Oheinen kirjamme näyteluku julkaistiin aiheensa tiimoilta ilmastotieto-blogissa – ja nyt siis myös täällä Kaikenhuipulla. Luku käsittelee öljyhuipun ja ilmastonmuutoksen kiemuraista suhdetta.
Kirjan Facebook-sivu on täällä, ja voit ennakkotilata sen omistuskirjoituksella lähettämällä meiliä Raulille (täällä vielä tarkemmat ohjeet tarvittaessa).
***************************
Pelastaako öljyhuippu meidät ilmastonmuutokselta?
Öljyhuipun, ja samalla muidenkin fossiilisten tuotantohuippujen myötä, voi herätä ajatus, että fossiilisia ei riittäisi poltettavaksi niin valtavia määriä kuin mitä ennusteissa on mainittu. Tämä pitää paikkansa. IPCC:n skenaariot (2007) fossiilisten tulevan käyttövauhdin kasvamisesta eivät ota huomioon näiden tuotannon geologisia rajoitteita. Asiaan vaikuttavat kuitenkin monet muutkin seikat.
Pelkät tunnetut öljyvarat polttamalla kasvatamme merkittävästi riskiä yli kahden asteen lämpenemiseen. Kahden asteen lämpenemistä on pidetty rajana, jonka ylityttyä riski itseään ruokkivaan ilmastonmuutokseen ja huomattavan rajuihin seurauksiin kasvaa nopeasti. Lähes puolet tästä lämpenemisestä, 0,8 astetta, on jo tapahtunut. Hitaiden mekanismien kautta lämpeneminen jatkuisi arviolta vielä toiset 0,8 astetta, vaikka lopettaisimme fossiilisten polttamisen tänään kokonaan. Ilmastotutkijoiden mallit ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten etenemisvauhdista korjautuvat jatkuvasti, mutta valitettavasti yleensä ihmiskunnan kannalta huonompaan suuntaan. Vaikutukset ovat alkaneet näkyä nopeammin kuin useimmat osasivat odottaa.
Päästöbudjetti
Tähän mennessä olemme päästäneet noin 500 gigatonnia hiilidioksidia, ja sen pitoisuus ilmakehässä on noussut tasolta 280 ppm tasolle 390 ppm.
Tutkijoiden meille asettama ”hiilibudjetti”, jolla on 63–92 % mahdollisuus pysyä alle kahden asteen lämpenemisessä, on 886 gigatonnia vuoteen 2050 mennessä. Siitä on jäljellä 565 gigatonnia.
Tunnetut öljyvarat polttamalla päästämme noin 550 gigatonnia hiilidioksidia.
Tunnetut maakaasuvarat polttamalla päästämme noin 350 gigatonnia hiilidioksidia.
Tunnetut kivihiilivarat polttamalla päästämme noin 2 000 gigatonnia hiilidioksidia.
Mikäli päädymme polttamaan lähestulkoon kaikki fossiiliset polttoainevaramme, meillä on edessämme asiantuntijoiden mukaan 4-6 celsiusasteen lämpeneminen ja todennäköisesti erilaisten takaisinkytkentöjen käynnistyminen. Näiden seuraukset muuttavat todennäköisesti planeetan ilmaston rajusti toisenlaiseksi siitä suhteellisen vakaasta ilmastosta, jossa ihmiskunta nykymuodossaan on syntynyt ja kehittynyt . Esimerkiksi ruuan tuotanto nykyisillä alueilla kärsii rajusti, ja loppuu monin paikoin kokonaan.
Vaikka polttamisen vauhti ei seuraavina vuosikymmeninä voikaan yltää useimpien IPCC:n skenaarioiden tasolle, hiilidioksidi pysyy ilmakehässä satoja vuosia. Ei ole vuosikymmenten aikajänteellä merkitystä miten nopeasti päästöt päästämme, jos ne kuitenkin päästämme. Itseään ruokkivat takaisinkytkennät käynnistyvät ilman suurempia ennakkovaroituksia, minkä jälkeen päästöjen vähentäminen rajustikaan ei enää auta. Öljyhuipun myötä tulevat ongelmat voivat kuitenkin peittää ilmastonmuutoksen taakseen ja viedä pois ne voimavarat, joita sen hillintään ja siihen valmistautumiseen voitaisiin muuten käyttää. Tilannetta synkentävät aerosolit, joita poltettaessa pääsee ilmakehään. Ne ovat arvioiden mukaan hillinneet lämpenemistä jopa useilla asteen kymmenyksillä, sillä ne heijastavat osan auringon energiasta takaisin avaruuteen. Toisin kuin hiilidioksidi, aerosolit pysyvät ilmakehässä vain viikkoja tai kuukausia. Jos lopetamme tai vähennämme polttamista, poistuu nopeasti myös aerosolien viilentävä vaikutus.
Voisiko öljyhuipun aiheuttama talouden taantuma vähentää kulutusta pysyvästi ja näin pysäyttää ilmaston lämpenemisen? Ensinnäkään ilmastomuutosta ei voi enää pysäyttää, sillä valtamerien kohonneen lämpötilan palautuminen normaaliksi vie jopa tuhat vuotta, vaikka kaikki ilmastoa lämmittävät päästöt lopetettaisiin tänään. Toiseksi, fossiilisen energian ja etenkin öljyn käyttöä on vaikeaa vähentää nopeasti, sillä yhteiskuntamme on siitä lähes täysin riippuvainen. Hinnan noustessa kulutusta kyllä tuhoutuisi länsimaissa, mutta kehittyvissä talouksissa juhlat vielä jatkuisivat. Hinnan laskettua riittävän alas, öljyn kulutus lähtisi meilläkin taas nousuun. Samalla kun päästöt taantuman myötä vähenevät, vähenee myös kyky ja halu rakentaa vähäpäästöistä energiantuotantoa. Ainoastaan globaali kokonaispäästöjen alentaminen pidemmän ajan kuluessa hidastaa ihmisen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä. Pelkkä talouden paikallinen aaltoilu ei siihen vielä riitä.
Mitä tämä ”hiilibudjetti” tai halutut päästövähennykset tarkoittaisivat tavallisen suomalaisen kannalta? Hiilipäästömme ovat noin 10 tonnia vuodessa, kun intialaisella ne ovat noin yhden tonnin. Suomalaisen päästöjä pitää leikata 8 tonnilla. Tämä tarkoittaisi, että voisimme autoilla ja liikkua lähes nykyiseen malliin. Ja ei sitten paljon muuta. Ei lämmitystä. Ei sähköä. Ei ostoksia. Ei töitä. Ei palveluita. On hämmentävää, miten päästövähennyksen tarpeen massiivisuus ei ole lukuisista raporteista huolimatta auennut poliitikoille, kansalaisille tai edes kaikille ympäristöjärjestöille. Meillä tuntuu edelleen olevan varaa vastustaa lähes kaikkia vähäpäästöisiä energian tuotantotapoja tuulivoimasta ydinvoimaan.
Energiaturvallisuus, öljyhuippu, ilmastonmuutos…
Öljyhuippuun varautuminen on myös ilmastonmuutoksen hillintää, jos vähennetään yhteiskunnan öljyriippuvuutta sen sijaan, että keskitytään vain turvaamaan polttoaineiden saanti. Jos hallittua siirtymää öljypohjaisesta yhteiskunnasta ei saada tehtyä ajoissa, öljykriisiin tullaan reagoimaan kaikin keinoin, kuten korvaamalla tavanomaista öljyä epätavanomaisella.
Ongelma on, että lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä öljyhuippuun varautuminen monesti vahvistaa ilmastonmuutoksen taustatekijöitä ja vaarantaa kansainvälisten ilmastosopimusten tai hiiliverojen käyttöönoton. Tähän varautumiseen kuuluu esimerkiksi:
- kahdenväliset sopimukset öljyntoimituksista
- öljyn kohoavan hinnan kannustin sen tuotantoon ja etsintään
- marginaalisempien epätavanomaisten lähteiden käyttöönotto
- CtL-, GtL- ja BtL-laitokset, jotka lisäävät kokonaispäästöjä
Esimakua energiaturvallisuuden, talouden turvaamisen ja ilmastonmuutoksen torjunnan välisestä törmäyksestä on jo saatu. Muun muassa Kanada ja Yhdysvallat haraavat kansainvälisiä päästösopimuksia vastaan, sillä esimerkiksi Kanada saa merkittäviä tuloja öljyhiekastaan. Toisella kädellä samat maat kuitenkin pyrkivät vähentämään autokantansa keskikulutusta ja öljyriippuvuuttaan, mikä samalla palvelee myös ilmastonmuutoksen hillintää. Presidentti Barack Obama julisti 2008 valituksi tultuaan aloittavansa planeetan tervehdyttämisen. Vuonna 2012 hän toisaalta lupasi kotimaista öljyä porattavan ”kaikissa mahdollisissa paikoissa”. Kiina on maailman nopeimpia ydinvoiman, tuulivoiman ja aurinkoenergian käytön kasvattajia, mutta lisäksi maassa otetaan uusi kivihiilivoimala käyttöön noin viikon välein. Talouden kasvattamisen, ilmastonmuutoksen hillinnän ja energiaturvallisuuden kesken on valtavia ristiriitoja.
Suomessa epäjohdonmukaisesta ilmastopolitiikasta kielii hiilidioksidipäästöön kytketty porrastettu autoverotus. Äkkiseltään se vaikuttaa järkevältä – enemmän saastuttavalle ja kuluttavalle kulkupelille lyödään korkeampi hintalappu. Ongelma on siinä, että mitataan väärää asiaa. Ilmaston lämpenemistä ei hidasta uusien myytyjen autojen keskimääräisen päästötason aleneminen, vaan liikenteen kokonaispäästöt pidemmällä aikavälillä. Mikäli uusia vähäpäästöisiä autoja myydään (ja niillä ajetaan) aiempaa enemmän, kokonaispäästöt voivat kasvaa.
Päästövähennystoimet ja öljyhuippu
Miten ilmastonmuutoksen hidastaminen vertautuu öljyhuippuun? Ilmastonmuutosta ehkäisevät toimet tähtäävät pääosin vuosikymmenien päähän. Öljyhuipun vaikutukset puolestaan alkavat näkyä lähes välittömästi ja varautumistoimien pitäisi olla nopeita. Kriisien ja muutosten nopeus on siis varsin eri luokkaa. Öljyntuotannon hidas kasvu ja sen seuraukset aiheuttavat maailmantaloudessa jo nyt tuhoisaa jälkeä, vaikka teknisesti varsinainen tuotantohuippu voi olla vielä vuosien päässä tulevaisuudessa. Hallitsemattoman öljyntuotantohuipun laukaiseman äkillisen muutoksen seuraukset voivat olla teollistuneen yhteiskunnan kannalta vakavuudessaan verrattavissa ilmastonmuutoksen seurauksiin. Lisäksi yhteiskunnan rakenteellinen öljyriippuvuuden vähentäminen vie vähintään 10–20 vuotta. Nyt rakennettu hiilivoima on käytössä vielä vuosisadan puolivälissä. Nyt myyty uusi katumaasturi on sekin käyttökunnossa ehkä pitkälle 2020-luvulle. IEA:n mukaan nykytahdilla vuoden 2017 jälkeen kaikkien uusien tehtaiden ja voimalaitosten tulisi olla nollapäästöisiä, sillä jo rakennettu infrastruktuuri on lukinnut päästömme vuosikymmenten päähän.
On järkyttävää, että ihmiskunta tyytyy edelleen lähinnä väittelemään ilmiön olemassaolosta, kun mittavien toimien viimeinen looginen aloitusajankohta on jo kaukana menneisyydessä. Tämä pätee sekä öljyhuippuun että ilmastonmuutokseen.
Talousvaikeuksista ja energian hinnannoususta johtuen öljyhuippu voi rampauttaa myös investoinnit ilmastonmuutoksen hillintään pitkällä tähtäimellä. Ihmiskunnalla tuntuu olevan varaa suojella ympäristöään ja välittää toimintansa pitkän ajan seurauksista vain silloin, kun talous kasvaa ja elintaso on korkealla. Lyhyen aikavälin hyvinvointi (tai hengissä selviäminen) talloo lähes poikkeuksetta pitkän aikavälin tavoitteet alleen. Professori Jukka Tuomelan sanoin, ”Näyttää siltä, että voimme pelastaa maapallon vain, jos se on taloudellisesti kannattavaa.”
+2 astetta celsiusta
Kahden asteen ”turvallisena” pidetty lämpötilan nousu, ja siihen yhdistetty 450 ppm:n ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ovat tavoitteitamme vain, koska olemme sopineet niin. Sekä +2 astetta että 450 ppm ovat kuitenkin venäläistä rulettia, jota pelaamme tulevaisuudellamme. Eri mailla on ruletissa eri panokset, sillä ilmastonmuutoksen vaikutukset jakautuvat epätasaisesti. 450 ppm:n pitoisuus on joidenkin ilmastotutkijoiden mukaan liian korkea, ja esimerkiksi NASAn James Hansen on laskenut tavoitteen 350 ppm:n pitoisuuteen pidemmällä aikavälillä – ja tuo taso ylitettiin jo viime vuosituhannella. Tämä voi tuntua monista epäreilulta, sillä olimme vasta hiljalleen tottumassa siihen, että päästöille kenties pitää joskus tehdä jotain (ja että tiede ja teknologian kehitys kyllä hoitaisivat ongelman). Tilanne muistuttaa hieman öljyhuippua, joka eräänä päivänä todisteiden valossa siirrettiin kaukaa tulevaisuudesta menneisyyteen. Samalla vedettiin vessanpöntöstä haaveet rauhallisesta ja järjestelmällisestä tilanteeseen sopeutumisesta. Luonto ei välitä siitä, mikä meistä tuntuu mukavalta ja mikä ei. Totuus ei löydy äärimmäisten mielipiteiden keskeltä, vaan sieltä, missä se fysiikan lakien mukaan on.
Voisi kuvitella, että ihmiskunnan päästövähennykset olisivat vuosikymmenten tietoisuuden ja neuvotteluiden jälkeen jo hyvässä vauhdissa. Valitettavasti tilanne on täysin päinvastainen: emme ole hädin tuskin kyenneet edes hidastamaan vuosittaisten päästöjen kasvunopeutta, saati vähentämään niitä. Nyt meidän kuitenkin pitäisi sopia entistä nopeammista ja isommista päästövähennyksistä samalla, kun maailmantalous rypee kriisissä. Aikaa ei ole teknologioiden kehittelyyn laboratorioissa: joko otamme kaikki nyt hyllystä löytyvät keinot päästöjen vähentämiseksi käyttöön tällä vuosikymmenellä, tai peli on menetetty. Monet ympäristöjärjestöt ja Vihreät ovat julkisesti kannustaneet Saksaa luopumaan ydinvoimasta. Se ikävä kyllä tarkoittaa, että uusiutuvien lisäksi Saksa rakentaa runsaasti fossiilista energiantuotantoa, jonka käyttöikä on jopa puoli vuosisataa. Fossiilisten, ja ennen kaikkea kivihiilen, synninpäästöksi kaavailtu hiilen talteenotto ja varastointi (CCS) on ristiriitainen teknologia. Se heikentää energiantuotannon hyötysuhdetta, lisää investointien ja polttoaineiden kustannuksia sekä pahentaa niiden tuotantopaineita. CCS:n pitkän ajan vaikutukset ovat heikosti tunnetut ja kaupallisen mittakaavan kustannukset valtavat. Sen massiivinen ja nopea käyttöönotto on kuitenkin esimerkiksi IEA:n, IPCC:n ja OECD:n päästövähennyssuunnitelmissa isossa osassa.
Menetetty peli tarkoittaa itseään ruokkivaa ilmastonmuutosta, jonka hidastamiseksi on enää tehtävissä varsin vähän. Öljyhuipun kohdalla se tarkoittaa romahtavaa taloutta ja kansainvälisen tilanteen kärjistymistä, yleistyviä resurssisotia ja luonnonvarojen kahmimista sekä globaalin talouden ja kaupankäynnin romahtamista.
Kun lähestymme kääntöpistettä, jossa ilmastonmuutos alkaa ruokkia itseään, on meillä käytössämme vielä erinäisiä ilmastonmuokkauksen keinoja. Nämä keinot vaihtelevat toteutuskelpoisista ”hullujen tiedemiesten päähänpistoihin”, mutta todennäköisesti joudumme ottamaan käyttöön niitäkin. Esimerkiksi Risto Isomäki on koonnut erääseen kirjaansa 66 tapaa sitoa hiiltä ja parantaa maapallon heijastuskykyä. Keinojen skaala on varsin laaja kattojen maalaamisesta valkoiseksi aurinkoa heijastavien rikkipartikkeleiden sirottelemiseen ilmakehään.
Näistä puhumista ja näiden kehittelyä on pidetty myös takaoven tarjoamisena polttamisen jatkumiselle. Lisäksi esimerkiksi heijastavuutta lisäävät keinot eivät vaikuta mitenkään vaikkapa valtamerien happamoitumiseen, joka uhkaa monia merien ekosysteemejä ja lajeja (ja siten esimerkiksi kalastusta). Useimmat keinoista myös vaativat jatkuvaa ylläpitoa, joten niiden käyttämistä tulisi jatkaa vähintään vuosisatoja. Jos heijastavuutta lisäävät toimet jossain vaiheessa äkisti loppuisivat, maapallo lämpenisi todella nopeasti ja rajusti. Nopean muutoksen seuraukset eri eliölajeille olisivat tuhoisia, sillä lajien sopeutuminen vaatii aikaa.
Kansainvälinen yhteistyö
Ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatisi johdonmukaisia maailmanlaajuisia toimia ja sitovia päästörajoituksia. Tähän yhtälöön sopii huonosti eri valtioiden itsekäs energiaturvallisuuden maksimointi muiden kustannuksella öljyhuipun koittaessa. Hallitsematon öljyntuotantohuippu voi siis käynnistää lumivyöryefektin, jonka seurauksena lapsenlapsemme pääsevät kokemaan myös hallitsemattoman ilmastonmuutoksen. Tuossa vaiheessa heillä ei välttämättä ole jäljellä helposti saatavilla olevaa energiaa seurausten helpottamiseksi ja niihin sopeutumiseksi. Hallittu öljyhuippu ei tätä lumivyöryefektiä vielä yksin pysäytä, mutta antaa siihen edes mahdollisuuden.
Kansainvälisen yhteistyön toimivuudesta myönteisenä esimerkkinä toimii otsonikadon laajenemisen uhan torjuminen. Yläilmakehän otsoni suojaa planeettamme auringon UV-säteiltä, ja ensimmäiset tieteelliset selvitykset otsoniongelmasta saatiin 1976. Vuonna 1985 maailmaa hätkähdytti uutinen, jonka mukaan ihmisen ilmakehään päästämät kemialliset yhdisteet (kuten CFC) olivat aikaansaaneet Antarktiksen yläpuolisen otsonikerroksen merkittävän ohentumisen. Tulevaisuus näytti uhkaavalta, mutta jo 1987 Montrealin pöytäkirjassa teollisuusmaat sopivat otsonikatoa aiheuttavien kemiallisten yhdisteiden käytön rajoittamisesta. CFC-päästöt vähenivät ja otsonikerroksen mahdollisesti 2060-luvulle ulottuva elpyminen on alkanut.
Montrealin sopimuksen kanssa samoihin aikoihin Brundtlandin komissio luovutti kestävän kehityksen raporttinsa ja latu aukesi vuoden 1992 Rio de Janeiron ilmastokokoukselle (UNFCCC). Miten näin lupaavan alun jälkeen olemme onnistuneet päätymään nykyisenkaltaiseen umpikujaamme? Yksi syy on, että CFC-yhdisteet eivät ole yhteiskunnan primäärienergiaa. Niiden poistaminen ei välittömästi iske talouskasvuun, yhteiskunnan toimintakykyyn ja energiaturvallisuuteen. Korvike CFC-yhdisteille löytyi lopulta varsin helposti. Teollisuusmaat näyttävät siis kykenevän nopeisiin muutoksiin ja leikkauksiin, kunhan keskeistä talouskehitystä ei uhata. Fossiilisten polttoaineiden syrjäyttämisen kohdalla tilanne on täysin toinen, eikä kiirettä näytä olevan. Vuosikymmenten puheista ja lupauksista huolimatta merkittävä vihreä talouskasvu on jäänyt toteutumatta samaten kuin globaalit päästörajoitukset tai hiiliverotkin. Talouskasvun tarjoilemaa kakkua ei voi sekä syödä että säästää jälkipolville.
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Maaliskuu 2013
Alla oleva teksti on luonnos Suomi Öljyn Jälkeen -kirjaan raaka-ainemarkkinoita ja niiden vaikutuksia öljyn hintoihin esittelevästä luvusta.
Kirjalla on nyt myös Facebook-sivu, johon päivitellään kirjan kuulumisia. Käy tykkäämässä ja laita jakoon!
**********************
Eri markkina-instrumenteilla käytävä öljykauppa vaikuttaa raakaöljyn hintaan. Näitä vaikutuksia ei voi yksinkertaistaa väittämällä korkeiden hintojen olevan yksinomaan öljymarkkinoiden, spekuloijien tai institutionaalisten sijoittajien syytä. Samaten on arveluttavaa väittää, että markkinoilla oleva hinta muodostuu tehokkaasti todellisen kysynnän ja tuotannon mukaan, riippumatta siellä hääräävistä toimijoista. Seuraavaksi taustoitetaan hieman markkinoilla vaikuttavia tekijöitä, joita mediakin aika ajoin nostaa esiin[i].
Spekuloijat
Spekulointi on pohjimmiltaan sitä, että ostaa (tai myy) jotain siinä uskossa, että sen voi myöhemmin myydä kalliimmalla (tai ostaa takaisin halvemmalla). Spekuloijat ovat helppoja ja yleisiä syntipukkeja, kun raaka-aineiden, polttoaineiden tai muiden hyödykkeiden maailmanmarkkinahinnat nousevat ja aiheuttavat levottomuutta ja ongelmia.
Mikä spekuloijien arvostelijoilta yleensä unohtuu, on se, että spekuloijat eivät tee tiliään yksinomaan nousevilla hyödykkeiden hinnoilla. He tekevät tilinsä myös laskevilla hyödykkeiden hinnoilla. Näiden kauppiaiden ammattitaitoon kuuluu, yksinkertaistaen, arvata (tai tietää) mihin suuntaan jonkin tietyn hyödykkeen hinta kehittyy. He siis haistelevat trendejä, hankkivat tietoa markkinoilta ja tuotannosta ympäri maailmaa, ja sen perusteella lyövät vetoa joko nousevan tai laskevan hinnan puolesta tietyllä aikavälillä. Näin he myös antavat tuottajille ja kuluttajille, siis markkinoille ylipäätään, signaaleja siitä, tulisiko tuotantoa lisätä tai vähentää, tai olisiko kenties aika etsiä kokonaan korvaava hyödyke. Spekuloijien toiminta on myös välttämätöntä likviditeetin kannalta, sillä spekuloijat pystyvät tekemään muille markkinatoimijoille osto- ja myyntitarjouksia silloinkin kun muita myyjiä tai ostajia ei ole riittävästi. Spekuloijat ovat siis merkittävä osa sitä näkymätöntä kättä, jonka sanotaan ohjailevan markkinoita. Miten hyvin tai huonosti tämä markkinoiden ohjailu on tapahtunut viime aikoina, tai miten se soveltuu hyödykkeisiin joiden kysyntä ja tuotanto eivät ole kovinkaan elastisia, kuten raaka-öljy, on oma kysymyksensä. Spekuloijat ja rahastot, vaikka toimivatkin öljymarkkinoilla, eivät pysty itse tuottamaan, varastoimaan tai jalostamaan öljyä, eivätkä ne siten voi myydä sitä edelleen todelliselle öljynkuluttajalle. Heidän öljykauppansa tapahtuu vain paperilla. Ne eivät siis suoraan muuta reaalitalouden materiaalivirtoja, vaan ainoastaan rahavirtoja ja hintatasoja.
Spekuloijat tekevät tuloksensa siis hintojen vaihteluilla, ja itse hintojen suunta on yhdentekevä. Ainoastaan stabiilit markkinat, joissa hinnat eivät juuri muutu, ovat epäedulliset spekuloinnille. Toisaalta markkinat, joilla hintakehitys ei muodostu minkään järkevän logiikan mukaan, ovat myös myrkkyä spekuloijille, sillä tällaisia hintakehityksiä on mahdotonta ennakoida. Toki tilaisuuden tullen spekuloijat keikuttavat venettä ja käyttävät porsaanreikiä mikäli niitä heille tarjotaan, sillä veneen keikkuminen on se mistä he palkkansa saavat. Kaikesta tästä huolimatta olisi epäoikeudenmukaista syyttää vaikkapa nousevia öljyn hintoja pelkästään pahojen ja ahneiden raaka-ainekauppiaiden aikaansaannoksiksi.
Rahastot ja institutionaaliset sijoittajat öljyfutuurimarkkinoilla
Vielä jokin vuosikymmen sitten öljykauppaa käytiin pääasiassa tarkoituksena myydä tuotettua tai ostaa kulutettavaa öljyä. Kun raaka-ainekauppaan tulivat mukaan institutionaaliset sijoittajat kuten eläkerahastot, sijoituspankit ja muut rahastot valtavine varoineen, öljykaupan luonne ja ennustettavuus muuttuivat melko täydellisesti. Lisää muutoksia tuli 2000-luvulla kaupankäynnin sähköistämisestä, jolla se tuotiin huomattavasti laajemman yleisön saataville.
ETF-rahastot ovat pörssissä kaupattavia rahastoja, joiden osuuksia yksittäiset sijoittajat voivat ostaa. Nämä rahastot eivät kuitenkaan halua itse öljyä toimitettavaksi. Ne haluavat ainoastaan sijoittaa öljyyn. Yksinkertaistaen, mikäli ne ovat ostaneet 3 kk öljyfutuureita, niin ennen kolmen kuukauden kulumista niiden täytyy myydä futuurit ja ostaa uudet. Tätä kutsutaan termillä roll-over. Kyseessä on samantyyppinen ilmiö, jossa vaikkapa Kreikan tulee saada velkakirjansa myytyä uudestaan markkinoilla kun niiden takaisinmaksuaika lähestyy.
Tärkeä huomio on kuitenkin se, että raaka-aineisiin sijoittaminen tällä tavalla tuottaa ainoastaan jos kyseisen raaka-aineen hinta nousee tietyllä aikavälillä. Raaka-aineet eivät tuota osinkotuottoja. Niihin sijoittamisen järkevyys nojaa niin sanottuun suuremman typeryksen -oletukseen. Tämä tarkoittaa sitä, että jostain löytyy vielä suurempi typerys, joka maksaa kyseisestä raaka-aineesta vielä enemmän.
ETF-rahastot toimivat siinä mielessä myös konemaisesti, että ne ostavat profiilinsa mukaisesti esimerkiksi öljyfutuureita riippumatta niiden päivän hinnasta tai ostamisen järkevyydestä itse sijoitustoiminnan näkökulmasta. Tämä vääristää markkinoita ja siellä muodostuvia hintoja, sillä tiettynä hetkenä markkinoille voi periaatteessa tulla ostaja (ETF-rahasto), jonka tarkoitus on hankkia suuri määrä öljyfutuureja ilman, että ostaja itse suoraan välittää hinnasta. Markkinoilla, joiden pitäisi toimia rationaalisesti, tällainen epärationaalinen käyttäytyminen tekee muidenkin rationaalisen käyttäytymisen mahdottomaksi, tai ainakin haastavaksi ja entistä riskialttiimmaksi.
Rahastojen tarve uusia ”paperiöljynsä” luovat markkinoille myös keinotekoisen hinta-paineen ylöspäin, mitä voimistaa öljymarkkinoiden tiukkuus, eli tuotannon kyvyttömyys kasvaa todellisen kysynnän mukana. Nouseva hinta puolestaan houkuttelee lisää sijoittajia kuplaan, joka ennen pitkää puhkeaa.
Todelliset öljyn ostajat, jotka haluavat öljyn fyysisesti toimitettavaksi, joutuvat maksamaan öljystään saman turvonneen hinnan kuin sijoittajatkin. Tämä on luonut raaka-ainemarkkinoille ja jalostusteollisuuteen mielenkiintoisen ilmiön, joka johtuu öljyn suosiosta rahastojen sijoituskohteena. Bensiini, joka on öljyn jaloste, on ollut ajoittain halvempaa raaka-ainemarkkinoilla kuin raaka-öljy, josta bensiini valmistetaan. Jalostamo on siis joutunut ajoittain maksamaan raaka-aineestaan enemmän kuin mitä se on saanut omasta tuotteestaan. Pidemmät sopimukset toki tasaavat tilannetta jalostamoiden kannalta, mutta tilanne on silti ongelmallinen.
Kun mukaan tuodaan vielä kauppiaiden (myös asiantuntemattomien, jotka eivät toimi lähimainkaan rationaalisesti) räjähdysmäisesti kasvanut määrä ja sähköisen kaupanteon helppous, markkinoiden tilanne on vähintäänkin mielenkiintoinen. ”Paperiöljyä” on markkinoilla huomattavasti enemmän kuin fyysistä öljyä. Ajatus on maallikolle järjenvastainen, mutta kuvaa hyvin sitä todellisuudesta irtautunutta maailmaa, jossa valtaosa sijoitustoiminnasta nykyisin toimii. Vaikka se onkin oma maailmansa, niin sen tapahtumat valitettavasti valuvat viiveellä myös reaalimaailmaan.
Öljyn tuotantohuipun alueella merkittävää varatuotantokapasiteettia ei ole, ja kysynnänkin ollessa joustamatonta hinnanmuutokset voimistuvat. Tämä sopii spekuloijille erittäin hyvin, ja heidän toimintansa voimistaa näitä hinnanvaihteluita entisestään. Öljyn tuotantohuipun realisoituessa ja muuttuessa yleisesti hyväksytyksi tosiasiaksi yhä suuremmalle joukolle sijoittajia, on melko varmaa, että kysyntä tulee pysymään jatkuvasti korkealla tarjontaan nähden. Tämä tulee pitämään myös hintojen trendin nousevana. Tällä perusteella onkin helppo sijoittaa rahastoihin, jotka mahdollistavat edes jonkinlaisen ansaintamahdollisuuden sinänsä ei-toivotusta ilmiöstä.
[i] Lisää öljymarkkinoiden toiminnasta saa esimerkiksi Dan Dickerin kirjasta Oil’s Endless Bid – Taming the Unreliable Price of Energy to Secure Our Economy. Se tarjoaa varsin mielenkiintoisen sisäpiiriläisen näkemyksen öljymarkkinoihin ja niiden mullistuksiin parina viime vuosikymmenenä
Kauan ja hartaasti kirjoitettu teoksemme Suomi öljyn jälkeen alkaa olla valmis. Se on menossa painoon viikolla 9, ja alustavasti julkaisutilaisuutta on suunniteltu maaliskuun viimeiselle viikolle Helsinkiin.
Kirjan pituudeksi tuli reilu 300 sivua + liitteet. Ihan pamfletista ei siis ole kyse, vaan todella tuhdista tietopaketista (lähde/loppuviitteitäkin kertyi jostain hieman yllättävästi 275 kpl). Toisaalta, sellaista lähdin alun perin kirjoittamaankin, ja Harrin ja Heikin panos ei ainakaan päässyt lyhentämään kirjaa. Esilukijoilta tähän mennessä saatu palaute on ollut erittäin suotuisaa ja rohkaisevaa.
Suositushinta kirjalle on 28 euroa. Kirjan voi ennakkotilata jo kustantajalta hintaan 26 e (sis postikulut). Olen tilannut kirjaa myös itselleni myytäväksi täältä blogin sekä muutaman muun kanavan kautta. Hintaluokka on sama kuin Intolla – bonuksena saa minulta omistuskirjoituksen sekä hyvän mielen kirjailijan suorasta tukemisesta. Jos haluat ostaa useamman kappaleen lähipiirille lahjoitettavaksi tms. niin jonkinlaista paljousalennusta kannattaa pyytää.
Otan siis ennakkotilauksia vastaan minäkin – laita rohkeasti meiliä osoitteeseen raulipartanen@gmail.com. Kerro ainakin:
– Toimitusosoite
– Omistuskirjoituksen vastaanottajan nimi (jos eri kuin toimitusosoitteessa)
– Kuinka monta kappaletta haluat (jos tulee eri omistuskirjoitukset useampiin teoksiin niin kerro)
Laitan sähköpostilla jossain vaiheessa tiedot maksusta, ja sitten kun maksu on tilillä ja kirjat pöydälläni, pistän ne postiin.
Kiitos kaikille kirjaprojektia tukeneille ja siinä kannustaneille – ja ennakkoon kiitos kaikille jotka kirjan hankitte ja ennenkaikkea luette. Muistakaa pistää sanaa kiertämään – Kirjan Facebook-sivu löytyy täältä.
PwC:n tuore raportti liuskeöljystä on kouluesimerkki siitä, miten luodaan vääristyneitä otsikoita niin sanotun executive summaryn avulla.
PriceWaterhouseCooper julkaisi äskettäin raportin liuskeöljyn tuotannon näkymistä ja sen vaikutuksista öljyn hintoihin ja maailman talouteen. Mielenkiintoisesta raportista löytyy paljon muutakin, mitä otsikot kertovat:
Shale oil ’to boost world economy by up to $2.7tn (BBC)
Shale oil could boost global GDP by $2.7T a year: PwC (Financial Post)
Shale oil surge poses threat to renewable energy, PwC warns (The Guardian)
Selvitys: Liuskekaasu pelastaa maailman talouden (Tekniikka & Talous)
Yhteenveto, johon lehtien otsikointi yleensä paljolti perustuu, tarjoilee esimerkiksi seuraavia herkkupaloja kontekstistaan irrotettavaksi:
- Liuskeöljyn tuotanto voi kasvaa 14 miljoonaan barreliin päivässä 2035 mennessä.
- Tämä laskisi öljyn markkinahintoja 25–40 prosenttia nykyisistä
- Lisääntynyt liuskeöljyn tuotanto lisäisi vuoden 2035 globaalia bkt:tä 2,3–3,7 % (arvo nykydollareissa 1,7–2,7 biljoonaa)
- Yllämainittu kasvu jakautuisi kuitenkin epätasaisesti – Öljyntuojat saisivat suuremman hyödyn siinä missä nykyiset öljynviejät (esim. Venäjä ja Saudi-Arabia) kärsisivät alentuneista hinnoista – paitsi jos lisäävät omaa (liuske)öljyn tuotantoaan.
- Geopolitiikan valtaa siirtyy pois Opec-mailta verrattuna nykynäkymiin.
- Öljy-yhtiöille tulee tarve suunnitella investointejaan uudestaan – kannattaako niiden enää investoida kalliiseen syvänmeren tai arktisen alueen tuotantoon?
Entä se konteksti? Sivulla 6 on laatikko avainolettamuksista, joihin koko raportti nojaa:
-
Liuskeöljyn globaalin tuotannon laajentuminen on riippuvainen siitä, että maailman liuskeöljyvarat ovat hyvälaatuisia ja tuotantovaatimuksiltaan verrattavissa nyt Yhdysvalloissa tuotannossa oleviin esiintymiin. Tarvitaan merkittävää varojen arviointia ja tutkimista, jotta varojen todellinen määrä ja laatu saadaan selvitettyä.
- Kommentti: Siis raportti nojaa lähtökohdiltaan täysin hypoteettiseen ja varmistamattomaan oletukseen siitä, että muun maailman liuskeöljyvarat ovat suurin piirtein samanlaisia, mitä ne ”alimmat hedelmät” joita Yhdysvalloissa nyt poimitaan. Raportit esimerkiksi näiden alueiden tuotantokaivojen kehittymisestä viime vuosina ei rohkaise tähän suuntaan, sillä jatkuvasti joudutaan poraamaan yhä enemmän uusia kaivoja jotka ehtyvät yhä nopeammin.
-
Kaupallisen mittakaavan tuotanto Yhdysvaltojen ulkopuolella on ollut tähän mennessä pettymys. Raportti olettaa että 2015 mennessä tuotanto on käynnistetty, ja nousee miljoonaan tynnyriin päivässä 2018 mennessä, ja jatkaa siitä kasvuaan.
- Kommentti: Muutamia hankkeita on käynnistymässä. Jos ne etenevät hyvin, niin miljoona tynnyriä 2018 mennessä on ihan realistista. Mutta raju ja nopea tuotannon lisäys vaatii yhä enemmän poraamista, ja se vaatii yhä enemmän porauskalustoa. Ottaen huomioon, että liusketuotanto syö porauskalustoa jopa kolminkertaisella vauhdilla perinteiseen tuotantoon verrattuna (lähde), niin voi olla että pullonkauloja tulee laitteiston ja sitä operoivan ammattitaitoisen työvoiman kohdalla. Uuden liuskeöljykaivon keskimääräinen alkutuotanto Bakkenissa on 300–400 bbl / päivä, ja kaivojen tuotanto hiipuu keskimäärin suunnilleen 0,2 % päivässä (lähde).
-
Liuskeöljyn tuotannon kehitys tarvitsee sitä tukevan sääntelyn – jonka toisaalta pitää ottaa huomioon paikallinen ympäristönsuojelu. Samalla tämän sääntelyn pitää olla linjassa hallinnon päästövähennystavoitteiden ja energiaturvallisuuden kanssa. Eri valtiolla nämä tavoitteet vaihtelevat, ja raportissa on otettu huomioon esimerkiksi Euroopan todennäköisesti hitaammin kehittyvä liuskeöljyn tuotanto.
- Kommentti: Mikäli haluamme säilyttää mitään mahdollisuuksia pysyä alle 2 asteen lämpenemisessä, niin se liuske-energia täytyy jättää sinne liuskeeseen. Piste. Kyseessä on siis lähinnä politikointi ja se, miltä eri energiavaihtoehdot saadaan näyttämään paperilla ja sopimuksissa. Tällä ei ole paljoakaan, jos mitään, tekemistä sen kanssa, mitä todelliset päästövaikutukset ovat. Raportti kuitenkin olettaa että Euroopassa fossiilisen teollisuuden ja poliitikkojen tulee käyttää enemmän aikaa kansalaisten sumuttamiseen päästöasioissa kuin Yhdysvalloissa tai Venäjällä, ja tämä varmasti pitääkin paikkansa.
Mitä raportin avainolettamuksissa ei tuotu ilmi? Hinta. Liuskeöljyn ja kaasun tuotanto Bakkenissa tällä hetkellä antaa noin 65 USD/BOE (Barrel of Oil Equivalent) keskihinnan (lähde). Kun kaivon poraamisen pääomakustannus (pois lukien tuotantokustannukset) on noin 11 miljoonaa dollaria, ja siitä saatavan öljyn ja kaasun arvo suunnilleen saman verran, on toiminta tappiollista. Investointeja ei kuitenkaan lasketa menoiksi, vaan investointeihin tehdään poistoja, joten tulos ja tase eivät kerro suoraan toiminnan kaupallisesta kannattamattomuudesta. Niin kauan kun pankit lainaavat yrityksille lisää rahaa, ne voivat jatkaa tätä toimintaansa. Jos lainahanat ehtyvät pankkien tajutessa todelliset riskit, ehtyvät myös liuskekaasun ja -öljyn tuotanto. Toinen vaihtoehto on se, että öljystä ja kaasusta saatava keskihinta nousee suhteellisen merkittävästi. Mutta tällöin ei voida puhua enää PWC:n mainitsemasta suhteellisen halvasta öljystä ja kaasusta – kalliilla öljyllä ja kaasulla ei voida sinällään korvata halpaa öljyä ja kaasua. Näiden markkinahinnat voivat tarjonnan kasvaessa toki pudota, mutta ajan myötä se poistaa marginaalisesti tuotantokustannuksiltaan kalleimman öljyn markkinoilta, ja hinnat nousevat. Se mekanismi, jolla kalliin öljyntuotannon lisäys on kannattavaa samalla kun öljyn hinnat laskevat nykyisistä jopa 40 % jää tuntemattomaksi. Tilanne vaikuttaa siltä, että halutaan sekä syödä että saada kakku samanaikaisesti.
Oletus öljyn kokonaistuotannosta
PwC käyttää skenaarionsa pohjana EIA:n ennustetta öljyntuotannon kehityksestä seuraavina vuosikymmeninä(+28 % 2035 mennessä). Sen mukaan öljyn (pois lukien liuskeöljy) tuotanto kasvaa tasaisesti yli 100 miljoonan tynnyrin päivävauhdin 2040 mennessä. Huomioitavaa oheisessa kuvassa on myös siinä näkyvä tuotannon notkahtaminen 2013–2015 aikavälillä (ns Supply Crunch, josta monet ovat varoittaneet jo vuosia, mutta josta esimerkiksi Suomessa ei ole missään yhteydessä mainittu mitään – paitsi tietysti Suomi öljyn jälkeen -kirjassamme)
Kyseinen öljyn kokonaistuotannon kehitys ei monien mielestä ole realistinen. Liian suuri osa tulevasta öljyntuotannosta riippuu öljylöydöistä, joita ei ole vielä edes tehty. Liuskeöljyn tuotannon nouseminen kyllä paikkaa perinteisen öljyntuotannon hiipumista, mutta oheisessa kuvassa myös perinteinen tuotanto kasvaa ja liuskeöljy on liimattu rohkeasti sen päälle – ja tästä optimistisesta oletuksesta kumpuavat myös lausunnot öljyn laskevasta hinnasta tulevaisuudessa. Hinta tuskin tulee pidemmällä aikavälillä laskemaan, ja se puolestaan tekee ylipäätään mahdolliseksi jonkin mainitunkaltaisen liuskeöljyn tuotannon lisääntymisen. Mutta vielä kerran – emme voi olettaa että samanaikaisesti lisäämme marginaalisesti kallista öljynetsintää ja öljyntuotantoa todella merkittävästi ja nautimme halvasta öljystä!
Hinnan aleneminen
PwC:n laskelma öljyn hinnan alentumisesta perustuvat seuraavaan logiikkaan. EIA arvio öljyntuotannoksi jotain, ja hinnaksi jotain muuta. Kun tähän lisätään rohkeammat arviot liuskeöljyn tuotannosta, voidaan olettaa että öljyn markkinahinta EIA:n oletukseen verrattuna alenee. 25-40 prosentin haarukka muodostuu esimerkiksi Opecin halukkuudesta ja kyvystä joko laskea omaa tuotantoaan (jotta hinnat pysyvät 100 dollarin tuntumassa) tai säilyttää oma tuotantonsa (jolloin ne laskevat lähemmäs 80 dollaria tynnyriltä). Raportin tekijät eivät selkeästikään ole lukeneet esimerkiksi IMF:n ekonomistien tekemiä laskelmia siitä, että mikäli haluamme nostaa öljyntuotantoa alle prosentilla vuodessa seuraavan vuosikymmenen, tulee nykyisen hinnan samassa ajassa noin kaksinkertaistua.
Raportti ei myöskään kiinnitä huomiota siihen, että sen mainitsemat alemmat öljyn hinnat eivät kenties riitä monille öljyntuottajamaille niiden yhteiskuntien rauhallisena pitämiseen. Mikäli Saudi-Arabia vähentää nykyisiä sosiaalisia ohjelmiaan, joilla se on pitänyt nuoren ja toimettoman väestönsä suhteellisen rauhallisen,a on seurauksena erittäin todennäköisesti levottomuuksia ja ongelmia yhteiskuntaan, jotka voivat heijastua myös öljyntuotantoon (kuten kävi Libyassa keväällä 2011). Sama koskee Venäjää. Molemmat maat ovat tulleet hyvin nopeasti vahvasti riippuvaiseksi 100+ dollarin öljynhinnoista. Suhteessa normaaliskenaarioon, näiden maiden taloudet ottavat useiden prosenttien vähennyksen tulevaan bruttokansantuotteeseensa – se ei povaa hyvää nykyisille budjetoinneille jotka olettavat kallista öljyä ja siten isoja öljytuloja jatkossakin.
Muu energiantuotanto
Raportti ennustaa myös kovia aikoja vaihtoehtoisille energiantuotantotavoille. Halpa kaasu on Yhdysvalloissa tällä hetkellä niin halpaa, että sitä ei voita mikään vaihtoehto. Voi olla että tilanne ei kuitenkaan ole ihan niin pitkäaikainen mitä on luultu. Mikäli liuskekaasun tuotanto on nykyhinnoilla kannattamatonta (kuten on todettu), tulee sen tuotanto vähenemään. Tämä johtuu siitä, että liuskekaasua poraamassa ollut kalusto on siirretty ”märemmille” alueille poraamaan liuskeöljyä.
Kaiken kaikkiaan PwC:n raportti on mielenkiintoista luettavaa. Siitä ja sen executive summarystä revityt otsikot puolestaan jättävät paljon toivomisen varaan – eivätkö toimittajat oikeasti lue uutisoimiaan raportteja tuota yhteenvetoa pidemmälle, vai eivätkö he ymmärrä lukemaansa? Vai eikö tila tai aika yksinkertaisesti riitä käsittelemään asioiden muita puolia? Monesti uutisoinnissa voi kyseessä olla myös kaikukammio-ilmiö. Siinä jokin iso kansainvälinen media retostelee shokeeraavalla otsikolla, ja tätä otsikkoa toistetaan järjestelmällisesti myös pienemmissä ja paikallisemmissa medioissa (ja jossain vaiheessa uutisoidaan sitten jopa siitä, että joku toinen on uutisoinut jostain). Samalla oletetaan taustatyön olevan kunnossa, onhan juttu julkaistu ison mediatalon toimesta!
Vetoomus Demokratiaan / Vetoomus yleiseen mielipiteeseen (Argumentum ad populum)
Tämä poliitikkojen ammattitauti on yleinen kuin kärpänen kesällä. Kun vedotaan yleiseen mielipiteeseen tai demokratiaan, omia argumentteja perustellaan sillä, että yleinen mielipide on niiden puolella (tiesithän, että paskan on oltava varsin hyvää, koska lukemattomat kärpäset ovat siitä niin kiinnostuneita?). Yleinen mielipide voi tietysti sinällään olla peruste jollekin – esimerkiksi sille, että poliitikko haluaa miellyttää äänestäjiään ja tulla valituksi uudestaan. Argumentin loogisuuden tai pitävyyden kanssa tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä. Monesta meistä voi silti tuntua jopa siltä, että demokratiassa pitäisi ”kansan tahdon” olla päätösten perusteena – joka muuta väittää, hän on demokratian (ja yhteiskunnan) vihollinen numero yksi.
Noh, tässä sitä kuitenkin väitetään, että:
- Kansa ja yleinen mielipide eivät välttämättä ole oikeassa tai omaa riittävää tietoa pystyäkseen muodostamaan edes etäisen kokonaisvaltaista käsitystä tietystä aiheesta.
- Loogisesti ajateltuna on selkeä virhe pitää jotain argumenttia oikeana vain sen vuoksi, että se ”useiden mielestä on oikea”. Näin voi toki olla, mutta se ei ole loogisesti välttämätöntä, ja niinpä kyseessä on looginen argumentaatiovirhe.
Pahemmassa tapauksessa ensin poimitaan tutkimuksista tai mielipidemittauksista itselle sopivimmat, ja sitten vedotaan niiden (vääristyneiden) tulosten perusteella yleiseen mielipiteeseen, jolla pönkitetään oman argumentin asemaa.
Otetaan muutama esimerkki
Riku: Olen tässä miettinyt hieman. Mieti, jos maa onkin pyöreä? Siis ikään kuin ”maapallo”?
Pertti: Höpönpöpö. Kysy vaikka keneltä, kaikkihan tietävät että maa on litteä! Seuraavaksi varmaan väität, että sairaudet eivät johdu pahoista hengistä!
***********************
Panu: Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on todella paha ongelma. Meidän pitäisi ryhtyä välittömästi rajuihin toimiin sen hidastamiseksi
Raimo Republikaani: Taas noita huuhaa-tutkimuksia. Teetin juuri viime kuussa äänestäjilläni aiheesta kyselyn, ja heistä alle puolet piti epätodennäköisenä, että ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on vakava tai erittäin vakava ongelma. Niinpä ilmastonmuutosta ehkäiseviin toimiin ei kannata ryhtyä – se olisi vastoin kansan tahtoa!
***********************
Sepe: Hitto että ydinvoima on vaarallista. Se pitäisi pikimiten ajaa alas.
Onni: Miten niin? Sehän on tutkimusten mukaan turvallisimpia tapoja tuottaa energiaa!?
Sepe: Japanilaisilta kysyttiin Fukushiman jälkeen, mitä mieltä he ovat ydinvoimasta, ja suurin osa oli sitä mieltä että se on vaarallista. Ovatko kansalaiset muka väärässä? Kansan tahtoa pitää kunnioittaa!
***********************
Jokke: Pitääkö minulle sitten tehdä leikkaus, että voin selvitä hengissä?
Joken lääkäri: Tilanne on vaikea, sillä leikkauksessakin on riskinsä. Ehdotan, että järjestämme kadulla pienen mielipidekyselyn – Jos kansalaiset ovat sitä mieltä että kannattaa leikata, niin sitten leikataan.
Jokke: Hmmm.. Taidan kysäistä vielä toisen ammattilaisen mielipiteen…
Tällä kertaa mennään vähän matemaattisempaan suuntaan retoriikan opinnoissa, ja käsitellään hieman logiikkaa. Se ei ole lähimainkaan niin tylsää miltä se kuulostaa.
Lyhyesti homma menee esimerkiksi näin:
a = b ja
b = c, siispä
a = c
Ahven on kala. Kala elää vedessä. Ahven elää vedessä. Hurraa! Loogista päättelyä! Loogiset ketjupäätelmät voivat olla vaikka kuinka pitkiä, ja ne voivat johdattaa mitä eriskummallisimpiin lopputuloksiin (jotka silti ovat klassisen logiikan mukaan totta).
Se, missä homma muuttuu hieman mielenkiintoisemmaksi, on silloin kun logiikkaa aletaan kääntää niin sanotusti päälaelleen. Ensimmäinen vaihtoehto on vaihtaa argumenttien paikat keskenään (nimeltään converse). Eli vaikka a = b, niin se ei tarkoita sitä että b = a. Logiikka ei siis seuraa matematiikan sääntöjä! Tämä on itse asiassa yleinen argumentaatiovirhe; vaikka ahven on kala, niin kala ei välttämättä ole ahven. Kalahan voi olla myös särki tai hauki tai jokin muista monista kalalajeista. Lisäksi, vaikka ahven elää vedessä, ei voida sanoa että vedessä elää (vain) ahven, tai että vedessä elää (vain) kalat. Vesi on monen muunkin eliön kuin kalojen elinympäristö.
On toinenkin tapa kääntää logiikka päälaelleen (nimeltään inverse). Siinä molemmille puolille lisätään kielteinen muoto. Otetaan sen esittelyyn toinen looginen päätelmä:
Kun sataa, on pilvistä (jätetään huomiotta että Suomen kesässä aurinko paistaa ja vettä sataa samaan aikaan, ja pidetään tätä loogisesti korrektina.)
Kun lisäämme molemmille puolille kielteisen muodon, tuloksena on päättely joka on joskus totta, mutta näin ei aina ole:
Kun sataa, on pilvistä (totta).
Kun ei sada, ei ole pilvistä (haloo!?)
Mielenkiintoiseksi nämä tekee se, että näitä ei ole läheskään aina kovin helppo keskustelussa huomata. Tätä esimerkiksi poliitikot (ja kaikenlaiset historiamme noidanpolttajat) käyttävät hyväkseen.
Logiikkaan liittyy vielä kolmas mielenkiintoinen sääntö. Nimittäin kun sekä converse että inverse tehdään molemmat (tuloksena contra-positive), niin logiikka pitääkin jälleen paikkansa! Eli:
Kun sataa, on pilvistä (totta). Sitten vaihdetaan järjestys ja laitetaan kielteinen muoto:
Kun ei ole pilvistä, ei sada (myös totta!)
Tässä yhteydessä käsiteltiin klassista logiikkaa, jonka käyttöarvo monissa tilanteissa on varsin rajallinen, sillä monet tosielämän tilanteista eivät ole riittävän mustavalkoisia. Suurin hyöty on ehkä hahmottaa yllä olevat säännöt logiikan kääntämisestä päälaelleen. Modernissa logiikassa homma lähtee huomattavasti monimutkaisemmaksi, kun erilaisia todennäköisyyksiä ja ehtoja aletaan liittää lauseisiin. Tästä voi kysellä lisää vaikkapa puheentunnistus-ohjelmien kehittäjiltä…
Olen päivittänyt juuri taittoon menneen kirjamme blogissa aiemmin julkaistuja tekstejä kirjan tuoreempiin versioihin. Työ jatkuu kunhan ehätän, tällä hetkellä päivitetty on:
Kirjan facebook-sivu löytyy täältä. Siellä on tuoreempia kuulumisia kirjaan liittyen. Kuten arvattua, sitä saa käydä tykkäämässä ja jakamassa sydämensä kyllyydestä. Kaikki apu sanoman levittämisessä otetaan ilolla vastaan.
***********************
Sitten pari öljyyn liittyvää uutislinkkiä Peakoil.com sivustolta.
Vuonna 2012 öljyn globaali kokonaistuotanto junnasi lähes paikallaan. Nimellinen, virhemarginaalin sisällä pysyvä 0,25 mbpd nousu on havaittavissa. Kaiken sen liusköljyhypetyksen jälkeen tämä vähän latisti tunnelmaa. Mutta ei lähimainkaan niin paljon kuin artikkeli maailman ja pohjois-amerikan öljynporauskaluston määrän kehittymisestä. Siellä on (paljolti liuskeöljyä poraamassa) nykyisin noin 64 % maailman öljynporauskalustosta. Öljynporauskaluston määrä on muutamassa vuodessa noin kaksinkertaistunut maailmassa (ja sillä on saatu mitä? 0,3 % kasvu kokonaistuotantoon? Whoa!). Drill baby, drill – indeed.
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Helmikuu 2013
Tämä on hyvä kysymys johon on vaikea vastata. Mutta se ei estä silti pohtimasta asiaa ja yrittämästä. Periaatteessa asiaan on kaksi ulottuvuutta. Otetaan helpompi ensin: Öljykriisit.
Nopeat tuotannon häiriöt, öljykriisit, voivat rajoittaa ihmisten elämää nopeastikin esimerkiksi säännöstelyn ja äkillisten ja rajujen hintojen nousujen ja talouden taantumien myötä. Niiden ennustaminen on kuitenkin vaikeaa. Öljyn tuotannon ja kysynnän kireys (eli kumpikaan ei pysty joustamaan ja varakapasiteettia ei ole) kuitenkin sekä lisää öljykriisien mahdollisuutta, että pahentaa niiden vaikutuksia. Kun paikallisen tuotantohäiriön (vaikka Libya 2011) myötä korvaavaa kapasiteettia ei saada riittävän nopeasti markkinoille, öljyn hinnat nousevat rajusti ja seuraa talouden taantuma. Taantuma johtaa työttömyyteen, joka rajoittaa ihmisten elämää jo varsin selkeästi kun tulot putoavat.
Toinen rajoittava vaikutus on hitaampi ja pidempiaikainen. Monet tahot ovat ennustaneet jonkinasteista tuotannon romahdusta tälle vuosikymmenelle, esimerkiksi vuosien 2015–2018 väliin. Tällöin globaalissa tuotannossa ja (potentiaalisessa) kysynnässä voisi olla noin 10 miljoonan tynnyrin päivittäinen kuilu. Tällainen kuilu todellakin rajoittaisi jo ihmisten elämää, sillä tuo potentiaalinen kysyntä pitäisi tuhota vastaamaan tuotantokapasiteettia. Tuhoaminen tarkoittaa kohonneita hintoja niille, ketkä öljyn saavat. Ne ketkä eivät pysty maksamaan, saavat tulla toimeen ilman. Ekonomistit ovat siitä hupsua porukkaa, että heidän maailmassaan kysyntä vastaa aina tarjontaa, sillä hinta toimii kysynnän määrän säätelijänä. Tällä tavalla ajateltuna, öljyntuotantoa ei voi koskaan olla kysyntään nähden liian vähän, ja esimerkiksi peak oil ei ole sinällään mikään muu kuin hintaongelma.
Tätä kautta ajatellen, rajoittunut öljyntuotanto rajoittaa ihmisten elämää jo nyt, sillä öljyn hinnat ovat historiallisesti korkealla. Myös Suomessa. Sillä vaikka suomalaisilta ei bensapumpulla olekaan kipupistettä vielä löytynyt, niin se kertoo meille oikeasti vain seuraavat asiat:
- Kipupistettä ei ole löytynyt, koska yhteiskuntamme on rakennettu niin, että ihmisten on usein pakko ajaa autoillaan hinnasta riippumatta.
- Lisääntyneet polttoainekustannukset ovat pois ihmisten muusta vapaa-ehtoisesta kulutuksesta (joka johtaa tästä kulutuksesta riippuvaisten alojen vaikeuksiin ja talouden hidastumiseen).
- Myös vähemmän pakolliset ajot ovat monesti ihmisille arvokkaampia kuin vaihtoehtoinen kuluttaminen. Esimerkiksi perhe haluaa ajaa mökilleen viikonlopuksi, vaikka reissun polttoainekulu onkin viime vuodesta noussut 5 tai 10 euroa. On henkisesti vaikea myöntää itselleen ja perheelleen, että koska bensiinin hinta on hieman edellisvuodesta noussut, tulisi mökkireissu jättää yhtenä viikonloppuna väliin. Perhe syökin mieluummin parina päivänä vähän halvempaa ruokaa tai jättää ravintolaillallisen tai leffateatterikäynnin väliin, kuin tinkii ajoistaan. Tämä johtuu siitä, että meillä on vielä monia muita vaihtoehtoisia kulutuksen kohteita, joista tingimme mieluummin kuin autolla ajosta.
Vasta rajumpi romahdus henkilökohtaisessa tulotasossa aiheuttaa muutoksen myös ajotavoissa. Jos työpaikka menee alta, voi olla perusteltua vaihtaa halvempaan autoon, myydä perheen toinen auto pois, tai myydä jopa mökki pois. Näillä kaikilla on oma pieni vaikutuksensa myös kansakunnan varallisuuteen ja elintasoon, vaikka suurin muutos onkin perheen sisäinen.
Se, että öljyn hinnat ja talouden vaikutukset eivät kovin kouriintuntuvasti vielä Suomessa ole tuntuneet, on osittain selitettävissä myös seuraavilla seikoilla:
- Jossain muualla kysyntä on tuhoutunut helpommin. Esimerkiksi Kreikassa ihmiset ovat laskeneet öljynkulutustaan Suomea rajummin. Siis talousvaikeudet ovat suuntautuneet suhteessa enemmän muihin maihin kuin Suomeen (välillisten vaikutusten ansiosta ne globaalissa maailmassa löytävät ajan myötä tiensä toki tännekin), jolloin öljymarkkinoiden kireys on hieman hellittänyt ja hinnat laskeneet.
- Olemme kuluttaneet velaksi (joka tasolla). Sen asemesta, että olisimme jättäneet ravintolaillallisen väliin nousseen polttoainelaskun vuoksi, olemme laittaneet laskun esimerkiksi luottokortille. Käytännössä velaksi kuluttaminen tarkoittaa sitä, että kulutamme jo tänään sitä mikä olisi normaalisti kulutettavissa vasta huomenna. Huomenna sitten kulutamme ylihuomiselta (ja velanhoitokulujen kasvaessa vielä vähän enemmän) ja niin edelleen. Jossain vaiheessa kykymme kuluttaa tulevaisuudesta romahtaa, ellei tulomme kasva. Mitä syvemmin velkaannumme, sitä rajumpi tuleva kulutuksen romahtaminen on. Kreikkalaiset toimivat tässäkin hyvänä esimerkkinä.
On mielenkiintoista pohtia, löytyykö valtiohallinnolta päättäväisyyttä jotenkin rajoittaa ihmisten polttoaineen käyttöä ilman varsinaisia kriisejä, jotta yllämainitut muut seikat jäisivät toteutumatta. Kansantalouden kannalta voisi nimittäin olla järkevää vähentää mieluummin mökkireissuja tai vesiskootteriajelua (joissa öljytuonnin myötä varallisuutta siirtyy ulkomaille) kuin vaikka palveluiden käyttöä (jolloin suurempi osa rahasta jäisi kotimaahan). Vapaa-ajan autolla huristelu ei ole kansantalouden kannalta lainkaan järkevää verrattuna moneen muuhun kuluttamiseen (joskin esimerkiksi valtion polttoaineverotulojen kannalta se on lyhyellä tähtäimellä hyvä asia).
Jos palaamme siis vielä otsikon kysymykseen, niin nopeat rajoitukset ihmisten elämään ovat todennäköisiä vain äkillisten öljykriisien seurauksena. Näiden kriisien todennäköisyys ja vaikutukset kasvavat samalla kun maailman öljyntuotannon varakapasiteetti häviää lähivuosina käytännössä kokonaan. Hitaammat, ja siten myös huomattavasti vaikeammin havaittavat, rajoitukset puolestaan ovat jo välillisesti käynnissä erilaisten talouden ongelmien ja velkaantumisen myötä.
Tällä viikolla aika on kulunut Suomi öljyn jälkeen -kirjan viimeistelyissä, joten varsinaista artikkelia en ole ennättänyt julkaista blogissa.
Kirja kuitenkin etenee loppusuoralla, ja lähetän käsikirjoituksen kustantajalle ensi viikon alussa. Kirjalle on perustettu myös Facebook-sivu, jota voi käydä tykkäämässä ja levittämässä muillekin tykättäväksi osoitteessa:
http://www.facebook.com/Suomioljynjalkeen
Sinne päivitetään pienempiä tilannepäivityksiä tästä eteenpäin. Pyrin myös päivittämään blogiin tähän mennessä julkaistut luvut kirjan nykyistä versiota vastaaviksi – osa materiaalista on päivittynyt aika paljonkin 🙂
Hyvää alkanutta vuotta kaikille.
– Rauli
Alla oleva teksti on Suomi Öljyn Jälkeen-kirjan liitteeksi tuleva kokoelma öljyyn liittyviä numeroita, määritelmiä ja faktoja.
****
Öljyuutisten seuraaminen ja asioiden suhteuttaminen on vaikeaa, jos numerot eivät ole hallussa. Oheiset numerot eivät ole absoluuttisen tarkkoja, vaan ne on pyöristetty helpommin muistettaviksi – kokoluokka ratkaisee. Lisäksi jotkin numerot vaihtelevat vuodesta toiseen rajustikin (varsinkin hinta).
Suomi Öljyn Jälkeen – Keväällä 2013
Yksiköt ja termit
- 1 litra sisältää noin 10 kWh energiaa eli noin 2 viikon ihmistyöpanoksen
- Yleisimmin globaalilla tasolla puhutaan miljoonista tynnyreistä per päivä, joka lyhennetään mbpd (million barrels per day).
- 1 tonni öljyä on vähän yli 7 tynnyriä (7,1-7,4 tynnyriä eli barrelia)
- 1 barreli on 159 litraa eli 42 Yhdysvaltojen gallonaa
- 1 barreli sisältää noin 1,7 mWh energiaa (1700 kWh eli 6,1 gigajoulea)
- 1 barrelissa on noin 17 000 tunnin ihmistyötä vastaava määrä energiaa
- Öljyssä on noin kaksi kertaa enemmän energiaa kuin kivihiilessä ja noin neljä kertaa enemmän kuin polttopuussa (per tilavuus).
- Resurssi on eri asia kuin reservi (vara, varanto). Reservillä tarkoitetaan sitä määrää, minkä on arvioitu olevan tuotettavissa nykyhinnoilla ja -teknologialla. Resurssi on arvioitu kokonaismäärä, joka esiintymässä on (myös <k>OOIP, Original Oil In Place).
- 1P-öljyreserveillä (tai P90) on 90 % todennäköisyys olla tuotettavissa nykytekniiikalla ja nykyhinnoilla (1P = proven).
- 2P-reserveillä (tai P50) todennäköisyys on 50 % (2P = proven + probable).
- 3P-reserveillä (tai P10) todennäköisyys on 10 % (3P = proven + probable + possible).
- Yleensä 20–60 % tavanomaisessa öljykentässä olevasta öljystä saadaan tuotettua (recovery factor).
- Öljyksi ja öljytuotteiksi eri tahot laskevat vaihtelevasti myös nestekaasut (NGL) ja kondensaatit (gas condensates), biopolttoaineet, raskaat ja erittäin raskaat öljyt ja jalostamisen yhteydessä tapahtuvan volyymin lisäyksen (refinery gains). Tämän vuoksi tuotettu öljy on yleensä eri asia kuin käytetty öljy.
Öljy Suomessa
- Suomalaiset käyttävät noin 220 000 barrelia öljyä päivässä eli reilut 10 miljoonaa tonnia vuodessa.
- Se on noin 0,25 % globaalista öljynkäytöstä.
- Käytämme keskimäärin noin 6 litraa vuorokaudessa per henkilö eli 13,5 tynnyriä vuodessa.
- Saudi-Arabian asukkaat käyttävät noin 40 tynnyriä vuodessa.
- Yhdysvaltalaiset käyttävät noin 22 tynnyriä ja kanadalaiset noin 24,5 tynnyriä vuodessa.
- Saksalaiset ja ranskalaiset käyttävät noin 10,5 tynnyriä, kiinalaiset noin 2,7 ja intialaiset noin 1 tynnyrin.
- Energiassa suomalaisten öljyn päiväkäyttö on noin 60 kWh, joka vastaa 2–3 kuukauden ihmistyöpanosta (noin 1kWh / päivä).
- Öljyn myötä meillä on käytössämme jatkuvasti noin 30 ”energiaorjaa” (noin 3 kW, ihmisen työn teho on noin 0,1 kW).
- Vuositasolla käytämme öljyä hieman yli 10 miljoonaa tonnia:
- Liikenteessä palaa öljystä vähän alle puolet (49 %)
- Teollisuuden energiaan kuluu 13 %
- Rakennusten lämmitykseen kuluu 10 %
- Raaka-aineiksi ja voiteluaineiksi käytämme 19 %
- Maa- ja metsätalouteen sekä rakennustoimeen 9 %
- Noin 90 % öljystämme tulee Venäjältä, jonne maksamme siitä noin 20 miljoonaa dollaria päivässä (2011 hinnoilla).
- Suomi käyttää öljyyn noin 7-8 miljardia euroa vuodessa (2011). Se on noin 4 % bruttokansantuotteemme arvosta.
- Vuonna 2002 Suomi käytti öljyä noin kymmenyksen enemmän kuin vuonna 2011 (102 TWh -> 93 TWh).
- Vuonna 2002 öljy maksoi 25 dollaria tynnyriltä ja Suomen vaihtotase oli 12 miljardia euroa positiivinen.
- Vuonna 2011 öljy maksoi 111 dollaria tynnyriltä ja Suomen vaihtotase oli 2 miljardia euroa negatiivinen.
- Öljy oli vuonna 2011 suurin primäärienergian lähde 24 %:n osuudella.
- Sähköntuotannossa öljyn osuus on noin 0,6 %. Sitä käytetään lähinnä varavoimana.
Öljy globaalisti
- Ihmiskunta käyttää ja tuottaa öljyä ja eri korvikkeita noin 89 miljoonaa tynnyriä päivässä (noin 12 miljoonaa tonnia).
- Se on yli 30 miljardia tynnyriä eli reilut 4 miljardia tonnia vuodessa. Sekunnissa kuluu yli 1000 tynnyriä.
- Öljyn käytöstä seuraa 10,6 miljardin tonnin hiilidioksidipäästöt vuosittain (2009).
- Yhdysvallat käyttää tästä noin neljänneksen, noin 20 miljoonaa tynnyriä päivässä (yli 10 litraa/hlö), ja siitä noin 2/3 menee liikenteeseen.
- EU käyttää noin 14 miljoonaa tynnyriä päivässä.
- Keskimäärin maapallon kansalainen käyttää noin 2 litraa öljyä päivässä.
- Noin puolet globaalista öljystä kuluu liikenteessä: 1 litra/päivä/hlö.
- Liikenteestä noin 95 % tehdään öljyn voimin.
- Venäjä ja Saudi-Arabia ovat kaksi suurinta öljyn tuottajaa, molemmat tuottavat yli 10 miljoonaa tynnyriä päivässä.
- Nykyisten kenttien tuotanto hiipuu IEA:n mukaan noin 4 miljoonaa tynnyriä/päivä joka vuosi.
- Meidän täytyy siis löytää ja tuoda tuotantoon Saudi-Arabiaa tai Venäjää vastaava määrä uusia öljykenttiä (tai kehittää vanhojen tuotantoa) joka toinen tai kolmas vuosi, vaikka kulutus ei kasvaisi.
- Jos kulutus kasvaa 2 % vuodessa, tarvittaisiin lisäksi noin 2 miljoonaa tynnyriä lisää uutta tuotantoa vuosittain.
- 2 %:n kulutuksen kasvulla saavutetaan kuudessa vuodessa IEA:n ennustama nykyinen tuotantokatto 99 miljoonaa tynnyriä päivässä.
- Viime vuosina kasvu on ollut hitaampaa, alle yhden prosentin vuodessa.
- BP:n (2012) mukaan maailmassa on nyt noin 1 650 miljardia tynnyriä tuotettavissa olevia reservejä, josta
- noin 400 miljoonaa barrelia on Kanadan ja Venezuelan öljyhiekkaa tai erittäin raskasta öljyä
- noin 300 miljoonaa barrelia on OPECin poliittisia reservilisäyksiä, joita ei ole varmistettu puolueettomasti
- UGESin mukaan tällä vuosisadalla (nyt reserveissä sekä tulevat löydöt ja lisäykset) meillä on tuotettavissa noin 1 500 miljardia tynnyriä öljyä (joka riittää nykyvauhdilla noin 50 vuodeksi).
Valhe, emävalhe, tilastot? Lisäisin perään vielä: ”Tilastojen tulkitseminen.”
Tilastojen tekemisessä voidaan eri oletuksilla vaikuttaa valtavasti lopputulokseen. Kyse on kysymysten asettelusta, otoksen valitsemisesta ja niin edelleen. Sitten on tietysti ihan vaan tilastojen lukeminen väärin – enemmän tai vähemmän inhimilliset virheet. Prosenttiyksiköt ja prosentit menevät esimerkiksi helposti sekaisin, mutta vähemmän yllättäen yleensä siihen suuntaan joka tukee omia argumentteja (esim. täällä Satu Hassi sanoo UNEPin pääjohtajan sanoneen, että 2006 -> 2010 ”uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön osuus on kasvanut 3,4 prosentista 20,3 prosenttiin”, joka ei vaikuta kovin uskottavalta).
Ja sitten on tilastojen luova lukeminen. Se on enemmän tai vähemmän vääristelevää tai epärehellistä tulkintaa, jolla tilastoista saadaan halutunlaisia otsikoita ja tuloksia. Se on nimikkeiden, kategorioiden ja numeroiden hieromista niin kauan, että niistä seuraa jotain tunnistamatonta mössöä. Mössöstä muotoillaan sitten jotain uutta ja uljasta.
Saksalaiset näyttävät mallia, joka toimi myös pienenä innoittajana tämän tekstin kirjoittamiselle.
Otsikkona siis:
Renewable Energy Most Important Electricity Source in Germany in 2013?
This year, the renewable energy sector is likely to end up in 2nd place, with 140 billion kWh. But as as early as next year renewable energies may replace lignite as the number 1 energy source, Dr. Norbert Allnoch, managing director of IWR said. In 2011 lignite was the biggest power source in Germany (150 billion kWh), followed by renewable energies (122 billion kWh) and hard coal (114 billion kWh).
Miksi he ovat yhdistäneet uusiutuvat yhdeksi kategoriaksi? Mitä tekemistä biomassan polttamisella, vesivoimaloilla, tuulimyllyillä ja aurinkopaneeleilla on toistensa kanssa? Miksi mitää järkeä käsitellä niitä yhden otsikon ”Uusiutuvat” alla tilastollisessa mielessä? Ei mitään. Mutta tarjotun viestin kannalta merkitys on suuri.
Samaa logiikkaa käyttäen voisi hyvin kuvitella että fossiiliset olisivat luontevasti omana ryhmänään. Niissä on huomattavasti enemmän yhteistä (kaikkia esimerkiksi poltetaan) kuin ”uusiutuvat” -nimikkeen alla olevilla energiantuotantotavoilla. Mutta nyt tulee varsinainen pihvi. Kyseisessä tekstissä fossiiliset ovat erillään, jopa niin että ruskohiili ja kivihiili on erotettu omiksi kategorioikseen. Käsi sydämellä, kummassa on enemmän yhteistä: ruskohiilivoimalassa ja kivihiilivoimalassa, vai vesivoimalassa ja aurinkopaneelissa?
Tällä luovalla tulkinnalla saadaan kuitenkin luotua vaikutelma uusiutuvien tärkeydestä, jota otsikossa korostetaan. Tähän esimerkiksi poliitikot voivat sitten tarttua ja toistaa toistamistaan. Valitettavasti kyseessä on retorinen / tilastollinen kikkailu jolla totuus saadaan näyttämään joltain aivan muulta mitä se todellisuudessa on. Ei sillä että minulla olisi mitään uusiutuvia vastaan. Mutta paskanpuhuminen ja vääristely ei auta asiaa sitten tippaakaan – sen päälle ei voi oikein rakentaa mitään kestävää. Ja miksi ihmeessä jutussa halutaan vähätellä hiilen osuutta pilkkomalla se rusko- ja kivihiileksi?
Tilastojen tulkinnasta on kirjoitettu esimerkiksi ihan kelpo kirja: ”Damned Lies and Statistics: Untangling Numbers from the Media, Politicians, and Activists” (Joel Best, 2012). Suosittelen.
Kommentteihin ovat erityisen tervetulleita muut esimerkit luovista tilaston lukemisista, perusteluineen. Hyvää alkanutta vuotta lukijoille.
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Tammikuu 2013
The WordPress.com stats helper monkeys prepared a 2012 annual report for this blog.
Here’s an excerpt:
19,000 people fit into the new Barclays Center to see Jay-Z perform. This blog was viewed about 61 000 times in 2012. If it were a concert at the Barclays Center, it would take about 3 sold-out performances for that many people to see it.
You can’t consume too much if you sit still and read books – Aldous Huxley, Brave New World
Kuuntelin Brave New Worldin audiokirjana. Aluksi kuunteleminen oli kuin kuuntelisi nykymaailmaa. Kirja hyppii vähän väliä paikasta ja tilanteesta toiseen kuin MusicTV:n viimeisin pop-video, ja joka toisessa tai kolmannessa hyppäyksessä toistetaan kertakäyttökulutusta ylistäviä ja siihen kannustavia hokemia kuten:
Ending is better than mending.
More stitches mean less riches.
Olo oli sinänsä siis hyvinkin kotoinen kirjan alkupuoliskolla. Aivan kuin ajelisin paikallista valtatietä tai seuraisin kaupallista TV-kanavaa. Kehotuksia oman kulutuksen maksimointiin, siis shoppailuun, riskisijoittamiseen, matkailuun ja kulutukseen ylipäätään, tulee vastaan jatkuvasti. Ensimmäisen tunnin jälkeen kerronta rauhoittuu.
Uusi Uljas Maailma vs. Nykymaailma
Kuten nykymaailmassa, myös Uljaassa Uudessa Maailmassa koko kulutus-sykli on viritetty kertakäyttöisen, halvan ja nopean tavaran ympärille. Harrastuksista on suunniteltu mahdollisimman kuluttavia, matkailu on ykköshupia ja design-huume, jota kaikki nappaavat viimeistään jos tulee paha mieli tai epämääräisiä ajatuksia, ei aiheuta krapulaa. Tätä huumetta useimmat alemman luokan työläiset saavat myös palkaksi.
Yhteiskunta on jaettu selkeisiin kasteihin. Ainoastaan Alpha -kastin ihmisiä ei ole aivan täysin aivopesty yhteiskunnan vaatimiin normeihin ja käytökseen. Epsilon ja Gamma -porukka on tyhmistetty (vähän kuin typistämistä, mutta mielelle) työmuurahaisiksi, pieniksi ja epämiellyttävämmän näköisiksi. Betat ovat ihan ihmisen näköisiä, mutta heidät on tarkkaan aivopesty/ohjelmoitu virallisen doktriinin ja ajattelumallin noudattajiksi.
Koeputkilapset viettävät lapsuutensa linjastolla, jossa vuoron perään kaiuttimet toistavat propagandaa, koneet syöttävät heitä, leikittävät erilaisia leikkejä, ja rohkaisevat aloitteleviin seksi-kokeiluihin ja sen sellaisiin. Niin. Uudessa Uljaassa Maailmassa kaikki kuuluvat kaikille, eikä yksiavioisuuden tuomia emotionaalisia sitoumuksia ja ongelmia suvaita. Jos treffaat liian pitkään samaa ihmistä, olet epäilyttävä.
Myös viihde ja kulttuuri muistuttavat nykyaikaa. Kaikki on pinnallista, helposti omaksuttavaa ja itseään toistavaa huttua, ja vanha kirjallisuus ja kulttuuri on kiellettyä ihan sillä perusteella että se on vanhaa. Vain World Controllerilla (alpha++) on salaisessa kassakaapissaan Shakespearea ja muita.
Yhteiskunnan ainoa tarkoitus on pysyä vakaana ja pitää ihmiset onnellisina. Sinänsä varsin hyvät päämäärät, joihin moni meistäkin auliisti yhtyy. Mutta keinot ovat lähteneet lopulta täysin lapasesta, sillä ihmiset pidetään onnellisina huumeilla, vapaalla seksillä, pinnallisella viihteellä ja loputtomalla kuluttamisella. Jos et ole kuin muut, olet epämääräinen ja epäilyttävä, ja sinun pitäisi keskittyä olennaiseen.
Ja mitä sitten tapahtuu niille, jotka ajattelevat liikaa itse? No, heidät passitetaan johonkin lukuisista saarista, elämään kaltaistensa kanssa, tai sitten he antavat itsensä yhteiskunnan onnellisuuden palvelijoiksi ja lähtevät tielle josta he päätyvät World Controllereiksi tai muiksi ”päättäjiksi”. Tavallisen yhteiskunnan rauhaa he eivät voi jäädä rikkomaan vaarallisilla ajatuksillaan.
Yhteenveto
Mielenkiintoisinta kirjassa oli maailman kuvailu, kun siellä olevia toimintatapoja, instituutioita ja niiden perusteluja esiteltiin kattavasti. Itse tarina oli paikoitellen hieman pitkästyttävä, mutta ajoi asiansa telineenä, johon antoisat Uuden Uljaan Maailman kuvaukset ripusteltiin pitkin kirjaa. On mielenkiintoista pohtia kirjan aiheuttamia reaktioita silloin kun se julkaistiin (joskus 70+ vuotta sitten) ja toisaalta sen aiheuttamia ajatuksia itselläni tänä päivänä. Kyseessä on ollut varsin tiukka visio aikanaan, ja yhteiskunta on kehittynyt (pelottavan) monilta osin samoihin suuntiin kirjan visioiden kanssa. Poikkeuksiakin toki löytyy, mutta kirja kuvaakin tulevaisuutta ehkä hieman pidemmällä aikajaksolla.
Audiokirja on luettu hyvin, kielenä tosin toinen kotimainen eli englanti.
Arvosana 4 / 5 tähteä.
Brave New World (adlibris, Audible)
Kirjailija: Aldous Huxley
Oheinen kuva on EIA:n ennusteesta vuodelta 2009. Siihen liittyvä artikkeli, joka kannattaa lukea, löytyy täältä.
Nopeana huomiona sen verran, että tuo ~60 mbpd:n vako tarkoittaa useiden satojen miljardien tynnyrien reservien löytämistä ja käyttöönottoa (koska vain tietty prosentti reservistä pystytään tuottamaan vuosittain). Koska uusien esiintymien käyttöönotta vie useita vuosia, tulee nämä esiintymät löytää kauan ennen vuotta 2030. Epäilemättä liuskeöljy (siis tiukka öljy) on yksi tällainenh, jonka tuotanto voi kasvaa muutamaan miljoonaan tynnyriin päivässä. Mutta tarvitaan ainakin 10-15 samantyyppistä esiintymää/reservilisäystä, jotta nykyisten kenttien hiipuminen voidaan korvata ja tuotantoa lisätä skenaarion mukaan. Tuoreimmat IEA:N ja muiden skenaariot tuppaavatkin tähtäämään hieman tätä alemmas, alle 100 mbpd tuotantoon. Ennustetrendien kehittymisen seuraaminen on mielenkiintoista puuhaa..
Öljyntuotannon ennuste vuodelta 2009 – EIA.
Suomessakin on viime aikoina tullut puheeksi kaikenmaailman uusliberalismit ja muut hapatukset. Ovatpa jotkut tunnustautuneet libertanisteiksikin, toiset ehkä tietäen suunnilleen mitä se tarkoittaa, ja toiset jostain muusta syystä. Aika yleistä kuitenkin tuntuu olevan sekaannus, mitä mikäkin tarkoittaa.
Myönnän heti kärkeen, että en ole mikään libertanismin asiantuntija minäkään, joten jos joku lukijoista kokee, että puhun paskaa, niin älähtäkää. Ajattelin kuitenkin asiaan hieman perehtyneenä jakaa tähän hieman käsityksiäni siitä, mitä tarkoitetaan, kun puhutaan libertanismista. Ja mitä ei tarkoiteta. Esimerkiksi monet jenkkien republikaanit jotka sanovat itseään ja ajatuksiaan libertanisteiksi, eivät ole mitään sinne päinkään. He ovat ainoastaan leikanneet ja liimanneet libertanismin ajatuksista yhden sieltä ja toisen täältä ja hämmentäneet niistä itselleen sopivan ajatuskuvion.
Lisäksi varoitan lukijoita tekemästä samaa virhettä jonka itsekin tein libertanismiin tutustuessani: Koetin liimata sen sellaisenaan nykyisen yhteiskunnan päälle. Ei tule mitään, ainakaan mitään järkevää. Tarkoituksenmukaista on ajatella tätä järjestelmänä itsekseen, ilman että siihen on kytketty nykyisiä rakenteita. Sitten, mikäli ajatus libertanismista tuntuu järkeenkäyvältä, voidaan alkaa miettiä niitä askelia, joilla nykyisestä järjestelmästä siihen päästäisiin mahdollisimman mielekkäästi ja oikeudenmukaisesti. Mutta tämä ei ole tämän blogitekstin aihepiirissä.
Vahvat omistusoikeudet
Yksi libertanismin perusjalkoja on vahvat omistusoikeudet, eli ns. property rights. Jokaisen kansalaisen oikeus omaan kehoonsa, työnsä tulokseen sekä omaisuuteensa. Tällä tarkoitetaan, että minulla on ehdoton oikeus määrätä omasta kehostani ja siitä miten sitä käytän tai en käytä, eikä muilla ole oikeutta vahingoittaa minua tai omaisuuttani. Olen myös vastuussa omasta kehostani – jos poltan tupakkaa, vastaan itse sen seurauksista.
Oikeus aborttiin on yksi ristiriitoja aiheuttava seikka. Se on sitä siksi, että abortti nyt vaan ei ole kovin yksiselitteinen asia tai sellainen että siihen löytyisi helppo ja hyvä ratkaisu yhtään miltään ajatussuunnalta. Samalla siis pitäisi suojella äidin oikeutta omaan kehoonsa, ja lapsen oikeutta omaan elämäänsä. Lopulta ajaudutaan siihen, että missä vaiheessa lapsella lasketaan olevan oma elämä.
Mikä on minun, on minun, eikä meidän
Jos omistusoikeudet olisivat vahvat, saisi omalla omaisuudellaan siis tehdä mitä lystää? Periaatteessa kyllä. Tässä vaiheessa kuulee ympäristöjärjestöjen kirkuvan kauhuissaan, kun mielikuvat saasteista ja tuhotusta luonnosta nousevat mieleen, mutta odottakaas. Omaisuuttaan saa siis käyttää kuten haluaa, mutta sillä ehdolla, että oman omaisuuden käyttö ei vahingoita muiden omaisuutta, ilman että siitä on sovittu tai ilman että siitä suoritetaan vahingonkorvaus. Tämä siksi, että muillakin on vahva omistusoikeus omaan omaisuuteensa, joten toisella ei ole oikeutta tehdä sellaista toimintaa, joka vahingoittaa toisen omaisuutta välillisesti tai välittömästi.
Ja kyllä, libertanistit laskevat omaisuudeksi maan lisäksi mielellään myös veden ja ilman, joka heidän ”tontillaan” on. Ilmansaasteiden laskeminen toisen tontille ja sitä kautta tämän keuhkoihin olisi siis tämän omistusoikeuden rikkomista, ja verrattavissa pahoinpitelyyn.
Nyt mieleen hiipii helposti mielikuva, jossa käytetään järjettömästi resursseja jokaisen saastepartikkelin analysoimiseen ja metsästämiseen, ja lähetetään sitä mukaa laskuja laskujen perään paikallisille tehtaille. Noh, tuossahan ei ole mitään järkeä. Niinpä kannattaa ehkä hyödyntää tiedettä, tutkimusta, sopimuksia ja summittaisia arvioita. Keskeinen pointti on se, että niin kuin minä en voi tänään mennä tyhjentämään likakaivoani toisen tontille, niin ei minulla ole myöskään oikeutta saastuttaa hänen ilmaansa tai puroa joka tonteillamme virtaa. Nykyisinhän näitä hallitsee parhaimmillaankin keskushallinto, joka ajaa lähtökohtaisesti keskushallinnon (ja korvaan kuiskailevan vielä suuremman keskushallinnon, eli yhtiövallan lobbareiden) etuja, ei yksityisen.
Minimaalinen keskushallinto
Keskushallinnon minimointi on kenties yksi väärinymmärretyimpiä ajatuksia. Libertanistit siis kannattavat yleensä mahdollisimman kevyttä keskushallintoa. Mitä se tarkoittaa? Että valtiolta pitää riisua kaikki mahdollinen valta pois? Lyhyesti, kyllä. Mutta se tarkoittaa paljon muutakin. Keskushallinto, tai vallan keskittyminen ylipäätään (jota libertanismissa termillä keskushallinto tarkoitetaan) tarkoittaa sitä, että valta ei saa keskittyä myöskään yrityksille, sillä isot megafirmat edustavat keskushallintoa siinä missä poliittinen hallintokin. Usein heidän lobbarinsa, kampanja-avustuksensa ja muut vielä likaisemmat temput nimittäin takaavat sen, että se minkä luulemme olevan keskushallinto, eli esimerkiksi hallituspuolueet ja eduskunta (tai jokin vastaava ulkomailla) ovat oikeasti vain kumileimasimia, jotka tekevät mitä heidän korvaan kuiskailevat rahamiehet ehdottavat. Monet yritykset ovat suurempia kuin pienemmät valtiot. Ne edustavat siis sitä keskitettyä valtaa, jota libertanismi vastustaa.
Republikaanit ja Björn W. heidän vanavedessään haluavat siis sekä syödä piirakan että saada sen: Kevyempi ja heikompi keskushallinto, jotta heidän edustamansa keskitetty rahan valta saa temmeltää nykyistäkin vapaammin. He kuitenkin edustavat vallan keskittymistä siinä missä pullataikinaksi paisunut poliittinen järjestelmäkin, mutta heillä ei ole edes nykyisen hallinnon enemmän tai vähemmän suoraa poliittista vastuuta äänestäjille. Siis sinulle ja minulle.
Raha
Libertanistit vastustavat myös keskushallinnon liikkeelle laskemaa rahaa. He vastustavat myös nykyistä järjetöntä systeemiä, jossa yksityiset pankit saavat luoda rahaa luotonlaajennuksina tyhjästä, lähes olemattomilla oman pääoman osuuksilla. Siis kyllä yksityiselle rahalle, mutta markkinoiden ehdoilla. Mitä tämä tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että jos joku keksii perustaa pankin joka alkaa lainata rahaa jota sillä ei oikeasti ole, niin hän kärsiköön myös täysmittaiset seuraukset, jos/kun ihmiset ja muut toimijat menettävät luottamuksen hänen rahaansa. Lainata pitäisi siis vain sellaista rahaa, johon on sellainen takuu tai takaus mihin ihmiset voivat luottaa. Monet libertanisteista (mutta eivät kaikki) ovatkin ns. Gold Bugeja, eli kannattavat kulta-kantaan siirtymistä tai pitävät sitä väistämättömänä tulevaisuudessa, kun ihmisten luottamus nykyiseen tyhjästä luotuun fiat-rahaan lopulta väistämättä murenee.
Itse olen huvittuneena seurannut erilaisten paikallisrahojen ja aikapankkien syntymistä siellä täällä. Vaikka niiden perustajat ja puuhahenkilöt eivät sitä ehkä ole tajunneet, niin he toimivat hyvin pitkälti libertanististen periaatteiden mukaan! Paikallisrahat kun ovat yksityisiä ja paikallisia (siis eivät valtion) ja esimerkiksi aikapankit, vaikka eivät varsinaista valuuttaa käsittelekään, kuvaavat varsin osuvasti täysin (ajalla) taattua valuuttaa jonka varantoja kukaan ei voi mielensä mukaan paisuttaa.
Kustannusten ulkoistaminen
Kaikella on kustannuksensa. Mikäli jotain saa kaupasta ilmaiseksi tai halvalla, tarkoittaa se sitä, että kustannuksen maksaa joku muu. Tästä faktasta on johdettu kohtalaisen rajuja päätelmiä moneen suuntaan, ja tämän sisälle mahtuu kaikki ihmistoiminta. Niinpä sen käsitteleminen blogitekstissä jää väkisinkin puutteelliseksi, ja saman vastustamattoman logiikan asettaminen eri toiminnalle närkästyttää vuoron perään lähes kaikkia tahoja. Suurin osa närkästyksestä johtuu kuitenkin siitä, että ajatus liimataan sinällään nykyisen yhteiskunnan päälle, jossa ei ole mitään järkeä (viittaan järjettömyydellä sekä liimaamiseen että nykyiseen yhteiskuntaan).
Vapaudesta
Luin taannoin eräästä blogista, että ”vapautta on saada tarvitsemaansa sairaanhoitoa silloin, kun sitä tarvitsee”. Hienolta ja oikeudenmukaiselta (ainakin joistain meistä) kuulostava lausahdus pitää sisällään kuitenkin virheen. Jos yksilöllä on vapaus saada hoitoa silloin kun hän sitä tarvitsee, hän vie samalla muulta yhteiskunnalta pois vapauden käyttää samaa resurssia. Eli käytännössä hän vie joltakulta muulta pois vapauden saada vastaavaa hoitoa juuri silloin. Koska hoitovälineitä, hoitohenkilökuntaa, hoitopaikkoja ja aikaa on kaikkia rajatusti, ei yllämainitussa vapauden julistuksessa ole kauheasti järkeä. Vaikka se hienolta ja tavoittelemisen arvoiselta kuulostaakin. Se ei siis ole vapautta, vaan se on sitä, että yhdessä sovitaan riittävästä resurssien ohjaamisesta juuri terveydenhoitoon, jotta ylläoleva toteutuisi mahdollisimman monille. Nämä resurssit ohjataan pois jostain muusta käytöstä.
Sosiaalituet
Jotkut Kokoomuksen uusliberaalit (huom. Ei siis libertanistit) tiettävästi kannattavat lapsilisien poistoa, jota jotkut toiset pitävät täysin sydämettömänä sikailuna (varsinaiset argumentit hukkuvat syyttelyyn ja huuteluun). Libertanismi suhtautuu nihkeästi yhtään mihinkään tukiin, sillä ne ovat aina myös pois joltain toiselta. Ihmisillä on tietysti oikeus lisääntyä, mutta se ei toisaalta sisällä muille ihmisille velvollisuutta ylläpitää toisten perhettä. Tänä päivänä, kun ehkäisyvälineitä on viljalti saatavissa ja ne ovat suhteellisen edullisia länsimaissa (joissa tukiakin pääosin jaetaan jos jaetaan), on lapsen saaminen useimmiten valinta. Voisi olla siis hyvinkin perusteltavissa (ilman että edes tuodaan tähän väestön lisääntymisen ongelmia), että vanhemmat hoitaisivat itse lapsensa. Mikäli jokin yhteisö (oli se sitten naapurusto, suku, kylä, kunta tai valtio) haluaa, että lapsien hankintaa tuetaan jotenkin, niin se on heidän oma asiansa: kukaan ei estä tekemästä lahjoituksia yhteiseen kassaan josta apua jaetaan, tai jakamasta omaa työpanostaan käymällä muiden perheitä auttamassa. Mutta onko oikein pakottaa ketään maksamaan omalla työllään muiden (suur)perheen ylläpidosta? Tämä on omasta mielestäni hieman jyrkkä näkemys, mutta kannattaa muistaa, että johonkin laitetut resurssit ovat aina jostain muualta pois.
Sota ja turvallisuus
Libertanismi on täysin sotaa vastaan. Piste. ’Tämä johdetaan vahvoista omistusoikeuksista: kenelläkään ei tule olla oikeutta lähettää ketään toista sotimaan tai itse vahingoittaa toisia tai toisen omaisuutta. Itse asiassa libertanismi on myös nykyisenkaltaisia valtioita vastaan (valtiot ovat ne jotka sotia julistavat, ja sotia julistavat henkilöt harvemminn itse ovat lähimainkaan itse toimintaa). Libertanismi vastustaa myös keskushallinnon tarjoamia turvallisuuspalveluita, esim. poliisia. Tämän yhteydessä kannattaa kuitenkin huomioida, että Suomen poliisi on lienee globaalilla asteikolla sieltä vähiten korruptoituneesta päästä. Toinen pointti on se, että poliisin ja armeijan myötä kansalaiset luovuttavat keskushallinnolle (ja sen taustahenkilöille) monopolin laillisen väkivallan käyttöön.
Huumeet
Jokainen on vastuussa omasta kehostaan, eli huumeita voi käyttää kunhan ei edelleenkään vahingoita muita tai heidän omaisuuttaan. Huomioitavaa on se, että huumeiden tarjoaminen esimerkiksi ala-ikäisille tai muuten haavoittuvassa asemassa olevalle ei tietenkään ole ok, se on toisen heikomman aseman hyväksikäyttöä.
Prostituutio
Jokainen (täysi-ikäinen/päätäntäkykyinen) saa tehdä omalla ruumiillaan mitä haluaa, kunhan se ei vahingoita muita. Tämä sisältää seksin myymisen ja ostamisen kahden suostuvaisen aikuisen välillä. Libertanismin mukaan on väärin, että muut saavat säädellä sitä, mitä toiset omaisuudellaan tekevät (kunhan toiminta ei vahingoita ketään tai mitään).
Yhteinen infrastruktuuri
Otetaan esimerkki: Tiet. Libertanistit kannattavat julkisen tieverkoston tilalle yksityistä tieverkostoa. Tämä johtuu siitä syystä, että siinä missä nykyisin julkisista teistä maksamme me kaikki (sekä saasteiden että ylläpidon ja rakentamisen kautta) siitä riippumatta, käytämmekö teitä vai emme, niin yksityisessä tieverkostossa kustannuksen maksavat ne jotka siitä hyötyvätkin, eli teiden käyttäjät. Reilua, eikö? Visiota yksityisistä teistä ei kannata liimata nykyisen systeemin päälle sinällään, sillä usein mielikuva voi olla jokin tietulli-koppi helvetti.
Saasteet
Nykyinen kapitalismi perustuu muutaman muun seikan ohella siihen, että se menestyy, kuka minimoi tuotantonsa hinnan. Tämä selitetään ohjaavan toimintaa tehokkaammaksi, jota se kieltämättä tekee. Mutta se tekee paljon muutakin. Se nimittäin ohjaa toimintaa myös sellaiseksi, että mahdollisimman suuri osa oman toiminnan kustannuksista saadaan ulkoistettua muiden maksettavaksi. Siis:
Nykyinen korporaatiokapitalismi perustuu paljolti siihen, että mahdollisimman suuri osa kustannuksista ulkoistetaan muiden maksettavaksi.
Tiukkojen omistusoikeuksien myötä huomattavasti suurempi osa ulkoistetuista kustannuksista vvoitaisiin sisällyttää itse tuotteiden hintoihin. Tällöin jonkin tuotteen elinkaaren aiheuttamat saasteet (jotka joku siis maksaa kuitenkin esimerkiksi sairastumisena) näkyisivät sen hinnassa, ja tekisivät siitä vähemmän houkuttelevan verrattuna. Nykyisessä järjestelmässä ihmisten on mahdotonta tehdä kokonaisuuden (tai edes itsensä) kannalta järkeviä päätöksiä, sillä parhaan ja edullisimman tuotteen luo se, joka muiden ehtojen ollessa samat tehokkaimmin ulkoistaa tuotteen kustannukset ympäristöön ja tuleville sukupolville.
Kun sama periaate sovelletaan kasvihuonepäästöihin joiden haitat jakautuvat tasan kaikille, päästään aika lähelle James Hansenin ehdottamaa ”Fee and Dividend” – menetelmää. Siinä päästöille säädetään hinta siinä vaiheessa kun niitä päästävä (fossiilinen) polttoaine tuotetaan tai tuodaan maahan. Tämä maksettu maksu, joka nousee ennakkosuunnitelman mukaan joka vuosi, jaetaan tasan kansalaisille (se ei siis ole vero). Tämä tekee paljon päästöjä aiheuttaneista hyödykkeistä kalliimpia, ja suosii jatkuvasti voimakkaammin vähäpäästöisesti valmistettuja. Tämä ei ole ollut poliitikkojen kesken ehkä kovin suosittu, sillä se ei päästä heitä käsiksi rahoihin ja neuvottelemaan loputtomasti ja säätämään päästökauppaansa. Se ei myöskään lisää keskushallinnon valtaa, joten miksi keskushallinto ajaisi jotain tällaista?
***
Tässä oli muutamia libertanismin näkökulmia, mutta paljon jäi sanomatta. Kenties palaan niihin myöhemmin, ja toivomuksia/kysymyksiä voi toki jättää kommenteissa. Libertanismin suhteesta ympäristönsuojeluun kertoo mainiosti jo 1970 luvulla julkaistu (mutta useasti päivitetty) kirja TANSTAAFL (There aint no such thing as a free lunch). Paljon (veloituksetta saatavilla olevaa) tietoa ja kirjoituksia/artikkeleita/kirjoja/äänikirjoja/luentoja löytyy myös http://mises.org/ -sivustolta. Esimerkiksi juuri näköjään päivitetty For a New Liberty: The Libertarian Manifesto sisältää paljon libertanismin ydinajatuksia (löytyy myös äänikirjana).
Mikael Pentikäinen kirjoitti 2.12.2012 sunnuntain Hesarissa siitä, että nyt on kansakunnan pelastamisen hetki. Olen samaa mieltä. Koska operaatio on tärkeä, on myös syytä suunnitella huolella se, miten se tehdään. Katsotaanpa mitä Mikael ehdotti pelastautumisen keinoiksi.
Keskiössä ja päätavoitteena hänellä on Suomen kilpailukyvyn parantaminen. Syyksi hän esittää, että talousmittareista (jää avoimeksi mitä mittareita hän tarkoittaa) näkyy, että se on heikentynyt vauhdilla. Parin mutkan suoristamisen jälkeen päästään niihin toimiin, joilla kilpailukyky, työ ja hyvinvointi (tässä järjestyksessä) hänen mukaansa turvataan. Jää hieman auki tarkoittaako hän sitä, että kilpailukyky ja työ tarpeen tullen lyttäävät hyvinvoinnin tavoitteena; sellainen kuva tekstistä kuitenkin jää. Mikäli näin, olen aika rajusti eri mieltä: ihmisten hyvinvointi on tärkeämpi primääritavoite kuin kilpailukyky tai työ; kilpailukyky ja työ voivat olla keinoja tuon hyvinvoinnin saavuttamiseksi, mutta hyvinvointia ei ole mitään järkeä uhrata jonkin niinkin liikkuvan kohteen kuin ”kilpailukyky” edestä (mitä hittoa sillä kilpailukyvyllä itsellään sitten tekee jos hyvinvointia ei kuitenkaan ole?).
Suomi tarvitsee vastakin teollista selkärankaa. Tästä olen samaa mieltä; niin kauan kuin olemme riippuvaisia esimerkiksi tuontienergiasta (öljy, sähkö, maakaasu, kivihiili, ruoka jne. joihin kulutamme kymmeniä miljoonia päivittäin), tarvitsemme myös vientiin kykenevää teollisuutta (koska se palveluiden vienti on aika marginaalista). Mikael ei tuonut (mutta minä tuon) ilmi sitä, että tätä voi purkaa myös toisesta suunnasta: mitä vähemmän tuomme näitä välttämättömyyksiä, sitä pienempi on tarve viedä. Suomen vientiartikkelit ovat muuten olleet viime vuosina halpenemaan päin, toisin kuin energia: Eli meidän pitää viedä yhä enemmän yhä halpenevia tuotteita (yhä kilpailukykyisemmin). Tilannetta kannattaisi todellakin ratkoa myös toisesta päästä, sillä energia jatkaa kallistumistaan!
Olen samaa mieltä myös siitä että yrittäjyyden edellytyksiä pitää parantaa. Kannustinloukkujen ja täysin (siis yli 110%) turhan Kelan ja muiden rumbien poistaminen olisi erittäin tehokas askel jolla saavutettaisiin:
- Yrittäminen ja vähäisempikin työnteko olisi yksilölle taloudellisesti mahdollista
- Työttömäksi jouduttua kaikki aika ja energia (siis tsemppi) ei kuluisi jatkuvasti monimutkaistuvan tukiviidakon ja byrokratian kanssa taisteluun vaan henkilö voisi keskittyä olennaiseen: itsensä työllistämiseen (ja siten syrjäytymisensä pysäyttämiseen)
- Monentasoiset byrokraatit ja virkailijat saataisiin ohjattua tuottaviin töihin (tai jopa yrittäjiksi), ainakin siis siihen verrattuna että heidän työnsä tällä hetkellä on lähinnä hankaloittaa asioita (byrokratia luo byrokratiaa jne)
Ylivoimaisesti selkein ja helpoin keino yllä olevien saavuttamiseen on jonkinlainen mahdollisimman yksinkertainen perustulo (täällä oma artikkelini aiheesta). Tämä poistaisi hyvin toteutettuna kaikki yllä olevat ongelmat kertalaakista, ja mitään tuottamattoman byrokratian vähetessä se myös vähentäisi verorahoin rahoitettavia julkisen sektorin menoja. Yrittäjyyden edellytyksiä voidaan parantaa toki myös muillakin keinoin, mutta niiden kanssa kannattaa olla tarkkana, ettei peittoa jatketa jostain muusta päästä. Varteenotettavia ideoita on ainakin:
- byrokratian purkaminen,
- sääntelyn järkeistäminen (vähemmän, mutta parempaa),
- isojen yritysten markkinahallinnan purkaminen (jotta pienetkin pääsevät markkinoille),
- työllistämisen helpottaminen, mutta siten että se ei johda tilanteeseen jossa kaikkien (paitsi pomojen) palkat putoavat tai kaikki löytävät itsensä jostain never-ending harjoittelusta.
Mikael tarjoilee myös vinkkejä kilpailukyvyn parantamiseen.
Suomen talous pitää saada luotettavalle ja kestävälle pohjalle. Olen tästä samaa mieltä, tarvitaan säästöjä ja veronkorotuksia. Ehdotan:
- Säästetään ennen kaikkea tuontitavaroiden kulutuksessa, sillä niistä raha virtaa ulkomaille. Öljy ja muu energia ovat ilmiselviä esimerkkejä; liikennettä pitää tehostaa kaikin mahdollisin keinoin, tällöin pumpulla säästetyt rahat siirtyvät muuhun kulutukseen.
- Kannustetaan kotimaisuuteen. Kotimainen ruoka ja energia, kotimaiset lomat, kotimaiset kengät ja niin edelleen. Kaikkea ei kannata tehdä Suomessa, mutta Suomessa tehty jättää koko tuotantoketjun rahan Suomen sisälle ja viennin tarve hieman helpottaa.
- Suunnataan veropolitiikka siten, että turhanpäiväinen rahan ja omaisuuden makuuttaminen ja pelailu karsiutuu pois esimerkiksi tuottamattoman pääoman verolla. Myös jonkinlainen ”Tobinin vero” ohjaisi pääomia pois pikavoittojen metsästämisestä (joka on nollasummapeliä eli aina pois joltain ja lähinnä haittaa ja vääristää markkinoiden toimintaa) kestävämpään, oikeaan sijoittamiseen ja investointeihin.
- Verolainsäädännön pitää pikaisesti saada katkaistua veroparasiittien käyttö. Se rapauttaa sekä kansakunnan moraalin, että sen talouden. Jos yritys nauttii Suomeen rakennetun infran, koulutuksen ja vakaan yhteiskunnan eduista, niin totta helvetissä se maksaa myös niistä. Jos yritystä kiinnostaa vain vapaa-matkustaminen ilman velvoitteita, niin painukoot vittuun täältä.
- Veroja kannattaa myös korottaa nimenomaan suurituloisilta, sillä pienituloiset laittavat saamansa rahan todennäköisesti kuitenkin kiertoon, siinä missä suurituloiset keräävät sitä ja keskittävät omaisuutta (joka puolestaan ei palvele tavoitetta, tai en ainakaan tiedä että miten: trickle down -efektiä ei ole olemassa, jos varallisuus nimenomaan kerääntyy ylöspäin).
Myös maltillisesta palkkapolitiikasta olen samaa mieltä Mikaelin kanssa. Johdon ja työläisten välistä palkkakuilua on alettava kuromaan umpeen, joten johdon on syytä varautua rajusti nykyistä pienempiin nettotuloihin (joilla tulee silti toimeen vallan mainiosti). Nykyistä useammilla työpaikoilla työläisiä voitaisiin sitouttaa ja tsempata myös heille suunnatuilla osakeoptioilla tai anneilla. Tällöin firman (eli työläisten) tekemä hyvä tulos näkyisi suoraan heidän varallisuudessaan vaikka palkat eivät nousisikaan; ja mikäli johto kohtuullistaa tarpeen vaatiessa omat palkkansa, voi yritykseen syntyä jopa jonkinlaista yhteishenkeä, sillä kaikkien ”joulubonus” on kiinni yrityksen menestyksestä, eikä lakonuhista tai lobbareiden sitkeydestä.
Kolmanneksi kilpailukyvyn lisääjäksi Mikael mainitsee työllisyyden tukemisen. Hänen mainitsemat keinot ovat vähintäänkin kummallisia, joten niitä sietää hieman käsitellä.
- Leikata työttömyysturvaa. WTF? Miten ihan tarkalleen tämä tukee työllisyyttä? Jos töitä ei ole, niin työttömien aseman heikentäminen jotenkin lisää tuottavia työpaikkoja? (Ah, se heikentää työttömien asemaa jolloin heillä on vähemmän mahdollisuuksia neuvotella yhtään mistään, mutta ei tämäkään varsinaisesti tue työllisyyttä; se tukee kyseisten työttömien halua parantaa olojaan esim harmailla töillä tai rikollisuudella tai sitten se tukee sellaista työllisyyttä josta ei kuitenkaan saa elantoa, kun minimipalkat vedetään vessasta alas?)
- Heikentää opintotukea ja nopeuttaa opintoja. Edelleen: WTF? Opintotuen on Suomessa (kai?) tarkoitus mahdollistaa myös vähävaraisempien opiskelu ja siten sosiaalinen liikkuvuus yhteiskuntaluokkien välillä. Miten opintotuen heikentäminen tukee työllisyyttä? Ok, tällöin varmaan entistä useampi olisi pakotettu tekemään opintojen ohella töitä (joiden palkkatasoa Mikael jäljempänä ehdottaa pudotettavaksi) mutta miten tämä puolestaan nopeuttaa opintoja?
- Saada vanhempia kotoa töihin. Hmmm. Tässä päästään keskusteluun siitä, mikä työ on arvokasta ja kenelle. Mikaelin puolelta aitaa varmaan vain palkkatyö on arvokasta, mutta hän unohtaa, että yksilöiden ja perheiden hyvinvointia edistetään usein myös ihan muilla töillä.
- Arvioida asevelvollisuutta. Joo, tästä ollaan varmaan samaa mieltä, riippuen mitä hän arvioimisella tarkoittaa. Sama koskee vaikkapa pakkoruotsia: valtava määrä kansalaisten aikaa ja resursseja käytetään pienen vähemmistön etujen maksimoimiseen (maksimoinnilla tarkoitan sitä, että kaikkien on pakko opetella puhumaan Ruotsia, josta pakotetusta taidosta vain harvoille on varsinaista hyötyä).
- Edistää maahanmuuttoa. Nyt pitää taas kysyä että WTF? Miten maahan muuttamisen edistäminen tukee työllisyyttä? Jos olemme välttämättömyyksissä nettotuojia, niin lisääntynyt väestö (oli se minkä maalaista tahansa) tarkoittaa suhteessa lisää tuontia eli suurempaa vaihtotaseen vajetta, eikä väestö sinällään lisää Suomessa olevia luonnonvaroja, vaan vähentää niiden määrää per nokka. Tämä ei ole kannanotto maahanmuuttopolitiikkaan itseensä, vaan ainoastaan ihmettelen, miten maahanmuuton tukeminen tukee työllisyyttä, kun mekanismi ei itselleni heti aukea. Sijoittuvatko maahanmuuttajat esimerkiksi muuta väestöä useammin itse perustamiinsa vientiyrityksiin?
- Eläkeiän nostamisesta olen varmaankin ihan samaa mieltä, mutta myös joustavuuteen tulisi kiinnittää huomiota. Nykyiset eläkeiät on määritelty aikana jolloin eliniän ennuste oli nykyistä alhaisempi. Jos näkemykseni vituttaa lähellä eläkeikää olevia, perspektiiviä voi hakea siitä, että useimmat vähänkään ajattelevat nuoret (eli alle 40-v) joiden kanssa olen asiasta puhunut, pitävät täysin selvänä sitä, että he eivät tule koskaan saamaan mitään merkityksellistä eläkettä (joten voi olla vähän hakusessa useilla halukkuus maksaa nykyisiä). Tämä ei ole mikään provokaatio, tämä vaan on fakta, joka kannattaa ottaa huomioon, kun mietitään mitä tehdään ja säilyykö yhteiskuntasopimus ja niin edelleen.
- Yhteisöveroa pitäisi Mikaelin mukaan alentaa, koska se kuulemma toisi talouteen uutta vauhtia. Saanen kysyä miten? Siis yritykset maksavat nykyistä vähemmän veroa voitoistaan, niin yksityinen kulutus kasvaa? Vienti kasvaa? Tuonti vähenee? Työllisyys lisääntyy? Investoinnit lisääntyvät? (Ai mutta nehän voi vähentää muutenkin verotuksessa?) Ainoa ”positiivinen” mekanismi jonka näen on se, että yritykset eivät enää vaivaudu kierrättämään tulojaan veroparasiittien kautta, jos Suomeenkaan ei veroja tarvitse maksaa, mutta tulos on aivan sama (kts. kohta yllä jossa perustelen miksi Suomessa toimivan yrityksen tulee maksaa Suomeen veroja). Mutta jos joku tietää miten yhteisöverojen alentaminen tarkalleen tuo talouteen vauhtia ja tukee työllisyyttä, niin otan mielelläni vastaan kommentteja!
- Hyvien yrittäjyyden edellytysten luomisessa olen samaa mieltä, mutta on aika selvää että meidän ei kannata kilpailla halpatyövoima-maiden kanssa esimerkiksi siitä, että saako oman toiminnan kustannukset siirtää vapaasti ympäristön maksettavaksi. Asiaa kannattaisi miettiä myös siltä kantilta, että poikkeuksellisen tasa-arvoinen ja vakaa pohjoismainen hyvinvointivaltio on houkutteleva kohde eriarvoistuvassa maailmassa heille, jotka arvostavat muutakin kuin turvamiehiä, saastunutta ympäristöä ja piikkilanka-aitoja tonttien ympärillä.
Mikaelin ehdotuksissa oli paljon ihan hyviä ideoita, mutta miksi joukkoon on sotkettu tästä ”Disaster Capitalism” –toiminnasta tuttuja sammakoita, joiden vaikutus hyvinvointiin, työllisyyteen tai edes kilpailukykyyn on enemmän kuin kyseenalainen? Olettaako hän, että tarjoamalla pari pragmaattista ja hyvää ideaa, voi samaan soppaan heittää perustelematta myös kummallisia ideoita, jotka ainakin minun maailmakäsitykseni mukaan johtavat lähinnä yhteiskunnan eriarvoistumisen kasvuun, uupumukseen ja näiden myötä ajallaan koko yhteiskunnan vakauden vaarantumiseen? Ja kun sitten perään hieman hoetaan että löytyykö tahtoa ja yhteishenkeä, niin se jotenkin peittää ajatusten epätasa-arvoisuuden ja sen, että toimenpiteiden edut tuntuvat suuntautuvan rikkaammalle väestönosalle (joka on tavoitteiden näkökulmasta täysin ristiriitaista)?
Mutta noh, voi olla että en vain ymmärtänyt niitä mekanismeja jotka noiden takana oletettavasti toimii. Tervetuloa siis selventämään niitä kommentteihin.
Mitä oikeasti tapahtuu kun minä tai joku muu sanoo tai kirjoittaa jotain?
Tätä aihetta oli hieman vaikea otsikoida. Itse aihe on onneksi suhteellisen helposti esiteltävissä. Kun joku henkilö tai taho sanoo jotakin, sen ilmaisu tapahtuu kolmella tasolla. Tämä liittyy retoriikkaan ja ennen kaikkea siihen, miten sanoilla voidaan tai pyritään muuttamaan maailmaa ja sen fyysistä todellisuutta. Kolme tasoa ovat:
- Se mitä sanotaan
- Se mitä halutaan toisen kuulevan/ymmärtävän
- Se mitä halutaan toisen tekevän
No niin. Siinä se. Tässä ei siis sinällään ole kyse argumentaatiovirheestä, joita aiemmin olen käsitellyt, vaan retoriikasta yleensä (jonka piiriin argumentaatiovirheet kuuluvat). Jostain syystä nämä retoriset kuviot aukeavat ylivoimaisesti helpoiten esimerkeillä, joten eiköhän siirrytä niihin.
****
Esimerkki 1
Ostat kaupasta sipsipussin, ja löydät sieltä jotain muuta kuin sipsejä (käytä mielikuvitusta). Kirjoitat asiasta kirjeen sipsien valmistajalle jossa kiroat ja kerrot kuinka järkyttävää kuolleen torakan (no niin, enää ei tarvitse käyttää mielikuvitusta) löytäminen sipsipussista oli ja kuinka traumaattinen kokemus se sinulle oli ja niin edelleen. Tämä mitä kirjoitat, ei kuitenkaan ole se, mitä haluat heidän lukevan. Haluat heidän lukevan/ymmärtävän, että mikäli he eivät lähetä sinulle kontillista sipsejä (ilman torakkaa), niin alat kuuluttaa asiaa mediassa, raahaat heidät oikeuteen ja vaadit miljoonakorvauksia (noh, jenkeissä ainakin) ja niin edelleen. Tämän ymmärrettyään siirrytään siihen, että he sanojesi perusteella muuttavat fyysistä todellisuutta, eli todella lähettävät sinulle anteeksipyynnön sekä kontillisen sipsejä, sekä kenties kiinnittävät jatkossa enemmän huomiota laadunvalvontaan.
Esimerkki 2
Taannoin blogissani ruodittiin WWF:n ydinvoiman todelliseen hintaan liittyvää tiedotetta. Sen otsikko toimii hyvänä esimerkkinä:
”EU-komission raportti osoittaa ydinvoiman todellisen hintalapun”
Yllä oleva on siis se mitä sanotaan. Se, mitä todennäköisesti halutaan lukijan lukevan/ymmärtävän, on jotain tämäntapaista:
”Virallinen taho (EU) on sitä mieltä että ydinvoima on todella kallista, ja paljon kalliimpaa mitä meidän on annettu ymmärtää.”
Se, mitä halutaan tapahtuvan (ja tämä on nyt pelkästään tuosta otsikosta johdettu, itse teksti voimistaa ja monipuolistaa tätä viestiä) on jotakin tämäntapaista:
”Lukijan toivotaan vastustavan ydinvoimaa ja/tai tekevän sitä aiempaa aktiivisemmin.”
Esimerkki 3
Kokoomus kampanjoi taannoin jonkinlaisella Töitä Kaikille –teemalla. He siis sanoivat, että kaikille pitää saada töitä. Se mitä he halusivat äänestäjien lukevan, oli jotain tämäntapaista:
”Kokoomus järjestää kaikille töitä ja sitä kautta hyvän toimeentulon (eli kohtuupalkkaisia töitä).”
Se, mitä meidän haluttiin tekevän, oli:
”Äänestävän Kokoomusta. (Jotta Kokoomus-edustajat voivat heikentää työehtoja ja pienentää minimipalkkoja, jolloin töitä tosiaan voidaan saada useammille, mutta niihin liittyvä toimeentulo jää toteutumatta, tai pikemminkin siirtyy monilta harvoille).”
****
Voikin olla varsin hyödyllistä välillä pohtia sitä, mitä joku taho sanoo, mitä se haluaa meidän lukevan, ja miten se haluaa meidän sitten toimivan. Politiikassa keskeistä on nätisti ilmaistuna kusettaminen, jossa sanotaan yhtä asiaa, mutta toivotaan sen tarkoittavan ihmisille jotain muuta, koska sanoma on muotoiltu tietyllä tavalla. Tässä yhteydessä ei ole myöskään haitaksi pohtia kysymyksiä kuten ”kuka hyötyy?” tai sitä, miten poliitikko aikoo sanomisensa toteuttaa. Itse olen sen verran ehkä kyyninen, että tuosta Kokoomuksen ”töitä kaikille” iskulauseesta ensimmäinen mielikuva oli, jos ei orjuus, niin ainakin nuo yllämainitut askeleet sitä kohti (kilpailukyvyn nimissä tietysti, ja ”yhteisen hyvinvoinnin.”)
*Ps. Jos en väärin muista, niin aihetta avasi tähän suuntaan aikoinaan J. L. Austin kirjassaan How to do things with words, joskin minulla on vain toisen käden tieto tästä (eli en ole itse tuota lukenut). En siis ole yllämainittua luokittelua itse keksinyt.
Kaikenhuipun blogi 