Viikon Video – Ilmastonmuutos ja oma valintamme
Kyseinen video on suositeltava katsottava varsinkin ilmastonmuutos-skeptikoille ja -denialisteille, olettaen että he ovat älyllisesti edes suunilleen rehellisiä. Aika vastaansanomaton logiikka, tai minä en ainakaan heti tuohon keksinyt vasta-argumentteja. Eikä tässä tarvitse edes riidellä siitä onko ilmastonmuutos todellinen saati ihmisten aiheuttama! Laittakaa tämä jakoon.
Ei liity suoraan videon aiheeseen, mutta kerrotaan kuitenkin. Rakennustekniikan Professori Unto Siikanen on laskenut, että Espanja voisi säästää kaikkien ydinvoimalaoidensa verran (20% maan sähköstä) sähköä jos talot rakennettaisiin suomalaisten normien mukaan. Huonon eristyksen espanjassa taloja lämmitetään talvisin ja jäähdytetään kesäisin. Jäähdyttäminen on kertaluokkaa energiasyöpömpi juttu lämpötilayksikköä kohden kuin lämmittäminen. Huonon eristyksen tuomat lämpötila ja kosteusvaihtelut myös altistavat homeelle.
Tiede lehden keskustelupalstalla tästä on sitten mutu-tuntumalla päätelty, että koko euroopassa voitaisiin säästää 40 ydinvoimalan verran sähköä vain ersitystä parantamalla. Taas astuu kuvaan se, että aina kun keksitään tapa säästää merkittävä määrä energiaa puhutaan ensiksi ydinvoimaloiden sulkemisesta säästön mahdollistamissa puitteissa. Mikä ympäristöteko se olisikaan jos hiilivoimaloita ajettaisiin alas vastaava teho.
J.M. Korhonen tai Kaj Luukko voisi varmaan (helposti) lähes lonkalta kertoa kuinka monta junavaunullista hiiltä tosiaan jäisi polttamatta, ja sitä kautta kuinka monta miljoonaa tonnia hiilidioksidia, muista myrkyistä puhumattakaan, jäisi laskematta yhteiseen ilmakehäämme ja ympäristöömme jos säästöt ohjattaisiin hiilivoiman sulkemiseen. Ja vielä jäisi aika paljon sulkematta seuraavallekin suurelle energiansäästö-innovaatiolle! Välillä mulla aina menee vähän toivo ihmisten kykyyn käsitellä asioita minkäänlaisella rationaliteetilla…
Ei sillä, turhan hyvässä eristyksessä taitaa olla omat ongelmansa siinäkin, kuten home…
Kaikenhuippu on kirjoittanut hyviä juttuja, mutta nyt nyrjähti.
Wikiin jopa suomenkieliseen on päässyt Pascalin vaaka.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pascalin_vaaka
Ote tekstistä:
”Pascalin vaaka, Pascalin vedonlyönti eli pelurin todistus on jumalatodistusten piiriin usein luettu näkemys, joka tosiasiassa ei pyri todistamaan, että jumala on olemassa. Sen sijaan se pyrkii osoittamaan, että jumalaan uskominen on peliteoreettisesti kannattavaa. Pascalin vaa’an taustalla on kristinuskon jumalakäsitys. Pelurin todistus sanoo, että vaikka ei tiedettäisi, onko jumala olemassa vai ei, jumalaan kannattaa uskoa, koska näin saavutettava palkinto, iankaikkinen elämä, on äärettömän suuri, ja epäuskosta seuraava rangaistus, iankaikkinen kärsimys, on hirvittävä. Voiton odotusarvo, joka on voiton todennäköisyys kertaa voiton arvo, on näin ollen äärettömän suuri. Ajatuskulun esitti ranskalainen matemaatikko Blaise Pascal 1600-luvulla”
Yo viikon videossa on todistusasetelma vain käännetty valtavasta voitosta valtavaksi tuhoriskiksi. Ja nelikenttään. Todistusta voi käyttää kummin päin hyvänsä.
On kiinnostavaa nähdä, mitä asioita hyvin kirjoittava Kaikenhuippu alkaa todistaa vastaavalla periaatteella.
Näin voisimme vaikkapa tehdä valtaisan kampanjan kaikkien ittikkaeläinten hävittämiseksi. Siellähän piilee valtava potentiaalinen riski, siis itikoiden levittämissä taudeissa. Ei tarvita kuin Greenpecen kaltainen sitä kampanjoimaan.
Mutta tulee pulma, kun oikeastaa kaikesta voi tehdä vastaavan kaavion. Hyvästä ja pahasta.
Ja valinneekohan, pelaakohan Kaikenhuippu uskokonsa kohteeksi Kirtillisen Jumalan vaiko muslimien Allahin vaiko balttilaisen Perkeleen vaiko suomalaisen Ukko ylijumalan.
Kiitos Vesa tuosta. Tunnustan tietämättömyyteni että en ole kyseisestä Pascalin vaa’asta kuullutkaan.
Yritän olla todistelematta mitään, ja koetan olla valmis muuttamaan mielipiteeni todisteiden niin vaatiessa, ja kuten kommentissani sanoinkin, niin minä en löytänyt videon nähtyäni vasta-argumentteja, mutta hyvä että joku löysi, ja kertoi muillekin 🙂 Minä olen ollut huolissani ihmisten aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta ihan muista perusteluista kuin kyseisen videon todistelun vuoksi, sillä minulle on riittänyt riittävä tieteellinen näyttö ja tutkijoiden riittävä yksimielisyys asiasta.
Viikon videoissa olen linkitellyt kaikenmoisiin ja kaikenlaisiin pätkiin, ja minkään niistä ei ole tarkoitus esittää omaa mielipidettäni mitenkään kokonaisena, ihan jo siitäkin syystä että en ole niitä itse tehnyt. Niiden tarkoitus on lähinnä tuoda jokin idea tai asia esille lyhyessä ja helposti katsottavassa muodossa.
Kiva kuulla että kirjoitan mielestäsi asioita hyvin. Ja lue toki jatkossakin ja huomauta jos alan mielestäsi puhumaan perusteettomia tai asiattomia. Se on paljon hyödyllisempää kuin sanomatta jättäminen. Nyt pitää mennä laittamaan lapset nukkumaan…
siis pascal oli ensimmäisiä todennäköisyyslaskennan kehittäjiä. ja tämä argumentti on esimerkki odotusarvon käsitteestä. ei ole mitään merkitystä puhutaanko tuhosta tai ikuisesta elämästä tai kristinuskosta tai muista uskonnoista. en tiedä missä määrin pascal otti tuon oikeasti vakavasti, tosin tiedetään että hän oli uskonnollinen.
joka tapauksessa argumentissa on vain kyse siitä mitä tarkoitetaan odotusarvolla ja miten se lasketaan.