Siirry sisältöön

Solixi – aurinkoenergiaa oikein tehtynä

23 maaliskuun, 2015

Olen ollut Solixi-projektissa mukana sekä muutama vuosi sitten alkuvaiheiden tuotekehittelyssä että nyt 2015 alusta konsulttina esimerkiksi viestintään liittyvissä asioissa. Solixi syntyi ideasta, jolla katolle sijoitettavalla telineellä aurinkokeräin saatiin sijoitettua aina optimaaliseen kulmaan ja paikkaan. Se on sittemmin kehittynyt valtavasti, ja patenttihakemukset ovat sisässä (joku jo myönnettykin).

Lyhyesti, Solixi on mielestäni aurinkoenergiaa siten miten se kuuluu tehdä. Loppuun asti mietittyä, optimoitua, jokaiselle katolle sopivaa, pohjoisemmassakin mahdollisimman toimivaa. Se varastoi energiaa ja optimoi kustannuksia ja toimii lähes minkä tahansa muun järjestelmän osana. Se on tehty standardiosista eikä se vaadi harvinaisia mineraaleja.

Karkeasti Solixi voidaan jakaa kolmeen kokonaisuuteen.

Ensimmäinen on keräimen (joka voi olla periaatteessa mikä tahansa kahdelta puolelta energiaa keräävä keräin – yksi vaihtoehto on niputtaa kaksi tyhjiöputkikeräintä päällekkäin ja hieman limittäin) ympärille rakennettava ”mikro-CSP”-voimala – Solixi Concentrator – ja teline jolla aurinkokeräimen voi asentaa joka katolla aina parhaaseen paikkaan ja kulmaan. Itse teline on siis muokattava kehikko, jolla katon lappeen suunnasta tai kulmasta riippumatta katolle voidaan asentaa aurinkokeräin haluttuun suuntaan. Se myös nostetaan katon yläpuolelle, jossa varjostusta on vähemmän.

Tämän lisäksi keräimen taakse sijoitetaan muutamia peilejä (määrä ja koko riippuvat halutusta mallista/tehosta). Peilit ovat metallilevyä, ja niissä on aktuaattorit eli moottorit, jotka suuntaavat peilejä auringon sijainnin mukaan. Vuorokauden ja vuodenajasta huolimatta ne heijastavat aina auringon säteet myös keräimen takapuolelle. Näillä kahdella toimenpiteellä, telineellä ja aurinkoa seuraavilla peileillä, yhden aurinkokeräimen tuottama energia voidaan moninkertaistaa, jopa kymmenkertaistaa, kustannustehokkaasti. Keskittävät peilit tuottavat lämpöä paremmin myös pilvisellä säällä koska ne moninkertaistavat lämpösäteilyn, ja sama koskee pimeämpiä vuodenaikoja. Itse asiassa Solixi tähtää maksimaaliseen energiantuotantoon nimenomaan syksystä kevääseen, sillä kesällä energiaa tulee helposti jopa yli tarpeen – jolloin peilit voidaan säätää heijastamaan auringon säteet takaisin avaruuteen. Ohjelmoitava softa – Solixi Controller – yhdessä aktuaattoreiden kanssa osaa monenlaisia temppuja aina peilien sulatuksesta (huurre) ja lumen kippaamisesta myrskyasentoon asettumiseen ja auringon säteiden heijastamiseen takaisin avaruuteen (mikä puolestaan auttaa kiinteistöä pysymään viileänä helteellä).

Toinen osa, varsinkin yhdistettynä ensimmäiseen, on kenties vielä mielenkiintoisempi. Se on käytännössä suureksi mitoitettu moniosainen ja ohjelmoitava lämminvesivaraaja, Solixi Boiler. Sen kapasiteetti on mitoitettu siten, että aurinkoenergiaa saadaan talteen useampien pilvipäivien varalle. Säiliöitä on useampia, ja niiden välissä voi olla lämpöpumppu tehostamassa lämpimän ja kylmän eroa. Niinpä esimerkiksi kesäaikaan alimmassa säiliössä on kylmää vettä jota käytetään kiinteistön viilentämiseen. Tästä viilennyksestä otetaan lämpöenergia talteen ja siirretään ylempään säiliöön, josta saadaan lämpöä esimerkiksi asukkaiden käyttöveteen kuten suihkuihin. Tarvittaessa kesäkuumalla kuumaa vettä voidaan laskea jopa viemäriin, eli Solixi Boiler toimii tarvittaessa kiinteistön jäähdyttimenä.

Talvella puolestaan kerätään maksimimäärä lämpöä aurinkokeräimistä. Ihmisten käyttövedestä otetaan lämmönvaihtimilla energia talteen sen matkatessa viemäriin, samaten kuin ilmanvaihdossa. Kiinteistöstä lasketaan ulos käytännössä vain kylmää vettä ja ilmaa, kaikki energia pyritään kierrättämään yhä uudestaan ja uudestaan. Jos ja kun tämä ei aina riitä, Solixin ohjelmoitava softa Solixi Controller tarkastelee sääennustuksia ja esimerkiksi sähkön tai kaukolämmön hintanäkymiä (nettiyhteyden kautta). Se pyrkii lataamaan isoihin säiliöihin lämmintä silloin kun energiaa on halvalla saatavissa, ja purkamaan niitä käytön mukaan silloin kun energia on kallista. Se siis tasoittaa energian kysyntää ja ohjaa sitä tarjonnan ja hinnan mukaan. Tämä sopii erinomaisesti esimerkiksi tuulivoiman säätämiseen; kun tuulisella säällä sähkön hinta laskee, Solixi Boiler lataa lämpöä, ja kun tuuli tyntyy ja aurinko mene pilveen, käytetään boileriin varastoitua energiaa. Se sopii siis hyvin millaiseen energian tuotannon rakenteeseen hyvänsä, sillä perusvoimaakin tuottavat laitokset – kuten ydinvoimalat – hyötyvät energian tasaisesta kysynnästä.

Kolmas kokonaisuus on oikeastaan se kaikki muu. Solixi Boiler voidaan toimittaa standardikonteissa, ja sen voi sijoittaa kiinteistön ulkopuolelle, maan alle tai päälle, halutun kokoisena (omakotitalosta isoon kerrostaloon) ja halutulla määrällä säiliöitä. Se ei vie siis tilaa sisätiloissa. Solixin saa liitettyä mihin tahansa veden lämmittämiseen perustuvaan olemassa olevaan järjestelmään. Se toimii kaukolämmön, sähkövastusten, maalämpöpumpun, tai oman polttolaitoksen tukena ja optimoi energian hintoja ja kulutusta aina sen mukaan mikä on kulloinkin halvinta. Controller sisältää eri toiminta-asetukset eri kuukausille, perustuen kulutusennusteisiin ja esimerkiksi aurinkoenergian saatavuuteen. Solixi soveltuu myös kiinteistön jäähdyttämiseen, ja se kerää ja kierrättää käytetyn energian käyttövedestä ja ilmastoinnista yhä uudestaan.

Solixiin voi liittää vaikkapa pelletti-voimalaitoksen säiliöineen, jolloin mitään ulkoista energianlähdettä ei tarvita – ajoittaisia pellettitoimituksia lukuun ottamatta. Solixin aurinkoa seuraavien peilien tilalle voi sijoittaa – ja jopa vaihtaa vuodenajan mukaan – aurinkosähköpaneelit, jolloin se tuottaa itse tarvitsemansa sähkön (tarvittaessa myös akkuihin) tai paljon enemmänkin. Osat ovat standardeja pultteja, lukkomuttereita, läpivirtauspumppuja, lämmönvaihtimia, palkkeja ja -peilejä. Ei harvinaisia maametalleja tai muita ihmeellisyyksiä, vaan ainoastaan fiksua ohjelmointia yhdistettynä perinteiseen rakentamis- ja LVI-osaamiseen. Tulee mieleen, että Solixi on aurinkoenergiaa sen jälkeen kun sitä on huolella ja ajan kanssa miettinyt ja optimoinut periksi antamaton suomalainen insinööri – tai tässä tapauksessa tarkemmin keksijä.

Lyhyesti, mielestäni Solixi on aurinkoenergiaa oikein tehtynä. Tulen palaamaan aiheeseen vielä.

Alla vielä Solixista 2015 maaliskuun puolessa välissä julkaistut videot jotka ehtivät muutamassa päivässä keräämään kymmeniä tuhansia katselukertoja ympäri maailmaa – ilman yhtään bikinityttöä tai söpöä kissaa vieläpä.

Solixi concentrator:

Solisi energy storage:

Solixi controller & muut:

Advertisement
3 kommenttia
  1. Markku Järvinen permalink

    Kerro hyvä mies hieman hinta-arvioita eri teholuokissa!

    • Ensimmäistä laajempaa (kerrostalo) protokohdetta paraikaa lasketaan ja suunnitellaan, joten sen perusteella on hyvä kertoa tarkempia lukujakin. Täytyy tsekata jossain vaiheessa minkälaisia arvioita siellä on, mutta Solixi vaikuttaa ainakin excelissä – pessimistisilläkin oletuksilla – todella kannattavalta. Kärsivällisyyttä siis.

  2. kerberos616 permalink

    Reblogged this on Kerberos616.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: