Kasvun jälkeen, mistä lisää kasvua?
Tässä artikkelissa esittelen esim. J. M. Greeren kirjassaan The Wealth of Nature esille tuoman mallin talousjärjestelmistä ja maustan sitä hieman omilla (muilta siivilöidyillä) ajatuksillani. Kirjan, ja myös tämän artikkelin, mukaan talouden valuuttamääräinen kasvu voi todella tavoitella loputonta. Tavallaan. Melkein.
Kyseessä on talouden jakaminen kolmeen eri kategoriaan. Itse olen harkinnut sen pilkkomista jopa neljään osaan, jotta tietyt perusrajoitteet tulisivat varmasti huomioiduksi, mutta kolmekin kategoriaa toimii vallan mainiosti.
Primääri-talous
Primääritalous on sitä, mitä saamme suoraan luonnosta. Selkeyden (tai sekoittamisen) vuoksi jakaisin primääritalouden vielä kahteen, eli energiaan ja raaka-aineisiin. Tämä jako on lähinnä sen vuoksi, että ilman energiaa ei voida tuottaa myöskään raaka-aineita. Raja on häilyvä, sillä materia on energiaa ja niin poispäin, ja tietyllä tavalla louhittu rautamalmi kuvastaa myös siihen kulunutta energiaa. Joten molemmat voidaan laskea samaan kategoriaan, kunhan niiden pieni ero, tai järjestys, pidetään mielessä. Primääritalous tai –tuotanto käsittää ainakin seuraavat:
- Biomassa, sisältäen ravinnon (puu, vilja, kala…)
- Uusiutumattomat raaka-aineet kuten erilaiset malmit, kivet/hiekka
- Vesi
Nämä ovat siis asioita, jotka luonto tarjoaa meille sellaisenaan. Niitä on maapallolla kaikkia rajallinen määrä, varsinkin teknistaloudellisesti hyödynnettävissä olevina pitoisuuksina. Atomitasolla eri materiaaleja esiintyy häilyvinä pitoisuuksina hämäävän paljon. Näiden tuotannossa kyse on kuitenkin aina EROEI:sta, eli siitä, että niiden tuottamiseen tulee kulua vähemmän energiaa kuin niistä saadaan. Teknistaloudellisella tarkoitetaan sitä, että tuotanto on taloudellisesti kannattavaa ja teknisesti mahdollista, mutta näistä molemmat nojaavat taustalla EROEI:n peruskäsitteeseen melko vahvasti. Primääritalous ei voi kasvaa loputtomiin.
Primääritalouden parissa työskentelee esimerkiksi:
- Puunhakkaaja/metsuri
- Viljelijä/karjatilallinen
- Kalastaja
- Metsästäjä/keräilijä
- Kaivostyöläinen/kivenhakkaaja
Jostain minulle tulee sellainen olo, että monet nykyihmisistä eivät yleensä (poikkeuksia toki löytyy, pahoittelen yleistystä, se pohjautuu julkisessa keskustelussa saamaani kuvaan) arvosta primääritalouden töitä tai työntekijöitä kovin korkealle. Heidän olisi ehkä hyvä muistaa, että ilman primäärituotantoa ei ole mahdollista järjestää myöskään sekundääri-talouden tuotantoa ja töitä. Toki, primäärisektorin tulisi toimia siten, että se voi jatkaa toimintaansa hamaan tulevaisuuteen. Siis kestävästi. Mutta muut sektorit lepäävät primäärisektorin harteilla, ja niitä hatioita ei voi loputtomasti kaventaa ja muita sektoreita leventää.
Sekundääri-talous
Sekundääritalous on jalostavaa toimintaa ja tuottavia palveluita. Se on se osa taloutta, jossa viljasta tehdään jauhoja ja niistä leivotaan leipää, ja vielä sekin osa, että se leipä päällystetään kahvilassa mieleiseksi ja myydään asiakkaalle valmiiksi keitetyn kahvikupposen kera. Malmi jalostetaan vaikkapa rautaharkoiksi, joista tehdään edelleen pitkän jalostuksen jälkeen vaikkapa osia autoon ja polttoaineketjun infrastruktuuriin. Myös fyysiset palvelut kuuluvat sekundääritalouteen, kuten kampaamo, hieronta ja ravintolapalvelut. Kaikki sekundääri-talouden osat ovat kuitenkin enemmän tai vähemmän riippuvaisia primäärituotannosta. Kierrättämällä materiaaleja tätä riippuvuutta voidaan vähentää, mutta kierrätyskin vaatii yhtä tärkeää primääri-tuotantoa, eli energiaa.
Sekundääritalouden ja tuotanto käsittää siis esimerkiksi seuraavat asiat (lista erittäin puutteellinen):
- Useimmat ruoat (kunhan kalaa ei syö kuin Klonkku, niin sitäkin on yleensä jotenkin jalostettu, metsästä suoraan syöty marja on periaatteessa primääritason ravintoa)
- Kestokulutustavarat kuten tietokoneet, kalusteet, vaatteet…
- Talot, liikennevälineet, liikennepalvelut, tietoliikennevälineet/palvelut…
- Ravintolapalvelut, kampaamot, hieronta, kiinteistövälitys…
-
Ohjelmointipalvelut, tukipalvelut…
Sekundääritalous on lähihistorian aikana kasvanut vastaamaan yhä suurempaa osa ihmisten toimeliaisuudesta taloussektorilla. Käytämme yhä jalostetumpia tuotteita ja syömme yhä jalostetumpia ruokia, käytämme palveluita enemmän jne. Sekundääritalous on käytännössä lähes yhtä vanha kuin primääritalous, joskin raja on hieman häilyvä. Sekundääritalouden kasvusta on vastannut ennen kaikkea yhteiskunnan työnjaon erikoistuminen, joka puolestaan on ollut nykyisessä mittakaavassaan mahdollista ulkoisten, fossiilisten energianlähteiden käyttöönoton myötä. Toki, läpi ihmiskunnan historian on ollut erikoistumista, mutta primääri ja sekundääri-töiden suhde on viimeisen parinsadan vuoden aikana kääntynyt varsin voimakkaasti.
Tertiääri-talous
Tertiääri-talous määritellään siten, että se on tekemisessä lähinnä aineettomien asioiden kanssa. Koska se on tekemisissä aineettomien asioiden kanssa, sillä ei ole helposti nähtävissä myöskään rajoja sen kasvuun. Erinomainen esimerkki tertiääri-taloudesta on nykyinen finanssi-sektori, jossa tehdään digitaalista (aineetonta) rahaa ja sen tekemiseen liittyviä ”tuotteita” eli sopimuksia. Myös lakimies-ala on pitkälti tertiääristä, sillä siellä tuotanto on lähinnä aineettomien lakien vatvomista, joskin laki-asioissa vastaan tulee finanssi-sektoria nopeammin myös fyysiset rajoitteet (tosin jos aineettomat organisaatiot riitelevät aineettomista oikeuksista, rajat ”tuottavuudelle” hämärtyvät).
Finanssisektori voi kuitenkin kasvaa teoriassa lähes loputtomasti, ja se voi kasvattaa myös BKT:tä lähes loputtomasti. Kun yhä suurempia summia siirretään taskusta ja johdannaisesta toiseen yhä kiihtyvää vauhtia, koko rahajärjestelmän perustuessa aineettomaan ja mihinkään todelliseen perustumattomaan fiat-rahaan, voi myös mitattu BKT nousta yhä korkeammalle ja korkeammalle. Hieno homma! Talous kasvaa huimaa vauhtia ja primäärituotannon ei tarvitse tuottaa saastuttavia ja ympäristöä tuhoavia raaka-aineitaan! Vauraus sen kun lisääntyy! Jaetaan tästä rahasta vähän köyhillekin, niin hekin vaurastuvat ja kaikilla on mukavampaa! Ehkä köyhätkin rupeavat sijoittajiksi, ja voimme kaikki siirtyä ns. omistavaan yhteiskuntaan, jossa elämme pääomiemme tuotoilla!
Väärin.
Lisää rahaa EI OLE lisää vaurautta tai lisää hyvinvointia. Hyvinvointi tai vauraus perustuu aina todellisiin, fyysisiin asioihin (noh, joku romantikko voi väittää että rakkaus on vaurautta ja hyvinvointia, ja näin tietysti onkin, mutta sekin perustuu siihen että on esim. ruokaa jotta pysytään hengissä jotta voidaan rakastaa). Ainoastaan primääri- ja sekundääri-talouden kasvu lisää ihmisten hyvinvointia ja elintasoa keskimäärin. Tertiääritalous on parhaimmillaan siinä, että se siirtelee rahaa monista taskuista harvoihin taskuihin. Finanssimarkkinoilla liikkuu paljon enemmän valuuttaa, kuin mitä maapallon todellinen reaalituotanto on. Mitä tapahtuisi, jos tämä stratosfäärissä oleva raha alkaisi suurissa määrin siirtyä reaalitalouteen, eli ostamaan vaikka maata ja tuotantolaitoksia? Näiden hinnat nousisivat, eli raha menettäisi arvonsa. Tämän vuoksi raha pysyttelee pääasiassa stratosfäärissä, sillä siellä on toistaiseksi ollut myös parhaat tuottonäkymät, siis rahassa mitattuna.
Tertiääritalous, finanssisektoria myöten, on kuitenkin ohuesti mutta varmasti kiinni primääri ja sekundääri-talouksissa, jonka vuoksi sekään ei pysty kasvamaan ikuisesti. Se vaatii taakseen ravintoa ja laitteistoa niin kuin muukin toiminta. Toki, rahassa mitattuna sen ”tuottavuus” tai energiatehokkuus on aivan omaa luokkaansa. Ei vie paljonkaan energiaa painaa tilille lisää digitaalisia nollia, vaikka sen joutuukin tekemään lakien ja säädösten mukaisesti tai ainakin niitä myötäillen. Mutta hieman energiaa se vie, ja siksi tertiääritalouskin on täysin riippuvainen muista talouksista.
Mutta pitää muistaa, että se ei tuota mitään todellista vaurautta tai hyvinvointia. Ei yhtään, ei hitustakaan. Ja jostain kumman syystä olemme päätyneet tilanteeseen, jossa tämä sektori on se, minkä pillin ja oikkujen mukaan koko muu yhteiskunta itsenäisiä valtioita ja näiden vapaita kansalaisia myöden joutuvat tanssimaan.
Finanssisektorin ”kasvu” on tavalla tai toisella siis kuplien puhaltamista. Teknologia-osakkeiden hinta-kupla, asuntolaina/hintakupla, ja näihin liittyvä johdannaismarkkinoiden kupla. Lisää velkaa jotta voidaan maksaa vanhoja velkoja –kupla. Lisää ekonomisteja luomaan kansantalouteen ”vaurautta” –kupla. Vielä kerran: Raha Ei Ole Vaurautta.
Raha Ei Luo Hyvinvointia.
Lisää vähän samoilla linjoilla loistavassa do the math –blogissa, jossa Fyysikko keskustelee Ekonomistin kanssa.
Kaikenhuipun blogi 
Hyvä kirjoitus ja olen samoilla linjoilla. Sen vivahteen ehkä lisäisin, että en ole varma onko primääri- ja sekundääritalouden ”kasvu” välttämätöntä hyvinvoinnin lisäämiselle tietyn rajan jälkeen. Näiden sektoreiden tuottavuus on varmaan se kulmakivi. Jos siellä tuottavuus kasvaa (joka luultavasti implikoi kasvanutta energiankulutusta/työtunti), niin sama materiaalinen hyvinvointi voidaan tuottaa pienemmällä ihmisten työpanoksella. Ts. osa ihmisistä vapautuu muihin ”arvokkaisiin” asioihin kuten vaikka tieteeseen, kulttuuriin, blogailuun, kansalaisjärjestötoimintaan yms. ilman, että materiaalisen hyvinvoinnin taso sinänsä muuttuisi. Itse pidän tätä prosessia myös hyvinvoinnin nousuna. (Soininvaara on ehkä hapuillut samaa konseptia puhuessaan ”leppoistamisesta” tosin en muista olisiko hän huomannut niitä ”reaalitalouden” seikkoja, jotka tekevät tämän periaatteessa mahdolliseksi.) Hauska pähkinä on tietenkin se, että mitä tapahtuu, kun primääri- ja sekundääritaloudet on täysin automatisoitu ja kaikki ovat vapaita tekemään ”kivoja juttuja” 24/7? Jos ihmiset tuottavat niitä kivoja asioita, niin niiden tuotanto on väistämättä rajallinen. Näyttelijä ei voi näytellä kuin tietyn määrän ja ihmiset eivät voi mennä teatteriin kuin tietyn määrän… Samoin tekninen kehitys on tavallaan myös hyvinvoinnin lissääntymistä. Ainakin itse koen vaikkapa matkapuhelimien paranemisen hyvinvointini nousuna vaikka niiden materiaalinen pohja tuskin on muuttunut niin valtavasti.
Jani, joo, se on toki totta mitä sanoit noista primääri ja sekundääri-talouksien ”kasvuista”. Lähinnä yritin tuoda esiin sen pointin, että tertiääri-talouden kasvu ei sinällään”Ainakaan” luo suoraan elintasoa tai hyvinvointia, vaan siirtää lähinnä omaisuutta, ja väistämättä pienemmästä kasasta isompaan kasaan (raha tulee rahan luo). Tässäkin mielessä BKT on paska mittari, sillä se mittaa tertiääritaloutta yhtä arvokkaana kuin noita kahta muutakin, vaikka niillä on paljon vähmmän tekemistä elintason kasvun kanssa.
Brave New World-teoksessa maailma on muuten rakennettu kulutuksen maksimioinnille, joka on varsin kiintoisa skenario. Ihmisiä siis manipuoloidaan ja painostetaan käyttämään aikansa yhä tehokkaammin kuluttaen, ja valtioilla on virastoja, jos en väärin muista, joiden tehtävä on kehittää yhä kuluttavampia uusia harrastuksia, ja pitää huolta että muodit ja trendit vaihtuvat nopeasti. Analogia nykyaikaiseen markkinointi-koneistoon sekä tuotteiden suunniteltuun/rakenteelliseen vanhenemiseen mahdollisimman nopeassa tahdissa on hämmentävän selkeä.
Mielenkiintoista on myös se, että sekä jenkit että britit ovat kasvattaneet viime vuosina nimenomaan tertiääri-sektoriaan suhteettoman paljon (vaikka on jenkit tuotannossakin edelleen käsittääkseni isoin maa).
Ja se myös, että kun automatisointi vie epämiellyttäviä tehdastöitä pois ihmisiltä (joka monasti nähdään hyvänä asiana), niin samaan aikaan valitetaan että robotit vie ihmisten työt… Sama tietysti energiantuotannossa, jossa monasti puolustetaan jotain energiantuotantoa sillä, että se luo työpaikkoja. Verrattuna siihen että sama energia saadaan tuotettua vähemmillä työpaikoilla, niin se lienee silloin edullisempaa, koska palkat ovat länsimaissa merkittävä kuluerä…? Ei mulla työpaikkoja vastaan ole mitään, mutta kun samaan aikaan joka tuutista samat poliitikot hakevat tuotannon tehostamista, niin sehän tarkoittaa automatisointia, joka tarkoittaa työpaikkojen menetystä, joten… poliitikot… *huokaus*
Joo, aika moni taloustieteilijäkin taitaa tajuta sen, ettei BKT mittaa aina oikeita asioita, mutta käyttää sitä silti, kun parempaakaan ei ole. Samoin epäilen, että sen käyttö on toisille taloudellisesti hyödyllistä, koska se ohjaa keskustelun pois vaikkapa tulonjaon detaljeista. Monbiot kirjoitti joskus terävästi tästä samasta asiasta (http://www.monbiot.com/2010/01/04/consumer-hell/). Tuottavuudenkasvu luo mahdollisuuden siihen, että ihmiset siirtyvät mukavampiin töihin, mutta toisaalta meidän järjestelmä on suurelta osin sellainen, että se ohjaa tuottavuudenkasvun hedelmät niille, jotka sattuvat istumaan sen hyper-automatisoidun tuotantokoneiston ratissa ikään kuin tuottavuus olisi juuri heidän ansiotaan. Siinä, että hyödyt realisoituvat yhteiskunnan tasolla tarvitaan valtion ohjaavaa kättä, verotusta, tulonsiirtoja ja julkista sektoria…ja tämän taas uusliberaalikonsensus on yrittänyt määritellä lähtökohtaisesti pahaksi. Näitä asioita pitäisi oikeasti katsella laajemmasta perspektiivistä.
Näinpä. Joskin julkisella sektorilla (noin esimerkkinä) on tapana paisua myös muun yhteiskunnan tuottavuuden kyljessä lihovaksi punkiksi, koska se on toimintaympäristöltään erilainen kuin markkinoilla kilpailevat yritykset. Isoissa yrityksissä on tietysti samankaltaisia ongelmia.
Valitettavasti keskimäärin ympäristö joka ei vaadi skarppausta organisaation tuottavuuden kehittämiseksi ei myöskään sitä kehitä yhtä paljon kuin ympäristö, joka vaatii kilpailuasetelman vuoksi tuottavuuden maksimointia. Jolla on tietysti varjopuolensa silläkin. Lopputulema on ehkä se, että meille kaikille ei voida järjestää mukavia valtion virkoja paisuttamalla julkista sektoria, sillä sen varsinainen tuotanto (primääri ja sekundääri) on varsin pientä, poislukien valtion yhtiöt (joissa ei kaiketi ole varsinaisia ”valtion virkoja”?).
Tässä mielessä olen siis kuin pahainen republikaani, sillä mitä isompi julkinen sektori on, sitä tuottavampi yksityisen sektorin tulee olla jotta se voi kannatella julkista sektoria. Ja mitä isompi julkinen sektori, sitä vaikeampi sitä on purkaa jo pelkän äänimäärän perusteella (puolue ei voi ilmoittaa karsivansa julkista sektoria, sillä liikaa ihmisiä on sillä välillisesti tai suoraan töissä). Tuloksena on Kreikka, eli julkisen sektorin kokoon nähden aivan liian pienet verotulot, jotka katetaan ulkomaan velalla niin pitkään kun pystytään, jonka jälkeen koko paska romahtaa.
Osuva kirjoitus. Vaikka kuinka yritän niin en voi olla kommentoimatta tätä:
”Ei mulla työpaikkoja vastaan ole mitään, mutta kun samaan aikaan joka tuutista samat poliitikot hakevat tuotannon tehostamista, niin sehän tarkoittaa automatisointia, joka tarkoittaa työpaikkojen menetystä, joten… poliitikot… *huokaus*”
Tästä asiasta, työpaikoista, saadaan minusta hyvä esimerkki yhdistämällä kaksi aika tuoretta uutista. Vähän aikaa sitten uutisoitiin että ydinvoimaala tarvitsee muistaakseni 3000-4000 uutta työntekijää. Sitten Tarastin selvitystyö valmistui ja silloin kerrottiin että tuulivoimaalaa voi synnyttää suomeen kymmeniä tuhansia työpaikkoja.
Tässä on minusta esimerkki miten voidaan päättää hyvinvoinnin jaosta. Joko niin että tietty harva saa rakentaa ydinvoimaa jolloin raha siirtyy näitten taskuihin, harva rikastuu kunnolla. Tai sitten tuotetaan yhteiskunnan tarvitsema sähkö suuremmalla pohjalla jolloin tuotannon synnyttämä vauraus levitetään laajemmin yhteiskunnassa. Siis paljon enemmän ihmisiä saa elantonsa yhteiskunnan tarvitseman sähkön tuottamisesta.
Kommention vaan sen takia että tähän argumenttiin keskitettyä tuotantoa / tehostamista vastaan törmää harvoin.
Ihminen voi hyvin kun on mielekästä puuhaa, automatisointi ei aina ajaa hyvinvointia kuten totesit. Yhteiskunnan intressissä voisi olla estää valtavien yritysten syntyminen. Tämä on vaan heitto en ole ajatellut asiaa syvemmin, mutta voisi olla alku jonkinsortin pohdiskeluun. Ainakin yhdysvalloissa on mietitty rajoittaa pankkien kokoja riskien minimoimiseksi, ei niinkään työpaikkojen takia mutta kyllä hyvinvoinnin takia. Mutta kai enemmän yrityksiä samalla alalla tarkoittaa enemmän työpaikkoja verrattuna pariin isoon tekijään, ei välttämättä päde kaikkiin aloihin mutta niin … niin miettikää te loppuun.. 🙂
Olen suorastaan liikuttavan samaa mieltä kanssasi. Suhteettoman suuret yritykset omaavat suhteettoman suurta valtaa politiikkaan ja yhteiskunnan päätöksentekoon, mutta silti niiden intressit ovat kapean voiton maksimointi. Lisäksi suuret yritykset vääristävät markkinoita sillä, että niillä on paljon pieniä paremmat mahdollisuudet kiertää esim veroja veroparatiisien avulla. Viime vuosikymmenien suuntaus yhä suurempiin yrityksiin melkein joka alalla on todella huolestuttava kehityssuunta.
Toki suuruudesta saadaan myös tiettyjä etuja, mutta ne ovat lähinnä/ensisijaisesti etuja kyseiselle yritykselle, ja vasta toissijaisesti sitä ympäröivälle yhteiskunnalle, jos ovat sille etuja lainkaan (usein siis suorastaan haittoja).
Yhteiskunnallisesti mielenkiintoinen kuvio on kyllä tuo poliitikkojen soutaminen ja huopaaminen saman asian tiimoilta, sillä toisaalta halutaan automatisaation tuomaa tehokkuutta, mutta toisaalta halutaan luoda työpaikkoja (joka jossain mielessä tarkoittaa ”tehottomuutta”). Mikäli energian hinta jatkaa nousuaan, ja yhteiskunta kurjistumistaan, niin nämä kaksi trendiä voivat kohdata tulevaisuudessa niissä merkeissä, että yhä useimmat asiat kannattaakin hoitaa automaation asemesta ihmisten toimesta myös rahallisessa mielessä (fossiilinen energia kallistuu ja yksinkertainen ihmistyö halpenee).
Työpaikkojen luomisessa tai asioiden tekemisessä työvoimavaltaisesti on selvästi useita ristiin vetäviä mekanismeja. Niistä voisi kirjoittaa vaikka kirjan… ja voi olla että joku on kirjoittanutkin..
No enpä osaa tuosta olla juuri eri mieltä. Julkista sektoria ei voi loputtomiin kasvattaa. Ehkä valtiota pitäisi pitää enemmänkin jonkinlaisena kysynnän lähteenä. Tahona joka nappaa osan tuottavuuden kasvusta itselleen ja ripottelee sitä sitten ympäriinsä kuin mannaa taivaasta tavalla, joka pitää kaikki kiinni jonkinasteisessa hyvinvoinnissa riippumatta siitä veivätkö koneet heidän työt. (Tosin kuinka kauan menee siihen, kun tämä jakajan paikalle päässyt poliitikko tuhlaa nämä resurssit tyhmästi? Mikrosekuntti?) Muistaakseni Graeberin kirjassa ”Debt” kerrottin kuinka maanviljelyksen alussa despootti-diktaattorien keskeinen tehtävä oli aika ajoin rökittää rikasta eliittiä ja jakaa liian rajusti keskittynyttä varallisuutta laajemmin. Tarve tähän nosti päätään toistuvasti. Onkohan tuloerojen kasvu joku nollakasvuisen systeemin perusominaisuus, jota vastaan pitää koko ajan tehdä ylimääräistä työtä? (Ei niin, etteikö se olisi ongelma myös kasvun aikana.)
Lähtökohtaisesti sanoisin että on, kasvoi talous tai ei. Rikkailla kun suurempi osa tuloista (oli sitten pääoma tai työ) jää säästöön, kuin köyhillä. Niinpä suunta on jatkuvasti se, että raha tulee rahan luo. Paljon riippuu sitten siitä, miten nopeaa tämä kehitys on, sillä jos se on riittävän hidasta, niin aika-ajoin tapahtuvat ulkoiset mullistukset tai muut mustat joutsenet saattavat sekoittaa pakkaa riittävästi. Jos varallisuuden kertymiseen kuluu useita sukupolvia, on tilanne aivan eri kuin silloin, jos varallisuuden keskittymiseen kuluu pari vuosikymmentä. Tässä asiassa tuskin päästään mihinkään stabiiliin ja toimivaan malliin (niinkuin ei missään muussakaan asiassa) eli muutos on läsnä. Lähinnä liian nopea vaurauden keskittyminen aiheuttaa yhteiskunnassa kasvavaa riskiä tämän epäoikeudenmukaisuuden ”korjaamiseen” väkivalloin. Tällöin entisten rikkaiden omaisuus jaetaan uudelleen, joskin mitään takuuta ei ole siitä, että tämä uusikaan jako olisi kovin oikeudenmukainen ainakaan pitkään, ei ole.
Aina tulee olemaan rikkaita ja köyhiä on hyvä oletus josta lähteä rakentamaan ajatusta siitä, että miten minimoimme tämän aiheuttamat haitat koko ihmiskunnalle ilman että samalla luomme tukun uusia ongelmia (kuten vaikka kannustinloukut ja ihmisiä byrokrattisuudellaan näivettävän sosiaaliturva-järjestelmän).
primääritalous ei voi olla kestävää, siis siinä mielessä että olet tuossa laskenut uusiutumattomat malmit mukaan, ja jos ajatellaan pidemmällä aikavälillä.
tähän liittyen 2 hyvin erityyppistä mielenkiintoista kirjaa. ensin
http://fi.wikipedia.org/wiki/Taigan_erakot
stalinin aikana perhe siirtyi ikään kuin pois yhteiskunnasta metsään ja eli siellä kunnes geologit sattumalta löysivät ne 1978. tähän aiheeseen liittyen kaikki rautaesineet olivat erittäin tärkeitä koska heillä ei ollut mitään keinoa valmistaa uusia. jos neula hävisi tai rautapannu ruostui puhki niin niitä ei mitenkään voinut korvata. he näkivät siis suoraan miten uusiutumattomat resurssit hävisivät lopullisesti.
toinen:
http://www.amazon.co.uk/Too-Smart-our-Own-Good/dp/052175769X/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1334677211&sr=8-1
nyt en muista onko tästä kirjasta jo aikaisemmin ollut puhetta?
tässä kirjassa ei ole tarkoituskaan kovin konkreettisesti analysoida päivän polttavia kysymyksiä. liikkeelle lähdetään hyvin kaukaa ihmisen esihistoriasta. ja jos sitten ajatellaan samalla tavalla vähän pitemmälle tulevaisuuteen niin ei tunnu olevan syytä kummoiseen optimismiin. joka tapauksessa kirja on hyvin monitahoinen ja mielenkiintoinen joten suosittelen sitä kaikille!
Jukka, jep, kiitos kommentista ja kirjavinkeistä.
Tavallaan tässä oli tarkoitus tuoda taustalta myös se ajatusketju esille, että koska ainoa ”loputtomiin” edes teoriassa kasvava finanssi/tertiääritalous ei luo todellista hyvinvointia, ja koska primääri ja sekundääritaloudet eivät sitä luonnovarojen ja fyysisten rajojen vuoksi ainakaan pysty tuottamaan, niin kaikenlaiset hyvinvoinnin kasvun irtikytkennät energian ja materian käytöstä olisi hyvä jättää omaan arvoonsa. Tavallaan tässä viedän ajatusta vähän eri perspektiiviin ja laajemmalle kuin taannoisessa tekstissäni Miksi Palveluyhteiskunta on Paska Idea.
Ja samalla halusin vähän dumata tätä BKT-kasvu-argumentointia, sillä finanssitalous joka sitä on viimeaikoina tehokkaiden kasvattanut EI luo pisaraakaan itse hyvinvointia (joskin pienen pieni osa siitä välillisesti auttaa sitä luomaan, todelliseen tuotantoon suuntautuvien investointien myötä).
Tämä on tosiaan loistava kirja. Perusideahan siinä on, että ihminen on pystynyt nostamaan teknologian avulla jo metsästäjä-keräilijän ajoista lukien kantokykyä huomatakseen vain, että tarvitaan taas uutta teknologiaa ruokkimaan tämä lisääntynyt populaatio. Hyvä esimerkki on ns. vihreä vallankumous, joka oli omana aikanaan niin nerokas idea, että sen isä Norman Borlaug palkitttin Nobelin rauhanpalkinnolla! Kyseessähän oli vain silmänkääntötemppu, jolla muutettiin öljyä ruuaksi massiivisessa mittakaavassa. Tämä strategia on nyt tullut tiensä päähän, kun öljyhuipun saavuttamisen jälkeen populaation on pakko romahtaa, koska uutta öljyn veroista energian lähdettä ei ole näköpiirissä.
Öljyn osa ruoan tuotannon syötteenä on usein muuten hieman liioiteltu. Ainakin itse olen jäänyt monesta lähteestä siihen hieman erheelliseen käsitykseen, että valtaosa tehomaatalouden energiasyötteistä on öljyä. Erittäin merkittävä osa on kuitenkin maakaasua, sillä siitä irroitettua vetyä käytetään syötteenä esim typpilannoitteissa, joka on kenties isoin yksittäinen energiansyöte.
Suoranaista nopeahkoa romahdusta ei ehkä tule, vaan ruoan tuotanto kallistuu syötteiden kallistuessa, ja toisaalta biopolttoaineiden tuotannon vallatessa tilaa ravinnontuotannolta öljyn kallistuessa. Ongelmat tulevat ensimmäisenä varmaan maataloustuottajien rahoitusvaikeuksina paikallisella tasolla, joka aiheuttanee farmareiden konkursseja ja toiminnan loppumista lyhytaikaisten rahavaikeuksien vuoksi. Yksi ongelma on tietysti se, että kun tulee nälkä ja ruoan raaka-ainemarkkinahinnat tajuavat nousta vastaamaan kustannuksia (ja ylikin markkinoiden ylireagoidessa), niin tuotantoa ei ole välittömästi käytössä.
Totta on, että ammoniakkisynteesissä käytetään maakaasua, jota toki riittää joksikin aikaa. Öljyähän käytetään kyllä aika lailla myös ruuan kuljetukseen, ennen kuin se on marketin hyllyllä. Keskitetty just-on-time ruuan jakelujärjestelmä voi kyllä romahtaa nopeastikin, jos öljyn maailmanmarkkinat häiriintyisivät esim. finanssijärjestelmän romahdettua. Markettien hyllyt tyhjenevät ilman kuljetuksia tuoretavarasta muutamassa päivässä. Ei ole mahdollista tuosta vaan palata ajassa 80 vuotta taaksepäin hajautettuun järjestelmään, jolloin esim. meijereitä oli melkein joka kylässä.
Ilmastonmuutos tulee sekin kyllä aiheuttamaan todennäköisesti isoja ongelmia maanviljelykselle, kuten Venäjän toissakesäinen kuivuus osoitti. Vaikea on kyllä uskoa sitäkään, että permakulttuuriin siirtymällä voitaisiin ruokkia 7 miljardia ihmistä.
Jep, JOT-yhteiskunnan ongelmat öljyn kanssa ovat sitten tietysti vielä omansa (eivät sinänsä suoraan ruoantuotantoon liittyviä, kuin ehkä osittain). Itseasiassa globaali kuljetus halvaantuisi luottokriisistä jo pelkästään, sillä laivat liikkuvat letter-of-credittien saattelemina, jotka vaativat luottojärjestelmän toimimista. Öljynsaannin ei siis tarvitse sinänsä edes vaarantua, jotta ongelmia kuljetuksissa alkaa ilmaantua.
lisää kirjoja, ja jopa kirja-arvion kanssa:
http://www.theoildrum.com/node/9115#more
Hienoa. Tuon Power Plays:in, joka ilmestyi ihan äskettäin, ehdin itse asiassa jo lukaista. Se ei ehkä ihan vastannut korkeita odotuksia, ja pysyi monissa aiheissa mielestäni aika pinta-puolisena. Se on hyvä yhteenveto tilanteesta henkilölle joka on aiheeseen ehkä hieman uudempi kuin minä, sillä varsinaista uutta tietoa siitä ei hirveästi tullut (jotain toki). Kyllä sen ihan mielellään luki, ja muutamiin aiheisiin tuotiin uusia tuoreita näkökulmia kuten tuossa linkittämässäsi arvostelussakin todetaan.
Tuo toinen kirja vaikutti todella kiinnostavalta, kunnes kävin katsomassa sitä amazonissa ja näin hinnan. Hitto.. 80 dollaria…
tuolta vois saada edullisemmin
http://www.springer.com/librarians/e-content/mycopy?SGWID=0-165802-0-0-0
en ollut aikaisemmin kuullut tästä joten en ole itse testannut tuota systeemiä
Ihmiskunta on suurten muutosten äärellä. Miten käy, sen näemme seuraavassa jaksossa.