Kirjaprojekti – Resurssinationalismi
Oheinen teksti on luonnos Suomi Öljyn jälkeen -kirjan luvusta, jossa käsitellään resurssinationalismin merkitystä öljyntuotannolle tulevaisuudessa. Se päivitettiin 15.2.2013 tuoreeseen, kirjaan päätyvään versioon.
Kirjalla on nyt myös Facebook-sivu, johon päivitellään kirjan kuulumisia. Käy tykkäämässä ja laita jakoon!
******************
Resurssinationalismi on yksityistämisen eräänlainen vastakohta. Se voi esimerkiksi tarkoittaa, että uuden öljykentän tuotantoa järjestämään pitää perustaa yhteisyritys, jossa yhtenä omistajana on jokin paikallinen, usein valtion omistama, yritys. Räikeimmillään siinä myydään oikeudet joihinkin luonnonvaroihin ensin jollekin yritykselle, odotellaan että tämä rakentaa tuotantoon vaaditut laitokset, ja sen jälkeen poliittisella päätöksellä muutetaan tuotantosopimusten ehtoja tai jopa siirretään nämä laitokset ja luonnonvarat valtion haltuun. Esimerkiksi toukokuussa 2012 Argentiinan hallinto hyväksyi lain, jolla se kansallisti espanjalaisen Repsolin tytäryhtiön YPF:n. Syyksi ilmoitettiin Repsolin liian pienet panostukset öljynetsintään ja tuotantoon. Repsol vaatii 10 miljardin dollarin vahingonkorvauksia[i].
Tällaisella toiminnalla on öljyn tuotantomäärien kannalta lukuisia negatiivisia seurauksia:
- Tuotantoa tehostavien yksityisen sektorin öljyinvestointien houkuttelemisen hankaluus.
- Muiden maiden luottamuspula ja sanktiot, jotka vaikeuttavat kyseisten kenttien tuotannon pääsyä kansainvälisille markkinoille.
- Tuotannon lasku, kenttien käyttöönoton viivästyminen tai jopa liian aggressiivinen tuotanto ja kenttien peruuttamaton vioittuminen.
Öljy on kuitenkin tuotantohuippunsa myötä nousemassa niin tärkeäksi ja arvokkaaksi resurssiksi, että yhä useammat öljyvaltiot harkitsevat varojensa kansallistamista seurauksista riippumatta. Oikeutus on varsin helppo löytää, sillä onhan valtiolla periaatteessa oikeus hallita sen rajojen sisällä olevia luonnonvaroja. Tosin öljyvaltioiden hallitsijat, jotka ovat pyrkineet suitsimaan ulkomaisten toimijoiden (usein Yhdysvaltalaisten öljy-yhtiöiden) etuja maassaan, ovat tämän jälkeen useissa tapauksissa kohdanneet mystiseen kuolemaan johtaneen onnettomuuden tai vallankaappauksen. Näin on käynyt esimerkiksi Iranissa 50-luvulla sekä Ecuadorissa ja Panamassa 1980-luvulla[ii]. Vähemmän keskusteltu asia on se, että valtaosa maailman öljyvaroista ja öljyntuotannosta on tänäkin päivänä kansallisten öljy-yhtiöiden hallussa. Kansainvälisillä öljy-yhtiöillä, kuten ExxonMobil ja Shell, on yhteensä omistuksessaan alle kymmenesosa tunnetuista öljyvaroista[iii]. OPEC-maiden tuotanto on pääosin kansallisten öljy-yhtiöiden varassa, ja kansainvälisiä öljy-yhtiöitä otetaan mukaan yksittäisiin projekteihin lähinnä kumppaneiksi tarjoamaan osaamistaan ja laitteistojaan.
Kansalliset öljy-yhtiöt toimivat monissa asioissa eri tavalla kuin kansainväliset öljy-yhtiöt. Tämä johtuu niiden lähtökohtaisesti erilaisesta asemasta markkinoilla. Kansainvälisen öljy-yhtiön johdon täytyy hoitaa osakkeenomistajien etuja pitämällä kustannukset pieninä ja tuotot suurina, jotta yhtiön osakkeiden arvo säilyy ja se kykenee maksamaan osinkoja. Kansallisella öljy-yhtiöllä ei ole vastaavia kannustimia, sillä niiden johtajien täytyy pitää tyytyväisinä hallitsijat, joiden poliittiset tarpeet ovat usein erilaiset kuin osakkeenomistajilla. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki kansalliset öljy-yhtiöt ovat automaattisesti tehottomia tai huonoja, vaan sitä, että niiden toimintaympäristö on erilainen.
Tämä erilainen toimintaympäristö voi toisaalta mahdollistaa myös ympäristön ja tulevien sukupolvien paremman huomioonottamisen toiminnassa, kun kuluja ei ole pakko karsia minimiin tai tuottoja maksimoida joka hetki. Tuotannon kustannusten karsimisen mielekkyys riippuu siitä, mistä karsittavat kustannukset muodostuvat. Suuremmat tuotantokustannukset tarkoittavat tosin myös sitä, että osa vähemmän kannattavasta öljystä jää tuottamatta. Riippuukin paljon itse kohdemaasta, miten hyvin tai huonosti kansalliset yhtiöt toimivat. Esimerkiksi Saudi-Arabia vaikuttaa hoitavan öljylähteitään salailusta ja valtiojohtoisuudesta huolimatta pitkällä tähtäimellä varsin järkevästi maksimoiden niistä saatavan öljyn kokonaismäärän. Tätä näkökulmaa eivät öljynjanoiset markkinat osaa ottaa huomioon, sillä niiden mielestä kaikki tuotettava öljy pitäisi tuottaa juuri tänään.
Kansalliset yhtiöt ovat kuitenkin usein hallinnon talutusnuorassa, kuten Venezuelassa. Venezuelan öljyvarojen arvioidaan olevan maailman suurimmat[iv], ja niitä hallinnoi kansallinen öljy-yhtiö PDVSA ja sen kautta presidentti Hugo Chávez. Lähes kaikki maan vientitulot tulevat öljystä, ja se vastaa kolmasosasta koko Venezuelan kansantuotetta. PDVSA on analyytikoiden mukaan turvonnut ja tehoton öljy-yhtiö, johon on palkattu ammattilaisten sijaan hallinnon poliittisia kannattajia. Yhtiö investoi 27 miljardia dollaria sosiaalisiin ohjelmiin, samalla kun energiaprojekteihin investoitiin 15 miljardia. Kukaan ei edes tunnu tietävän, mitä nämä sosiaaliset ohjelmat ovat ja kenelle ne on tarkoitettu. Yhtiön henkilöstö on vuoden 1999 jälkeen kaksinkertaistunut, ja velka on vuoden 2006 jälkeen kymmenkertaistunut. Tuotanto puolestaan on laskenut 25 prosenttia vuodesta 1999, ja onnettomuudet, tuotantokatkot ja öljyvuodot ovat yleisiä.
Chávezin hallinto on ohjannut öljyvaroja pääosin sosiaalisiin ohjelmiin, kotimaisen bensiinin hinnan subventointiin (bensiini maksaa noin 3 senttiä litralta) sekä ruuantuonnin tukemiseen. Muutaman vuoden takaiset kansallistamiset karkottivat ExxonMobilin ja ConocoPhillipsin Venezuelasta, mutta nyt niiden osaamista ja pääomia tarvittaisiin Orinoco-vyöhykkeen erittäin raskaan öljyn esijalostamiseen vientikelpoiseksi[v].
[ii] Perkins, J., (2004), Confessions of Economic Hitman, 2004, Berrett-Koehler
Kaikenhuipun blogi 
minusta tässä on vähän niin kuin hiomisen varaa…
minusta siinä on 3 ongelmaa:
1) ollaan liian yleisellä tasolla
2) ei olla tarpeeksi yleisellä tasolla (huom: tämä ei ole ristiriidassa edellisen kohdan kanssa)
3) käytetään liikaa nykyideologian perusfraaseja.
kohta 3). tämä tietysti on poliittinen kysymys. esimerkiksi ”kansallisiin yhtiöihin voi olla vaikeampi palkata kustannustehokkaasti osaavaa henkilöstöä, erityisesti asiantuntijoita, kuin kansainvälisiin yhtiöihin jotka tarjoavat monipuolisemmat urakehitysmahdollisuudet ja kulttuurillisesti avoimemman työympäristön.” voisi kirjoittaa paksun kirjan siitä mitä taustaideologian hyväksymistä lukijalta odotetaan että se ymmärtäisi mitä tuossa yritetään sanoa. haluatteko todella analysoida millaisia urakehitysmahdollisuuksia kansainväliset yhtiöt tarjoavat? onko tällä asialla edes väliä kirjan kannalta? voisi myös kuvitella että öljyhuipun takia kansallisiin yhtiöihin voi olla hyvinkin helppo palkata kustannustehokkaasti osaavaa henkilöstöä, kun yksityiset yhtiöt hiipuu. tähän liittyen muuten aleklett kirjassaan sanoo että mahdollisesti 20 vuoden kuluttua 80% öljyalan ammattilaisista on kiinalaisia.
kohta 1). tässä voisi mainita vaikkapa meksikon, jonka öljy kattaa suuren osan valtion budjetista. voisi laittaa jotain dataa öljyn tuotannosta ja muusta yhteiskunnasta. olettaisin että meksikon tapauksessa dataa voisi olla helpostikin satavilla. mutta tässäkin tuo markkinatalousperusteinen terminologia kuulostaa vähän hassulta jos halutaan historiallisesti tarkastella miten meksikossa on tähän päädytty.
kohta 2). tää on taas politiikka. ”Tehottomuus ja läpinäkymättömyys
Kansalliset yhtiöt ovat osittain tai kokonaan valtion omistuksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että niiden ei useinkaan tarvitse kilpailla asemastaan muiden toimijoiden kanssa, joten tehokkuusvaatimukset saattavat olla alhaisempia. Kustannuksia ei tarvitse karsia, menetelmiä ei tarvitse kehittää, investointeja pitkälle tulevaisuuteen ei tarvitse tehdä, eikä tuloksesta olla suorassa vastuussa omistajille. Ja jos jotain yllämainituista voidaankin tehdä, niin ei ole mitään taetta siitä, että investointeja tehdään taloudellisin perustein, sillä perusteet voivat olla yhtä hyvin poliittiset.”
jälleen tässä on ongelmana että koko kappale olettaa että lukija uskoo/hyväksyy suuren määrän ideologista painolastia jota käsittääkseni ei analysoida tai perustella muualla kirjassa?
esimerkiksi saudi-arabia: selvästi se on täysin läpinäkymätön (voisiko tämän sanan (ja sanan läpinäkyvä) käyttöä jotenkin rajoittaa…) mutta ainakin mitä on asioita seurannut niin siellä tuntuu olevan huippuasiantuntijat ja – tekniikka käytössä. siis menetelmiä on kehitetty (ja ostettu), investointeja pitkälle tulevaisuuteen on tehty ja tuloksesta on oltu vastuussa kuninkaalle.
lisäksi saudit tuntuvat panostavan siihen että saadaan mahdollisimman paljon maaperässä olevasta öljystä talteen (aleklett), eikä siis siihen että maksimoitaisiin nykyhetken tuotto. toisin sanoen saudit on tehneet investointeja poliittisin eikä taloudellisin perustein (siis tietenkin tässä sana taloudellinen pitää ymmärtää nykyideologian mukaisesti…). mutta voisi myös ajatella että saudien ratkaisu on järkevä, ainakin heidän omalta kannaltaan.
no toisaalta ”Kansallisia yhtiöitä ei siis välttämättä kiinnosta mahdollisimman suuren tuotannon aikaansaaminen mahdollisimman edullisesti. Tämä ei välttämättä itsessään ole huono asia, sillä hitaampi tuotanto voi taata pidemmän elinkaaren öljykentille.”
tämä viittaa tuohon mitä sanoin mutta käsittelyä voisi vähän laajentaa…
ylipäätään sana resurssinationalismi viittaa keskusteluun missä oletetaan että resursseja on riittävästi kaikille ja on ”huonoa käytöstä” jos pitää resursseja itsellään. sitten kun jokin hyödyke käy todella vähiin, niin miksi joku maa myisi jotain muille jos oma tuotanto kattaa vain oman kulutuksen?
Tein lukuun muutamia parannuksia, kiitos kommenteista. Katsotaan josko ehdin jossain vaiheessa päivittämään nämä kaikki luonnokset uusimpiin versioihin, muutoksia on tullut aika paljon.
ai niin, mitä kaikkea sisältää oil equivalent barrel?