Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Helmikuu 2012
Jonkinasteisena teknofiilinä olen innoissani LED-valaisimista. Niinpä olenkin viimeisten kuukausien aikana LEDeistänyt asuntoamme varsin rankalla kädellä. Nyt on aika kertoa alustavia kokemuksia projektista, jonka myötä meillä on asunnossa pari hehkulamppua (paikoissa joihin on vaikea muita laittaa), muutama energiansäästölamppu, jokunen putkivalaisin ja reilu tusina LED-valoa sopivissa, valikoiduissa kohteissa.
LEDien hinnat
Suomalaisissa rautakauppoissa LED-valaisimien hinnat ovat vielä varsin suolaiset. Alle 30 euron on turha löytää kovinkaan käyttökelpoisia lamppuja, ja tehot sekä valikoima ovat vielä varsin rajattuja. Jos otan siis valaisin-budjetiksi vaikkapa 150 euroa, saan sillä ehkä 5 uutta lamppua. Se on hyvä alku, mutta koemielessä päätin kokeilla myös jotain muuta. Hankin nimittäin valtaosan lampuistani ”Kiinasta”, verkkokaupasta. Siellä käyttökelpoisten, yleisvalaistukseen soveltuvien LED-lamppujen hinnat ovat toimitettuina suunnilleen välillä 10-15 euroa, joten 150 euron budjetilla saa 10-15 lamppua. Ongelmilta ei kuitenkaan vältytty, sillä pari lamppua olivat susia jo saapuessaan, ja takuu-valitusten tekeminen ei jaksanut itseäni kiinnostaa niin paljon että olisin siihen ryhtynyt. Otinkin vaihtelevan laadun ”as the cost of doing business”, sillä hintaero suomalaisiin marketteihin oli vielä voimakkaasti Kiinalaisilla.
Vaikutelma
Ledien valo on usein valkoisen kirkasta, ja olen huomannut että pidän siitä oikeastaan paljon enemmän kuin energiansäästölamppujen tai hehkulamppujen keltaisemmasta loisteesta. Marras-joulukuussa tuntui ihanalta täyttää tupakeittiö valkoisella kirkkaalla valolla, joka saatiin aikaan kolmen ”polttimon” kattoplafondista, jossa siis kolme LED-valaisinta. Niiden nerokkuus piilee siinä, että Ledit on suunnattu lampussa vain yhdelle suunnalle, eli lampun ollessa katon rajassa sivuttain, niin yksi pitkistä sivuista on täytetty Ledeillä, ja tämä suunnataan alaspäin. Kattoplafondin ollessa kyseessä tämä on suoranainen nerokkuuden huipentuma, sillä kaikki valo suuntautuu sinne minne pitääkin, lampusta suoraan alas. Roikkuvissa varjostimissa tämä ei tietenkään oikein käy, mutta meillä on asunnossa äkkiä laskettuna 5 plafondia joissa paikat yhteensä kahdeksalle lampulle (joista 5 on tällä hetkellä Ledejä).
Muita hyviä puolia ledeissä on se, että ne syttyvät heti, toisin kuin energiansäästölamput. Niissä on myöskin vähemmän ympäristömyrkkyjä kuin perinteisissä energiansäästölampuissa jotka ovat ongelmajätettä (en ole varma mitä jätettä ledit on, anyone? Elektroniikkaa?)
Mittaustuloksia
Kattovalaisimista on hankala mitata kulutusta mittarilla, mutta pöytävalaisimella sain mielenkiintoisia tuloksia. Lukuvaloksi soveltuvan led-kohdevalaisimen ollessa kyseessä mittari ei inahtanutkaan. Ei watin wattia. Testasin mittarin sitten myös energiansäästö-lampulla, joka oli pientä ja himmeää mallia, olisiko ollut 3-5 watin luokituksella, niin silloin mittari näytti 2-3 wattia. Mittarissa siis pientä epätarkkuutta, mutta vaikutelma oli varsin positiivinen led-valaisimelle. Yleisvalaistukseen käyttökelpoiset led-valot lienee välillä 5-8 wattia (400+ lum), ja omissa kokemuksissani niiden valaisuteho on varsin hyvä.
Jos sitten vertaillaan hintoja energiansäästölampun ja LED-lampun välillä, on tilanne mielenkiintoinen. Oletetaan että lamppua poltetaan 1 000 tuntia vuodessa. LEDin teho on 7 wattia ja vastaavan energiansäästölampun 14 wattia. Vuodessa kulutusta tulee siis 7 kWh ja 14 kWh. Jos sähkön hinta on 14 senttiä / kWh, ledin poltto maksaa 98 senttiä, ja energiansäästölampun poltto 1,96 euroa. Noin euron säästö vuodessa, hurraa! (olettaen että emme laske saatua lämmitysenergiaa ja toisaalta vähentynyttä viilennystarvetta mitenkään mukaan). Jos ledistä maksaa siis 30 euroa ja energiansäästölampusta 3 euroa, kestää 27 vuotta että se maksaa itsensä takaisin. Ei ihan unelma-sijoitus vielä näillä hinnoilla. Toisaalta, jos Kiinan hinnoista voi jotain päätellä, niin LEDien hinnoissa on laskuvaraa helposti 60 % jo tänä päivänä, jolloin takaisinmaksu-aika putoaa muutamaan vuoteen. Kun otetaan huomioon energiansäästölamppujen myrkyllisyys ja ongelmajätteys sekä hidas syttyminen, alkavat ledit vaikuttaa entistä houkuttelevammilta.
Projektin jälkeen kaapissa on ylimääräisiä energiansäästö-varalamppuja vuosien tarpeisiin, joten tuskin tulen jatkossa hankkimaan muita kuin ledi-lamppuja. Tosin kestää vielä tovi että ostan niitä suomesta, sillä täällä hinnoissa on vielä aimo annos ilmaa ja uutuudenviehätystä.
ps.
Tyhmin keksintö ikinä?
Lampunvarjostin. Siis tehdään laite, jolla kaapataan osa valaisimen valotehosta varjostimeen, ja siten heikennetään edelleen sen tuottamaa valotehoa per kulutettu watti. Hitto miten nerokasta, mutta näitä varjostimia on kodit täynnä. Noh, niiden pääasiallinen tehtävä on lienee ainakin joskus ollut pehmentää valaisimen aiheuttamaa häikäisyä. Nykyisin voisi tosin argumentoida että pääasiallinen tehtävä on tukea sisustuksellista kokonaisuutta, eli näyttää hyvältä, monesti energiantehokkuuden kustannuksella. Olisiko EU:n syytä direktiivillä määritellä sallittujen valaisimien tehoa alentava maksimivarjostus? 🙂
Australian hallinnon salaama raportti ennustaa öljyhuippua vuodelle 2017.
Globaali öljyntuotanto-kuvaaja, jonka mukaan öljyhuippu vuonna 2017
Noh, monet voivat todeta että kyllähän tuollaisen käppyrän kuka tahansa osaa piirtää, ja toisaalta, millä todistaa että raportti on todella se, mitä se sanoo olevansa? Yli 400-sivuinen raportti kuitenkin sisältää tuotanto-luvut ja mallien mukaiset tuotannon ennusteet, joten tuloksen voi laskea myös itse ja lukujen järkevyyden tsekata. Koska kyseessä on varsin tuore uutinen, niin joku varmasti laskeekin, kunhan hieman aikaa kuluu. Sitä odotellessa voi käydä vaikka vilkaisemassa Suomen tämänhetkisen primäärilähteen, Venäjän (ja kumppaneiden) tuotannon tulevaisuutta:
Euraasian öljyntuotannon kuvaaja, jonka mukaan romahdus on tiedossa melko lähivuosina. Jännittävä nähdä miten todellisuudessa käy.
Raportin tärkeimmät käppyrät ja kommentit on julkaistu myös täällä. Kuvaajien alla on myös tiukkoja kysymyksiä Australian hallinnolle raporttia koskien. Itse raportin voi ladata pdf-muotoisena täältä. Australian Daily Telegraph on myös uutisoinut asiasta täällä.
EU sitten päätti boikotoida Iranin öljyä, huolimatta taloudellisista seuraamuuksista. Go EU, ihmeellisen suoraselkäistä toimintaa läpensä kierossa maailmassa. Eu:lla lienee jonkinlaisia paineita saada rivinsä yhtenäisiksi, ja tämä päätös kieltämättä osoittaa aika tiukkaa kuria ja yhtenäisyyttä.
Eu Approves ban on Iranian Oil
Eli vajaan puolen vuoden sisällä muunmuassa Italian ja Kreikan oletetaan löytävän uusia toimittajia öljylleen. Ottaen huomioon että molemmat valtiot ovat velkakriisissä, ja nykyiset toimitusehdot Iranista ovat ilmeisesti varsin suotuisat, niin ei tuo taloustilannetta paremmaksi käännä. Iranialisiakin vituttaa:
Eräs mielenkiintoinen kommentti Iranilaiselta seniori-poliitikolta oli, että Iranin pitäisi lopettaa öljyn vienti EU:hun välittömästi, eikä antaa EU:lle tuota puolta vuotta aikaa etsiä korvaavia toimittajia. Siitä tulisikin varsin mielenkiintoinen soppa jos näin käy.
Edit: lisäyksenä myös tämä CNBC:n uutinen:
Iran: Closing Hormuz Strait to Deal With EU’s Embargo?
Toi otsikko pureutuu hieman vanhaan pihviin, toinen uutinen löytyy itse tekstin alusta:
Iranian authorities have reacted to the decision by the European Union on an embargo by calling for an immediate halt to oil sales to the continent. In a statement on its website, the Iranian Oil Ministry described the European Union’s decision as ”hasty” and ”a political game”.
Pikkasen jäi epäselväksi onko kyseessä vaan tulkinta-ero vai ovatko ihan oikeasti kääntämässä hanaa kiinni. Noh, öljyn hintaa seuraamalla sen varmaan näkee, ja ei ole ainakaan vielä noussut…
Öljylle löytyy käyttöä
Iranin öljynviennin haaska ei kuitenkaan ehtinyt edes kylmetä, kun viereen laskeutui Intia sitä nokkimaan. Alla olevan uutisen mukaan Intia on tarjoutunut ostamaan Iranin öljyä, ja maksamaan siitä kullassa. Kiinan odotetaan seuraavan pian perässä. Jutussa vihjaillaan myös laajemmasta suuntauksesta pois dollarisidonnaisesta öljykaupasta. Mikäli tämä suuntaus alkaa levitä, voi jenkkitaalalle tulla kovat ajat arvonsa pitämisen kanssa.
http://www.debka.com/article/21673/
Aivan kuten fossiilisten energiantuotanto, myös poliittinen systeemi lähestyy tai on tuotantohuipussaan. Mitä tämä tarkoittaa? Lyhyesti sitä, että huomenna tarvitaan yhä suurempi joukko poliitikkoja ja avustajia saamaan aikaan vastaava tulos kuin eilen.
Kolme mekanismia
Nähdäkseni tähän vaikuttaa ainakin kolme mekanismia. Ensimmäisenä on byrokratian, jonka kelkassa politiikkakin istuu, itseään kasvattava ja ruokkiva luonne. Toisena on äärimmäisen monimutkaisen (kompleksin) yhteiskuntamme kohti taivaanrantaa katoava rajahyöty, jossa yhä pienempien parannusten tekeminen vaatii yhä suuremman panoksen. Kolmantena vaikuttimena on politiikan polarisoituminen taloudellisten olojen yhä kiristyessä. Tämän syitä olen käsitellyt blogissani aiemmin varsin laajalti joten en lähde tonkimaan niitä sen enempää tässä.
Kaksineuvoinen byrokratia
Oletko joskus tavannut byrokraatin, joka ehdottaa oman toimensa lakkauttamista koska asian voisi tehdä paljon tehokkaamminkin? En minäkään. Alati lisääntyvä sääntely (regulaatio), jolla on joskus toki myös positiivisia vaikutuksia (tai sitten ne ovat niitä kuuluisia hyviä aikomuksia joilla tie helvettiin on päällystetty), tekee jokaisella lisätyllä kerroksella byrokratiasta eksponentiaalisesti monimutkaisempaa. Samalla kun esim. EU-säätelyä jatkuvasti lisätään, kuluu vaikkapa maatalousyrittäjän ajasta yhä isompi osa johonkin muuhun kuin varsinaiseen työhön. Avustamaan järjestetään EU-neuvojia, jotka auttavat poloisia maajusseja byrokratian kiemuroissa. Säädökset ja lait muuttuvat jatkuvasti, joten neuvojatkin ovat usein joko pihalla asioista tai kouluttautumassa (arvasit oikein: pitää perustaa eu-neuvoja-kouluttajia ja heille oma organisaationsa). Ennen kuin on huomattukaan, meillä on suuri joukko ihmisiä, joiden toimeentulo riippuu siitä että asiat pysyvät monimutkaisina ja vaikeina. Jos asioita yritetäänkin jostain ihme syystä järkeistää, huolehtivat nämä ”asiantuntijat” että nämä ideat tapetaan kohtuunsa. Ainoa mitä voimme tehdä, on perustaa valvonta-elin vahtimaan etteivät neuvojat väärinkäytä asemaansa, ainakaan liikaa. *Huokaus*
Byrokratian perusolemukseen kuuluu siis se, että se lisää byrokratiaa, ei juuri koskaan vähennä sitä. Tämä sulkee lopulta tavalliset kansalaiset lähes tyystin byrokraattisen systeemin ulkopuolelle, sillä he joutuvat turvautumaan ammattiapuun asioidessaan byrokratian kanssa. Systeemi ruokkii itseään, ja jos sitä koettaa joku ulkopuolelta kepillä sörkkiä, pörähtää kasasta iso parvi vihaisia ampiaisia, joiden mielestä ainakaan HEIDÄN osastoonsa ei ole mitään asiaa koskea. Ja jos onkin, niin ei ilman ison komitean monivuotista selvitystyötä jonka kokoonpanolla varmistetaan se, ettei se pääse yksimielisyyteen edes nimestään
Saavutettu hyöty jaettuna sijoitetulla panoksella
Mitä pidemmälle viemme vaikkapa hyvinvointiyhteiskunnan sosiaaliturva-verkoston, sitä vähemmän hyvinvointia saamme siihen sijoitetusta panoksesta. Tavallaan tämä kuvaa samaa tilannetta kuin yllä oleva byrokratia, mutta ei ole aivan sama asia. Otetaan esimerkkinä tieverkosto. Ensimmäinen tie Helsingin ja Turun välillä lisää yhteiskunnalle saatua hyötyä valtavasti! Kauppa ja liikkuminen mahdollistuvat ylipäätään jne. Mutta kymmenes tie samojen paikkojen välillä lisää lähinnä ylläpitokustannuksia, vaikka se menisikin hieman eri kautta kuin kaikki muut yhdeksän tietä ja lyhentäisi peräkylän Penan työmatkaa kolmella kilometrillä.
Avainsanana tässä on ylläpito, sillä kaikki rakentamamme hienot järjestelmät vaativat energiaa ja raaka-aineita (jotka vaativat energiaa tullakseen tuotetuksi) jotta ne pysyvät toimintakuntoisina. Jos tilanne siirretään maailmaan, jossa energia, lähinnä vaikkapa fossiilinen öljy, käy jatkuvasti kalliimmaksi ja harvinaisemmaksi, alkaa koko rakennelma heikentyä. Pena huomaa pian että hänen talonsa edestä menevää uutta tietä ei pidetä kunnossa, vaikka tekeillä on jo 13. tie joka menee naapurikylän läpi, Turusta Helsinkiin.
Saman kaavan voi pienin muutoksin sijoittaa lähes mihin tahansa monimutkaisen yhteiskunnan osa-alueeseen. Ja kaikki niistä alkavat hapertua siinä vaiheessa, kun niitä ylläpitävät energianlähteet ja raaka-aineet alkavat huveta ja kallistua.
Sivuhuomautuksena, mielestäni Suomeen ei tarvitse rakentaa käytännössä yhtään lisää teitä. Tulevassa vähenevän henkilöautoilun maailmassa tulemme toimeen varsin hyvin nykyisellä verkostolla, ja resurssit kannattaisi sijoittaa kokonaisuudessaan nykyisen tiestön ylläpitoon (ja kenties esimerkiksi raideverkoston laajentamiseen, sillä siellä rajahyöty ei ole vielä mielestäni katoamassa).
Politiikan polarisoituminen
Kun globaalit talousolot jatkavat velkakriisien (ja muutaman muun kriisin) säestämänä kurjistumistaan, on siitä seurauksena politiikan polarisoituminen. Tai jotain sinne päin. Tarkoitan tällä sitä, että mitä vähemmän on hyviä toimintamahdollisuuksia, sitä suuremman osan ajastaan poliitikot avustajajoukkoineen kuluttavat vastapuolen virheiden etsimiseen ja näiden arvosteluun. Ja sitä vähemmän he käyttävät aikaansa omien ratkaisujen kehittämiseen, hiomiseen ja esille tuomiseen.
Yhdysvalloissa, jossa on käytännössä vain kaksi puoluetta ja tilanne on siksi lähtenyt lapasesta aivan eri tasolla kuin Suomessa, poliittinen järjestelmä vaikuttaa olevan täysin hampaaton tekemään juuri mitään isoja päätöksiä juuri mistään. Tätä kuvaa hyvin viime syksyn Superkomitea, jonka piti löytää säästökohteet joillekin miljardeille, mutta joka ei määräaikaansa mennessä päässyt minkäänlaiseen lopputulemaan. Siellä tärkeintä nimittäin tuntuu olevan se, että toisen puolueen hyväkään idea ei saa mennä läpi, jotteivät he pääsisi ”onnistumaan” ja käyttämään onnistumistaan myöhemmin vaaliaseena. Kun hyvät ideat alkavat olla kaikki jo käytettynä romukopassa, ei tämä yhä yksisilmäisemmiksi käyvien ideoiden lyttääminen ole normaaliälyiseltä ja retoriikaltaan hyvältä poliitikolta edes vaikeaa. Kuka voittaa? Media, ainakin lyhyellä tähtäimellä, sillä se pääsee otsikoimaan politiikan saippuaoopperaa jossa mitään ei oikeasti tapahdu mutta draamaa riittää, päivä toisensa perään.
Sama ilmiö alkaa näkyä myös kansainvälisissä neuvotteluissa, kuten totaalinen kyvyttömyytemme tarttua ilmastonmuutoksen uhkaan millään relevantilla tavalla osoittaa.
Jotenkin, jollain tasolla, tulee ikävä niitä aikoja, jolloin Kekkonen (kuuleman mukaan) kävi ryyppäämässä Neuvosto-johtajat pöydän alle ja palasi viikon päästä sopimus mukanaan ja asiat edistyivät. Nyt kaikki aika tunnutaan käyttävän siihen, että varmistetaan että asiat eivät edisty, jotta ensi vuonnakin päästään konferenssiin ryyppäämään.
Näistä syistä en ole kovin toiveikas poliittisen järjestelmämme kyvykkyydestä vastata riittävän nopeasti ja tehokkaasti yhteiskuntaamme lähestyviin uhkiin.
Yllättäen Obama torppasi koko öljyputken lopulta. Oheisessa videossa hieman raporttia ja asian taustoja ja seurauksia, haastattelussa 350.org -järjestön perustaja Bill McKibben, joka kävi asian tiimoilta myös putkassa.
McKibben:
The degree of radicalism in oil companies is so incredible. These guys are actually willing to alter the chemical composition of our athmosphere in order to make some more money. There has never been anything as radical as that.
Passiiviidentiteetti julkaisi blogissaan kiintoisan pohdinnan koskien täälläkin jossain vaiheessa mainittua EU:n energia-visiota tulevaisuuteen. Hienoa, että joku hieman perkaa näitä raportteja lukujen perusteella, sillä numerot eivät valehtele. Silmiä avaavaa, kiitos taas kerran Jani.
http://passiiviidentiteetti.blogspot.com/2012/01/eun-visioita-hiilivapaudesta.html
Alla oleva teksti on luonnos Suomi Öljyn Jälkeen -kirjaan tulevasta Öljyhiekkaa esittelevästä luvusta. Vanha versio on päivitetty 31.1.2012 taittoon menneen kirjan valmiiksi versioksi.
Kirjalla on nyt myös Facebook-sivu, johon päivitellään kirjan kuulumisia. Käy tykkäämässä ja laita jakoon!
Öljyhiekka ja bitumi
”Rumempaa ainetta et ole nähnyt… saastunutta, epätasalaatuista ja huonosti määriteltyä… Bitumi on 5 prosenttia rikkiä, puoli prosenttia typpeä ja promille raskasmetalleja. Sen juoksevuus on kuin tervalla kylmänä päivänä.” – Steven Kuzniki, Albertan yliopisto
Millaisen mielikuvan sana öljyhiekka herättää? Harva suomalainen on törmännyt öljyhiekkaan sinällään, mutta siihen aineeseen, jota öljyhiekan ”öljy” käytännössä on, törmäämme päivittäin. Sen nimi on bitumi, ja siitä valmistetaan muun muassa asfalttia ja huopakattoa. Teknisesti öljyhiekan öljy on niin raskasta (jopa yli tuhat atomia molekyylissä) ja myrkyllistä, että sitä voi verrata öljytynnyrillisen viimeisiin jätteisiin.
Öljyhiekka on joidenkin analyysien mukaan todennäköisesti lähelle maan pintaa noussutta öljyä, joka on miljoonien vuosien saatossa bakteerien avustuksella muuttunut erittäin raskaaksi ja huonolaatuiseksi (bakteerit ovat hajottaneet kevyemmät ja helpommat hiilivetymolekyylit). Tyypillisesti noin 10–15 prosenttia öljyhiekasta on bitumia[i]. Sitä ei voi sinällään pumpata, ei käyttää voiteluaineena, eikä se myöskään pala, sillä lukuisat metsäpalot aikojen saatossa eivät ole sitä saaneet syttymään[ii].
Jotta öljyhiekassa oleva bitumi saadaan pumpattua jalostamolle, täytyy se ensin esijalostaa notkeammaksi (upgrade). Esijalostaminen tapahtuu yleensä poistamalla hiiltä (koksia) ja lisäämällä vetyä. Prosessissa käytetty vety (ja muukin energia) otetaan maakaasusta, ja eräät kutsuvatkin prosessia kullan muuttamiseksi lyijyksi. Bitumista tehdään notkeampaa myös sekoittamalla sitä jo parannettuun synteettiseen öljyyn. Venezuelan öljyhiekkareservit määriteltiin äskettäin superraskaaksi tai raskaaksi öljyksi bitumin asemesta. Se nosti Venezuelan maailman öljyrikkaimmaksi valtioksi ohi Saudi-Arabian. Kanada puolestaan laskee nykyään omat bitumivaransa (175 miljardia tynnyriä) öljyksi, ja on noussut niiden turvin öljyvaroiltaan maailman kolmanneksi rikkaimmaksi valtioksi. Nousevat öljynhinnat ja tuotantoteknologioiden kehitys aiheuttavat vipinää öljyvarojen top5-maiden listalla.
Öljyhiekan resurssit ja tuotanto
Öljyhiekan suurin esiintymä on Kanadassa. Pienempiä esiintymiä on myös muualla, kuten Venäjällä. Arviolta yli 80 prosenttia tuotettavissa olevasta öljyhiekasta on Kanadassa, ja siellä on myös valtaosa tämänhetkisestä tuotannosta. Kanadassa on arviolta 1 700–2 500 miljardia tynnyriä vastaava määrä öljyhiekkaa, josta tuotettavissa on arvioitu olevan 175–315 miljardia tynnyriä. Globaalisti luvut ovat arviolta noin 220–395 miljardia tynnyriä. Nykyisellä, noin 30 miljardin tynnyrin kulutuksen vuosivauhdilla maapallon öljyhiekkaresurssit riittäisivät 6–10 vuodeksi. Todellisuudessa, tuotantovauhdin todennäköisesti jäädessä pidemmälläkin tähtäimellä alle 2 miljardiin tynnyriin vuodessa, bitumia riittää useiksi vuosikymmeniksi, jopa vuosisadaksi.
Öljyhiekan tuotanto on noin 40 prosenttia Kanadan öljyntuotannosta. Albertan öljyhiekkalaatikko Kanadassa on maailman suurin energiaprojekti. Se on myös energiayhtiöille erittäin houkutteleva ainakin siinä mielessä, että paikallinen hallinto tarjoaa öljyntuottajille yhdet maailman suotuisimmista ehdoista, mitä tulee rojalteihin ja muihin toimintaehtoihin. Tar Sands -kirjan kuvauksen mukaan elo isommilla tuotantoalueilla on kuin kultaryntäyksen aikaisessa villinlännen kaupungissa, mutta varustettuna maastureilla, huumeilla, valtavalla asunto- ja hintakuplalla ja paikallisen luonnon säälimättömällä tuhoamisella. Epäilemättä kuvaus on ainakin osittain subjektiivinen, ja öljyhiekan tuotantoon liittyy paljon intohimoja, epäselvyyksiä, tulkintaeroja, propagandaa, liioittelua ja vähättelyä riippuen siitä, mistä tietonsa hakee.
Tuotantovauhti oli vuoden 2011 lopulla noin 1,5 mbpd. Tuotantoa on kasvatettu ja suunnitellaan kasvatettavaksi aggressiivisesti edelleen, mutta se ei ole aivan yhtä helppoa kuin nousevan tuotantokäyrän piirtäminen paperille. Tarvittavat infrastruktuurilaajennukset ovat valtavia, osaavan työvoiman pula krooninen ja pääoman tarve huikea. Tuotannon lisääminen vaatii koko ketjun paisuttamista kaivureista, rekoista, vesiputkista, esikäsittelylaitoksista (jotka ovat hieman kuin jalostamoita mutta yksinkertaisempia), kuljetus- ja jakeluinfrastruktuurista aina työläisten vaatimien asuntojen ja palveluiden rakentamiseen. Vuoteen 2025 mennessä tuotanto on CERA:n skenaarioiden mukaan 2–4 miljoonaa tynnyriä päivässä, riippuen toimintaympäristön muutoksista.
Öljyhiekkaa tuotetaan pääosin kahdella tavalla. Suositumpi (noin 60 prosenttia tuotannosta) on perinteinen kaivaminen, jossa maan pintakerros ensin poistetaan 75–100m syvyyteen asti ja laitetaan talteen myöhempää ennallistamiskäyttöä varten. Sen jälkeen bitumipitoinen hiekka louhitaan ja kuljetetaan asemalle, jossa se lämmitetään veden kanssa seokseksi. Tästä bitumi, vesi ja hiekka erotellaan erottimessa ja kerätään talteen[iii]. Vesi pyritään kierrättämään, hiekka viedään loppusijoituspaikkaan ja bitumi kuljetetaan esijalostettavaksi. Jopa 75–85 prosenttia hiekassa olevasta bitumista saadaan tällä menetelmällä talteen, mikä on perinteisiin öljykenttiin verrattuna varsin paljon[iv] [v]. Noin 20 prosenttia öljyhiekan tuotettavissa olevista reserveistä on tuotettavissa kaivamalla, joten jatkossa tämän prosessin osuus tulee pienenemään.
Bitumilouhoksilla käytetyt Caterpillar 797 -kuorma-autot ovat ominaisuuksiltaan vaikuttavia. Noin 5 miljoonan dollarin kappalehinnalla saa lähes 4 000 hevosvoimaa, joilla voi liikutella 363 tonnin lasteja 64 km/h. Moottorina F-sarjassa on 20-sylinterinen, neljästi turboahdettu dieselkäyttöinen Cat C175-20 ACERT. Michelinin kanssa kehitetyt, maailman suurimmat 59/80R63 XDR renkaat kiinnitetään 47 mutterilla ja renkaat maksavat noin 42 500 dollaria kappaleelta. Pienen kerrostalon korkuiset kuormurit kootaan osista paikanpäällä kohteessa, ja tankkiin mahtuu kerralla 3 785 litraa polttoainetta[vi]. Tämän rinnalla Hummerikin vaikuttaa ekoautolta, sillä 797 syö vaatimattomat 7 800 litraa sadalla kilometrillä[vii].
Paikan päällä tapahtuva prosessi öljyhiekan hyödyntämiseksi on nimeltään Steam Assisted Gravity Drainage (SAGD), jossa noin 300 metrin syvyyteen porataan reikä, ja sitä jatketaan vaakasuoraan kilometrin mittaisilla putkilla. Näihin pumpataan paineella 200-asteista vettä, joka imeytyy ja lämmittää ympärillä olevaa bitumia, ja saa sen valumaan alla olevaan erilliseen keräysputkeen. SAGD-metodilla saadaan noin 60 prosenttia bitumista hyödynnettyä, ja vauriot maanpäälliselle luonnolle jäävät huomattavasti vähäisemmiksi kuin kaivostoiminnasta seuraava avolouhos. Energiaa kuitenkin kuluu enemmän.
Tuotannon laajentaminen on kannattavaa vasta kun WTI-öljyn (West Texas Intermediate) tynnyrihinta on 70–80 dollaria. CERA toteaa raportissaan, että yli 70 prosenttia öljyhiekan tuotantolaajennuksista lykättiin hamaan tulevaisuuteen, kun öljyn hinta putosi 2008 talousromahduksessa 40 dollarin tietämille. Mikäli kapasiteettia halutaan lisätä miljoonalla tynnyrillä päivässä, ovat kustannukset CERA:n mukaan 126 miljardia dollaria. Tämä vaatii vahvaa luottamusta öljyn hintojen pysymiseen korkealla sekä tuotantoyhtiöiltä että sijoittajilta. Tämä puolestaan vaatii luottoa talouden kasvuun, joka ei korkeilla öljynhinnoilla ole ehkä mahdollista.
Nykytuotannon hintaan vaikuttaa voimakkaasti myös maakaasun hinta, sillä sitä käytetään tuotannossa lämmön tuottamiseen, vedyn raaka-aineena sekä sähköntuotantoon. Eräiden arvioiden mukaan SAGD-tuotantoprosessi tulee yleistyessään kuluttamaan 40 prosenttia Kanadassa käytetystä maakaasusta vuonna 2035. Tämä vaatii valtavia maakaasuputkien investointeja ja asettaa Kanadan maakaasuntuotannolle suuria paineita.
Kustannuksia ulkoistetaan myös ympäristöön ja paikallisille veronmaksajille. Tar Sands -kirjan mukaan vuosina 1966–2002 kanadalaiset keräsivät 150 miljoonaa dollaria rojalteja öljyhiekoilta, ja käyttivät 4 miljardia dollaria saasteiden siivoamiseen hylätyistä kaivoksista. Konkurssien varalle kerätyt ennallistamisrahastot ovat varsin vaatimattomia; toteutuneisiin kustannuksiin nähden vain reilu 10 prosenttia ennallistamiseen tarvituista varoista.
Bitumin tuotannon EROEI on eri lähteissä arvioitu välille 3:1 (bitumista bensiiniksi) ja 6:1 (bitumista raakaöljyksi). Näissä arvioissa ei luultavasti ole mukana ennallistamistoimenpiteiden kuluttamaa energiaa.
Mitä tämä EROEI-lukuarvo sitten tarkoittaa? Käytännössä se tarkoittaa sitä, että pelkällä bitumilla ei pystytä useimpien arvioiden mukaan pyörittämään nykyisenkaltaisia teollistuneita yhteiskuntia, sillä kolmannes yhteiskunnan energiasta menisi energiantuotantoon. Sen arvo liikennepolttoaineena on toki suurempi kuin energianlähteenä, joka perustelee sen tuotantoa vaikka EROEI onkin alhainen. Toisaalta tuotannossa käytetylle maakaasulle on muutakin käyttöä.
Öljyhiekan ympäristövaikutukset
Paikalliset vaikutukset ovat varsinkin avolouhoksissa varsin rajuja. Avolouhosten ennallistamisprojekteja on tehty vaihtelevalla menestyksellä, ja joitain niistä on jopa hyväksytty onnistuneiksi. Mikäli paikallinen bitumin-tuottaja ajautuu rahoitusvaikeuksiin, jäävät myös ennallistamiskustannukset paljolti veronmaksajien harteille. Iso ongelma on myös suuret saostumisaltaat (tailings ponds), joihin tuotannon kierrättämättä jääneet myrkkyliemet laitetaan tasaantumaan. Tasaantumisen oletetaan vievän muutamasta vuosikymmenestä yli sataan vuoteen, mutta teollisuudella ei ole mitään hyväksyttyä suunnitelmaa asian hoitamiseksi. On arvioitu, että saostusaltaista vuoti jo vuonna 2007 päivittäin 11 miljoonaa litraa jätevettä ympäristöön. Vuoteen 2012 mennessä määrän arvioitiin moninkertaistuvan[viii]. Saostusaltaiden ympärille kaivetaan ojia, joihin maan läpi vuotanutta vettä kerätään.
Teollisuuden kannan mukaan SAGD-tuotannon ympäristövaikutukset ovat huomattavasti lievemmät paikalliselle luonnolle, mutta eriäviä näkemyksiä löytyy, sillä SAGD vaatii laajemman ja hajautetun infrastruktuurin. Molemmissa tuotantotavoissa pyritään kierrättämään vettä, mutta arviolta 2–4 tynnyriä puhdasta vettä kuluu jokaista tuotettua bitumitynnyriä kohden. Makea vesi otetaan pääosin läheisestä Athabasca-joesta. Veden oton seurauksista on ristiriitaisia tietoja. Joidenkin arvioiden mukaan veden käyttömääriä ei pystytä merkittävästi lisäämään nykyisestä ilman vakavia seurauksia alajuoksun asukkaille ja ekosysteemeille. Toisten raporttien mukaan veden käyttö on vain muutaman prosentin joen kuivimman kauden virtaamasta, vaikka tuotantoa lisättäisiin nykyisestä suunnitelmien mukaisesti[ix].
Öljyhiekan kasvihuonekaasupäästöt ovat lähteestä riippuen 1,5–3 -kertaiset perinteiseen öljyyn verrattuna. Tämä rumentaa ihmiskunnan hiilijalanjälkeä tulevaisuudessa, mikäli bitumin tuotantoa lisätään. Muut epäpuhtaudet bitumin jalostuksesta ovat 2–3 -kertaiset perinteiseen öljyyn nähden. Paikallinen ilma on paikoin pahemmin saastunutta kuin Kiinan suurkaupunkien ilma. Parasta öljyhiekassa länsimaiden kannalta on kenties se, että sitä on länsimaisen demokratian, Kanadan, alueella. Eri ennusteiden mukaan öljyhiekantuotannon kasvulla voisi korvata 1-4 prosenttia nykyisten öljykenttien tuotannon vuosittaisesta vähenemästä seuraavan vuosikymmenen aikana. Olemme vajonneet globaalissa ja kohtalokkaassa öljyriippuvuudessamme niin alas, että joudumme kaivamaan seuraavaa annostamme likaisen hiekan seasta. Mielikuva narkomaanista tonkimassa edellisen illan roskakasaa tasoittavan toivossa ei ole kaukana.
[i] Downey, M. (2009), Oil 101, Wooden Table Press LLC, sivu 43
[ii] Nikiforuk, A. (2010), Tar Sands, Greystone Books
[iii] Downey, M. (2009), Oil 101, Wooden Table Press LLC, sivu 45
[v] Aleklett, K. (2012), Peeking at Peak Oil, Springer, sivu 101
Suoraa ja tylyä puhetta Bill Reesiltä, joka oli mukana kehittämässä esimerkiksi ekologisen jalanjäljen konseptia.
There is no virtue in becoming more efficiently unsustainable – Bill Rees
Slaidit pitäisi löytyä tuolta: gaininggroundsummit.com/vancouver2009/Bill_Rees.pdf
Jousi oikeni eilen, kun luin uutisen joka avasi presidenttipelin sisäisen kampanjoiden mustamaalaamis-pelin. Samalla sinetöityi oma äänestyskohteeni ensimmäiselle kierrokselle.
http://www.hs.fi/politiikka/Vaalikampanjan+mustamaalaus+alkoi/a1305553243757
Oheisessa uutisessa NRA, siis Kansallinen Kivääriyhdistys, on tehnyt tutkintapyynnön Pekka Haavistosta valtakunnansyyttäjälle. Yhdistyksen mielestä Pekka Haavisto on vilpillisesti esittänyt olevansa professori. Mitä vittua? Onko tämä aprillipilaa? Mitä helvettiä kyseinen asia kuuluu Kansalliselle Kivääriyhdistykselle? Noh, tietenkin siksi että Pekka on pasifistinen homo, ja NRA on jotain aivan muuta.
Kivääriyhdistys voisi tietysti harkita englanninkielen ja kansainvälisen luennoitsija-kulttuuri-tietoutensa päivittämistä, jolloin heille voisi käydä selväksi, että vierailevia luennoitsijoita saatetaan tosiaan kutsua tittelillä ”visiting professor”, eikä se tarkoita että kyseessä on ”professori” siinä mielessä, jossa he ovat asian käsittäneet. Olisiko Pekan pitänyt ilmoittaa tittelikseen valheellisesti jotain muuta, kuin mitä hänen silloinen luentojensa ”tilaaja” on määritellyt? Siitä se vasta melu nousisi: ”Pekka valehtelee CV:ssään törkeästi väittäessään olleensa jotain aivan muuta kuin mitä luentojen tilaaja kertoo”.
Sinetin äänestyspäätökselle toi se havainto, että mikäli tuo ”rike” on tosiaan pahinta mitä Pekasta saadaan kaivettua esille, niin hän lienee huomattavan suoraselkäinen ja puhtoinen ehdokas tuossa joukossa.
Niinpä päätin äänestää Pekkaa. Go Pekka!
Nigeriassa, tuossa Afrikan suurimmassa öljynviejässä ja väkirikkaimmassa maassa, jo kymmenet tuhannet kansalaiset osoittavat mieleltään ja polttavat autonrenkaita rikkaiden naapurustossa, koska valtio poisti vuoden alussa kotimaisen bensan hinta-tuen.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Nigerian+bensiiniprotesti+yltyy/a1305553086519
Bensan hinta on siis noussut markkinahintaansa, eli noin 73 senttiin litralta. Keskimääräisellä Nigerian päiväansiolla saisi siis pari litraa bensaa, ja vielä jäisi pari senttiä ylikin. Paikallinen parin miljoonan jäsenen ammattiliitto onkin aloittanut lakon, jota se lupaa jatkaa siihen asti että hallitus palauttaa bensan hintatuen. Ottaen huomioon sen, että öljytulot jakautuvat Nigeriassa ihan hatarankin arvion mukaan järkyttävän eriarvoisesti, ja bensatuki on ollut valtion budjetista jopa neljänneksen, ja siis ainoa ”hyvä” mitä Nigerian öljyvaroista tavalliselle kansalle on jaettu, niin vaatimus on varmaan ihan kohtuullinen.
Mutta mitä sitten, kun öljytulot vähenevät? Onko kukaan esittänyt kysymystä, mitä sitten käy, kun öljyn tuotanto väistämättä vähenee ja tuloja on yhä vähemmän, kunnes ne loppuvat kokonaan? Millä Nigerian hallinto sitten maksaa kansalleen bensa-tuen? Hiekalla? Vai lyijyllä?
Täälläkin blogissa on usein tuotu ilmi kyseinen ilmiö, eli levottomuudet lisääntyvät ja hallintojen pallit (siis penkit) alkavat heilua kun öljytulojen kakun murusia ei kyetä enää jakamaan kansalaisille samoissa määrin kuin aiemmin. Jotkut kutsuvat arabikevättä demokratian liikkeeksi, minä kutsuisin sitä ihan mielelläni myös öljyhuipun paikallisiksi seurauksiksi, sillä esim. Egyptin öljynvienti lakkasi liikuttavasti aivan samoihin aikoihin kun paikalliset mellakat alkoivat ja hallinto pistettiin vaihtoon. Hurraa demokratia! Egyptin hallinnon muodolla ei ollut länsimaille juurikaan väliä, sillä sieltä ei menovettä enää merkittävissä määrin irronnut. ”Demokratisoitukoon sitten!” totesi populismibonuksen haistanut länsipoliitikko, kun diktaattori kaatui.
Öljyhuippu on jo täällä. Se vain ei ole vielä tasaisesti jakautunut.
Viime aikoina olen keskusteluissa törmännyt usein tiettyyn Mustaan Joutseneen, joka vedetään mukaan keskusteluun. Siihen viitataan kun tulee puhetta yllättävistä tapahtumista, joita tuskin kukaan, tai ainakin todella harva ja hekin todennäköisesti tuurilla, osasi ennustaa. Mustasta Joutsenesta on tullut jopa tietynlainen automaattinen leimasin, joka lyödään pöytään ja oletetaan kaikkien ymmärtävän mistä on kyse. Moni ei ehkä ymmärrä, tai mikäli ymmärtää, niin puutteellisesti. Näin myös minä, joten koetin korjata asian ottamalla teoksen kuunteluun, sillä se löytyy audio-kirjana.
En pettynyt. Kirjan mukaan Mustan Joutsenen tunnistaa kolmesta ominaisuudesta:
• Se tulee yllätyksenä (havainnoijalle)
• Se aiheuttaa laajoja ja merkittäviä kumulatiivisia seurauksia
• Jälkikäteen sen ilmaantumisen voi rationalisoida, ja päätellä että sen olisi voinut ennustaa.
Kuinka sitten ennustaa Mustia Joutsenia? Kirjoittajan mukaan se ei kannata, sillä ne ovat niin sattumanvaraisia että niitä on mahdoton ennustaa. Mitä hän suosittelee, on järjen käyttö ja varautuminen siihen, että kaikki ei mene jatkuvasti suunnitelmien mukaan. Jos asenne on se, että huominen tulee olemaan sama (mutta enemmän) kuin eilinen ja tämä päivä, aiheuttaa mahdollinen musta joutsen karmeita seurauksia. Jos asenne taas on se, että jokin voi muuttua ja jotain epänormaalia voi tapahtua, on seurauksista helpompi selvitä. Vaikka se selviäminen ei silti ole varmaa, niin se on todennäköisempää. Voihan olla että olet varautunut aivan vääränlaisiin sattumuksiin, mutta sitten kyse onkin huonosta tuurista.
Musta joutsen on musta toiselle mutta valkoinen toiselle, eli riippuu havainnoijasta. Esimerkkinä Taleb käyttää kalkkunaa, joka elelee elämäänsä hyvinvoivana, onnellisena ja painoaan kasvattaen, kunnes yhtenä päivänä teurastaja katkaisee yllättäen sen kaulan. Kalkkunalla ei ollut mitään aavistusta kyseisestä tapahtumasta, ja jos se olisi ennustanut tulevaisuuttaan peilaten tähän mennessä tapahtuneeseen, jota esimerkiksi ekonomistit paljon tekevät, olisi huominen näyttänyt samalta hyvältä jatkumolta. Mutta teurastajalle kalkkunan tappaminen ei tullut yllätyksenä, sillä hän tiesi siitä koko ajan. Se oli hänelle täysin valkoinen joutsen. Väkisinkin tulee mieleen, että mikä on minulle se teurastajan kirves, jota en näe, mutta joka on jostain toisesta näkökulmasta aivan ilmiselvä, ja aiheuttaa rajuja seurauksia.
Tuuri onkin toinen asia jota Taleb käsittelee. Hänen havaintojensa mukaan tuurilla on itse asiassa suhteettoman suuri rooli esimerkiksi ihmisten menestyksen kanssa. Talebin mukaan paljon riippuu tuurista: saako kirjoituksensa lehteen, kirjansa julkaistua, kappaleensa soimaan radiossa jne. Jos tuurilla toimittaja tai ohjelmapäällikkö sattuu tykkäämään tekstisi otsikon väristä, ja siten julkaisee juttusi, voi se aiheuttaa tapahtumaketjun, joka johtaa menestykseen. Tähän vaikuttavat esimerkiksi kirjallisuuspiireissä se tutkittu juttu, että kriitikot kopioivat toistensa mielipiteitä. Jos siis onnistut, käytännössä tuurilla, vakuuttamaan yhden tärkeän kriitikon, se voi merkitä satojen muidenkin hyväksyntää. Ja tietysti myös toisin päin.
Niinpä hän neuvookin altistamaan itseään. Mitä enemmän altistaa itseään ja tekosiaan kontakteille kaikenlaisissa tapahtumissa ja ympyröissä, sitä paremmat mahdollisuudet on sille, että jotain syntyy ja lumipalloefekti lähtee kasvamaan. Toisaalta kun tuurin tuo tähän mukaan, niin altistaminen huonolla tuurilla väärään paikkaan ja väärään aikaan voi merkitä koko loppu-uran vetämistä wc-pöntöstä, sillä myös epäonnistumisilla voi aloittaa lumipalloefektin.
Ennustaminen
Taleb puhuu myös ennustamisesta, ja siitä miten menneisyyden ennustaminen on paljon vaikeampaa kuin tulevaisuuden. Esimerkiksi otetaan jääpala: On melko helppoa ennustaa minkälaisen lätäkön jääpala muodostaa pöydälle sulaessaan. Mutta on paljon vaikeampi tietää, minkä muotoinen jääpala muodosti lätäkön. Toinen ennustamisen hauska vertaus kirjassa on biljardi. Matemaattisesti, mikäli kaikkien pallojen, mailan, lyönnin ja pöydän ominaisuudet tiedetään, on melko yksinkertaista ennustaa miten ensimmäinen lyönti etenee. Toinenkin on vielä ennustettavissa. Mutta kun mennään yhdeksänteen lyöntiin, pitää laskukaavaan ottaa mukaan pöydän vieressä seisovan pelaajan liikkeet, ominaisuudet ja vetovoima. Kun mennään lyöntiin 52 (muistaakseni), täytyy laskentakaavaan ottaa mukaan galaksin kaikki yksittäiset hiukkaset, ja myös se että niiden ottaminen huomioon laskelmassa muuttaa itse laskelmaa.
Mustien joutsenien todennäköisyyksien ennustaminen onkin paljolti turhaa, paljon parempaa ajankäyttöä on selvittää niiden mahdollisia seurauksia, jos ne tapahtuvat. Ja varautua niihin jotenkin.
Kaiken kaikkiaan kirja on viihdyttävä ja opettavainen ainakin kuunneltuna, joskin loppua kohden se muuttuu hieman puuduttavaksi. Koko kirja pyörii enemmän tai vähemmän sen yhden ilmiön ympärillä, ja kirjoittajasta jää tekstin perusteella aika narsistinen vaikutelma.
Ai niin. Lähes kaikki ihmiskunnan oikeasti tärkeät ja mullistavat jutut kautta historian ovat johtuneet mustista joutsenista. Joten epäilemättä asiaan kannattaa kiinnittää huomiota, ja rakentaa robusti yhteiskunta joka kestää yllättäviä muutoksia mahdollisimman hyvin. Esimerkiksi globalisaatio vähentää näkyvää heilahtelua ja lisää siten turvallisuudentunnetta, mutta pahentaa samalla poikkeustilanteiden seurauksia, joten se toimii tuhoisien mustien joutsenien generaattorina. Seurauksena pieniä ongelmia on vähemmän, mutta isoista ongelmista seuraa 2008 romahduksen kaltaisia katastrofeja.
Arvosana 4 tähteä viidestä.
Taleb wikipediassa
Audiokirja @ Audible.com
1. laitoksen sivu adlibriksessä
2. laajennetun laitoksen sivu adlibriksessä
Kun ajat heikkenevät, alkaa nurkista ilmaantua jos jonkinlaista käärmeöljyn, pelastuksen ja uskon kauppiasta. Laman aikana ihmiset valistuvat, hankkivat lohtu-lemmikkejä ja muutenkin pohtivat elämäänsä ehkä hieman syvemmältä (työttömänä kun on aikaa kaikenlaiseen epäolennaiseen). Nyt kun vuosi on vaihtunut ja uutta alkua taas kerran rakennellaan ainakin ajatuksen tasolla, niin ripaus realismia ei liene pahitteeksi.
Velkakriisin ja aiemmin aivan mahdottomana ajatuksena pidetyn tupla-w laman toteutuminen on kaivanut uskon kauppiaat jälleen esiin uskomattomalla intensiteetillä. Vasta äskettäin luin uutisen, jossa eräs alan guru oli etsinyt ja tietysti myös löytänyt ainakin kuusi (6) syytä olla optimistinen talouden kehityksen suunnasta vuonna 2012. Karmein asia jutussa löytyi rivien välistä: jos paraskaan käärmeöljy-kauppias ei löytänyt kuin kuusi toiveita herättävää asiaa koko globaalista roskasta, ja niistäkin osa oli varsin valjuja ja tekemällä väännettyjä, niin tilanne lienee todella huono. No, kyllä sen jo tiesikin, mutta onhan se kiva että muutkin heräävät asialle. Ja pahinta jutussa lienee se, että ruusunpunaisten poliitikko-lasien läpi siitä voi löytää hyvinkin argumentteja tukemaan oman lyhytnäköisen kasvun varaan rakentuvan toiminnan ja politiikan jatkamiselle.
Ja nämä poliitikot ovatkin uskon kauppiaiden pääasiallinen yleisö, sekä heidän sanomansa vahvistin, äänitorvi ja toteen panija. Koko paperi/velkarahasysteemi kun on perustunut, ja koko ajan voimakkaammin ja korostetummin rakentuu vain yhden asian varaan: Usko.
Niin kauan kun uskomme että huominen on sama kuin tämä päivä ja eilinen, mutta enemmän, niin myös tämän itseään aiheuttavan tapahtumisen todennäköisyys on suurempi. Raha- ja talousjärjestelmämme kun perustuu nykyisin lähes yksinomaan siihen, että uskomme että huomenna on varaa maksaa tämän päivän velat. Realismin, planeetan rajojen tai fysiikan lakien kanssa tällä uskolla ei ole mitään tekemistä. Ei mitään. Miksi? Koska taloustiede ei ole luonnontiede, tai tiede ensinkään. Se on parhaimmillaankin pseudotieteellistä makroveikkaamista siitä, miten asiat voisivat kehittyä tai tapahtua jos todellisuus olisi jotain aivan muuta kuin mitä se on. Pahimmillaan se on ihmisten tahallista harhauttamista valheellisilla malleilla ja retorisilla kikoilla joilla saadaan pintapuolisesti näyttämään että ihmisten hyvinvointi kasvaa vaikka todellisuus (niin, se on aika kiusallinen sana: todellisuus) on jotain aivan muuta.
Velan otto on uskoa tulevaisuuteen
Velan määrä on erään määritelmän mukaan suoraan verrannollinen uskoon tulevaisuuden näkymien positiivisuudesta. Siis toisin sanoin: Mitä enemmän meillä on velkaa, sitä enemmän uskomme että meillä on tulevaisuudessa riittävästi kasvua jotta saamme sen maksettua. Kääntäen, jos yksilöinä tai yhteisönä tiedämme että tulomme tulevat jatkossa putoamaan, niin tuskin otamme lisää velkaa. Tällöinhän velanhoitokulut haukkaisivat entistä suuremman osan käytettävissä olevista tuloistamme! Hullua! Eihän kukaan täysjärkinen näin tee! Eihän!?
Joten kun suomalaiset kotitaloudet, kansantalous, EU, Yhdysvallat ja globaali talous ylipäätään jatkaa lisävelan ottamistaan, niin se tarkoittaa käytännössä sitä, että me, tai he, oikeastaan kaikki, uskovat tulevaisuuden kasvun olevan nykyistäkin huimempaa ja hienompaa. Siis ihan aikuisten oikeasti, he uskovat näin. Ja tämä tässä koko paskassa eniten minua huolestuttaa. Millä vitun perusteella? Käytännössä kaikki vähänkään realismin kanssa tekemisissä olevat indikaattorit, mittarit ja indeksit osoittavat, että rajat ovat tulleet kasvussa vastaan jo jokin aika sitten. Ne osoittavat että nyt syödään kiihtyvällä vauhdilla sitä planetaarista pääomaa, jonka korkotuotoilla olemme eläneet lähes koko historiamme! Ja se tarkoittaa että pääomaa, ja siten myös pääoman tuottoa, tulee olemaan jatkossa koko ajan VÄHEMMÄN. Eli jatkossa joudumme syömään pääomaa yhä nopeammin ja nopeammin että voimme heittää kollektiivisen naamamme eteen riittävästi savua ja peilejä, jotta voisimme jatkaa uskomista kasvuun ja huomisen enemmyyteen. Ei helvetti mitä touhua. Onneksi savua ja peilejä nykymaailmassa riittää, ja massamedian ansiosta niitä on myös helppo heittä sinne ja tänne.
Kelju K. Kojootti
Usko loputtomaan kansantalouden ja velkatalouden kasvuun on täsmälleen kuin Kelju K. Kojootti juostessaan jälleen kerran jyrkänteen reunalta maantiekiitäjien perässä. Kaikki menee hyvin niin kauan kunnes riittävä osa Keljun aivosoluista kieltäytyy näkemästä totuutta, eli sitä että jalkojen alla ei ole enää mitään. Teoriassa, tai siis ainakin sarjakuvissa, juoksua voi jatkaa ainakin siihen asti että piirtäjän muste loppuu. Todellisuudessa se tosin tarkoittaa sitä, että mitä pidemmälle juoksemme uskomme voimalla, sen korkeammalta putoamme ja sen vähemmän meillä on välineitä käytettävissä laskumme pehmentämiseen. Jos mietit jotain vuoden 2012 aikana, niin tämän kuvion armoton logiikka ja vielä armottomammat seuraukset olisivat ehkä hyvinkin hetken pohdinnan arvoisia.
On paskamainen pohdinnan aihe, pitäisikö meidän kaikkien vain keskittyä uskomaan ja kuvittelemaan, että jalkojemme alla on jotain. Olisihan se helpompaa, ainakin nykyhetken kannalta. Vai olisiko järkevää vilkaista alas.
Ennustus tulevaisuudesta
En maailman monimutkaisuuden ansiosta usko ennustuksiin tai skenaarioihin tai paljon muihinkaan visioihin tai näkemyksiin, joten nyt on luvassa harvinaista herkkua. Uuden vuoden kunniaksi piirtelen muutaman hataran ja sopivan epämääräisen ja tulkinnanvaraisen vedon ihmiskunnan lähitulevaisuuden häilyvään rantahietikkoon:
- Energian hintojen rajut heittelyt tarjoavat uskon kauppiaille savua ja peilejä, joilla he pyrkivät pitämään edessä häämöttävän energiakriisin poissa useimpien mielistä. Mitään ongelmia ei ole. Markkinat hoitavat tilanteen. Ihminen on kekseliäs ja energiaa on vaikka kuinka paljon.
- Uskonkauppiaat jatkavat positiivisten seikkojen metsästämistä, keksimistä ja esittelemistä kaikin keinoin, jotta ihmiset eivät menettäisi uskoaan ja K. K. Kojootti pysyisi ilmassa. Luvassa siis jatkossakin ”näkymät alkavat parantua seuraavalla vuosineljänneksellä” ja ”viisi syytä olla positiivinen talouden suhteen” -kirjoituksia johtavissa talouden medioissa.
- Päin persettä pidemmällä tähtäimellä kehittyvä taloudellinen tilanteemme tekee politiikasta ja poliitikoista yhä kädettömämpiä minkään todellisten ratkaisuiden tekemiseen.
- Politiikka polarisoituu ja poliitikkojen aika kuluu yhä tarkemmin sormen osoittamiseen johonkin muuhun kuin itseensä. Muiden syyttämisestä tulee edelleen palkitsevampaa kuin omien ratkaisuiden kehittämisestä ja esittämisestä.
- Eturyhmät keskittyvät omien etujensa lyhyen tähtäimen vahtimiseen ja lisäämiseen, joka johtaa monella alalla ja monessa firmassa laajoihin irtisanomisiin ja konkursseihin sekä ennen kaikkea valtion, eli meidän kaikkien ja meidän lastemme, velan lisääntymiseen (ja siten toimeentulon ja elämänlaadun heikkenemiseen).
- Fossiilinen teollisuus jyrää, koska huononevina talousaikoina kellään ei ole ”varaa” olla valitsematta halvinta (lyhyellä tähtäimellä) ja helpointa vaihtoehtoa. Eli hiilen polttoa ja öljyn käyttöä.
- Asiat huononevat vielä paljon ennen kuin ne alkavat parantua. Yhteiskunta ja massamedia moninkertaistavat silmiensä kiinni pitämiseen suuntaamat voimavaransa, jotta K. K. Kojootti ei putoaisi vielä tänään.
- Valonpilkahduksia tarjoavat innovatiiviset tuotteet ja yritykset jotka oikeasti voivat parantaa yksittäisten ihmisten elämää ja toimintamahdollisuuksia. Sääli että valtaosa rahoituksesta jahtaa poliitikkojen ja ekonomistien myötävaikutuksella edelleen omaa häntäänsä stratosfäärissä. Tai vaihtoehtoisesti nämä eivät ole riittävän helposti verotettavissa ja/tai vähentävät nykyisiä verotuloja. Lopputulema on sama: iso osa näistä innovaatioista jää hyödyntämättä ja skaalautumatta.
Hyvää ja onnekasta alkanutta vuotta 2012 kaikille lukijoille.
Kirjoitettu 30.12.2011, julkaistu 4.1.2012.
Rauli @ Kaikenhuippu
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Tammikuu 2012
The WordPress.com stats helper monkeys prepared a 2011 annual report for this blog.
Here’s an excerpt:
Madison Square Garden can seat 20,000 people for a concert. This blog was viewed about 62 000 times in 2011. If it were a concert at Madison Square Garden, it would take about 3 sold-out performances for that many people to see it.
Tämän hyvän videon myötä toivotan onnellista uutta vuotta 2012 kaikille lukijoille ja kommentoijille. Kiitos edellisestä, teitte siitä todella mielenkiintoisen. Veikkaan että vuodesta 2012 tulee vähintään yhtä mielenkiintoinen…
Viime talvena tilasin omakotitaloomme aurinkolämpökeräimet, savukaasukierukan sekä energiavaraajan (siis käyttövesivaraajan). Projekti ei mennyt ihan putkeen, mutta alkaa vihdoin olla valmis. Mutta kerrotaanpa tarina tarkemmin.
Miten se toimii?
Meidän järjestelmä rakennettiin vanhan sähköllä varaavan käyttövesi-järjestelmän lisäksi. Kylmä vesi tulee kaivosta uuteen energiavaraajaan. Tässä sitä esilämmittää joko aurinkokeräimistä tuleva lämpö (kevät, kesä ja syksy) tai savukaasukierukasta saatava lämpö (lämmityskausi eli loppusyksystä alkukevääseen). Systeemissä on anturi, joka valitsee sen kohteen josta paremmin lämpöä saa. Molemmista ei tässä vaihtoehdossa saa lämpöä samaan aikaan, joskin sellainenkin kytkentä on mahdollinen. Tosin silloin kun aurinko lämmittää, ei meillä enää ole juurikaan tarvetta lämmittää leivinuunia, joten tämä vaihtoehto kelpaa meille hyvin.
Kun vesi on esilämmitetty, johdetaan se vanhaan sähkökäyttöiseen vesivaraajaamme, jossa sitä tarpeen mukaan lämmitetään (yösähköllä) vielä lisää, ja josta se jatkaa matkaansa käyttövedeksi. Toinen vaihtoehto olisi ollut vaihtaa nykyinen lämminvesivaraaja kokonaan uuteen, mutta tällöin vanhasta olisi pitänyt päästä eroon. Noh, jos/kun vanha varaajamme joskus siirtyy eläkkeelle (lvi-urakoitsija antoi sille vielä muutaman vuoden elinaikaa), se voidaan poistaa käytöstä kokonaan, sillä uudessa energiavaraajassa on myös sähkövastus. Plussana pitkienkään sähkökatkojen aikana vesi ei varsinaisesti lopu kesken, sillä varaajissa on sitä yhteensä noin 700 litraa, ja ainakin uuden varaajan tyhjennys onnistuu varsin helposti.
Mutkia matkassa
Sain keräimien telineet kasattua suht ongelmitta, ja kiinnitettyä katollekin. Sitten alkoi LVI-urakoitsijan metsästys, joka osoittautui oletettua haastavammaksi. Lopulta sain erään kiinni, joka lupasi tulla kunhan saavat sovitut urakat tehtyä. Kyseessä on Etelä-Päijänteen LVI, joka asentaa paljon esimerkiksi maalämpö-järjestelmiä, mutta tämä oli ensimmäinen aurinko/savukaasu-järjestelmä jonka asensivat.
Seuraavat ongelmat tulivat puutteellisen toimituspaketin muodossa, sillä siitä puuttui yksi lämmönsiirto-putki. Laitetoimittaja (Runtech Energy) toimitti putken pikavauhtia, ja hommat pääsivät jatkumaan parin päivän päästä. Seuraavat harmaat hiukset eivät olleet kuitenkaan kaukana, sillä kävi ilmi että uusi energiavaraaja oli viallinen ja vuoti. Voi vitun vittu. Noh, ei auttanut muuta kun ottaa yhteyttä laitteiston toimittajaan, jotka lupasivat uuden varaajan ja noudattivat vanhan pois kuleksimasta, kunhan se oli ensin tyhjennetty ja irroitettu. Paha kyllä, samanlaista varaajaa ei heillä ollut enää hyllyssä, joten saimme tilalle erityyppisen, jossa oli tietysti potkien ja kierukoiden liittimet aivan muissa paikoissa. Niinpä LVI-porukka pääsi asentamaan putkia uudestaan, sitten kun se kiireiltään taas ehti. Laitetoimittaja oli kuitenkin skarppina ja lupasi kysyttyäni maksaa ylimääräisestä työstä aiheutuneet kulut.
Mitä se maksoi?
Asennus maksoi veroineen noin 1300 euroa. Tuotepaketti energiavaraajalla maksoi noin 5500 euroa, josta energiavaraaja haukkasi noin 2000 euroa, ja asentajien lisäosat kuten messinki-liittimet, unipipe-putket sun muut maksoivat noin 1500 euroa.
Kokonaissummaksi tuli siis reilu 8000 euroa. Hain tähän aikanaan jotain energiasäästö-investointi-avustusta, jota en kuitenkaan jostain syystä saanut (kaikki hakuprosessissa olleet olivat sitä mieltä että avustuksen saa, mutta byrokraatit olivat toista mieltä). Mielenkiinnolla odottelen mikä on koko järjestelmän takaisinmaksuaika; alle 10 vuotta? alle 15 vuotta? Maksaako koskaan itseään takaisin?
Vihdoin valmista
Lopulta joulukuun alussa koko hoito alkoi olla asennettu. Hurraa! Vielä kun osattiin laittaa oikeat putket auki ja kerran vaihdettiin sensoreiden kytkennät toisin päin, niin saatiin laitos käyntiin, päivämääränä 12.12.2011.
Koko järjestelmän tehokkuus selviää sitten kun aurinkokin alkaa paistaa ja saadaan mittaustuloksia hieman pidemmältä ajalta ja toisaalta päästään seuraamaan tapahtuuko sähkönkulutuksessa mitään muutoksia. Ohjausyksikössä on varsin kivat mahdollisuudet seurata toteutuneita arvoja ja käyttöaikaa, joten sieltä voi nykäistä jonkin ajan kuluttua keskiarvo-lukemia.
Niitä odotellessa. Ai niin, niitä odotellessa tilasin itselleni syntymäpäivälahjaksi sähkönkulutus-näytön Fortumilta (vaihdoin sähkön Fortumin tuulisähköön tässä syksyllä joten sain 40 euron alennuksen tuosta). Uuden etäluettavan mittarin avulla kulutusta pääsee seuraamaan varmaan netistäkin joskus, kunhan Lahti Energia saa palvelun käyttöön, mutta tuo tarjoaa tiedon välittömästi reaaliajassa. Jospa se auttaa säästämään itsensä joskus takaisin?
ps.
Ihan tämänkaltaista projektia en suorilta suosittele nykyisellä tuotteistuksella kovinkaan monelle. Laitoin parannusehdotuksia tuotteen toimittajalle, joka lupasi perehtyä niihin. Yllätyksiä, usein hintalapulla varustettuja tai viivästyksiä aiheuttavia, tuli hieman liikaa. Tosin tiesin että kyseessä on nuori teknologia varsinkin savukaasukierukan osalta, sillä niitä on ollut markkinoilla vasta pari vuotta. Kannattaa myös varmistaa asennuspalvelu mahdollisimman ajoissa urakkaan, sillä kaikki LVI-yritykset eivät välttämättä ole kiinnostuneita tämänkaltaisista urakoista. Kaikesta huolimatta, nyt kun järjestelmä on valmis ja toimii, on olo kuin lapsella jouluna kun seurailen veden lämpenemistä energiavaraajassa samalla kun varaavassa leivinuunissa palaa tuli joka lämmittää myös asunnon. Sähkönkulutusta tullaan seuraamaan jatkossa myös, jotta nähdään missä määrin säästöt realisoituvat
SHTF. Shit Hits The Fan. Suomalainen Selviytymisopas kertoo laajalla skaalalla:
- Minkälaista paskaa tuulettimeen voi iskeä
- Minkälaisia tuuletinmalleja on
- Miten eri paskalaadut käyttäytyvät eri tuulettimissa
- Ja tietysti mitä me tuulettimen takana olevat voimme tehdä joko ennen tavaran jakelua (varautuminen) tai tavaran toimituksen yhteydessä ja jälkeen (selviytyminen).
Kovakantinen ja erittäin laadukkaan oloiselle paperille painettu värikuvin höystetty kirja vakuutti ainakin ulkoasullaan. Entä sisältö?
Kirjan sisältö on laajaa, kuten alussa sanoin. Niinpä sinne on väkisinkin osunut myös sisältöä joka ei juuri tietyllä hetkellä kaikkia varmaan kiinnosta. Itselläni sisävesiveneily ei esim. natsannut, sillä en sitä juurikaan tee tai harrasta soutuveneilyä lukuun ottamatta. Mutta ei se mitään, sillä ongelma hoituu kääntämällä pari sivua ja tutustumalla johonkin kiinnostavampaan aiheeseen. Niitäkin nimittäin löytyy reppukaupalla.
Yksi keskeisiä sanomia on kuitenkin ehkä ns. ”awareness”. Eli ympäristön havainnointi ja tarkkailu, tietty valppaus. Tämä pumpulissa kasvaneesta nykyihmisestä kuoritaan pois jo lapsuusvaiheessa kun kaikki vähänkään vaarallinen on kiellettyä ja suljetaan pois silmistä, pois mielestä. Heille opetetaan jo pienestä että yhteiskunta, vanhempi, hoitaja, tai ihan kuka vaan paitsi henkilö itse, pitää henkilöstä kyllä huolen. Tuloksena on kaatokännissä suurkaupungin pimeän puiston läpi talvella ja vähissä vaatteissa kulkevia, rahapussinsa näkyvillä pitäviä ihmisiä, joita voi heidän mielestään koskettaa vain jos ensin täyttää virallisen anomuslomakkeen. Ei näin.
Pitämällä silmät auki ja pään selvänä voi välttää monet ongelmat.
Varautuminen ja selviytyminen
Erilaisia selviytymis-varusteita, pakkauksia ja olennaisia tarvikkeita esitellään kattavasti. Myös erilaiset luonnosta löytyvät avut, rohdot ja syötävät tuodaan esille, joskin ilman kuvia voi monen kasvin tunnistaminen nimen perusteella olla hankalaa. Noh, koivun, kuusen ja voikukan kaikki meistä toivottavasti tunnistavat ihan lonkaltakin. Jos näillä saa ”siemenen kylvettyä”, voi aihepiiriin tutustua esimerkiksi kirjalla nimeltä Luonnonvaraiset Hyöty- ja Myrkkykasvit, joka on kattava, musta-valkokuvina varustettu hakuteos/reseptiopas samasta aiheesta.
Tavallaan kirjalta olisi toivonut enemmän käytännön vinkkejä, sovelluksia tai kirjailijan omia kokemuksia., Mutta kuten hänkin kirjassa sanoo, ne ovat niin laaja kokonaisuus, että niistä voi kirjoittaa toisen kirjan. Silti, kirjasta jää tämän vuoksi hieman kliininen tai etäinen olo, joka toisille toimii, mutta joka itseäni hieman puuduttaa.
Tätä puudutusta helpottavat makupaloina tarjotut kertomukset tosielämän katastrofeista ja tilanteista ja niiden etenemisestä. Erityisesti Estonian onnettomuuden kuvaus onnistui luomaan itselleni kauhun tunnelmaa, joka varmasti iskee takaraivoon jos vielä joskus matkustan Itämerellä jonkinlaisella laivalla. Nämä toteutuneet skenaariot tuovat mukavasti mieleen sen, että tosiaan, kaikenlaista kriisiä, onnettomuutta ja poikkeustilannetta sattuu ja tapahtuu jatkuvasti joka puolella. Vaikka todennäköisyys ei ole omalle kohdalle osumiseen monen mielestä suuri, niin kysymys kuuluu silti: Haluatko sinä olla kriisin tullessa selviytyjä vai uhri?
Isoin ongelma kirjassa on omasta mielestäni ehkä kohderyhmän kanssa. Se on vähän turhan raskas luettava aihepiiristä vähemmän kiinnostuneelle tai siihen vähemmän tutustuneelle. Ja toisaalta, jos olen aihepiiristä kiinnostunut, on kirjassa aika paljon jo tuttua tavaraa ja syvyyttä jää kaipaamaan. Se on kuitenkin tarkoituksella kirjoitettu kattavaksi perusoppaaksi, lähtökohdaksi, ja sitä se myös on. Ja totta on sekin, että varautumista ja selviytymistä ei opi kirjasta, vaan tekemällä ja harjoittelemalla. Tähän kirja opastaa ja kannustaa varsin hyvin.
Arvosana 4- tähteä viidestä. Miinus tulee syvyyden ja konkretian ajoittaisesta puuttumisesta. Paska ei iske tuulettimeen riittävällä tunteella minun makuuni. 🙂
Suomalainen Selviytymisopas (adlibris, 22,4 euroa 14.12.2011)
Kirjailija: Pasi Karosto
Kirjailija: Sanna Karppinen
Kustantaja: WSOYpro
Sidosasu: Sidottu
Kieli: suomi
Julkaistu: 2011
Sivumäärä: 324
ISBN10: 9510380059
ISBN13: 9789510380055
Tarina siitä miksi orjuus lopetettiin, ei loppunutkaan, ja tulee vielä takaisin
Ihmiskunta listaa omiin suuriin saavutuksiinsa 1800-luvulla tapahtuneen institutionaalisen orjuuden lakkauttamisen. Se oli vihdoin merkki siitä, että nyt olemme sivistyneitä ja moraalisia olentoja emmekä vain omaan napaansa tuijottavia eläimiä! Mutta miksi ihmiset oikeasti luopuivat orjuudesta, ja miksi sen likainen hahmo häilyy ihmiskunnan näkökentän ulkoreunoilla yhä tänä päivänä? Arviot orjien määräksi vaihtelevat määrittelyn mukaan 20-200 miljoonan välillä
Vuosituhansia ihmisrotu on lisännyt omaa hyvinvointiaan lisäämällä toistensa pahoinvointia. Joku voi argumentoida että tuo pitää edelleen paikkansa, jopa että se on lisääntynyt, ja tähän palaan hieman myöhemmin. Suorin tapa tähän oman hyvän lisäämiseen on kautta historian ollut orjuus. Valtakunnat ja sivilisaatioiden kehdot ovat kautta historian rakentuneet ja pitäneet itseään yllä hyväksikäyttämällä, ryöstämällä ja orjuuttamalla naapureitaan. Orjuudella on toki ollut monta eri nimeä, ja monenlaisia ja asteisia ilmenemismuotoja. Esimerkiksi käytännön tason orjuudesta on ollut vielä matkaa täysin avoimeen orjakauppaan. Meillä Suomessa käytännön tason orjuus on esiintynyt historiassa esim. torppareina, joista osalla oli varsin heikko asema isäntään nähden. Torppariutta on myös pidetty maaorjuuden jonkinlaisena pikkuserkkuna.
Nykyisin länsimaissa tutumpi ilmiö on lienee palkka-orjuus. Tällöin henkilö käytännössä pakotetaan (lähes mihin tahansa) työhön antamalla tälle riittävän suuri rahallinen laina jonka takaisinmaksua varten tämän on työskenneltävä, kenties uhrattava lähes koko muu elämänsä. Tämä orjuus on siitä erikoinen laji, että siinä useat eri toimijat toimivat orjuuttajina yhdessä. Kun tarpeeksi laitetaan huulipunaa, saadaan tästä orjuudesta esille esim. ehdotukset, joissa johtajat™ patistavat kansalaisia lisääntyvään kulutukseen ja/tai työntekoon uhkaamalla yhteisen hyvinvoinnin vähenemisellä, vaikka lisätyö ja lisävelka aiheuttavat valtaosassa vain kasvanutta pahoinvointia ja alentuvaa elintasoa.
Toinen tuttu nykyorja tulee vastaan yhtä läheltä kuin viimeisin teknologinen vehkeesi, juoksukenkäsi tai jalkapallosi. Kyseessä on tietenkin ns. halpatyövoima, jossa lapset ja nuoret houkutellaan maalta kaupunkiin tehtaaseen töihin, ja heille luodaan siellä olosuhteet, jotka sanelevat sen, että he eivät ole juuri millään tasolla oman elämänsä ohjaimissa. Varsinainen ihmiskauppa kukoistaa sekin nykypäivänä yhteiskunnan silmänurkassa, räikeimmillään tietysti vähemmän vapaaehtoisessa prostituutiossa. Lisäksi pakko-avioliitot ja sen sellaiset ovat orjuuden muotoja.
Mutta nuo, vaikka ovatkin mielenkiintoisia ilmiöitä ja ansaitsevat kenties oman artikkelinsa jossain vaiheessa, eivät ole tämän artikkelin ydinasiaa.
Orjuus vs. Fossiiliset polttoaineet
1600 luvun lopulla kehitetty höyrykone valjasti hiilen mekaaniseen työhön. Sen jälkeen teknologiaa kehitettiin eteenpäin, tuli höyryveturia (1784), sähkölaitteita ja moottoriajoneuvoja. 1800 luvulla fossiilisten polttoaineiden osuus tehdystä työstä ja koetusta elämänlaadusta alkoi olla jo varsin merkittävä. Öljyn löytymisen ja etenkin käyttöönoton myötä ihmiskunnalle aukesi aivan uudenlaiset mahdollisuudet käyttää energiaa oman elämänsä helpottamiseen ja hyvinvointinsa kasvattamiseen, sillä öljy oli paljon monikäyttöisempää kuin jo aiemmin käytetty hiili. Teollinen vallankumous käynnistyi ja lähti melko nopeasti myös hansikkaasta.
Samalla siirtomaaherrat Euroopassa olivat jo sukupolvien ajan imeneet siirtomailtaan raaka-aineita, jalometalleja ja muita luonnonvaroja. Tämä imeminen oli tehty, kuinka ollakaan, paljolti orjatyövoimalla. Siirtomaavaltojen imperiumit alkoivat kuitenkin rapistua, rakoilla ja tulla hankaliksi ja kalliiksi ylläpitää samalla kun itse siirtomaissa oli kaikenlaista liikehdintää isäntien vallankäytön katkaisemiseksi. Saatu nettohyöty alkoi kutistumaan.
Kuin taikaiskusta, samoihin aikoihin fossiilisten polttoaineiden esiinmarssin kanssa alkoi yhteiskunnassa ilmaantua laajemmin näkemyksiä, joiden mukaan orjuus on väärin, sivistymätöntä, ja orjat, vaikka värillisiä yleensä olivatkin, ovat ihmisiä joilla pitäisi olla ihmisten oikeudet.
Oliko kyseessä yhteensattuma, vai oliko kyseessä se, että herrarotu, omistajat, eivät enää välttämättä tarvinneet orjilta saamaansa energiapanosta hyvinvointinsa kasvattamiseen, jolloin siihen asti visusti piilossa pysytellyt moraalinen kysymys orjuudesta ja ihmiskaupasta nosti päätään? Oliko kyse siitä, että vihdoin saatiin jokin muu energianlähde orjien tilalle yhteiskuntaa pyörittämään, jolloin omistajilla oli ylipäätään mahdollista ajatella jotain sen tapaista kuin orjuuden lopettaminen ja kieltäminen?
Jos tämä ajoitus ei ollut sattumaa, se kertoo omaa karua kieltään ihmisluonnosta, eikä välttämättä lupaa hyvää tulevaisuudelle. Kun kerma, koristeet ja kuorrutteet otetaan ajatuksen päältä pois, se menee yksinkertaisuudessaan näin:
Olimme valmiita luopumaan muiden ihmisten orjuuttamisesta vain koska saimme jotain parempaa tilalle.
Ilman fossiilisten tuomaa panostusta ihmiskunnan energiataseeseen olisi keskustelu orjuuden ja orjakaupan moraalisesta oikeutuksesta voinut hyvinkin jäädä pienen piirin akateemiseksi jutusteluksi.
Irvokkainta koko kuviossa on lienee se tarmo ja into jolla koetamme löytää selityksiä ja uskotella itsellemme, että kyseessä EI ollut mikään tuollainen. Että ihmiskunnan ”kehitys” ja ”valaistuminen” nyt vain sattuivat samoihin aikoihin kun fossiilista energiaa alettiin pumpata ihmiskunnan käyttöön yhä kiihtyvällä vauhdilla. Voisiko kyse olla sitten kuitenkin myös siitä, että kun ulkoinen energianlähde hoiti kasvavan osan töistä, jäi sivistykselle ja edistykselle yksinkertaisesti riittävästi enemmän aikaa, jotta ne nousivat esille yhteiskunnassa?
Tummat sävyt taivaanrannassa
Ja entäs kun tuo fossiilinen energia poistuu käytöstämme ja alamme yhä kiihtyvällä tahdilla hapuilla jostain korvaavia energian lähteitä? Onko kenelläkään minkäänlaisia takeita siitä, etteikö elintason laskiessa yhteisömme itsekkäimmät, ja/tai kenties parhaiten toimeen tulevat yksilöt alkaisi silmäilemään naapureitaan potentiaalisina ”palvelijoina”, ruoka- ja asuntopalkalla (tätä tullaan nimittämään palvelu-taloudeksi ja se mahdollistuu heti kun minimipalkkalait saadaan poistettua tai niiden tehokas/lahjomaton valvonta poistetaan). Tai etteikö kyseinen kehitys kehittyisi muutaman vuosikymmenen aikana hiljalleen vähän vinoutuneeseen suuntaan, ja eräänä päivänä se, orjuus, olisi uusi normaali. Eikä kukaan edes oikeastaan huomannut miten kaikki kävi.
Voisiko jopa olla, että kun nykyisen yhteiskunnan pintaa hieman raaputtaa, huomaamme että orjuus ei mennytkään mihinkään. Sen päälle vain liimattiin kiiltokuva siitä yhteiskunnasta, jossa orjuus ja ihmiskauppa ovat historiaa, eivät nykyisyyttä.
Kaikenhuipun blogi 