Skip to content

Viikon Vinkki 15 – Hommaa pihalle parin vuoden polttopuut

huhtikuu 25, 2011

Tällä viikolla tulee toistaiseksi viimeinen osa puun energiakäyttöön liittyvistä viikon vinkeistä. Puilla on kiva lämmittää niin kauan kun ne ovat kuivia ja niitä riittää. Ohessa kolme hyvää syytä täyttää pihamaan turhat nurkat ja katokset puupinoilla.

Kuivat puut vaativat varautumista
Jos tehdään pieni laskutoimitus, jossa puilla osittain lämmittävä ja ruokaa laittava kotitalous käyttää vuosittain vaikkapa 5 kiintokuutiota puuta, ja he käyttävät itse tekemäänsä ja kuivaamaansa polttopuuta, on heillä helposti pihallaan 10-15 kiintokuutiota polttopuita: (Kuningaskuluttajan mukaan puuta kuluu vuodessa 5,5 milj. kiintokuutiota, linkin takana myös poltto-ohjeita).

  • 5 kiintokuutiota keväällä tehtyjä tuoreita puita
  • 5 kiintokuutiota vuosi sitten tehtyjä, seuraavan talven polttopuita
  • 0-5 kiintokuutiota nykyiseen käyttöön (riippuen vuodenajasta ja käytöstä)

Jos siis halutaan, että käytössä olevat polttopuut ovat ylivuotisia, täytyy seuraava satsi olla jo kuivumassa kun edellistä tehdään. Jos ei omassa pihassa, niin sitten puuntoimittajan pihassa.

Jos sinulla ei ole sopivaa paikkaa puille, niin yksinkertaisen katoksen nikkarointi voi olla ihan mielenkiintoinen (tai hermoja repivä) projekti kesäloman ratoksi 🙂 .

Varaudu sähkökatkoksiin (ja maailmanloppuun)
Jos analysoidaan, että miten hyvin voidaan mitata vaikkapa ihmisten kriisin-kestokykyä jollain tietyllä seudulla, niin yhtenä mittarina voisi pitää sitä, miten monella pihalla näkyy polttopuupinoja, ja miten paljon niissä on polttopuita. Suomessa valtaosa omakotitaloista on varustettu jonkinlaisella tulisijalla. Niinpä valtaosa suomalaisista omakotitaloista pystyy periaatteessa pitämään ainakin osan asunnostaan lämpimänä, vaikka energiansaannissa olisi ongelmia, jos heillä on riittävästi polttopuita.

Polttopuunmyyjien varastot tyhjenevät kylmänä talvena nopeasti, kuten on parina viime talvena huomattu. Voi olettaa, että pieni energia-kriisinpoikanen tyhjentää varastot hetkessä, kun ihmiset panikoivat ja ryntäävät kaikki hamstraamaan puuta samaan aikaan. Ja kuivaa puuta on hankala loihtia tyhjästä, sillä puun kuivaaminen vie aikaa ja energiaa (pinossa kuivaamalla energia tulee auringosta ja tuulesta).

Ilmastonmuutoksen torjunta
Tämä voi äkkiseltään tuntua vähäpätöiseltä, mutta jollain kierolla logiikalla tämä toimii. Puupino pihassa torjuu ilmastonmuutosta, sillä siihen on sitoutunut hiiltä. Tämä on tietysti melkoista yksinkertaistamista, mutta kun kaadamme puun metsästä polttopuuksi, tilalle kasvaa uusi ja/tai ympärillä olevat puut kasvavat nopeammin koska saavat enemmän valoa ja ravinteita, niin noin se menee.

Jos kaikkien suomen omakotitalojen (noin miljoona kpl, tosin kaikissa ei ole tulisijaa) pihalle saataisiin muutama kuutio polttopuita, joita sitten tietysti kierrätetään, eli poltetaan vanhoja ja tehdään uusia joka vuosi, olisi periaatteessa pihoillemme varastoituna merkittävä määrä hiiltä, joka olisi poissa ilmakehästä. Ja tietysti puusta saatava lämpöenergia vähentäisi muun, kenties fossiilisilla tuotetun energian käyttöä.

Advertisements

From → Viikon vinkki

4 kommenttia
  1. Harvian pienin takkasydan maksaa noin 400 …Uusi takka maksaa alkaen noin 2500 muurattuna vanhan purku…Jos takka ei ole paaasiallinen lammonlahde niin sydan kannattaa laittaa…Ps.Kylla se sydan varaa sita sateilylampoa myos muuriin. Ja jos ei tulisija varaa lampoa niin siella pitaa jatkuvasti polttaa jotakin..

  2. Niin siinä sitten kävi, että olin pari päivää puutalkoissa anoppilassa, nostelemassa isoja runkoja klpikoneeseen (sellaiseen traktorin perässä olevaan), sekä hakkaamassa isoja pölkkyjä lekalla ja kiiloilla pienemmiksi.

    Illalla sitten nitkahti selkä kun työnsin ruohonleikkuria (sellaista jossa ei ole omaa moottoria). Seuraavana aamuna kontaten vessaan, ja soitto lääkärille, joka suostui tulemaan kotikäynnille pistämään relaksantit ja Voltarenit pakaroihin. Viikko sairaslomaa (onneksi on vapaa-ehtoinen yrittäjän vakuutus) ja pihasaunan rakennus toistaiseksi jäihin. 😐 Piti lauantaina valaa perustuksia tolpille.

    Tuli kalliita polttopuita, ja oli viimeinen kerta kun remmon lekalla mitään (2 vuotta sitten kävi samoin paitsi pahemmin, ja silloinkin oli lekalla huitominen kuvioissa). Onneksi selkä on lähtenyt toipumaan todella nopeasti.

Trackbacks & Pingbacks

  1. Energiankulutusseuranta « Kaikenhuipun blogi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: