Skip to content

Kirja-esittely – Maailmanloppu on Peruttu – Stefan Fölster

helmikuu 22, 2011

Minulle jäi kyseisestä kirjasta erittäin risti-riitaiset tunnelmat. Toisaalta se oli hyvinkin toivoa herättävä, ja välillä tuli ihan positiivinen mieli, että tosiaan, kyllähän tästä jotenkin selvitään. Sitten heti seuraavassa kappaleessa kirjoittaja töksäyttää jotain niin ajattelematonta ja putkinäköistä, että se vetää maton alta koko lämpimältä, pörröiseltä fiilikseltä ja jättää fiiliksen käyttää kirjaa sytykkeenä.

Kunnes taas kohta tämä ruotsalainen kirjailija pyrkii kieputtamaan minut hyvänolon ja toivon pinkkiin pyörteeseen. Ruotsalaisilla on se taito ehkä jotenkin myötäsyntyisesti? Välillä hän jopa tekstissä suoraan myöntää ratkaisunsa mitättömyyden tai epätodennäköisyyden, mutta ei anna sen haitata menoa. Minä tyydyin vuoroin nauramaan, vuoroin kiroilemaan ääneen ja pyörittelemään silmiäni.

Kirjan taustalla oleva ajatus
Kirjan lähtökohtana tai tausta-ajatuksena toimii se, että ihmiset jaetaan kolmeen ryhmään; Insinööreihin, Aktivisteihin ja Skeptikoihin. Näiden kautta ja näitä esimerkkinä käyttäen sitten ruoditaan erilaisia ympäristöprojekteja, suuria möhläyksiä ja potentiaalisia hopealuoteja. Kirja on varmaan keskimäärin miellyttävää lukemista insinööreille, sillä heidät kuvataan, toki välillä ihan syystä, ainoana kolmesta ihmisjoukosta, jotka pystyvät ongelmille tekemään jotain. Aktivistit ryntäävät tekemään usein vääriä, jopa haitallisia tekoja, skeptikot eivät tee juuri mitään, paitsi ovat muiden haittana. Ja vaarallisimpana kaikista kuvataan aktivistien ja skeptikoiden epäpyhä liitto, joka saakin aikaan oikein erikoisrumaa jälkeä. Tämä asettelu onkin kirjan hedelmällisintä antia, varsinkin kun tunnistaa itsessään joitain piirteitä esim. aktivistista, jolloin voi kenties jopa oppia jotain itsestään ja omasta toiminnastaan.

Suurin ongelma oli kuitenkin kirjoittajan näkemyksen yksipuolisuus, tilastojen valikointi, ja, noh, pakko kai sen on sanoa; fossiilisten polttonesteiden hupenemisesta johtuvien ongelmien täydellinen poisjättö skenaarioista. Kirja oli kuitenkin lukemisen arvoinen, ja (halvan) hintansa väärti katsaus ennen kaikkea ihmisten tapoihin kohdata ja ratkaista ongelmia välillä surkuhupaisan tehottomasti.

Mehevimmät lainaukset
Nihilistisenä inhorealistina otan vapauden lainata ja kommentoida alle muutaman räikeimmän epäkohdan, jotka pistivät omaan silmääni:

Sivu 176
Kuten jo aikaisemmin todettiin, merkittävämpi ongelma on se, että öljynkulutuksen väheneminen rikkaissa maissa johtaa siihen, että öljyntuottajamaat pumppaavat öljyä vain lisää ja maat joissa ei ole valtion ohjausmenetelmiä päästöjen vähentämiseksi kuluttavat öljyä yhä enemmän – ja samalla hiilidioksidipäästöt lisääntyvät.”

  • Kirjoittaja lähtee oletuksesta että öljyntuottajat pystyvät pumppaamaan öljyä nykyistä enemmän. Tämä on voinut olla tilanne joskus, mutta tällä hetkellä merkit viittaavat siihen, että merkittävää lisäystä tuotantoon ei ole saatavissa varsinkaan vähänkään pidemmällä aikavälillä. Kulutuksen väheneminen länsimaissa vähentää näiden maiden riippuvuutta öljyntuottajista ja heidän tuotteistaan. Vähentynyt kulutus myös laskee hintapaineita, jolloin köyhemmillä mailla on mahdollista ylipäätään kuluttaa edullisempaa öljyä, joka voi olla ainoa tekijä mikä pitää kyseisen maan toimintakykyisenä. En siis näe länsivaltojen öljyriippuvuuden vähentämistä yhtä huonona asiana kuin Stefan.

Sivu 196
Jos oletamme kehityksen jatkuvan samaan tapaan kuin viimeisen sadan vuoden aikana, maapallon maiden elintaso tulee yli kaksinkertaistumaan.”

  • Huima oletus, jonka varaan en rahojani, tai varsinkaan lastenlasteni elämää laittaisi. Kirjailijalta on jäänyt huomaamatta, että teollisen yhteiskunnan vauraus perustuu hyvin pitkälle siihen syötettyyn, systeemin ulkopuoliseen fossiiliseen energiaan sekä monien ekosysteemien raiskaukseen ja uusiutumattomien luonnonvarojen mahdollisimman nopeaan jätteeksi muuttamiseen. Meillä ei ole enää tarpeeksi raiskattavaa ja hyväksikäytettävää, jotta sadan vuoden aikana tapahtunut elintason kasvun jatkuminen toiset sata vuotta olisi mielestäni mahdollista.

Sivu 200 – Ruotsi tulevaisuudessa
Muualta Euroopasta matkustaa yhä enemmän hiihtoturisteja Pohjoismaihin” ja ”Lämmitykseen kuluu vähemmän energiaa ja turismi kasvaa

  • Epäilemättä nämä hiihtoturistit matkustavat Euroopasta Pohjoismaihin aurinkopaneeli-lentokoneilla? Tai rullasuksilla? Ruotsiin sentäs tulee Euroopasta jonkinlainen junayhteys, mutta voi olla että se ei riitä kasvattamaan turismia, varsinkin jos ihmisillä on tekemistä ihan jokapäiväisen elämässä selviämisen kanssa. Ilmastopakolaisten määrä toisaalta tulee kasvamaan, mutta en ole varma hakiko Stefan tässä ihan sitä. Lämmitykseen tulee kulumaan jatkossa vähemmän energiaa, mutta ilmastoinnin tarve tulee todennäköisesti kasvamaan, samaten kuin sateiden oikukkuudesta johtuva viljelyiden keinokastelun tarve. En ole ollenkaan niin vakuuttunut siitä, että jäämme kovinkaan merkittäväksi nettosaajaksi ilmaston lämmitessä edes Pohjoismaissa.

Sivu 203
Tässä kirjassa esille tuodut näkemykset ovat monella tavoin pessimistisiä

  • Minusta ne ovat erittäin optimistisia, sillä ne olettavat että saamme luotua portin johonkin toiseen ulottuvuuteen jonka voimme tyhjentää resursseista ja fossiilisista polttoaineista, täten turvaten talouden globaalin kasvun seuraavaksi sadaksi vuodeksi. Mutta syy on ehkä minun, sillä kunnon pessimisti pitää itseään optimistina, tai vähintään realistina.

Sivu 219
”Uskottavin skenaario on se, että globaali energian kysyntä on vuonna 2030 – runsaan kahdenkymmenen vuoden päästä – yli 50 % suurempi kuin nyt. Suurin osa tästä kasvusta johtuu lisääntyneestä fossiilisten polttoaineiden käytöstä.”

  • Kirjoittaja viittaa johonkin jo pari vuotta rauhassa ikääntyneeseen IEA:n energia-raporttiin, jotka ennustavat optimistisia lukemia esim. uusien öljykenttien löydöille. Se ei ole kirjailijan vika, ja pahinta näissä raporteissa onkin se, että ihmiset ja poliitikot tekevät pitkän ajan päätöksiä näiden perusteella. Energian kysyntää saattaa siis hyvinkin olla 2030 enemmän kuin nyt, mutta kun tilanne on jo nyt sellainen, että energian liian pieni tarjonta nostaa hintoja joka tappaa kysyntää. Kysyntää on, mutta sitä ei kyetä täyttämään.

**************************

Kirjan tiedot:
Maailmanloppu on peruttu – ilmastonmuutokseen voi sopeutua
Kirjoittaja: Stefan Fölster
Julkaistu:
2009
Sivumäärä:
240
ISBN13:9789517965989
Huom! Itse tilasin kirjan hintaan n 6,5e sis. postituksen, mutta nyt hinta näyttää olevan 22,3 euroa. ALE on siis ohi. 😦

Advertisements

From → Esittelyt

6 kommenttia
  1. Janne permalink

    Hei,

    ja ensiksi kiitokset isännälle mainiosta blogista!

    Fölsterin näkemyksiä ja väitteitä arvioitaessa on hyvä pitää mielessä se, että hän on ruotsalaisen työnantajien ja elinkeinoelämän kattojärjestön Svenskt Näringslivin pääekonomi.

    Kaikenhuipun kritiikki energiatulevaisuuden ongelmien sivuuttamisesta pätee hyvin niin tähän kuin valitettavan moneen muuhunkin tulevaisuudennäkymiä kartoittavaan teokseen.

    Mielestäni teoksella on kuitenkin yksi tärkeä ansio eli nostaa esille kritiikkiä erilaisten sopeutumista edesauttavien rakenteiden ja kehityskulkujen vähälle huomiolle jättämisestä suuressa osassa ilmastonmuutosta käsittelevässä keskustelussa.

  2. Kiitos Janne kannustuksesta ja kommentista.

    Olen huomannut saman ilmiön viime aikoina lukiessani ”tulevaisuutta” kartoittavia teoksia. Jos kirja ei ole suoranaisesti Peak Oilista ja sen vaikutuksista, ei fossiilista energiatilannetta usein oteta siinä mitenkään huomioon. Tällöin on helppo, tai ainakin huomattavasti helpompi, luoda futuristinen utopia jossa kaikilla on hyvinvointia ja jaettavaa riittää. Tälläisten kirjojen anti jääkin ”peak oilistille” yleensä hieman laihaksi.

    Enenevässä määrin tosin olen huomannut öljyhuippu-mainintoja eri kirjoissa, joten siinä mielessä oikeaan suuntaan ollaan menossa.

  3. Hyvä arvostelu, kiitos. Kirjan parasta antia oli ehdottomasti tuo erottelu aktivisteihin, skeptikoihin ja insinööreihin, sekä noiden rakenteiden pohdinta.

    Tämän kirjan rinnalla kannattaisi ehkä lukea se Hartwell Paper.

    http://www2.lse.ac.uk/researchAndExpertise/units/mackinder/theHartwellPaper/Home.aspx

    Tiedän ko. paprun saaneen osakseen paljon kritiikkiä (ja vielä enemmän vaikenemista), mutta näin aloittelevana systeemitieteilijänä näkisin, että paprun pääpointti pitää paikkansa: ilmastonmuutos ei ole ”ongelma” jonka kykenisimme ”ratkaisemaan” jollain sellaisella hirvityksellä kuin ”ilmastopolitiikka.” Ilmastonmuutos on enemmänkin krooninen tila, jonka vakavuuteen voimme jonkin verran vaikuttaa, mutta johon täytyy etupäässä sopeutua.

    Sama tilanne taitaa olla öljyhuipun kanssa.

  4. J.M.K.

    Hartwell paper taitaa olla Kindleen jo ladattu, joten kyllä se sieltä lukuun ehtii kun saan nykyisen kirjan päätökseen.

    John Michael Greer on kirjoissaan ja blogissaan myös todennut, että Peak Oil ei ole ongelma, koska ongelmat ovat luonteeltaan sellaisia, että niihin on ratkaisu. Peak Oilia ei siis (todennäköisesti) pysty ratkaisemaan, siihen on pakko sopeutua. Hän käytti siitä sanaa predicament, jonka suomennoksista ei oikein hyvää löytynyt (Pulma, paha paikka, hätä). Meillä ei kenties suomeksi ole sellaista sanaa, joka kuvaa ongelmaa johon ei ole ratkaisua? Hyvä me 🙂

    Ilmastonmuutoksen kohdalla tiedeväki puhuu myös yleensä termillä Mitigate, joka on lieventämistä. Ilmastonmuutos on jo käynnissä, joten sitä on aika lailla mahdotonta enää estää. Lisäksi ilmasto muuttuu ihan ilman meitäkin, joten jotkut (insinöörit) puhuvat myös climate engineeringistä.

  5. Antero permalink

    Kun nyt mainitsit tuon systeemitieteen, niin on pakko todeta, että ilmastonmuutosta koskevan keskustelun suurin ongelma on juuri systeemisen näkökulman puuttuminen. Fossiilipolttoaineet ova mahdollistaneet massiivisen overshootin, jonka yhtenä, eikä suinkaan ainoana, oireena on globaali ilmaston lampeneminen. Osoittaa täydellistä systeemisen ajattelun puutetta käsitellä ilmastonmuutosta tai peak oilia poistettavissa olevina ongelmina. Tämän ajattelutavan ”hedelmänä” on esimerkiksi biolpolttoaineiden tuottaminen maailmassa, jossa ihminen käyttää jo nyt puolet biomassasta ja jossa satoja lajeja kuolee joka päivä sukupuuttoon ihmisen toiminnan seurauksena..

    Eksponentiaalinen kasvu rajallisessa maailmassa ei olekaan, yllätys, ylltätys mahdollista, aivan kuten Limits to Growthin kirjoittajat ennustivat jo 1970-luvulla.

    • Systeemistä ajattelua ei tosiaankaan viedä kovinkaan usein kovin pitkälle. Suuri ongelma tuntuu olevan, että iso osa ilmastonmuutosta vastustavista skenaarioista olettaa kehittyvien maiden joko tottelevan länsimaiden käskyjä, tai tyytyvän nykytilaansa. Siksi pidän esimerkiksi noita IEA:n ennusteita energiankulutuksen lisääntymisestä oikeansuuntaisina, vaikka ehkä ylimitoitettuina: kehittyvät maat tulevat rakentamaan ihan mitä tahansa, polkumyllyistä lähtien, saadakseen energiaa.

      Mutta toisaalta: monimutkaisten järjestelmien luonteeseen kuuluu, että niiden adaptaatio ei tapahdu keskitettyjen päätösten kautta. Sellainen ei yksinkertaisesti onnistu. Jätän todistelun nyt pois 😀 mutta kiinnostuneet löytävät sen esim. Bar-Yamin kirjasta Dynamics of Complex Systems.

      Tästä syystä en tiedä, olisiko kaikenkattavan systeemisen näkökulman tuominen välttämättä edes mahdollista. Oli miten oli, todennäköisesti joka tapauksessa hedelmällisempää on paikallisten ratkaisujen kehittäminen paikallisiin ongelmiin, kuten vaikka se, mistä Suomessa hankimme energiaa, tai kuinka asunnon energiatehokkuutta kannattaisi parantaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: