Siirry sisältöön

Viikon Video – The Road to Serfdom

26 toukokuun, 2012

http://www.youtube.com/watch?v=mkz9AQhQFNY

Vähän vanhempaa matskua, Eli F. A. Hayekin samannimisestä kirjasta (jonka juuri kuuntelen) tehty lyhyt tiivistelmä siitä, mihin keskushallintoon keskittyvä valta voi meitä olla johtamassa kun tilanne kriisiytyy. Hayekin näkökulma on tuore juuri päättyneen 2. maailmansodan jäljiltä, ja kirjassa itsessään puhutaan aika paljon natsi-saksasta. Hitler kuitenkin äänestettiin johtoon, ja kieltämättä mielessä on ajatus, että tämä oli mahdollista vain koska keskushallinto oli niin hallitseva ja voimakas, että toista mieltä ei ollut hyvä olla.

 

Advertisement

From → Viikon video

4 kommenttia
  1. jukka permalink

    ”Hitler kuitenkin äänestettiin johtoon, ja kieltämättä mielessä on ajatus, että tämä oli mahdollista vain koska keskushallinto oli niin hallitseva ja voimakas, että toista mieltä ei ollut hyvä olla.”

    eikös se ollut pikemminkin päinvastoin? weimarin tasavallassa oli hyperinflaatio ja massatyöttömyys, joten valtio oli heikko.

    en ole tuota kirjaa lukenut.

    ellen brownin kirjassa web of debt on muuten tähän liittyen kiinnostavaa juttua.

    • Tuomas permalink

      ”eikös se ollut pikemminkin päinvastoin? weimarin tasavallassa oli hyperinflaatio ja massatyöttömyys, joten valtio oli heikko.”

      Juuri näin. Lisäksi äärioikeisto ja äärivasemmisto tekivät vallankaappausyrityksiä ja natsien puolisotilaalliset SA-joukot marssivat kaduilla ja tappelivat kommunistien puolisotilaallisten kaartien kanssa. Poliittinen tilanne oli hyvin epävakaa. Weimarin tasavalta oli nimenomaan esimerkki heikosta, uskottavuuspulasta kärsivästä valtiosta.

      Ei myöskään ole ihan totuudenmukaista sanoa että Hitler äänestettiin valtaan. Natsit kyllä äänestettiin valtiopäiville, ja he olivat suosionsa huipulla suurin puolue valtiopäivillä, mutta enemmistö saksalaisista ei tainnut koskaan kannattaa natseja. Hitlerin valtaanpääsyä auttoivat ulkoparlamentaariset temput (SA-joukkojen katuväkivalta) ja se, että monet muut poliitikot näkivät Hitlerin ainoana johtajana, joka pystyisi saamaan toimivan hallituksen aikaan.

      • hmm.. mielenkiintoista. Itse en ole aiheen minkäänlainen asiantuntija, joten saatoin mennä metsään, mutta jonkinlainen risti-riita on havaittavissa, koska nyt samaan aikaan valtio oli heikko, mutta riittävän vahva, että herra H apulaisineen pystyi kampeamaan itsensä puoliväkisin johtoon (käyttämällä valtion väkivaltamonopolia) sekä muita poliitikkoja, jotka näkivät Hitlerin ”ainoana mahdollisuutena” joka saisi homman hansikkaaseen.

        Siis keskeinen ristiriita: miten natsit päätyivät valtaan, jos enemmistö kansasta ei koskaan heitä kannattanut? Heillä on ollut siihen jokin mekanismi, ja yksi mahdollisuus on, että he ovat käyttäneet hallinnon valmiita koneistoja siihen…? Ja miten estämme, että kyseisiä tai samankaltaisia mekanismeja ei synny jatkossa demokratioihin? (no tätä on varmaan monet pohtineet, pitäisi lukea mitä ovat sanoneet..)

        Toi web of debt täytyy nyt vissiin ihan oikeasti hommata… mikähän sitä on pidätellyt päätymästä ostoskoriin…

  2. Tuomas permalink

    Heikkouden voi toki ymmärtää monella tavalla. Eihän Weimarin tasavalta mikään romahtanut valtio ollut, vaan kyse oli paremminkin legitimiteettikriisistä.

    Kannattaa myös huomata, että Hitler ei luottanut pelkästään olemassaolevan valtiokoneiston kaappaamiseen, vaan rakensi ensin pitkäjänteisesti natsien puoluekoneistoa ja SA- ja SS-joukkoja. Tavallaan Hitlerin valtaannousun voi nähdä työvoittona, johon tosin tarvittiin parvi mustia joutseniakin.

    Yksi tekijä taisi olla, että vaikka kansan enemmistö ei kannattanut natseja, kansan enemmistö ei myöskään kannattanut kommunisteja. Perinteinen konservatiivioikeisto ei varsinaisesti tykännyt natseista, mutta arveli Hitlerin tarjoavan turvaa punaista vaaraa vastaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: