Skip to content

Saksan Energiewenden energiatrilemma

syyskuu 16, 2014

Olin taannoin eräässä tilaisuudessa kuuntelemassa WEC:n (World Energy Council) tohtori Leonhard Birnbaumin esityksen ja jälkikeskustelun Saksan energiakäänteestä.

Tohtori Birnbaum toi esille ”energiatrilemman”, jonka kanssa Saksalaiset ja energiakäänne nyt painivat.

Energiatrilemman osat ovat:

  1. Energiaturvallisuus (energy security)
  2. Energia-tasa-arvo (energy equity)
  3. Ympäristön kestävyys (environmental sustainability)

Energiewenden elementit puolestaan ovat:

  1. Vähähiilinen yhteiskunta 2050 mennessä (80 – 95 % päästövähennykset 1990 vuoteen verrattuna)
  2. Talous joka pyörii uusiutuvilla (80 % uusiutuvia 2050 mennessä, fossiilista vain varavoimana)
  3. Nopeutettu ydinvoiman sulkemisaikataulu (2020 luvun alkupuolelle mennessä)
  4. Kysynnän tasaamista ja energiatehokkuuden lisäämistä

Projektin oletuksena on se, että kehittynyt teollinen yhteiskunta voi tuottaa energiansa kilpailukykyisesti lähes pelkästään uusiutuvilla energianlähteillä. Tämän todistamiseksi Saksalaiset ovat panneet paljon peliin.

Miten Saksalaisilla sitten menee? Se riippuu, kuten tohtori Birnbaum sanoi, näkökulmasta. Uusiutuvien lisäämisen näkökulmasta Energiewende on ollut suuri menestys. Harjoitettu tukipolitiikka on tehnyt sen mitä sen pitikin tehdä, ja kenties jopa enemmän. Joidenkin mielestä se on tehnyt jopa liikaa. Myös ydinvoiman sulkemisaikataulussa on toistaiseksi pysytty hyvin.

Mutta energiatrilemman osalta yhtälö vaikuttaa hankalalta: Päästöt eivät ole viime vuosina juuri pudonneet. Ruskohiilen louhinta on ehkä energiaturvallisuuden kannalta ihan hyvä juttu, mutta ei ympäristön kestävyyden – ei paikallisesti eikä ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta. Energia-tasa-arvossa on otettu myös tietyllä tavalla takapakkia: muita tasa-arvoisemmiksi ovat osoittautuneet muutama tuhat isompaa yritystä (jotka eivät maksa tariffien vaatimia lisämaksuja sähköstään koska kilpailukyky ja riittävän tehokas lobbauskoneisto) sekä se osa keskiluokkaa, jolla on ollut mahdollisuus ja varaa investoida aurinkopaneeleihin ja päästä siten osalliseksi niille maksettavista tariffeista. Loput, eritoten vähävaraiset kansalaiset, ovat olleet vähemmän tasa-arvoisia, ja heidän käytettävissä olevista tuloistaan yhä kasvava osuus kuluu sähkölaskuun ja sen sisältämiin lisämaksuihin. Yhä kallistuvilla perustarpeilla (energia, ruoka, polttoaineet, asuminen) ei ole paljoakaan tekemistä tasa-arvon kanssa, sillä ne osuvat eritoten vähävaraisiin.

Miten jatketaan? Professori Birnbaumin mukaan Saksan täytyy ylirakentaa energiantuotantokapasiteettinsa noin 3 – 4 -kertaiseksi verrattuna huipputuotantoon. Tämä tulee maksamaan huimia summia sekä investointeina, että uusiutuvien jatkuvina tukina. Vuonna 2013 Saksalaisten tariffit jo rakennetulle kapasiteetille maksoivat yli 20 miljardia euroa ja tänä vuonna kakku on tiettävästi noin 24 miljardia (Suomen väkilukuun suhteutettuna noin 1,6 miljardia euroa vuodessa). Lisää pitäisi rakentaa vaikka kuinka paljon, jos tavoitteisiin aiotaan päästä. Samalla pitäisi ratkaista mitä tehdään moninkertaisesta kapasiteetista aikanaan vastaan tulevalle ylituotannolle, ja miten sähköverkko saadaan pysymään kasassa. Tennet, yksi Saksan neljästä sähköverkon operaattorista, joutui vuonna 2003 puuttumaan sähköverkon vakauteen kahdesti. Vuonna 2012 se joutui puuttumaan siihen 1213 kertaa. Siis useita kertoja päivässä.

Vuonna 2013 Saksan kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat, kun niiden pitäisi pienentyä. Mieluummin niiden pitäisi pienentyä useita prosentteja vuodessa. Tilanne alkaa olla tohtorin mielestä myös siinä mielessä ongelmallinen, että koska merkittävien tariffien saajia on jo niin paljon, tariffien alas ajaminen alkaa olla poliittisesti todella hankalaa. Saksan energiakäännettä on sanottu energian demokratisoimiseksi, jossa kuluttajista tulee myös tuottajia. Onko tämä sitten se vähemmän idyllinen totuus energiademokratian takana? Kansan kielellä: Luodaan tilanne jossa saadaan riittävän iso (ja aktiivisesti äänestävä) väestönosa kuppaamaan muuta väestöä, jotta kuppauksen lopettamisesta tehdään poliittisesti mahdotonta?

Tohtori esitti myös mielenkiintoisen havainnon uusiutuvien tuista. Sellaisessa järjestelmässä, jossa uusiutuvia tuetaan ja siten rakennetaan voimakkaasti, ei muu energiantuotanto enää ole kilpailukykyistä (pois lukien ehkä kivihiili jonka päästöt eivät taantuman vuoksi maksa juuri mitään). Sitä ei siis kannata rakentaa; ei ydinvoimaa, ei kaasua. Monet käyttävät tätä luonnollisesti osoituksena uusiutuvien ylivertaisuudesta, mutta unohtavat että tämä johtuu lähinnä siitä, että uusiutuvia tuetaan. Tukemalla jotain vaihtoehtoa heikennetään muiden vaihtoehtojen kilpailukykyä. Joku voisi sanoa, että sehän on koko tuen idea alkujaankin. Netti on pullollaan hihkumista siitä, kuinka uusiutuvat ajavat isoja energiayhtiöitä konkurssin partaalle (á la dinosaurukset). Samaan aikaan hieman vähemmän puhutaan siitä, että näitä yhtiöitä ei oikein voida päästää konkurssiin. Yhteiskunta on liian riippuvainen niiden tuottamasta energiasta ja ennen kaikkea säätövoimasta. Ei uusiutuvien paikallisia tuottajia kiinnosta huolehtia sähköverkon vakaudesta, ei heillä olisi siihen oikein keinojakaan, eikä heidän tarvitse sen kustannuksia suoraan maksaa. Joten tiedossa on todennäköisesti lisää erilaisia poliittisen purukumin luovaan käyttöön perustuvia tukimekanismeja ja (piilotettuja) kustannuksia jotta homma pysyy kasassa.

Mutta takaisin energiatrilemmaan. Kuten eräs esitystä seurannut henkilö sen jälkeen tohtorilta kysyi, niin eikös ydinvoiman sulkeminen ja siitä luopuminen oikeastaan lähinnä pahenna tuota energiatrilemmaa? Eli Saksalaiset ovat, sulkemalla ydinvoimaloitaan, oikeastaan paljolti rakentaneet itselleen tämän energiatrilemman, jota nyt sitten koettavat erilaisilla tuki-virityksillä ja kapasiteettimarkkinoilla ja ties millä korjata. Tämä riippuu tohtorin mielestä perspektiivistä. Tästä täytyy olla samaa mieltä. Ulkopuolelta katsottuna tilanne näyttää tältä: sulkemalla ydinvoimalansa pikavauhtia Saksa lähinnä pahentaa tilannettaan energiakäänteen trilemman osalta. Päästöt kasvavat. Energian hinta nousee. Energiaturvallisuus heikkenee, tai ei ainakaan mainittavasti parane.

Tähän mennessä Saksan Energiewendessä on ollut kyse lähinnä siitä, että saadaan ydinvoimaloita suljettua ja uusiutuvia rakennettua. Molemmissa on onnistuttu, ja molemmat ovat edelleen kesken. On siis käytetty mittavia summia rahaa ja useita vuosia siihen että on korvattu yhtä luotettavaa päästötöntä energiantuotantoa toisella paljolti epäluotettavalla. On huolestuttavaa, että esimerkiksi kasvihuonekaasupäästöjen leikkaamisen prioriteetti on käytännössä jätetty hankkeessa hännänhuipuksi. Tohtorin Birnbaumin mielestä jokainen maa tulee tekemään omanlaisensa Energiewenden. Ehdotan, että emme seuraa Saksan esimerkkiä kovinkaan tarkasti, vaan otamme opiksi Saksan tekemisistä. Puuhun pääsee helpommin ja nopeamminkin kuin takapuoli edellä.

Mainokset
One Comment
  1. saintmouser permalink

    Oma tilanteeni on huolestuttava. Energiakustannukset nousevat mutta tuotteiden ostajalla ei ole maksukykyä =( 2014 Lannoitteet 1:3,5 viljasta saatava tulos 2010 suhdeluku oli jotain 1:5

    Lannoitteiden hinnannousu on aikaansaanut maakunnissa keskustelua ja kysymyksiä. Viljan hinnat ovat laskeneet ja samalla lannoitteiden hinnat ovat nousseet. Vaikka näillä kahdella on vahva riippuvuussuhde pitkällä aikavälillä, on myös mahdollista, että hinnat kehittyvät eri tavoin ja päinvastaiseen suuntaan, kuten nyt on tapahtunut
    -raisioagro syskuu asiakastiedote

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: