heittää toistaiseksi hyvästit isoille vientituloille liuskekaasusta. Mikäli kansainväliset öljy/kaasuyhtiöt edelleen ovat Puolaan investoinnista kiinnostuneita, niin toki Puola saa merkittävästi löysennettyä Venäjän kuristusotetta maakaasun tuonnissa Puolaan.
Jää nähtäväksi, miten paljon investointeja Puola onnistuu houkuttelemaan, kun Kiina vastikään julkaisi omat arvionsa valtaisista liuskekaasuvaroistaan, ja soveltuvia poraus-laitteita ja osaavaa henkilökuntaa on maailmalla rajatusti. Kiinalaisillakaan ei toistaiseksi ole osaamista ja teknologiaa esiintymiensä hyödyntämiseen, joten kiinalaisten täytyy ensin katsoa mitä jenkit tekevät ja millä, ostaa pari pienempää toimijaa ja kopioida sitten teknologia. Tähän menee muutama vuosi.
Vieraskynä koskien viime-aikaisia tapahtumia Yhdysvalloissa Heikki Warikselta, joka on yksi Suomi Öljyn Jälkeen kirjamme kirjoittajista. Kiitos Heikki!
*************************
Kaikkihan me tiedämme jo leffojenkin perusteella että Yhdysvalloissa mittavalla valtiokoneistolla, armeija ja muut turvallisuusviranomaiset mukaan lukien, on varautumissuunnitelmia joka lähtöön. Näin on tietysti jokaisella valtiolla, mukaan lukien Suomella. Se mikä tekee Yhdysvaltain tilanteen mielenkiintoiseksi on, että kansantalouden ja yhteiskunnan kulutustaso ja talousjärjestelmän rakenteiden monimutkaisuus lienee maailmanlaajuisestikin ihan omaa luokkaansa. Siten sellaisten tarkkojen suunnitelmien tekeminen, jotka Suomen tapauksessa turvaavat yhteiskunnan ja turvallisuuskoneiston minimitarpeet kuviteltavissa olevien poikkeustilanteiden varalle, on erittäin työlästä ja siten kallista. Rahastahan ei niinkään ole kysymys, koska nollia ja ykkösiä saa aina lisää kun painaa tietokoneen nappia. Pikemminkin tarkka suunnittelu on haastavaa, koska tämän tasoiseen suunnitteluun pystyvä joukko keskenään koordinoituja asiantuntijoita on erittäin rajallinen resurssi, ja yhdellä hetkellä tehty suunnitelma vanhenee nopeasti talouden rakenteiden ollessa jatkuvassa muutoksessa.
Tätä taustaa vasten onkin hyvin mielenkiintoista, että presidentti Barack Obama sääti voimaan uuden lain huoltovarmuuden turvaamiseksi. Tämä on siis välittömästi voimassa presidentin toimenpiteenä (Executive Order), jolloin lain voimaantulo ei riipu mahdollisista hidasteista, kuten tavallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä tapahtuu kun kongressin ja senaatin edustajat ujuttavat lakiin erilaisia iltalypsymomentteja ja alkuperäinen päämäärä katoaa näin kasaantuvan tekstimassan taakse. Tämä laki siis näyttäisi vievän varautumissuunnitelmia niin tarkalle tasolle, että tarpeen vaatiessa riittää kun ilmoitetaan uuden poikkeustilalainsäädännön astumisesta voimaan. Tällöin yhteiskunta kertaheitolla siirtyy markkinataloudesta täysin keskusjohtoiseen tuotantojärjestelmään.
Executive Order — National Defense Resources Preparedness:
Kuten huoltovarmuussuunnittelussa yleisesti, tässäkin näyttää olevan taustalla huoli siitä, että yhteiskunnan ja talousjärjestelmän toimivuuden kannalta välttämättömien tuontiresurssien ja –hyödykkeiden saatavuus heikkenee tai jopa loppuu kokonaan kriisin sattuessa. Ne pitää siis joko pystyä korvaamaan omalla tuotannolla, tai varastoimaan kaikkea riittävästi. Nykyiselle strategiselle öljyvarastolle perustetaan siis varmaankin seuraksi strateginen maametallivarasto, strateginen tietokonekomponenttivarasto ja niin edelleen (tai vahvistetaan jo julkisuuden valokeilan ulkopuolella olemassa olevia varastoja).
Ensinnäkin, kuten nykyään on tapana Yhdysvalloissa, kansallisen turvallisuuden toimenpiteet suuntautuvat yhtälailla sisäisiin kuin ulkoa tuleviin kriiseihin. Määritelmät ovat riittävän laveat sisältääkseen kaikki tilanteet, jotka valtiokoneiston senhetkisen tulkinnan kannalta uhkaavat kansallista turvallisuutta. Tämä voisi siis hyvin sisältää esim. sen jos öljyn saatavuus- tai hintahäiriöt jossakin vaiheessa vaikeuttavat tavarankuljetuksia ja aiheuttavat laajamittaista mellakointia tärkeiksi katsotuissa asutuskeskuksissa.
”…for the full spectrum of emergencies, including essential military and civilian demand… be prepared, in the event of a potential threat to the security of the United States, to take actions necessary to ensure the availability of adequate resources and production capability”
Tässä selkeästi alistetaan normaali yhteiskunta valtiokoneiston määrittelemille päämäärille, eli eräänlaiselle suunnitelmataloudelle. Kaikki markkinoilla olevat hyödykkeet (raaka-aineet, tuotteet ja palvelut) ovat siis oletusarvoisesti säännöstelyn piirissä mikäli asiasta vastaava ministeriö näin katsoo (ja presidentti painaa kumileimasimensa kyseiseen suunnitelmaan).
”…authority… to require acceptance and priority performance of contracts or orders (other than contracts of employment) to promote the national defense over performance of any other contracts or orders”
”…Upon [presidential] approval, the Secretary of the resource department that made the finding may use the authority… to control the general distribution of any material (including applicable services) in the civilian market.”
Tämän blogin kannalta mielenkiintoista lienee että energia ja korvikkeet, mukaan lukien korvaavat energian tuotantotavat ovat merkittävässä osassa.
”Sec. 203. Maximizing Domestic Energy Supplies.”
”Sec. 307. Substitutes. The head of each agency… to make provision for the development of substitutes for strategic and critical materials… and other resources to aid the national defense.”
Koko lista kriittisistä resursseista on kutakuinkin yksi yhteen lista sellaisista konkreettisista hyödykkeistä joita after peak oil -kirjallisuudessakin yleisesti korostetaan. Huomattavaa on että listasta näyttäisi puuttuvan nykyisessä kulutusyhteiskunnassamme tärkeiksi katsotut ikoniset tai muuten tärkeät hyödykkeet kuten iPadit, Angry Birds -pelit ja uusimman sesongin mukaiset H&M:n vaatteet. Tämä antanee jotakin osviittaa siitä, että hyödykkeiden arvo nykytilanteessa on eri kuin niiden arvo sellaisessa tilanteessa johon tämä lainsäädäntö varautuu. Tämä tuskin tulee yllätyksenä kenellekään tämän kirjoituksen lukijoista, vaikka suurelle yleisölle tällainen pieni mutta olennainen ero saattaa olla vaikeammin käsitettävissä. Tässä vielä lista resursseista jotka ovat eri ministeriöiden vastuulla.
(1) Agriculture: food resources, food resource facilities, livestock resources, veterinary resources, plant health resources, and the domestic distribution of farm equipment and commercial fertilizer;
(2) Energy: all forms of energy;
(3) Health and Human Services: health resources;
(4) Transportation: civil transportation;
(5) Defense: water resources; and
(6) Commerce: all other materials, services, and facilities, including construction materials.
Tätä tarkkaa valmiussuunnitelmaa ei tehdä tai toteuteta hetkessä joten oletettavasti Yhdysvallat saavuttaisi tavoitellun varautumistason aikaisintaan parin vuoden päästä. Sen verran voimme siis varmaan valmistautua omalta osaltamme globaaleihin mullistuksiin ennen kuin niiden todennäköisyys alkaa merkittävästi kasvaa siitä syystä, että USA on saavuttanut paremman kyvyn eskaloida geopoliittisia kriisejä esim. Kiinan, Venäjän tai laajemman Lähi-idän (”arc of instability”) suunnassa. Niin kauan kuin tätä varautumissuunnitelmaa ei ole toteutettu, Yhdysvallat joutuu turvautumaan sotilaalliseen voimankäyttöön siinä missä vastustaja asymmetrisesti esim. rajoittaa Lähi-idän öljyn saatavuutta tai Kiinan maametallien tai elektroniikan vientiä. Tämä rajoittaa eskalaatiokykyä (escalation dominance) koska täysimittaisen sodan käynnistäminen ei edes Afganistanin, Irakin ja Libyan esimerkkien jälkeen vieläkään ole kansainvälisesti yleisesti hyväksytty toimintatapa.
Tähän ajoituskysymykseen liittyen on tavallaan mielenkiintoista, että Wired uutisoi vastikään NSA:n uudesta tietokonekeskuksesta, joka tuo kaiken USA:n sisäisen ja ulkoisen kommunikaation entistä paremmin valtion toimijoiden valvonnan alle. Keskus on operatiivinen syyskuussa 2013 eli puolentoista vuoden kuluttua:
http://www.wired.com/threatlevel/2012/03/ff_nsadatacenter/all/1
Bushin aikakaudelta alkaen kehitettyihin ja Obaman vahvistamiin unitary executive -periaatteisiin yhdistettynä näyttäisi siis siltä, että joskus 2013 lopulla Yhdysvalloissa on täysi valmius siirtyä presidentin alla toimivan toimeenpanevan valtakoneiston keskitetysti johtamaan yhteiskuntaan, jossa valtion määräämien tavoitteiden ulkopuolinen taloudellinen toiminta on alisteinen valtion intressien mukaiselle toiminnalle, ja valtion linjauksista poikkeava yhteiskunnallinen toiminta tunnistetaan välittömästi ja pystytään täysin laillisesti kitkemään pois. Tällaiselle yhteiskunnalle on historiallisesti olemassa hyviä nimiäkin, mutta niitä ei ole tapana lausua sivistyneessä seurassa.
Heikki Waris
George Monbiot osuu jälleen asian ytimeen tuoreessa kirjoituksessaan, jossa hän ottaa kantaa Brittien Friends of the Earth –järjestön pääministeri Cameronille osoitettuun kirjeeseen. Hän ja muutama muu, ovatkin lähettäneet Cameronille oman kirjeensä.
Kyseinen kirje on selvä osoitus siitä, että Friends of the Earth (Suomessa Maan Ystävät, mutta en tiedä miten organisaatiot ovat toisiinsa liitoksissa, jos mitenkään) ovat päätymässä sille kannalle, että ilmastonmuutos on huomattavasti pienempi uhka kuin ydinvoiman lisääminen. Tämä on todella surullista. Kehottaessaan UK:ta seuraamaan Saksan, Italian ja Japanin jalanjäljillä ydinvoiman alasajon ja uusiutuvien investoinneissa, he jättävät mainitsematta näiden maiden massiiviset investoinnit uuteen fossiiliseen energiantuotantoon joilla ne paikkaavat ydinvoiman tuotantoa. Lainatakseni Georgea: ”Sulaa hulluutta”.
Miten tapahtuu se tosielämässä oikeasti tapahtuvien asioiden kieltäminen, joka saa aikaan moisen yksisilmäisyyden? Onko näiden ihmisten ja järjestöjen viha ydinvoimaa kohtaan todella niin voimakasta ja ehdotonta, että se estää heitä tekemästä yksinkertaisiakaan laskutoimituksia energiantuotannosta ja sen rakenteesta? Tai lukemasta niitä kun joku toinen taho niitä heille tarjoilee? Tai kannustaa heitä olemaan jopa välittämättä ilmastonmuutoksesta ylipäätään siinä polttavassa tarpeessaan päästä kaikesta ydin-energiasta eroon mahdollisimman nopeasti?
Kaksoisstandardit
Lisäksi ainakin kyseiset henkilöt ovat joko tietämättään tai tiedostaen täysin sokeita niille kaksoisstandardeille, joita he käyttävät arvioidessaan ydinvoimaa ja toisaalta omaa vaihtoehtoaan, eli kaasuturbiineita varustettuna hiilen talteenotolla. Vaatii melkoisia loogisen ajattelun kuperkeikkoja tuomita ydinvoima ja esittää tilalle CCS-kaasuturbiineita:
- Ydinvoima on kallista ja siten sijoittajille vähemmän houkuttelevaa. Totta. Mutta heidän vaihtoehtonsa: Maakaasu hiilen talteenotolla, josta on hyvin vähän kaupallisen tason esimerkkejä, on tuskin sijoittajille yhtään houkuttelevampaa.
- Ydinvoiman saatavuus/toimitettavuus. Toki, EPR-reaktoreiden prototyyppien rakentaminen on venynyt ja budjetit paukkuneet, paljolti koska ne ovat protoja. Edelleen, vaihtoehtona tarjotaan kaasuvoimalat hiilen talteenotolla, jotka ovat yhtä lailla prototyyppejä.
- Huoli siitä että energiasektori valuu Ranskalaisten (sekä yritysten että valtion) poliittisesti epävarmoihin käsiin. Ilmeisesti ei haittaa että Brittien kaasu tulee jatkossa yhä enemmän Venäjän poliittisesti vakaasta ja avointa demokratiaa suosivasta sylistä.
- Ympäristöjärjestöt eivät edelleenkään ota huomioon maakaasun tuotannon vuotoja minkäänlaisena ongelmana. Kiusallisiahan ne tietysti ovat, niihin kun ei voi vaikuttaa CCS-tekniikalla (joka sekin itsessään on vielä täysin pilotti-asteella ja vie helposti neljänneksen tuotetusta energiasta eli lisää hiilen/kaasun käyttöä 25 % per saatu energia). Tuotannon ja kuljetuksen päästöt, jotka Venäjällä esimerkiksi ovat varsin huomattavat, siis kasvavat neljänneksellä CCS-käytön myötä, joka tekee koko hommasta entistä arveluttavampaa. Esim. Puolalaisen liuskekaasun myötä kaasun kasvihuone-vaikutukset kasvavat entisestään, tehden siitä jopa hiiltä pahemman 20 vuoden tähtäimellä.
Kirsikanpoiminta ja kaksoisstandardit näyttäytyvät jatkuvasti rumempina ja selkeämpinä näissä kannanotoissa. Se on huono juttu, sillä järjestöt tekevät paljon myös hyödyllistä ja hyvää ympäristötyötä, ja räikeät ristiriidat vähentävät uskottavuutta.
Näinkö se menee? 😀
Zerohedge (ja moni muu perässä) uutisoi otsikolla:
Brent At $126 As Israel Security Cabinet Votes 8 To 6 To Attack Iran
Israelin pinna alkaa palaa, eikä se kenties odottele jenkkien hyväksyntää tai apua ensi-iskussaan Iraniin. Brentin hinta pomppasi 126 dollariin parissa tunnissa jo pelkän äänestystuloksen perusteella. Mihin se pomppaa jos jonkinlainen kahina oikeasti alkaa, sitä voi vain arvailla. Persianlahti alkaa hiljalleen ruuhkautumaan jenkkien sota-laivoista ja lisää on tulossa. Ei tämä hirveän hyvältä näytä.
Kiina on julkistanut ensimmäistä kertaa arvioitaan omista liuskekaasu-varoistaan, ja pyyhkiikin pöydän vuoden top3 resurssiuutisella. Sillä on arvioidensa mukaan nykytekniikalla hyödynnettäviä varoja tuplasti jennkien liuskekaasu-varoihin nähden, noin 200 vuodeksi nykykulutuksella. Nykytekniikan ja -hintojen ulottumattomissa kaasua on vielä paljon lisää.
Asiasta kirjoitti Tekniikka & Talous.
Mitä tämä käytännössä sitten tarkoittaa? Tulevaisuudessa lienee oletettavissa kaasun nousu Kiinassa entistä keskeisemmäksi energianlähteeksi. Se toivottavasti vähentää hiilivoimaloiden tarvetta, mutta uutinen ei ole niin hyvä miltä se kuulostaa, sillä liuskekaasun tuotannon metaanivuodot tekevät siitä lähes hiilenpolton veroisen ilmastonmuutoksen kannalta, ja 20 vuoden aikavälillä jopa pahemman. Se myös helpottaa coal-to-liquids ja gas-to-liquids -laitosten rakentamista, joka (kenties kaasun seasta löytyvän liuskeöljyn lisäksi) voi hieman myös paikata öljyntuotannon aluillaan olevaa alamäkeä.
Paikallinen ilmanlaatu kaupungeissa paranee, mutta toisaalta liusketuotannon on epäilty pilaavan pohjavesiä. Liuskekaasu ei myöskään ole kovin halpaa tuottaa, eikä Kiinalaisilla ole siitä tällä hetkellä osaamista, mutta äkkiäkös he ostavat pari alan yritystä jenkeistä. Lisää energiaa, mutta ei kovin halvalla, eikä ilman sekä paikallisia että globaaleja seuraamuuksia.
Jos Kiinan hiilen käyttö alkaa kaasun myötä laskemaan (tai nousee hitaammin), laskee se myös hiilen markkinahintoja. Tällä kaikella on sekä hyviä että huonoja puolia, riippuen mistä näkökulmasta asiaa katsoo. Kokonaisajatuksena voisi ehkä sanoa, että ihmiskunta sai tuon myötä hieman tukevamman otteen omasta tulevaisuudestaan, ja riippuu entistä enemmän meistä mihin päin rattia käännämme. Tällä hetkellä suunta on toki tukevasti vielä kohti kallionleikkausta.
Ihmiskunta on kautta historiansa ratkonut eteensä tulevia ongelmia lisäämällä yhteiskuntansa monimutkaisuutta, tai kompleksisuutta. Tai suurin piirtein näin kirjoittaa J. Tainter uudessa kirjassaan Drilling Down, ja perustelee väitteensä varsin seikkaperäisesti. Monimutkaisuus puolestaan maksaa aina jotain, oli se sitten rahaa (vaikkapa sosiaalipalvelut jotka ratkaisevat työttömyyden tuomia ongelmia yksilöille ja yhteiskunnalle), turhautuneisuutta (miksi taas pitää asentaa uusi päivitys tietokoneeseen, kun haluaisin vain että se toimii!) tai energiaa (käytetään sähköä valaistukseen jotta ihmiset voivat tehdä pimeälläkin töitä).
Tainter osoittaa myös, että lopulta nämä kaikki muut ovat johdettavissa siihen, että oikeastaan käytämme vain energiaa, sillä raha on yhteiskunnassamme energian peili. Se on ”claim on work” siinä missä energia on ”ability to do work”. Yhteiskunnassamme, jossa energiankäytöllä ei yksilön kannalta tällä hetkellä ole käytännössä rajaa, käytämme rahaa sujuvasti myös suoraan energian määrän mittaamiseen. Automatka Lappiin hiihtolomalle maksaa bensakuluina 100 euroa, eikä niinkään 550 kWh edestä pitkälle jalostettua polttoainetta kuten bensiiniä. Tuo on muuten ihmisen työtehona noin 550 päivän työpanos, sillä ihmisen pidempiaikainen työteho on noin 100 wattia, ja 10 tunnin työpäivän aikana saadaan tehtyä siis noin 1 kWh energiamäärää vastaavan työpanoksen. Satasella puolentoista vuoden duuni, ei hullumpaa?
Hyvinvointi-Suomi
Kun olen seurannut ympärilläni hääräävää yhteiskuntaa ja ollut sen kanssa tekemisissä, niin välillä tulee olo että yhteiskunta joutuu näkemään valtavasti vaivaa jonkin varsin pienen ongelmani ratkaisuun. Vastaan tulee selkeästi katoavan rajahyödyn käsite, jossa yhä pienempää ongelmaa ratkaistaan yhä suuremmalla vaivalla ja monimutkaisuudella.
Otetaan vaikkapa lääke/sairauskulujen kela-korvaus. Käyn yksityisellä lääkäriasemalla näyttämässä tulehtunutta sormenpäätäni, ja lääkäri, monien muiden papereiden lisäksi laittaa mukaani korvaushakemuksen sairaanhoitokuluista tai reseptilääkkeistä, jotka käynnistäni tekevät vaikkapa 10 euroa. Otan laput, täytän ne kotona ja vien läheiseen postilaatikkoon. Postin täti nappaa ne mukaansa, ja Itellan yhteiskunnan rakentamaa valtavaa infrastuktuuria hyväksikäyttävä hiottu logistiikkaketju siirtää kirjeeni ällistyttävällä nopeudella Kelaan. Kelassa hakemukseni ohjautuu lopulta taholle, joka päättää myöntää tai olla myöntämättä minulle anomukseni mukaisen korvauksen. He kirjaavat sen paperille valitusohjeineen, ja työntävät sen Itellan sisään, joka paria päivää myöhemmin sylkäisee sen ulos omaan henkilökohtaiseen postilaatikkooni. Avaan kuoren ja huomaan että hakemukseni oli ollut puutteellinen, enkä täten saanut korvausta. Täytän oheistetun valituslomakkeen sekä puuttuvat tiedot, ja lähetän sen Kelalle. He käsittelevät sen uudestaan ja lähettävät vastauksen takaisin, jossa myöntävät minulle 10 euron suuruisen korvaukseni. Edelleen, mikäli haluan valittaa tästä, voin tehdä sen oheisella lomakkeella ja kirjekuorella. En valita, ja rahat siirtyvät tililleni muutaman viikon jälkeen. Hurraa!
Koko systeemissä ei ollut tehokkuuden tai panokseen nähden saadun hyödyn näkökulmasta mitään järkeä. Rahassakin mitattuna yhteiskunta joutui maksamaan huomattavasti enemmän itse asian hoitamisesta kuin varsinaisesta minulle saapuneesta hyödystä (10 euroa). Jo lääkärin vastaanotolla mennään miinukselle, kun lääkäriltä kuluu 20 minuutin ajastani yli puolet muuhun kuin sairauteni tutkimiseen ja selvittämiseen. Aikaa kuluu tautihistoriani hakemiseen, reseptin kirjoittamiseen uudella entistä monimutkaisemmalla tietojärjestelmällä, kelalappujen tulostamiseen jne. Sama piirre on nykyisessä sosiaaliturvassa, joka halventaa sekä ihmistä että hänen ympärillään pyörivää järjestelmää sekä sitä pyörittävää energiaa vaatimalla kohtuuttoman suuria panostuksia molemmilta, jotta voidaan saada päätös jostakin lähes merkityksettömästä asiasta, kuten vaikkapa siitä, maksetaanko 100 euron lisätuki jollain tietyllä nimikkeellä, vai onko tuki 100,1 euroa ja nimike jokin toinen.
Historia opettaa meille, sen lisäksi että emme ole oppineet siitä mitään, sen, että yhteiskunnat eivät yleensä kykene yksinkertaistamaan itseään vapaa-ehtoisesti tai suunnitelmallisesti. Ne ovat lähes poikkeuksetta jatkaneet kompleksisuuden kasvattamista ratkoessaan yhä uusia ongelmia ottamalla käyttöön yhä uusia energianlähteitä, jotka lähes poikkeuksetta ovat olleet myös rajahyödyltään huonompia. Historia tuntee kuitenkin tähän tulleita poikkeuksia, ja yksi iso poikkeus on fossiiliset polttoaineet ja niiden avulla rakennettu erittäin monimutkainen yhteiskuntamme.
Lisää monimutkaisuutta jotta yksinkertaistumme?
Ehdotan että valjastaisimme osan monimutkaisesta yhteiskunnastamme siihen (lue: selvityskomitea-työryhmä), että määrittelemme yhteiskunnan eri palveluille jonkinlaisen ”EROEI:n”. Siis miten paljon hyötyä yksilö ja yhteiskunta (yksilön saama hyöty * heidän arvioitu määrä) saavat kustakin ongelman ratkaisuun tähtäävästä monimutkaisuuden kerroksesta. Tätä voidaan käyttää työkaluna ja apuna, kun jatkossa joudumme keskustelemaan siitä, miten jaamme jatkuvasti pienenevän piirakkamme, jonka niukkenevat fossiiliset polttoaineet meille tarjoilevat. Sitä voidaan käyttää myös argumenttina jonkinlaisen, nykysysteemiin verrattuna rajusti, yksinkertaistetun perustulon puolesta, mikäli voimme osoittaa sen ilmiselvän faktan, että nykyisin yhteiskunnalta ja yksilöiltä kuluu käsittämättömiä määriä voimavaroja yksilön sosiaaliturvan säätämiseksi juuri oikealle tasolle. Onko se todella sen arvoista?
Voimme käyttää argumenttina jopa sitä, että meidän on täytynyt tehdä todella monimutkaiset raja-hyötylaskelmat (joita yllä siis ehdotin) jotta voimme edes arvioida systeemimme tehottomuutta ja monimutkaisuutta, joten on ilmiselvää että sitä täytyy yksinkertaistaa.
Tämä kaikki ei tarvitse taustalleen edes sen ajatuksen hyväksymistä saati sisäistämistä, että pidempiaikainen voimakas kasvu on ohi. Tämä on helvetin järkevää tehdä vaikka asiaa ajattelee ihan Business-As-Usual näkökulmasta: Ei ole kansantaloudellisesti mitään järkeä, että yksityisen henkilön täytyy ensin kouluttautua sosiaaliturvan asiantuntijaksi, jotta kykenee siitä nauttimaan!
Kun kyseinen kirja oli muutaman viikon vilkuillut minua pöydältä sillä silmällä, otin sen viimein käsiini ja aloin lukemaan. Vaikka ote olikin avoimen vasemmistolainen, se selitettiin alussa auki ihan tyydyttävästi, ja pian huomasin nauttivani lukemisesta varsin paljon. Hyvä hyvä, ajattelin, toivottavasti sama objektiivinen, kriittinen ja kohtalaisen järkiperäinen linja säilyy loppuun asti! Muutama mokakin hyppäsi silmille, mutta en antanut niiden häiritä, ja pistin ne kirjoittajien taustan ja vähäisen energia-alan asiantuntemuksen piikkiin. Esimerkiksi ydinjätettä pidettiin sen enempää perustelematta maailmanlaajuisesti saastuttava jätteenä, vaikka sen vaikutukset ovat pahimmillaankin varsin paikallisia verrattuna esimerkiksi hiilivoimaan ja sen edistämään ilmastonmuutokseen. Kokonaisuus kantoi kuitenkin ihan kivasti, ja nykymenon kritiikki oli terävää, selkeätä ja hyvin ilmaistua.
Valitettavasti linja ei säilynyt. Kun kirjan puolivälin tienoilla tuli aika esittää kirjoittajien omat näkemykset ja ehdotukset yhteiskuntamme tilanteen parantamiseksi, jätettiin aivot narikkaan siihen kriittisyyden ja objektiivisuuden viereen. Monet nykymenon kritisointiin käytetyistä itsestäänselvyyksistä ja logiikoista lakkasivat toimimasta. Ammottavia reikiä oman kirjoittamisen logiikassa ja perusteluissa ei tunnuttu enää huomaavan, tai jos huomattiin, niin niistä ei välitetty. Mittakaavat ja asioiden keskinäiset vaikutussuhteet yhteiskunnassa tuntuivat unohtuvan, sillä samaan aikaan:
- Sosiaaliturvaa parannettiin esim. tasa-arvon lisäämiseksi
- Rikkaiden verotusta kiristettiin (siis progressiota jyrkennettiin)
- Energiankäyttöä sekä vähennettiin että tehostettiin
- Energian hintaa nostettiin (lähinnä saasteveroilla tms.)
- Työviikkoa lyhennettiin
- Kulutusta vähennettiin
Tässä siis koko hyvinvointiyhteiskunta rahoitetaan rikkaita ja heidän kerskakulutustaan sekä energiankäyttöä verottamalla. Entä kun energian käyttö veron tavoitteen mukaisesti laskee, mistä sitten tuloja? Korottamalla veroja lisää? Kai on tiedostettu että energia on välttämättömyyshyödyke, jonka verottaminen osuu suhteessa merkittävästi vähätuloisiin, joilla ei myöskään ole resursseja investoida energiatehokkuuteen? Vai onko energiavero kenties progressiivinen? (Jotain tämän tapaista olen itse pohtinut joskus). Entä kun kokonaiskulutus lisääntyvien verojen ja pienentyvien palkkojen myötä vähenee ja verotulot laskevat jne.?
Samalla esitettiin näkemyksiä siitä, että työn tulisi olla mielekästä, eikä tylsiä riistotöitä tarvitsisi kenenkään tehdä. Hienoa, ns. paskaduunit tehdään siis robottien toimesta? Mutta ai niin, energiankäyttöä ja isoja pääomia (molemmat paskaduuni-robottien perusvaatimuksia), piti vähentää. Ilmeisesti myöskään energiatehokkuutta parantavia laitteita ja koneita ei tarvitse kenenkään valmistaa, tai ainakin se hoituu paikallisin voimin osuuskunnissa, samaten kun uusiutuvan energian tuotantolaitoksetkin. Tai sitten meidän on opittava pitämään paskaduuneista, jolloin ne eivät enää ole paskaduuneja. Olisi ollut kiva nähdä jotain laskelmia siitä, miten koko paletti saadaan toimimaan, sillä nyt se oli kasa toistensa kanssa ristiriidassa olevia toimenpiteitä ja seurauksia.
Noh, nyt syyllistyn itse ehkä turhaan kärjistämiseen. Johtuu turhautumisesta, jonka koin kirjaa lukiessani hyvän alun lässähdettyä. Lopulta minulla ei ole monia kirjoittajien esittämiä rajujakaan toimenpiteitä vastaan mitään, vaan jopa kannatan niistä useimpia, ainakin jollain lailla. Uskottavuuden kannalta olisi ollut arvokasta analysoida myös niitä kriittisemmin.
Loppua kohden sisältö parani taas mukavasti, ja huomasin nyökytteleväni siellä täällä kirjan kanssa. Olen siis samaa mieltä monista asioista, mutta en pidä positiivista kokonaiskuvaa lähimainkaan yhtä realistisena kuin kirjoittajat. Joudumme tekemään monia heidän ehdottamiaan toimia, mutta tulemme jäämään paitsi monista mainostetuista hedelmistä ja palkinnoista, olisi ehkä kuvaava näkemystemme ero. Energia- ja resurssiniukkuus tulevat laskemaan kulutustamme, mutta nousevien tuotantokustannusten toimesta, ei nostettujen verojen toimesta (ja tällöin verovarat jäävät valitettavasti keräämättä, käteen jää vain hidastuva talouskasvu).
Annan kirjalle 3+ tähteä viidestä. Ensimmäinen kolmannes kolkuttelee melkein kiitettävää, mutta lässähtävä keskivaihe onnistui ilmiselvästi kiehauttamaan blogistin ja verotti arvosanaa lopun hienoisesta noususta huolimatta (josta tuo + tuohon kolmosen perään).
Vihreä Uusjako (adlibris)
Alaotsikko: fossiilikapitalismista vapauteen
Kirjailija: Marko Ulvila
Kirjailija: Jarna Pasanen
Kustantaja: Like
Sidosasu: Nidottu
Kieli: suomi
Julkaistu: 2010
Sivumäärä: 253
ISBN10: 9520105069
ISBN13: 9789520105068
Oheinen 34 minuuttinen on Who Killed Economic Growth? -pätkän ohella suosikkini Oscar-ehdokkaaksi. Siinä käydään nykymeiningin ongelmat niin hyvin ja monelta kantilta läpi, kuin kyseisessä ajassa voi mielestäni käydä. Toki muutamia juttuja sivuutetaan, ja Dystopia-lasit on olleet silmillä leikkausvaiheessa, mutta jos videon ottaa keskustelun aloittajana, ei niinkään absoluuttisten faktojen esittelijänä, niin se toimii vallan erinomaisesti.
Itse asiassa niin erinomaisesti että minä ja pari muuta teimme siihen suomenkieliset tekstit, ettei kielimuuri haittaa. Ja kuten sanoin, vaikka tätä ei kokonaisena haluaisikaan niellä, niin ehkä kannattaa uhrata ajatus tai pari siihen, että entä jos merkittävä osa filmin esittämistä asioista on totta? Ne nimittäin paljolti ovat ihan tiedettyä faktaa, joihin nykyihminen syystä tai toisesta (syitä on useita) ei kertakaikkiaan halua tai pysty kiinnittämään huomiota. Jos ne ovat faktoja, niin kannattaisiko omaa tai yhteistä kurssia korjata hieman, tai alkaa aluksi vaikka puhumaan sen korjaamisesta julkisuudessa ainaisen ”Kaasu pohjaan, talouskasvua! Talouskasvuaaaa!” -mantran hokemisen ohella? Noh, oman kantani tähän voi selvittää lukaisemalla muutaman artikkelin blogistani…
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Maaliskuu 2012
Luodaan pienenä välipalana nopea katsaus Saudi-Arabian öljyntuotannon lähihistoriaan.
Saudi-Arabia on virallistenkin (IEA) tietojen mukaan niitä ainoita paikkoja, joissa öljyn tuotantokapasiteetissa on nostovaraa merkittävästi (ehkä 2-4 mbpd) otettavissa melko nopeasti käyttöön (senkun hanasta kääntää). Näin voi olla, ja varmaan onkin ainakin lyhyellä aikavälillä. Visiot siitä, että Saudi-Arabia nostaisi tuotantonsa lähelle 15 miljoonaa tynnyriä / päivä (mbpd), voivat kuitenkin olla turhan toiveikkaita, sillä moiset haaveet on lytätty Saudien viralliseltakin taholta vuoden 2011 lopulla, kun he ilmoittivat että eivät aio nostaa tuotantoaan merkittävästi. Lisäksi näyttää pahasti siltä, että tavanomaisen raaka-öljyn tuotannon huippu on jo mennyt.
- Vuonna 1991 Saudit tuottivat 8,115 mbpd raaka-öljyä
- Vuonna 2005 määrä oli nostettu toiseen huippuunsa, 9,550 mbpd
- Vuonna 2010 määrä oli laskenut 8,5 mbpd.
Kahdenkymmen vuoden ajan tuotanto on siis pysytellyt melko vakaana, ja näyttää graafissa jopa paljon puhutulta ”undulating plateaulta” kuoppaiselta tasangolta. Kokonaistuotantoa on nostanut lähinnä kaasukondensaatit (NGL), joiden tuotanto on samassa ajassa noussut noin miljoonalla tynnyrillä päivässä (lähteessä näiden tuotanto on vain vuoteen 2006 asti, johon mennessä se oli noussut noin 800 000 bpd).
Vuoden 2011 kohdalla tilanne on vielä ainakin tuon lähteen mukaan auki. Mitä muistan tuoreesta IEA:n Oil Market Reportista lukeneeni, niin raaka-öljyn tuotanto ei ole ainakaan merkittävästi noussut. Kuinka paljon ja ennen kaikkea kuinka pitkäksi aikaa Saudeilla on vara-kapasiteettia? Vai onko tuotanto jo pysyväisluonteisessa mutta rauhallisessa laskussa vuoden 2005 huipun jälkeen, paljolti kuten M. Simmons kirjassaan Twilight in the Desert ennusteli? (en ole itse lukenut, mutta tämänsuuntaisia viitteitä siihen on runsaasti)
Miksi Saudit ovat niin tärkeitä?
- Saudeilla on väitetysti maailman toiseksi isoimmat tuotettavissa olevat öljyvarat (267 miljardia tynnyriä).
- Saudien (väitettyyn) kykyyn nostaa tuotantoaan luotetaan, jotta öljyn hinnat eivät nousisi niin paljon jokaisesta pienestä tuotannon kriisistä, eli markkinat olettavat elastisuutta, mutta meillä on siitä melko vähän näyttöä.
- Saudien on kaavailtu nostavan tuotantoaan seuraavan 10-20 vuoden aikana ainakin noin 50 % nykyisestä, joskin Saudit ilmoittivat 2011 lopussa että eivät aio sitä tehdä, koska öljyliuske ja öljyhiekka näyttävät tyydyttävän markkinoiden öljyjanon (well, if you say so…)
Yllä oleva kuva antaa hieman huolestuttavan tilannekatsauksen (verrattuna yllä oleviin lukuihin, tässä kuvassa on muukin tuotanto tavanomaisen raaka-öljyn lisäksi). Tuotanto on laskenut vuoden 2004-2005 huipustaan, mutta Saudien oma kulutus on samana aikana kasvanut kymmeniä prosentteja. Ns. Export Land Model näyttää pätevän Saudien öljynvientiin varsin mallikkaasti, jossa siis vientikapasiteetti vapaille markkinoille laskee huomattavasti tuotannon laskua nopeammin omien kansalaisten törsätessä öljyä jatkuvasti enemmän (koska valtio myy sitä puoli-ilmaiseksi tai subventoi hintaa). Mikäli trendit jatkuvat tuonkaltaisina, on Saudien vientikapasiteetti kokonaan syöty jo parissa vuosikymmenessä. Ja IEA:n sun muiden 20+v suunnitelmissa Saudit vastaavat valtaosasta uutta tuotantoa, jolla vanhan tuotannon vuosittainen noin 4 mbpd lasku korvataan. Ei näin.
http://www.hs.fi/talous/Iranin+kriisi+nosti+bensan+hinnan+enn%C3%A4tykseen+Suomessa+/a1305556302507
Iranin kriisi nosti bensan hinnan ennätykseen Suomessa
Näitähän riittää, raaka-öljynkin hinta on yli 124 dollaria ja uhkaa viime kevään Libya-levottomuuksista johtunutta huippua, joten se olisi sitten huippu vuoden 2008 147 dollarin jälkeen. Tosin uutisen mukaan:
<blockquote>Bensiinilitran hinta on karkeasti 10 senttiä korkeampi kuin edellisessä hintahuipussa vuoden 2008 heinäkuussa.</blockquote>
Miten tuo voi olla mahdollista?
Mekanismi löytyy taannoisesta kirjoituksestani ”Valuuttojen Armageddon”, jossa toin ilmi sen seikan, että öljyn hintojen nousu ja Euron heikentyminen ovat myrkyllinen yhdistelmä öljyriippuvaiselle taloudelle, vaikka vienti valuutan devalvoitumisen myötä helpottuisikin. Tuontiöljy, jota pääosin Euroopassa käytämme, kun kallistuu samaa tahtia. Eurolla sai vuonna 2008 1,6 dollaria, kun nyt sillä saa vain 1,33 dollaria. Tämä nostaa öljyn reaalihintaa eurooppalaisille itsessään jo karkeasti viidenneksellä (jos oikein laskin). Todellinen öljynhinta oli siis 2008 huipussaan: 147 / 1,6 = 91,875 euroa ja nyt hinta on 124 / 1,33 = 93,23 euroa.
Onnea Eurooppa. Öljy on meille juuri nyt kalliimpaa kuin ikinä.
Se mikä näissä yksittäisissä uutisissa jää hahmottamatta on öljyhuippu ja sen vaikutusten luoma kokonaisuus. Se on niin hedelmällinen maaperä tuotannon häiriöille, levottomuuksille ja muille mustille joutsenille, että nämä jatkuvat hintoja heittelevät yksittäiset ”kriisit” ovat ihan samalla lailla osa öljyhuippua kuin käsi on osa ihmistä. Toki, käsi ei ole ihminen, mutta ilman sitä ihmistä, ei olisi myöskään sitä kättä.
Sarjassamme paskimpia vertauksia ikinä 🙂
ps. Tarkkaavaisimmat ehkä huomasivatkin jo, että yläpalkkiin oikealle on ilmestynyt uusi linkki nimeltä Kirja. Käykää kurkistamassa, sitä myös päivitetään ahkerasti.
Alla oleva teksti on luonnos Suomi Öljyn Jälkeen -kirjaan tulevasta liuskeöljyä esittelevästä luvusta. Vanha versio on päivitetty 31.1.2012 taittoon menneen kirjan valmiiksi versioksi.
Kirjalla on nyt myös Facebook-sivu, johon päivitellään kirjan kuulumisia. Käy tykkäämässä ja laita jakoon!
Liuskeöljy
Liuskeöljy, tai niin sanottu kevyt tiukka öljy, (light tight oil), on hyvä esimerkki siitä, miten tuotantoteknologian kehitys ja korkeat hinnat tuovat markkinoille öljyä, josta on aiemmin kyllä tiedetty, mutta jonka tuottaminen ei ole ollut kannattavaa. Sitä kutsutaan mediassa usein liuskeöljyksi (shale oil), mutta se on aivan eri asia kuin toisaalla tässä kirjassa esitelty kerogeeni, jota myös joskus kutsutaan liuskeöljyksi tai öljyliuskeeksi.
Liuskeöljy on öljy- ja kaasuliuskeesta tuotettavia keveitä mutta nestemäisiä hiilivetyjä. Sitä tuotetaan liuskekaasun tuotannosta tutuilla menetelmillä, eli horisontaalisella porauksella ja vesisärötyksellä (fracking). Tuotanto on usein yhteistuotantoa liuskekaasun kanssa, sillä sen tuotannossa saadaan liuskeesta sekalainen kokoelma kaasuja, nestekaasuja ja muita kevyitä nesteitä.
Liuskeöljyn resurssit ja tuotanto
EIA:n arvion mukaan Yhdysvalloissa, jossa pääosa liuskeöljyn tuotannosta tällä hetkellä sijaitsee, on tuotettavissa olevia resursseja ainakin 24 miljardia tynnyriä. Tämä on enemmän kuin muut todennetut öljyvarat tällä hetkellä Yhdysvalloissa (22,3 miljardia tynnyriä) ja vastaa suunnilleen yhdeksän kuukauden globaalia öljynkulutusta. Yhdysvaltojen ulkopuolisia liuskeöljyvaroja on arvioitu vähemmän, mutta oletettavasti niitä on liuskekaasuesiintymien yhteydessä. Esimerkiksi Ranskassa sijaitsevan Pariisin alueen varoja on arvioitu alustavasti joidenkin miljardien tynnyreiden suuruisiksi.
Tuoreiden arvioiden mukaan Venäjän Länsi-Siperian Bažhenovin muodostelmassa on jopa 365 miljardia tynnyriä tuotettavissa olevia liuskeöljyvaroja[i]. Jotkut ovat arvioineet tuotettavissa varoja merkittävästi tätäkin suuremmiksi, ja ne voisivat yli kymmenkertaistaa Venäjän öljyvarat 1000–2000 miljardiin tynnyriin, tehden siitä öljyn ylivoimaisen kuninkaan[ii]. Bank of America Merril Lynch on puolestaan arvioinut kokonaisvarannon kooksi varovaisemman 60–140 miljardia tynnyriä[iii].
ExxonMobil on sopinut Venäläisen Rosneftin kanssa alkavansa kehittää alueen tuotantoa lähivuosina. Tuotettavan öljyn hinta on arvioitu 30–80 dollariin tynnyriltä. Jos Baženoviin saadaan tuotua 300 porausalustaa, se voi tuottaa miljoona tynnyriä päivässä 2020 mennessä, sanoo analyytikko Oswald Clint[iv]. Pidemmällä tähtäimellä Baženovin öljyliuske voi pitää perinteisten kenttien huiipuessa Venäjän tuotantoa yllä merkittävällä tasolla vuosikymmeniä, jopa pidempäänkin. Tämän geopoliittiset seuraukset voivat olla järisyttäviä, samaten kuin seuraukset ilmastolle, mikäli päädymme polttamaan kyseisen liuskeöljyn. Myös Israelissa on arvioitu olevan merkittäviä liuskeöljyvaroja[v].
Yhdysvaltojen liuskeöljyntuotanto on kasvanut viime vuodet vauhdilla:
- 2010: 380 000 tynnyriä päivässä
- 2011: 620 000 tynnyriin päivässä
- 2012: 1 200 000 tynnyriä päivässä[vi]
Lähivuosina liuskeöljyn päivittäinen tuotanto voi IEA:n mukaan kasvaa 200 000 tynnyriä joka vuosi. Se korvaisi noin 5 prosenttia arvioidusta nykyisten öljykenttien globaalin tuotannon vuosittaisesta vähenemästä. Muutaman muun tahon arviot Yhdysvaltojen näkymistä liikkuvat 1,8 mbpd ja 3 mbpd tuotannon välillä muutaman vuoden sisällä[vii]. Öljymarkkinoiden kannalta tämä on varsin merkittävä määrä etenkin sen vuoksi, että vielä muutama vuosi sitten liuskeöljystä ei juuri puhuttu. Merkittävää on myös se, että sokeasti öljyntuotannon kasvuun luottaneet analyytikot eivät puhuneet liuskeöljystä mitään. Öljyhuipun näkökulmasta liuskeöljy voi hieman siirtää ja/tai pehmentää tuotantohuippua ja sen jälkeisen tuotannon laskun jyrkkyyttä.
Syinä liuskeöljyn tuotannon kasvuun ovat esimerkiksi kaasun hinnan romahtaminen Yhdysvalloissa, sillä tuotantoon käytetään samaa kalustoa kuin liuskekaasun tuotantoon. Paremman tuoton toivossa tuottajat ovat siirtämässä kalustoaan ”märemmille” alueille, eli sinne missä tuotanto on nestepitoisempaa. Tämä vähentää kaasun tarjontaa markkinoilla, mikä kohottaa puolestaan kaasun hintoja ajallaan[viii].
Liuskeöljyn tuotannon kasvu on alussa varsin nopeaa, mutta se putoaa myös varsin nopeasti. Viidessä vuodessa tuotanto putoaa yleensä kymmenykseen alkuperäisestä. Tämä johtaa siihen, että uusia kaivoja pitää porata jatkuvasti, jotta tuotanto pysyy samana tai saadaan kasvamaan. Vain kuukauden tauko porauksessa johtaa tuotannon laskuun, kuten koettiin 2010 joulukuussa Bakkenin tuotantoalueella, jossa epäsuotuisa sää katkaisi poraustoiminnan kuukaudeksi.
Liuskeöljyn ympärillä oleva innokkuus ja presidentinvaalien alla yleistyneet puheet Yhdysvaltojen energiaomavaraisuudesta ovat varsin huteralla pohjalla. Montanassa sijaitsevan Bakken-esiintymän tuotanto on vuoden 2006 huipusta, noin 100 000 tynnyriä päivässä, laskenut reiluun 60 000 tynnyriin päivässä. Samalla tuotantoteknologia on kehittynyt, yritykset ovat investoineet miljardeja ja kaivoja on porattu yhä enemmän. Myös yksittäisen kaivon huipputuotanto on laskenut noin puoleen 2002 maksimistaan[ix].
Tähän mennessä liuskebuumin suurimmat voitot on tehty tuotantoyhtiöiden osakekaupoilla ja maa-alueiden ja niiden porausoikeuksien kauppaamisella. Tuotettu öljy on kuitenkin kevyttä ja hyvälaatuista, joten siitä saatu hinta on usein hieman korkeampi kuin tavanomaisesta öljystä. Esimerkiksi Bakkenin tuotantoalueella on arvioitu, että öljyn hinnan tulee olla yli 80 dollaria tynnyriltä jotta tuotanto on kannattavaa, kun mukaan lasketaan kaikki kustannukset ja vaadittu tuotto pääomalle[x]. IEA:n mukaan pelkkä liuskeöljyn tuotannon hinta on noin 50 dollaria tynnyriltä.
Tuotannon ympäristövaikutukset
Liuskeöljy on kevyttä ja siten helpompaa jalostaa kuin raskaat öljyt ja bitumi. Tällä perusteella sen kasvihuonekaasupäästöt ovat lähellä perinteistä öljyä. Koska osa tuotannosta on kaasua, seuraa tuotannosta kuitenkin merkittäviä metaanipäästöjä, kuten liuskekaasunkin tuotannosta. Päästöjen määrästä kiistellään, mutta jopa 4–8 prosentin lukuja on esitetty. Toisaalta tekniikan kehittämisen on odotettu vähentävän päästöjä merkittävästi. Tämä vaatii yleensä tiukkaa lainsäädäntöä ja valvontaa.
Paikalliset ympäristövaikutukset liittyvät ennen kaikkea tuotantomenetelmään, jossa maan alle ruiskutetaan satoja eri kemikaaleja vesisärötys-prosessissa. Näiden on pelätty saastuttavan alueen pohjavettä. Kemikaalit muodostavat noin 2 prosenttia käytetystä nesteestä, mikä tarkoittaa tyypillisesti 400 000 litraa kemikaaleja porakaivoa kohti. Kaupalliset toimijat pyrkivät pitämään kemikaalikoktailinsa tarkemman koostumuksen liikesalaisuuden piirissä, mikä tekee ympäristöriskien arvioinnista hankalaa. Ala kuitenkin kehittyy huimaa vauhtia. Tuotantoyhtiöillä on tiettävästi kehitteillä elintarvikekelpoinen vesisärötysneste, joka poistaisi yhden menetelmän negatiivisista ympäristövaikutuksista. Lisäksi on kokeiltu propaanin käyttöä nykyisten nesteiden asemesta, jolloin lopulta myös käytetty propaani kerätään takaisin talteen.
Paikallisten maanalaisten vaikutusten lisäksi erityisesti kaasuntuotannosta syntyy ilmansaasteita kuten pienhiukkasia, typen-, rikin- ja hiilenoksideja sekä lukuisa joukko haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC). Näillä on todettu olevan haitallisia vaikutuksia ihmisten terveyteen ja esimerkiksi savusumun (smog) syntyyn. Ympäristölainsäädäntö ja paikallisten vaikutusten selvittäminen voivat hillitä liuskeöljyn tuotannon kasvua merkittävästi maailmalla. Lisääntyvän tiedon myötä kiristyvä lainsäädäntö ja ympäristönormit voivat vaikuttaa myös tuotannon kannattavuuteen kohoavien tuotantokustannusten myötä. Lisäksi on epäilty pienten maanjäristysten esiintyvän aiempaa useammin vesisärötysmenetelmää käyttävillä tuotantoalueilla.
[v] http://oilprice.com/Energy/Crude-Oil/Israel-May-Hold-The-Worlds-Third-Largest-Reserve-Of-Shale-Oil.html
[viii] Eräiden ennustusten mukaan mahdollisesti jo talvella 2013 jolloin kirja julkaistaan – http://www.forbes.com/sites/richardfinger/2012/10/14/8-natural-gas-were-right-on-schedule/
Loistavan Climate Cover-up -kirjankin kirjoittanut desmogblog-blogisti raportoi äskettäin Heartland -instituutin denialistien ilmastostrategian vuotamisesta nettiin täällä ja täällä.
We will also pursue additional support from the Charles G. Koch Foundation. They returned as a Heartland donor in 2011 with a contribution of $200,000. We expect to push up their level of support in 2012 and gain access to their network of philanthropists, if our focus continues to align with their interests. Other contributions will be pursued for this work, especially from corporations whose interests are threatened by climate policies.
You can’t make this shit up! 😀
Tai oikeastaan, Heartland-instituutti väittää että juuri noin on käynyt. Samalla kun se tämän jutun mukaan myöntää että dokkarit on todella vahingossa vuodettu, niin se sanoo myös että itse ilmastostrategia on kuitenkin väärennös (julkaisijoita/levittäjiä odottanee oikeushaaste ja jalkapuu).
Ohessa linkitetyt dokkarit vielä, jotta voitte tarkastella itse:
| Attachment | Size |
|---|---|
| (1-15-2012) 2012 Fundraising Plan.pdf | 89.87 KB |
| (1-15-2012) 2012 Heartland Budget (2).pdf | 124.62 KB |
| 2 Agenda for January 17 Meeting.pdf | 7.4 KB |
| 2010_IRS_Form_990 (2).pdf | 2.7 MB |
| 2012 Climate Strategy (3).pdf | 96.56 KB |
| Binder1 (2).pdf | 55.36 KB |
| Board Directory 01-18-12.pdf | 11.28 KB |
| Board Meeting Package January 17.pdf | 6.84 KB |
Tässäkin blogissa on tuotu lukuisia kertoja ilmi nykysysteemin heikkouksia, parjattu sitä ja haukuttu tätä. Mitä sitten pitäisi tehdä? Onko meillä jotain vaihtoehtoja? Näitäkin olen pyrkinyt tuomaan esille, politiikan kohdalla esimerkiksi ajatus siitä, että politiikkaa pitäisi jatkossa tehdä nykyisestä loputtoman kasvun lähtöoletuksesta poiketen sellaisesta näkymästä, että globaali kasvu tulee koko ajan vaikeammaksi ja lähitulevaisuudessa jopa mahdottomaksi. Tällaisesta näkökulmasta tehdyt päätökset olisivat kenties hyvinkin erilaisia kuin nykyiset, joissa velkaisuutta voidaan lisätä edelleen sillä oletuksella että pystymme jatkossa maksamaan korot ja velat.
Seuraavaksi esittelen lyhyesti Richard Heinbergin Peak Everything -kirjassa esille tuomat kestävyyden (sustainability) viisi aksioomaa (aksiooma on siis itsestään selvä totuus). Pidemmittä puheitta, mennään asiaan, siis aksioomiin.
Aksiooma 1 – Tainterin Aksiooma
Yhteiskunta joka käyttää kriittisiä resursseja kestämättömästi romahtaa.
(A society that continues to use critical resources unsustainably will collapse)
Poikkeus: Romahdus voidaan välttää löytämällä korvaavia resursseja.
Rajoitus poikkeukseen: Rajallisella planeetalla mahdollisten korvaajien määrä on rajallinen.
Kautta historian tämä on pitänyt paikkansa. Yksi toisensa jälkeen historian mahtavat sivilisaatiot ovat romahtaneet, kun ne ovat käyttäneet resurssejaan (ja muiden resursseja esim. antiikin Rooman tapauksessa) kestämättömästi. Olen melko varma että ne kaikki pitivät itseään voittamattomina, romahtamattomina, aivan kuten mekin. Jäljelle jää lähinnä sen ihmetteleminen, millainen romahduksesta tulee ja millä vauhdilla se etenee.
Aksiooma 2 – Bartlettin Aksiooma
Väestön kasvua ja / tai resurssien kulutuksen kasvua ei voida ylläpitää.
(Population growth and/or growth in the rates of consumption of resources cannot be sustained).
Vaikka ihmispopulaatio on kasvanutkin onnistuneesti viime vuosisatoina eksponentiaalista vauhtia, ihan perusmatematiikka (eksponenttifunktio) kertoo meille että tämä kasvu ei voi jatkua loputtomiin. Vain yhden prosentin kasvuvauhdilla maapallon väestö kaksinkertaistuu noin joka 70. vuosi. Kahden prosentin kasvulla tuplaantuminen vie noin 35 vuotta. 7 prosentin vauhdilla noin 10 vuotta. Pointti on se, että mitään kasvuprosenttia, vaikka se olisi kuinka pieni hyvänsä, ei voida jatkaa ikuisesti. Yhden prosentin kasvuvauhdilla vuoteen 3050 mennessä maapallolla olisi yksi ihminen per neliö maata, mukaan lukien vuoret ja aavikot, mutta aivan varmasti rajat tulevat vastaan jo kauan ennen sitä. Sama pätee luonnonvarojen käyttöön, ovatpa ne sitten uusiutuvia tai uusiutumattomia. Kasvua ei voi jatkaa loputtomiin. Lisäksi, vaikka saisimme toisen maapallon asuttavaksemme ja jakaisimme populaation sinne, sekin täyttyisi prosentin kasvuvauhdilla seuraavassa 70 vuodessa siitä vuodesta, kun maapallo olisi täynnä. Seuraavaa tuplaantumista varten pitäisikin löytää sitten kaksi planeettaa, ja sitten neljä jne…
Aksiooma 3
Ollakseen kestävää, uusiutuvien luonnonvarojen kulutuksen pitää olla pienempää tai samansuuruista, kuin niiden luontainen uusiutumisvauhti.
(To be sustainable, the use of renewable resources must proceed at a rate that is less than or equal to the rate of natural replenishment).
Uusiutuvat ovat uusiutuvia vain jos niiden käyttö ei vähennä niiden uusiutumisvauhtia. Metsiä voidaan hakata liikaa, vettä voidaan käyttää liikaa, kalakantoja voidaan kalastaa liikaa, ja nämä kaikki johtavat kyseisen uusiutuvan luonnonvaran romahtamiseen ja uudistumisen loppumiseen. Huomioitavaa on myös se, että uusiutumisvauhtiin voi vaikuttaa muukin kuin liikakäyttö, kuten elinympäristön heikentyminen. Liian pahasti romahtaneiden uusiutuvien pitää antaa toipua kenties vuosikymmeniä (tai noh, jopa vuosituhansia) ilman minkäänlaista käyttöä tai hyvin vähäisellä käytöllä, jotta ne palautuisivat ”uusiutuvaksi”.
Aksiooma 4
Ollakseen kestävää, uusiutumattomien luonnonvarojen käytön tulee pienentyä vähintään samaa tahtia kuin varat supistuvat.
(To be sustainable, the use of non-renewable resources must proceed at a rate that is declining, and the rate of decline must be greater than or equal to the rate of depletion).
Matemaattisesti, mikäli uusiutumattoman resurssin käyttö pienenee vähintään samaa vauhtia kuin sen (tunnetut) varat, sitä riittää yhä pienenevässä määrin käyttöön teoriassa ikuisesti. Tekniikan kehittyessä käytettävissä olevat varat voivat toki myös lisääntyä. Jäljellä olevien varojen laskeminen on tietysti oma ongelmansa, sillä uusia löytöjä tehdään. Olettamuksia voidaan kuitenkin tehdä esimerkiksi uusien löytöjen vauhdin perusteella ekstrapoloimalla.
Aksiooma 5
Kestävyys vaatii, että ihmistoiminnan ympäristöön päästämät aineet minimoidaan ja tehdään vaarattomiksi biosfäärin toiminnan kannalta.
(Sustainability requires that substances introduced into the environment from human activities be minimized and rendered harmless to biosphere functions).
Mikäli muita aksioomia noudatetaan, vähentää se myös viidennen aksiooman tarvetta saasteiden todennäköisesti vähentyessä muutenkin. Kaikissa tapauksissa näin ei välttämättä ole, ja erilaiset jätteet voivat uhata varsinkin paikallisia elinympäristöjä. Lisäksi, kuten esimerkiksi ilmastonmuutoksen kanssa on huomattu, hiilen käyttö pitää lopettaa paljon nopeammin kuin aksiooma 4 antaa ymmärtää, mikäli haluamme että planeetta säilyy meille suotuisana ja elinkelpoisena.
http://www.bloomberg.com/video/75862470/
En saanut valitettavasti tätä upotettua sivulle. Virkistävää välillä katsella ja kuunnella ”optimistisia” näkemyksiä maailman öljyntuotannon näkymistä. Täytyy koettaa lukea tuo esitelty ”The Quest” -kirja jossain vaiheessa, vaikka peak oil -hörhöt ovat sen näkymät pitkälti lytänneetkin. Itseäni hämmästyttää, että tavallaan ihan samoista asioista puhuvat eri tahot saavat sanomansa kuulostamaan ihan päinvastaisilta, sillä molemmilla ”osapuolilla” on käytännössä samat tiedot käytössään. Yergin mainitsee syvänmeren öljyn ja tiukan kevyen öljyn aika useasti ”esimerkkeinä” kasvavista tuotannoista, mutta tilanne taitaa olla se, että ne ovat ne ainoa kasvavat tuotannot, ja niiden kasvuvauhti ei ole välttämättä riittävä. Mielenkiintoista nähdä, mihin yli satasen öljynhinnat johtavat tuotannon kasvattamisen kannalta.
Kuinka luoda pelottava tulevaisuudenkuva ilman että kertoo tulevista energia ja resurssi-ongelmista paljoakaan? Hiski näyttää mallia.
Toki energia ja resurssiniukkuus tuodaan kirjassa esille, mutta jonkinlaisessa sivuroolissa. Kun luin kirjan ja ”sulautin” sen tarjoamat vaihtoehdot ja mielikuvat perusteluineen omaan näkemykseeni maailman geopoliittisen tilanteen varsin mahdollisista tulevista suunnista, niin ei siitä ainakaan parempi olo tullut. Lopussa kirjoittaja tosin urheasti toi esille myös mahdollisuuksia ja positiivisia asioita, joten köyden paikan katselun saattoi jättää tekemättä.
Hän siis kertoo monia syitä ja vaikuttimia sille, miksi asiat eivät kenties mene niin positiivisesti kuin haluaisimme kuvitella. Luulin että minulla oli tiedossani syitä jo riittämiin, mutta Haukkala onnistuu tuomaan esille joitain uusia ja lisäämään perspektiiviä joihinkin vanhoihin.
Kirja oli kohtalaisen lyhyt, alle 200 sivua, ja miellyttävän helppolukuinen. Parasta siinä oli suomi-keskeisyys, sillä tähän mennessä olen tätä aihetta käsitteleviä teoksia lukenut/kuunnellut pääosin Yhdysvaltojen näkövinkkelistä, sekä globaalilla otteella (The Next Decade, 2011, George Friedman) että enemmän tai vähemmän Yhdysvallat vastaan Kiina -asetelmalla (Red Alert, 2011, Stephen Leeb ja That used to be Us, 2011, Thomas Friedman). Välillä tuli jo olo että tunnen Yhdysvaltojen geopoliittiset kuviot ja jopa historian paljon paremmin kuin Suomen, ja tähän saumaan Hiski Haukkalan teos iski erinomaisesti. Se päivitti jo pahasti unohtuneet Suomen historian geopoliittiset käännekohdat, ja jatkoi sitten Suomen tilanteen, ja globaalin tilanteen analysointiin Suomen näkökulmasta.
Venäjä vie kirjasta ison osan, eikä suotta. Olen itse kiinnostunut Venäjän meiningeistä viime aikoina monistakin syistä, se tietysti päällimmäisenä että 94 prosenttia öljystämme tuodaan sieltä. Osio tuli siis ahmittua hyvällä ruokahalulla. Sain teoksesta jopa muutaman herkullisen sitaatin omaan teokseemme sen Venäjää ja sen öljyä koskevaan osaan. Kiitos Hiskille näistä, toivottavasti et pahastu.
Virkistävää oli havaita se, että kirjoittaja toi auliisti ilmi eri asiantuntijoiden ja tutkijoiden välillä täysin päinvastaisiakin näkemyksiä tiettyihin asioihin, ennen kuin löi pöytään omansa. Se antoi samassa paketissa asioille laajempaa taustaa ja toi myös uskottavuutta. Kirjan myötä näen myös ulkopolitiikan hieman uusin silmin, ja se kieltämättä lisää mielenkiintoa siellä tapahtuvia asioita kohtaan.
Mitä olisin toivonut lisää (eli jos kirja olisi ollut paksumpi) niin ehkä enemmän energian ja raaka-aineiden jatkuvasti kasvavan geopoliittisen osuuden käsittelemistä nykyistä tarkemmin, ja kenties Kiinan (ja ehkä Intian) pinnallinen pyyhkäisy olisi voinut olla syvempi, ottaen huomioon sen kasvavan mahdin (ja mahdollisen romahtamisen). Öljystä kiinnostuneena myös Lähi-idän tilanteesta olisin mielelläni kuullut Hiskin ajatuksia, mutta ne eivät Suomeen niin tiiviisti kenties liity.
Kaiken kaikkiaan yleiskatsauksena sopivan kevyt (paikoin hieman liian kevyt), ja Suomen sekä Venäjän kuvioita ajatellen sopivan syvä katsaus näin ”aloittelijalle”. Vaikea sanoa mitä alan asiantuntijat ovat mieltä, mutta pystyn kyllä suosittelemaan teosta ihmisille, joiden kiinnostus ulkomaita kohtaan on jotain muutakin kuin Pariisin uusimmat muotitrendit tai Thaimaan aurinkolomat.
Ja jos näitä tähtiä tai pisteitä jaetaan, niin antaisin tälle omasta näkökulmastani 4½ viidestä.
Suomen muuttuvat koordinaatit (adlibris)
Kirjailija: Hiski Haukkala
Kustantaja: Gummerus
Sidosasu: Sidottu
Kieli: suomi
Julkaistu: 2012
Sivumäärä: 196
ISBN10: 951208791X
ISBN13: 9789512087914
ps.
Kyytipojaksi voi silmäillä IEA:n WEO 2011 raportin analyysini osaa nimeltä ”Venäläinen Ruletti”.
Alla Suomi Öljyn Jälkeen -kirjamme lopullinen sisällysluettelo, päivitetty 31.1.2013.
Kirjalla on nyt myös Facebook-sivu, johon päivitellään kirjan kuulumisia. Käy tykkäämässä ja laita jakoon!
Kirja on jaettu viiteen päälukuun:
1. Öljy
2. Halvan öljyn loppu
3. Mitä öljyn tilalle?
4. Öljy ja teollistunut yhteiskunta
5. Suomi öljyn jälkeen
Alla vielä kattavampi lista jossa päälukujen lisäksi myös alaluvut.
*************************************
Lukijalle
Kiitokset
Ilman öljyä ei ole teollistunutta maailmaa
Luku 1 – Öljy
Mitä öljy on?
Mitä tarkoittaa öljyn tuotantohuippu?
Öljyhuippu ennusteissa ja tilastoissa
Luku 2 – Halvan öljyn loppu
EROEI
Öljyn laadun ja sijainnin merkitys
Resurssinationalismi
Öljyntuotannon tehokkuus
Export Land Model – Tuottajamaiden oma kulutus ja elintaso
Yhteiskunnan ylläpito ja korvaavan tuotannon rakentamisen kustannukset
Taloudelliset rajoitteet ja motiivit
Kasvava asiakaskunta
Öljykriisien vaikutukset kansalaisiin
Poliittinen epävakaus öljyntuottajamaissa ja Yhdysvaltojen venytetty sotakoneisto
Öljynjalostuslaitosten ja infrastruktuurin haavoittuvuus
Poliittiset ja paperiset öljyreservit
Ympäristönsuojelu, ympäristölainsäädäntö ja ilmastonmuutoksen hillintä
Raaka-ainemarkkinoiden vaikutus öljyn hintoihin
Yhteenveto – Öljyn hinta
Luku 3 – Mitä öljyn tilalle?
Syvänmeren öljy
Arktinen öljy
Öljyhiekka ja bitumi
Liuskeöljy
Kerogeenia öljyliuskeesta
Fischer–Tropsch-synteesi (FT)
Nesteytetty hiili (CTL)
Biopolttoaineet
Öljyttömät polttoaineet
Maakaasu ja muut kaasut
Sähkö
Vety
Luku 4 – Öljy ja teollistunut yhteiskunta
Liikenne ja logistiikka
Ruuantuotanto
Yhteiskunta- ja kaupunkirakenne
Öljy Suomen energiantuotannossa
Vaikutukset talousjärjestelmään
Öljymarkkinat ja yhteiskunnan päätöksenteko öljyniukkuudessa
Globaali turvallisuus
Öljy ja ilmastonmuutos
Luku 5 – Suomi öljyn jälkeen
Miltä öljyhuippu näyttää?
Pakotettu degrowth?
Romahdus yhteiskunnassamme
Hyvinvointiyhteiskunnan haasteet
Virallinen Suomi ja öljyhuippu
Näkökulmia synkästä tulevaisuudesta
Mitä pitäisi tehdä
Lopuksi
Liitteet
Liite 1 – Öljy numeroina
Liite 2 – Öljymarkkinat
Liite 3 – Muutos ei tapahdu järjen ehdoilla
Termit ja käsitteet
Loppuviitteet
Kaikenhuipun blogi 