Kirjaprojekti – Öljyn laadun ja sijainnin merkitys

Oheinen teksti on luonnos Suomi Öljyn jälkeen -kirjan luvusta, jossa käsitellään Öljyn laadun ja sijainnin merkitystä öljyntuotannolle tulevaisuudessa. Versio päivitettiin kirjaan tulevan mukaiseksi 7.2.2013.

**********

Öljy ei ole loppumassa. Ihmiskunnalta kuitenkin loppuu helpossa paikassa tai markkinoiden lähellä sijaitseva hyvälaatuinen öljy. Nämä käsitteet liittyvät läheisesti aiemmin käsiteltyyn nettoenergiaan tai EROEIhin. Jos joudumme hakemaan öljyä jatkossa vaikkapa Antarktiselta, kärsii siinä myös nettoenergia. Jos öljymme on laadultaan ja myrkkypitoisuudeltaan nykyistä huonompaa, tarkoittaa sekin työläämpää tuotanto- ja jalostusprosessia, mikä heikentää nettoenergiaa.

Muutaman vuoden sisällä öljyn laadusta ja sijainnista voi tulla huomattavasti nettoenergiaa akuutimpi ongelma. Öljyä ja kaasua on löydetty esimerkiksi arktiselta alueelta jäätikön alta, mutta esiintymien sijainti tekee niiden hyödyntämisen hankalaksi. Edes löytöjä varmistavia koeporauksia ei ole vielä päästy tekemään monin paikoin vaikeiden olosuhteiden ja suurten kustannusten vuoksi. Tilanne on siis käytännössä se, että luulemme löytäneemme mittavat määrät öljyä ja kaasua, mutta olosuhteissa joissa emme pääse oletettua löytöämme varmistamaan. Vaikka tuotannon ongelmat saataisiinkin ratkaistua, öljy on arvokasta vasta sitten, kun se on toimitettu markkinoille.

Arktisen alueen öljyntuotantoa odottaa vertaansa vailla oleva logistinen ongelma. Routavauriot, jäälautat, epäinhimilliset sääolosuhteet, jatkuva pimeys ja kenties tuhansien kilometrien etäisyys muusta sivilisaatiosta eivät lupaa hyvää työpaikkailmoitukselle, jolla haetaan hyvin koulutettuja öljyinsinöörejä ja osaavia öljynporaajia. Tankkereiden miehistön tai öljyputkien rakentajien olosuhteet ovat nekin erittäin haastavat, ja siten onnettomuuksien ja viiveiden todennäköisyydet kasvavat. Jos arktisiin öljyvaroihin päästäänkin rohkeiden sijoittajien avustuksella käsiksi, tuotannon aloittaminen vie helposti vuosikymmeniä. Jo pelkkä logistiikan rakentaminen lähimmälle öljysatamaksi soveltuvalle rannikolle vie vuosikausia. Tiet, asunnot ja muu pakollinen infrastruktuuri pitää saada paikalle ennen kuin työt varsinaisen öljyesiintymän kanssa voidaan aloittaa.

Suomen öljy tulee lähinnä Venäjältä. Venäjän tilannetta käsitellään myöhemmin tarkemmin, mutta tilanne on sielläkin kääntymässä heikompaan suuntaan. Uusia investointeja pitäisi tehdä Itä-Siperian öljykentille ja Jäämerelle, koska Länsi-Siperian tuotanto hiipuu. Infrastruktuuri kuitenkin paljolti puuttuu ja alueet ovat syrjäisiä ja ongelmallisia jopa läntisille öljy-yhtiöille, saati teknologialtaan ja osaamiseltaan perässä laahaaville Venäjän öljy-yhtiöille.

Oma ongelmansa on öljyn kuljettaminen kentiltä markkinoille. Tehdäänkö öljyputki vai kuljetetaanko öljy esimerkiksi tankkereilla? Mitä putkella tehdään, kun tuotanto joskus päättyy? Minkä kokoinen putki tehdään? Jos tehdään liian ohut, lähteitä ei saada hyödynnettyä maksimaalisesti, jos taas liian paksu, maksetaan turhasta ja kärsitään monista vajaakäytön tuomista ongelmista. Lisäksi putken rakentaminen pitää aloittaa vuosia ennen itse öljylähteen tuotantoon ottamista. Valtavien investointipäätösten pohjana on usein vain koeporausten perusteella tehty arvio tulevasta öljyntuotantokapasiteetista joskus vuosien päästä.

Öljyntoimitusten pidentyminen antaa ajattelun aihetta myös geopolitiikan kannalta. Onko Kiinan viimeaikainen siirtyminen Afrikan luonnonvaroja hyödyntämään toiminut kannustimena Kiinan oman merisotakaluston voimakkaalle kasvattamiselle esimerkiksi lentotukialuksilla, jotta kuljetusreitit saadaan turvattua?

Kashaganin varoittava esimerkki

Kazakstan sijaitsee Kaspianmerestä koilliseen rajanaapureinaan muiden muassa Kiina ja Venäjä, ja sen maaperällä sijaitseva Kashaganin öljykenttä oli aikanaan suurin öljylöytö neljään vuosikymmeneen. Nyt, 11 vuotta ja 39 miljardia dollaria myöhemmin, siitä on tullut varoittava esimerkki vaikeiden olosuhteiden öljynporausprojektista sekä uskomusten ja todellisuuden eroavaisuudesta. Kentältä ei ole saatu vielä pisaraakaan öljyä markkinoille, ja laskelmat alkavat näyttää uhkaavasti siltä, että kenttien leasing-aika päättyy ennen kuin öljyjätit ja sijoittajat saavat sijoituksensa ja kulunsa takaisin. Alkuperäisestä 24 miljardin budjetista ollaan rajusti punaisella.

Kaspianmeri on viisi kuukautta vuodesta jäässä, mikä vaikeuttaa ja hidastaa muutenkin haasteellisia porauksia. Lämpötilat laskevat talvisin -30 asteeseen. Öljy on 4200 metriä merenpohjan alapuolella korkean paineen alla, ja porauksista vapautuu ilmaan vähän väliä myrkyllisiä ja paloherkkiä kaasuja. Paikallinen hallinto, joka on riippuvainen öljytuloista, painostaa öljy-yhtiöitä aloittamaan projektin laajemman kakkosvaiheen. Ymmärrettävästi öljy-yhtiöt ovat varovaisia ja haluavat saada ensimmäisen vaiheen ensin käyntiin ennen seuraavia massiivisia panostuksia. Koko kentällä arvioidaan olevan öljyä noin 15 miljardia tynnyriä, mikä vastaa noin puolen vuoden globaalia kulutusta. Ensimmäisen vaiheen uskotaan tuottavan yli 400 000 tynnyriä päivässä 2016 mennessä.

Kashaganin arvioidaan olevan jonakin päivänä yli miljoona tynnyriä tuottava kenttä, mutta taloudellisesti se ei ole ollut rohkaiseva projekti.

Laadulla on väliä

Arabikeväänä 2011 Libyan vajaan kahden miljoonan tynnyrin päivittäinen öljyntuotantokapasiteetti supistui sisällissodan seurauksena murto-osaan. Kevään edetessä Saudi-Arabia ilmoitti laskevansa markkinoille noin 700 000 tynnyriä päivässä lisää öljyä. Öljyn markkinahinnat eivät kuitenkaan juuri reagoineet. Miksi? Lähinnä kyse oli siitä, että valtaosa Libyan makeasta ja kevyestä öljystä toimitettiin Italiaan jalostettavaksi, joten Italian jalostamot oli suunniteltu Libyan öljyn jalostamiseen. Kun Saudi-Arabia tarjosi markkinoille maailman pelastamiseksi ahdingolta omaa ”tynnyrin pohjimmaista”, eli raskasta ja rikkipitoista ylijäämätuotantoaan, joka ei normaalioloissa tahtonut kelvata mihinkään, se ei vaikuttanut kokonaistilanteeseen paljoakaan. Tämä johtui siitä, että Italian jalostamot eivät kyenneet tekemään sille käytännössä mitään. Toki toimitettu määräkin oli pienempi kuin Libyan tuotannon vaje tuolloin. Saudi-Arabialta tämä oli taidokas pr-kampanja, jonka he toteuttivat varsin vaatimattomalla tuotannon lisäyksellä.

Myös Kanadan Albertan öljyhiekka voidaan nostaa tässä kohdin esille, joskin sitä käsitellään myöhemmin kirjassa tarkemmin. Pumppaamisen sijaan öljyhiekkaa joudutaan louhimaan. Tämän jälkeen sen laatua joudutaan lisäksi parantamaan, jotta se edes liikkuisi öljyputkia pitkin. Koko prosessi kuvaa enemmän öljyn valmistamista kuin pumppaamista, ja paljolti siksi tuotannon kasvattaminen on hidasta ja kallista. Lisäksi makean veden ja maakaasun saaminen paikan päälle rajoittaa tuotantoa.

Kohonneet öljynhinnat siis kiihdyttävät etsintöjä ja pakottavat tuottamaan entistä heikompilaatuista öljyä yhä syrjäisemmistä paikoista. Öljy on kuitenkin arvokasta vasta sitten, kun se on jalostettu ja toimitettu markkinoille. Syrjäiset ja heikkolaatuiset öljyesiintymät törmäävät moniin uusiin pullonkauloihin matkallaan kuluttajan tankkiin, joten ne ovat kehno korvike nykyiselle halvalle ja helpolle öljylle.