Kirjaprojekti – Öljynkorvikkeet – Liuskeöljy

Alla oleva teksti on luonnos Suomi Öljyn Jälkeen -kirjaan tulevasta liuskeöljyä esittelevästä luvusta. Vanha versio on päivitetty 31.1.2012 taittoon menneen kirjan valmiiksi versioksi.

Kirjalla on nyt myös Facebook-sivu, johon päivitellään kirjan kuulumisia. Käy tykkäämässä ja laita jakoon!

Liuskeöljy

Liuskeöljy, tai niin sanottu kevyt tiukka öljy, (light tight oil), on hyvä esimerkki siitä, miten tuotantoteknologian kehitys ja korkeat hinnat tuovat markkinoille öljyä, josta on aiemmin kyllä tiedetty, mutta jonka tuottaminen ei ole ollut kannattavaa. Sitä kutsutaan mediassa usein liuskeöljyksi (shale oil), mutta se on aivan eri asia kuin toisaalla tässä kirjassa esitelty kerogeeni, jota myös joskus kutsutaan liuskeöljyksi tai öljyliuskeeksi.

Liuskeöljy on öljy- ja kaasuliuskeesta tuotettavia keveitä mutta nestemäisiä hiilivetyjä. Sitä tuotetaan liuskekaasun tuotannosta tutuilla menetelmillä, eli horisontaalisella porauksella ja vesisärötyksellä (fracking). Tuotanto on usein yhteistuotantoa liuskekaasun kanssa, sillä sen tuotannossa saadaan liuskeesta sekalainen kokoelma kaasuja, nestekaasuja ja muita kevyitä nesteitä.

Liuskeöljyn resurssit ja tuotanto

EIA:n arvion mukaan Yhdysvalloissa, jossa pääosa liuskeöljyn tuotannosta tällä hetkellä sijaitsee, on tuotettavissa olevia resursseja ainakin 24 miljardia tynnyriä. Tämä on enemmän kuin muut todennetut öljyvarat tällä hetkellä Yhdysvalloissa (22,3 miljardia tynnyriä) ja vastaa suunnilleen yhdeksän kuukauden globaalia öljynkulutusta. Yhdysvaltojen ulkopuolisia liuskeöljyvaroja on arvioitu vähemmän, mutta oletettavasti niitä on liuskekaasuesiintymien yhteydessä. Esimerkiksi Ranskassa sijaitsevan Pariisin alueen varoja on arvioitu alustavasti joidenkin miljardien tynnyreiden suuruisiksi.

Tuoreiden arvioiden mukaan Venäjän Länsi-Siperian Bažhenovin muodostelmassa on jopa 365 miljardia tynnyriä tuotettavissa olevia liuskeöljyvaroja[i]. Jotkut ovat arvioineet tuotettavissa varoja merkittävästi tätäkin suuremmiksi, ja ne voisivat yli kymmenkertaistaa Venäjän öljyvarat 1000–2000 miljardiin tynnyriin, tehden siitä öljyn ylivoimaisen kuninkaan[ii]. Bank of America Merril Lynch on puolestaan arvioinut kokonaisvarannon kooksi varovaisemman 60–140 miljardia tynnyriä[iii].

ExxonMobil on sopinut Venäläisen Rosneftin kanssa alkavansa kehittää alueen tuotantoa lähivuosina. Tuotettavan öljyn hinta on arvioitu 30–80 dollariin tynnyriltä. Jos Baženoviin saadaan tuotua 300 porausalustaa, se voi tuottaa miljoona tynnyriä päivässä 2020 mennessä, sanoo analyytikko Oswald Clint[iv]. Pidemmällä tähtäimellä Baženovin öljyliuske voi pitää perinteisten kenttien huiipuessa Venäjän tuotantoa yllä merkittävällä tasolla vuosikymmeniä, jopa pidempäänkin. Tämän geopoliittiset seuraukset voivat olla järisyttäviä, samaten kuin seuraukset ilmastolle, mikäli päädymme polttamaan kyseisen liuskeöljyn. Myös Israelissa on arvioitu olevan merkittäviä liuskeöljyvaroja[v].

Yhdysvaltojen liuskeöljyntuotanto on kasvanut viime vuodet vauhdilla:

• 2010: 380 000 tynnyriä päivässä
• 2011: 620 000 tynnyriin päivässä 
• 2012: 1 200 000 tynnyriä päivässä[vi]

Lähivuosina liuskeöljyn päivittäinen tuotanto voi IEA:n mukaan kasvaa 200 000 tynnyriä joka vuosi. Se korvaisi noin 5 prosenttia arvioidusta nykyisten öljykenttien globaalin tuotannon vuosittaisesta vähenemästä. Muutaman muun tahon arviot Yhdysvaltojen näkymistä liikkuvat 1,8 mbpd ja 3 mbpd tuotannon välillä muutaman vuoden sisällä[vii]. Öljymarkkinoiden kannalta tämä on varsin merkittävä määrä etenkin sen vuoksi, että vielä muutama vuosi sitten liuskeöljystä ei juuri puhuttu. Merkittävää on myös se, että sokeasti öljyntuotannon kasvuun luottaneet analyytikot eivät puhuneet liuskeöljystä mitään. Öljyhuipun näkökulmasta liuskeöljy voi hieman siirtää ja/tai pehmentää tuotantohuippua ja sen jälkeisen tuotannon laskun jyrkkyyttä.

Syinä liuskeöljyn tuotannon kasvuun ovat esimerkiksi kaasun hinnan romahtaminen Yhdysvalloissa, sillä tuotantoon käytetään samaa kalustoa kuin liuskekaasun tuotantoon. Paremman tuoton toivossa tuottajat ovat siirtämässä kalustoaan ”märemmille” alueille, eli sinne missä tuotanto on nestepitoisempaa. Tämä vähentää kaasun tarjontaa markkinoilla, mikä kohottaa puolestaan kaasun hintoja ajallaan[viii].

Liuskeöljyn tuotannon kasvu on alussa varsin nopeaa, mutta se putoaa myös varsin nopeasti. Viidessä vuodessa tuotanto putoaa yleensä kymmenykseen alkuperäisestä. Tämä johtaa siihen, että uusia kaivoja pitää porata jatkuvasti, jotta tuotanto pysyy samana tai saadaan kasvamaan. Vain kuukauden tauko porauksessa johtaa tuotannon laskuun, kuten koettiin 2010 joulukuussa Bakkenin tuotantoalueella, jossa epäsuotuisa sää katkaisi poraustoiminnan kuukaudeksi.

Liuskeöljyn ympärillä oleva innokkuus ja presidentinvaalien alla yleistyneet puheet Yhdysvaltojen energiaomavaraisuudesta ovat varsin huteralla pohjalla. Montanassa sijaitsevan Bakken-esiintymän tuotanto on vuoden 2006 huipusta, noin 100 000 tynnyriä päivässä, laskenut reiluun 60 000 tynnyriin päivässä. Samalla tuotantoteknologia on kehittynyt, yritykset ovat investoineet miljardeja ja kaivoja on porattu yhä enemmän. Myös yksittäisen kaivon huipputuotanto on laskenut noin puoleen 2002 maksimistaan[ix].

Tähän mennessä liuskebuumin suurimmat voitot on tehty tuotantoyhtiöiden osakekaupoilla ja maa-alueiden ja niiden porausoikeuksien kauppaamisella. Tuotettu öljy on kuitenkin kevyttä ja hyvälaatuista, joten siitä saatu hinta on usein hieman korkeampi kuin tavanomaisesta öljystä. Esimerkiksi Bakkenin tuotantoalueella on arvioitu, että öljyn hinnan tulee olla yli 80 dollaria tynnyriltä jotta tuotanto on kannattavaa, kun mukaan lasketaan kaikki kustannukset ja vaadittu tuotto pääomalle[x]. IEA:n mukaan pelkkä liuskeöljyn tuotannon hinta on noin 50 dollaria tynnyriltä.

Tuotannon ympäristövaikutukset

Liuskeöljy on kevyttä ja siten helpompaa jalostaa kuin raskaat öljyt ja bitumi. Tällä perusteella sen kasvihuonekaasupäästöt ovat lähellä perinteistä öljyä. Koska osa tuotannosta on kaasua, seuraa tuotannosta kuitenkin merkittäviä metaanipäästöjä, kuten liuskekaasunkin tuotannosta. Päästöjen määrästä kiistellään, mutta jopa 4–8 prosentin lukuja on esitetty. Toisaalta tekniikan kehittämisen on odotettu vähentävän päästöjä merkittävästi. Tämä vaatii yleensä tiukkaa lainsäädäntöä ja valvontaa.

Paikalliset ympäristövaikutukset liittyvät ennen kaikkea tuotantomenetelmään, jossa maan alle ruiskutetaan satoja eri kemikaaleja vesisärötys-prosessissa. Näiden on pelätty saastuttavan alueen pohjavettä. Kemikaalit muodostavat noin 2 prosenttia käytetystä nesteestä, mikä tarkoittaa tyypillisesti 400 000 litraa kemikaaleja porakaivoa kohti. Kaupalliset toimijat pyrkivät pitämään kemikaalikoktailinsa tarkemman koostumuksen liikesalaisuuden piirissä, mikä tekee ympäristöriskien arvioinnista hankalaa. Ala kuitenkin kehittyy huimaa vauhtia. Tuotantoyhtiöillä on tiettävästi kehitteillä elintarvikekelpoinen vesisärötysneste, joka poistaisi yhden menetelmän negatiivisista ympäristövaikutuksista. Lisäksi on kokeiltu propaanin käyttöä nykyisten nesteiden asemesta, jolloin lopulta myös käytetty propaani kerätään takaisin talteen.

Paikallisten maanalaisten vaikutusten lisäksi erityisesti kaasuntuotannosta syntyy ilmansaasteita kuten pienhiukkasia, typen-, rikin- ja hiilenoksideja sekä lukuisa joukko haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC). Näillä on todettu olevan haitallisia vaikutuksia ihmisten terveyteen ja esimerkiksi savusumun (smog) syntyyn. Ympäristölainsäädäntö ja paikallisten vaikutusten selvittäminen voivat hillitä liuskeöljyn tuotannon kasvua merkittävästi maailmalla. Lisääntyvän tiedon myötä kiristyvä lainsäädäntö ja ympäristönormit voivat vaikuttaa myös tuotannon kannattavuuteen kohoavien tuotantokustannusten myötä. Lisäksi on epäilty pienten maanjäristysten esiintyvän aiempaa useammin vesisärötysmenetelmää käyttävillä tuotantoalueilla.