Suomen primäärienergiankulutus vuonna 2009
Näihin energiakulutus-juttuihin joutuu viittamaan melko useassa paikassa, niin ajattelin julkaista ne täälläkin, kevyellä analyysillä maustettuna.
Tilastokeskuksen mukaan suomessa käytettiin primäärienergiaa (muutin alkuperäisen terawattitunneiksi) vuonna 2009 seuraavasti:
Terawattituntia | % kokonais | |
Öljy |
92,9 |
25,2 |
Puupolttoaineet |
74,3 |
20,2 |
Ydinenergia |
68,5 |
18,6 |
Hiili |
42,2 |
11,5 |
Maakaasu |
37,4 |
10,1 |
Turve |
19,9 |
5,4 |
Vesivoima |
12,6 |
3,4 |
Sähkön nettotuonti |
12,1 |
3,3 |
Tuulivoima |
0,3 |
0,1 |
Muut |
8,3 |
2,2 |
Yhteensä |
368,4 |
100 |
Laskua edellisvuodesta oli aika reilusti, 6 %, (edellisvuonna kokonaistilanne oli karvaa alle 400 TWh), johtuen paljolti 2009 täälläkin tuulettimeen iskeytyneestä taantumasta, jossa useampi prosentti (oliko se nyt 8 % pintaan?) kansantuotteesta katosi. Osa tuosta säästöstä varmasti tuli myös energian säästöstä ja tehokkuudesta, tai näin uskallan toivoa. Olisi kuitenkin itsensä petkuttamista olettaa että maailmalla ylipäätään vuonna 2009 nähty energiankulutuksen putoaminen johtuisi pääosin jostain muusta kuin vähentyneestä toiminnasta, eli talouden taantumasta.
Fossiilista energiaa tuolla on noin 192 TWh, jos Turve lasketaan fossiiliseksi. Turve on myös fossiilisista ainoa kotimainen. Siis yli puolet primäärienergiasta on fossiilisia, ja melkein puolet kaikesta energiasta ulkomailta tänne raahattua fossiilista energiaa. Kaikki varmasti tiedostavat myös sen, että tämä energia ei tule rahdatuksi tänne ilmaiseksi, vaan se näkyy tuolla kauppataseessa, ja se pitää tasapainottaa vastaavasti viemällä täältä jotain rahanarvoista ulkomaille. Tähän ei voi laittaa hieronta, parturointia tai paljon muitakaan palveluja, vaan pääosin kyseessä on lienee kemianteollisuuden metsäteollisuuden ja muiden tällaisten tekemät konkreettiset tuotteet, joiden tekemiseen poikkeuksetta käytetään energiaa.
Öljystä yli 85 % tulee Venäjältä, joka on ohittamassa tai ohittanut tuotantohuippunsa, ja neuvottelee muistaakseni sekä Kiinan että Japanin kanssa öljyputken vetämisestä itään päin (vai olikohan kaasuputki kyseessä, en muista enkä löydä viitettä). Venäjän öljyntuotannon laskun nopeus tulee riippumaan siitä, miten paljon ulkomaiset öljy-yhtiöt uskaltavat sijoittaa paikallisten uusien kenttien käyttöönottoon ja infran rakentamiseen. Halukkuus on vaihtelevaa, sillä kyseiset yhtiöt saivat jokunen vuosi takaperin kokea paikallisen mafia-talouden nurjan puolen vastaavissa hankkeissa. Loput Suomen öljystä tulee pääosin jo pitkään laskussa olleesta Norjasta ja muista EU-maista (Tanska ja Iso-Britannia).
Uusiutuvat, eli puupolttoaineet, vesivoima, tuulivoima ja ainakin osa ”muut” kategoriasta ovat noin neljännes. Tulivoimahan on lisääntymään päin, sillä suomessa on suunnitteilla noin 6 gigawattia (nimellisteholta) tuulivoimaloita. Tuulivoima ei kuitenkaan tuota jatkuvaa tehoa verkkoon, vaan teho vaihtelee tuuliolosuhteiden mukaan aika rajusti. Tätä vaihtelua tulee toki hillitsemään se, että tuulipuistot tulevat ympäri Suomea ja se, että puolet hankkeista on merituulipuistoja.
Kun tilannetta tarkastelee kokonaisuutena, kannattaa pitää mielessä pari lentävää lausahdusta:
- ”Energy gets Shit done”. Niin se on.
- ”Less Energ means less shit gets done”. Ja sitten vielä
- ”The less shit gets done, the more of us is back to the basics (growing food)”. Joko sen takia, että ruokaa ei ole tarpeeksi, tai sen takia, että se on liian kallista ostaa. Tai molemmat.
Tuota kuviota voi energiatehokkuudella hieman säätää, mutta ei loputtomasti, sillä energiansäästössä pätevät samat lait kuin muuallakin: Isoimmat ja helpoimmat säästöt tehdään yleensä ensin. Lisäksi tähän mennessä ihmiskunta on ratkaissut valtaosan ongelmistaan keksimällä jonkin tavan käyttää enemmän energiaa ongelman hoitamiseen.
Meidän tehtävä on yrittää huolehtia siitä, että se hiipuva energia hoitaa ne olennaiset asiat, ja että nekin tehdään mahdollisimman tehokkaasti. Samalla voimme myös huolehtia siitä, että koko paska ei romahda siihen, että rajaamme käytettävissä olevia energiamuotoja pois esim. fiilispohjalta. Minusta olisi mukavaa, jos minä, ja varsinkin lapseni, eläisivät edes jonkinasteisessa hyvinvointi-yhteiskunnassa, vaikka aika selvää on, että nykyinen krääsäyhteiskunta alkaa olla tiensä päässä vaikka tekisimme mitä. Miksi? Siksi että muistaakseni luokkaa 80 % maailman energiasta tuotetaan fossiilisilla, ja niitä ei tule lisää. Sen takia niitä sanotaan fossiilisiksi.
Trackbacks & Pingbacks