Uutislinkki – Saksa innolla mukaan ilmastonlämmitystalkoisiin
Kuten täällä ja monilla muillakin ilmastonmuutoksesta huolissaan olevilla sivuilla on huomioitu, tulee Saksan taannoinen, ympäristöliikkeen ja paikallisten Vihreiden ihan aiheesta omalle ansiolleen ottama päätös irtautua ydinvoiman käytöstä lisäämään kasvihuonekaasupäästöjä.
Wall Street Journal uutisoi aiheesta otsikolla ”Germany looks to fossil fuels amid nuclear exit”.
Uutisen mukaan Merkel on todennut, että uutta fossiilista kapasiteettia tullaan rakentamaan 10-20 GW edestä seuraavan kymmenen vuoden aikana (todennäköisesti lähempänä 20 GW). Ja tämä uusi kapasiteetti on siis edellisten, noin 10 GW:n fossiilisen kapasiteetin LISÄKSI, joka valmistuu 2013 mennessä. Samaan hengenvetoon hän tietysti toteaa, että Saksa haluaa pysyä 40 % vähennystavoitteissaan 1990 tasosta, mutta paikalliset ovat todenneet (ja sokea näkee sen persreijälläänkin) että mikäli uudet voimalat rakennetaan, niin vähennyksiin ei tulla pääsemään. Haluaminen ja tavoitteissa pysyminen ovat kaksi eri asiaa. Minäkin haluaisin rauhaa maailmaan ja kaikelaista.
Jos Saksalaiset eivät pääse tavoitteisiinsa, kiinnostaako ketään muutakaan päästä? Onko EU:lla mitään perusteita vaatia muita valtioita vähentämään päästöjään?
Ympäristöjärjestöille terveisiä, että saatoitte juuri tehdä erittäin merkittävän yksittäisen toimen sen eteen, että merkittävät päästövähennystavoitteet unohdetaan vähin äänin koko EU:ssa, ja sitä kautta muuallakin (mitä, meinaatteko että Jenkit alkavat vaatimaan päästövähennyksiä itseltään ja muilta? Hehhehheh.)
Kiitti vitusti. Ei ois tarvinnut. Oikeesti.
Kaikenhuipun blogi 
Viimeksi saksalaiset polttivat vain Lapin (ja Venäjän). Nyt näköjään tähtäimessä on, välillisesti, koko maailma.
Noinhan tuossa käy: jo sen 30% päästövähennystavoitteen toteutuminen taitaa nyt olla fantasiaa. Ja sekin olisi vasta hyvä alku.
Huolestuttavinta tässä on se esimerkki jonka tämä Saksalaisten toiminta näyttää EU:lle, ja sen kautta koko maailmalle. Tämän esimerkin mukaan he eivät ole huolissaan ilmastonmuutoksesta, ja riittää että valtio HALUAA pysyä päästövähennystavoitteissaan, konkreettiset toimet saavat olla jotain aivan muuta. Ja minä kun luulin että EU oli se taho maailmalla joka näitä päästövähennyksiä eniten ajoi??
Isojen valtioiden toimilla on aina kokoaan suurempi vaikutus. Bush tyhmemmän irtautuminen Kioton sopimuksesta ei vain rajannut USAn päästöjä sopimuksen ulkopuolella vaan käytännössä pysäytti koko silloisen päästövähennysprosessin.
Samaten Euroopan suurimman talouden Saksan päätös korvata ydinvoima fossiilisilla antaa koko muulle mantereelle oikeutuksen jättää päästövähennykset tekemättä. Koska EU on ainoa merkittävä talousalue joka on ollut ainakin jossain määrin tosissaan päästövähennyksissä, niin oma arvioni on että globaalit BAU skenaariot tullaan ylittämään lähivuosikymmeninä.
Vaikeahan tässä on olla vajoamatta pessimismiin. Ilmastokriisin voi enää ehkäistä jonkinlainen Musta Joutsen, liittyy se sitten teknologiaan, ilmastotieteeseen tai mihin tahansa. Nykyisen tietämyksen valossa tulevaisuus on todella synkkä.
Jatketaan vielä vähän… Merkeliltähän päätös oli erinomainen poliittinen lehmänkauppa: hän voitti puolelleen sekä hiilikaivosalueet työväestöineen että oli torppaamassa vihreiden nousua. Ironisinta on että tätä puolirikollista päätöstä pidetään Saksassa ympäristöä suojelevana.
On kyllä niin helevetin hienoa, kun Saksan päästövähennyspolitiikka perustuu ihan virallisesti toivomiseen, haluamiseen, ja teknologisten ihmeiden odotteluun.
Mihin jäi se saksalainen, joka ei toivo, vaan laskee?
Eiköhän se saksalainen rupea laskemaan, viimeistään 2020 lähestyessä. Laskemaan siis uudelleen, että mitä ne vuoden 1990 päästöt oikein olikaan, ja mitä niistä oli muka jätetty huomioimatta yms. Nokkelalla tilastonikkaroinnilla, eli 1990 tasoa nostamalla, saavutetaan päästötavoitteet laittamatta tikkua ristiin 🙂
Kuulostaa kieltämättä tähän astisista keinoista ylivoimaisesti tehokkaimmalta tavalta päästä päästötavoitteisiin. Tai sitten Merkelin joka-iltaisessa keskustelutuokiossa Jumalan kanssa hän pyytää että skeptikot ovat oikeassa, ja että ihmisten aiheuttama ilmastonmuutos saadaan totaalisesti kumottua seuraaviin vaaleihin, tai ainakin 2020 mennessä.
Totta, tuotapa en ollutkaan ajatellut! Saksahan on jo saanut aika paljon windfallia harppi-Saksan supersaastuttavien laitosten sulkemisesta (päästöt taisivat olla nelinkertaisia senaikaiseen kapitalistitekniikkaan verrattuna). Jos noita ei huomioitaisi, Saksan päästövähennykset tähän asti jäävät tosi vaatimattomiksi. Kts. esim. aiheesta tehty tutkimus, Eichhammer et al. (2001). Greenhouse gas reductions in Germany and the UK – Coincidence or policy induced? (www.isi.fraunhofer.de/isi-de/e/download/…/co2report-isi-e-final.pdf)
Itse ajattelin enemmänkin jotain ”väliaikaisia” päästöhelpotuksia tai luovaa tilastojenlukua, esim. joidenkin alojen irroittamista päästökaupasta, että noihin tavoitteisiin päästään. Mutta tuo taitaisi olla se etevin keino :).
Pistetäänkö potti pystyyn ja lyödään vetoa, mitä vippaskonsteja tulemme vielä näkemään? Olisipa ainakin se hupina tätä hidastettua junaturmaa seuratessa… 😀
niin sitä samaa haluamista ovat harrastaneet muutkin maat. tietääkseni päästöt on vähentyneet ainoastaan laman ja taantuman takia.
ja muistetaan että ruotsi aikoinaan lupasi pistää ydinvoimalat kiinni mutta ei sitten pistänytkään. oletan siis että saksa tekee samoin kuin ruotsi: kun ei valmistella lopettamista mitenkään pontevasti niin määräajan umpeutuessa vain todetaan että ydinvoimaloitten pitää antaa jatkaa…
Nythän edes maailmanhistorian toiseksi suurin lama ei onnistunut juuri edes näkymään maailman päästötilastoissa.
Kyllä minusta nyt vähän tuntuu, että nuo hiilivoimalat syntyvät joka tapauksessa, pyörsi Saksa sitten ydinvoimapäätöksen eli ei.
Eikös se lama nyt sentään selvän päästöjen vähenemispiikin aiheuttanut? Toki valtioiden elvytystoimet ja talouskasvu sitten palauttivat (hiilivety)energian kysynnän aika äkkiä…
Ja kyllähän näitä uusia hiilivoimaloita tietysti käytetään joka tapauksessa, vaikka Saksa myöhemmin tekisikin ruotsit ydinvoiman suhteen – jos oikein ymmärsin vihjauksesi. Luulisi toki, että niitä käytetään jonkin verran vähemmän, jos ydinvoimapäätös pyörretään, mutta eiköhän investointikustannukset haluta vähintäänkin kuolettaa. Ja sehän tapahtuu hiilivoimalan tapauksessa tietysti hiiltä polttamalla ja irtoavaa energiaa myymällä.
Lama aiheutti vuodelle 2009 1,3 prosentin pudotuksen päästöissä. Se oli vain noin puolet odotetusta, ja riitti vain tekemään vuoden 2009 päästöistä ”ainoastaan” toiseksi korkeimmat ihmiskunnan historiassa (huippuvuosi oli 2008). Vuoden 2010 kohdalla taidetaan taas mennä vuoden 2008 lukemien yli.
http://www.globalcarbonproject.org/carbonbudget/09/hl-full.htm#AtmosphericEmissions
(Talouslasku ja degrowth ovat näiden lukemien valossa akateemista näpertelyä, liian vähän, liian myöhään. Ihan kannatettavia ajatuksia sinänsä, mutta jos niiden varjolla sabotoidaan energiainfran muuttamista vähähiiliseksi, niin ihmiskunnan vihollisia ne ovat.)
Tuotapa juuri tarkoitin: jos nyt rakennetaan hiilivoimaa, niin sitä tullaan käyttämään laitosten eliniän verran. Siksipä olisi niin äärimmäisen tärkeää estää uusien polttovoimaloiden rakentaminen. Vaan kun ei, niin ei.
ja vielä lisäyksenä että se laskemlmoiva saksalainen suuryrityksen johtaja varmaankin laskee että saksalaiset poliitikot ovat yhtä tekopyhiä kuin ruotsalaiset joten ehkäpä hän ei ole erityisen huolissaan tuosta sulkemispäätöksestä.
Jukka, onhan tämä vähän omalaatuista, toivoa toisilta epärehellisyyttä ja luikertelua 🙂 Toisaalta, sille ei liene syytä mikäli nuo uudet hiilivoimalaitokset pistetään rakenteille, ellei hiilen tuotanto hiivu ja hinta nouse paljon ennakoitua nopeammin (peak coal).
Vai käykö sitten lopulta tosiaan niin, että Saksalle rakennetaan nuo hiilivoimalat, ja silti osa ydinvoimaloistakin jää käyttöön? Ken tietää. Tai siis me tiedämme, tuossa kymmenen vuoden päästä.
Jorma,
päästöjen vähennyspiikki oli paljon luultua lyhytikäisempi, sillä jo viime vuonna oltiin taas ennätyslukemisessa mitä polttamiseen tulee ja vauhti kiihtyy.
http://www.economist.com/blogs/schumpeter/2011/06/energy-statistics
kaikenhuippu:
jos pitäisi arvata niin olettaisin että saksassa alkaa viivytystaistelu: riidellään ja tehdään selvityksiä, tulee vaalit ja aloitetaan alusta. tämän takia uusien voimaloiden rakentaminen viivästyy ja sitten määräajan umpeutuessa todetaan ettei ole korvaavaa kapasiteettia joten annetaan ydinvoiman jatkaa entiseen malliin. siis kuten ruotsissa. toisin sanoen päästöjen kannalta tuskin mitään dramaattista tulee tapahtumaan. eihän ne tietenkään laske, mutta eihän ne olisi missään tapauksessa laskeneet.
jm:
talouslasku ei ole akateemista näpertelyä: se tulee ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. siksi olisi hyvä varautua siihen ajoissa. lisäksi tuo sinun vaihtoehtosi (massiivinen ydinvoiman rakentaminen ja nykyisestä elintasosta ja kulutuksesta kiinnipitäminen) ei ole minusta yhtään sen realistisempi kuin ne muut vaihtoehdot joita pidät mahdottomina.
jos ajatellaan että nykysysteemi jatkuu, niin ydinvoiman rakentamisen pitäisi tuottaa voittoa. minusta tämä on mahdollista vain hyvin rajoitetusti. ennen vanhaan (siis ennen kuin puhuttiin ilmaston muutoksesta) ydinvoimaa perusteltiin sillä että sähkön kulutus kasvaa voimakkaasti (teollisuus, suora sähkölämmitys jne). tälläisessä tilanteessa uuden voimalan rakentaminen on (taloudellisesti) järkevää, koska ei tarvitse kilpailla jo olemassa olevan kapasiteetin kanssa. kilpailuhan laskisi hintoja ja pienentäisi voittoja. sinä ja kaikenhuippu olette jopa suositelleet energian säästämistä (tämähän tekee teistä käytännössä ydinvoiman vastustajia…). jos näin tehtäisiin ei lisäydinvoimaa tarvittaisi ja sen rakentaminen tuskin olisi taloudellisesti kannattavaa. lisäksi energiayhtiöillä on eri tyyppisiä voimaloita. jos yhtiöllä on vesivoimaa, hiilivoimaa ja ydinvoimaa, niin lisäydinvoiman rakentaminen heikentäisi sen omaa tulosta jos kokonaisenergian kulutus ei kasvaisi.
oma lukunsa on tietysti miten niitä ydinvoimaloita rakennettaisiin ympäri maailmaa. poliittisista syistä länsimaat vastustavat niitten rakentamista tiettyihin maihin. ja joka tapauksessa vain harvoilla mailla on resursseja ja osaamista rakentaa niitä.
En itse asiassa tiedä itsekään, mitä vaihtoehtoa oikeastaan ”kannatan.” Kannattaisin sellaista vaihtoehtoa, jolla vältettäisiin edes pahimmat tuhot JA jonka toteutumisen todennäköisyys on suurin.
Lähtökohtaisesti en kannata vaihtoehtoja, joiden toteutuminen vaatisi suuria muutoksia suurten ihmisjoukkojen ajattelussa, tai muuten kovin monen asian toteutumista suunnitellusti. Historiallinen ”track record” näiden onnistumisesta kun on surkeaa huonompi. Tästä syystä saatan kuulostaa joskus siltä, etten kannata elintasosta tinkimistä. Kysymys ei ole siitä, kannatanko, vaan siitä, miten se saataisiin aikaan. Yhtäkään vakuuttavaa suunnitelmaa – syvävihreiden hellimät vallankumousfantasiat eivät ole sellaisia – en ole nähnyt, todisteita suunnanmuutoksesta on vielä vähemmän. Vastaavasti, suhtaudun epäileväisesti 100% uusiutuvia-skenaarioihin. Niiden toteutuminen vaatisi hyvin monen vielä epävarman tai suorastaan keksimättömän asian toteutumista suunnitellusti.
En usko yhdenkään yksittäisen ratkaisun, ideologian tai teknologian olevan se ainoa ja tärkein juttu. Kaikilla on jotain vaikutusta, usein sekä positiivista että negatiivista. Esimerkiksi talouslaskun ideologian levittäminen saattaa aivan hyvin vähentää hiukan kulutusta siinä aikaikkunassa, jolla nyt on väliä (20-50 vuotta). Kommenttini oli lähinnä huomio siitä, että vähennys olisi melkoisessakin kulutustason romahduksessa varsin marginaalinen: 13 prosentin päästöleikkaus ei riittäisi, 26 prosentin päästöleikkaus olisi vasta hyvä alku. Sekin olisi täydet kaksikymmentä kertaa enemmän, mitä sodanjälkeisen historian pahin lama sai aikaan…
Laskin joskus itse, millaista kestävää kulutustasoa Suomen nykyinfrastruktuurilla voitaisiin saada aikaan. Tavoitteeseen, noin kahden tonnin vuotuiseen hiilijalanjälkeen, saattaisi ehkä juuri ja juuri päästä esimerkiksi kaupungissa 20-neliöisessä yksiössä asuva, suihkussakäynnistä säästävä, pelkästään jalan ja pyörällä liikkuva, oman ruokansa palstalla viljelevä kasvissyöjä, jonka rahankäyttö (miinus asuminen ja ruoka, mutta pitäen sisällään kaikki muut hankinnat ja palvelut) jäisi noin 1500 euroon vuodessa. Yksikin pidempi bussimatka kaupungin ulkopuolelle tosin romuttaisi tuon hiilibudjetin. On päivänselvää, että tälläiseen elintason laskuun eivät laajat ihmisjoukot vapaaehtoisesti ryhdy. Se, onko talouslasku väistämätön vai ei, on tässä suhteessa irrelevantti kysymys, jolla on lähinnä akateemista viihdearvoa.
Niinpä, jos talouskasvua kritisoivan ideologian kylkiäisenä leviää myös dogmaattinen vastustus vähähiilisiä teknologioita kohtaan, voi nettovaikutus olla negatiivinen. Aivan samalla tavalla on toki mahdollista, että ydinvoiman rakentaminen vain lisää kokonaiskulutusta. Henkilökohtaisesti kuitenkin pidän todennäköisenä, että päästövähennykset ovat politiikan kyynisessä maailmassa erittäin vahvasti sidoksissa hiilettömän energian tosiasialliseen saatavuuteen. Tästä syystä en ainakaan aktiivisesti vastusta ydinvoiman lisärakentamista.
Mutta ydinvoimaisen tulevaisuusvision puolesta on todettava yksi seikka. Teknisesti, nykyisellä infrastruktuurilla ja ilman noita monen epävarman asian toteutumista, ydinvoimalla olisi mahdollista tuottaa kohtuullisilla kustannuksilla hyvin merkittävä osa planeetan väestön kaipaamasta energiasta. Jos neljännen sukupolven jo kokeillut reaktorimallit saadaan sarjatuotantoon, koko ihmiskunnan kaiken energian tuottaminen ydinvoimalla käytännössä määräämättömän kauan olisi teknisesti mahdollista. Järjestelmä olisi tällöin huomattavasti uusiutuvien tueksi vaadittavia järjestelmiä yksinkertaisempi, ja siten toteutumiseltaan todennäköisempi.
Silti en tälläistä kannata. Kaikkia munia ei kannata laittaa samaan koriin. Mutta Suomen ja Ruotsin päästötilastojen vertailu kannattaa silti. Ruotsissa päästöt ovat reippaasti alle puolet Suomen tasosta. Paljon, paljon enemmän, mitä talouslama sai aikaan. Saavutettu riittävällä määrällä vähäpäästöistä sähköä.
jm:
mitä mallia käyttäen oikeastaan laskit nuo suomen kestävän kulutuksen jutut? ja miksi jokaisen pitäisi kasvattaa oma ruokansa itse? vaikka elettäisiinkin paljon alkeellisemmissa olosuhteissa niin luulisi olevan paljon tehokkaampaa harrastaa yhteistyötä viljelyssä?
Jukka, olet aivan oikeassa, ajatuskatkoshan tuossa on. Totta kai yhteisviljely on tehokkaampaa. Olisi pitänyt lukea, että ruoan joutuu kasvattamaan, eikä sitä voi ostaa kaupasta. Tuolla hiilibudjetilla – kaksi tonnia vuodessa – saa ostaa kaupasta noin 200 g kasvihuonekasviksia ja 200 g tofua viikossa. Siinä se, kaikki muu on käytännössä itse hankittava. En laskenut itse kasvatetulle ruoalle mitään jalanjälkeä, olisi mennyt jo aika lohduttomaksi tuo silloin…
Laskeskelin nuo joskus vuodenvaihteessa Hesarin hiilijalanjälkilaskurilla. Se on yksinkertaistettu ja suuntaa-antava tulos, mutta se on siitä hyvä, että kuka tahansa voi tehdä samat laskelmat. Tiedän tuon takana olevista malleista ja niiden tekijöistä (mm. Gaia Consulting) sen verran, että rohkenen sanoa sen pitävän suuruusluokkatasolla kohtalaisesti paikkansa. Päästötaseessa, kaksi tonnia, on tosin ainakin puolet liikaa, jos lähtökohtana olisi maailmanlaajuinen reilu tasajako. En vain millään saanut kaupunkiasujan hiilijalanjälkeä tonniin, kun pelkkä pienessä yksiössä kyyhöttäminen tuottaa melkein sen verran.
Koko artikkeli löytyy täältä:
http://yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/56439-kulutuksen-vahentaminen-ei-meita-pelasta
Minusta nämä laskelmat näyttävät aika yksikäsitteisesti, että kulutuksen vähentäminen on apukeino ja enemmänkin moraalinen kuin ympäristöllinen kysymys. Ainoana ratkaisuna se on fantasiaa. Jos sen ajamisen varjolla torpataan energiantuotannon dekarbonisointia, se on seurauksiltaan ympäristönvastaista toimintaa.
ok, yritän vain ymmärtää tuon mallin logiikkaa. siis ”kauppa” tarkoittaa että elämänmeno jatkuu entiseen malliin ja ruokaa tuodaan maapallon toiselta puolelta supermarkettiin. jos siis kiinan syrjäseudulla menee ”kauppaan” josta ostaa lähellä tuotettuja tuotteita niin luvut olis varmaan toisenlaiset.
olen vähän pettynyt: luulin että sinulla on jokin työkalu jolla voidaan laskea erilaisia skenaarioita erilaisten yhteiskunnalisten olojen vallitessa. on aika yllätyksetöntä ettei voi sekä jatkaa nykyistä menoa että vähentää hiilijalanjälkeä.
Nämä erilaiset skenaariot ovat tasan yhtä luotettavia kuin lähtöoletukset. Semmoista mallia ei ole, mihin voitaisiin hakata numeroita, ja se sitten kertoisi, että tälläinen on elintaso. Liian paljon muuttujia ja tuntemattomia tekijöitä.
Voidaan kuitenkin laskea herkkyyttä oletuksille – voidaan esimerkiksi olettaa, että ruoan hiilijalanjälki puolittuu, tai asumisen kuluttaman energian hiilijalanjälki saadaan vaikka tuulivoimalla ja energiatehokkuudella pudotettua nollaan. Tuo Hesarin malli on kaikessa yksinkertaisuudessaan erinomainen lähtökohta. Kuka tahansa voi siitä sitten arvioida, että entä jos joku komponentti onnistuttaisiin poistamaan tai vähentämään. Sitten päästään keskustelemaan numeroilla, ja sillä, ovatko oletukset vähennyksistä ylipäätään fysikaalisesti mahdollisia, tahi realistisia. Päästäisiin pois adjektiiveista, joita käyttämällä keskustelu kiertää vain kehää.
Voin tehdä vaikka Excelillä muutamassa päivässä tälläisen herkkyysanalyysin; en vain nähnyt siihen tarvetta, kun tuosta jo nähdään, että aika monta asiaa täytyisi puolittaa ja muuttaa, jos energiantuotannon dekarbonisointi epäonnistuu. Ja että kestävä elämäntapa vaatii länsimaissa niin valtavia infrastruktuurimuutoksia, ettei siihen kulutusvähennyksillä päästä.
Lähtisin ihan varovaisuusperiaatteen nimissä myös aina siitä, että ellei varsin vakuuttavaa näyttöä ole, kertaluokkien parannuksia suurissa kokonaisuuksissa, esimerkiksi ruoantuotannon jalanjäljessä, ei tapahdu. Parempi yllättyä positiivisesti, jos näin sitten käykin.
Noihin ympäristövaikutuksiin kannattaa perehtyä vähän tarkemmin. Ei ole esimerkiksi ollenkaan itsestäänselvää, että lähiruoka olisi parempaa. Luomukaan ei aina tee ruokaa ympäristöystävällisemmäksi. Käytännössä käytetty energia ratkaisee. Esimerkiksi se, että kauppaan kuljettaisiin puhtaasti tuotetulla sähköllä, pienentäisi vaikkapa Espanjasta kuljetetun tomaatin hiilijalanjäljen niin pieneksi, ettei Suomessa olisi juuri mitään järkeä tuottaa niitä maakaasulla lämmitetyissä kasvihuoneissa. Ja jos kasvihuoneet lämpenisivät puhtaalla energialla, jota olisi niin paljon, ettei se johtaisi fossiilisten polttoon muualla, suomalaiset kasvikset voittaisivat.
hyvän datan saaminen on jo sinänsä vaikeaa. mutta en nyt oikeastaan tarkoittanut tuollaisia yksinkertaisia malleja. tietysti tämmöinen hiililaskuri on hyödyllinen siinä mielessä että se saattaa pysäyttää ihmisiä ajattelemaan. mutta eihän se juurikaan auta jos pitäisi suunnitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, tai varautua sellaisiin olosuhteisiin joita ei välttämättä haluta.
esimerkiksi vaikkapa lentokoneet. selvästi hiilijalanjälkeä voitaisiin (jonkin verran) laskea vähentämällä matkustamista. mutta miten niitten maitten kävisi jotka elävät turismista? entä kenian ruusunviljelijät? hotellit ympäri maailmaa? puhumattakaan tietysti lentoyhtiöistä ja lentokoneteollisuudesta itsestään. on hyvin hankala sanoa mitä kaikkia seuraamuksia tällä olisi, ja tämähän on vain pieni osa kokonaisuutta.
tämmöisen ison mallin rakentamisessa pitäisi luonnollisesti olla paljon porukkaa, rahaa ja kaikenlaista dataa pitäisi olla saatavilla. luulisin kuitenkin että olisi järkevää pyrkiä rakentamaan tällaisia malleja ja skenaarioita.
jukka, monimutkaisten mallien ongelma on siinä, että ne ennustavat tulevaisuutta kovin huonosti. Mallintaminen vastaa tavallaan autolla ajamista rattiin koskematta: toimii hyvin, kun tie on suora, vähän huonommin, kun tulee yllättävä mutka.
Vaikka kuinka monta tohtoria hääräisi mallin parissa, joka tapauksessa siitä joudutaan jättämään pois jotain jälkikäteen oleellisiksi osoittautuvia yksityiskohtia. Mallien ja tosielämän kaaoottisesta dynamiikasta johtuen, vähäisenkin ”takaisinkytketyn” yksityiskohdan jättäminen pois voi tehdä (ja usein tekee) mallista ennustusvälineenä epäkelvon.
Näitä suuria järjestelmämalleja kyllä koitettiin rakennella etenkin 1970-luvulla, ennen kuin epälineaaristen järjestelmien dynamiikkaa (ns. kaaosta) ja sen implikaatioita ymmärrettiin paremmin. Liki poikkeuksetta tulokset olivat aika kehnoja. Paikallisia, rajoitettuja menestyksiä on saavutettu – käsittääkseni esimerkiksi Suomessa on melko hyvin kutinsa pitänyt malli verokertymän kehityksestä eri verotusasteilla tms. – mutta laajat, monia sektoreja saati koko talouselämän käsittävät ”entä jos”-ennustemallit ovat nähdäkseni jo teoreettisesti saavuttamattomissa. Edes Kasvun rajat-malli ei ole ihan niin hyvä kuin joskus mainostetaan.
Tämä tulevaisuuden ennustaminen ja siihen varautuminen on vähän kinkkistä puuhaa, enkä ole (näin pintapuolisesti asiaan perehdyttyäni) oikein vakuuttunut käytössä olevien työkalujen, edes skenaarioiden, hyödyllisyydestä. Edelleen se paras konsti näyttää olevan ”robusteihin” ratkaisuihin pyrkiminen.
Viime aikoina on uutisoitu maan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvaneen kaikkien aikojen ennätykseen. Näin siis huolimatta päästökaupasta ja muista päästöjen rajoittamiseen tähtäävistä toimista.
EU on uusimassa päästökauppajärjestelmäänsä perin pohjin. Uusi järjestelmä tietää byrokratian ja hallinnollisten kustannusten huomattavaa kasvua.
Toisaalta päästöoikeuksien kysyntä ja näin ollen myös niiden hinta tulee kasvamaan ydinvoimaan perustuvan energiantuotannon ollessa vastatuulessa. EU on ajanut itsensä nurkkaan määrittämällä itselleen vuosi vuodelta alenevan päästökaton.
Eikö olisi jo aika viheltää peli poikki – vai pitisikö hanskat pistää kokonaan naulaan?
http://viestitin.blogspot.com/2011/06/eu-ampuu-paastokaupalla-itseaan-jalkaan.html
jm: en oikeasti ymmärrä mitä oikeastaan yrität argumentoida. sanot että monimutkaiset mallit ennustavat tulevaisuutta huonosti. mutta samaahan voi sanoa myös yksinkertaisista malleista.
toisaalta puhut robustisuudesta: mutta eihän mikään voi olla ”absoluuttisesti” robusti, vaan robusti tiettyjen oletusten suhteen, tai tietyn mallin puitteissa. esimerkiksi säätötekniikassa keskeinen kiinnostuksen kohde on systeemin stabiilisuus ja stabilointi. käsittääkseni robustisuutta on käytetty eräänlaisena metaterminä: malli on jossain mielessä stabiili tiettyjen mallien luokassa. jos sinulla on joitain lähteitä missä robustisuutta on teknisessä mielessä yritetty määritellä niin olisi mielenkiintoista katsoa niitä.
mallien tarkoitus on lisätä ymmärrystä tarkasteltavasta ilmiöstä. jos malli on hyvin yksinkertainen, niin se on tyypillisesti naivi ja epärealistinen, mutta toisaalta yksinkertaisuus mahdollistaa perusteellisemman analyysin jolloin voidaan puhua robustisuudesta jossain tietyssä mielessä. jos sitten pyritään tekemään mallista realistisempi ja monimutkaisempi niin analyysi vaikeutuu, ja robustisuus menetetään, tai sitä ei ainakaan kyetä osoittamaan. jossain sieltä väliltä sitten voisi löytyä jokin järkevä kompromissi.
kaaoksesta. en tiedä onko tämä sinulle tuttua mutta en nyt malta olla lisäämättä paria näkökohtaa. mallin monimutkaisuudella tyypillisesti tarkoitetaan että mallissa on paljon muuttujia. mutta muuttujien lukumäärällä ei ole oikeastaan mitään tekemistä systeemin kaoottisuuden kanssa. jos muuttujia on vähintään 3, niin systeemi voi jo silloin olla ”mielivaltaisen” kaoottinen. ja toisaalta mielivaltaisen iso systeemi ei välttämättä ole kaoottinen. isojen systeemien analyysi on tietysti työläämpää, mutta tämä on eri asia kuin kaoottisuus.
lisäksi kaoottisilla systeemeillä on attraktori joka on sinänsä robusti (!) objekti jota analysoimalla voidaan saada tietoa kaoottisesta systeemistä. no en nyt tiedä onko tällä nyt merkitystä kun analysoidaan yhteiskunnallisia prosesseja. tarkoitan lähinnä että matemaattisen kaaosteorian termejä käytetään joskus oudosti oudoissa yhteyksissä.
Jep, olisi oikeastaan pitänyt kirjoittaa, että kaikkien mallien ongelmana on se, että ne ennustavat tulevaisuutta aika heikosti.
Perusteellisten ja monimutkaisten mallien suuri ongelma on se, että muuttujien lukumäärän kasvaessa mallin validointi vaikeutuu. Periaatteessa validointia varten tälläisiä malleja pitäisi ajaa jokaisella mahdollisella muuttujien kombinaatiolla, mikä käy nopeasti epäkäytännölliseksi. Jos näin ei tehdä, on olemassa ainakin teoreettinen mahdollisuus, että tulokset ovatkin seurausta jostain artifaktista tai bugista itse mallissa, eivätkä niinkään kuvasta mitään ”todellista” dynamiikkaa.
Lisäksi herkkyys alkuehdoille (pahimmassa tapauksessa väärästä kohtaa katkaistu desimaali) tekee mallien tuloksista joka tapauksessa enemmänkin kristallipalloon katsomista: sieltä nähdään hyvin pitkälti niitä tuloksia, mitä halutaan nähdä. Tämänhän näkee hyvin siitä hajonnasta, mikä esimerkiksi uusiutuvan energian lisäämistä tarkastelevissa skenaarioissa on: pelkästään IPCC tutki 164 skenaariota, joissa uusiutuvan energian osuus vuonna 2050 vaihteli muistaakseni 15 ja 77 prosentin välillä.
Tämä on ehkä se suurin minua hiertävä asia. Olen ihan käytännössä huomannut, miten helppoa näillä malleilla on sortua itsepetokseen. Viilaa vain parametrejä sopivasti, niin niistä kyllä tulee juuri sellaisia tuloksia kuin toivoo. En edes oleta mitään epärehellisyyttä, riittää, kun itsekritiikki lipsahtaa ihan pieneksi hetkeksi.
Mallien rakentaminen fysikaalisista järjestelmistä on vielä yleensä kertaluokkaa helpompaa kuin ihmisten käyttäytymisen mallintaminen. Teen itse töitä ihmisten käyttäytymistä mallintavilla, numeerisesti analysoitavilla agenttipohjaisilla malleilla, joissa on mahdollista mallintaa esim. heterogeenisiä toimijoita (esim. taloustieteen analyyttisesti ratkottavat standardimallit olettavat yleensä identtiset preferenssit tai jotain muuta melko kyseenalaista homogeenisyyttä), ja – jos ymmärsin oikein aikaisemman kommenttisi – näkisin, että jotain tälläistä tarvittaisiin jos haluttaisiin mallintaa valintojen (sanotaan vaikka lentoliikenteen vähentäminen) monimutkaisia kerrannaisvaikutuksia. En tältä pohjalta oikein usko, että voisin rakentaa mallin, joka kuvaisi mitenkään luotettavasti käyttäytymismuutoksia ja vaikka vaikutuksia turistivirtoihin jos lentoliikennettä rajoitettaisiin. Ehkä joku siihenkin kykenee, mene ja tiedä.
Malleilla voidaan kyllä oppia paljonkin järjestelmien dynamiikasta, ja siksi niitä rakentelenkin. Näkisin mallit kuitenkin enemmän selittävinä kuin ennustavina työkaluina, vaikka toki selittäminen ja ennustaminen kulkevat jossain määrin käsi kädessä. Tällöinkin täytyy olla hyvin varovainen sen kanssa, mitä mallissa oikeastaan näkee, ja millaisia johtopäätöksiä niistä vetää.
Jos aihe kiinnostaa, mallintamisesta ihmistieteissä varmaan paras yleiskatsaus on Gilbert, N., & Troitzsch, K. G. (2005). Simulation for the Social Scientist. (2nd ed). Maidenhead: Open University Press. Kunhan pääsen kotiin, voin sieltä kaivaa tarkempia vastauksia näiden varsin epäselvien sepustusteni tilalle.
Sitten noista robusteista ratkaisuista: tarkoitin oikeastaan melko löyhästi määriteltyä käsitettä ”robust design” tai ”robust solution” jota on mm. suunnittelutieteissä (Design Science/Design Theory) käytetty aika ajoin. Käsite tarkoittaa yksinkertaisesti ratkaisua, joka edistää haluttua asiaa mutta sulkee mahdollisimman vähän muita vaihtoehtoja pois. Taloustieteessä tunnetaan myös reaalioptioiden käsite, mikä on nähdäkseni aika lailla sama asia.