Skip to content

Kuukauden Kirja – Vihreä Politiikka – Osmo Soininvaara

kesäkuu 5, 2012

Vihreiden touhuja (siis politiikkaa) on tullut seurattua viime vuosina, ja päällimmäiseksi tunteeksi siitä on jäänyt ristiriitaisuus. Tältä pohjalta olikin mielenkiintoista lähteä selvittämään, mitä Vihreiden fiksuin jätkä ja puolueen alkuhetkistä mukana ollut Osmo Soininvaara Vihreistä ajattelee, ja mitä kaiken taustalla on. Vihreä Politiikka on kirja, joka pyrkii asioiden taustaa valottamaan.

Muutamaa sudenkuoppaa (joista myöhemmin enemmän) lukuun ottamatta Osmo tarttuu mukavasti härkää sarvista. Alussa esitelty puolueen historia on ihan mielenkiintoista luettavaa, sillä se tarjoaa kontekstia minulle, joka olen tullut kaukalon laidalle peliä seuraamaan vasta myöhemmin. Se sisältää myös analyysiä Vihreiden suhtautumisesta muihin puolueisiin, ja hieman piikittelyä muiden puolueiden sähläilyistä. Faktoina kaikkia asioita ei toki kannata ottaa, sillä kyseessä on Osmon versio tapahtumista, mutta ihan viihdyttäviä vilkaisut päätöksenteon kulisseihin olivat. Itselleni ne eivät politiikan tekemistä tosin tehneet yhtään nykyistä houkuttelevammaksi, vaikka kiinnostavia olivatkin.

Historiikin jälkeen pudottiin, ainakin omasta mielestäni, ensimmäiseen sudenkuoppaan. ”Parhaan Argumentin Periaate” kuulosti hienolta, ja on kenties joskus puolueessa joissain asioissa toiminutkin. Joissain toisissa asioissa, kuten Osmokin myöhemmin kirjassa tilittää, Vihreillä on todellisia ongelmia ja ristiriitoja linjauksissaan. Parhaan, tai edes poikkeavan, argumentin esittäjät leimataan puolueen sisällä helposti ”ei-Vihreäksi.” Puolue joka samalla korostaa olevansa suvaitsevainen, mutta suvaitsee vain samalla tavalla suvaitsevaisia ja ajattelevia sekä muuten ennalta valitsemiaan ihmisryhmiä, on mielestäni jotain aivan muuta kuin suvaitsevainen. Kyseistä kohtaa lukiessani mieleeni tulivat edellisten Vihreiden puheenjohtajavaalien ehdokas Mika Flöjt, jonka lausunnon mukaanVihreiden tulee karistaa atomihännystelijät keskuudestaan”. Jos nätisti asian laitan ja jätän sanomatta välittömät mielikuvat ja mielleyhtymät joita lausahduksesta minulle tuli, niin en pitäisi asennetta kovinkaan suvaitsevana, eikä sillä ollut argumentoinnin kanssa paljoakaan tekemistä.

Takaisin kirjaan. Osmo kirjoittaa ydinvoimasta ja Vihreiden suhteen normalisoimisesta siihen niin rohkeasti, kuin oikeastaan uskalsin odottaa. Atomihännystelijöiden karistajat tosin kuulemani mukaan ovat asiasta jo älähtäneet, joten Vihreiden ”suvaitsevaisuus ja argumentointi” nostavat jälleen rumaa sarvipäätään. Puolue on ydinvoimakantansa kanssa nihkeässä tilanteessa, josta ei ole helppoa poispääsyä. Ydinvoiman aktiivinen ja ehdoton vastustaminen kun on yksi puolueen merkittävimpiä käyttövoimia (tähän Flöjtkin vetosi: ydinvoiman vastustaminen antaa puolueelle valtaa, eli ääniä), mutta toisaalta Osmonkin haikailemien insinöörivihreiden näkökulmasta tekee puolueesta dogmaattisen aktivisti-joukon, jolla ei ole parhaan argumentoinnin kanssa paljoakaan tekemistä (vie ääniä ja tartuttaa epäilyn myös muihin puolueen ajamiin asioihin). Puolueen ydinvoimakannan normalisoiminen, jos se joskus tapahtuu, tulee viemään vielä runsaasti parasta argumentointia. Tämä kirja on sen suhteen arvokas avaus, joka parhaimmillaan voi tuoda aiheen ihan todelliseen keskusteluun Vihreiden keskuudessa. Tai sitten asia haudataan, kuten tähänkin asti (vain pieni osa vihreistä suhtautuu ydinvoimaan ehdottoman kielteisesti, mutta se on silti puolueen virallinen ja ehdoton kanta, kynnyskysymys).

Energiankulutukseen ja tuotannon rakenteeseen Osmo tarjoilee parhaita argumenttejaan, ja nämä tulisi jokaisen kansalaisen oppia mieluiten jo äidinmaidossa, mutta viimeistään sitten kun oppii lukemaan. Miten energia tuotetaan, mitä sähkön säästäminen tarkoittaa, miksi kaukolämpö on jees ja siihen tulisi mahdollisuuksien mukaan liittyä jne. Kirjan tämä osa on täynnä oikein hyödyllisiä havaintoja ja kiteytyksiä, joiden kohdalla huomasin nyökytteleväni.

Talouskasvun kohdalla astutaan toiseen sudenkuoppaan, joka tosin on itsestään selvä nykyisessä toimintaympäristössä ja osa sitä, että kyseessä on hallituspuolue. Se mitä jää sanomatta; Osmo ei ota kantaa loputtomaan kasvuun tai sen mahdollisuuteen tai mahdottomuuteen; asia yksinkertaisesti sivuutetaan. Osmo keskittyy kasvun laatuun ja negatiivisten vaikutusten minimoimiseen. Reaalipolitiikkaa siis, koska kirjan nimi on Vihreä Politiikka. Kirjan alussa on jotain puhetta kasvun vastustamisesta tuhoisana voimana osana Vihreän liikkeen historiaa, mutta loppua kohden Osmo tyytyy ohjailemaan kasvua mahdollisimman ”terveeseen” suuntaan. Tämä on tilastotieteilijältä hieman omituista.

Keskeiseen ongelmaan, joka on talousjärjestelmän rakenteesta johtuva kasvupakko, hän ei ota kantaa, joka on sääli, mutta se ei toisaalta tällä hetkellä tunnu olevan kovin kuuma aihe vihreässä poulueessa, jossa hamutaan vihreää kasvua. Nykyisessä ympäristössä, toisin kuin arvostelija täällä, olen monesta asiasta tavallaan samaa mieltä. Nykyjärjestelmässä talouskasvun puute aiheuttaa kurjuutta, työttömyyttä ja ennen pitkää myös yhteiskunnallista levottomuutta, jolloin lähes kaikki häviävät, myös ympäristö. Kunnes järjestelmää muutetaan sellaiseksi, että se toimii ja pyörii myös supistuvassa tai vakaassa taloudessa, on pakko tyytyä kasvun haittojen minimointiin, sillä jostain muusta keskusteleminen samalla kun on hallituksessa, on kuin puhuisi kahdesta eri todellisuudesta: Siitä loputtoman kasvun harhasta jossa nyt elämme, ja sen takana olevasta fyysisestä todellisuudesta jossa järkevä, hyvinvointia lisäävä kasvu on rajallista. Tämä kirja puolestaan on aivan liian suppea jotta tätä aihetta voisi olettaa käsiteltävän lähimainkaan kattavasti, joten tuloksena on suppea pinta-raapaisu, josta on toki helppo poimia virheet ja heikkoudet ja nostaa ne seinälle. Silti, olisin suonut Osmon olevan hieman tarkempi, vaikka talouskasvu ei mielestäni ollut kirjan pääteema.

Kirjan loppuosa onkin jälleen ihan viihdyttävää ja loogista reaalipolitiikkaa autoilun ja kaupunkirakenteen näkökulmasta. Osmo selventää ansiokkaasti suhdettaan (ja Vihreiden suhdetta ylipäätään) maalla asumiseen, kaupungissa asumiseen ja niiden tuhoisaan välimuotoon, jossa käydään nukkumassa väljässä ja tehottomassa lähiössä, mutta eletään tosiasiassa kaupungissa, kahden auton riippuvuussuhteessa. Huomasin jälleen nyökkäileväni mukana. Osmo ei vastusta autoilua, vaan vastustaa autoilua kaupungissa, ja sitäkin pääosin sen vuoksi että se vie suhteettoman paljon arvokasta tilaa, on meluisaa ja saastuttaa ilman (jotka eivät ole niinkään ongelmia maaseudulla). Huomioitavaa on, että mitkään sähköautot tai muut hybridit eivät poista Osmon mielestä keskeisimpiä kaupunkiautoilun ongelmia, eli tilan viemistä.

Teksti on sujuvaa ja sitä lukee mielellään. Huumoria ja sarkasmia on sopivasti siellä ja täällä. Yksi veikkaukseni on, että riippuu todella paljon lukijasta, millaisena kirjan kokee, ja mitä sieltä nostaa pääteemoiksi. Itse pyrin lukemaan sen nimensä mukaisena; kuvauksena Vihreästä politiikasta, jota on toki maustettu kirjailijan omilla näkemyksillä.

Arvosana 4- / 5

Vihreä Politiikka (adlibris)
Kirjailija: Osmo Soininvaara
Kustantaja: Teos
Sidosasu: Sidottu
Kieli: suomi
Julkaistu: 2012
Sivumäärä: 231
Paino grammoina: 500
ISBN10:    9518514615
ISBN13:    9789518514612

Advertisements

From → Esittelyt, Politiikka

3 kommenttia
  1. jukka permalink

    toisin sanoen soininvaara ei edes yritä käsitellä oikeasti vaikeita kysymyksiä…

    tähän liittyen sharon astykin kirjoitus:

    http://www.energybulletin.net/stories/2012-06-04/commentary-why-doesn%E2%80%99t-un-take-peak-oil-account

    eli miksi yk ei ota energia ym kysymyksiä vakavasti:

    ”Consider the IPCC’s assumptions about available fossil fuels in the ground – UN analysis completely ignores the emergence of geological limits. ”

    ”UN population projections for the world assume continued economic growth, and contain within them the hidden assumption that fossil fuels will be there…”

    • Niin, ei käsittele, mutta toisaalta tämä nimenomainen kirja tällä nimellä ei mielestäni oikea tai hyvä paikka olisikaan niitä käsitellä. Tai jos käsittelisi niin sitten kirja olisi suora hyökkäys vihreää politiikkaa vastaan, joka oikeastaan olisi sitten eri kirja.

      Keskustelu käydään siis virallisilla oletuksilla. Jos oletukset vaihdetaan, niin vaihtuu myös kirja, sillä samassa kirjassa on hankala ottaa useampia konteksteja.

      Mutta joo, ei edes yritä käsitellä vaikeita asioita, vaikka jotain kohtuullistamiseen viittaavaa siellä täällä vilahteleekin (josta tulee heti ristiriita talouskasvun ja hyvinvointivaltion palveluiden rahoituspohjan kanssa).

      Ikävää kun kakkua ei voi sekä syödä että saada! Saati maapalloa…

  2. jukka permalink

    edelleen tähän talouskasvujuttuun liittyen:

    http://steadystate.org/dichotomies/

    ”fundamental conflict between economic growth and environmental protection…”

    soininvaara ei halua ajatella näin (pitkälle)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: