Siirry sisältöön

Saksa luopumassa hiilivoimasta? Osa 2

7 toukokuun, 2012

On aika päivittää hieman tilannetta Saksan fossiilisten laitosten ja uusiutuvan energian tuotannon suhteen. Passiiviidentiteetti julkaisi juuri mielenkiintoisen postauksen raportista, jossa Saksan tulevaa sähköntuotantokapasiteettia ihmetellään.

Hänen laskelmiensa mukaan:

Uudella fossiilisella tuotannolla tullaan siis näillä näkymin tuottamaan Saksassa 8-9 kertaa enemmän energiaa kuin uudella tuulivoimalla.

Tämä siis 2020 mennessä. Voi vittu mitä meininkiä. Kuinka notkeaan älylliseen kuperkeikkaan tulee kyetä, jotta kokee Saksan suunnitelmat ydinreaktoreidensa sulkemiseen hyväksi jutuksi ilmaston kannalta?

Oikeastaan, tätä kysyin melkein vuosi sitten Greenpeacelta, kun he julkaisivat näkemyksensä Saksan päätöksestä sulkea ydinvoimalansa.

Lainattua raportista: 

Saksa osoittaa myös, ettei ydinvoimasta luopuminen tarkoita fossiilisiin polttoaineisiin turvautumista, vaan tulevaisuus on uusiutuvassa energiassa sekä energiatehokkuudessa.

No jos nyt rehellisiä ollaan, niin ei tuo nyt ihan siltä näytä. Tai edes sinne päin.

Aiemmassa blogauksessani käydyssä keskustelussa Greenpeacen ohjelmajohtaja Tapio Laakso tuo ilmi perustelut tuolle Greenpeacen raportille. Hänen mukaansa esim. 70 % Saksan uudesta sähköstä on ollut uusiutuvaa viimeisen vuoden aikana. Noh, en tiedä onko jossain joku laskuvirhe, vai onko tilanne muuttunut jotenkin, mutta tuon Passiiviidentiteetin jutun mukaan tilanne näyttää tulevaisuudessa täysin päinvastaiselta, tai pahemmalta.

Advertisement
4 kommenttia
  1. jukka permalink

    ”70 % Saksan uudesta sähköstä”

    jos uutta sähköä on hyvin vähän niin tämähän voi olla tottakin. eihän tämän perusteella voi päätellä mitään osuudesta kokonaistuotantoon.

    • Jos luet tuon linkin takaa itse rapsan tiivistelmän, niin näet seuraavasti:

      Keskiteho

      Hiiltä 11 GW
      Maakaasua 5,5 GW
      Tuulta 1,9 GW

      tai terawattitunneiksi muutettuna

      Hiiltä 96,36 TWh
      Kaasua 48,18 TWh
      Tuulta 16,64 TWh

      Suomen keskimääräinen sähköteho on alle 10 GW ja vuosikulutus semmoiset 80 TWh. Että näin.

      Tuo on millä mittarilla tahansa ihan perkeleen paljon lisää hiiltä ja maakaasua, aikana, jolloin pitäisi hitaammallekin olla päivänselvää, että ko. energianlähteiden määrän pitäisi vähentyä. Ei lisääntyä. Vähentyä. Ei lisääntyä.

      • jukka permalink

        niin fossiilisten osuus on jo ollut vuosikymmeniä noin 80% kaikesta energiasta:

        http://www.iea.org/publications/free_new_Desc.asp?PUBS_ID=1199

        nähdäkseni ei ole mitään syytä olettaa että tilanne oleellisesti muuttuisi lähivuosina. jos lama tulee niin kokonaiskulutus pienenee, mutta tuskin sekään vaikuttaa tuohon prosenttiosuuteen, ainakaan merkittävästi.

        • Näinpä. Noh, sen verran lamat voivat vaikuttaa, että ne suuntaavat pitkän tähtäimen energiainvestoinnit halvemman alkuinvestoinnin suuntaan, eli pois uusiutuvasta ja ydinvoimasta, kohti polttoainepohjaista fossiilista tuotantoa. Toisaalta, sitten jos/kun nämä on rakennettu, niin niitä ei kannata kääntää pois päältä, koska polttoainekuluja ei juuri ole, joten kalleimmat voimalat sammutetaan ensin, ja samaten kärsii energiaintensiivinen teollisuus, jossa tuotetaan jotain. Onneksi voimme kaikki ruveta sijoituspankkiireiksi ja myydä toisillemme johdannaisia täältä ikuisuuteen, sillä energiaa, ruokaa ja hyödykkeitä saa kaupasta, rahalla!

          Tuosta fossiilisten polttovauhdista ja ipcc:n epärealistisista (historiallisesta trendistä johdetusta) kirjoitin joskus täällä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: