Skip to content

Kirja-arvostelu: Maamme energia

Touko 29, 2015

Olen seurannut ”energiaprofessorien” julkaisuja ja edesottamuksia jonkin verran aktiivisesti siitä lähtien, kun he julkaisivat reilu vuosi sitten alkuperäisen paperinsa Kasvua ja työllisyyttä uudella energiapolitiikalla avatakseen energiapoliittisen keskustelun. Sittemmin on laukaistu myös Energiaremontti -hanke, joka omasta puolestaan pyrkii lobbaamaan valitsemiaan teknologioita päättäjille. Oli mielenkiintoista päästä vihdoin lukemaan professorien omia tekstejä ja näkemyksiä aiheeseen liittyen.

Kirja on lyhyt ja helppolukuinen, ja teksti on pääosin sujuvaa. Eri kirjoittajien tekstit poikkeavat tyylillisesti jonkin verran toisistaan, mutta kyseessä onkin artikkelikokoelma. Artikkelit ovat pääsääntöisesti melko lyhyitä, pari pidempääkin mahtuu joukkoon.

Rakenne (artikkelikokoelma) ja kirjoittajat (professoreja pääosin) huomioon ottaen lienee parasta analysoida lähinnä tiedollista sisältöä.

Kirjassa on paljon hyviä ajatuksia ja havaintoja, joita varjostaa hieman se, että ne tulee kirjoittajien mielestä ratkaista juuri tietyllä tavalla – luomalla tietyille teknologioille kotimarkkinat, eli käytännössä poistamalla regulaatiota ja maksamalla julkisia tukia

Ongelmat ja ristiriidat kirjan taustaolettamuksissa

Kokonaisuutena kirjaa vaivaa se, että taustalla on muutama olettamus ja johtopäätös, jotka eivät kestä lähempää tarkastelua tai ovat keskenään ristiriidassa.

Kirjoittajat viittaavat muiden maiden ”energiakäänteisiin” ja toimenpiteisiin ja tuntuvat olettavan, että ne ovat olleet hyviä ja menestyksellisiä. Kriittinen tarkastelu unohtuu paljolti (mutta välillä sitäkin on kuten Jarmo Partasen artikkelissa). Myöskään toimenpiteiden tuloksia ei vertailla. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen kannalta päästötaseet ovat paljon relevantimpi mittari kuin tuulivoiman määrä tai aurinkopaneelien tariffien suuruus tai näiden asennuksia edistävä politiikka. Totuus tuntuu kuitenkin olevan se, että eri maiden energiakäänteet, kun ne ovat suuntautuneet uusiutuvan energian tuotantoon ja pyrkineet sitä kautta lisäämään työllisyyttä ja vientiteollisuutta, ovat pääosin epäonnistuneet tai epäonnistumassa, ja tulevat niiden toteuttajille todella kalliiksi:

  • Espanja poisti takuuhinnat takautuvasti koska projekti tuli liian kalliiksi, investoijien luottamus romahti.
  • Tanska peruutti pikavauhtia aurinkopaneelien nettomittaroinnin, kun se tajusi sen seuraukset kansakunnan taloudelle.
  • Saksassa aurinkopaneelien asennusvauhti on pudonnut dramaattisesti kun niille maksettavia tariffeja on leikattu, ja samalla ovat leikkaantuneet rajusti myös alan työpaikat. Saksa on investoinut yli 100 miljardia ja pysynyt päästövähennyksissään karkeasti samalla tasolla.

Kirja tuulettaa maailmalla väistämättömänä pitämäänsä energiavallankumousta, joka on tähän mennessä ollut lähinnä poliittista rahavirtojen uudelleen ohjaamista – ei mihinkään todelliseen tuottavuuteen tai paremmuuteen perustuvaa vallankumouksellisuutta. Jos maailmalla on menossa energiajärjestelmien vallankumous, se on toistaiseksi vielä aika paljon poliittisten tukien varassa, joihin liittyy poliittinen riski siitä, että tukia joudutaan karsimaan ja lopettamaan ennen aikojaan. Se, että kirja ei suostu näkemään yllämainittuihin tapauksiin liittyviä ongelmia saati keskustelemaan niistä, antaa kirjan uskottavuudelle ikävän jälkimaun. Se vaikuttaa turhan paljon lobbaavalta poliittiselta retoriikalta.

Suomen takapajuisuutta torutaan monin paikoin, mutta unohdetaan, että täällä on tehty ja tehdään paljon hyviäkin juttuja, joita on päätynyt myös vientiin. Varmasti paljon parannettavaakin löytyy, mutta välillä tämä kauhistelu ja ruoskiminen lähtee lapasesta ja muuttuu tarkoitushakuiseksi. Teksteissä viitataan taannoiseen raporttiin, joka sijoitti Suomen häntäpäähän, kun vertailtiin investointien houkuttelevuutta. Ilmeisesti raporttia ja sen taustoja ei kuitenkaan kovin paljon oltu perattu, sillä huono sijoitus (tietääkseni) johtui paljolti myös siitä, että Suomessa monet tuottavimmista tehokkuusparannuksista ja teknologioista ovat jo laajalti käytössä. On paljon houkuttelevampaa investoida maahan, jossa tarjolla on vuoden-parin takaisinmaksuajalla olevia kohteita pilvin pimein, kuin maahan, jossa alhaalla roikkuvat hedelmät on tässä mielessä suurelta osin jo poimittu.

Jostain syystä kirjoittajat myös olettavat, että primäärituotannon, kuten energiantuotannon, suora työllistävä vaikutus on positiivinen asia. Ristiriita on siinä, että samalla kun he parjaavat Suomea menneiden aikojen politiikasta, he itse (kärjistäen sanottuna) ehdottavat, että suurempi osa väestöstä siirtyy työskentelemään energiatuotantoon, eli että energiatuotannon tuottavuutta heikennetään. Tämä on täsmälleen se tilanne, joka oli voimassa ennen teollistumista – omavaraista, hajautettua primäärituotantoa, joka työllisti lähes kaikki – ne opettajat, lääkärit, virkamiehet ja _professorit_ mukaan lukien. Kun energiantuotannon tuottavuutta lasketaan, ja eritoten jos sitä lasketaan keinotekoisesti esimerkiksi yhteiskunnan ohjaamilla tuilla, joilla muuten kannattamattomasta toiminnasta tehdään kannattavaa, niin nämä työpaikat ovat käytännössä aina pois jostain muualta.

Tuontienergian korvaaminen kotimaisilla (joskin usein kalliimmilla) vaihtoehdoilla on ihan relevantti tavoite, mutta sitäkään ei pidä ajaa yksisilmäisesti. Se, miten tämä kannattaisi tehdä ja mitä kannattaisi korvata rajallisilla resursseilla, ansaitsisi paljon tarkemman käsittelyn ja keskustelun ottaen huomioon, että tämä on professoriryhmän yksi päätavoite. Nyt vaikutelmaksi jää hieman sellainen, että tuontienergian korvaamista voidaan käyttää perusteluna lähes mille tahansa, ilman sen tarkempaa analyysiä kustannusvaikutuksista tai kokonaisuudesta.

Lisäksi biomassan päästöneutraaliuden oletus ja ympäristövaikutusten ohittaminen kaivaa perustuksia koko kirjan viestiltä ja sen taustalla olevalta ydinvoimavastaisuudelta, jota kirjassa kierretään kuin kissa kuumaa puuroa.

Suosi suomalaista energiaskenario

Kuvassa Lundin tekstin yhteydessä oleva skenaario nojaa vahvasti siihen että bioenergialla ei ole päästövaikutuksia, ja sen lisääntyvän käytön ympäristövaikutukset sivuutetaan.

Ydinvoimaa kirjassa ei hirveän usein mainita, ja jos mainitaan, se tuodaan esille negatiivisessa valossa eikä sitä juuri vertailla vaihtoehtoihin. On helppoa sanoa, että ydinvoimaa rakennetaan hitaasti ja kalliilla, kun esimerkiksi poimitaan yksi laitos (OL3) eikä sitäkään verrata vaihtoehtoihin, joita monissa tapauksissa rakennetaan vielä hitaammin ja kalliimmalla. Tämä on nähdäkseni yksi keskeinen asia sen todellisuuden takana, että ydinvoimaa ollaan Suomessa ”sietämättömästä kalleudesta” huolimatta rakentamassa markkinaehtoisesti lisää, mutta niin tuulivoimalat, aurinkopaneelit kuin merkittävä osa hakkuutähteistäkin jää tuottamatta ja rakentamatta ilman julkisin varoin maksettuja tukia.

Energiantuotannon lisäöysnopeus per capita -vertailu, jotka Maamme energia -kirjassa ei haluta tehdä (kuva on omasta Uhkapeli ilmastolla-kirjastamme)

Energiantuotannon lisäysnopeus per capita -vertailu, jotka Maamme energia -kirjassa ei haluta tehdä (kuva on omasta Uhkapeli ilmastolla-kirjastamme)

Energiatehokkuutta ja resurssiviisautta?

Jotkin artikkelit, kuten kirjan viimeinen Markku Wileniuksen teksti, tuovat ansiokkaasti ilmi maailmaa uhkaavia resurssikysymyksiä. Resurssien ja energian käytön tehokkuutta tulisi nostaa nykyisestä rajusti, ja ihmisen luontoon kohdistamaa painetta tulisi vähentää samalla, kun miljardit ihmiset pyristelevät irti köyhyydestä. Yhtälö on vaikea, ja olen sitä itsekin viimeiset vuodet työkseni pohtinut ja siitä kirjoittanut. Olen tullut joiltain osin samankaltaisiin johtopäätöksiin, joiltain toisilta osin hyvin erilaisiin. Mielestäni kirjassa ajatuskulkua ei viedä loppuun asti, vaan ajattelu lopetetaan siinä vaiheessa, kun tulos on optimoitu omiin mieltymyksiin sopivaksi. Tämä on jyrkästi sanottu, eikä koske kaikkea tekstiä, mutta riittävän isoa osaa, jotta sen panin merkille.

Jos luontoon kohdistettua painetta tulisi vähentää, miksi ihmeessä kirja esittää bioenergian käytön rajua kasvattamista? Se on biodiversiteetille – josta oltiin ihan aiheellisesti toisaalla huolissaan – kaikkein turmiollisinta energiantuotantoa. Miksi energialähteistä kenties pienimmän ekologisen jalanjäljen omaavaan ydinvoimaan suhtaudutaan kategorisen negatiivisesti, ilman että suhtautumista kovin mittavasti perusteltaisiin mitenkään? Sama jatkuu tehokkuus- ja resurssiviisausvaatimuksissa. Ydinvoima sivuutetaan, vaikka nykyisilläkin reaktoreilla resurssitehokkuus ja tuotannosta saatu nettoenergia on aivan omaa luokkaansa, puhumattakaan kehitteillä olevista reaktoreista. Miksi tätä ei oteta huomioon, ja miksi ylipäätään vaihtelevatuottoisten uusiutuvien pienehkön nettoenergian ja suurehkon raaka-aineiden käytön ongelmia ei käsitellä mitenkään?

Samankaltainen ajatuksellinen kuperkeikka tehdään ”uuden teknologian” sekä sen maailmalla leviämisen suhteen. Uudeksi puhtaaksi teknologiaksi tunnutaan laskevan vain omat, ennalta valitut teknologiat – ja näihin vaaditaan viennin käynnistämiseksi kotimarkkinoiden luomista. Kiinan ja Intian ydinvoimaohjelmat ovat valtavat, mutta kirjassa näihin energiavallankumouksiin ei kiinnitetä mitään huomiota, eikä niissä nähdä mitään mahdollisuuksia Suomalaiselle osaamiselle tai teollisuudelle.

Lobbausta?

Kirjan jokaisessa (ainakin lähes) artikkelissa tuodaan esille – kuului se itse artikkelin aiheeseen tai ei – että hallituksen pitää nyt luoda uudelle uusiutuvalle teknologialle kotimarkkinat. Käytännössä siis tukea kirjoittajien esittämiä teknologioita eri tavoin, jotta niiden rakentamisesta tulee kannattavaa ympäristössä, jossa ne eivät nyt syystä tai toisesta ole kannattavia.

Suurin ongelma on mielestäni siis se, että professorit päätyvät laittamaan akateemisen uskottavuuden ja tutkimuksen riippumattoman luonteen vaaralle alttiiksi. Kirja ei tietenkään ole vertaisarvioitu tutkimus, mutta sitä markkinoidaan ja sen uskottavuutta rakennetaan nimenomaan kymmenen professorin akateemisella uskottavuudella.

Kyse on siitä, että tieteelliseen metodiin tulisi kuulua se, että omia näkemyksiä pyritään kyseenalaistamaan ja osoittamaan vääräksi kaikin keinoin, jotta asiasta saadaan lisää tietoa. Nyt vaikutelmaksi jää usein, että etsitään ja esitetään vain omaa premissiä tukevat todisteet ja näkökannat. Tämä on markkinamiesten, myyjien ja lobbareiden hommaa, ei tutkijoiden ja professorien.

Jos luet Maamme energia -kirjan, suosittelen lukemaan vastapainoksi myös oman tuoreen kirjamme Uhkapeli ilmastolla.

*******

Kolme tähteä viidestä.

Kustantajan sivu kirjasta (Into Kustannus)
ISBN: 978-952-264-457-2
Kategoria: Into-tieto
Ilmestyminen: 05/2015
Sivumäärä: 150
Sidosasu: sidottu
ovh: 27.00 €

Mainokset
15 kommenttia
  1. Kolme tähteä viidestä. Olet kiltti. Minä en anna yhtä tähteä enempää.

    • Tiedän että olen kiltti. Se on minuun sisäänrakennettu bugi/ominaisuus. 🙂 Minulle kannattaa siis laittaa kirjoja arvosteltavaksi, tai oikeastaan mitä tahansa 🙂

      Kirja oli helppolukuinen, teksti oli luettavaa, paikoin siellä tuotiin esille ihan relevantteja seikkoja (joskin niistä vedetyt johtopäätökset olivatkin, kuten sanoin, mielestäni vääristyneitä).

  2. Myös itse luin kirjan, ja antaisin sille hieman korkeamman arvosanan. Selvästi ko pamfletti ei pyri ratkaisemaan energiakysymystä, vaan avaamaan / tuulettamaan perinteiseen kaavaan juurtunutta ajattelua. Joissain kohdissa ydinvoimaan tosiaan viitataan kriittisesti, mutta järjestelmällistä aiheen välttelyä en havaitse. Samoin kritiikki kirjasen akateemisuudesta on hieman ontolla pohjalla, sillä vaikka kirjoittajat ovat pääosin professoreita, ei pamfletti selvästikään ole akateeminen paperi, kuten toteatkin.

    Muutama väite, joista haluan kysyä vastakysymyksen / antaa kommentin:

    ”Rakenne (artikkelikokoelma) ja kirjoittajat (professoreja pääosin) huomioon ottaen lienee parasta analysoida lähinnä tiedollista sisältöä. Kirjassa on paljon hyviä ajatuksia ja havaintoja, joita varjostaa hieman se, että ne tulee kirjoittajien mielestä ratkaista juuri tietyllä tavalla – luomalla tietyille teknologioille kotimarkkinat, eli käytännössä poistamalla regulaatiota ja maksamalla julkisia tukia”

    –> Eikö juuri rajauksia ja sääntelyä vähentämällä paranneta markkinaehtoisen kilpailun mahdollisuuksia?

    ”Espanja poisti takuuhinnat takautuvasti koska projekti tuli liian kalliiksi, investoijien luottamus romahti.”

    –> Espanja muutti järjestelmää, mutta jatkaa edelleen uusiutuvan energian edistämistä. Aiempi tukipolitiikka oli tarpeettoman antelias.
    http://www.bloomberg.com/news/articles/2014-06-06/spain-caps-earnings-from-renewables-in-subsidy-overhaul

    Tanska peruutti pikavauhtia aurinkopaneelien nettomittaroinnin, kun se tajusi sen seuraukset kansakunnan taloudelle.

    –> Tanska ei peruuttanut nettomittarointia, vaan sääti sen järkevälle tasolle. Vuoden yli netotuksen sijaan käytössä on tunnin yli netotus, joka on perusteltua, sillä sähkömarkkinat ja mm sähkön hinta määräytyy tunneittain.
    http://www.res-legal.eu/search-by-country/denmark/single/s/res-e/t/promotion/aid/net-metering/lastp/96/

    ”Saksassa aurinkopaneelien asennusvauhti on pudonnut dramaattisesti kun niille maksettavia tariffeja on leikattu, ja samalla ovat leikkaantuneet rajusti myös alan työpaikat. Saksa on investoinut yli 100 miljardia ja pysynyt päästövähennyksissään karkeasti samalla tasolla.”

    –> Eikö uusille markkinoille tulvivien start upien ja yrittäjien karsiutuminen markkinoiden saturoituessa ole aivan luonnollinen osa markkinoiden kehitystä?

    ”Jostain syystä kirjoittajat myös olettavat, että primäärituotannon, kuten energiantuotannon, suora työllistävä vaikutus on positiivinen asia. Ristiriita on siinä… Kun energiantuotannon tuottavuutta lasketaan, ja eritoten jos sitä lasketaan keinotekoisesti esimerkiksi yhteiskunnan ohjaamilla tuilla, joilla muuten kannattamattomasta toiminnasta tehdään kannattavaa, niin nämä työpaikat ovat käytännössä aina pois jostain muualta.”

    –> Mikäli työllistävä vaikutus ei samalla tarkoittaisi tuontienergian massiivista leikkaamista, olisin kanssasi samoilla linjoilla. Mistä uudet työpaikat ovat pois? Lähinnä öljyntuottajamaiden liikevaihdosta. Vai mitä?

    ”Lisäksi biomassan päästöneutraaliuden oletus ja ympäristövaikutusten ohittaminen kaivaa perustuksia koko kirjan viestiltä ja sen taustalla olevalta ydinvoimavastaisuudelta, jota kirjassa kierretään kuin kissa kuumaa puuroa.”

    –> Edelleen, en ole samaa mieltä ydinvoima-aiheen kiertelystä. Ydinvoima ei ole tällä hetkellä keskustelun ytimessä, kuten käyttämättä jäänyt OL4-lupa osoittaa. Sen sijaan olen samaa mieltä, että ei ole järkeä haudata biotalouden ympäristövaikutuksia ”päästöneutraalius”-termin alle. Biotaloudellakin on päästötase.

    ”Energiantuotannon lisäöysnopeus per capita -vertailu, jotka Maamme energia -kirjassa ei haluta tehdä (kuva on omasta Uhkapeli ilmastolla-kirjastamme)”

    –> Esitin tarkennuksen tuohon kuvaan blogissani. Viimeisen 5 vuoden aikana uusiutuvaa on rakennettu yhtä nopeasti kuin ydinvoimaa 70-luvulla. Kuulisin mielelläni vastineen kun se valmistuu!
    Blogi: http://tuomasvanhanen.fi/blogi/tarvitseeko-suomi-lisaa-ydinvoimaa/

    ”Miksi energialähteistä kenties pienimmän ekologisen jalanjäljen omaavaan ydinvoimaan suhtaudutaan kategorisen negatiivisesti, ilman että suhtautumista kovin mittavasti perusteltaisiin mitenkään? … Miksi tätä ei oteta huomioon, ja miksi ylipäätään vaihtelevatuottoisten uusiutuvien pienehkön nettoenergian ja suurehkon raaka-aineiden käytön ongelmia ei käsitellä mitenkään?”

    Olen erittäin samaa mieltä. Ydinvoimasta täytyy puhua yhtenä vaihtoehtona, ja niin sen kuin uusiutuvien haasteet tulee tunnistaa ja ottaa huomioon.

    ”Kiinan ja Intian ydinvoimaohjelmat ovat valtavat, mutta kirjassa näihin energiavallankumouksiin ei kiinnitetä mitään huomiota, eikä niissä nähdä mitään mahdollisuuksia Suomalaiselle osaamiselle tai teollisuudelle.”

    –> Näkisin, että nämä mahdollisuudet ovat suuret, mutta uusiutuvien markkinat ovat kooltaan huomattavasti suuremmat kuin ydinvoimamarkkinat. Katso edellinen linkki.

    Lobbausta?
    –> Puoleen ja toiseen 😉

    • Joo, siinä akateemisuudessa/sen puutteessa minua nyppii siis lähinnä se, että tätä tosiaan myydään sekä yleisölle että päättäjille yhä uudestaan professorien akateemisena viestinä ja sen tuomalla arvovallalla. Siksi päädyin valittamaan siitä.

      “Rakenne (artikkelikokoelma) ja kirjoittajat (professoreja pääosin) huomioon ottaen lienee parasta analysoida lähinnä tiedollista sisältöä. Kirjassa on paljon hyviä ajatuksia ja havaintoja, joita varjostaa hieman se, että ne tulee kirjoittajien mielestä ratkaista juuri tietyllä tavalla – luomalla tietyille teknologioille kotimarkkinat, eli käytännössä poistamalla regulaatiota ja maksamalla julkisia tukia”

      –> Eikö juuri rajauksia ja sääntelyä vähentämällä paranneta markkinaehtoisen kilpailun mahdollisuuksia?

      Kyllä, regulaation karsimista ja virtaviivaistamista kannatan minäkin, joskin se on hyvä olla suhteellisen tasa-arvoisesti toteutettua, mikäli mahdollista (en tuonut sitä tuossa negatiivisena asiana esiin, se on mielestäni siis hyvä tavoite proffilta).

      Investoijien luottamus Espanjan politiikkaan romahti, kuten tekivät myös investoinnit, oli se ollut anteliasta tai ei. Kirjassa näihin vallankumouksiin viitataan onnistuneina, mitä ne eivät mielestäni ole siis olleet, ja niistä saatavat ”opit” ovat enemmänkin linjalla ”Mitä ei ainakaan kannata tehdä” kuin sillä, että niistä kannattaisi ottaa sinällään mallia.

      Tanska peruutti pikavauhtia aurinkopaneelien nettomittaroinnin, kun se tajusi sen seuraukset kansakunnan taloudelle.

      –> Tanska ei peruuttanut nettomittarointia, vaan sääti sen järkevälle tasolle. Vuoden yli netotuksen sijaan käytössä on tunnin yli netotus, joka on perusteltua, sillä sähkömarkkinat ja mm sähkön hinta määräytyy tunneittain.

      Kiitos tarkennuksesta! Tuntinetotus tosiaan on huomattavasti järkevämpää kuin vuosinetotus, mutta edelleen, tuo vuosinetotus oli takana siinä että paneeleja myytiin helvetisti. Jos Suomeen tulee vuosinetotus, harkitsen vakavasti katon päällystämistä paneeleilla, joskin intoani hillitsee tuo poliittinen riski että jos kaikki muutkin tekevät niin, voivat säännöt muuttua.

      “Saksassa aurinkopaneelien asennusvauhti on pudonnut dramaattisesti kun niille maksettavia tariffeja on leikattu, ja samalla ovat leikkaantuneet rajusti myös alan työpaikat. Saksa on investoinut yli 100 miljardia ja pysynyt päästövähennyksissään karkeasti samalla tasolla.”

      –> Eikö uusille markkinoille tulvivien start upien ja yrittäjien karsiutuminen markkinoiden saturoituessa ole aivan luonnollinen osa markkinoiden kehitystä?

      Pointti oli siinä, että tukia ja tariffeja perustellaan säännönmukaisesti sillä että luodaan (pysyviä) työpaikkoja. Näyttää aika johdonmukaisesti siltä että työpaikat ovat riippuvaisia tukien jatkumisesta täältä hamaan tappiin, jolloin niitä ei olisi kannattanut ”luoda” alunperinkään, tai ainakin niistä olisi pitänyt käydän hyvin erilainen keskustelu kuin nyt on käyty.

      Ydinvoiman kiertelystä, se nyt kuitenkin on tällä hetkellä merkittävin päästöttömän energian lähde (mewrkittävin siksi että sitä voidaan laajentaa huomattavasti enemmän kuin vesivoimaa, joka on nyt suurin). Jos professorit kirjoittavat energiapolitiikasta, niin merkittävimmän yksittäisen työkalun jättäminen käsittelemättä on minusta aiheen kiertelemistä. Uusiutuvien markkinoiden koosta olen eri mieltä, niissä kun vastaan tulevat integraatio-ongelmat sekä poliittinen haluttomuus rakentaa niitä tukien varassa. Siis toki, suuret ja satsaamisen arvoiset, ja siellä on paljon juttuja joihin voidaan päästä mukaan, mutta jälleen kerran kritisoin sitä, että ydinvoiman markkinoista ei hiiskuta sanaakaan vaikka ne perustellusti ovat myös valtavat, kun taas uusiutuville oletetaan käytännössä ”vaikka mitä”, ja se tehdään hieman ontuvin perustein.

      Se vastine kirjoitukseesi on lähes valmis, pitäisi ehtiä vielä lukea tekstisi kerran ja varmistaa etten rakentele olkiukkoja tms, on pitänyt kiirettä. Viiden vuoden rakennustahti on aika lyhyt aika vielä, eikä huomioi esimerkiksi noita integrointi-ongelmia – eli sitä että aluksi uusiutuvien vaihtelevuudessa ei juuri ole ongelmia, ja tuetkin on monesti alussa suuret.

      • Saas nähdä murskaantuuko Suomen tuulivoimateollisuus uusiin säädöksiin, kuten Riku hyvin pohtii blogissaan: http://rikumerikoski.blogspot.fi/2015/05/havaintoja-hallitusohjelman.html

        Suomessa on sikäli etulyöntiasema Saksaan tai muihin maihin nähden, että teknologia on jo tuotu kilpailukykyiseksi tai melko lähelle kilpailukyvyn rajaa. Näin vähemmälläkin poliittisella panostuksella voisi olettaa olevan mahdollista saavuttaa vähähiilisen teknologian kasvua ja siihen liittyvän yritystoiminnan kasvua.

        Työpaikkapoliittista keskustelua voisi kyllä rehellisyyden nimissä tarkentaa siten, että odotettavissa voi olla ensin kovaa kasvua, sitten kasvun tasoittumista ja lopulta osa työpaikoista jää pysyviksi. Tässä taitaa olla liikaa detaljia julkiseen keskusteluun.

        • Työpaikoista vielä. Kirjoitit Tuomas näin:

          ”Mikäli työllistävä vaikutus ei samalla tarkoittaisi tuontienergian massiivista leikkaamista, olisin kanssasi samoilla linjoilla. Mistä uudet työpaikat ovat pois? Lähinnä öljyntuottajamaiden liikevaihdosta. Vai mitä?”

          Jos työvoimapolitiikassa halutaan suosia heikon tuottavuuden aloja, niin kyllä se on sitten pois esimerkiksi paremman tuottavuuden alojen suosimisesta. Tarkalleen samalla logiikalla voisi esittää, että maataloudessa pitää tehdä vallankumous traktoreista vetohärkiin ja työttömistä muodostettuihin vetopartioihin; näin kyllä työllistetään, mutta samalla heikennetään vakavasti tämän toisen tärkeän primäärienergianlähteen tuottavuutta. Kaikille on ilmiselvää, että tämä olisi täysin absurdia kehitystä, ja siksi onkin niin outoa miksi tarkalleen analogista väitettä voidaan käyttää tietynlaisen politiikan puolustamisessa kun puhe on toisesta primäärienergianlähteestä.

      • Nopea vastaus tuohon rakennusaika-kysymykseen. Käsittääkseni ero Raulin yllä esittämässä, Uhkapeli ilmastolla-kirjassa olleen rakennusnopeus per capita-taulukon ja Tuomaksen laskelmien välillä on se, että laskimme uusiutuviin vain tuuli- ja aurinkovoiman lisäyksen. Tämä olisi pitänyt selittää tarkemmin tekstissä, ja englanninkielisessä versiossa puute on korjattu.

        Jos biomassa ja/tai vesivoima huomioidaan, uusiutuville saadaan kyllä suurempia lisäysnopeuksia. Emme kuitenkaan pidä kumpaakaan näistä kovin relevanttina ratkaisuna, koska selvää on, että jos esim. biodiversiteettitavoitteista halutaan pitää kiinni, kumpaakaan ei ole globaalilla tasolla varaa laajentaa kovin paljon.

        Toinen tapa saada uusiutuville hyviä kasvunopeuksia on käyttää lyhyempää tarkasteluaikaväliä. Syy, miksi emme tälläistä käyttäneet, oli se, että vastaavalla tavalla sopivan viiden vuoden tarkasteluaikavälin valitsemalla myös ydinvoimalle saisi ERITTÄIN suuria lisäysnopeuksia. Tämä kuitenkin jättäisi huomiotta esim. suuren osan laitosten suunnitteluun ja rakentamiseen kuluneesta ajasta.

        Kuitenkin myös uusiutuvien laajamittaiseen rakentamiseen liittyy mm. kaavoituksen vuoksi vastaavia, joskaan ei välttämättä yhtä pitkiä ”tyhjäkäyntiaikoja.” On avoin kysymys, kyetäänkö nyt nähtyjä viiden vuoden ennätyksiä ylläpitämään, ja kuinka kauan. Toistaiseksi kuitenkin pidämme mielekkäämpänä tarkastella mieluummin pidempää aikaväliä.

        15 vuotta valikoitui tarkasteluväliksi siksi, koska OL3 mahtunee kokonaisuudessaan siihen. Tulokset eivät tosin muutu merkittävästi, vaikka tarkasteluväli asetettaisiin 10 vuoteen.

  3. Erkka Laininen permalink

    Hei! Hyvää keskustelua ja pohdintaa täällä käynnissä. En ole itse vielä lukenut ko. kirjaa, mutta vinkkaan teille toisesta tuoreesta aiheeseen liittyvästä raportista: http://www.sitra.fi/julkaisu/2015/energiasektorin-cleantech-teknologioiden-vaikutukset-ja-mahdollisuudet

  4. Janne: Tuohon työllisyysasiaan:

    Minusta kommenttisi kärki osuu hieman sivuun itse asiasta. Kysymys ei ole siitä, että traktorit korvattaisiin vetohärillä, vaan traktorin polttoaine korvataan naapurin Matin tekemällä biopolttoaineella. Tämä näyttää maksavan enemmän, ja ehkä polttoainetta jopa tarvitaan hieman enemmän kuin aiemmin, mutta koska polttoaineen ostamisen kustannukset eivät lähde Qatariin vaan naapurin Matille, joka kenties työllistää myös Penan ja Sirpan biotuotetehtaassaan, jää valtiolle enemmän hyvää kassaan.

    ”Heikomman tuottavuuden” energiantuotanto siis on tulonsiirto tuonnista kotimaahan ja vientiin, tai näin sen ymmärrän.

    • Joo, tossa on kaksi puolta. Tehottomuus tuotannossa työllistää, ja tuontipolttoaineiden korvaaminen kotimaisilla työllistää. Ensimmäinen on huonompi kuin toinen, joskin se toinenkin on vähän monimutkainen kuvio, ja riippuu tuonti vs oma tuotanto hintaerosta ja työn hinnasta ja saatavuudesta. Kun hintaero kasvaa niin hyöty omasta tuotannosta kuihtuu, sillä halpa tuontienergia jättää enemmän rahaa muuhun käyttöön joka myös työllistää. Jos näin ei olisi niin kaikki maat olisivat yhtä omavaraisia onneloita kuin vaikka pohjoiskorea. 🙂 Olisi kiva jos joku osaisi laskeskella näitä, väikkäri, anyone? 😉

      Heikompi tuottavuus puolestaan on heikompaa riippumatta siitä onko kyseessä tuonti vai oma tuotanto.

  5. Mitä tuohon rakentamisen nopeuteen tulee, niin ydinvoiman osalta 15 vuoden tarkasteluväli on varmastikin aivan oikea. Tuulivoimaprojektit ja varsinkin aurinkoenergiaprojektit taas rakennetaan melko paljon lyhyemmällä aikavälillä. TEM:n Tuulivoiman edistämistyöryhmän loppuraportin liitteessä 6 esimerkki tuulivoimarakentamisesta on kaikkineen noin 6 vuoden rakennusajalle. Pientä aurinkoenergiaa voi rakentaa parissa kuukaudessa, mutta ei tietenkään megawatteja kerrallaan.

    Minusta auringon ja tuulen lisäksi esim jätteen energiakäyttö olisi järkevää ottaa tarkasteluun mukaan. Ruotsin nopean uusiutuvan kasvun taustalla näyttäisi olevan juurikin 2/3 tuulta ja 1/3 biopolttoaineita.

    • Kyllä, mutta haluamme katsoa nimenomaan isoa kuvaa ja sitä, kuinka paljon kutakin energianlähdettä kyetään pidemmällä tähtäimellä lisäämään. Käytännössä kaikissa uusiutuvien merkittävissä lisäyksissä kyse on ollut vahvasti tuetusta toiminnasta, ja rakentaminen on hyytynyt kun tukiaiset ovat kuivuneet. Tämähän nähdään nyt Suomessakin.

      Koska energiajärjestelmän muuttaminen on enemmän maratoni kuin sprintti, ja koska uusiutuvien nyt nähdyt asennusnopeudet eivät ole millään tavalla riittäviä, olisi mielestäni harhaanjohtavaa katsoa vain sopivasti valittua kuuden vuoden tai lyhyempää jaksoa. Jakson valinnasta riippuen tulokset olisivat joko hyvin pessimistisiä tai hyvin optimistisia.

      Mieluiten käyttäisin vieläkin pidempää aikaväliä mutta se taas ei ole uusiutuvien tarkastelun suhteen mielekästä, koska niitä ryhdyttiin lisäämään toden teolla vasta vuosituhannen vaihteessa.

      Jätteen energiakäyttö voisi toki olla osana tarkastelua. Käytetty data (BP:n energiatilastot) eivät tätä mahdollistaneet. Lisäksi ongelmallista tässä on se, että jätteiden poltto ei ole käsittääkseni aidosti vähäpäästöistä – samasta syystä (plus elinympäristötuhojen ja riittävyyden vuoksi) emme tarkastelleet biopolttoaineita.

  6. Hieman pisti silmään väite, että ydinvoimaa rakennetaan markkinaehtoisesti Suomessa. Jos rahoitusta ei saada kasaan ilman venäläistä bulvaania ja kotimaiset yksityissijoittajat eivät suostu ropojaan ydinvoiman taakse laittamaan, niin on aika paksua väittää ydinvoiman tarpeen syntyvän markkinoiden ohjaamana.

    • Verrattuna muihin päästöttömään energiaan kyseessä on aika markkinaehtoinen projekti. Ei täydellinen, mutta verrata voi toki vaikka siihen kuinka paljon esim tuulivoimaan investoitaisiin juuri nyt ilman tariffeja

Trackbacks & Pingbacks

  1. Iso erä uutta kauno- ja tietokirjallisuutta | Senaatintorin Antikvariaatti Nikulainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: