Milloin hupeneva öljyntuotanto alkaa rajoittaa ihmisten elämää?

Tämä on hyvä kysymys johon on vaikea vastata. Mutta se ei estä silti pohtimasta asiaa ja yrittämästä. Periaatteessa asiaan on kaksi ulottuvuutta. Otetaan helpompi ensin: Öljykriisit.

Nopeat tuotannon häiriöt, öljykriisit, voivat rajoittaa ihmisten elämää nopeastikin esimerkiksi säännöstelyn ja äkillisten ja rajujen hintojen nousujen ja talouden taantumien myötä. Niiden ennustaminen on kuitenkin vaikeaa. Öljyn tuotannon ja kysynnän kireys (eli kumpikaan ei pysty joustamaan ja varakapasiteettia ei ole) kuitenkin sekä lisää öljykriisien mahdollisuutta, että pahentaa niiden vaikutuksia. Kun paikallisen tuotantohäiriön (vaikka Libya 2011) myötä korvaavaa kapasiteettia ei saada riittävän nopeasti markkinoille, öljyn hinnat nousevat rajusti ja seuraa talouden taantuma. Taantuma johtaa työttömyyteen, joka rajoittaa ihmisten elämää jo varsin selkeästi kun tulot putoavat.

Toinen rajoittava vaikutus on hitaampi ja pidempiaikainen. Monet tahot ovat ennustaneet jonkinasteista tuotannon romahdusta tälle vuosikymmenelle, esimerkiksi vuosien 2015–2018 väliin. Tällöin globaalissa tuotannossa ja (potentiaalisessa) kysynnässä voisi olla noin 10 miljoonan tynnyrin päivittäinen kuilu. Tällainen kuilu todellakin rajoittaisi jo ihmisten elämää, sillä tuo potentiaalinen kysyntä pitäisi tuhota vastaamaan tuotantokapasiteettia. Tuhoaminen tarkoittaa kohonneita hintoja niille, ketkä öljyn saavat. Ne ketkä eivät pysty maksamaan, saavat tulla toimeen ilman. Ekonomistit ovat siitä hupsua porukkaa, että heidän maailmassaan kysyntä vastaa aina tarjontaa, sillä hinta toimii kysynnän määrän säätelijänä. Tällä tavalla ajateltuna, öljyntuotantoa ei voi koskaan olla kysyntään nähden liian vähän, ja esimerkiksi peak oil ei ole sinällään mikään muu kuin hintaongelma.

Tätä kautta ajatellen, rajoittunut öljyntuotanto rajoittaa ihmisten elämää jo nyt, sillä öljyn hinnat ovat historiallisesti korkealla. Myös Suomessa. Sillä vaikka suomalaisilta ei bensapumpulla olekaan kipupistettä vielä löytynyt, niin se kertoo meille oikeasti vain seuraavat asiat:

1. Kipupistettä ei ole löytynyt, koska yhteiskuntamme on rakennettu niin, että ihmisten on usein pakko ajaa autoillaan hinnasta riippumatta.
2. Lisääntyneet polttoainekustannukset ovat pois ihmisten muusta vapaa-ehtoisesta kulutuksesta (joka johtaa tästä kulutuksesta riippuvaisten alojen vaikeuksiin ja talouden hidastumiseen).
3. Myös vähemmän pakolliset ajot ovat monesti ihmisille arvokkaampia kuin vaihtoehtoinen kuluttaminen. Esimerkiksi perhe haluaa ajaa mökilleen viikonlopuksi, vaikka reissun polttoainekulu onkin viime vuodesta noussut 5 tai 10 euroa. On henkisesti vaikea myöntää itselleen ja perheelleen, että koska bensiinin hinta on hieman edellisvuodesta noussut, tulisi mökkireissu jättää yhtenä viikonloppuna väliin. Perhe syökin mieluummin parina päivänä vähän halvempaa ruokaa tai jättää ravintolaillallisen tai leffateatterikäynnin väliin, kuin tinkii ajoistaan. Tämä johtuu siitä, että meillä on vielä monia muita vaihtoehtoisia kulutuksen kohteita, joista tingimme mieluummin kuin autolla ajosta.

Vasta rajumpi romahdus henkilökohtaisessa tulotasossa aiheuttaa muutoksen myös ajotavoissa. Jos työpaikka menee alta, voi olla perusteltua vaihtaa halvempaan autoon, myydä perheen toinen auto pois, tai myydä jopa mökki pois. Näillä kaikilla on oma pieni vaikutuksensa myös kansakunnan varallisuuteen ja elintasoon, vaikka suurin muutos onkin perheen sisäinen.

Se, että öljyn hinnat ja talouden vaikutukset eivät kovin kouriintuntuvasti vielä Suomessa ole tuntuneet, on osittain selitettävissä myös seuraavilla seikoilla:

1. Jossain muualla kysyntä on tuhoutunut helpommin. Esimerkiksi Kreikassa ihmiset ovat laskeneet öljynkulutustaan Suomea rajummin. Siis talousvaikeudet ovat suuntautuneet suhteessa enemmän muihin maihin kuin Suomeen (välillisten vaikutusten ansiosta ne globaalissa maailmassa löytävät ajan myötä tiensä toki tännekin), jolloin öljymarkkinoiden kireys on hieman hellittänyt ja hinnat laskeneet.
2. Olemme kuluttaneet velaksi (joka tasolla). Sen asemesta, että olisimme jättäneet ravintolaillallisen väliin nousseen polttoainelaskun vuoksi, olemme laittaneet laskun esimerkiksi luottokortille. Käytännössä velaksi kuluttaminen tarkoittaa sitä, että kulutamme jo tänään sitä mikä olisi normaalisti kulutettavissa vasta huomenna. Huomenna sitten kulutamme ylihuomiselta (ja velanhoitokulujen kasvaessa vielä vähän enemmän) ja niin edelleen. Jossain vaiheessa kykymme kuluttaa tulevaisuudesta romahtaa, ellei tulomme kasva. Mitä syvemmin velkaannumme, sitä rajumpi tuleva kulutuksen romahtaminen on. Kreikkalaiset toimivat tässäkin hyvänä esimerkkinä.

On mielenkiintoista pohtia, löytyykö valtiohallinnolta päättäväisyyttä jotenkin rajoittaa ihmisten polttoaineen käyttöä ilman varsinaisia kriisejä, jotta yllämainitut muut seikat jäisivät toteutumatta. Kansantalouden kannalta voisi nimittäin olla järkevää vähentää mieluummin mökkireissuja tai vesiskootteriajelua (joissa öljytuonnin myötä varallisuutta siirtyy ulkomaille) kuin vaikka palveluiden käyttöä (jolloin suurempi osa rahasta jäisi kotimaahan). Vapaa-ajan autolla huristelu ei ole kansantalouden kannalta lainkaan järkevää verrattuna moneen muuhun kuluttamiseen (joskin esimerkiksi valtion polttoaineverotulojen kannalta se on lyhyellä tähtäimellä hyvä asia).

Jos palaamme siis vielä otsikon kysymykseen, niin nopeat rajoitukset ihmisten elämään ovat todennäköisiä vain äkillisten öljykriisien seurauksena. Näiden kriisien todennäköisyys ja vaikutukset kasvavat samalla kun maailman öljyntuotannon varakapasiteetti häviää lähivuosina käytännössä kokonaan. Hitaammat, ja siten myös huomattavasti vaikeammin havaittavat, rajoitukset puolestaan ovat jo välillisesti käynnissä erilaisten talouden ongelmien ja velkaantumisen myötä.