Ilmastonmuutosta vai ydinvoimaa?
George Monbiot osuu jälleen asian ytimeen tuoreessa kirjoituksessaan, jossa hän ottaa kantaa Brittien Friends of the Earth –järjestön pääministeri Cameronille osoitettuun kirjeeseen. Hän ja muutama muu, ovatkin lähettäneet Cameronille oman kirjeensä.
Kyseinen kirje on selvä osoitus siitä, että Friends of the Earth (Suomessa Maan Ystävät, mutta en tiedä miten organisaatiot ovat toisiinsa liitoksissa, jos mitenkään) ovat päätymässä sille kannalle, että ilmastonmuutos on huomattavasti pienempi uhka kuin ydinvoiman lisääminen. Tämä on todella surullista. Kehottaessaan UK:ta seuraamaan Saksan, Italian ja Japanin jalanjäljillä ydinvoiman alasajon ja uusiutuvien investoinneissa, he jättävät mainitsematta näiden maiden massiiviset investoinnit uuteen fossiiliseen energiantuotantoon joilla ne paikkaavat ydinvoiman tuotantoa. Lainatakseni Georgea: ”Sulaa hulluutta”.
Miten tapahtuu se tosielämässä oikeasti tapahtuvien asioiden kieltäminen, joka saa aikaan moisen yksisilmäisyyden? Onko näiden ihmisten ja järjestöjen viha ydinvoimaa kohtaan todella niin voimakasta ja ehdotonta, että se estää heitä tekemästä yksinkertaisiakaan laskutoimituksia energiantuotannosta ja sen rakenteesta? Tai lukemasta niitä kun joku toinen taho niitä heille tarjoilee? Tai kannustaa heitä olemaan jopa välittämättä ilmastonmuutoksesta ylipäätään siinä polttavassa tarpeessaan päästä kaikesta ydin-energiasta eroon mahdollisimman nopeasti?
Kaksoisstandardit
Lisäksi ainakin kyseiset henkilöt ovat joko tietämättään tai tiedostaen täysin sokeita niille kaksoisstandardeille, joita he käyttävät arvioidessaan ydinvoimaa ja toisaalta omaa vaihtoehtoaan, eli kaasuturbiineita varustettuna hiilen talteenotolla. Vaatii melkoisia loogisen ajattelun kuperkeikkoja tuomita ydinvoima ja esittää tilalle CCS-kaasuturbiineita:
- Ydinvoima on kallista ja siten sijoittajille vähemmän houkuttelevaa. Totta. Mutta heidän vaihtoehtonsa: Maakaasu hiilen talteenotolla, josta on hyvin vähän kaupallisen tason esimerkkejä, on tuskin sijoittajille yhtään houkuttelevampaa.
- Ydinvoiman saatavuus/toimitettavuus. Toki, EPR-reaktoreiden prototyyppien rakentaminen on venynyt ja budjetit paukkuneet, paljolti koska ne ovat protoja. Edelleen, vaihtoehtona tarjotaan kaasuvoimalat hiilen talteenotolla, jotka ovat yhtä lailla prototyyppejä.
- Huoli siitä että energiasektori valuu Ranskalaisten (sekä yritysten että valtion) poliittisesti epävarmoihin käsiin. Ilmeisesti ei haittaa että Brittien kaasu tulee jatkossa yhä enemmän Venäjän poliittisesti vakaasta ja avointa demokratiaa suosivasta sylistä.
- Ympäristöjärjestöt eivät edelleenkään ota huomioon maakaasun tuotannon vuotoja minkäänlaisena ongelmana. Kiusallisiahan ne tietysti ovat, niihin kun ei voi vaikuttaa CCS-tekniikalla (joka sekin itsessään on vielä täysin pilotti-asteella ja vie helposti neljänneksen tuotetusta energiasta eli lisää hiilen/kaasun käyttöä 25 % per saatu energia). Tuotannon ja kuljetuksen päästöt, jotka Venäjällä esimerkiksi ovat varsin huomattavat, siis kasvavat neljänneksellä CCS-käytön myötä, joka tekee koko hommasta entistä arveluttavampaa. Esim. Puolalaisen liuskekaasun myötä kaasun kasvihuone-vaikutukset kasvavat entisestään, tehden siitä jopa hiiltä pahemman 20 vuoden tähtäimellä.
Kirsikanpoiminta ja kaksoisstandardit näyttäytyvät jatkuvasti rumempina ja selkeämpinä näissä kannanotoissa. Se on huono juttu, sillä järjestöt tekevät paljon myös hyödyllistä ja hyvää ympäristötyötä, ja räikeät ristiriidat vähentävät uskottavuutta.
Kaikenhuipun blogi 
Tässäpä asiaan liittyvä linkki jonka huomasin The Guardianin julkaiseman Monbiotin artikkelin kommenteissa. Tarkastelun ja pohdiskelun kohteena Japanin ja Saksan CO2-päästöt Fukushiman katastrofista johtuvan ydinvoiman vähennyksen jälkeen.
http://www.smartplanet.com/blog/intelligent-energy/nuclear-down-co2-up-in-japan-germany/13924
Yksi ydinvoiman vastainen perustelu voi piillä ympäristöjärjestöjen yhdessä vaihtoehtoisessa tulevaisuuskuvassa eli tuomiopäivän profetiassa. Tätä käytetään kyllä argumentoinnissa toisinaan, mutta sen painoarvo on kyseenalainen sen aiheuttaessa epämiellyttävyydellään hyvin voimakkaita vastareaktioita ja uskottavuusvajeen.
Kuvitellaan kuitenkin tilanne, jossa ollaan huipulla vaikkapa öljyntuotannossa ja resurssien käytössä ja alamäki on edessä. Sovitaan, että ilmastonmuutoksen osalta peli on menetetty, sillä sen ehkäisy on liiaksi ristiriidassa yhteiskunnan lyhyen aikavälin intressien kanssa. Voidaan kuvitella, että intressiryhmien oman energian saatavuuden turvaaminen johtaa nykyistä useammin avoimesti aseellisiin konflikteihin. Jatketaan ajatusketjua ja annetaan tilanteen kärjistyä ylitsepääsemättömäksi. Tällöin voivat ydinvoiman paikalliset vaikutukset olla muihin energian tuotantomuotoihin verrattuna aivan eri luokkaa. Tällaisessa maailmassa ydinvoima olisi varteenotettava vaihtoehto ainoastaan niissä paikoissa, joissa sen turvallinen käyttö voidaan taata aina sen elinkaaren loppuun saakka.
Koska tuomiopäivän profetian käyttäminen on kuitenkin kielletty, mutta sen mahdollisuutta ei pystytä mielestä aivan täysin sulkemaan, käytetään toisia argumentteja. Tällöin ei ole kovin paljon merkitystä pystyvätkö ne vakuuttavasti perustelemaan ydinvoiman vastaisuutta, pääasia on että ne ovat poliittisesti korrekteja ja niiden lisäksi vedotaan rankasti tunteisiin.
Todellinenhan maan ystävä kuitenkin vaatisi energian kulutuksen vähentämistä kestävälle tasolle mahdollisimman tehokkailla energiamuodoilla. ”Green energy is less energy” eli lukuvinkki asian vierestä ”Green Illusions” Ozzie Zehner (http://www.greenillusions.org/)
T-Profeetta, jep. Tuosta ”Romahdus-näkökulmasta” keskustelu muuttuu aika paljon, mutta se muuttuu kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Jos Romahdus tuodaan keskusteluun mukaan edes jonkinlaisena riskinä (nykyisessä se on niin pieni että se on käytännössä olematon, vain lyhytaikaisiin kriiseihin on varauduttu edes jotenkin esim huoltovarmuuskeskus) niin se muuttaa keskeisesti kaikkia argumentteja ja niiden perusteluita.
Kävisin tätäkin keskustelua ihan mielelläni, mutta sitä ei voi käydä samaan aikaan nykyisten oletusten kanssa. Tai voi, mutta samalla saa otsaansa jonkinasteisen höpoöhöpö-leiman. Olen tuota tilannetta kelaillut ydinvoimankin osalta, ja kirjoittanutkin siitä, mutta teksti on aika lailla kesken joten se ei ole vielä blogini sivuille päätynyt. Ehkä se olisi syytä viimeistellä ja julkaista jossain vaiheessa, jotta voisimme keskustella myös kielletyn tuomionpäivän profetian kanssa asioista. 🙂
Kyllähän tuota ”haavoittuvuutta” on ydinvoiman vastaisena perusteluna käytettykin. Nähdäkseni se(kin) kuitenkin perustuu epärealistiseen käsitykseen säteilyn vaarallisuudesta.
Paljonhan tietysti riippuu siitä, miten nopeasti uskoo Romahduksen etenevän. Itse en usko yön yli-skenaarioihin, kun sivilisaation sortuminen on tähän mennessä ollut enemmänkin sadan vuoden projekti. Eli odotan, että pahimmassakin tapauksessa tilanteen kärjistymiseen kestää ainakin kuukausia.
Turvallisuustilanteen kiristyessä ydinvoimaloiden alasajo tullee syystä tai toisesta ajankohtaiseksi. Pidemmässä kriisissä käy niin, että varaosat loppuvat. Alasajettuun ydinvoimalaan hyökkääminen aiheuttaa vahinkoja lähinnä hyökkääjille itselleen. Pahassa tapauksessa saadaan aikaan Fukushimaa vastaava vuoto – ei juurikaan odotettavissa olevia pitkän tähtäimen terveysvaikutuksia. (Pahemmassakin tapauksessa, Romahdukseen liittyvät muut terveysvaikutukset tekisivät säteilyn pitkän tähtäimen vaikutuksista lähinnä akateemisesti mielenkiintoisia.)
No, laitoksia pommittamalla voisi saada pahemman vahingon aikaan. Kuka tälläistä tekisi? Lähtökohtaisesti Romahdus vie yksityisiltä ryhmiltä keinot vahingoittamiseen: reittilentoja tuskin olisi, ja yritykset hankkia aseita tai räjähteitä poikkeustilan oloissa päättyisivät hyvin todennäköisesti teloitusryhmän eteen, tai ainakin pitkälle, reippaalle ulkoilmalomalle suota kuokkimaan.
Suurimmalla osalla valtiotason toimijoista, joilla olisi kyky esim. lentopommittaa ydinvoimaloita, on myös kyky hävittää vastustaja ydinaseilla. Reaktorin pommittaminen olisi lähinnä kansanmurhatarkoituksia (huonosti) palveleva sotatoimi: jos tarkoituksena on vain riistää energiantuotanto, sähkölinjojen tai muuntajakeskuksen tuhoaminen riittää tarkoitukseen aivan hyvin. Kyseiset kohteet ovat myös suurempia ja pehmeämpiä maaleja kuin varsin pienet, betonisen suojarakennuksen sisällä lymyävät reaktorit.
Johtopäätöksenä, näen Romahduksen oloissa ydinvoimaloita uhkaavaksi tahoksi lähinnä valtiotason toimijan, jolla on kansanmurha mielessä, muttei ydin- tai biologisia aseita. Koska radioaktiivinen laskeuma saattaa pölähtää naapurinkin tontille, maalin pitäisi myös sijaita kauempana omasta maasta. Esimerkiksi Suomea suojelee Venäjän tämänsuuntaisilta intentioilta aika tehokkaasti se, että Pietari voisi joutua laskeumapilven alle.
Ei voimalaan kohdistuva hyökkäys varmasti mahdoton olisi, mutta kokonaisuutena katsoen, en pidä sitä kovin suurena uhkana missään oloissa. Skenaariot ydinpommien ja radiologisten aseiden rakentelusta voinee Romahdus-skenaarioissa sivuuttaa fiktiona: ensimmäinen on hyvin vaikeaa, toisesta saa lähinnä yltäkylläisyyden ja vaurauden oloissa tehokkaan terroriaseen (jos sitäkään: radioaktiivisen aineen tehokas levittäminen on vaikeaa, ja tehokkaat aineet ovat vaarallisia myös pommin rakentajalle). 1500 kalorin annoksilla oleva ei todellakaan välitä, vaikka kaurassa olisi satakertaisesti Fukushiman prefektuuriin nähden cesiumia (400 Bq/kg). Mikä muuten ei ole vielä edes normaaliolosuhteissa voimassa olevan turvarajan ylittävä määrä, ja mahdollistaisi pikkulapsenkin elättämisen yksinomaan kyseisellä kauralla, todennäköisesti ilman mitään terveysvaikutuksia.