Kuukauden Kirja – Prescription for the Planet – Tom Blees

Tämän kuukauden kirjaksi päätyi Tom Bleesin Prescription for the Planet. Tom teki äskettäin kulttuuriteon julkaisemalla kirjansa (joka minulla oli paperisena hyllyssä mutta jota en ollut vielä juuri lukenut) myös ilmaisena pdf-tiedostona (jonka lopulta päädyin pädiltäni lukemaan).

Kirjassaan Tom kuvaa kolme niin sanottua teknofiksiä ihmiskunnan moniin pahimpiin ongelmiin; ilmastonmuutokseen, energia-pulaan, energian ja hyvinvoinnin epätasaiseen jakautumiseen (ja välillisesti jopa tämän taustalla olevaan korporaatiokapitalismiin), jätevuoren kasvamiseen, öljyn tuotantohuipun ongelmiin, ilmansaasteisiin ja niin edelleen.

Ensimmäinen ja tärkein teknologia on IFR, Integral Fast Reactor, jonka kehitystä, ominaisuuksia ja vaiheita kirjassa esitellään ihan kattavasti ja viihdyttävästi (joskin näistä on saatavilla tuoreempaa ja kattavampaa tietoa esimerkiksi tuoreessa Plentiful Energy –teoksessa). Kyseessä on siis suljetun polttoainekierron omaava nopea hyötö-reaktori, joka käyttää polttoaineenaan esimerkiksi aseplutoniumia, käytettyä nykyisten reaktoreiden polttoainetta (siis ydinjätettä) ja tekee samalla lisää itselleen polttoainetta. Lisäksi se on passiivisesti turvallinen (perustuu fysiikan lakeihin, ei insinöörin sorminäppäryyteen tai vivun vääntöön) ja niin edelleen. Vaikka reaktori tekee myös plutoniumia, on se metallisen polttoaineseoksen seassa, joka puolestaan on sen verran ytyä kamaa (siis kuumaa, radioaktiivista), että terroristit tai muut joutuisivat tuomaan paikalle melkoisen infrastruktuurin jos haluaisivat sitä käydä omiin hämäriin tarkoituksiinsa viemässä. Blees esittää massiivista IFR-reaktoreiden rakennusprojektia jolla korvataan nykyiset fossiilisia polttoaineita käyttävät laitokset.

Toinen teknologia on boori. Ja tarkemmin boori-autot (joita juuri äskettäin testattiin Turkissa ensimmäisen kerran). Boori on täysin kierrätettävissä oleva polttoaine, joka ei ole myrkyllistä tai vaarallista, harvinaista tai edes kovin kallista. Palanut boori viedään käytön jälkeen kierrätyslaitokselle (joka toimii lämmöntarpeensa vuoksi esimerkiksi IFR-laitoksen yhteydessä) jossa se pelkistetään takaisin booriksi. Autot eivät siis tuottaisi paikallisia saasteita tai päästöjä, ja mikäli polttoainekierrätys tehtäisiin IFR-laitoksen energialla, myöskään polttoaineen kierrätys ei merkittäviä päästöjä tai saasteita tuottaisi. Boorihybridit toimisivat sähkömoottorilla jonka polttoaineena toimisi boori, jolloin näitä voisi käyttää myös varavoimanlähteenä kiinteistölle ja sähköverkon kulutuspiikkejä tasoittamaan (toisin kuin akulla toimivat sähköautot, booriautot eivät kuluisi samalla tavalla kuin akut).

Kolmas teknologia on jätteiden kierrättäminen plasma-konversiolla tai plasmapoltolla. Tätä Tom ehdottaa puolivakavissaan nykyisille öljy-yhtiöille, jotka kahden yllämainitun teknologian vuoksi löytäisivät itsensä lähes tarpeettomina. Plasmapoltossa aine muutetaan neljänteen olomuotoonsa, eli plasmaksi. Ymmärtämättä tästä sen enempää, tuloksena saataisiin synteesikaasua (josta voi syntetisoida raaka-aineita kaikenlaiseen mihin nykyään käytetään esim. öljyä), metallit, ongelma-jätteet ja muut voitaisiin erottaa alkuaineiksi ja kierrättää, ja lopulta jäljelle jäisi kasa töhnää, josta voi valmistaa rakennusaineita, eristeitä (kivivillan tyyppistä) ja niin edelleen. Prosessi tuottaisi itse oman energiansa ja mahdollistaisi kaikkien jätteiden kierrättämisen ja nykyisten kaatopaikkojen louhimisen raaka-aineiksi. Se periaatteessa poistaisi paljolti myös jätteiden lajittelemisen tarpeen (joskin en tiedä oppisinko minä enää pois nykyisestä, jossa paperit, bio, metalli, pullot, energia ja kaatopaikkajätteet menevät kiltisti omiin laatikoihinsa…).

Hämmästyttävintä (mutta ei negatiivisessa mielessä) itselleni oli tapa, jolla energiantuotanto tulisi kirjoittajan mielestä jatkossa järjestää; globaalin avoimen yhteistyön ja valtioiden toimesta. Siis ei voittoa tavoittelevan kapitalismin kautta, jolla on systeeminä taipumus karsia kuluja kaikkialta, myös sieltä mistä ei pitäisi. Tämä mahdollistaisi monta seikkaa, joihin nykyisin törmätään tilanteessa, jota täälläkin blogissa ansiokkaasti kommentoinut jukka on monesti kuvannut: Voimme pelastaa maailman vain mikäli se on taloudellisesti kannattavaa. Tuo on ajatus, josta meidän tulisi luopua, mikäli haluamme pallomme elinkelpoisuuden säilyttää. Voimalat on tarpeen vaatiessa sijoitettu ”ei kenenkään maalle” eli hieman nykyisiä suurlähetystöjä muistuttavasti, ja niitä, niiden rakentamista ja toimintaa valvoo ja suojaa globaali eri valtioiden perustama järjestö (kirjassa esitelty nimellä GREAT). Voimalat perustuvat pariin kolmeen standardiin malliin, joten henkilökunnan kierrätys ja laitosten valvonta on helppoa ja valmistaminen sarjatuotantona (moduuleista) on sekä nopeaa että edullista verrattuna aiempiin, aina paikan päälle rakennettaviin ja aina erilaisiin reaktoreihin.

Kirjassa on iso pino ennakkoluulotonta ja hyödyllistä tietoa, mutta kieltämättä optimistisella otteella kirjoitettuna. Kuten Greenpeace omissa suunnitelmissaan, myös tässä peräänkuulutetaan poliittista tahtoa ja fossiilirahan siteiden katkomista, jos mitään ylipäätään aiotaan saada aikaiseksi. Kaikkia maailman ongelmia ei ratkaista, mutta toisaalta yhdessä kirjassa se ei ole mahdollistaa. Kirja on kevyt ja hauska lukea jos toinen kotimainen eli englanti taittuu, ja sisältää runsaasti hienoja ideoita, joten suosittelen sitä lämpimästi, ja nyt sen saa siis ilmaiseksi. In English, 4+ tähteä viidestä.

******

Prescription for the Planet: The Painless Remedy for Our Energy & Environmental Crises (pdf, amazon)
Tom Blees (2008, 422 sivua)
ISBN-13: 978-1419655821