Viikon Video – There’s no Tomorrow (Onko meillä huomista?)
Oheinen 34 minuuttinen on Who Killed Economic Growth? -pätkän ohella suosikkini Oscar-ehdokkaaksi. Siinä käydään nykymeiningin ongelmat niin hyvin ja monelta kantilta läpi, kuin kyseisessä ajassa voi mielestäni käydä. Toki muutamia juttuja sivuutetaan, ja Dystopia-lasit on olleet silmillä leikkausvaiheessa, mutta jos videon ottaa keskustelun aloittajana, ei niinkään absoluuttisten faktojen esittelijänä, niin se toimii vallan erinomaisesti.
Itse asiassa niin erinomaisesti että minä ja pari muuta teimme siihen suomenkieliset tekstit, ettei kielimuuri haittaa. Ja kuten sanoin, vaikka tätä ei kokonaisena haluaisikaan niellä, niin ehkä kannattaa uhrata ajatus tai pari siihen, että entä jos merkittävä osa filmin esittämistä asioista on totta? Ne nimittäin paljolti ovat ihan tiedettyä faktaa, joihin nykyihminen syystä tai toisesta (syitä on useita) ei kertakaikkiaan halua tai pysty kiinnittämään huomiota. Jos ne ovat faktoja, niin kannattaisiko omaa tai yhteistä kurssia korjata hieman, tai alkaa aluksi vaikka puhumaan sen korjaamisesta julkisuudessa ainaisen ”Kaasu pohjaan, talouskasvua! Talouskasvuaaaa!” -mantran hokemisen ohella? Noh, oman kantani tähän voi selvittää lukaisemalla muutaman artikkelin blogistani…
Linkkasin filmin facebookissa. Jättämäni linkki keräsi 12 kommenttia, joista jotkut osin ahdistuneita. Kolme persoonaa jakoi filmin eteenpäin, joita edelleen jaettiin eteenpäin. Yksi facebook-kaverini vänkää filmin sanomaa vastaan, mikä oikeastaan vain lisää sen leviämistä. Vaikuttava filmi. 🙂
Kiitos. Joo, varsin tiukkaan puserrettu filmi kyllä, jonka vuoksi halusin sen tekstittää myös suomeksi ja saimme projektin liikkeelle pari kaverin kanssa. Voisi alkaa pitämään tuttaville ”leffailtoja” popkornin ja mehun kera. 🙂