Skip to content

Kirjaprojekti – Öljynkorvikkeet – Öljyhiekka

tammikuu 17, 2012

Alla oleva teksti on luonnos Suomi Öljyn Jälkeen -kirjaan tulevasta Öljyhiekkaa esittelevästä luvusta. Vanha versio on päivitetty 31.1.2012 taittoon menneen kirjan valmiiksi versioksi.

Kirjalla on nyt myös Facebook-sivu, johon päivitellään kirjan kuulumisia. Käy tykkäämässä ja laita jakoon!

Öljyhiekka ja bitumi

”Rumempaa ainetta et ole nähnyt… saastunutta, epätasalaatuista ja huonosti määriteltyä… Bitumi on 5 prosenttia rikkiä, puoli prosenttia typpeä ja promille raskasmetalleja. Sen juoksevuus on kuin tervalla kylmänä päivänä.” – Steven Kuzniki, Albertan yliopisto

Millaisen mielikuvan sana öljyhiekka herättää? Harva suomalainen on törmännyt öljyhiekkaan sinällään, mutta siihen aineeseen, jota öljyhiekan ”öljy” käytännössä on, törmäämme päivittäin. Sen nimi on bitumi, ja siitä valmistetaan muun muassa asfalttia ja huopakattoa. Teknisesti öljyhiekan öljy on niin raskasta (jopa yli tuhat atomia molekyylissä) ja myrkyllistä, että sitä voi verrata öljytynnyrillisen viimeisiin jätteisiin.

Öljyhiekka on joidenkin analyysien mukaan todennäköisesti lähelle maan pintaa noussutta öljyä, joka on miljoonien vuosien saatossa bakteerien avustuksella muuttunut erittäin raskaaksi ja huonolaatuiseksi (bakteerit ovat hajottaneet kevyemmät ja helpommat hiilivetymolekyylit). Tyypillisesti noin 10–15 prosenttia öljyhiekasta on bitumia[i]. Sitä ei voi sinällään pumpata, ei käyttää voiteluaineena, eikä se myöskään pala, sillä lukuisat metsäpalot aikojen saatossa eivät ole sitä saaneet syttymään[ii].

Jotta öljyhiekassa oleva bitumi saadaan pumpattua jalostamolle, täytyy se ensin esijalostaa notkeammaksi (upgrade). Esijalostaminen tapahtuu yleensä poistamalla hiiltä (koksia) ja lisäämällä vetyä. Prosessissa käytetty vety (ja muukin energia) otetaan maakaasusta, ja eräät kutsuvatkin prosessia kullan muuttamiseksi lyijyksi. Bitumista tehdään notkeampaa myös sekoittamalla sitä jo parannettuun synteettiseen öljyyn. Venezuelan öljyhiekkareservit määriteltiin äskettäin superraskaaksi tai raskaaksi öljyksi bitumin asemesta. Se nosti Venezuelan maailman öljyrikkaimmaksi valtioksi ohi Saudi-Arabian. Kanada puolestaan laskee nykyään omat bitumivaransa (175 miljardia tynnyriä) öljyksi, ja on noussut niiden turvin öljyvaroiltaan maailman kolmanneksi rikkaimmaksi valtioksi. Nousevat öljynhinnat ja tuotantoteknologioiden kehitys aiheuttavat vipinää öljyvarojen top5-maiden listalla.

Öljyhiekan resurssit ja tuotanto

Öljyhiekan suurin esiintymä on Kanadassa. Pienempiä esiintymiä on myös muualla, kuten Venäjällä. Arviolta yli 80 prosenttia tuotettavissa olevasta öljyhiekasta on Kanadassa, ja siellä on myös valtaosa tämänhetkisestä tuotannosta. Kanadassa on arviolta 1 700–2 500 miljardia tynnyriä vastaava määrä öljyhiekkaa, josta tuotettavissa on arvioitu olevan 175–315 miljardia tynnyriä. Globaalisti luvut ovat arviolta noin 220–395 miljardia tynnyriä. Nykyisellä, noin 30 miljardin tynnyrin kulutuksen vuosivauhdilla maapallon öljyhiekkaresurssit riittäisivät 6–10 vuodeksi. Todellisuudessa, tuotantovauhdin todennäköisesti jäädessä pidemmälläkin tähtäimellä alle 2 miljardiin tynnyriin vuodessa, bitumia riittää useiksi vuosikymmeniksi, jopa vuosisadaksi.

Öljyhiekan tuotanto on noin 40 prosenttia Kanadan öljyntuotannosta. Albertan öljyhiekkalaatikko Kanadassa on maailman suurin energiaprojekti. Se on myös energiayhtiöille erittäin houkutteleva ainakin siinä mielessä, että paikallinen hallinto tarjoaa öljyntuottajille yhdet maailman suotuisimmista ehdoista, mitä tulee rojalteihin ja muihin toimintaehtoihin. Tar Sands -kirjan kuvauksen mukaan elo isommilla tuotantoalueilla on kuin kultaryntäyksen aikaisessa villinlännen kaupungissa, mutta varustettuna maastureilla, huumeilla, valtavalla asunto- ja hintakuplalla ja paikallisen luonnon säälimättömällä tuhoamisella. Epäilemättä kuvaus on ainakin osittain subjektiivinen, ja öljyhiekan tuotantoon liittyy paljon intohimoja, epäselvyyksiä, tulkintaeroja, propagandaa, liioittelua ja vähättelyä riippuen siitä, mistä tietonsa hakee.

Tuotantovauhti oli vuoden 2011 lopulla noin 1,5 mbpd. Tuotantoa on kasvatettu ja suunnitellaan kasvatettavaksi aggressiivisesti edelleen, mutta se ei ole aivan yhtä helppoa kuin nousevan tuotantokäyrän piirtäminen paperille. Tarvittavat infrastruktuurilaajennukset ovat valtavia, osaavan työvoiman pula krooninen ja pääoman tarve huikea. Tuotannon lisääminen vaatii koko ketjun paisuttamista kaivureista, rekoista, vesiputkista, esikäsittelylaitoksista (jotka ovat hieman kuin jalostamoita mutta yksinkertaisempia), kuljetus- ja jakeluinfrastruktuurista aina työläisten vaatimien asuntojen ja palveluiden rakentamiseen. Vuoteen 2025 mennessä tuotanto on CERA:n skenaarioiden mukaan 2–4 miljoonaa tynnyriä päivässä, riippuen toimintaympäristön muutoksista.

Öljyhiekkaa tuotetaan pääosin kahdella tavalla. Suositumpi (noin 60 prosenttia tuotannosta) on perinteinen kaivaminen, jossa maan pintakerros ensin poistetaan 75–100m syvyyteen asti ja laitetaan talteen myöhempää ennallistamiskäyttöä varten. Sen jälkeen bitumipitoinen hiekka louhitaan ja kuljetetaan asemalle, jossa se lämmitetään veden kanssa seokseksi. Tästä bitumi, vesi ja hiekka erotellaan erottimessa ja kerätään talteen[iii]. Vesi pyritään kierrättämään, hiekka viedään loppusijoituspaikkaan ja bitumi kuljetetaan esijalostettavaksi. Jopa 75–85 prosenttia hiekassa olevasta bitumista saadaan tällä menetelmällä talteen, mikä on perinteisiin öljykenttiin verrattuna varsin paljon[iv] [v]. Noin 20 prosenttia öljyhiekan tuotettavissa olevista reserveistä on tuotettavissa kaivamalla, joten jatkossa tämän prosessin osuus tulee pienenemään.

Bitumilouhoksilla käytetyt Caterpillar 797 -kuorma-autot ovat ominaisuuksiltaan vaikuttavia. Noin 5 miljoonan dollarin kappalehinnalla saa lähes 4 000 hevosvoimaa, joilla voi liikutella 363 tonnin lasteja 64 km/h. Moottorina F-sarjassa on 20-sylinterinen, neljästi turboahdettu dieselkäyttöinen Cat C175-20 ACERT. Michelinin kanssa kehitetyt, maailman suurimmat 59/80R63 XDR renkaat kiinnitetään 47 mutterilla ja renkaat maksavat noin 42 500 dollaria kappaleelta. Pienen kerrostalon korkuiset kuormurit kootaan osista paikanpäällä kohteessa, ja tankkiin mahtuu kerralla 3 785 litraa polttoainetta[vi]. Tämän rinnalla Hummerikin vaikuttaa ekoautolta, sillä 797 syö vaatimattomat 7 800 litraa sadalla kilometrillä[vii].

Paikan päällä tapahtuva prosessi öljyhiekan hyödyntämiseksi on nimeltään Steam Assisted Gravity Drainage (SAGD), jossa noin 300 metrin syvyyteen porataan reikä, ja sitä jatketaan vaakasuoraan kilometrin mittaisilla putkilla. Näihin pumpataan paineella 200-asteista vettä, joka imeytyy ja lämmittää ympärillä olevaa bitumia, ja saa sen valumaan alla olevaan erilliseen keräysputkeen. SAGD-metodilla saadaan noin 60 prosenttia bitumista hyödynnettyä, ja vauriot maanpäälliselle luonnolle jäävät huomattavasti vähäisemmiksi kuin kaivostoiminnasta seuraava avolouhos. Energiaa kuitenkin kuluu enemmän.

Tuotannon laajentaminen on kannattavaa vasta kun WTI-öljyn (West Texas Intermediate) tynnyrihinta on 70–80 dollaria. CERA toteaa raportissaan, että yli 70 prosenttia öljyhiekan tuotantolaajennuksista lykättiin hamaan tulevaisuuteen, kun öljyn hinta putosi 2008 talousromahduksessa 40 dollarin tietämille. Mikäli kapasiteettia halutaan lisätä miljoonalla tynnyrillä päivässä, ovat kustannukset CERA:n mukaan 126 miljardia dollaria. Tämä vaatii vahvaa luottamusta öljyn hintojen pysymiseen korkealla sekä tuotantoyhtiöiltä että sijoittajilta. Tämä puolestaan vaatii luottoa talouden kasvuun, joka ei korkeilla öljynhinnoilla ole ehkä mahdollista.

Nykytuotannon hintaan vaikuttaa voimakkaasti myös maakaasun hinta, sillä sitä käytetään tuotannossa lämmön tuottamiseen, vedyn raaka-aineena sekä sähköntuotantoon. Eräiden arvioiden mukaan SAGD-tuotantoprosessi tulee yleistyessään kuluttamaan 40 prosenttia Kanadassa käytetystä maakaasusta vuonna 2035. Tämä vaatii valtavia maakaasuputkien investointeja ja asettaa Kanadan maakaasuntuotannolle suuria paineita.

Kustannuksia ulkoistetaan myös ympäristöön ja paikallisille veronmaksajille. Tar Sands -kirjan mukaan vuosina 1966–2002 kanadalaiset keräsivät 150 miljoonaa dollaria rojalteja öljyhiekoilta, ja käyttivät 4 miljardia dollaria saasteiden siivoamiseen hylätyistä kaivoksista. Konkurssien varalle kerätyt ennallistamisrahastot ovat varsin vaatimattomia; toteutuneisiin kustannuksiin nähden vain reilu 10 prosenttia ennallistamiseen tarvituista varoista.

Bitumin tuotannon EROEI on eri lähteissä arvioitu välille 3:1 (bitumista bensiiniksi) ja 6:1 (bitumista raakaöljyksi). Näissä arvioissa ei luultavasti ole mukana ennallistamistoimenpiteiden kuluttamaa energiaa.

Mitä tämä EROEI-lukuarvo sitten tarkoittaa? Käytännössä se tarkoittaa sitä, että pelkällä bitumilla ei pystytä useimpien arvioiden mukaan pyörittämään nykyisenkaltaisia teollistuneita yhteiskuntia, sillä kolmannes yhteiskunnan energiasta menisi energiantuotantoon. Sen arvo liikennepolttoaineena on toki suurempi kuin energianlähteenä, joka perustelee sen tuotantoa vaikka EROEI onkin alhainen. Toisaalta tuotannossa käytetylle maakaasulle on muutakin käyttöä.

Öljyhiekan ympäristövaikutukset

Paikalliset vaikutukset ovat varsinkin avolouhoksissa varsin rajuja. Avolouhosten ennallistamisprojekteja on tehty vaihtelevalla menestyksellä, ja joitain niistä on jopa hyväksytty onnistuneiksi. Mikäli paikallinen bitumin-tuottaja ajautuu rahoitusvaikeuksiin, jäävät myös ennallistamiskustannukset paljolti veronmaksajien harteille. Iso ongelma on myös suuret saostumisaltaat (tailings ponds), joihin tuotannon kierrättämättä jääneet myrkkyliemet laitetaan tasaantumaan. Tasaantumisen oletetaan vievän muutamasta vuosikymmenestä yli sataan vuoteen, mutta teollisuudella ei ole mitään hyväksyttyä suunnitelmaa asian hoitamiseksi. On arvioitu, että saostusaltaista vuoti jo vuonna 2007 päivittäin 11 miljoonaa litraa jätevettä ympäristöön. Vuoteen 2012 mennessä määrän arvioitiin moninkertaistuvan[viii]. Saostusaltaiden ympärille kaivetaan ojia, joihin maan läpi vuotanutta vettä kerätään.

Teollisuuden kannan mukaan SAGD-tuotannon ympäristövaikutukset ovat huomattavasti lievemmät paikalliselle luonnolle, mutta eriäviä näkemyksiä löytyy, sillä SAGD vaatii laajemman ja hajautetun infrastruktuurin. Molemmissa tuotantotavoissa pyritään kierrättämään vettä, mutta arviolta 2–4 tynnyriä puhdasta vettä kuluu jokaista tuotettua bitumitynnyriä kohden. Makea vesi otetaan pääosin läheisestä Athabasca-joesta. Veden oton seurauksista on ristiriitaisia tietoja. Joidenkin arvioiden mukaan veden käyttömääriä ei pystytä merkittävästi lisäämään nykyisestä ilman vakavia seurauksia alajuoksun asukkaille ja ekosysteemeille. Toisten raporttien mukaan veden käyttö on vain muutaman prosentin joen kuivimman kauden virtaamasta, vaikka tuotantoa lisättäisiin nykyisestä suunnitelmien mukaisesti[ix].

Öljyhiekan kasvihuonekaasupäästöt ovat lähteestä riippuen 1,5–3 -kertaiset perinteiseen öljyyn verrattuna. Tämä rumentaa ihmiskunnan hiilijalanjälkeä tulevaisuudessa, mikäli bitumin tuotantoa lisätään. Muut epäpuhtaudet bitumin jalostuksesta ovat 2–3 -kertaiset perinteiseen öljyyn nähden. Paikallinen ilma on paikoin pahemmin saastunutta kuin Kiinan suurkaupunkien ilma. Parasta öljyhiekassa länsimaiden kannalta on kenties se, että sitä on länsimaisen demokratian, Kanadan, alueella. Eri ennusteiden mukaan öljyhiekantuotannon kasvulla voisi korvata 1-4 prosenttia nykyisten öljykenttien tuotannon vuosittaisesta vähenemästä seuraavan vuosikymmenen aikana. Olemme vajonneet globaalissa ja kohtalokkaassa öljyriippuvuudessamme niin alas, että joudumme kaivamaan seuraavaa annostamme likaisen hiekan seasta. Mielikuva narkomaanista tonkimassa edellisen illan roskakasaa tasoittavan toivossa ei ole kaukana.


[i] Downey, M. (2009), Oil 101, Wooden Table Press LLC, sivu 43

[ii] Nikiforuk, A. (2010), Tar Sands, Greystone Books

[iii] Downey, M. (2009), Oil 101, Wooden Table Press LLC, sivu 45

[v] Aleklett, K. (2012), Peeking at Peak Oil, Springer, sivu 101

 

Mainokset
12 kommenttia
  1. jukka permalink

    ”Jotta miljoonien vuosien epäsuotuisat vaikutukset saadaan peruttua, täytyy öljyhiekka esijalostaa (upgrade) jotta se saadaan pumpattua jalostamolle. Esijalostaminen tapahtuu yleensä poistamalla hiiltä (koksia, coke) ja lisäämällä vetyä, ja on erittäin energia-intensiivistä. Prosessissa käytetty vety otetaan maakaasusta, ja eräät kutsuvatkin prosessia kullan muuttamista lyijyksi. Bitumista tehdään notkeampaa myös sekoittamalla raskaampaa raakaa bitumia jo parannettuun synteettiseen öljyyn esimerkiksi 50:50 suhteella.”

    minusta tämä kappale ei ole oikein. myöhemmin itsekin kirjoitat että oikeasti pitää louhia tai käyttää sagdia tai thaita. minä luulen että upgrade tarkoittaa jo nestemäisessä muodossa olevan öljyn laadun parantamista. onko ”esijalostaminen” teknisesti oikea termi?

  2. Hyvä, kiitos Jukka.
    Esijalostaminen ei välttämättä ole teknisesti oikea kommentti, ja sen kanssa kiroilin kyllä hetken jos toisenkin. Mikä olisi Upgrade -termille hyvä suomennos, kun kyseessä on mönjän laadun parantaminen sellaiseksi että se liikkuu putkea pitkin? Pitäisikö puhua sitten vaan ”laadun parantamisesta”?

    Sen alun pitäisi olla:
    ”…saadaan peruttua, täytyy öljyhiekassa oleva bitumi esijalostaa…” Eli näköjään puhun siinä öljyhiekasta kun pitäisi puhua bitumista. Näin sitä tulee totaalisen sokeaksi omalle tekstille vaikka kuinka tihrustaa.. vaihdan tuon, kiitos paljon.

  3. Mikko Vuorela permalink

    Laitanpa tähän linkin mielenkiintoiseen graduun http://hsepubl.lib.hse.fi/FI/ethesis/pdf/12289/hse_ethesis_12289.pdf

    ”Suomen yhteiskunnan siirtyminen
    maailman öljyntuotannon huipun
    jälkeiseen aikakauteen
    -veropoliittinen näkökulma”

    Kannattaa tutustua.

    • olen tuota silmäillyt, ja yksi kirjoittajistamme tsekkasi sen vähän tarkemminkin. Yritin myös ottaa tuohon kirjoittajaan yhteyttä mutta en onnistunut. Täytyy lisätä tuo linkki tuonne linkit-sivulle varmaan myös.
      Edit: lisätty linkki

  4. jukka permalink

    muuten sitä kirjaa varten: aina puhutaan että usassa alkoi öljyn tuotanto mutta itse asiassa romaniassa alkoi samoihin aikoihin:

    http://furcuta.blogspot.com/2009/10/romanian-petroleum-history.html

    • Tänks. Tähän mennessä ei ole ollut suunnitelmissa käydä öljyntuotannon historiaa sen tarkemmin läpi (ehkä jotain vuosisadan tarkkuudella että koska sitä on alettu käyttää mutta ei mitään Rockenfellerin sähläilyjä ja monopoleja jne joita olen kyllä lukenut muista kirjoista mutta jotka on olleet vähemmän kiinostavia ainakin minusta). Olisiko tällaiselle teidän mielestä tarvetta? Sillä oletuksella, että sivumäärä olisi kuitenkin jotenkin rajattu 😉

      • jukka permalink

        niin en oikein osaa sanoa minkä verran tuota historiaa kannattaa käydä läpi. mutta tavallaan yksi perusajatus on että öljy on niin lyhytaikainen ilmiö ihmiskunnan historiassa. siis että on ihan turha kiistellä onko oikea sana ”huippu” (peak) vai ”plateau” (tasanko) koska erohan on vain aikaskaalassa…

      • Tuomas permalink

        Historiallinen detaljitieto öljyntuotannosta on toki yksi tapa osoittaa perehtyneisyyttään aiheeseen ja maalata elävää mielikuvaa menneisyydestä. Näkisin mielelläni maininnan Romanian öljyntuotannosta koska se oli itselleni – ja varmaan monelle muullekin – uutta tietoa.

        Kun kirjasta ei kuitenkaan taida tulla mitään tiiliskiveä, ehkä kannattaa mielummin käsitellä ihmiskunnan energiankäytön historiaa hieman yleisemmällä tasolla ja mennä yksityiskohtiin vain harkitusti. Valinta toki riippuu siitä, keskittyykö kirja tiukasti öljyyn vai missä määrin muut energiamuodot ovat myös käsittelyssä.

        • Muita energianlähteitä käsitellään lähinnä siltä kantilta että niillä pyritään korvaamaan öljyä (ja lähinnä liikennekäytössä ja ehkä muussa ”polttamisessa” sillä öljyn korvaaminen jatkojalosteiden raaka-aineena on oma matolaatikkonsa. Sähköä käsitellään siis liikenteen liikuttamiseen näkökulmasta, ja ehkä lannoitteiden valmistamisen näkökulmasta. Mutta itse tuotantotavat jäänevät aika pintapuolisen käsittelyn varaan. Samaten öljyn tuotannon historia käydään varmaan tosi lyhyesti, sillä ei ehkä ole kirjan keskeisen viestin kannalta tärkeää sukeltaa näihin kovin syvälle.

          Meillä on ensi viikolla kirjoittajien kesken palaveri jossa koetamme saada sisällysluettelon sellaiseksi että sen voisi teidänkin ruodittavaksi tänne laittaa. Siitä selvenee vähän lisää mitä on tulossa ja sen jälkeen on myös hedelmällisempää heitellä ehdotuksia puutteista tms. Ja näistä ollaan kyllä myös tosi kiitollisia, varsinkin hyvistä ;).

          Kirjan pituudesta ei tässä vaiheessa ole tarkkaa tietoa, mutta jossain pamfletin ja tiiliskiven välillä se lienee tulee olemaan. Eli aika ”normaali”, mutta katsotaan nyt.

  5. Olen joutunut jonkin verran perehtymään öljyhiekan erotusprosessiin ja tekniikoihin joita nykyään on käytössä. Koko öljyhiekkaa käsittelevä osa pitäisi jakaa eri tekniikoita kuvaileviin osiin koska käytössä on useita eri menetelmiä ja joiden aiheuttamat ongelmat ovat erilaisia.
    Muuten täällä Suomessa, jossa ei ole omasta takaa öljytippaa,on kehitetty keksintö, jossa bitumin erottamiseen käytetty vesi on suljetussa kierrossa ja erotettu hiekka maisemoidaan nostoalueelle. Taillins pondit, jotka ovat tällä hetkellä suurin jäteongelma, jäävät historiaan uuden menetelmän avulla.
    Jos ette usko käykää http://www.oilysand.com kotisivulla ihmettelemässä. Menetelmä on testattu mm Keksintäsäätiön protopajalla viime vuonna.

    • Markku, öljyhiekoista voisi todellakin kirjoittaa oman kirjansa (ja itse asiassa on kirjoitettukin jo). Ymmärrän pienen turhautumisesi aiheeseen ja sen pintapuoliseen käsittelyyn – olen siihen itsekin hieman turhautunut. Liuskeöljykin ansaitsisi paljon nykyistä enemmän ”palstatilaa”, mutta on ollut pakko vetää aika tiukkoja rajoja siihen miten syvälle tiettyyn aiheeseen voi mennä teoksessa, joka on suhteellisen yleisellä tasolla (verrattuna tuoreeseen valomerkki-teokseen, joka käsitteli öljyä noin 20 sivua, meidän teoksessa öljylle on uhrattu reilu 300 sivua, joten toivottavasti jonkinverran syvälle sentään päästään 🙂 ).

      Tällä hetkellä käsittääkseni keskeisimmät tuotantotavat kuitenkin ovat tuo avoin louhos ja SAGD. Joitain muitakin on, mutta en kokenut niiden painoarvoa niin suureksi että niitä tulisi kirjassa mainita.

      Ja toki olen tietoinen teidän kehittämästänne öljyhiekan erottelumenetelmästä, ja seuraan sitä mielenkiinnolla. Öjyhuippu-aktivisti minussa toivoo sille menestystä, sillä potentiaalia ympäristötuhojen vähentämiseen tuntuu löytyvän (toisaalta ilmasto-aktivisti minussa kehoittaa jättämään öljyhiekan sinne hiekan sekaan…).

      Mutta olen myös inhan pragmaattinen siinä mielessä, että uskon kaupallisen mittakaavan sovelluksiin sitten kun ne alkavat olla kaupallisessa mittakaavassa, tai ainakin utility-skaalan sovelluksia (labran ja kaupallisen laitoksen välissä, en nyt muista mikä se termi oli…). Toki harkitsin teknologianne mainitsemista kirjassakin, mutta se oli rehellisesti sanoen turhan proto-vaiheessa vielä silloin (verrattuna muihin käytössä oleviin menetelmiin). Toivon todella että tailings pondsit ovat tulevaisuudessa menneisyyttä (!), ja toivon myös että pidät minut ajan tasalla teknologianne ja firmanne etenemisestä! (sillä tämä, kuten moni muukaan asia, tuskin jää tähän, kuten sanotaan).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: