Öljyn hinta – Miksi hintaheittelyt kasvavat?

Vuonna 2008 öljyn hinta nousi tähänastiseen ennätyslukemaansa, noin 147 jenkkidollariin tynnyriltä. Monien mielestä tämän vaikutukset olivat iso osa sitä neulaa, joka puhkaisi Jenkkien asuntokuplan, ja sai sitä kautta kansainväliset rahoitusmarkkinat kontilleen keskelle kehää. Miksi öljyn hinta nousi? Alla pari vaihtoehtoista ja liikuttavan erilaista selitystä alan kovilta ammattilaisilta, ja näkemystä Oildrum-sivustolla olleesta tuoreesta öljyn hintaa käsitelleestä artikkelista.

Luin/luen tuossa paria kirjaa, jotka molemmat kertovat oman analyysinsä vuoden 2008 öljyn hintapiikille. On mielenkiintoista, että molemmat onnistuvat perustelemaan kantansa melko hyvin ja järkevästi. Samalla on mielenkiintoista huomata, että molemmat pysyvät erossa siitä todellisesta syystä, joka taustalla vaikuttaa, eli öljyn tuotantohuipusta ja maailman öljyntuottajien kyvyttömyydestä (ja kenties myös haluttomuudesta joidenkin kohdalla) lisätä tuotantoaan hintojen painamiseksi alemmas.

Ensimmäinen kirja on ”Oil’s Endless Bid”, jossa kertojana on raaka-aine (tarkemmin öljyn) markkinoilla yli 20-vuotisen uran tehnyt treideri. Hän kertoo siitä, miten tehokas, hallinnassa oleva ja vastuullinen raaka-aine-pörssi alkoi 2000 luvulla paisua, kun mukaan tulivat institutionaaliset sijoittajat suurine volyymeineen, joiden mukana hintojen volatiliteetti nousi aivan uudelle tasolle. Hän ei pitänyt tätä vielä pahana, vaan myönsi tehneensä parhaat tilinsä 2000 vuoden alussa, sillä juuri hintojen heilahtelu tuo raaka-aine treidereille heidän leipänsä. Ja tässä kannattaa olla hieman tarkkana, sillä näiden kauppiaiden tehtävä on siis arvata ja lyödä vetoa siitä, mihin suuntaan öljyn hinta lähtee kehittymään jatkossa, ja he saavat palkkionsa silloin kun arvaavat oikein, vaikka öljyn hinta kehittyisi alaspäin.

Kun toiminta vähän myöhemmin sähköistyi, lähti homma lopullisesti käsistä. Kauppiaiden yhteisö, joka on siis se joissain leffoissa ja uutisissa näkyvä, pörssin lattialla villisti huitova ja huutava porukka jolla on kädet täynnä lappuja, oli juuri se, yhteisö. He, ainakin kirjailijan mukaan, olivat toistensa vahtikoiria, sillä oli kaikkien etu, että kukaan ei ampunut yli ottamalla suhteettoman suuria riskejä, joiden seuraukset kaikki joutuisivat kantamaan. Tämä muuttui, kun kaupankäynti siirtyi ”lattialta” yhä enemmän sähköiseen muotoon ja toimistoihin. Hintojen heilahtelut lähtivät täysin lapasesta, ja kukaan ei ollut vastuussa kenellekään markkinoiden toimivuudesta.

Öljy ei ollut enää resurssi tai raaka-aine, vaan pelkkä spekuloinnin kohde, jonka hintaheilahtelulla tehtiin omaisuuksia, välittämättä seurauksista. Öljyyn lisäksi alettiin sijoittamaan kuin osakkeisiin (näitä sijoita raaka-aineisiin -mainoksia on alkanut suomalaisillakin nettisivuilla näkyä). Totuus on kirjailijan mukaan kuitenkin se, että öljy ei ole sama asia kuin osakkeet. Öljy ei tuota osinkoja, vaan siihen sijoittaminen on pelkkää vedonlyöntiä siitä, mihin suuntaan hinta kehittyy milläkin aikavälillä. Lisäksi öljyssä on se hankaloittava puoli, että rahastot joutuvat uudistamaan sijoituksiaan jatkuvasti, sillä ne ovat usein vedonlyöntejä muutaman viikon tai kuukauden päähän, harvemmin yli puolta vuotta tulevaisuuteen.

Epäilemättä tämä tulkinta on osaltaan totta, sillä muuten järkyttävän nopeaa hinnan nousua on hankala selittää. Spekulaattorit hyötyvät heilahtelevista hinnoista, ja kun mukana on massiiviset institutionaaliset sijoittajat, alkaa niiden yhteisvaikutus olla merkittävä. Takana varjoissa luuhaava syy on kuitenkin tuotantokapasiteetin rajattu kyky vastata lisääntyvään kysyntään, joka pahentaa spekulointia ja hintavaihteluita, koska markkinat ovat jatkuvasti epävarmassa tilassa. Lisääntyykö kapasiteetti, vai lähteekö taloudet taantumaan, vai jatkuuko talouskasvu vielä hetken hulluista hinnoista huolimatta?

Toinen kirja on ”Why We Hate the Oil Companies” jonka on kirjoittanut (ja tässä tapauksessa myös lukenut, koska kuuntelin sen audiokirjana) John Hofmeister, joka on öljy-yhtiö Shellin entinen tj, ja siten ihan mielenkiintoisessa ja herkullisessakin asemassa kertomaan mitä energiayhtiöiden sisällä tapahtuu. Hän on sittemmin perustanut myös voittoa tavoittelemattoman mielenkiintoisen yhdistyksen ”Citizens for Affordable Energy”. Kirja on mielenkiintoinen, ja kieltämättä kirjoittajalla on aika, etten sanoisi, realistinen ote energia-asioihin. Luvassa ei ole ”kyllä uusiutuvat pelastaa jos oikein uskotaan ja panostetaan” –tyyppistä juhlapuhetta, vaan tylyjä faktoja siitä miten asiat ovat ja mitä pitäisi tehdä jotta energiakatastrofi ei iske, ainakaan ihan niin pahana. Kyseisessä kirjassa John tuo ilmi vuoden 2008 öljyn hintapiikin tärkeäksi syyksi Pekingin Olympialaiset. Ajatusketju menee jotakuinkin näin:

• Pekingin ilma on kelvotonta hengittää, koska paikallinen sähkö tuotetaan pääosin likaisella hiilivoimalla
• Niinpä kisojen ajaksi paikalliset hiilivoimalat, ainakin osittain, menivät ”huoltotauolle”, jotta urheilijat eivät lähtisi kävelemään ja aiheuttaisi pr-katastrofia.
• Tilalle hankittiin diesel-generaattoreita, ja paljon, paljon dieseliä, sähköä tuottamaan.
• Samaan aikaan toisaalla, todellisessa maailmassa. Tynnyrillisestä öljyä saadaan niin sanottuja ”middle-distillates” –jalosteita, joihin diesel kuuluu, vain tietty määrä. (sitten on kevyemmät tuotteet kuten bensa, ja raskaammat kuten raskas polttoöljy). Kutakin saadaan siis vain osa tynnyrillisestä öljyä.
• Dieselin kohtalaisen kova kysyntäpiikki nosti siis öljyn kokonaiskysyntää, sillä sitä saa vain tietyn määrän tynnyrillisestä öljyä.

Vau. Pakko pyöritellä hieman silmiä, mutta toisaalta, John, if you say so, niin voihan se noin olla. John toisaalla toki selvittää myös energia- ja öljy-yhtiöiden ristiriitaista tilannetta, jossa poliitikot, virkamiehet ja kansalaiset samaan aikaan:

• Vaativat öljy-riippuvuuden vähentämistä ulkomaisista tuottajista, eli kotimaisen tuotannon voimakasta kasvattamista
• Ajavat säädöksiä, joiden vuoksi yhtiöiden on kallista, epävarmaa ja aikaa-vievää etsiä ja porata öljyä ja rakentaa infrastruktuuria kotimaassa (sama koskee myös ydinvoimaa)
• Vaativat öljy-yhtiöiden päitä vadille, jos bensiinin pumppu-hinta nousee liian korkealle. Öljy-yhtiöt myyvät tuotettaan kuitenkin markkinahintaan, ja toisin kuin voi kansalaiseen päin näyttää, se bensa-pumpusta tuleva litku ei ole se öljy-yhtiöiden pääbisnes, vaikka pumpussa lukisikin Shell, vaan bisnes on raaka-öljy.

Ei silti, etteikö hän heitä osaa syystä myös yhtiöiden niskaan, sillä niiden asenne ja toimintatavat esimerkiksi paikallisten asukkaiden kanssa ovat jättäneet toivomisen varaa. (Ihan tosi? Jos tuosta haluaa lukea lisää, niin voin suositella kirjaa Crude World).

Oli niin tai näin, niin öljyhuippu piileskelee tämänkin ongelman takana. Pitääkseen tuotannon kasvua yllä, öljy-yhtiöiden pitäisi porata joka paikassa, jatkuvasti. Se on vaikeaa, jos ei mahdotonta, toteuttaa ympäristöä kunnioittavasti. Kun mukaan lisätään ainaiset valitukset, raastupa-haasteet ja epävarmuus onnistumisesta, se ei ole myöskään halpaa.

On, myös allekirjoittaneen mielestä, hieman selkärangatonta ruoskia ja syyttää öljy-yhtiöitä, ainakaan yksinomaan, niiden tekemistä ympäristötuhoista, kun samalla me kaikki käytämme ja haluamme mahdollisimman halpaa polttoainetta. Toki, monet meistä voisivat maksaa muutaman sentin enemmän litralta, jos tietäisimme että kyseinen öljy on pumpattu eettisesti ja paikallista työvoimaa käyttäen ja ympäristöä kunnioittaen (Reilun Kaupan öljyä? LOL). Mutta ne meistä kenellä tähän olisi varaa ja halua, ovat aikamoisessa vähemmistössä, ja etuoikeutettuja, koska meidän toimeentulomme ei ole kiinni siitä muutamasta sentistä litrahinnassa.

Ja kun samaan yhdistetään kapitalistinen vapaa markkinatalous, jossa kaikkien on pakko koko ajan maksimoida voittojaan, jotta heitä ei syötäisi muiden toimesta (joko omistajat laittavat johdon vaihtoon, tai heikentynyt tuotto laskee osakkeen hintaa ja kilpailija ostaa pois koko paskan). Toimintaympäristö sanelee ehdot, valitettavasti.

The Oil Drum
Viimeisenä vielä katsaus alussa mainitsemaani oildrum-sivuston artikkeliin öljyn hinnoista. Siellä todetaan melko yksiselitteisesti öljyn hinnan muodostumisesta suomennettuna näin:

Yksinkertainen totuus on se, että tämän päivän öljyn hinnat peilaavat markkinoiden parasta arvioita siitä, mitä tulevaisuuden kysyntä ja tarjonta tulevat olemaan.

Niin. Noh. Tuo lienee lähellä totuutta, jos hintakehitystä katsotaan vähänkään järkevällä aikavälillä. Avainasemassa tässä on nimenomaan tuo tarjonta, joka tarkoittaa siis viejämaiden kykyä tuottaa öljyä vientiin (tuotanto – oma kulutus). Tämä on se, mistä öljyn hinta meikäläisille muodostuu. Esim Saudien kotimainen kulutus on noussut viimevuodet luokkaa 10 % vuodessa, samalla kun tuotannon lisääminen ei tunnu olevan ihan niin helppoa kuin he ovat antaneet ymmärtää (käännetään tuosta vipua niin alkaa tulla enemmän verrattuna siihen että helvetin kalliilla aletaan rakentelemaan lisää porauskapasiteettia että saadaan tuotanto pidettyä vakaana).

IEA:n mukaan viejämaiden (40 kpl) vientikapasiteetti on viimeisen 5 vuoden aikana laskenut 1.2 miljoonalla tynnyrillä per päivä. 26 viejämaata on vähentänyt vientiä yhteensä 4,4 mbpd ja 14 viejämaata on lisännyt vientiä 3,2 mbpd. Jos Irak saa aktinsa kasaan ja öljyn virtaamaan, voi tuo trendi pysytellä muutaman vuoden kurissa (jos ei tule muita ongelmia ja levottomuuksia).

Öljyn hinnat tulevat jatkossakin poukkoilemaan, kun kysyntä ja tarjonta tiukkenevat. Vain taantuma vapauttaa meidät hetkellisesti kalliista öljystä, mutta se ei lohduta tippaakaan, sillä taantuman tuomat matalat hinnat tekevät hallaa investoinneille ja öljynviejien talouksille (ja siten myös poliittiselle vakaudelle, jota on ostettu öljyrahalla).

Tällä pelillä voidaan myös tehokkaasti viedä huomio pois siitä, mikä voisi ongelmaan oikeasti auttaa. Se on öljynkulutuksen vähentäminen oma-aloitteisesti, kansainvälisemmin Oil Depletion Protocol.