Siirry sisältöön

Kuukauden Kirja – Suomen Muuttuvat Koordinaatit – Hiski Haukkala

7 helmikuun, 2012

Kuinka luoda pelottava tulevaisuudenkuva ilman että kertoo tulevista energia ja resurssi-ongelmista paljoakaan? Hiski näyttää mallia.

Toki energia ja resurssiniukkuus tuodaan kirjassa esille, mutta jonkinlaisessa sivuroolissa. Kun luin kirjan ja ”sulautin” sen tarjoamat vaihtoehdot ja mielikuvat perusteluineen omaan näkemykseeni maailman geopoliittisen tilanteen varsin mahdollisista tulevista suunnista, niin ei siitä ainakaan parempi olo tullut. Lopussa kirjoittaja tosin urheasti toi esille myös mahdollisuuksia ja positiivisia asioita, joten köyden paikan katselun saattoi jättää tekemättä.

Hän siis kertoo monia syitä ja vaikuttimia sille, miksi asiat eivät kenties mene niin positiivisesti kuin haluaisimme kuvitella. Luulin että minulla oli tiedossani syitä jo riittämiin, mutta Haukkala onnistuu tuomaan esille joitain uusia ja lisäämään perspektiiviä joihinkin vanhoihin.

Kirja oli kohtalaisen lyhyt, alle 200 sivua, ja miellyttävän helppolukuinen. Parasta siinä oli suomi-keskeisyys, sillä tähän mennessä olen tätä aihetta käsitteleviä teoksia lukenut/kuunnellut pääosin Yhdysvaltojen näkövinkkelistä, sekä globaalilla otteella (The Next Decade, 2011, George Friedman) että enemmän tai vähemmän Yhdysvallat vastaan Kiina -asetelmalla (Red Alert, 2011, Stephen Leeb ja That used to be Us, 2011, Thomas Friedman). Välillä tuli jo olo että tunnen Yhdysvaltojen geopoliittiset kuviot ja jopa historian paljon paremmin kuin Suomen, ja tähän saumaan Hiski Haukkalan teos iski erinomaisesti. Se päivitti jo pahasti unohtuneet Suomen historian geopoliittiset käännekohdat, ja jatkoi sitten Suomen tilanteen, ja globaalin tilanteen analysointiin Suomen näkökulmasta.

Venäjä vie kirjasta ison osan, eikä suotta. Olen itse kiinnostunut Venäjän meiningeistä viime aikoina monistakin syistä, se tietysti päällimmäisenä että 94 prosenttia öljystämme tuodaan sieltä. Osio tuli siis ahmittua hyvällä ruokahalulla. Sain teoksesta jopa muutaman herkullisen sitaatin omaan teokseemme sen Venäjää ja sen öljyä koskevaan osaan. Kiitos Hiskille näistä, toivottavasti et pahastu.

Virkistävää oli havaita se, että kirjoittaja toi auliisti ilmi eri asiantuntijoiden ja tutkijoiden välillä täysin päinvastaisiakin näkemyksiä tiettyihin asioihin, ennen kuin löi pöytään omansa. Se antoi samassa paketissa asioille laajempaa taustaa ja toi myös uskottavuutta. Kirjan myötä näen myös ulkopolitiikan hieman uusin silmin, ja se kieltämättä lisää mielenkiintoa siellä tapahtuvia asioita kohtaan.

Mitä olisin toivonut lisää (eli jos kirja olisi ollut paksumpi) niin ehkä enemmän energian ja raaka-aineiden jatkuvasti kasvavan geopoliittisen osuuden käsittelemistä nykyistä tarkemmin, ja kenties Kiinan (ja ehkä Intian) pinnallinen pyyhkäisy olisi voinut olla syvempi, ottaen huomioon sen kasvavan mahdin (ja mahdollisen romahtamisen). Öljystä kiinnostuneena myös Lähi-idän tilanteesta olisin mielelläni kuullut Hiskin ajatuksia, mutta ne eivät Suomeen niin tiiviisti kenties liity.

Kaiken kaikkiaan yleiskatsauksena sopivan kevyt (paikoin hieman liian kevyt), ja Suomen sekä Venäjän kuvioita ajatellen sopivan syvä katsaus näin ”aloittelijalle”. Vaikea sanoa mitä alan asiantuntijat ovat mieltä, mutta pystyn kyllä suosittelemaan teosta ihmisille, joiden kiinnostus ulkomaita kohtaan on jotain muutakin kuin Pariisin uusimmat muotitrendit tai Thaimaan aurinkolomat.

Ja jos näitä tähtiä tai pisteitä jaetaan, niin antaisin tälle omasta näkökulmastani 4½ viidestä.

Suomen muuttuvat koordinaatit (adlibris)
Kirjailija: Hiski Haukkala
Kustantaja: Gummerus
Sidosasu: Sidottu
Kieli: suomi
Julkaistu: 2012
Sivumäärä: 196
ISBN10: 951208791X
ISBN13: 9789512087914

ps.
Kyytipojaksi voi silmäillä IEA:n WEO 2011 raportin analyysini osaa nimeltä ”Venäläinen Ruletti”.

Advertisement

From → Esittelyt

2 kommenttia
  1. Kiitoksia kunniasta! On aina ilo saada olla sysimässä ihmisiä kuilun partaalle! 😉

    Vaan vakavasti puhuen, vaikka kirjaa kirjoittaessani jaoin aika pitkälle pessimismisi ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen, niin olen kirjan julkaisemisen jälkeen alkanut sen viimeisen kappaleen hengessä kääntyä toiselle kannalle ja miellän kirjan perusvireen itse asiassa varsin optimistiseksi: ongelmat, haasteet ja uhka ovat suuria, paikoin lamaannuttavia, mutta juuri siksi on niin tärkeää, että koetamme niitä yhdessä pohtia, miettiä ratkaisuja ja sitten YHDESSÄ tehdä jotakin asioiden parantamiseksi. Tässä bisneksessä ei auta jäädä tuleen makaamaan ja kohtaloamme murehtimaan. Tällä tavalla tulkitsen myös oman blogisi: yritykseksi tuoda ihmisiä yhteen pohtimaan ratkaisuja maailman polttaviin ongelmiin. Tämä on mielestäni jalo kutsumus.

    Mitä kirjani syvyyteen tai sen puutteeseen tulee, niin se on varsin pitkälle harkittu ja osittain olosuhteiden pakosta tehty ratkaisu. Ensinnäkin, kirjan on tarkoitus tarjota laaja analyysi ja katsaus ja silloin ei auta oikein mihinkään asiaan liian syvällisesti paneutua. Toiseksi, kirjan on oltava sen verran ohuet (ja kevyesti kirjoitettu!), että se houkuttelee mahdollisimman monen, asioita ei välttämättä niin hirmuisen aktiivisesti seuraavankin tarttumaan siihen. Ja kolmanneksi, kuten kirjan esipuheessa mainitsen, en ole kaikkiean alojen maisteri enkä yksinkertaisesti kykene kaikista asioista kirjoittamaan yhtä paljon tai syvällisesti (ikävä kyllä juuri esimerkiksi Kiina ja Intia kuuluvat näihin maihin).

    Omalta osaltani keskustelu jatkuu ensijaisesti oman blogini suomenmuuttuvatkoordinaatit.blogspot.com, johon Sinäkin olet äärimmäisen tervetullut mukaan.

    Tervehtien

    Hiski H.

    PS: Tietystikään en pahastu, jos kirjani antaa sytykkeitä tai sitaatteja muiden julkaisuihin tai töihin. Miten voisinkaan? /h.

    • Hiski, erinomaista että pääsit ja vaivauduit kommentoimaan.

      Olen pessimistisyydessä ja optimistisuudessa aika lailla samoilla linjoilla kanssasi. Eräs lukijani joskus kommentoi minulle, että hänellä on jo monta vuotta ollut epämääräisen pahaenteinen fiilis, ja blogini lopulta puki huolet julki. On paljon helpompi tehdä jotain hyödyllistä, miettiä ratkaisuja ja muuttaa omaa asennoitumista tiettyihin asioihin elämässä, jos tietää todellisesta tilanteesta jotain (tai noh, luulee tietävänsä). Se mitä yritin sanoa, niin jos mitään uhkia tai vaikeuksia ei näe, halua nähdä eikä suostu näkemään, niin hiton huono on mitään varautumista ja pohdintaakaan tehdä.

      Kirjastasi, juuri noin arvelinkiin, että keveys oli tietoista, mutta jotain marmatettavaa piti kuitenkin löytää ;). Kokoonsa nähden en olisi keksinyt mitään pois otettavaa jotta jotain muuta olisi tullut tilalle, ja keveys todella teki siitä helpon luettavan ja helpon lähestyttävän. Jokin 500-sivuinen teos samasta aiheesta olisi toki ollut äärimmäisen kiinnostava, mutta todennäköisesti se olisi päätynyt odottamaan lukemistaan joskus sitten…

      Täytyy piipahtaa blogiisi. Laitan sen osoitteen vielä alle sillä jostain syystä nimesi linkki heitti page not foundin. Täällä toimii: http://suomenmuuttuvatkoordinaatit.blogspot.com/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: