Otin osaa 5.12.2013 järjestettyyn paneelikeskusteluun, jonka aiheina oliva energia, ennenkaikkea ydinvoima ja uusiutuvat, ilmastonmuutoksen aikakaudella.
Mukana keskustelussa olivat:
- Rauli Partanen (siis minä), vapaa kirjoittaja, yrittäjä
- Karoliina Auvinen – NAPS Systems Oy – aurinkojärjestelmät
- Riku Eskelinen – Suomen luonnonsuojeluliiton energiavastaava / Ekoenergy
- Lauri Muranen – Energiateollisuus
Case Pyhäjoen sivut ja alustus keskusteluun täällä.
Tallenne keskustelusta:
Sinänsä asetelma oli minulle mielenkiintoinen, että olin ainoa jonka ei tarvinnut jollain tasolla myydä omaa ratkaisuaan tai edustaa työnantajaansa. Aikaa menikin sitten aika lailla virheellisten tai vääristyneiden argumenttien alasampumiseen, joten paljon jäi sanomattakin. Keskustelu oli sen verran vilkasta myös yleisön puolesta, että hirveän syvälle ei päästy. Toivottavasti päästään jatkamaan joskus.
Ideaali vs. Luulo vs. Todellisuus Yhdysvaltojen vaurauden jakaantumisesta kansalaisten kesken.
Tämä on kiertänyt netissä jo jonkin kerran, mutta kuitenkin: Räjäyttää mielen, joka kerta.
Helsingin Sanomissa 24.11.2013 uutisoitiin, että Fukushima tikittää yhä uhkaavasti. Juttu kuvastaa hyvin kansainvälistä Fukushima-uutisointia, jossa herätellään uhkaavia mielikuvia, mutta ei itse asiassa kerrota juuri mitään. Hesarin jutussa tosin kerrottiin: Japanilaisen evakuoidun pihansa pensaasta mittaama säteilyannos oli 0,4 mikrosievertiä tunnissa.
Sen pidemmälle jutussa ei menty. 0,4 mikrosievertiä tunnissa on noin 3,5 millisievertiä vuodessa. Suomalaisen keskimääräinen säteilyannos on STUK:in mukaan noin 3,7 millisievertiä vuodessa. Tästä 2 millisievertiä tulee radonista. Etelä-Suomessa on lukuisia paikkoja joilla säteilyannos on huomattavasti suurempi.
Japanin hallitus on kieltänyt muuttamasta tai yöpymästä alueelle, jos säteilyä on yli 0,23 mikrosievertiä tunnissa. Pelkästään radonin ansiosta Suomalainen saa keskimäärin 0,228 mikrosieverttiä tunnissa. Japanin hallitus siis käytännössä suosittelee, että suuressa osassa Suomea ei asuttaisi.
Jutussa viitataan myös Fukushimasta vuotavaan saastuneeseen veteen. Samaisesta aiheesta uutisoitiin maailmalla elokuussa. Juttujen mukaan kevään 2011 jälkeen Fukushimasta on vuotanut Tyyneen Valtamereen yhteensä huikeilta kuulostava 20-40 biljoonaa becquereliä säteilevää tritiumia. Sitä ei kerrottu, että esimerkiksi itsevalaisevassa EXIT-kyltissä voi olla noin biljoona becquerelia tritiumia. Onnettomuusalueelta on siis uutisten mukaan livahtanut mereen yksi EXIT-kyltti kuukaudessa.
Fukushiman ydinkatastrofista on tehty katastrofi ennen kaikkea uutisoinnilla ja ihmisten pelottelulla. Japanissa ja Saksassa suljettiin ydinvoimaloita, ja nyt niiden tuotantoa paikataan fossiilisilla polttoaineilla. Fossiilisten polttaminen aiheuttaa paitsi hiilidioksidipäästöjä, myös kuolemia ja sairastumisia kymmeniä kertoja Fukushiman onnettomuuden säteilyä enemmän. Stanfordin yliopiston tutkimuksen mukaan noin sata henkilöä tulee kuolemaan onnettomuuden säteilyyn seuraavan 40 vuoden aikana. Lääketieteellisessä aikakauslehdessä Lancetissa vuonna 2007 julkaistun tutkimuksen perusteella voidaan laskea, että Meri-Porin hiilivoimalan normaali toiminta tulee aiheuttamaan paitsi suuret hiilidioksidipäästöt, myös yhtä monta ennenaikaista kuolemaa joka vuosi. Missä uutinen?
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Joulukuu 2013
Tämä osuu maaliin niiiiin monella tasolla että pyörryttää. Mutta täytyykin tästä lähteä töihin…
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Marraskuu 2013
Niukkuuden maailmassa
Niukkuuden maailmassa osoittautui aivan toisenlaiseksi kirjaksi mitä osasin nimen perusteella odottaa. Ja se teki sitä nimenomaan positiivisessa mielessä. Odotin jokseenkin laajaa kokoelmaa resursseista ja niukkuuksista kertovaa tietoa, jota säestäisi taustalla tummanpuhuva synkistely nykymenon mahdottomuudesta pikaisen muutoksen välttämättömyydestä. Näitä on tullut nähtyä ja luettua, ja ehkä myös jossain määrin itse kirjoitettua.
Ei sillä, kyllä kirjassa kaikelle tuollekin annetaan hieman tilaa. Mutta se ei ollut ainakaan itselleni lähimainkaan se antoisin osa kirjaa.
Antoisin osa oli kirjan perspektiivi, objektiivisuus ja kokonaisvaltainen realiteettien taju. Se on yksi harvoista aihetta käsittelevistä teoksista joka juurta jaksain selittää, mitä tarkoittaa se, että olemme rakentaneet nykyisenkaltaisen maailman. Ja mitä se tarkoittaa nimenomaan sitä ajatellen, että olemme samalla kahlinneet itsemme tietynlaiseen ympäristöön, infrastruktuuriin, elämään ja ajattelutapaan. Ja että näiden kahleiden yht’äkkinen murtaminen ei nyt vaan oikeastaan ole mahdollista, johtuen niihin liittyvistä hitausvaikutuksista. Ei vapaaehtoisesti, eikä oikeastaan edes pakolla. Tuleva muutos tapahtuu aina nykyisyyden ehdoilla: Sitä vettä on soudettava, jota veneen alla on.
Ajatus resurssien loppumattomuudesta, resurssien jakoa optimoivista markkinoista ja inhimillisen kekseliäisyyden kyvystä hoitaa lainomaisesti mitkä tahansa niukkuusongelmat elävät edelleen vahvoina politiikassa ja julkisessa keskustelussa.
Kirja ei kuitenkaan vähättele muutoksen välttämättömyyttä. Mutta se ei myöskään tarjoile päälle liimattua toimintaohjetta ihmiskunnalle, jolla käännämme tilanteen. Se, mitä kirja ehkä päätyy tarjoamaan, on politiikka. Niukkuuden politiikka.
Syvemmällä tasolla kirja myös valottaa niukkuuden käsitettä mainiosti monesta näkökulmasta. Jos jotain olisin toivonut kirjaan lisää tai muutettavaksi, niin hieman enemmän konkreettisia esimerkkejä selventämään muuten välillä hieman akrobaattiseksi taipuvia termejä, kuvaelmia ja ajatusrakenteita. Toisaalta tärkeimmät ajatukset toistetaan kirjassa riittävän monta kertaa eri yhteyksissä.
Kirjaa uskaltaa suositella kaikille aiheesta kiinnostuneille, sillä se tarjoilee oivia työkaluja niukkuuden ajattelemiseen ja käsittelyyn nykymaailmassa, joka ei aihetta oikein osaa käsitellä. Ottaen huomioon, että meidän kaikkien tulisi olla erittäin kiinnostuneita resurssien, sekä uusiutuvien että uusiutumattomien, tilanteesta ja kehityksestä, voidaan vetää looginen johtopäätös, että kirjaa voi lämpimästi suositella kaikille.
4½ tähteä viidestä.
Niukkuuden Maailmassa, Ville Lähde (niin & näin kirjat 2013)
188 sivua
Nidottu
ISBN13: 9789525503791
Kanava-lehden myöntämän vuotuisen parhaan tietokirjan tunnustuspalkinnon top 10 saajaehdokasta julkaistiin tänään.
Aivan mahtavia uutisia:
Suomi öljyn jälkeen on yksi niistä.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kulttuuri/kanava-tietokirjapalkinnon-ehdokkaat-valittu
J
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Lokakuu 2013
Syksyn edetessä on kalenteriinkin alkanut tulla taas tilaisuuksia puhua Suomi öljyn jälkeen -teemoista. Alla olevaa listaa päivitetään sitä mukaa kun asiat varmistuvat ja lisätietoja / FB-eventtejä sun muita tulee. Tervetuloa puolestani keskustelemaan ja kuuntelemaan.
SYYSKUU
27.9.2013 – Lahti – Ilta Öljystä (Facebook)
Klo 18 alkaen – Moisionkatu 6, 3. kerros
LOKAKUU
3.10.2013 – Pori – Ilta Öljystä (Facebook)
Klo 18 alkaen – Porin Opiskelijatalo, Antinkatu 7, 28100 Pori
15.10.2013 – Lahti – Teemailta ja keskustelua öljystä (ja muusta) Felmannian tiedekahvilassa. Mukana keskustelussa myös Lahden seudun ympäristöpalveluista Saara Vauramo ja Kari Porra.
Kirkkokatu 27, 15140 Lahti (linkki tiedekahvilan uutisvirtaan)
18.10.2013 – Joensuu, Itä-Suomen yliopisto, Educa sali E 100 – Esitys/luento aiheesta Suomi öljyn jälkeen Kohtuus Vaarassa IV –tapahtuman alkajaisiksi
Klo 12.15-15.15 – Mukana Myös Tere Vadén ja Timo järvensivu pitämässä omat luentonsa.
27.10.2013 – Helsinki – Helsingin kirjamessut – Paneelikeskustelu Onko Suomea öljyn jälkeen? – Toimin paneelin vetäjänä. Mukana myös Harri Paloheimo, Heikki Waris, Mauri Pekkarinen (Keskusta) ja Anni Huhtala (tutkimusjohtaja, VATT)
Klo 11:30-12:30 – Kullervo lavalla
MARRASKUU
EU on hiljalleen heräilemässä siihen totuuteen, että ruokaperäiset biopolttoaineet eivät välttämättä ole paras mahdollinen idea. Joskin tämä herääminen on tyypillisesti melko hidasta ja valikoivaa.
Koska ruokapohjaiset biopolttoaineet ovat ideana huono, niin lienee syytä tarkastella vaihtoehtoja. Seuraavana vuorossa teknologisessa kehityksessä on Fischer-Tropsch –synteesin käyttäminen biopolttonesteiden syntetisoimiseen. Prosessi ei sinänsä ole kovin uusi (Natsi-Saksa käytti sitä turvatakseen kalustonsa polttoaineiden saannin nesteyttämällä kivihiiltä, ja saman teki sittemmin Apartheidin aikoihin Etelä-Afrikka kärsiessään kauppasaarrosta), mutta on se toki uudempi kuin sokereiden käyttäminen alkoholiksi tai öljykasvien öljyn hyödyntäminen.
Esimerkkilaitoksena käytämme UPM:n taannoin Suomeen suunnittelemaan yhteistuotantolaitosta (näissä on parempi hyötysuhde kuin erillislaitoksissa, jollaiseen VAPO sittemmin sai rahoituksen Euroopan NER-tuista). Otetaan vaaditut raaka-aineet ja syötteet kirjastamme Suomi öljyn jälkeen:
Suomeen suunnitteilla ollut jalostamo käyttäisi arviolta 1,5 – 2 miljoonaa kiintokuutiota (noin 3–4 TWh) energiapuuta ja hakkuutähteitä vuodessa. Lisäksi se kuluttaisi noin 0,4 TWh sähköä ja 5 000 tonnia vetyä. Muita raaka-aineita ovat esimerkiksi typpi, happi (noin 400 000 tonnia vuodessa), kuivauslämpö, höyry, jäähdytysvesi ja makea vesi [1].
Mitä nämä numerot tarkoittavat Euroopan näkökulmasta?
EU käyttää noin 13 miljoonaa tynnyriä öljyä päivässä. Laskennallisesti tämän korvaaminen yllämainitun kaltaisilla laitoksilla on kohtalainen urakka – niitä tarvitaan noin 2 200, ja ne maksavat noin puoli miljardia euroa per laitos.
Jalostamot vaatisivat vuosittain noin 880 TWh sähköä, joka vastaa Saksan ja Britannian yhdistettyä vuotuista sähkönkulutusta, tai reilua neljännestä koko EU:n sähkönkulutuksesta [2].
Raaka-aineena käytettyä puuta kuluisi noin 4 000 miljoonaa kiintokuutiota vuodessa. Tämä on yli kuusinkertainen määrä Euroopan vuotuiseen metsien kasvuun verrattuna, ja yli kymmenkertainen määrä vuotuisiin hakkuisiin nähden. Koko Euroopan metsät olisivat puuttomia noin kuudessa vuodessa [3]. Epäilemättä EU:n metsäteollisuuden suhteellisen vaatimaton 1,3 prosentin osuus kansantuotteesta nousisi ainakin hetkeksi uuteen kukoistukseen [4].
Pelkän tehdaskompleksin lisäksi on tarpeen laajentaa näkemystä muualle tuotantoketjuun. Mikäli prosessin vaatima sähkö tuotetaan biomassaa polttamalla, lisääntyy energiapuun kuljetusten tarve noin viidenneksellä. Energiapuun kuljetukseen ja korjuuseen kuluu noin viisi prosenttia puun energiasisällöstä polttoaineina, jotka tällä hetkellä ovat fossiilisia. Vety irrotetaan esimerkiksi maakaasusta, joka on pääosin tuontitavaraa. Ja niin edelleen.
No, ei kai kukaan ole korvaamassakaan koko öljynkäyttöä biopolttoaineilla? Mutta numeroiden pyörittäminen on silti välillä ihan terveellistä. Jos oletamme että Eurooppalaiset käyttävät öljystään noin puolet liikenteessä, vastaisi sen korvaaminen biodieselillä vain viisi kertaa nykyisiä vuotuisia hakkuita. Eli nesteyttämällä koko nykyinen hakkuumäärä saataisiin 20 prosenttia liikennepolttoaineista bio-peräisiksi. Tähän riittäisi huomattavasti pienempi määrä yhteistuotantolaitoksiakin. Mutta tosiaan, eihän niihin yhteistuotantolaitoksiin jäisi mitään yhteistuotettavaa, kun kaikki vedettäisiin biodieseliksi… Hitto.
Lähteet:
[1] http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=99476&lan=fi
[2] http://www.energy.eu/stats/energy-electricity-consumption.html
[3] http://www.kagirahsap.com/06-kuresel-climate/climate-change/2%20Europe’s_Forest.pdf
[4] http://epp.eurostat.ec.europa.eu/cache/ITY_OFFPUB/KS-FK-12-001/EN/KS-FK-12-001-EN.PDF
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Syyskuu 2013
Pitkästä aikaa retoriikan pariin. Tällä kertaa esittelen loogisen argumentaatiovirheen (logical fallacy) nimeltä Vetoomus Traditioon (appeal to tradition). Suomalaisittain sitä voisi kaiketi kutsua myös nimellä Vetoomus Maan Tapaan.
Argumentaatiovirheen rakenne on seuraava:
- Olemme tehneet asiaa X jo sukupolvien ajan
- Niinpä meidän tulee jatkaa asian X tekemistä / Niinpä X:n tekeminen on oikein
Suomen kansalaiskeskustelussa kyseinen vetoomus on viime aikoina esiintynyt esimerkiksi:
- Pakkoruotsissa (Ruotsia on pakko opiskella koska sitä on ennenkin opiskeltu)
- Pakkouskonnossa/kirkon asemassa (Uskontoa on pakko opiskella koska sitä on ennenkin opiskeltu, Kirkon tulee säilyttää asemansa koska kirkolla on ennenkin ollut asemansa)
- Avioliiton sukupuolikeskustelussa (Avioliitto on vain miehen ja naisen välinen liitto koska se on aina ollut niin)
Yllämainitut keskustelut ovat toki täynnä muitakin virheellisiä argumentteja. Jonkin asian puolustaminen sillä, että:
- se on perinnettä
- niin on aina tehty
- se nyt vaan kuuluu meidän kulttuuriin
on heikkoa argumentointia. Tuttuus ja rutiinit ovat tietenkin ihmisille mieluisia, eikä siinä mitään. Mutta kun asioita ruvetaan perustelemaan tällaisilla argumenteilla, on se usein varma merkki siitä että todelliset argumentit asian puolustamiseen ovat vähissä. Se voi myös olla merkki keskustelijan laiskuudesta tai siitä, että hänen kanssaan keskusteleminen järkiperustein on hedelmätöntä (koska se on aina ennenkin ollut sitä…). Toki pitää muistaa, että vaikka jokin onkin perinnettä, niin se ei välttämättä tee siitä huonoa asiaa – Mutta pelkän perinteen käyttäminen perusteluna jollekin on huonoa argumentointia. Vähemmän yllättäen, tätä argumentaatiovirhettä viljelevät usein niin sanotut konservatiivit, jotka jo nimikkeensä perusteella haluavat säilyttää vanhoja tapoja ja asioita (jossa ei sinänsä ole mitään vikaa, paitsi jos säilytettävissä asioissa ei ole järkeä…).
Otetaanpa historiasta muutama kärjistetty esimerkki, jolla argumentin heikkous saadaan kaivettua kaiken kansan ihmeteltäväksi:
Maija: Ei Pekka, älä hakkaa lastamme kepillä vaikka hän ei totellutkaan sinua!
Pekka: Totta kai lyön. Niin meidän perheessä on aina tehty. Housut alas!
Riku
(joskus muinoin): Orjuutta ei voi lakkauttaa, koska se on tuhatvuotinen perinne, ja siis täysin luonnollista!
Selma: Maamme kulttuuriin on jo vuosisatoja kuulunut uskonto X, niinpä sen tulee kuulua siihen jatkossakin (tässä myös unohdetaan että ennen uskontoa X kuului kulttuuriin todennäköisesti jotain aivan muuta – miksi argumentin esittäjä pääsee määrittelemään sen, koska perinne lasketaan alkaneeksi?)
Viljo: Naiset eivät ole tässä maassa koskaan ennenkään äänestäneet, eivätkä äänestä jatkossakaan!
Ihmiskunnan historia on täynnä karmeita tapoja, tottumuksia ja kulttuurin olennaisia osia, joista olemme päässeet onneksi eroon. Vetoomus Traditioon ei ole tosin tässä asiassa todellakaan auttanut, vaan pikemminkin päinvastoin.
Vastaavanlainen argumentaatiovirhe on myös Vetoomus Uutuuteen (appeal to novelty). Sen mukaan asia X on oikein, koska se on uutta. Samantapainen virhe on myös vedota siihen, että jokin asia on huonoa, koska se on vanhaa/uutta. Esimerkiksi:
Marjut: Ydinvoima on vanhentunutta auringonlaskun teknologiaa! Meidän tulee jättää se taaksemme ja keskittyä uusiin kehittyviin energiantuotantotapoihin! (vastasin taannoin Hesarin mielipiteeseen, jossa eräs keskeinen argumentti oli juuri tämä)
Sepe: Öööö.. Ydinvoimahan on käytännössä uusimpia ihmiskunnan energiantuotantotapoja…?
Marjut: Jahas, ai on vai? No joka tapauksessa… Ydinvoima on niin uutta ja epävarmaa teknologiaa, että emme voi laskea energiantuotantoamme minkään niin vähän koetellun teknologian varaan!
Uusia, ja vanhoja, asioita tulee pystyä tarkastelemaan muilla perusteilla kuin niiden perinteikkyyden tai uutuudenviehätyksen perusteella. Monille perinteille löytyy myös ihan järkeviä perusteita.
Liuskekaasu valloittaa maailmaa ainakin monien mielikuvissa. Suomenkin medioissa vuoropäivin voi lukea kuinka liuskekaasu sitä ja liuskekaasu tätä. Mutta harvemmin näkee artikkelin jossa mainitaan sekä se että tämä. Tässä tekstissä pyrin tuomaan esille (tutkimus)tietoa liuskekaasun ympäristövaikutuksista. Ottaen huomioon että tutkimuksia on jatkuvasti kesken ja uutta tietoa saadaan siis vähän väliä, varaan oikeuden kirjoittaa artikkeliin jatko-osia tai lisäyksiä. Kyseessä on siis eräänlainen ”The story so far.” Taloudellisia tekijöitä, EROEIta, reserviarvioita tai tuotannon kehittymistä ei siis tässä artikkelissa käsitellä sen tarkemmin. Muut liuskekaasuun ja liuskeöljyyn liittyvät artikkelini löytyvät täältä.
Tuotantotapa lyhyesti
Liuskekaasua tuotetaan ns. fracking -prosessilla, jossa yhdistyy horisontaalinen poraus (joka tapahtuu muutaman kilometrin syvyydessä) sekä hydraulinen fragmentointi, siis murtaminen. Liuske on niin sanottua ”source rock” –kiveä, johon kaasu ja öljy on jäänyt jumiin. Kaasua ja öljyä siis on liuskeessa, mutta liuskeen rakenne on sellaista, että kaasu ei pääse liikkumaan sen sisällä. Tämä verrattuna perinteiseen öljy- tai kaasukenttään, jossa kaasu ja öljy pääsevät liikkumaan kiven huokosissa, kun niitä on riittävästi ja ne ovat riittävän suuria. Vaakasuoralla poraamisella saadaan porattua liuskekivikerrostumaa pitkin, ja saadaan siten yhdellä porauksella enemmän liusketta altistumaan vesimurtamiselle (hydraulic fragmentation). Porauksen jälkeen kaivoon pusketaan suurella paineella kuumaa vettä/vesihöyryä, erilaisia kemikaaleja sekä hiekkaa. Vesihöyryllä liuskekiveä murretaan, jotta kaasulla ja öljyllä on mahdollisuus liikkua. Kemikaaleilla tätä liikkumista pyritään lisäämään. Hiekalla puolestaan on tarkoitus pitää murtuneita koloja auki, jotta mahdollisimman paljon kaasua ja öljyä saadaan kerättyä ennen kuin murtumat taas tukkiutuvat.
Pohjavedet
Kenties yleisin huoli liuskekaasun tuotannossa on se, että veden mukana maan alle pumpatut (usein myrkylliset tai haitalliset) kemikaalit ajautuvat alueen pohjaveteen ja saastuttavat sen. Tästä ei tietääkseni ole saatu kovin varmaa tieteellistä näyttöä. Tämä voi johtua myös siitä, että liuskekaasun tuotanto on niin tuoretta että tutkimuksiakaan ei ole varsin laajasti vielä päästy tekemään. Mahdollisia merkkejä kuitenkin on löytynyt, siis korrelaatio, jota ei toistaiseksi ole vielä yhdistetty kausaliteetiksi. Monissa esiintymissä pohjavesien ja porausaktiviteetin välissä on jopa kilometrejä maata, joten näissä paikoissa huoli nesteiden kulkeutumisesta pohjaveteen lienee melko turha (muita huolia tosin on, niistä enemmän alla). Jos lukijalla on tarjota linkkejä tutkimuksiin jotka sanovat toisin, niin laita ihmeessä kommentteihin.
Selvempiä seurauksia on löytynyt metaanin (ja muiden hiilivetyjen) vuotamisesta pohjaveteen. Tämä on siis se Gasland-dokumentista tuttu liekehtivä vesihana -ilmiö ja sen eri variaatiot. Tutkimuksia on tehty, mutta useimmissa niistä ei ole mitattu normaalia vertailutasoa. Joten vaikka korkeita metaanipitoisuuksia on paikoitellen löytynyt, niin syy-yhteys on vielä toteamatta. Muun muassa EPA:lla on tietääkseni laajemmat tutkimukset tästäkin meneillään, joskin useiden tutkimusten keskeytyksiä ja tuloksia on ihmetelty mediassa, ja varsinkin keskeytysten motiiveja.
Metaanivuodot ja kemikaalien kulkeutuminen pohjaveteen ovat ehkäistävissä olevia ongelmia, todetaan kirjassa Shale Gas – The Promise or the Peril. Niiden ehkäiseminen vaatii parhaiden mahdollisten käytäntöjen laajaa käyttöönottoa kaikilta toimijoilta, huolellisuutta, sääntelyä, valvontaa ja tuntuvia sanktioita näiden rikkomuksista. Käytännössä tämä tarkoittaa puolestaan tuotannon hinnan nousemista ja tuotantovauhdin kasvun hidastumista. Lisäksi osa ”matalista” esiintymistä, joissa kaasu ja öljy ovat lähellä pintaa ja siten lähellä pohjavesiä, on todennäköisesti syytä jättää hyödyntämättä.
Paikalliset vaikutukset
Kenties pinnan alapuolisia vaikutuksia suurempia ovat maanpäälliset vaikutukset. Vesisärötys, kuten nimen vihjeestä voi päätellä, käyttää melkoisia määriä vettä. Liuskekaasua tuotetaan nykyisin monilla melko kuivilla alueilla, joten vettä kuljettavien rekkojen ralli on melkoinen. Näiden päälle tulee tietysti kaikki muu kaluston liikuttelu. Yksi miehistö (drilling rig) poraa yhden kaivon vajaassa kuukaudessa ja siirtyy sitten eteenpäin. Pelkästään rekat aiheuttavat monin paikoin valtavia haittoja paikallisille. Liuskekaasusta saaduilla rojalteilla ei usein saada korjattua edes rekkojen aiheuttamia tievaurioita, joten liusketuotannon hyöty paikallisille ihmisille ja hallinnolle on ainakin tästä näkökulmasta kyseenalainen.
Sen lisäksi että vettä täytyy kuljettaa porauspaikoille, tulee myös käytettyä saastunutta vettä kuljettaa pois porauspaikoilta. Tämä vesi joko kierrätetään, viedään sopivaan (tai usein myös epäsopivaan) puhdistuslaitokseen, tai pumpataan sille tarkoitettuun syvällä maan alla sijaitsevaan loppusijoituskaivoon. Rekkaliikenteen kasvaessa kasvaa myös riski onnettomuuksille. Rajusti lisääntynyt rekkaliikenne aiheuttaa myös pölystä ja diesel-moottoreiden pienhiukkaspäästöistä johtuvia terveyshaittoja paikallisille.
Veden kulutus on melkoista, ja monin paikoin samasta (pohja)vedestä kilpailevat viljelijät. Tämä on kiristänyt paikallisten ja teollisuuden välejä, kun vesi on kuivan kauden sattuessa paikoin loppunut käytännössä kokonaan.
******
LISÄYS 30.8.2013
Esimerkkinä paikallisesta vaikutuksesta USGS:n julkaisema raportti, jonka mukaan fräkkäysnesteen vuodot todennäköisesti aiheuttivat kalojen (myös uhanalaisten) joukkokuolemia Kentuckyssä (lähde USGS). Vuodon johdosta vesistön PH happamoitui 7,5 -> 6,4.
******
Paikalliseksi vaikutukseksi voitaneen laskea myös fräkkäyksen aiheuttamat lievät maanjäristykset. Varsinkin Kaliforniassa, joka on epävakaata aluetta, nämä voivat muodostua ongelmaksi. Noin 2/3 Yhdysvaltojen teknisistä liuskeöljy-resursseista sijaitsee Kalifornian vyöhykkeellä. Tuotanto on monimutkaisen geologian vuoksi vielä pientä, mutta kaavailtuja menetelmiä on esimerkiksi hapon ruiskuttaminen esiintymään. Mikäli Yhdysvallat aikaa kasvattaa liuskeöljyntuotantoaan vielä kolmen vuoden päästä, on Kalifornian esiintymä pakko ottaa reippaaseen käyttöön. Paikalliset (rikkaat) ympäristöihmiset vastustavat asiaa, mutta syvästi velkaantunut Kalifornian osavaltio varmasti löytäisi rahoille ja työpaikoille käyttöä.
Kasvihuonekaasupäästöt
Jos aiomme hillitä päästömme alle 450 ppm:n rajan, pitää liuskekaasu ja -öljy jättää maaperään. Lausunnot, joiden mukaan Yhdysvallat on laskenut päästöjään rutkasti korvatessaan liuskekaasulla kivihiilen käyttöä, eivät välttämättä kestä tarkempaa tarkastelua. Ensinnäkin, päästöt vähenevät lopulta vain, mikäli kivihiili jätetään maaperään lopullisesti. Nyt sama kivihiili joka aiemmin poltettiin Yhdysvalloissa, kuskataan Eurooppaan poltettavaksi, jossa sillä korvataan esimerkiksi vähäpäästöistä ydinvoimaa Saksassa. Liuskekaasun päästöt tulevat siis todellisuudessa aiempien kivihiilipäästöjen lisäksi, eivät tilalle, sillä kasvihuonekaasupäästöt eivät tunnista valtioiden rajoja. Mikäli päästötavoitteet aiotaan pitää, meillä ei ole varaa polttaa edes jos tunnettuja öljy ja kaasuvaroja kokonaan, saati sitten liuskekaasuja, kivihiiliä ja muita.
Nyt kun fysikaaliset tosiasiat on tunnistettu, voidaan pureutua hieman liuskekaasun päästöihin. Kaasua poltettaessa hiilidioksidipäästöt ovat noin puolet kivihiilen päästöistä, ja kaasuturbiinien hyötysuhde sähköntuotannossa on usein esimerkiksi hiilivoimaloita parempi. Keskeisin ongelma ja tutkimuksen kohde maakaasun ja liuskekaasun käytössä on metaanivuodot. Metaani on 20 vuoden aikavälillä noin 60 kertaa hiilidioksidia pahempi kasvihuonekaasu. Suhteellisen pienikin vuoto siis syö suhteellisen edun. Vuotojen skaala on arvioitu 1-8 prosentin välille eri tutkimuksissa, joskin useimmissa tutkimuksissa ollaan lähempänä skaalan alapäätä. Paljon riippuu kuitenkin paikasta ja käytetyistä menetelmistä. Lyhyemmällä 20 vuoden aikavälillä parinkin prosentin vuoto syö maakaasun suhteellisen edun olemattomaksi, ja isommat vuodot kallistavat kokonaisvaikutuksen jopa kivihiiltä pahemmaksi.
*****
Lähteitä (kahden ensimmäisen kirjan arvostelu täällä, kolmaskin kirja on oikein suositeltavaa lukemista aiheesta kiinnostuneille)
Kuukausittainen viestiketju, johon toivon kommentteihin linkkejä Suomen ja kansainvälisen uutismedian julkaisemiin, luonnonvaroihin, raaka-aineisiin ja muihin blogin teemaan (energiapolitiikka, rahoitus ja talous, hyvinvointivaltio, ilmastonmuutos jne) ainakin etäisesti sopiviin hyviin ja huonoihin uutisiin.
Myös keskustelu uutisista on sallitua ja suotavaa. Voit julkaista halutessasi uutisen ilman sen syväluotaavampaa kommenttia, mutta otsikko olisi kiva olla mukana. Julkaisen joistain uutisista ihan oman artikkelin niinkuin tähänkin asti, jos tulee jotain mielenkiintoista ja analyysiä vaativaa.
Elokuu 2013
Viime päivinä suomalaisessakin mediassa on käsitelty (esim. Talouselämä, ja eräs blogistikin on asiasta jo innostunut) Israelin väitettyjä valtaisia liuskeöljyvaroja. Varojen haarukka on liikkunut 150 ja 250 miljardin tynnyrin välissä. Tätä on puolestaan verrattu Saudi-Arabian massiivisiin raaka-öljy reserveihin, jotka ovat samaa kokoluokkaa. Mistä oikein on kyse? Onko öljyhuippu peruttu?
Ensinnäkin kyse on väärinkäsityksestä termien osalta. Kun nykyisin puhutaan liuskeöljystä, tarkoitetaan yleensä yhdysvalloissa nopeasti kasvavaa ”kevyen tiukan öljyn” tuotantoa. Tämä liuskeöljy on liuskekaasun tuotannon oheistuotantoa, jonka määrä vaihtelee esiintyvän ”märkyyden mukaan”. Tuotanto on suhteellisen nopeaa käynnistää (noin 3 kk ja tavaraa alkaa virrata). Olen kirjoittanut liuskeöljystä ja -kaasusta runsaasti.
Israelin kohdalla kyseessä ei ole tämä Yhdysvalloista tuttu kevyt tiukka öljy (tässä yksi lähde, ja toinen). Kyseessä on kerogeeni (kutsutaan myös nimellä öljyliuske tai palava kivi), joka on ikään kuin raa’aksi jäänyttä öljyä, koska se ei ole päätynyt riittävän syvälle maan alle ns. öljyikkunaan. Kerromme liuskeöljystä, kerogeenista ja niiden tuotannosta enemmän myös kirjassamme Suomi öljyn jälkeen, mutta lienee hyvä hieman kerrata.
Kerogeeni, palava kivi
Kerogeenia tuotetaan Israelin tapauksessa esimerkiksi poraamalla 300 metrin syvyyteen kymmeniä tai satoja reikiä. Reikien kautta öljyliuskeessa olevaa kerogeenia lämmitetään (reikiin työnnettävillä ruostumattomilla teräskaapeleilla) ainakin kolme vuotta, jonka jälkeen se on notkistunut tarpeeksi että sitä voidaan alkaa keräämään talteen esiintymän alla oleviin keräysputkiin. Israelin kerogeenin kohdalla tuotannon arvioidaan kohoavan 50 000 – 100 000 bpd tasolle vuosikymmenessä. Onko tämä paljon vai vähän?
Tuotannossa nykyisin olevien lähteiden tuotanto hiipuu karkeasti noin 4-5 Mbpd vuosittain globaalisti. Jos jaetaan Israelin vuosikymmenen panostus tasan jokaiselle vuodelle (5 000 – 10 000 bpd / vuosi), saadaan Israelin kerogeenin tuotannolla tästä paikattua 1-2 promillea vuosittain. Tällä ei siis ole juuri mitään merkitystä esimerkiksi öljyn tuotantohuipun kannalta.
Maailmalla ei ole kovin merkittävää kerogeenin tuotantoa, ja tähän on syynsä. Sen tuotanto on surkean kallis ja hidas ja vaivalloinen prosessi. Kerogeenia tuotetaan lähinnä louhimalla, ja sitä voidaan polttaa (esim. Virossa) heikkolaatuisen ruskohiilen tavoin voimalaitoksissa. Kuvaavaa on, että kivihiilen nesteyttäminen on helpompi tapa tuottaa raakaöljyä kuin sen valmistaminen kerogeenista. Prosessin nettoenergia vaihtelee huonon ja surkean välillä, sillä esiintymien kerogeenipitoisuudet vaihtelevat runsaasti. Arvioita on esitetty esim. 2:1 EROEI -luvuista, joka on monista epätavanomaisista öljynkorvikkeista kenties surkein.
Lisäksi mainitut 150–250 gigabarrelia eivät ole tuotettavissa nykyhinnoilla, eivätkä ne todellakaan ole verrattavissa Saudi-Arabian todennettuihin reserveihin. Ne ovat alustavia arvioita teknisistä resursseista, joita on todennettu vasta muutamalla koeporauksella. Merkityksellisiä nämä vuonna 2009 löydetyt esiintymät (ne eivät ole siis sinällään kovin uusi juttu) ovat paikallisen poliittisen tilanteen kannalta, sillä Israel voi tulevina vuosina tuottaa itselleen, joskin kalliilla hinnalla, omavaraisesti nestemäisiä polttoaineita. Merkityksellisiä ovat myös jo tuotannossa olevat kaasuesiintymät, joita on löydetty rannikkovesiltä.
Heikkoa ja virheellistä uutisointia
Se, mikä asiassa hieman kaihertaa on uutisoinnista ihmisille helposti jäävä väärä käsitys, jolla öljyhuippu ja sen taustalla olevat faktat tuppaavat jäämään huomaamatta tai lakaistaan maton alle. Ne, ketkä pyrkivät ampumaan öljyhuipun alas näin heikoilla argumenteilla, eivät joko tunnu tietävän asiasta / termeistä paljoakaan, tai heillä on muita syitä levittää vääristynyttä tietoa.
Kerrataanpa vielä:
- Kyseessä ei ole öljy tai edes liuskeöljy. Kyseessä on öljyliuske (oil shale), palava kivi, kerogeeni.
- Se ei ole tuotettavissa nykyhinnoin.
- Tekniset resurssit ovat täysin eri asia kuin todennetut reservit.
- Tuotannon käynnistäminen vie vuosia, jos ei vuosikymmenen.
- Kerogeenia ei tuoteta maailmalla merkittäviä määriä.
- Tuotannon nettoenergia, siis se millä maailma pyörii tai ei pyöri, on surkea ja ei missään nimessä riitä teollistuneen yhteiskunnan pyörittämiseen.
Öljy on aivan liian tärkeää yhteiskunnallemme, jotta tällaisiin tahattomiin tai tahallisiin väärinkäsityksiin ja huolimattomaan uutisointiin olisi varaa. Ne johtavat siihen, että tuudittaudumme valheelliseen hyvänolon tunteeseen ja suunnittelemme tulevaisuutemme väärien tietojen varaan. Tämän seuraukset voivat olla katastrofaaliset.
Luin äskettäin kaksi tuoretta kirjaa liuskekaasusta:
Shale Gas: The Promise and the Peril
Aloitetaan ensimmäisestä. Kirja oli hyvä, asiallisiin lähteisiin perustuva teos, jossa käytiin suhteellisen kattavasti läpi esimerkiksi liuskeen tuotannon ympäristövaikutukset, bisnespuoli sekä kuivan ja märän kaasun vaikutukset tuotannon kannattavuuteen. Hieman yllättäen, monien ympäristösuojelijoiden suosikkikritiikki liusketuotantoa vastaan, eli pohjavesien saastuminen fräkkäys-nesteen kemikaaleista, on ainakin toistaiseksi vailla pitävää näyttöä (joskin tutkimukset ovat alustavia). Metaanin sekoittuminen kaivovesiin on hieman toinen tarina. Kuten palkitussa, herättelevässä ja viihdyttävässä (mutta tyypillisesti suhteellisen yksipuolisessa) Gasland –dokumentissa näytetään, hanavesi tosiaan voi syttyä palamaan, joka johtuu kaivoveteen joutuneesta metaanista. Monilla tuotantoalueilla on kyseisenlaisia esimerkkejä löydetty myös tieteellisissä tutkimuksissa, mutta täyttä varmuutta liusketuotannon syyllisyydelle ei ole voitu vielä antaa, koska samalta alueelta ei ole vertaavaa tutkimusta ennen liusketuotannon alkamista. Laajempia tutkimuksia on
Jos vedetään hieman yhteen, kirjan mukaan teollisuus täytyy saada käyttämään parhaita mahdollisia tuotantotapoja ja olemaan kaikin puolin huolellisempi, sekä esimerkiksi ottamaan/otattamaan näytteet uuden porausalueen pohjavesistä ja kaivoista. Tämä kaikki vaatii sääntelyä, sen valvontaa, ja tulee nostamaan tuotannon hintaa nykyisestään.
Kaiken kaikkiaan suosittelen kirjaa jos haluaa realistisen ja tutkimukseen perustuvan käsityksen esimerkiksi liuskekaasun tuotannon haitoista. Monesti maan päällä olevat haitat kuten käsittämätön (vesi ja likavesi) rekkaralli ja sen aiheuttama pöly, teiden kuluminen ja ajoittaiset onnettomuudet tuntuvat olevan välittömistä vaikutuksista näkyvimmät ja merkittävimmät.
Mielenkiintoisia arvioita ja analyysejä on myös liuskeöljyn ja kaasun rakenteesta ja niiden käyttötarkoituksista. Valtaosa (yli puolet) saaduista ”märistä kaasuista” on etaania (joka on metaanista seuraava kahdella hiiliatomillaan). Sen pääkäyttötarkoitus on muuntaminen etyleeniksi (poistamalla pari vetyatomia), josta puolestaan voidaan valmistaa polyetyleeniä, jota käytetään esimerkiksi pakkauskelmuissa ja muovipulloissa. Siitä voidaan jalostaa myös monia muita jokapäiväisiä materiaaleja ja aineita. Eräs positiivinen ongelma on kuitenkin se, että siitä on ylitarjontaa, ja etyleenin kräkkäyslaitokset eivät ole siellä missä nykyiset tuotantoalueet ovat, joten tavaraa kuljetellaan edestakaisin sen etsiessä seuraavaa sopivaa jalostuspistettä, ja jalostusarvo uhkaa luisua ulkomaille (tai ainakin pois tuotanto-osavaltiosta). Ja niin edelleen, paljon tietoa josta en edes tiennyt olevani kiinnostunut.
Kirja antaa varsin kattavan kuvan liuskeesta ja sen ympärillä olevasta bisneksestä ja teollisuudesta.
4+ tähteä viidestä ja suosittelu jos liuskeaihe kiinnostaa laajemmin ja tiedonjanoa löytyy.
Cold, Hungry and in the Dark
Toinen kirja, Cold, Hungry and in the Dark, puolestaan perehtyy liuskekaasun tuotantoon ja varantoarvioihin sekä niiden todennäköisyyksiin. Kirjassa käydään tuotantoalueet läpi järjestelmällisesti, tarkastellaan niiden tuotantohistoriaa, porauskaluston määrää, tuotantokaivojen ehtymistä, alueen jakautumista ja kokoa sekä poraustiheyttä, ja lopulta verrataan näiden perusteella saatua arviota tuotettavissa olevasta liuskekaasun määrästä virallisiin arvioihin (ja teollisuuden arvioihin). Kirjassa myös käsitellään niitä tapoja joilla EIA esimerkiksi hankkii raporttiensa reserviarviot, joista aika monet on ulkoistettu konsulttifirmojen laadittaviksi. Ja minä kun luulin että EIA on edes jotenkin uskottava analysoija ja arvioija…
Luvassa on todella kylmää vettä niskaan liuskekaasusta innostuneille. Kirjan tarjoamat arviot ovat monin paikoin useita kertoja pienempiä kuin esimerkiksi EIA:n arviot, saati sitten teollisuuden luvut. Paljon hypetetty sadan vuoden kaasuvarasto kuihtuu kirjan edetessä murto-osaan. Kuihtuneesta käppyrästäkin merkittävä osa on tuotettavissa vasta paljon nykyistä korkeammilla hinnoilla.
Kirjan keskeinen viesti on, että vaikka liuskekaasua tullaan tuottamaan jatkossakin, niin: 1) sitä ei tuoteta lähimainkaan nykyisillä hinnoilla ja 2) sitä ei tulla tuottamaan lähimainkaan nykyisin arvioituja kokonaismääriä. Sen maalaama kuva on synkkä, mutta varsin uskottavasti perusteltu. Liuskekaasun tuotantohuippu on jenkeissä tulossa lähivuosina. Huolestuttavaa on ehkä se, että se on perusteltu uskottavammin kuin monet muut viime aikojen arviot, jotka tuntuvat olevan niin summittaisia ja tuulesta temmattuja, että niiden antajan olisi ollut hyödyllisempää jättää arvionsa antamatta.
Annan kirjalle 4½ tähteä viidestä ja lämpimän suosituksen varsinkin jos liuskeen varannot ja arviot kiinnostavat (ja näiden tulisi kiinnostaa kaikkia).
****
Samasta aiheesta kirjoitetut kirjat onnistuvat käsittelemään sitä aivan eri vinkkeleistä, eikä niissä ole hirveästi päällekkäisyyksiä. Molemmatkin voi siis varsin hyvin lukaista jos aihe kiinnostaa.
PÄIVITYS
Tämä artikkeli perustui tietojen osalta ourfiniteworld.com -blogin tietoihin, jotka oli saatu EIA:lta. Kuinka ollakaan, muutama päivä tietojen julkistuksen jälkeen, EIA korjasi tietoja merkittävästi. Suunta oli vähemmän jyrkkä lasku Kiinalle ja Intialle, ja vähemmän jyrkkä nousu esim Saudi Arabialle näiden öljynkulutuksessa hintojen noustua. Alla oleva analyysi kannattaa siis ottaa vähemmän jyrkästi ja normaalia isomman suola-annoksen kanssa (en tekstiä lähde kuitenkaan muuttamaan merkittävästi). Alla vielä kuva joka vertailee EIA:n antamia tietoja ja tuo myös tuoreet BP:n tiedot esille. Päivitin uudet kuvat artikkeliin Kiinan ja Saudien osalta, joiden tiedot muuttuivat.
Vertailu EIA:N alkuperäisten, uudistettujen ja BP:n julkaisemien kulutustietojen välillä. Lähde: ourfiniteworld.com
Tuoreet tiedot maailman öljynkäytöstä näyttävät, että Kiina ja Intia ovat hidastaneet öljyn käyttön kasvattamista. Tämä on tapahtunut jo viime vuonna. Mitä sitten?
Tuore OECD:n taloustutkimuksen malli kuvaa kehittyvien maiden kuten Kiinan ja Intian bkt:n kasvun öljyintensiivisyyttä melko suoraksi. Siis öljynkäyttö kasvaa lähes samaa vauhtia mitä talous kasvaa. Tämä johtuu esimerkiksi reaalitalouden suuresta painoarvosta näissä talouksissa. Iso osa taloudellista toimintaa on tavaroiden valmistamista ja siirtelyä ympäriinsä, ja tämä valmistaminen ja siirtely syövät öljyä. On siis iso riski sille, että öljynkäytön tasaantuminen tai väheneminen tarkoittaa myös talouskasvun hidastumista. Toki, myös muilla energianlähteillä luodaan talouskasvua näissä maissa, mutta öljy on varsin hyvä indikaattori, sillä mikään tavara ei vältä öljyn kulutusta kuljetusten osalta, ja useimmissa öljyä ja sen jalosteita käytetään myös raaka-aineena ja raaka-aineiden louhimiseen ja jalostamiseen.
Öljyn kulutus ja hinta Kiinassa. Lähde: ourfiniteworld.com
Kiinan viralliset kasvuluvut ja ennusteet olivat koko vuoden 2012 laskutrendissä, ja sama tuntuu jatkuvan 2013. Mutta viralliset luvut tuskin edes kertoisivat koko totuutta, jos se olisi liian ruma kerrottavaksi. Tämä johtuu Kiinan, ja kaikkien muidenkin, tarpeesta luoda luottamusta markkinoille olevasta ja tulevasta kasvusta, sillä tämä luottamus puolestaan luo sitä kasvua. Ja toisin päin – jos luottamus katoaa, myös orastava kasvu usein katoaa. Jos edes reilusti madalletut kasvuennusteet ja raportoidut toteumat eivät ole todellisuudessa toteutuneet, tulevat vaikutukset todennäköisesti näkymään maailmantaloudessa, mutta jonkinlaisella viiveellä. Toisaalta tällainen tyhjän päälle vedätetty luottamus on myös suuremmassa riskissä romahtaa äkisti. Luottamus häviää usein markkinoilta äkkiä ja ilman ennakkovaroitusta.
Euroopassa per capita -öljynkäyttö on pudonnut, kriisimaissa pudotus on vielä voimakkaampi. Lähde: ourfiniteworld.com
Mutta kuka sen öljyn sitten käyttää?
Jos maailman öljyntuotanto kuitenkin kasvaa ja on kasvanut, OECD-maat ovat laskeneet omaa kulutustaan reilusti viime vuosina, ja Kiina sekä Intiakin ovat tasanneet kulutuksensa, niin kuka sen öljyn sitten polttaa? Pääasiassa öljyntuottajat ja ennen kaikkea öljynviejät. Nämä taloudet hyötyvät suoraan korkeista öljyn hinnoista. Koska niissä usein polttonesteiden hintaa subventoidaan voimakkaasti kansalaisille, niin öljyn korkea hinta johtaa kasvaneiden tulojen myötä kasvaneeseen öljyn käyttöön (hintasignaalit eivät subventoinnin ansiosta tavoita kuluttajia). Lisäksi lisääntyneet öljytulot mahdollistavat lukuisia ja lisääntyneitä infrastruktuurihankkeita, jotka kaikki sekä kuluttavat öljyä että lisäävät öljyn käyttöä pidemmällä aikavälillä. Kyseessä on Export Land Model puhtaimmillaan.
Saudi-Arabia on lisännyt rajusti öljyn kulutustaan hintojen noustua. Sama toistuu myös muissa OPEC-maissa, mutta vähemmän rajuna. Lähde: ourfiniteworld.com
Hyvät ja huonot uutiset
Maailman talous siirtyi kalliin öljyn ilmaantuessa kuvioihin uuteen, matalan talouskasvun aikakauteen. Viimeisenä viitenä vuonna kolmen vuoden keskiarvolla laskettu maailman BKT:n kasvu on pyörinyt jossain 1-1,5 % välimaastossa.
Maailman energiankulutuksen, öljynkulutuksen ja Bkt:n kasvuprosentit kolmen vuoden keskiarvoina. Lähde: ourfiniteworld.com
Paraikaa avautuvassa tilanteessa on sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvät uutiset ovat, että näyttää siltä, että peloteltuihin öljyn hirmuhintoihin (200+ usd/barreli) ei lyhyitä tai pahoja kriisejä lukuun ottamatta tulla päätymään. Huonot uutiset puolestaan ovat, että tämä näyttää johtuvan siitä, että nykyisellä rakenteella maailmantaloudella ei yksinkertaisesti ole varaa maksaa öljystä kovin paljon 100 dollaria suurempia hintoja. Talous vaipuu taantumaan tai ainakin talouskasvu hiipuu merkittävästi ennen kuin öljyn hinnat pääsevät nousemaan. Tämä mekanismi näyttäisi pätevän länsimaiden lisäksi hiljalleen myös Kiinaan ja Intiaan, joiden on oletettu toimivan maailmantalouden vetureina muiden yskiessä. Näihin vaikutukset tulevat ainakin osittain välillisesti, sillä kun niiden vientiasiakkaat (länsimaat) kärsivät, alkaa se näkyä myös viennin määrässä, ja sitä kautta kulutetun öljyn määrässä.
Maailmantalouden trendejä mittaillaan monenlaisilla indikaattoreilla ja luottamusindekseillä. Nyt öljyn kulutuksen indikaattori näyttää antavan merkkejä siitä, että myös Kiinan ja Intian taloudet, OECD-maiden lisäksi, ovat matkalla kohti heikompaa kehitystä.
ps. Kaikki tässä jutussa olevat kuvat ja paljon lisää löytyvät ourfiniteworld.com -blogin tästä artikkelista, jossa myös lisänäkemyksiä aiheeseen.
Alla kolmiosainen haastattelu liuskekaasuun syvällisesti perehtyneeltä Arthur Bermanilta. Jos olet poliitikko, TEM:in tai muun viraston virkamies tai jotenkin tekemisissä Suomen Energia ja Ilmastostrategian tai tiekarttojen kanssa, olisi helvetin hyvä jos käyttäisi seuraavat 2o min katsomalla nämä videot.
Osa 1
Osa 2
Osa 3
Kaikenhuipun blogi 