Siirry sisältöön

Vieraskynä – Harri Paloheimon mielipide – HS 27.3.2012

2 huhtikuun, 2012

Alla Harri Paloheimon, joka on yksi Suomi Öljyn Jälkeen -kirjamme kirjoittajista, Hesarissa äskettäin julkaistu mielipidekirjoitus. Aiheena julkisen liikenteen kehittäminen vanhentuneiden selvitysten ja ennusteiden tarjoaman tulevaisuuskuvan perusteella. Kiitos Harrille.

Metron kysyntäennuste on vanhentunut

Kyseessä oli vastine, joten ensin hieman alustusta:
Helsingin Sanomien mielipideosastolta lähti liikkeelle mielenkiintoinen keskustelu länsimetron asemien rakentamisesta, jolla oli lopulta yllättäviä linkkejä öljyn tuotantohuippuun. Rakennussuunnitelmien mukaan Espooseen valmistuvien laiturien pituus on 90 metriä, kun nykyisten asemien pituus Helsingissä on 135 metriä. Metron lyhentäminen Espoon laiturin mittoihin tulee vähentämään käytössä olevaa kapasiteettia Helsingissä. Tämän lisäksi kapasiteetin kasvattamiselle muodostuu lisärajoite automatisoinnista luopumisen vuoksi, sillä tällöin vuorovälejä ei voidakaan lyhentää aiemman suunnitelman mukaisesti.

Sitten itse mielipide:

Matti Lahderanta ja Matti Kokkinen kommentoivat  HKL:n ja Länsimetro Oy:n taholta (HS Mielipide 25.3), että länsimetron asemien pidennys ei ole tarpeen, sillä suunniteltu kuljetuskapasiteetti riittää vastaamaan oletettuun kysyntään. Tämä perustuu 2007 laadittuun kysyntäennusteeseen, jossa muiden muassa oletetaan, että kymmenen prosenttia autoilijoista siirtyy julkisen liikenteen käyttäjiksi 2030 mennessä ja kaksikymmentä prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Kyseenalaistan kysyntäennusteen paikkansapitävyyden, jos sitä tehtäessä ei ole huomioitu öljyntuotantohuipun vaikutusta yksityisautoilun kustannuksiin ja julkisen liikenteen kysynnän kasvuun tulevina vuosikymmeninä.

Maton julkisen liikenteen kysyntäennusteen jalkojen alta veti Kansainvälinen Energiajärjestö (IEA) vuonna 2010 ilmoittaessaan tavanomaisen öljyntuotannon huipun sivuutetuksi vuonna 2006. Tämän seurauksena maailman öljylähteet tuottavat jo joka vuosi lähes viisi miljoonaa tynnyriä edellisvuotta vähemmän eli parin vuoden välein pitäisi löytyä uutta korvaavaa tuotantoa Saudi-Arabian verran. Ongelmalliseksi asian tekee se, että 97 prosenttia maailman liikennevälineistä kulkee edelleen öljyn voimalla. Joustoa ei juuri ole odotettavissa, sillä öljynkorvikkeiden oletetaan kattavan vain 10 prosenttia öljyntuotannosta 2035 mennessä.

Epäilen, että mainittu julkisen liikenteen kysyntäennuste valmistui vanhentuneena, ja kysyntä on tulevaisuudessa merkittävästi oletettua suurempaa. Länsimetron laitureiden pidentäminen rakennusvaiheessa vastaamaan Helsingin asemia olisi vähintäänkin viisas investointi epävarmaa energiatulevaisuutta ajatellen. Mitä muita suunnitelmia ja investointeja on tehty huomioimatta öljyniukkuuden ja -hinnannousun vaikutusta liikennesektoriin ja yhteiskuntaan laajemmin?”

Advertisement
One Comment
  1. Hyvä! Edelleen kauhulla muistelen, kuinka eräskin virkamies totesi öljyhuippuun varautumisesta: ”Öljyhuippu ei kuulu hallitusohjelmaan.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: