Öljyn Kerrannaisvaikutukset Yhteiskunnassa – osa 1 – Energia

Kun tarkastelee öljyn panosta Suomen kokonaisenergiasta, voi mieleen tulla ensin helpotuksen huokaus. Eihän öljyn osuus primäärienergiasta ole kuin noin neljännes, sehän on, noin ”lukuna” ihan säästettävissä. Ei ihan niin, ja syynä on öljyn kerrannaisvaikutukset, jotka ulottavat luiset sormensa yhteiskunnan joka soluun. Tässä artikkelissa tyydymme tarkastelemaan lähinnä energiantuotantoa ja ruoantuotantoa.

Puupolttoaineet, Suomen pelastus?
Suomessa käytetään lähes yhtä paljon puupolttoaineita primäärienergiana kuin öljyäkin. Suomi onkin tämän vuoksi uusiutuvien mahtimaa, ja jättää esim. Saksan kauas taakse uusiutuvien osuudessa primäärienergiasta (toki tuulivoimassa olemme toistaiseksi säälittävä kädetön ja jalaton kääpiö). Bioenergian osuutta ollaan edelleen voimakkaasti lisäämässä, sillä se ”vipu”, jolla diesel-öljyllä korjataan ja kuljetetaan metsistämme bioenergiaa, on varsin pitkä. Vivulla tarkoitan tässä sitä, että korjatusta bioenergiasta saadaan merkittävästi enemmän energiaa kuin mitä sen korjaamiseen on kulunut metsäkoneilta ja tukkirekoilta polttoaineen muodossa.

Tarkkoja laskelmia en ole löytänyt, mutta käsitykseni mukaan puhutaan joistakin prosenteista, joihin vaikuttaa aika paljon esim. kuljetusetäisyys. Tämä sijoittaa bioenergian tuotannon nettoenergian jonnekin 1:10 ja 1:30 paikkeille, eli yhtä dieselin energiayksikköä kohden saamme 10-30 yksikköä bioenergiaa(jos jollain lukijoista on heittää tarkempia lukuja niin arvostaisin suuresti). Tietysti täytyy ottaa huomioon, että litra dieseliä on käyttöarvoltaan, ainakin nyky-yhteiskunnassa suurempi kuin saman energiamäärän sisältävä klapikasa.

Tämä tuotannon vipu toimii tietysti myös toiseen suuntaan. Jos metsäkoneyrittäjältä tai tukkirekan kuljettajalta jää litra dieseliä syystä tai toisesta saamatta, niin yhteiskunnalta jää tällöin saamatta monikymmenkertainen määrä bioenergiaa. Ainakin niin kauan kun toimiala ja sen logistiikka on nykyisenkaltainen, eli dieselkäyttöinen ja isohkoihin laitoksiin keskittynyt. Puun lisäksi myös kivihiilikuljetukset alkavat tökkiä (diesel-veturit), ja turve jää kertymään suohonsa (pääosin diesel-käyttöinen korjuu ja kuljetus-koneisto). Jotta ei ruveta pilkkua pahoinpitelemään, niin sovitaan että jokainen ”diesel” -sana sisältää myös polttoöljyn, jolla jotkin koneista voivat toimia.

Ajatusketjuna tämä johtaa siihen, että vähänkään pidempiaikainen öljynsaannin kriisi työntää näppinsä kohtalaisen nopeasti myös muuhun energiantuotantoon. Toki, esim. puuta tai hiiltä käyttävillä laitoksilla on usein polttoainetta jonkin verran varastossa, kuten on myös esim. öljyä ja sen jalosteita huoltovarmuuskeskuksella. Toisaalta, kun pääomia nyky-yhteiskunnassa koetetaan saada mahdollisimman tehokkaaseen tuottoon, johtaa se väistämättä varastojen vähenemiseen, sillä niissä pääoma seisoo tekemättä mitään, ja tarjoaa kilpailijalle kohtuuttoman edun (tätä kutsutaan myös JOT-yhteiskunnaksi, jossa tavara saapuu Just On Time sen käyttöpaikalle ja varastot ovat minimissä).

Nurinkurisesti, mitä parempi nettoenergia (EROEI) tai tehokkuus jollain energiantuotantotavalla on, sitä suuremmat vahingot koko järjestelmä kärsii jos se pienikin energiamäärä, esim. öljyn muodossa, jää saamatta. Tehokkuus on hyvästä siis ainoastaan niin kauan kun sen vaatima ”siemen-energia” on saatavilla, sen voi tuottaa monista eri lähteistä tai sitä ei tarvita lainkaan. Luonnollisesti mitä pienempi tuo siemen, sitä helpommin ja/tai kauemmin sitä on saatavilla, jonka takia ajatus on nurinkurinen. Sen siemenen puututtua energiatehokkuus kuitenkin muuttuu sarvipäiseksi Saatanaksi joka repii koko paskan pieneksi silpuksi hetkessä. Tämä mielessä pitäen, oma energiansaanti esim. Suomessa olisi syytä turvata mahdollisimman hyvin ja ennen kaikkea monipuolisesti. Ja ei, markkinoilta ostaminen ei ole turvaamista.

Ruoka, tuo energianmuodoista tärkein
Vielä räikeämpi esimerkki kyseisestä vivusta voidaan vääntää elintarvikkeiden kuljetuksista. Ruokaa, joka on siis ihmisten pääasiallinen energianlähde, valmistajalta markettiin kuljettava rekka pystyy muutamalla (kymmenellä) litralla dieseliä kärräämään merkittävät määrät ihmisravinnoksi sopivia tuotteita näiden ulottuville (tai noh, nykyiset automarketit ovat ulottuvilla vain niin kauan kuin henkilöauto on suosittu ja käytettävissä oleva kulkuväline).

Kun vipu käännetään toiseen suuntaan, ja ruoka jää toimittamatta sen vuoksi että kyseisen rekan polttoaine on jo jonkun toisen tankissa, kestää alle viikko, että kaupan hyllyt ovat käytännössä tyhjät. Menee toinen viikko, ja useimmat ihmiset ovat syöneet omat kaappinsa tyhjiksi, ja kaupasta edellisellä viikolla paniikissa hamstraamansa ruoat myös. Toinen ilkeä vaihtoehto on, että vilja jää pellolle puimurin tankin kumistessa tyhjyyttään ja syyssateiden pilatessa sadon muutamassa viikossa.

Osuva sananlasku kuuluukin, että olemme jatkuvasti seitsemän aterian päässä vallankumouksesta. Seuraavat seitsemän ateriaa kun jäävät kansalaisilta väliin, alkaa tapahtua, mutta ei mitään hyvää.

Kuka saa ja mitä?
Ajatusketjumme johtaa tilanteeseen, jossa tulisi määritellä, ETUKÄTEEN, että mikä öljyn käyttö on olennaista, ja mikä vähemmän. Ja kun se on tehty, voimme tietysti miettiä, että voisiko turhimpia kohteita alkaa karsimaan jo nyt. Ottaen huomioon ihmisten kyvyn nähdä (vain) oma napansa, ja ei juuri muuta, niin niin sanottuja Tärkeimpiä Mahdollisia Kohteita (TMK) tulee kriisin puhjetessa pulpahtelemaan kuin sieniä sateella, enkä olisi yllättynyt vaikka ne ylittäisivät nykyisen kokonaisöljyn käytön eri tahojen varmistellessa että saavat ainakin jotain kakusta, jos ei muuta niin mustan pörssin myyntiä ajatellen.

Mitkä käyttökohteet ovat sitten tärkeämpiä kuin toiset? Kuka sen päättää, ja kenen edut tallotaan siinä vaiheessa kun öljyn saanti rajoittuu seuraavan kerran? Tai päästetäänkö viljelijät ja metsäkoneyrittäjät hiljalleen vararikkoon, kun polttoainekustannukset nousevat liikaa, vaikka Nesteeltä vielä dieseliä saisikin? Tätä on jo ilmassa, sillä monet metsäkoneyrittäjät tekevät pidempiaikaisia sopimuksia, ja porukassa on aina myös niitä joiden sopimuksissa ja hankintahinnoissa ei mainita polttoaineen hinnanmuutoksista mitään (ehdotan että tähän säädetään jonkinlainen laki/asetus turvaamaan yrittäjiä voimakkaita polttoaineen hintaheittelyitä ajatellen).

Toisaalta, kun viljelijä ripustaa hanskat naulaan, ei korvaavaa henkilöä löydy tuosta vaan. Jos et usko, niin kannattaa kuvitella itsensä ryhtymässä viljantuottajaksi tai karjanhoitajaksi, ja miettiä, miten kauan menisi, ja miten paljon palaisi rahaa ja resursseja, ennen kuin toiminta olisi hanskassa ja sen verran tuottavaa, että ne miljoona-lainatkin saisi hoidettua. Osviittaa voi hakea siitä karvaasta totuudesta, että normaalista viljelystä luomuun siirtyvällä menee helposti 5-10 vuotta ennen kuin sadot alkavat muistuttaa kunnollisia, ja nuo 5-10 vuotta pitää elää jotenkin (onneksi kulutkin on luomussa pienemmät, kun ei tarvitse koko ajan tunkea jotain kemikaalia sinne peltoon).

Sarjan seuraavassa jaksossa perehdyn vielä hieman joihinkin talouden kerrannaisvaikutuksiin joita kallistuva ja niukkeneva öljy meille tarjoilee. Luvassa lähiaikoina. 😉