Ohessa tuoreessa Kanava-lehdessä (7/2015) julkaistu artikkelini öljyvarantojen kehitykseen ja eritoten niiden kirjanpitoon liittyvästä ongelmasta.
***
Maapallon öljyvaroista on annettu liian ruusuinen kuva
Uutta öljyä on löydetty viime vuosikymmeninä huomattavasti vähemmän kuin tilastoista voi päätellä.
Suomi kuluttaa ja jalostaa vientiin muualta tuotua öljyä miljardien eurojen arvosta joka vuosi. Niinpä globaalien öljyvarantojen ja tuotannon kehitys koskettaa meitäkin.
Tuoreessa BP:n Maailman Tilastollisessa Energiakatsauksessa (2015) öljyn globaalit, todennetut varannot pienenivät ensi kertaa vuosikymmeniin. Edellisen kymmenen vuoden aikana (2004–2013) varannot olivat kasvaneet noin neljänneksellä – tai 2,5 prosenttia vuodessa – mutta viime vuonna varannot pienenivät 0,1 prosenttia.
Trendi ei yhdessä vuodessa muutu mihinkään, mutta varantokirjanpidon numeroiden taustalta on löydettävissä huomattavasti huolestuttavampia trendejä.
Tavanomaisen öljyn kohdalla varannot eivät ole kasvaneet enää vuosiin. Kokonaisvarantojen kasvu on tullut lisäämällä öljyvarantoihin erilaisia epätavanomaisen öljyn eriä, kuten Venezuelan erittäin raskas öljy (vuosina 2008–2010, yhteensä noin 200 miljardia barrelia) ja Kanadan öljyhiekka (vuonna 1999, noin 130 miljardia barrelia).
Sekä öljyhiekka että Venezuelan Orinocoalueen raskas öljy ovat öljylaatuja, joita ei pystytä tuottamaan tavanomaisin menetelmin tai hinnoin. Niiden tuotannon kasvattaminen vaatii vuosikymmenten isoja investointeja ja korkeita öljyn hintoja.
Viimeisen vuosikymmenen aikana varantoihin lisätty öljy tulee lähes kokonaan näistä eristä. Uusien öljylöydösten trendi on laskenut rajusti, mikä ei näy varantokirjanpitoa pintapuolisesti tarkasteltaessa.
Kun öljyvarantojen kirjanpitoa tarkastellaan lähemmin, käy ilmi että uusia öljylöytöjä on viime vuosina tehty paljon vähemmän kuin ensivaikutelma antaa ymmärtää. Tämä johtuu siitä miten vanhojen öljykenttien geologinen tuntemus, tuotantotapojen kehittyminen ja näiden myötä jo aiemmin löydetyistä öljykentistä lopulta tuotettavissa oleva öljyn määrä lasketaan varantokirjanpitoon.
Asia ei ole aivan yksinkertainen, mutta se on tärkeä. Tilastotieteilijät ja ekonomistit pohjaavat ennusteensa tulevan öljyntuotannon potentiaalista ja kehityksestä varantokirjanpitoon ja ennen kaikkea sen trendeihin.
Samat öljyvarat löydetään uudestaan ja uudestaan
Mistä sitten on kysymys? Asia aukeaa helpoiten yksinkertaistetulla esimerkillä.
Jos vuonna 1980 löydettiin öljykenttä, jossa tuolloin arvioitiin olevan 10 miljardia tynnyriä öljyvarantoja, ne kirjattiin löydetyksi vuonna 1980. Kun kenttä otetaan myöhemmin tuotantoon, tietämys sen rakenteesta ja laadusta paranee ja käyttöön otetaan parempia tuotantoteknologioita, tuotettavissa olevan öljyn kokonaismäärä yleensä kasvaa. Vuonna 2000 kyseisen kentän arvioitu varantojen kokonaismäärä voidaan nostaa vaikka 15 miljardiin tynnyriin.
Kysymys on siitä, löydettiinkö tuo +5 miljardia tynnyriä vuonna 1980, kun itse kenttä löydettiin, vai löydettiinkö se vuonna 2000 kun arvio kentän kokonaisvarannosta päivitettiin. Mikäli haluamme seurata uusien öljylöytöjen trendien kehittymistä, se löydettiin vuonna 1980, sillä kyseinen 5 miljardia tynnyriä ei ole uusi öljylöytö vaan vanhan kentän arvioudun öljyreservin päivitys. Lähes kaikki öljy-yhtiöt kuitenkin lisäävät kirjanpidossaan tämän öljyn vuonna 2000 tehtyihin löytöihin.
Öljyn määrä siis pysyy molemmissa tapauksissa samana. Ainoastaan se vaihtuu, milloin öljy on oikeasti löydetty. Tämä on yllättävän tärkeää. Kun siirrämme myöhemmin kirjatut kenttien varantojen lisäykset sille vuodelle, jona itse kenttä todellisuudessa löydettiin, öljylöytöjen trendi näyttää aivan erilaiselta verrattuna siihen, miltä se näyttää nyt (varantojen määrä on kasvanut viime vuotta lukuun ottamatta useita prosentteja joka vuosi). Tämä puolestaan vaikuttaa ratkaisevasti nyt tehtäviin tulevan öljyntuotannon ennusteisiin, jotka pohjautuvat lähes aina viime vuosien trendeihin.
Ennusteet arvioivat tulevan öljyntuotannon turhan optimistisesti
Miltä trendi sitten näyttää, mikäli ajoitamme (englanniksi ”backdating”) öljykenttien arvioiden päivitykset sille vuodelle, kun itse kenttä löydettiin? Ero on valtava varsinkin tavanomaisen öljyn kohdalla.
Tilastoista käy ilmi, että tavanomaisen öljyn varannot olivat huipussaan noin vuonna 1980. Kun öljykenttiin myöhemmin tehdyt varantopäivitykset lasketaan löytyneiksi silloin kun itse kenttä löytyi, olivat varannot vuonna 1980 liki kaksinkertaiset (noin 1150 miljardia tynnyriä) tuolloin arvioituihin (noin 650 miljardia tynnyriä) kokonaisvarantoihin nähden.
Tämän jälkeen varantotrendi on pääosin laskenut. 1980-luvun puolivälissä OPEC-maat taistelivat öljyntuotantokiintiöistään ja kasvattivat muutamassa vuodessa varantojaan 300 miljardilla tynnyrillä ilman mainittavia etsintöjä tai ilmoituksia uusista kentistä (näitä kutsutaan poliittisiksi tai spekulatiivisiksi varannoiksi). 2000-luvulla öljyvarantoihin lisättiin aiemmin mainitut erät erittäin raskasta öljyä ja öljyhiekkaa. Tuotannon hinnan, tuotannon lisäämisnopeuden ja lopputuotteesta yhteiskunnan käyttöön saatavan nettoenergian suhteen nämä ovat aivan erilaisia kuin tavanomainen öljy.
Mikäli spekulatiiviset OPEC-maiden ”öljylöydöt” ja erittäin raskas öljy jätetään pois kokonaisvarannoista, ne ovat nyt alle 1000 miljardia barrelia (verrattuna BP:n noin 1700 miljardiin tynnyriin). Kenties vielä olennaisempaa on huomioida uusien öljylöytöjen trendin raju muutos.
Olemme löytäneet uutta öljyä viime vuosikymmeninä huomattavasti vähemmän kuin nykyinen kirjanpito antaa ymmärtää. Tämän vääristyneen kirjanpidon perusteella syntyy aivan liian ruusuinen kuva tulevien tehtävät ennusteet arvioivat tulevien öljylöytöjen trendit aivan liian ruusuisiksi. Samalla ne todennäköisesti arvioivat myös tulevan öljyntuotannon turhan optimistisesti, sillä se perustuu pitkälti arvioihin öljylöydöistä, joita ei ole vielä tehty.
Trendi näyttää osoittavan, että niitä ei kenties ikinä löydetäkään.
Oheisessa videossa Breakthrough Instituutin johtaja Michael Schellenberger kertoo TEDx puheessaan miten ihmiset pelastavat luontoa. Puheessa on paljon uuden ympäristöliike Ekomodernismin ydinajatuksia. Tämä ei sinällään ole ihme, sillä Mike on yksi ekomodernismin ajatuksen synnyttäjistä ja käynnistäjistä maailmassa.
Suomessa toimii yksi maailman ensimmäisiä (kenties ensimmäinen) paikallinen ekomodernistinen ympäristöjärjestö. Katso video. Jos aihe kiinnostaa, tule Facebook-kanavalle, tai hae jäsenyyttä.
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Energiakeskustelua ja uutisten linkittelyä on myös paljon Facebookin Uusi energiapolitiikka-ryhmässä sekä Öljyhuippu-ryhmässä.
Ohessa kirjoittamaani matkakertomusta Lontoon reissulta, jossa tapasimme muita ekomodernisteja.
The Ecomodernist Society of Finland just made its first trip to visit the other Ecomodernists “out there” in the wider world. More precisely, Rauli (who is writing this from his perspective), Vice-chair of the board and Lauri, the foreign relations specialist of the board, flew to London to participate in a few Ecomodernist events there. The speakers at those events were some of the authors of the Ecomodernist Manifesto, like Michael Schellenberger, (the President of the Breakthrough Institute, BTI), Ted Nordhaus (chairman of the board of BTI), and Mark Lynas, a well-known environmental activist and author. A big thank you for both the crew at BTI for inviting us, and for Kirsty from Energy for Humanity for hosting me at her home.
What would they say?
It was all a little bit exciting. The thing is, we had had no prior contact, or at least not outside some twitter-traffic…
View original post 741 more words
Tämä teksti syntyi eräänlaiseksi vastineeksi Tuomas Vanhasen kirjoittamaan antoisaan artikkeliin jossa kerrottiin esimerkiksi siitä, miten liikenteen sähköistäminen vaikuttaisi sähkönkulutukseen, olettaen että biopolttonesteille ei riitä raaka-aineita.
Sähkömoottori on rajusti polttomoottoria tehokkaampi, joten jos autot siirtyisivät sähköön, sähkön kokonaiskulutus kasvaisi vain noin 8 TWh (~10 % nykyisestä sähkönkulutuksesta, noin Fennovoiman Hanhikivi-1 ydinvoimalan tulevan tuotannon verran).
Liikenne tuskin tulee kovin nopeasti siirtymään akuille, ja henkilöautot syövät polttonesteistä vain osan. Tässä vastineessa pohdin (raakasti kirjekuoren takakanteen asioita ja niiden kokoluokkia laskemalla) skenaariota, jossa Suomen koko polttonesteiden kulutus, karkeasti arvioin sen tähän 60 TWh / vuosi, korvattaisiin siten, että yksi kolmannes siitä siirtyisi sähköön, yksi kolmannes biopolttoaineisiin (bionesteet ja biokaasu) ja yksi kolmannes sähköstä syntetisoituihin polttonesteisiin/kaasuihin (Power-to-Gas[oline]).
Jos mietitään käyttökohteita, niin skenaariossa kenties reilu puolet tai kaksi kolmasosaa henkilöautoista olisi joko sähkö tai plugin-hybridejä, loput polttomoottorilla. Raskas liikenne sekä maatalous, metsä ja rakennuskoneet sekä muut nestepolttoaineet jäisivät pääosin polttomoottorille (nesteita tai kaasua).
Eli lähdettiin korvaamaan 60 TWh fossiilista öljyä (tämä on primäärienergiaa). Siihen kului 5 twh sähköä + 50 TWh biomassaa + 60 TWh sähköä P2G-muunnokseen.
En laskenut sähköille primäärienergiavastaavuutta koska en oleta että tätä tehdään polttamalla (jos tuo sähkö tehdään puusta niin sitten voidaan kertoa se vielä karkeasti kolmella eli yhteensä reilu 200 TWh biomassaa – noin kaksinkertaisesti Suomen nykyinen puun energiakäyttö), ja muunnosten hyötysuhteet ovat karkeita arvioita.
As you may know, me and Janne M. Korhonen wrote a book called Climate Gamble.
Now we are launching a crowd-funding campaign to put the book to the hands of every, or at least thousands of, delegate of the COP21 climate negotiations, held in Paris this December.
Why?
From what we have learned, there are some big gaps in the knowledge of the negotiators on several issues regarding mitigating climate change. These include:
- The science on the realities of the needed decarbonization efforts; several percent each year for decades to come in most western nations.
- The consensus on the best, and the most likely, speed with which we could build renewable energy production and increase efficiency, and if this can be matched with the needed rate of decarbonization with any likelyhood of success (it cannot).
- The IPCC’s conclusion on the carbon balances of various energy sources, namely the fact that nuclear is very low carbon, and that biomass is not necessarily low carbon.
- The consensus of various organizations, IPCC and IEA included, on the absolute necessity that we use all available tools – including nuclear energy, renewables, efficiency, conservation and carbon capture and storage – to mitigate climate change if we are to have any practical chance to avert catastrophic consequences.
And much, much more.
We are also very, very sad about the fact that several groups that call themselves environmentalists, are actively, even forcefully campaigning against the scientific consensus on the matter. They would like to see nuclear excluded from our toolbox of mitigating climate change. According to scientific consensus, this is a certain road to disaster.
We need all the tools. Help us spread this message. Participate in our campaign, spread infromation about it.
Pieni päivitys Yhdysvaltojen öljynkulutuksen ja liuskeöljyn tuotannon kehityksestä.
Jo jonkin aikaa olen suhtautunut skeptisesti tähän ”nuoret eivät enää aja ajokorttia koska se ei ole heistä coolia” -väittämään, jonka tueksi on esitetty tilastoja Yhdysvaltojen öljynkäytön vähenemisestä 2005 jälkeen (yksi kirjoitus aiheesta täällä). Olen ollut pitkälti sitä mieltä (ja toki perustanut mielipiteeni tutkimuksiin) että muitakin selittäjiä voi olla, kuten korkeista öljyhinnoistakin johtuvat talouden vaikeudet ja niiden mukanaan tuoma työttömyys ja siten ihmisten pienempi tarve ajaa autolla. BP:n tuoreimman energiatilaston mukaan Jenkkien öljynkulutus onkin kasvanut vuosina 2013 ja 2014.
Entä mitä tapahtui kun öljyn hinta alkoi reilu vuosi sitten romahtaa? Yhdysvaltojen kulutus on tänä kesänä ollut yli miljoona tynnyriä päivässä korkeampi mitä se oli viime vuonna samaan aikaan. Maaginen 20 mbpd raja rikkoontui kesällä.
Jenkkien öljyntuotantoarviot vanhalla ja uudella menetelmällä
Toinen uutinen on se, että Yhdysvaltojen energiaviranomainen EIA on päivittänyt niitä mallejaan ja tietolähteitään, joilla he arvioivat tuotetun öljyn määrää Yhdysvalloissa. Uudet menetelmät ovat huomattavasti vanhoja tarkempia. Päivitysten myötä on käynyt ilmi muutama seikka:
- EIA on (vanhalla menetelmällä) arvioinut viime kuukausien öljytuotannon aika rajusti liian korkeaksi (40 000 – 100 000 bpd riippuen kuukaudesta)
- Uuden menetelmän myötä on käynyt ilmi, että öljyntuotanto Yhdysvalloissa oli huipussaan huhtikuussa (tästä kirjoitin maaliskuussa).
- Tuotanto laski toukokuusta kesäkuuhun noin 100 000 bpd. Tämä on kuukausitasolla melko hurja pudotus. (Aiempiin virheellisiin arvioihin nähden ”pudotusta” on tullut yli tuplasti enemmän).
- Heinä-, elo- ja syyskuussa EIA on arvioinut tuotannon jatkavan putoamistaan alkukesän vauhtia.
Porauskaluston määrä on tippunut alle puoleen huipustaan, joten mikäli sen tilanne ei muutu (lue: öljyn hinta ei nouse voimakkaasti), voi tuotanto supistua myös loppuvuoden. Tällä vauhdilla Jenkkien tuotannosta sulaisi vuoden loppuun yli puoli miljoonaa barrelia päivässä huhtikuun huipputuotantoon verrattuna.
Kun samalla OPEC on ottanut esiin mahdollisuuden rajoittaa tuotantoaan, voi öljyn hintapaineet lisääntyä edelleen. Paljon rippuu siitä, miten maailman talous (romahdus viime päivinä) etenee, ja siitä, miten paljon löysää tuotantoa kysyntään nähden globaaleilla öljymarkkinoilla todella on.
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Energiakeskustelua ja uutisten linkittelyä on myös paljon Facebookin Uusi energiapolitiikka-ryhmässä sekä Öljyhuippu-ryhmässä.
Our book, Climate Gamble – Is Anti-Nuclear Activism Endangering Our Future, is now available as a Kindle ebook on Amazon.
It’s a modified translation of the Finnish edition ”Uhkapeli ilmastolla”, for which we have gotten some great feedback and reviews.
The paperback version will become available soon, as will some other buying options.
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Energiakeskustelua ja uutisten linkittelyä on myös paljon Facebookin Uusi energiapolitiikka-ryhmässä sekä Öljyhuippu-ryhmässä.
Ohessa mielipiteeni Hesarissa 14.7.2015, aiheena Fennovoimaan liittyvä keskustelu.
Edit: Tanskan tuulivoiman tuotanto viime vuodelta (2014) oli 13 TWh, joten se oli selvästi suurempi kuin Fennovoiman tulevan voimalan vuosituotanto. Tekstiin päätynyt sanamuoto perustui musitikuvaan 2013 tuotannosta, joka oli noin 11 TWh. Lähde Wikipedia. Esimerkin tarkoitus ei ollut vähätellä Tanskan tuulivoiman tuotantoa, vaan tuoda mittakaavoja asioille.
**********************
Fennovoiman omistusjärjestelyt ovat saaneet paljon palstatilaa. On vahdittu nimikylttejä ovissa ja jahdattu uusia omistajia kuin urheilun supertähtiä.
Kiinnostus on ymmärrettävää, sillä Fennovoiman hanke ei ole edennyt erityisen tyylikkäästi. Keskustelusta ovat kuitenkin unohtuneet oikeasti merkittävät asiat.
Rakennettava voimala tuottaa valmistuttuaan lähes päästötöntä sähköä yli yhdeksän terawattituntia vuodessa. Tämä on lähes saman verran kuin Tanskan koko tuulivoimatuotanto – ja noin kymmenesosa Suomen sähkönkäytöstä.
Fennovoiman investointia ollaan saamassa Suomeen erittäin haastavassa markkinatilanteessa. Hanke on esimerkki tärkeästä ja pitkälle tulevaisuuteen suunnatusta investoinnista, jollaisia Suomi kaipaa kipeästi.
Laitos tulee tuottamaan vähäpäästöistä sähköä 60–80 vuoden ajan maailmassa, joka kamppailee ilmastonmuutosta vastaan ja jossa monet luonnonvarat niukentuvat. Jos ilmastonmuutosta pyritään hillitsemään tosissaan, on lähes varmaa, että sähkön hinta nousee.
Ilmastonmuutoksen hillintä ja orastava resurssiniukkuus aiheuttavat lähivuosikymmeninä merkittäviä nousupaineita fossiilisten polttoaineiden hinnoille. Fennovoima takaa siihen investoivien osakkaiden sähkönhinnan pysyvän kohtuullisella tasolla vuosisadan loppuun saakka. Tältä osin se myös turvaa Suomea investointikohteena, jossa puhdasta sähköä on saatavilla kohtuuhintaan.
Ilmasto kiittää, kun vaikkapa terästä – tai aurinkopaneeleja – valmistetaan Suomessa sen asemesta, että ne valmistettaisiin esimerkiksi Kiinassa, missä sähkö on vielä paljolti peräisin hiilivoimaloista.
Saman energiamäärän tuottaminen biomassalla vaatisi karkeasti kolmen miljoonan hehtaarin koko metsänkasvun valjastamisen energiantuotantoon. Se on noin 13 prosenttia Suomen metsäalasta, jonka kasvua kaivattaisiin kipeästi myös biotalouden raaka-aineeksi.
Keskustelussa on myös unohtunut se, että ydinvoima on tähän asti ollut turvallisin tapamme tuottaa energiaa ja että se on ainoita energiateollisuuden aloja, jotka ylipäätään keräävät jätteensä ja ovat velvoitettuja huolehtimaan niistä. Uuden sukupolven voimalat ovat kalliita paljolti myös siksi, että ne ovat vielä huomattavasti aiempaa sukupolvea turvallisempia.
Pitkän käyttöikänsä ansiosta ydinvoimala on kelpo investointi myös taloudellisessa mielessä. Ydinvoimalan luvittaminen ja rakentaminen on niin raskas ja poliittisesti riskialtis projekti, että rakennuttajien on pakko katsoa kvartaalitaloutta kauemmas tulevaisuuteen.
Vielä vuosi sitten viitattiin paljon tutkimukseen, joka ennusti ensi vuosikymmenelle alhaista sähkönhintaa Pohjoismaihin. Siksi Fennovoiman voimalainvestointia pidettiin kannattamattomana.
Tutkimuksessa kuitenkin oletettiin esimerkiksi Ruotsin kasvattavan sekä tuuli- että ydinsähkön tuotantokapasiteettiaan, mutta nyt Ruotsi onkin sulkemassa useita ydinvoimaloita poliitikkojen toimien ja energiapolitiikan jo pitkään jatkuneen epävarmuuden seurauksena. Ennustaminen on siis vaikeaa.
Suomen tulisi normalisoida suhteensa ydinvoimaan. Se on tähän mennessä ollut merkittävin puhdas energiantuotantomuotomme. Ydinvoimaa, kuten muitakin vähäpäästöisiä energiamuotoja, tarvitaan lähivuosikymmeninä valtavasti lisää.
Rauli Partanen
tietokirjailija, Asikkala
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Energiakeskustelua ja uutisten linkittelyä on myös paljon Facebookin Uusi energiapolitiikka-ryhmässä sekä Öljyhuippu-ryhmässä.
Ok, myönnän että otsikko on provosoiva. Mutta sillä mennään.
Helen Oy:n hallitus esitteli äskettäin suunnitelmiaan siirtyä kivihiilestä biomassan polttoon. Suunnitelmaa on ohjannut pääomistajan edustuksen eli Helsingin kaupunginvaltuuston asettamat tavoitteet vähentää päästöjä ja siirtyä uusiutuviin. Uudessa suunnitelmassa edetään aiempia mega-investointeja varovaisemmin (mikä on varmaan ihan hyvä idea tässä markkinatilanteessa). Suunnitelma sisältää esimerkiksi yhden tai kahden lämpövoimalan/keskuksen rakentamisen Helsinkiin, ja öljykäyttöisten kattiloiden korvaamisen pellettikäyttöisillä. Suunnitelmissa on siis luopua yhteistuotannosta (Hanasaaressa) ja siirtyä siltä osin pelkkään lämmön tuotantoon, jolloin isompaa Vuosaari C -laitosta ei tarvitsisi rakentaa (ainakaan toistaiseksi). Lisäksi rakennetaan lämpöpumppuja ja seurataan hajautetun energiatuotannon teknologian kehittymistä.
Mitä tämä tarkoittaa päästöjen kannalta? Soininvaara kirjoitti aiheesta jo blogissaan, ja otan numeroita hieman sieltä (jos ne ovat väärin niin korjataan). Periaatteessa tilanne on vedettävissä yhteen näin:
Poliittisen ohjauksen asettamat tavoitteet päätyvät potkimaan muutenkin henkitoreissaan olevaa päästökauppaa vielä lisää. Se tekee sen – poliitikoille tyypilliseen tapaan – mahdollisimman kalliilla kustannuksella veronmaksajille. Tämän lisäksi hieno tavoite päätyy lopulta lisäämään kokonaispäästöjämme sekä vaikeuttamaan fossiilisesta öljystä irroittautumista. Argh.
Kovia puheita? Avataan hieman miksi tähän päädyin – ja jos sinulla on parempaa tietoa, niin kerro ihmeessä! (toivon jälleen hartaasti, että olen jättänyt jotain oleellista huomioimatta).
Ensinnäkin, sähkön- ja lämmöntuotanto on päästökaupan piirissä. Päästökauppajärjestelmä on perustettu nimenomaan sen vuoksi, että sen piirissä olevat sektorit voivat vähentää päästöjään siellä, missä se on kustannustehokkainta. Päästökauppajärjestelmä takaa sen, että se hiili, mikä jää Helsingissä polttamatta, poltetaan jossain muualla päästökauppa-alueella. Päästökauppasektorin kokonaispäästöt eivät vähene grammaakaan Helenin näiden toimien perusteella, sillä ne vähenevät päästökaupan mekanismien seuraksena suunnitellusti joka tapauksessa – mutta nyt tästä riemusta kuitenkin maksetaan (Soininvaaran kokoluokkalaskelman mukaan) 80 euroa per vähentynyt CO2 -tonni, kun saman tonnin hinta päästökaupassa on noin 8 euroa. On totta, että näin alhainen päästöjen hinta ei hirveästi kannusta ylipäätään päästöneutraaliin tuotantoon investointiin (joskin siitä huolimatta Suomessa on tällainen mittava investointi juuri käynnistymässä Pyhäjoella). Mutta päästökaupan idea on se, että vähennykset tehdään siellä missä ne ovat kustannustehokkaimpia – ei siellä missä poliitikot haluavat viherkukkoilla veronmaksajien rahoilla kovimpaan ääneen.
Toisekseen, kivihiiltä, maakaasua ja polttoöljyä korvataan biomassalla. Biomassa ei ole päästökaupan piirissä (ainakaan vielä), mutta reaalimaailmassa biomassalla on päästönsä (IPCC:n mediaaniarvo on noin puolet maakaasun, tai neljännes kivihiilen päästöistä). Nämä päästöt vaihtelevat biomassan sekä huomioidun aikavälin mukaan suhteellisen vähäisistä jopa kivihiilen polttamiseen verrattaviin. Ilmastonmuutoksen kannalta biomassan polttaminen energiaksi ei missään nimessä ole päästöneutraalia – tämän vuoksi sitä kutsutaan polttamiseksi. Eli kokonaispäästöt kasvavat, sillä polttamatta jäänyt kivihiili poltetaan jossain muualla (koska se on päästökaupan piirissä) ja sen lisäksi Helsingissä poltetaan vielä biomassaa, joka ei ole päästökaupan piirissä eikä siten vähennä päästökauppa-alueen kiintiöitä – mutta aiheuttaa kuitenkin päästöjä.
Kolmanneksi, liikenteen polttoaineet eivät ole päästökaupan piirissä. Tämä tarkoittaa sitä että paikallisilla ja kansallisilla fossiilista öljyä liikenteessä korvaavilla ratkaisuilla voidaan aidommin vähentää kokonaispäästöjä (tosin kyynikko toteaa, että kaikki öljy poltetaan kuitenkin). Lisäksi tuontiöljy on suurin vaihtotasettamme rasittava kuluerä, ja biopolttoaineilla voidaan tätä tilannetta, sekä huoltovarmuutta ylipäätään, parantaa. Jos ja kun meillä Suomessa on kuitenkin jonkin verran vähäpäästöiseksi ja ”kestäväksi” laskettavaa biomassaa, voitaisiin tästä valmistaa esimerkiksi liikennepolttoaineita. Jotta tehdään asia selväksi, tätä kyseistä biomassaa EI ole tarpeeksi korvaamaan polttonesteiden käyttöämme kokonaan, vaikka kaikki ohjattaisiin siihen, mutta erittäin merkittävästi kuitenkin. Koska Helenin biopolttolaitokset vaativat enemmän biomassaa uuneihinsa, on kestäväksi luokiteltavaa biomassaa vähemmän tarjolla (ja korkeampaan hintaan) tekemään päästövähennyksiä päästökauppasektorin ulkopuolella, kuten liikenteessä.
You really can’t make this kind of shit up. Enemmän kokonaispäästöjä entistä kalliimmalla, enemmän metsähakkuita, enemmän öljyriippuvuutta. Ja tätä esimerkiksi jotkut Vihreät näyttävästi juhlivat. Kirjoitimme Suomi öljyn jälkeen -kirjaamme erään lainauksen, joka meni suunilleen näin: ”Kriisitilanteessa poliitikkojen tehtävä on pahentaa tilannetta mahdollisimman kalliilla hinnalla”. Se ei ollut tarkoitettu ohjeeksi, eikä nyt ole edes tuon asian suhteen mikään kriisi!
Päästöjen vähentäminen on hieno asia jota pitää tehdä, mutta päästökaupan tehtävä on ohjata vähennykset taloudellisesti järkevästi. Lisäksi olisi hienoa jos näissä viherpesuissa biomassan todelliset päästöt ja ympäristövaikutukset otettaisiin huomioon. Tähän liittyy myös taloudellinen riski, sillä biomassa voi hyvinkin päätyä päästökaupan piiriin tulevaisuudessa jolloin koko projekti tullee vielä kalliimmaksi – vaikka tuore ympäristöministeri sanoikin juuri, että tässä asiassa Suomen riskienhallinta-strategia on lobata ja toivoa että näin ei käy.
Usein valitetaan, että päästökauppa on rikki. Tähän on syinä nähdäkseni esim lobbaajien sopimuksiin poraamat reiät, kansalliset energiatuotannon päästökaupan ulkopuoliset tuet ja tämänkaltaiset paikalliset ”alatavoitteet” ja niiden saavuttaminen hinnalla millä hyvänsä, sekä Eurooppaa riivaava kestotaantuma. Ehkä meidän sitten kannattaisi ensin lopettaa potkimasta sitä päästökauppaa lisää, ja keskittyä enemmän korjaamaan sitä?
Teslan taannoinen tuotejulkaisu, kotikäyttöön tarkoitettu Tesla Powerwall ja yrityksille enemmän suunnattu Tesla Powerpack ovat herättäneet virkeän keskustelun sekä perinteisten medioiden sivuilla että sosiaalisessa mediassa. Onko kyseessä vain etevä markkinointi ja tuotteistaminen vai laajemmin aidosti hyödyllinen tuote, joka voi osaltaan muuttaa maailmaa ja sitä miten sähköä tuotetaan ja käytetään?
************
Tuotetiedot pähkinänkuoressa
Powerwall
Kapasiteetti: 7 kWh
Teho: 2 kW jatkuva, 3,3 kW hetkellinen
Käyttötarkoitus: Päivittäiseen lataus/purku käyttöön
Takuu: 10 vuotta
Hinta: ~3000 dollaria, ei sisällä veroja, asennusta eikä muita laitteita kuten invertteriä.
Powerpack
Kapasiteetti: 10 kWh
Teho: 2 kW jatkuva, 3,3 kW hetkellinen
Käyttötarkoitus: varavoimanlähde, muutamia lataussyklejä vuodessa
Takuu: 10 vuotta
Hinta: ~3500 dollaria, ei sisällä veroja, asennusta eikä muita laitteita kuten invertteriä.
************
Sain kutsun Maailman Energianeuvoston Suomen paikallisjärjestön, WEC Finlandin järjestämälle ”energia-aamiaiselle”, jossa Teslan akkujen kykyä muuttaa maailmaa pohdittiin aamiaisen lomassa Helsingin Suomalaisella Klubilla. Pikkutakki siis kaapista ja Z-junalla kohti Helsinkiä. Alustajina keskusteluun toimivat ABB:n myyntijohtaja Matti Vaattovaara ja Aalto yliopiston sähkökemian professori Lasse Murtomäki.
Mikä Powerwall?
Komeista kuorista huolimatta Powerwallin teknologiassa ei varsinaisesti ole mitään uutta. Se sisältää tavallisia Litium-ioni sormiparistoja sarjaan kytkettynä, höystettynä fiksulla ohjausjärjestelmällä. Väkisinkin mieleen hiipii Apple ja sen kyky tuotteistaa ja pukea ”ihan tavallista” elektroniikkaa houkutteleviin kuoriin ja helppokäyttöiseksi, ja sitten myydä tuote hyvällä katteella. Powerwall on kuitenkin myös huomattavan edullinen, varsinkin litium-ioni -akuksi. Energia-aamiaisella jopa epäiltiin, että Tesla myy akkuja pienellä tappiolla saadakseen akkutuotantoon mittakaavaetuja ja lisättyä kiinnostusta myös paremman katteen sähköautoihinsa, kuten Tesla Model S.
Mihin Teslan akkupakettia sitten on tarkoitus käyttää? Kotitalouksille markkinoitua Powerwallia on myyty muutamilla käyttötarkoituksilla. Ensinnäkin, se voi varastoida esimerkiksi aurinkopaneeleiden kesällä päiväsaikaan tuottaman ylituotannon, ja vapauttaa sen kiinteistön käyttöön auringon laskiessa. Tällöin aurinkoisen päivän ylituotantoa ei tarvitse myydä puoli-ilmaiseksi verkkoon, sillä siitä saa usein vain sähkön hinnan, mutta kuluttajalle ostosähkön hintaan lisätään myös siirtomaksut ja verot, jotka ovat usein yli puolet sähkön koko hinnasta. Tämä myös vähentää tarvetta ostaa sähköä energiayhtiöltä. Koska Powerwallin kapasiteetti ja teho ovat varsin rajattuja, useimmilla riippuvuus sähköverkosta kuitenkin säilyy, ainakin suurimman osan vuodesta. Tällöin säilyy myös iso osuus verkon kustannuksista. Ottaen huomioon Suomen tämän hetken hintatason ja markkinat sekä laitteiston kulumisen, ABB:n Vaattovaaran mukaan Powerwall tuskin ikinä maksaa itseään takaisin.
Toinen käyttötarkoitus on sähkön ostaminen verkosta silloin kun se on edullista, ja myyminen verkkoon, tai käyttäminen itse, silloin kun sähkön hinta nousee. Kyseessä on siis jonkinlainen sähkön markkinahinnalla spekulointi. Tämä tasaa verkon kuormaa ja samalla hintoja, ja on periaatteessa kaikille osapuolille hyödyllistä. Tärkein kysymys kuitenkin on, että onko sähköverkon säätövoimana ja hintojen tasoittajana tällä tavalla toimiminen kustannustehokkainta tehdä juuri Powerwallilla? Onko yksityistalouksien kannattavaa lähteä kilpailemaan sähköntuotantomarkkinoilla verkkoyhtiöiden kanssa, joilla on kuitenkin pääsy samaan, ja moneen muuhunkin teknologiaan, sekä puolellaan kokemus, mittakaavaedut ja vuosikymmenien osaaminen sähkömarkkinoilla? Tuskin.
Kolmas käyttötarkoitus voisi olla rooli järjestelmässä, jossa kotitalous irrotetaan valtakunnan sähköverkosta kokonaan, ja sähkö tuotetaan kotikonstein, esimerkiksi aurinkopaneeleilla. On hieman vaikea nähdä tällaista järjestelmää, joka toimisi esimerkiksi Pohjois-Euroopassa, sillä täällä talvi on kylmä, pitkä ja pimeä. Noin 90 prosenttia kaikesta Suomeen lankeavasta auringonsäteilystä saadaan seitsemän kuukauden aikana. Aurinkopaneelien, nollaenergiatalon (kaikkine poistoilmalämpöpumppuineen ja maalämpöineen) ja Powerwall-rivistön lisäksi tarvittaisiin jotain muutakin. Pieni tuulivoimala? Diesel-generaattori? Kenties molemmat? Käyttöympäristöä rajoittaa myös akuston suhteellisen matala teho: parin kilowatin teho kun ei riitä kuin yhteen isompaan laitteeseen, kuten pesukoneeseen, kerralla. Tällaisen järjestelmän kokonaiskustannuksien tarkasteleminen paljastaa sen, että se tylsä keskitetty ratkaisu, sähkön ostaminen sähköyhtiöltä johtoja pitkin, on paljon kustannustehokkaampaa ja luotettavampaa, jos se suinkin on mahdollista.
Käyttökohteita voi ABB:n Vaattovaaran mukaan löytyä myös sellaisissa paikoissa, joissa sähkön saanti on epävarmempaa tai sähkön laatu heikkoa. Suomessa mieleen tulevat esimerkiksi kesämökit, joita ei vielä ole liitetty sähköverkkoon. Heikkolaatuisen sähköverkon ja kiinteistön välissä toimiva Powerwall puolestaan parantaa verkkosähkön laatua ja toimii varavirtana sähkökatkoissa. Esimerkiksi Kaliforniassa kysyntää voi hyvinkin löytyä, sillä osavaltion sähköverkko kärsii jatkuvista ongelmista, ja toisaalta monilta paikallisilta löytyy tarvittava määrä sekä vihreää ajattelua että ylimääräsitä varallisuutta akkujen hankintaan.
Energia-aamiaisella ollut Greenpeacen energia-asiantuntija Jehki Härkönen nosti esille, että eikö tämän tyyppisten akkujen paras käyttökohde saadun hyödyn kannalta olisi esimerkiksi Afrikassa, kenties kylän sisäisen mikroverkon tai kaivosta vettä pumppaavan pumpun varavoimanlähteenä. Meillä Suomessa ja monissa muissa länsimaissa sähköverkko on kuitenkin useimmissa paikoissa varsin luotettava ja sähkö hyvälaatuista, Suomessa jopa verraten puhtaasti tuotettua. Ehkä Teslan toimitusjohtajan Elon Muskin kannattaisi perustaa Kickstarteriin hyväntekeväisyysprojekti, jolla me kulutuksestamme usein tunnontuskia kokevat länsimaiset voisimme mikrorahoittaa Powerwall-paketteja Afrikan köyhille? Maailman energiankulutusta tämä ei vähentäisi, eikä se vähentäisi myöskään päästöjä. Monien oikeasti köyhien elintasoa se nostaisi paljon enemmän kuin Powerwall roikkumassa jonkinlaisena vihreyden statussymbolina länsimaisen kodin seinustalla.
Maailman pelastamisen mittakaavat
Kehitys kuitenkin kehittyy ja hinnat laskevat, joten akkujen lopullinen läpimurto on vain ajan kysymys. Vai onko? Yhteiskunnalliseen keskusteluun on viime vuosina astunut ilmiö nimeltä resurssiniukkuus, ja sitä vastaan on lanseerattu toinen termi, resurssiviisaus. Resurssiniukkuus koskettaa monia asioita, ja laadukkaat energiaresurssit, kuten raakaöljy, ovat niistä kenties tärkeimpiä. Powerwallin tapauksessa kyseeseen tulee esimerkiksi litium-varantojen riittävyys ja kierrätettävyys pitkällä tähtäimellä, sekä litiumin muut, kilpailevat käyttökohteet. Energia-aamiaisella alustanut professori Murtomäki totesi suhteellisen suoraan, että suunnitelmat maailman siirtymiseksi aurinkoenergian ja Powerwall-akustojen varaan ei tule lähimainkaan onnistumaan jo litiumin tuotannon pullonkaulojen ja varantojen rajallisuuden takia. Litiumia ei yksinkertaisesti tuoteta riittävän nopeasti, ja lisäksi tunnetut varannot ovat varsin rajalliset. Mitä enemmän litiumille on maailmalla kysyntää, sitä korkeammalle sen hinta nousee, mikä hillitsee kysyntää, ja sitä isommiksi varannot kasvavat. Hinnan nousu kuitenkin rapauttaa litium-ioni akkujen kilpailukykyä vaihtoehtoihin nähden.
Muitakin materiaaleja toki on, eikä kukaan toivottavasti kovin vakavissaan ehdota Powerwallien rooliksi koko urakan hoitamista yksin. Muissa vaihtoehdoissa, kuten Vanadiumiin perustuvissa virtausakuissa, on Murtomäen mukaan tosin myös omat varantojen ongelmat ja pullonkaulat. Tarvitsisimme johonkin riittoisaan aineeseen, kuten rautaan tai kupariin, perustuvan tehokkaan ja varauskykyisen akun. Valitettavasti meillä ei ole mitään takeita, että kustannustehokkaita kemiallisia reaktioita on edes olemassa. Lisäksi samalla kun esimerkiksi akkuteknologia on kehittynyt, olemme myös kehittäneet akuille jatkuvasti uusia käyttökohteita. Kannettavat tietokoneet, tabletit, kännykät, näiden vara-akut, sähköautot ja jatkossa ties minkälaiset puettavat laitteet, jotka kaikki kuluttavat sähköä, vaativat myös akkuja. Varsinkin sähköautojen tarve akustoille on valtava, mikäli pyrimme vähentämään öljyn käyttöä liikenteessä merkittävästi. Mutta joissain rajatuissa kohteissa Powerwall on varmasti varteenotettava tuote. Ja toki se on avannut energia- ja ilmastokeskustelua yleisemminkin useampien tietoisuuteen. Tämä on arvokas asia, kunhan keskustelussa pysytellään faktoissa ja muistetaan asioiden mittakaavat.
***********
WEC Finland
WEC Finland, entinen Energiafoorumi, on vuonna 1923 perustetun kansainvälisen energianeuvoston, World Energy Councilin, Suomen jäsenorganisaatio. Sen tehtäviä ovat esimerkiksi edistää energia-alaa tulevaisuudessa kohtaavien haasteiden ymmärrystä ja monipuolista keskustelua aiheesta Suomessa.
Nettisivu: www.wecfinland.fi
Ohessa Uhkapeli ilmastolla -kirjan liitteenä oleva kokooma Suomen päästöttömän energiatuotannon potentiaaleista. Jos siinä on mielestäsi kehitetävää tai jotain väärin, kerro kommenteissa.
******
Liitämme tämän kirjan lopuksi ja keskustelua herättämään kokoamamme arviot siitä, miten Suomessa voisi tuottaa energiaa, ja kuinka paljon sitä ehkä tarvitaan. Suomi on toki osa laajempaa sähköntuotanto- ja markkina-aluetta, joten se on hyvä pitää mielessä. Voimme tuoda ja viedä sähköä (ja polttoaineita, mutta vähemmän lämpöä) tarpeen mukaan naapurimaihin siirtokapasiteetin puitteissa.
Tällä hetkellä Suomessa kulutetaan energiaa lähinnä lämpönä, sähkönä, ja liikennepolttoaineina. Lämpöä käytetään ennen kaikkea kiinteistöjen lämmitykseen ja teollisuusprosessien tarpeisiin. Sitä tarvitaan vuodessa, hieman sääoloista riippuen, noin 90 terawattituntia (TWh). Tästä noin 37 TWh on kaukolämpöä. Sähköä tarvitaan noin 85 TWh – määrän ennustetaan nousevan ainakin 90 terawattituntiin vuoteen 2030 mennessä – ja liikennepolttoaineita, käytännössä öljyä, kuluu noin 60 TWh. Mittaluokkien suuruudesta saa kuvan esimerkiksi oheisesta kuvasta.
Käytännössä kaikissa vähähiiliseen tulevaisuuteen suuntaavissa visioissa avainasemassa on yhteiskunnan sähköistäminen. Sähköllä saadaan…
View original post 980 more words
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Energiakeskustelua ja uutisten linkittelyä on myös paljon Facebookin Uusi energiapolitiikka-ryhmässä sekä Öljyhuippu-ryhmässä.
Olen seurannut ”energiaprofessorien” julkaisuja ja edesottamuksia jonkin verran aktiivisesti siitä lähtien, kun he julkaisivat reilu vuosi sitten alkuperäisen paperinsa Kasvua ja työllisyyttä uudella energiapolitiikalla avatakseen energiapoliittisen keskustelun. Sittemmin on laukaistu myös Energiaremontti -hanke, joka omasta puolestaan pyrkii lobbaamaan valitsemiaan teknologioita päättäjille. Oli mielenkiintoista päästä vihdoin lukemaan professorien omia tekstejä ja näkemyksiä aiheeseen liittyen.
Kirja on lyhyt ja helppolukuinen, ja teksti on pääosin sujuvaa. Eri kirjoittajien tekstit poikkeavat tyylillisesti jonkin verran toisistaan, mutta kyseessä onkin artikkelikokoelma. Artikkelit ovat pääsääntöisesti melko lyhyitä, pari pidempääkin mahtuu joukkoon.
Rakenne (artikkelikokoelma) ja kirjoittajat (professoreja pääosin) huomioon ottaen lienee parasta analysoida lähinnä tiedollista sisältöä.
Kirjassa on paljon hyviä ajatuksia ja havaintoja, joita varjostaa hieman se, että ne tulee kirjoittajien mielestä ratkaista juuri tietyllä tavalla – luomalla tietyille teknologioille kotimarkkinat, eli käytännössä poistamalla regulaatiota ja maksamalla julkisia tukia
Ongelmat ja ristiriidat kirjan taustaolettamuksissa
Kokonaisuutena kirjaa vaivaa se, että taustalla on muutama olettamus ja johtopäätös, jotka eivät kestä lähempää tarkastelua tai ovat keskenään ristiriidassa.
Kirjoittajat viittaavat muiden maiden ”energiakäänteisiin” ja toimenpiteisiin ja tuntuvat olettavan, että ne ovat olleet hyviä ja menestyksellisiä. Kriittinen tarkastelu unohtuu paljolti (mutta välillä sitäkin on kuten Jarmo Partasen artikkelissa). Myöskään toimenpiteiden tuloksia ei vertailla. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen kannalta päästötaseet ovat paljon relevantimpi mittari kuin tuulivoiman määrä tai aurinkopaneelien tariffien suuruus tai näiden asennuksia edistävä politiikka. Totuus tuntuu kuitenkin olevan se, että eri maiden energiakäänteet, kun ne ovat suuntautuneet uusiutuvan energian tuotantoon ja pyrkineet sitä kautta lisäämään työllisyyttä ja vientiteollisuutta, ovat pääosin epäonnistuneet tai epäonnistumassa, ja tulevat niiden toteuttajille todella kalliiksi:
- Espanja poisti takuuhinnat takautuvasti koska projekti tuli liian kalliiksi, investoijien luottamus romahti.
- Tanska peruutti pikavauhtia aurinkopaneelien nettomittaroinnin, kun se tajusi sen seuraukset kansakunnan taloudelle.
- Saksassa aurinkopaneelien asennusvauhti on pudonnut dramaattisesti kun niille maksettavia tariffeja on leikattu, ja samalla ovat leikkaantuneet rajusti myös alan työpaikat. Saksa on investoinut yli 100 miljardia ja pysynyt päästövähennyksissään karkeasti samalla tasolla.
Kirja tuulettaa maailmalla väistämättömänä pitämäänsä energiavallankumousta, joka on tähän mennessä ollut lähinnä poliittista rahavirtojen uudelleen ohjaamista – ei mihinkään todelliseen tuottavuuteen tai paremmuuteen perustuvaa vallankumouksellisuutta. Jos maailmalla on menossa energiajärjestelmien vallankumous, se on toistaiseksi vielä aika paljon poliittisten tukien varassa, joihin liittyy poliittinen riski siitä, että tukia joudutaan karsimaan ja lopettamaan ennen aikojaan. Se, että kirja ei suostu näkemään yllämainittuihin tapauksiin liittyviä ongelmia saati keskustelemaan niistä, antaa kirjan uskottavuudelle ikävän jälkimaun. Se vaikuttaa turhan paljon lobbaavalta poliittiselta retoriikalta.
Suomen takapajuisuutta torutaan monin paikoin, mutta unohdetaan, että täällä on tehty ja tehdään paljon hyviäkin juttuja, joita on päätynyt myös vientiin. Varmasti paljon parannettavaakin löytyy, mutta välillä tämä kauhistelu ja ruoskiminen lähtee lapasesta ja muuttuu tarkoitushakuiseksi. Teksteissä viitataan taannoiseen raporttiin, joka sijoitti Suomen häntäpäähän, kun vertailtiin investointien houkuttelevuutta. Ilmeisesti raporttia ja sen taustoja ei kuitenkaan kovin paljon oltu perattu, sillä huono sijoitus (tietääkseni) johtui paljolti myös siitä, että Suomessa monet tuottavimmista tehokkuusparannuksista ja teknologioista ovat jo laajalti käytössä. On paljon houkuttelevampaa investoida maahan, jossa tarjolla on vuoden-parin takaisinmaksuajalla olevia kohteita pilvin pimein, kuin maahan, jossa alhaalla roikkuvat hedelmät on tässä mielessä suurelta osin jo poimittu.
Jostain syystä kirjoittajat myös olettavat, että primäärituotannon, kuten energiantuotannon, suora työllistävä vaikutus on positiivinen asia. Ristiriita on siinä, että samalla kun he parjaavat Suomea menneiden aikojen politiikasta, he itse (kärjistäen sanottuna) ehdottavat, että suurempi osa väestöstä siirtyy työskentelemään energiatuotantoon, eli että energiatuotannon tuottavuutta heikennetään. Tämä on täsmälleen se tilanne, joka oli voimassa ennen teollistumista – omavaraista, hajautettua primäärituotantoa, joka työllisti lähes kaikki – ne opettajat, lääkärit, virkamiehet ja _professorit_ mukaan lukien. Kun energiantuotannon tuottavuutta lasketaan, ja eritoten jos sitä lasketaan keinotekoisesti esimerkiksi yhteiskunnan ohjaamilla tuilla, joilla muuten kannattamattomasta toiminnasta tehdään kannattavaa, niin nämä työpaikat ovat käytännössä aina pois jostain muualta.
Tuontienergian korvaaminen kotimaisilla (joskin usein kalliimmilla) vaihtoehdoilla on ihan relevantti tavoite, mutta sitäkään ei pidä ajaa yksisilmäisesti. Se, miten tämä kannattaisi tehdä ja mitä kannattaisi korvata rajallisilla resursseilla, ansaitsisi paljon tarkemman käsittelyn ja keskustelun ottaen huomioon, että tämä on professoriryhmän yksi päätavoite. Nyt vaikutelmaksi jää hieman sellainen, että tuontienergian korvaamista voidaan käyttää perusteluna lähes mille tahansa, ilman sen tarkempaa analyysiä kustannusvaikutuksista tai kokonaisuudesta.
Lisäksi biomassan päästöneutraaliuden oletus ja ympäristövaikutusten ohittaminen kaivaa perustuksia koko kirjan viestiltä ja sen taustalla olevalta ydinvoimavastaisuudelta, jota kirjassa kierretään kuin kissa kuumaa puuroa.
Kuvassa Lundin tekstin yhteydessä oleva skenaario nojaa vahvasti siihen että bioenergialla ei ole päästövaikutuksia, ja sen lisääntyvän käytön ympäristövaikutukset sivuutetaan.
Ydinvoimaa kirjassa ei hirveän usein mainita, ja jos mainitaan, se tuodaan esille negatiivisessa valossa eikä sitä juuri vertailla vaihtoehtoihin. On helppoa sanoa, että ydinvoimaa rakennetaan hitaasti ja kalliilla, kun esimerkiksi poimitaan yksi laitos (OL3) eikä sitäkään verrata vaihtoehtoihin, joita monissa tapauksissa rakennetaan vielä hitaammin ja kalliimmalla. Tämä on nähdäkseni yksi keskeinen asia sen todellisuuden takana, että ydinvoimaa ollaan Suomessa ”sietämättömästä kalleudesta” huolimatta rakentamassa markkinaehtoisesti lisää, mutta niin tuulivoimalat, aurinkopaneelit kuin merkittävä osa hakkuutähteistäkin jää tuottamatta ja rakentamatta ilman julkisin varoin maksettuja tukia.
Energiantuotannon lisäysnopeus per capita -vertailu, jotka Maamme energia -kirjassa ei haluta tehdä (kuva on omasta Uhkapeli ilmastolla-kirjastamme)
Energiatehokkuutta ja resurssiviisautta?
Jotkin artikkelit, kuten kirjan viimeinen Markku Wileniuksen teksti, tuovat ansiokkaasti ilmi maailmaa uhkaavia resurssikysymyksiä. Resurssien ja energian käytön tehokkuutta tulisi nostaa nykyisestä rajusti, ja ihmisen luontoon kohdistamaa painetta tulisi vähentää samalla, kun miljardit ihmiset pyristelevät irti köyhyydestä. Yhtälö on vaikea, ja olen sitä itsekin viimeiset vuodet työkseni pohtinut ja siitä kirjoittanut. Olen tullut joiltain osin samankaltaisiin johtopäätöksiin, joiltain toisilta osin hyvin erilaisiin. Mielestäni kirjassa ajatuskulkua ei viedä loppuun asti, vaan ajattelu lopetetaan siinä vaiheessa, kun tulos on optimoitu omiin mieltymyksiin sopivaksi. Tämä on jyrkästi sanottu, eikä koske kaikkea tekstiä, mutta riittävän isoa osaa, jotta sen panin merkille.
Jos luontoon kohdistettua painetta tulisi vähentää, miksi ihmeessä kirja esittää bioenergian käytön rajua kasvattamista? Se on biodiversiteetille – josta oltiin ihan aiheellisesti toisaalla huolissaan – kaikkein turmiollisinta energiantuotantoa. Miksi energialähteistä kenties pienimmän ekologisen jalanjäljen omaavaan ydinvoimaan suhtaudutaan kategorisen negatiivisesti, ilman että suhtautumista kovin mittavasti perusteltaisiin mitenkään? Sama jatkuu tehokkuus- ja resurssiviisausvaatimuksissa. Ydinvoima sivuutetaan, vaikka nykyisilläkin reaktoreilla resurssitehokkuus ja tuotannosta saatu nettoenergia on aivan omaa luokkaansa, puhumattakaan kehitteillä olevista reaktoreista. Miksi tätä ei oteta huomioon, ja miksi ylipäätään vaihtelevatuottoisten uusiutuvien pienehkön nettoenergian ja suurehkon raaka-aineiden käytön ongelmia ei käsitellä mitenkään?
Samankaltainen ajatuksellinen kuperkeikka tehdään ”uuden teknologian” sekä sen maailmalla leviämisen suhteen. Uudeksi puhtaaksi teknologiaksi tunnutaan laskevan vain omat, ennalta valitut teknologiat – ja näihin vaaditaan viennin käynnistämiseksi kotimarkkinoiden luomista. Kiinan ja Intian ydinvoimaohjelmat ovat valtavat, mutta kirjassa näihin energiavallankumouksiin ei kiinnitetä mitään huomiota, eikä niissä nähdä mitään mahdollisuuksia Suomalaiselle osaamiselle tai teollisuudelle.
Lobbausta?
Kirjan jokaisessa (ainakin lähes) artikkelissa tuodaan esille – kuului se itse artikkelin aiheeseen tai ei – että hallituksen pitää nyt luoda uudelle uusiutuvalle teknologialle kotimarkkinat. Käytännössä siis tukea kirjoittajien esittämiä teknologioita eri tavoin, jotta niiden rakentamisesta tulee kannattavaa ympäristössä, jossa ne eivät nyt syystä tai toisesta ole kannattavia.
Suurin ongelma on mielestäni siis se, että professorit päätyvät laittamaan akateemisen uskottavuuden ja tutkimuksen riippumattoman luonteen vaaralle alttiiksi. Kirja ei tietenkään ole vertaisarvioitu tutkimus, mutta sitä markkinoidaan ja sen uskottavuutta rakennetaan nimenomaan kymmenen professorin akateemisella uskottavuudella.
Kyse on siitä, että tieteelliseen metodiin tulisi kuulua se, että omia näkemyksiä pyritään kyseenalaistamaan ja osoittamaan vääräksi kaikin keinoin, jotta asiasta saadaan lisää tietoa. Nyt vaikutelmaksi jää usein, että etsitään ja esitetään vain omaa premissiä tukevat todisteet ja näkökannat. Tämä on markkinamiesten, myyjien ja lobbareiden hommaa, ei tutkijoiden ja professorien.
Jos luet Maamme energia -kirjan, suosittelen lukemaan vastapainoksi myös oman tuoreen kirjamme Uhkapeli ilmastolla.
*******
Kolme tähteä viidestä.
Kustantajan sivu kirjasta (Into Kustannus)
ISBN: 978-952-264-457-2
Kategoria: Into-tieto
Ilmestyminen: 05/2015
Sivumäärä: 150
Sidosasu: sidottu
ovh: 27.00 €
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Energiakeskustelua ja uutisten linkittelyä on myös paljon Facebookin Uusi energiapolitiikka-ryhmässä sekä Öljyhuippu-ryhmässä.
Olen kevään aikana tarkastellut öljyn hintaromahduksen mahdollisia (tai todennäköisiä) seurauksia useaan otteeseen:
- Tammikuun Kanava-lehdessä (kirjoitus luettavissa englanniksi kustantajamme Routledgen sustainability-blogissa)
- Maaliskuussa Öljyntuotannon näkymät synkistymässä
- Maaliskuussa Onko liuskeöljyn tuotanto huipussa nyt?
- Huhtikuussa Öljyn globaali kysyntä voimakkaassa kasvussa
Tämä kirjoitus on jälleen yksi palanen tilanteen seurannan mielenkiintoiseen palapeliin.
IEA:n veikkailua ja tilastoa Bakkenin tuotannosta
Bakkenin alue tuottaa noin 1,3 miljoonaa tynnyriä päivässä (mbpd), eli karkeasti 1,4 % maailman öljystä. Se on ollut yksi niistä harvoista alueista, joiden tuotanto on viime vuosina kasvanut, sillä se on ollut Yhdysvaltojen liuskeöljybuumin pääalueita.
Nyt tuotanto siellä on kuitenkin kääntynyt laskuun. Tuotannon piikki oli 2014 joulukuussa, ja helmikuussa se oli vajonnut viime syyskuun tasolle. Mutta onko se jopa romahtamassa? Muutama tilasto antaa syitä olettaa tuotannon laskun ainakin jatkuvan, ja kenties kiihtyvän.
Liuskeöljyn tuotannon alkaminen on noin kolme kuukautta porausta ”jäljessä”. Vuoden ensimmäisen neljänneksen tuotannon kehitys peilaa siis edellisvuoden viimeisen neljänneksen porausaktiviteettia. Porausaktiviteettia voi seurata sekä aktiivisen kaluston määrän että uusien porattujen lähteiden määrän kehityksenä (joka ottaa huomioon myös porausnopeuden).
Vuosineljänneksittäin uusien lähteiden määrä (keskiarvo / kuukausi):
| Ajanjakso | Poratut lähteet |
| Q1 2014 | 211 |
| Q2 2014 | 217 |
| Q3 2014 | 237 |
| Q4 2014 | 208 |
| Q1 2015 | 151 |
Q4 2014 porausmäärä on siis johtanut tuotannon pieneen putoamiseen 2015 alkuvuodesta, joten tasaiseen tuotantoon tarvitaan todennäköisesti yli 200 porattua lähdettä kuukaudessa. Q1 2015 porausmäärän vaikutus tulee näkymään huhti-kesäkuussa 2015. Alla vielä alkuvuoden porausmäärät kuukausittain:
| Kuukausi | Poratut lähteet | Kalusto ka |
| Tammi 2015 | 186 | 188 |
| Helmi 2015 | 142 | 133 |
| Maalis 2015 | 125 | 108 |
Ensimmäisen neljänneksen 151 keskiarvo peittää alleen sen, että trendi on voimakkaasti laskeva. Tulevaan tuotantoon vaikuttavat toki muutkin asiat kuten sää, lähteiden laatu, yhtiöiden päätökset laittaa poratut lähteet tuotantoon tai odottaa (kenties nousevia hintoja) jne, joten kovin tarkkoja tai pitkälle meneviä johtopäätöksiä näistä ei kannata vetää. Trendi on kuitenkin suhteellisen selkeä: alkuvuoden porausmäärien perusteella Bakkenin tuotanto voi hyvinkin jatkaa putoamistaan käynnissä olevalla vuosineljänneksellä. Tällä hetkellä porauskaluston määrä alueella on pudonnut 88:aan.
Saman tyyppinen, joskin hitaampi, trendi porauskalustossa on nähty myös Eagle Fordin ja Permianin alueilla (nämä kolme aluetta yhdessä tuottavat valtaosan Yhdysvaltojen liuskeöljystä).
***
Lähteitä tiedoille: www.dmr.nd.gov/oilgas/stats/statisticsvw.asp
Brent-öljyn viiden vuoden hintakehitys 15.4.2015
Öljyn hintojen pudotus on rauhoittunut muutaman kuukauden ajan, ja hinnat ovat jopa nousseet hieman. Kirjoitin jokin aika sitten näkymistä, joiden mukaan hinnoilla voi olla jatkossa yhä enemmän nousupaineita, ja nyt vaikuttaa siltä että merkkejä on lisää, joten päivitän hieman tilannetta.
Isot järjestöt (IEA, EIA, OPEC) ovat ennustanet tälle vuodelle maltillista, noin 1 mbpd kulutuksen kasvua edellisvuoteen. Tämä alkaa alkuvuoden tilanteen perusteella näyttää alakanttiin arvioidulta, sillä pelkästään Yhdysvaltojen (+720 000 bpd alkuvuodesta keskimäärin) ja Intian (+400 000 bpd vuoden takaiseen nähden) yhteenlaskettu polttonesteiden kulutus alkuvuodesta on kasvanut yli yhdellä miljoonalla barrelilla päivässä. Lisäksi Kiina on kasvattanut tuontiaan (+900 000 bpd viime joulukuussa verrattuna edelliseen 11 kuukauteen, siellä draiverina on ilmeisesti kuluttajien lisäksi hallinnon strategisten varmuusvarantojen kartuttaminen halvoilla hinnoilla joka voi toki hiipua yhtä nopeasti kuin alkoikin). Myös monet muut maat ovat lisänneet kulutustaan (esimerkiksi Brasilia, Etelä-Korea ja Indonesia). Joulukuun 2014 kulutus oli Energy Aspects -yrityksen markkina-analyysin mukaan +2,2 mbpd suurempi kuin vuoden takainen (vuositasolla).
Öljymarkkinoilla on ollut parisen miljoonaa tynnyriä ”löysää” kapasiteettia, joka oli suuri syy hintojen romahtamiseen. Kun yllämainittu kasvanut kysyntä yhdistetään Yhdysvaltojen liuskeöljyn tuotannon todennäköiseen huippuun lähiaikoina (ainakin toistaiseksi), alkaa markkina todennäköisesti taas kiristyä ja hinta nousta. Liuskeöljyn kohdalla sanoin toistaiseksi siksi, että siitä on povattu jonkinlaista tuotannon säätelijää, eli hintojen noustessa tuotantokalustoakin aletaan taas ottaa käyttöön (sen määrä on vähentynyt lähes puoleen öljyn hintojen romahdettua, ja tämä alkaa näkyä tuotannossa). Tämän säädön volyymi ja ketteryys jää nähtäväksi.
Se markkinoista.
Yhteiskunnallisessa tarkastelussa tämä trendi asettaa arviot öljynkulutuksen supistumisesta jonkinlaisena megatrendinä hieman epäilyttävään valoon. Olen itse lukuisissa yhteyksissä todennut, että öljynkulutuksen alamäki Yhdysvalloissa ja monissa Euroopan maissa (myös todennäköisesti Suomessa) johtuu ennen kaikkea talouden taantumasta ja esimerkiksi sen aiheuttamasta työttömyydestä (työmatkat vähenevät, kuten vähenevät mahdollisuudet kuluttaa ja liikkua muutenkin). Ei siis lähtökohtaisesti niinkään siitä, että nuoret eivät enää halua ajaa, vaan siitä että heillä ei ole siihen mahdollisuutta tai syytä. Toki tämä mahdollisuuden puuttuminen itsessään johtaa myös siihen että halukin vähenee – onhan se mukavampi omasta näkökulmasta ”tehdä valinta” olla ajamatta kuin olla pakotettu siihen.
Tämä ilmiö asettaa myös talouskasvun ja öljyn kulutuksen kasvun joidenkin väittämän (ja lähes kaikkien toivoman) irtikytkennän uuteen valoon. Öljyn hintojen noustessa ja kulutuksen pudotessa talouden/BKT:n (vähäinen) kasvu on ohjautunut sektoreille, joissa BKT:n ja pääoman tuottojen kasvu on voinut tapahtua ilman merkittävän materiaalisen kulutuksen kasvua. Tämä tarkoittaa rahoitus/johdannaismarkkinoita, asuntojen hintoja ja muita hintakuplille herkkiä kohteita, joihin on pumpattu ennätyksellisen halpaa rahaa. Tämä ”kasvu” ei kuitenkaan luo merkittävästi hyvinvointia, vaan lähinnä siirtelee ja kasaa varallisuutta (eli voidaan jopa sanoa että se vähentää hyvinvointia, kun vähävaraisempien varallisuutta ja kulutusmahdollisuuksia siirretään harvojen käsiin). Todennäköisesti näiden sektoreiden kyky kasvattaa osuuttaan suhteessa muuhun ”reaalitalouteen” on rajallinen. Ne esimerkiksi nojaavat usein oletukseen tulevasta kasvusta, jolle ei siis reaalitaloudesta ole löytynyt kovin vakuuttavaa pohjaa.
Nyt kun öljyn hintojen laskun ja saatavuuden parantumisen vuoksi reaalitalouskin on herännyt, on se herätessään kenties poistamassa tilapäiseksi ja rajatuksi jääneen ilmiön öljynkulutuksen ja talouskasvun irtikytkennästä. Tämä jää nähtäväksi lähivuosina, ja on osaltani vain ajatusleikkiä, mutta viime aikojen merkkien mukaan ihmisten öljyjano ei esimerkiksi ole hävinnyt mihinkään. Mitä sinä olet mieltä?
Kaikenhuipun blogi 