Hyvinvointiyhteiskunta ja Pienenevä Piirakka
Mitä on odotettavissa sitten, kun lopulta tajuamme olevamme liemessä? Että talouskasvua ei saada enää jatkumaan ja kasvamaan voimakkaasti, vaan edessä on pidemmällä tähtäimellä jopa kutistuvan talouden ajat?
Kasvavassa taloudessa on ollut verrattain helppoa antaa piirakasta pala mille tahansa ryhmälle, joka on onnistunut organisoitumaan ja nostamaan omista eduistaan, tai niiden puutteesta, riittävästi meteliä. Se, että jaetut edut eivät ole olleet millään muotoa tasavertaisia, ei ole haitannut, sillä lähes kaikille on riittänyt joka vuosi hieman lisää leipää ja sirkushuveja. Tämä on pitänyt yhteiskunnan verrattain stabiilina ja meiningin rauhallisena, mutta mitä käy, kun joka vuosi yhä useammalta ryhmältä leikataan (saavutettuja) etuja ja toiset ryhmät kenties porskuttavat vanhaan malliin, tai jopa saavat haalittua itselleen lisää mannaa?
Yhteiskunta pirstoutuu
Paljon on puhuttu sukupolvien välisistä kuiluista ja siitä kuinka yhdet kutsuvat toisia saamattomiksi pullamössöiksi ja kolmansia tyhjäntoimittajiksi jotka haaveilevat media-julkkiksen urasta. Kyseinen kuilu saattaa hyvinkin päätyä vaikuttamaan varsin vaatimattomalta ojalta sen kanjonin rinnalla, joka yhteiskuntaamme voi revetä, kun kutistuva talous syö eläkerahastojen tuotot ja pääomat nopeammin kuin kukaan ekonomisteista olisi voinut kuvitellakaan (jos olisi voinut, niin toki tähän olisi varauduttu jotenkin?).
Samalla yhä pienentyvä työvoima yrittää tehostaa siellä, mistä tehostuksella saavutetut hyödyt on jo ajat sitten kerätty, ja jäljelle jää oman ja perheensä terveyden ja hyvinvoinnin uhraaminen vielä yhden prosenttiyksikön kymmenyksen tuottavuusparannuksen edestä. Jee. Samalla yhä kasvava eläkeläisten joukko aukoo päätään kun nuorempi sukupolvi ei ymmärrä mitään siitä, mitä työnteko merkitsee, jos vaikka itse rakensivatkin maan ja yhteiskunnan lähinnä halvan ja riittävän öljyn avulla. Eläkemaksut nousevat, ja yhä useammalle kolmekymppiselle alkaa käydä selväksi, että he eivät itse tule koskaan nauttimaan mitään sellaista, josta tällä hetkellä puhutaan eläkkeenä.
Jatkossa moni sanookin ei kiitos ja siirtyy tekemään hommia epäviralliseen järjestelmään (jota sanotaan myös harmaaksi taloudeksi). Toiset tyytyvät hautaamaan pahan olonsa mielialalääkityksellä, tai ajautuvat/pääsevät hoitoon, joka tekee hyvinvointiyhteiskunnan taakasta entistä mahdottomamman. Merkittävä osa loppuporukasta tyytyy alkoholin tai huumeiden (suur)kulutukseen ja osa ajautuu lopulta romahduksen partaalle kukin tahollaan ja tavallaan. Ja koko ajan eturyhmien edustajat vääntävät vallan kahvassa siitä, kenen etuihin ei AINAKAAN voi koskea.
Totuus on, että kaikkien etuja tulee lopulta leikata. Olemme viettäneet mahtavia bileitä, joiden boolimaljassa on riittänyt halpaa öljyä ja nurkkapöydät ovat olleet kukkuroillaan helposti kahmittavia raaka-aineita, luonnonvaroja ja fossiilista kertakäyttö-energiaa. Toki, bileiden lomassa olemme kehittäneet kaikenlaisia varsin hyödyllisiä teknologioita, parantaneet sairauksia ja tiedon määrä on lisääntynyt valtavasti. Mutta suurin osa porukasta on lähinnä keskittynyt kehittämään keinoja, joilla saisimme kahmittua fossiilista energiaa ja raaka-aineita entistä nopeammin käyttöömme ja muutettua ne jätteeksi. Meillä alkaa olemaan jäljellä vain rippeet, ja iso kasa sitä jätettä.
On vastuutonta uskotella kansalaisille, että heillä ei ole isompaa tarvetta laittaa sukan varteen oikeita säästöjä vanhuuden varalle. Tai että kannattaa puhaltaa asuntokuplaan ja ostaa lainalla helvetin iso asunto, vaikka siihen ei ihan oikeasti olisikaan tarvetta saati varaa. Samaan aikaan ei yksinkertaisesti voi kehottaa sekä kuluttamaan lisää, että huolehtimaan että velkaa ei ole liikaa, sillä olemme jo pitkään olleet siinä pisteessä, että lisäkulutus lisää velkaa. Jos ei suoraan rahallisesti, niin henkisesti liian työnteon kautta perheiden rikkoontumisina, burn-out ongelmina ja sen sellaisina sosiaalisina kustannuksina.
Kaikista ei voi tulla rokkitähtiä…
Tulee olemaan karmeaa katsottavaa, kun kuilut eri ihmisryhmien välillä revitään yhteiskunnassa auki, ja solidaarisuus putoaa mustaan aukkoon kaikkien ollessa huolissaan vain oman piirakanpalansa hupenemisesta. Ja samalla oppilaitokset edelleen lisäävät paikkoja aloille, joilla ei ole minkäänlaisia realistisia työllistymismahdollisuuksia maailmassa, jossa koko yhteiskuntaa pyörittävä fossiilinen energia ei ole enää vapaasti ja halvalla hankittavissa tarpeen mukaan. Onhan se tietysti vittumaista, että ei pääse lopulta tekemään sitä mikä tuntuisi nyt kivalta (ja saada hyvää palkkaa), vaikka olisikin käynyt ihan lukion, AMK:n, tai vaikka yliopiston. Mutta lohdutuksena voin sanoa, että se mikä monen nuoren mielestä nyt olisi mielenkiintoista ja kivaa, on paljolti median heihin istuttama ajatus, ja totuus on kenties jotain ihan muuta.
Kreikan tie
Kreikka on helvetin hyvä esimerkki yli varojen elämisestä, jota meidän kaikkien tulisi nyt tuijottaa ja tutkia niin että sanoma menee perille: Sillä on lopulta hintansa, ja saavutetuista eduista luopuminen on aina vaikeaa, vaikka ne olisivatkin kestämättömiä ja kohtuuttomia. Kreikan kohdalla seinä tuli eteen lopulta melko nopeasti (vaikka nopeasti oli homma lähtenyt lapasestakin), ja nyt heillä on edessään etujen rajuja leikkauksia, ja valitettavasti samalla menee pesuveden mukana myös valtion (eli kansalaisten yhteinen) omaisuus.
Kokonaiskuvio on, tapansa mukaan, paskamaisen monisäikeinen, sillä jos nyt valtaosa Suomalaisista alkaisi käyttäytymään ”fiksusti”, lukemaan vaikka Saiturin blogia ja elämään varojensa mukaan ja laittamaan jotain myös säästöön, olisi pudonneen yksityisen kulutuksen vuoksi kansantalous äkkiä kuralla ja systeemi romahtaisi sitä kautta. Muistan vielä sen kampanjan jossa toitotettiin: ”Älä ruoki lamaa”, jolla tarkoitettiin että nyt äkkiä shoppailemaan, vaikka velaksi! Mutta toisaalta, tällaiset muutokset eivät tapahdu kovin nopeasti, edes henkilökohtaisella tasolla, saati sitten kansakunnan tasolla.
Mutta jotain tässä on, hitto vieköön, tehtävä. Oma tulevaisuus on jokaisen otettava omaan kouraansa. Jos luottaa siihen, että nykyisenkaltainen homma voi jatkua vielä vuosikymmeniä ja että julkinen systeemi pystyy toimimaan itse kunkin Curling-vanhempana myös jatkossa, löytää lopulta itsensä paskakasasta, taskut täynnä luottokorttilaskuja ja ainoana mainittavana omaisuutena päihde-riippuvuus ja jonotuslippu yhä ruuhkautuneempaan sosiaalihuoltoon.
Jos valtion tasolla emme ymmärrä että valtion budjetointia ei voi laittaa edes kohtalaisen kasvun varaan, olemme ennen pitkää myymässä valtion omaisuutta (siis meidän, kansalaisten omaa omaisuutta jonka tuotoilla meille tuotetaan hyödyllisiä palveluita) Kreikan tavoin niille samoille pankkiireille, jotka meille alun perin velat myönsivät, ja joiden luottotappiot me takasimme kaikenmaailman yksityisillä vakausrahastoilla, jotka omistivat ne samat pankkiirit ystävineen. Vähän kuin Talousjärjestelmässä, jonka takasi Jussi.
Leikataan sieltä ja täältä
On tietysti ristiriitaista tavallaan kannattaa esim. sosiaaliturvan leikkauksia, sillä pidän niitä varsin tarpeellisina, ja olen hyvin tietoinen että kuulostan mulkulta oikeisto-kyykyttäjältä joka vie viimeisenkin käytettynä ostetun tikkarin vammaiselta sotaveteraani-vanhus-lapselta. Ihan siitä ei ole kyse. Mutta jos vaihtoehtona on kollektiivinen lisävelkaantuminen eli seurausten paska-sammion kaataminen omien lastemme niskaan, niin ”so be it”. Toisaalta kuulostan ehkä vasemmisto-kommarilta, kun sanon että ennen kaikkea rikkaiden etuja on leikattava, sillä he voivat jättää uuden Mersun ostamisen väliin vallan helposti, ilman että heidän todellinen hyvinvointi siitä kärsisi (ja jos kärsii, niin on aika katsoa peiliin… ei ei ei, ei siihen kultareunuksiseen peiliin, kun siihen toiseen).
Toisaalta, ehkä pieni ravistelu saisi meistä osan varautumaan, ottamaan onnensa omaan kätöseensä, jolloin olisimme kokonaisuutenakin paremmin varautuneita niukempiin aikoihin? Kuten lentokoneissakin ohjeistetaan, laita hätätapauksessa ensin happi-naamari omille kasvoillesi ja auta vasta sitten vieressä olevaa. Degrowth-porukka tuo asiaa esille esimerkiksi tässä kirjoituksessa, joskin minusta noissa talouskasvun loppumisen aikajänteissä voi siirtää pilkkua vasemmalle yhden tai kaksi pykälää.
Kannattaa muistaa että tämä Elokuussa 2011 mediassakin nimetty ”hitaamman kasvun jakso”, jota kukaan ei vielä uskalla sanoa taantumaksi, ei pitänyt olla mitenkään todennäköinen, tai edes mahdollinen, vielä vähän aikaa sitten. Ja silti, nyt sitä taas mennään, todellisuus muuttui nopeasti. Pitäkää hatuistanne kiinni.
Ps. Samaan teemaan liittyen kävin taannoin keskustelua tämän blogikirjoituksen kommenteissa.
Kaikenhuipun blogi 
Poliitikot jaksavat jauhaa hyvinvointiyhteiskunnasta ja kasvusta. He eivät uskalla kertoa, että ne ajat ovat takana, jolloin kasvulla luotiin lisää vaurautta. Globalisaatio vähentää kasvun merkitystä, hyvinvointi ei lisäännykkään, vaan velvollisuudet kasvavat. Tuottavuus ja kilpailukyky viedään äärimmilleen, joten hyvinvointi kärsii. Kilpailu määrittää niin työn, koulutuksen kuin kulttuurinkin. Työpaikat siirtyvät halvempiin maihin. Kohta ei ole veronmaksajia, palvelujen tuottaminen käy yhä vaikeammaksi.
Pöhöttynyt valtionvirkamieskunta ei pysty / ei halua säästää omista menoistaan ja verottaa yritykset ja työntekijät siihen pisteeseen, jossa pinna katkeaa. Asiat ”rullaavat” niin kauan kunnes ei ole enää mitä verottaa järkevästi ja valtiontalous on sellaisessa velkakierteessä, josta ei ole paluuta. Tällöin, ehkä tällöin Suomessakin ihmiset lähtevät kaduille vaatimaan oikeuksiaan.
teeseitse, niinpä, hyvä video.
Surullinen totuus on myös se, että tämä meidän itsestäänselvyytenä ottamamme elintaso/yhteiskunta ei ole mahdollinen säilyttää vaikka kuinka haluaisimme ja kuinka poliitikot tekisivät parhaansa tai virkamiehet yrittäisivät. Tai noh, isoin ongelma lienee se, että ei ole tarjolla poliitikkoja jotka tekisivät asioille jotain, ja me emme heitä äänestäisi vaikka olisikin. Kun poliitikko avaa suunsa ja sanoo että ihmiset hyvät, nykymeininki pohjaa kerta-käyttöiseen energiaan ja se alkaa hiipumaan, nyt täytyy muuttaa meininkiä, niin hänet lakaistaan viemäriin ja hänestä ei kuulla enää koskaan.
Niinpä itse kukin eturyhmä alkaa kahmimaan pienenevästä piirakasta itselleen mahdollisimman isoa osaa ja energia ja aika menee riitelyyn, tappeluun ja omien etujen ajamiseen muiden etujen kustannuksella. Ja itse ongelmalle ei tehdä mitään.
Ja surullinen totuus on myös se, että mielenosoittaminen, mellakointi, ryöstely ja nuotioiden sytyttäminen julkiselle paikalle ei lopulta auta. Se ei tuo meille lisää puoli-ilmaista energiaa, uusiutumattomia raaka-aineita tai palauta kalakantoja romahtaneiden tilalle, saati palauta ilmastoa vakaampaan tilaan. Turhautumiahan siinä pääsee itse kukin purkamaan, mutta hinta, loppusaldo, tulee olemaan negatiivinen.
>Surullinen totuus on myös se, että tämä meidän itsestäänselvyytenä ottamamme elintaso/yhteiskunta ei ole mahdollinen säilyttää vaikka kuinka haluaisimme ja kuinka poliitikot tekisivät parhaansa tai virkamiehet yrittäisivät.
Kyllä se on ainakin teoriassa mahdollinen säilyttää. Pitää vaan olla sitä paljon puhuttua ”kilpailukykyä”, että saa kilpailtua haluamansa resurssit itselleen. Tai sitten ihan vaan poliittista ”kikkailukykyä”, jos ei taloudellisessa hinta-, innovaatio- ja tuottavuuskilpailussa pärjää (tai jos ei muuten vaan usko ”vapaan” markkinatalouden autuuteen). Joku maapallolainen siinä jää ilman tietysti sitten, jos se edes onnistuu.
Tässä vielä tällainen linkki, jonka mukaan keskiajan Englannissa ennen fossiilisten polttoaineiden käyttöön ottoa olisi ollut keskimäärin suurempi kulutustaso nykypäivän köyhimpiin maihin verrattuna. Kun ottaa huomioon, että nykypäivänä on, fossiiliset polttoaineet pois luettuna, keskiajan Englantia pyörittäneen biovoiman lisäksi uusiutuvia sähkön tuotantomenetelmiä sekä ydinvoimaa, niin tuskin ainakaan keskiajan Englannin keskimääräiseen kulutustasoon tarvitsee palata.
http://www.sciencedaily.com/releases/2010/12/101205234308.htm
Sikäli kun BKT-luvut ovat päteviä ja vertailukelpoisia, niin Suomessa olisi nykyään vissiin noin 30-kertainen kulutustaso keskiajan Englantiin verrattuna. Siinäkin on paljon läskiä leikattavaksi, jos sattuu käymään niin, että se kuuluisa ”kilpailukyky” ei riitäkään. Toivottavasti sitä vaan sitten onnistutaan leikkaamaan oikeasta paikasta…
Jorma, joo, kirjoitin vähän huonosti ja ajattelin että joku tuohon puuttuu varmaan. 🙂
Esim ihmisten onnellisuus ei ole ollut kovinkaan järjellisessä suhteessa talouden volyymiin tai kasvun vauhtiin nähden. Toisaalta, tuo kilpailukyky on aina joltain muulta pois siinä vaiheessa kun globaali meininki ei jatka kasvuaan. Puhutaan nollasummapelistä, jossa toisen voitto on toisen tappio. EU:n sisällä Saksan pitäisi luopua (miten?) ylijäämäisestä kauppataseestaan, jotta kreikan kauppatase ei olisi niin alijäämäinen. Toisen ylijäämä on aina toisen alijäämä, ja jos Kreikasta ostettu härpätin on 30 % kalliimpi kuin vastaava saksalainen, niin tyhmempikin tajuaa että homma ei tule toimimaan, varsinkin kun laatu ei korreloi.
Tuo läskin leikkaaminen oikeasta paikasta on tässä se homman pihvi, ja koko homman vaikeus (koska kukaan ei halua että omaan läskiin kosketaan, sillä oma läski ei näytä läskiltä lainkaan). Kuten sanoit, meillä olisi teknologiat, pelit ja vehkeet tehdä varsin kohtuullinen elintaso varsin mittavalle joukolle. Mutta kuten Jukka on täällä aiemmin todennut, ”Voimme pelastaa maailman vain jos se on taloudellisesti kannattavaa”. Toinen tapa kuvailla tilannetta on ehkä ”Meillä on niin kova elintaso että sen ylläpitäminen vaatii todella kovaa elintasoa”. Suomeksi ja yksinkertaistettuna siis: meidän tarvitsee tehdä toista työtä, jotta voimme maksaa sen auton, jonka hommasimme että voimme tehdä toista työtä.
Se, että meillä on niin paljon läskiä leikattavana on oikeastaan melko helpottava ajatus. Taloutemme voi laskea vuosikymmeniä ja silti meillä on varaa kaikkeen välttämättömään. Henkisellä puolella siitä seuraisi kyllä kovia ongelmia, jotka tietenkin heijastuvat sitten monella tavalla häiriöinä yhteiskunnan vakaudessa. Siksi olisikin ihan kiva, että jollain tavalla varauduttaisiin siihenkin vaihtoehtoon, että edessä on pitkä alamäki.
Kunhan terveydenhuolto, ruokahuolto, koululaitos, poliisi, palokunnat ja muut vastaavat pysyvät pystyssä, niin lopulla ei niin väliä. Kai lääkärit suostuu hoitamaan meitä köyhiä vielä sittenkin kun rahat on loppu?
Esko, niinpä. Niiiiin paljon on kaikkea turhaa paskaa, että luulisi olevan helppo leikata läskiä. Paitsi että jonkun elinkeino se turha paskakin aina on. Isoimmat, tai ainakin välittömimmät ongelmat varmaan seuraavat tämän meidän rakkaan ramman talousjärjestelmän kanssa, joka ei kerta kaikkiaan tule toimeen kutistuvassa taloudessa, jossa korkoja ei pystytä maksamaan huomisen kasvulla. Siinä tulee vielä monta itkua, ja ihan hyviä ja hyödyllisiäkin projekteja ja hankkeita jää tekemättä esim rahoituksen puutteeseen. Se on sääli.
Joku viisashan on sanonut, että kaikista niistä tavoista joilla pankki – ja taloustoiminta voidaan järjestää, niin meillä on yksi paskimpia mahdollisia. Vaikea olla eri mieltä. Talousdemokratia on ihan lupaava ajatussuunta, sen vähän mitä olen tutustunut. Ja alkaa vaikuttamaan koko ajan paremmalta idealta.
Mainitsemistasi hyvinvointipalveluista tullaan vielä neuvottelemaan, ja se mitä jää käyttökelpoisesti jäljelle ja toimimaan, on tulevien neuvottelujen ja päätösten hedelmää. Kaikkea ei voida saada. Se olisi ihmisten hyvä laittaa kallonsa takanurkkaan, ja tehdä oman elämänsä suunnitelmat ja päätökset sen mukaan. Tällä hetkellä poliitikot tekevät edelleen budjettinsa kohtalaisen voimakkaan kasvun oletukselle, joka on kyllä bensan valelua tulevien sukupolvien, eli omien lapsien, haalareihin. Kylmää hommaa siis.
Jutta: pää takaisin auringon valoon – EI lisävelkaa!!! Tai oli viimeinen kerta kun äänestin demareita 🙂 (romahduspuolue, anyone?)
Hyvinvointiyhteiskuntahan perustuu siihen, että ihmiset voivat hyvin, tekevät töitä ja toisaalta myös tarjoavat niitä, ilman että työ on kuitenkaan elämän itsetarkoitus. Mitään mystistä globalisaatiota tai tuottavuutta ei ole, koska ihmiset eivät toimi koneen lailla. Ajat olivat aikaisemmin paremmat, koska ihmiset olivat onnellisempia.
Jep, hyvinvointiyhteiskunnan ja onnellisuuden suhde ei ole tietenkään yksi yhteen. Mutta kyllä se tiettyjä varsin hyödyllisiä juttuja meille tarkoittaa, tämä hyvinvointiyhteiskunta (welfare state), kuten ilmaista koulutusta, terveydenhuoltoa, sosiaaliturvaa, eläkkeitä, ja lukuisia eri ryhmien, kuten vaikka vammaiset, hoitamista yhteiskunnan puolesta. Siihen en ota kantaa, että onko jokin kokenut jääneensä väliinputoajaksi tai verkon ulkopuolelle, siitä kannattaa soitella Karpolle. Nykyisenkaltainen hyvinvointiyhteiskunta järjestää monia asioita niin, että huonoilla korteilla aloittanut voi silti päätyä pelin voittajaksi. Jenkeissä, tuossa mahdollisuuksien maassa, on erään tutkimuksen mukaan nykyisin käytännössä mahdotonta nousta yhteiskuntaluokassa merkittävästi ylöspäin jos aloittaa riittävän pohjalta. Todennäköisyys on niin pieni, että se on about sama kuin lottokupongin ostaminen ja voittaminen.
Se, että joku erilaisia palveluita ja turvaverkkoja tarjoaa ja pitää yllä, vaatii rahaa, joka vaatii verotuloja, joka vaatii tuottavuutta. Ja tuottavuus vaatii halpaa (fossiilista) energiaa, tasolla tai toisella. Nykyään kaikkea ajatellaan lukujen kautta. Se on mielenkiintoista siinä mielessä, että muuttaako se mitään siihen verrattuna, että ennen vain tehtiin ja asiat meni miten meni, mutta periaatteessa nekin olisivat olleet ajateltavissa lukujen ja laskelmien kautta.
” Siihen en ota kantaa, että onko jokin kokenut jääneensä väliinputoajaksi tai verkon ulkopuolelle, siitä kannattaa soitella Karpolle.”
”Ulkopuolisia” täällä alkaa olla jo turhan paljon, eli sivistyspohja ei ole enää hallinnassa, ja se on myös syy siihen miksi ollaan ajautumassa umpikujaan (suurtaantumaan). Eurooppalainen yhteiskuntahan on muuttumassa kansanvallasta pudotuspeliksi. Ei ole enää tarkoituskaan, että pudotetut maksaisivat osuutensa yhteiskunnalle, vaikka sosiaalijärjestelmä toisaalta vaatii heidän elättämisen (vielä). Yleinen sosiaalijärjestelmä tätä menoa varmaan kaatuu 10-20 vuoden aikana tai lakkaa olemasta vähänkään luotettava vähävaraisia kohtaan. Tulevaisuudessa Euroopan alueellakin toimii rikkaiden ja köyhien keskenään jakamat valtiot, kuten suuressa maailmassa.
bdmd, sanopa muuta. Jos emme kaikella tällä ”hyvinvoinnilla” ja ”kasvulla” kykene tämän onnellisempaan ja parempaan vointiin, niin jossain on vähän vikaa.
Mitä tuossa meinasin, niin kyllähän julkisen sektorin puolesta on järjestetty kaikenlaista vammaishoitoa, köyhyyden hoitoa, lastenhoitoa, vanhusten hoitoa, sairaanhoitoa ja sairasta hoitoa. Olemme vaan havaitsemassa, että ilmeisesti elämässä ja onnellisuudessa on kyse jostain muusta kuin siitä että hoidetaan kaikenlaista sitä mukaan kun kohteita ilmestyy ja lomakkeita työnnetään lomakkeen perään. Ja jos alkaa masentaa niin otetaan vähän pillereitä.
Itse asiassa osat omasta järjestelmästämme on, ainakin oman kokemukseni mukaan, suunniteltu niin, että niitä ei kykene hakemaan ilman korkean koulutuksen ja työn tuomaa itseluottamusta ja rohkeutta. Ja sitten kun kaiken helvetillisen vaivan jälkeen tulee kieltävä päätös (vedoten johonkin ihan olemattomaan), niin moniko jaksaa enää valittaa, ja moniko vain lyö hanskat naulaan ja toteaa että vittu mitä paskaa. Joten vaikka jotain uusia ”etuisuuksia” vielä tuleekin, on niiden hakeminen yhä monimutkaisempaa tilanteessa jossa ihmisten energia pitäisi suuntautua oman itsensä tsempaamiseen, työllistymiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn.
”Joten vaikka jotain uusia “etuisuuksia” vielä tuleekin, on niiden hakeminen yhä monimutkaisempaa tilanteessa jossa ihmisten energia pitäisi suuntautua oman itsensä tsempaamiseen, työllistymiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn.”
Sitä tarkoitin tuolla, ettei yleinen hyvinvointi ehkä ole enää niin monien ihmisten haave, vaan eliittiryhmiin kuuluminen. Ainahan vedotaan sivistysyhteiskuntaan ja velvollisuuteen maksaa tukia, mutta käytännössä valtioilla ja kunnilla on silti aika hyvät mahdollisuudet rikkoa omia sääntöjään. Tämä mahdollisuus tulee ilmi esim. monissa Aasian valtioissa.