Skip to content

IEA:n energia-raportti ja Hesarin uutinen asiasta

marraskuu 12, 2010

Suomen valta-media, tai siis ainakin Hesari, uutisoi keskiviikon Talous-osiossaan IEA:n energia-raportista. En löytänyt jutusta ainakaan perjantai-aamuna Hesarin nettisivuilta mitään uutista, joskin digilehdessä se tietenkin oli. Juttu oli otsikolla ”Maakaasun kulta-aika on ovella” ja siihen liittyi ala-juttu ”Kiina johtaa energian kysynnän kasvua”. Noh, nämähän eivät ole niin tärkeitä juttuja, että niitä kannattaisi kaikkien silmille altistaa…

Maakaasun kulta-aika on sinällään mielenkiintoinen juttu, mutta ala-jutussa oli eräs huomionarvoinen lause, jonka merkitystä monet päättäjistämme, saati meistä tavallisista kaduntallaajista, ei ole lähimainkaan käsittänyt. Lause kuului näin:

”Halvan öljyn aika on ohi”

Hierottuani hetken silmiäni ja katsottuan uudestaan huomasin, että kyllä siinä ihan oikeasti noin luki. Samaiseen lauseeseen tiivistyy koko Peak Oilin, eli öljyn tuotantohuipun, johtoajatus. Ei siis siihen, että huudetaan: ”Apua! öljy loppuu huomenna  kuin seinään!” Vaan siihen, että öljyn hinta ei tule palaamaan siihen, mitä maailmalla on pidetty monet vuosikymmenet ”normaalina”. Tämä normaali hinta on noin 30 dollaria barrelilta. Nyt hinta on yli 85 dollaria, ja IEA:n ennustusten mukaan hinta tulee jatkossa nousemaan.

Maltillista hinnannousua
Ottaen huomioon muutamia hyvin tunnettuja seikkoja, hinnannousun kasvuennuste oli mielestäni melko maltillinen kokonaisuudessaan. Nämä seikat ovat varmasti olleet IEA:n tiedossa, joten niille ja niiden yhteisvaikutuksille on, näin maalaisjärjellä ajatellen, laitettu aika vähän painoa. Nämä seikat ovat:

  • (polttomoottori)Henkilöautojen määrän kasvu (kiinalaisten vaurastuessa)
  • Öljyn kysynnän jatkuva kasvu, erityisesti voimakkaasti kasvavissa talouksissa (Kiina, Intia)
  • Öljyn EROEI:n1) jatkuva heikkeneminen ja tuotannon kallistuvat kustannukset
  • Vanhojen isojen öljykenttien ja tuottajien tuotannon vääjäämätön lasku lähivuosina
  • Uusien merkittävien kenttälöydösten vähyys

Toisaalta, äkkiseltään voi keksiä moniakin syitä miksi IEA ei haluaisi heiluttaa venettä enempää kuin on pakko.

Tuotanto kasvaa, ja kasvaa ja kasvaa…
Raportin mukaan 25 vuoden päästä tuotanto olisi 99 miljoonaa barrelia päivässä. Arvio tuntuu äkkiseltään optimistiselta, sillä tuotanto on viimeiset 6 vuotta junnannut 85 miljoonan barrelin päivävauhdissa. Siis siitäkin huolimatta että öljystä maksettiin 140 dollaria barrelilta vuonna 2008. Tämä oli juuri ennen kuin talous ”yllättäen” romahti. Öljyn hinta olikin yksi romahduksen alun pääarkkitehdeista, vastuuton raha-politiikka taas aiheutti laman syvyyden, kun johdannais-korttitalot luhistuivat.

Öljyn hinnassa oli siis normaaliin 30 dollarin hintaan verrattuna noin 350% lisähintaa, joka johtui pitkälti siitä että kysyntää oli enemmän kuin tarjontaa. Olisi voinut kuvitella että jos esim. Saudeilla oli varaa nostaa tuotantoaan, niin he olisivat niin tehneet jo ihan rahallisistakin syistä.

Mikäli he jättivät tuotannon lisäämisen tekemättä jostain muista syistä, niin se on lienee vielä huolestuttavampaa. Siis ihan vain huvikseen tai kokeillakseen syöksivät maailman vuosikymmenien pahimpaan lamaan?

IEA:n raportin objektiivisuus
Ottaen huomioon, että IEA:n rahoitus ja äänestysvalta ovat suurelta osin USA:n ja Japanin käsissä, niin voidaan turvallisesti olettaa, että heillä saattaa olla jonkinlainen sana sanottavana siihen mitä julkaistaan. Lisäksi sen jäsenet ovat lähes yksi yhteen OECD:n jäsenmaat. (lähde: TOD)

Joten, vaikka raportissa varoitellaankin hinnoista ja ympäristövaikutuksista, niin näiden varoitusten lievyys sekä öljyn hintakehityksen optimistinen maltillisuus haiskahtaa enemmän yritykseltä pelastaa hitunen IEA:n uskottavuutta, mutta sanomatta silti liikaa.

Joskin, voihan sitä aina toivoa että valtaapitävät kertovat vain ja ainoastaan näkemänsä totuuden, mitään lisäämättä ja mitään poistamatta.

Oli niin tai näin, kannattaa tulevien eduskuntavaalien alla kysellä, että miten sinun ehdokkaasi on valmistamassa yhteiskuntaamme kalliin öljyn maailmaan, ja mitä hän ylipäätään tietää mahdollisista uhkakuvista tähän liittyen. Yhteiskunnalla menee vähintään 20 vuotta täysipäiväistä sopeuttamista öljyhuipun jälkeiseen maailmaan siirtymiseen, jotta ongelmat saadaan minimoitua (lähde: Hirch Report summary)

Emmekä ole vielä aloittaneet edes aloittamisen suunnittelua!

****

1) EROEI tarkoittaa Energy Returned on Energy Invested, eli sitä suhdetta, kuinka paljon energiaa kuluu esimerkiksi öljyn pumppaukseen verrattuna siitä saatavaan energiamäärään. EROEI:sta tulee blogiini lähipäivinä selventävä artikkeli.

Advertisements
Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: