Uutislinkki – Voiko Suomeenkin tulla uusi öljykriisi?
Yle uutisoi 10.3. otsikolla Voiko Suomeenkin tulla uusi öljykriisi?
Juttu on hyvä, kannattaa lukea. Siinä otetaan vihdoin lusikka kouraan ja aletaan tonkia, että mitä todellisia vaikutuksia saattaa seurata vallanvaihdoksista, pitkittyneistä kriiseistä ja muista ongelmista öljyntuottajamaissa. Yksi mielenkiintoisimmista pointeista on uutisoinnin sävyn melko nopea vaihtuminen ”ei huolta, business as usual” -meiningistä ”Jos tämä kriisi pahenee niin voi tulla todella synkkää” -ennusteluun.
Ja kun näitä asioita miettii, niin kannattaa muistaa että länsimaat ovat myhäillen suvainneet öljyntuottajamaiden diktatuurit ja demokratian puuttumisen, sillä öljy on virrannut notkeammin kun vastapuolella on ollut vuodesta toiseen samat neuvottelijat, joista monet ovat ajaneet lähinnä omaa ja lähipiirinsä välitöntä taloudellista ja valta-poliittista etuaan.
Suo siellä, vetelä täällä
Jos valtaan tulee demokraattisia elimiä, se voi johtaa ongelmiin sekä sisäisesti, että öljyntuotannon kannalta. Tuolla seudulla kun samoissa maissa asuu isoja joukkoja sekä kiihko-islamisteja, että kiihko-kristittyjä, jotka esim Egyptissä ovat pysyneet aisoissa lähinnä diktaattorin käskystä. Miten käy kristityn vähemmistön, jos islamisti-enemmistö ottaa vallan? Miten tähän reagoi kansainvälinen kristittyjen yhteisö, kääntää toisenkin posken? Voi olla, mutta tuskin. Lisäksi demokraattista hallitusta on vaivalloisempi lahjoa, kiristää ja uhkailla toimittamaan länsivalloille koko ajan maksimikapasiteetilla öljyä.
Toisaalta, jos jokin valtio ajautuu sekasortoon, eli valtaan ei saada ketään, ovat seuraukset vielä arvaamattomammat ja potentiaalisesti katastrofaaliset, ja helposti myös leviävät naapurivaltioihin. Luvassa on kovaa tappelua siitä, kuka kontrolloi mitäkin öljykenttää, jalostamoa tai satamaa. Oma veikkaukseni on, että tässä vaiheessa se sitten on NATO, mutta ei ilmaiseksi, ei ilman tähtitieteellisiä kustannuksia ja ihmishenkien menetyksiä. Kaikki sen takia, että sinä ja minä saisimme tankkiin kohtuuhintaista bensiiniä.
Sadonkojuun aika
Nyt korjataan satoa, joka kylvettiin vuosikymmeniä sitten, kun kyseisten valtioiden johtoon päästettiin/nostettiin diktaattoreita ja demokratian kehitys laitettiin jäihin, jotta näiden valtioiden luonnonvaroihin päästäisiin käsiksi ja paikallinen tilanne nopeasti rauhoittumaan.
ps.
Jälleen kerran muistutan lyhyesti, mistä näistä kriisestä kumpuavat ongelmat johtuvat: Maailman raaka-öljyntuotto kävi huipussaan 2006. Kaikkien pumput käyvät jo nyt pitkän aikavälin maksimissa, joten paikallisen pienenkin tuotannon menetyksen korvaaminen jostain muualta on erittäin vaikeaa. Tämä vuorostaan villitsee spekulaattorit ja homma karkaa helposti lapasesta. Peak Oil. Asetelma tulee vähänkään pidemmällä aikavälillä kääntymään koko ajan huonompaan suuntaan. Kannattaisi ehkä valmistautua.
Nyt käytän tätä blogia väärään tarkoitukseen! (anteeksi Rauli)
Tästähän on tullut ikään kuin keskustelufoorumi taloudesta ja energiasta kiinnostuneille.
Aihe: Tsunami Japanissa. Inhimillinen hätä on suunnaton, mutta sallittakoon silti pohdintaa taloudellisista vaikutuksista. Jos nämä tapahtumat eivät taita pörssikurssien nousua, niin jo on ihme. Jos usko (hauraan) talouden kasvuun jatkuu yhä, niin on ehkä syytä hieman hellittää näissä (tarkoitan itseäni) energia/talous harrastuksissa ja jatkaa normaalia elämää. Vai mitä mieltä muut ovat?
Asia ei mene ihan noin suoraviivaisesti. Tsunami saattaa vaikuttaa jonkun verran Aasiassa muttei välttämättä muualla, paitsi jos japanilaiset alkavat vetää kansainvälisiä sijoituksiaan jälleenrakennukseen. Toisaalta markkinat ovat valmiiksi hermostuneita ja voivat ylireagoida tapahtuneeseen. Luulen, että kasvu-uskosta pidetään kuitenkin kiinni viimeiseen asti.
Huomioni kiinnittyi pääuutisen lisäksi tietoihin alueen ydinvoimaloista; yhden, vanhan, reaktorin turvajärjestelmä ei toiminut, ja nyt siellä pelätään vuotoa, läheinen kaupunki on evakuoitu. Mieleeni tuli silti ensimmäiseksi, että paljonko siinä meni sähköntuotantokapasiteettia ja kuinka kauan menee ennenkuin voimalat ovat taas toiminnassa? ja seuraavaksi, että tästä taas yv-vastaiset saavat lisää vettä myllyynsä.
– miksi tämä uutinen syöksyi aamulla silmilleni BBC:ltä eikä hesarista? töissäkään kukaan muu ei tiennyt Japanin tapahtumista mitään.
Juuri tätä osittain tarkoitin. Nipponin pojat vetää sijoitukset kotiin jälleenrakennusta varten. Jos ei se vaikuta osakekursseihin, niin mikä sitten? Nikkei menee nyt alas ja SP500 ylös. Mitä tästä pitäisi ajatella? Sijoittajat kotouttavat omistuksiaan. Toiseksi, Japani on maailman toiseksi (vai jäikö juuri kolmanneksi) suurin talous. BBC:lta näitä juttuja on seurattu.
Vesku, en todellakaan pahastu. Se, että keskustelut rönsyilevät ja ovat parhaimmillaan keränneet puolen sataa kommenttia on ihan mahtavaa, ja yksi syy miksi blogin perustin (jotta saisin lisää tietoa niiltä jotka tietävät jostain asiasta enemmän kuin minä). eniwei, asiaan, eli karmean katastrofin talousvaikutuksiin. (Täytyy tosin todeta tähän väliin että en ole ehtinyt perehtyä tapahtumiin juuri ollenkaan koska olin muissa maisemissa).
Tälläisten vaikutukset voivat olla aika mielenkiintoisia. Nimittäin useinmiten ihmisten reaktio on että kaikki pitää rakentaa uudestaan, isommaksi ja hienommaksi. Ja päälle vielä muistomerkki katastrofin uhreille. Se tulee tietysti ”kalliiksi” mutta luo työtä ja kysyntää monelle allalle ja ihmiselle. Joten vaikka homma paikallisella tasolla saattaa kyykätä, sillä voi olla taloudellisesti positiivisia vaikutuksia muualla. Jenkithän tekevät paljon tätä että pommitetaan ensin joku paikka maan tasalle koska siellä on terroristeja, niiden kätyreitä, joukkotuhoaseita tai joku paikallinen on pilkannut amerikkalaisia. Ja sitten kutsutaan Komentaja-Kenraalin veljen omistama Halliburton ja kumppanit ja myydään niille jälleenrakennusurakat.
Star Trekissähän on nämä Ferengien ”Rules of Acquisition”. 34. sääntö kuuluu ”War is good for Business”. Ja sitten 35. sääntö kuuluu: ”Peace is good for business”.
http://en.wikipedia.org/wiki/Rules_of_Acquisition
En tiedä onko jokin säännöstä ”Catastrophies are good for business” mutta voisi olla. En usko että australiankaan myrskytuhot ihan halvaksi tulevat, mutta artisti (eli kansalainen) maksaa ja hänen velkapiikkinsähän on toistaiseksi loputon. Toisaalta, hirmumyrsky Katrinan tuhoja ei ole vieläkään korjattu, eikä todennäköisesti korjata…
Itse asiassa tätä liipaten on tulossa myös artikkelia lähiviikkoina, joten stay tuned. Ensi viikolla tosin esittelen Kaikenhuipun Vaaliteesit, joilla ei päästä edes yksihenkisen puolueen johtoon 😉
En ole mikään talousasiantuntija, mutta hyvin todennäköisesti niin sota, rauha kuin luonnonkatastrofit ovat hyväksi business as usual-meiningille, kuten blogisti tuossa yllä toteaa (kaiken ne Star Trekissä tietävätkin 🙂 ). Kannattaa huomata, että talouskasvun loppuminen ennemmin tai myöhemmin on suurelle enemmistölle täysin käsittämätön ajatus… ihmiset eivät osaa eivätkä halua kuvitella mitään vaihtoehtoja ja toiminta on sitten sen mukaista… fiktiolinjalla Avatar on varsin opettavainen esimerkki tästä 😉
Nykylänsiihminen on koko elinikänsä ja pari sukupolvea taaksepäinkin elänyt pääosin kasvavassa taloudessa, jota ovat vauhdittaneet fossiiliset energianlähteet ja näiden mahdollistama ruoantutanto -> väestönkasvu sekä muutamat avainteknologiat ja lääketiede (näistä monet tosin paljolti keksitiin fossiilisten ansiosta tai hyödyntämiseksi, kuten höyrykone joka alunperin kehitettiin jotta Isossa Britanniassa saatiin pumpattua vettä hiilikaivosten pohjalta pois).
Luonnollisesti on vaikea kuvitella muuta, kun tähän on tottunut.
”Tuolla seudulla kun samoissa maissa asuu isoja joukkoja sekä kiihko-islamisteja, että kiihko-kristittyjä, jotka esim Egyptissä ovat pysyneet aisoissa lähinnä diktaattorin käskystä.”
tuohan on täsmälleen se mitä mubarak (ja muut diktaattorit) on puhunut jo vuosikymmeniä. ja länsimaissa on uskottu ja annettu rahaa diktaattoreille että he pitäisivät omia kansalaisiaan kurissa, ja öljy sitten virtaisi vuolaasti ja halvalla meille…
kiihkoilijoita on kaikissa maissa, aina, ja se mikä kiihkoilua ruokkii on köyhyys ja kurjuus. epämääräiset puheet ”kiihkoislamilaisista”, etenkin kun mitään konkreettisia faktoja (onko niitä?) ei esitetä, ei minusta edistä sen ymmärtämistä mitä pohjois-afrikassa ja lähi-idässä nyt tapahtuu.
lisäksi kansainvälisesti on laajalti pantu merkille että ”islamistien” rooli näissä protesteissa on ollut olematon. toivoisin tosiaan että suomessakin tämä huomattaisiin. minusta nämä viimeaikaiset tapahtumat ovat historiallisesti samaa luokkaa kuin ranskan vallankumous ja venäjän vallankumous. tilanne on tietysti edelleen epäselvä mutta paluuta ei ole ja maailma on hyvin erilainen nyt kuin vielä muutama kuukausi sitten.
en muuten usko että nato enää lähtee mihinkään suureen operaatioon. se ja usa on niin isoissa vaikeuksissa afganistanissa ja irakissa, että on vaikea kuvitella mistä löytyisi rahaa/sotilaita/halua rynnätä kohti uusia seikkailuja…
Jukka, jep.
En tietysti tunne paikallisia oloja riittävän hyvin, että voisin kiihkoilijoiden määristä antaa sen parempia lukuja, ja mediasta saatu kuva on valitettavan yksipuoleinen. Pahoittelen epämääräisiä oletuksiani.
Se, että Mubarak on sanonut myös näin, ei tietysti tee siitä sen enempää totta kuin valhettakaan. Voisin helposti epäillä, että jonkinlaista hajoita ja hallitse-systeemiä on käytetty hallinnon puolelta, jotta tilanne saataisiin enemmän tuon kaltaiseksi, mutta tämä on ihan oma vainoharhainen epäilyni. Jos näin on tehty, sen seuraukset voivat sitten olla arvaamattomat.
Länsimaissa on siedetty tilannetta myös sen takia, että sen muuttaminen olisi ollut liian vaikeaa ilman sen kummempaa syytä; se onko Mubarakin väitteitä uskottu, on sitten eri juttu. Kenellä on motivaatiota ja poliittista muskelia alkaa ajamaan YK:ssa joidenkin diktaattoreiden poistamista, jos kenelläkään YK:ssa on minkäänlaista hyötyä siitä että tilanne pysyy suht vakaana ja öljy ja muut luonnonvarat virtaavat. Sen verran eripuraista ja ristiriitaista porukka kuitenkin on, ja muutakin tekemistä ja kähmimistä on ihan omiksi tarpeiksi.
Kauhean hyvin nuo eri uskonnot ja ennenkaikkea heidän edustajansa eivät käsitykseni mukaan kuitenkaan ole tulleet toimeen, mutta tämä on valitettavasti oma median kautta saamani käsitys. Minulla on eräs tuttu Egyptiläinen jolta olisi mielenkiintoista kysellä asiasta enemmän, mutta hän ei ole ehkä riittävän läheinen tuttu tämäntapaiseen (olen tavannut ehkä 3-4 kertaa). Mutta tuo oli mielenkiintoinen tieto, että Islamistit ovat olleet rauhallisena osapuolena, sillä sitä ei tosiaan ole tuotu ilmi mediassa. Toisaalta, kaikkea ei mediassa voida tuoda ilmi, koska aika ja ihmisten kärsivällisyys ja käsityskyky ovat rajallisia.
Ja olet oikeassa että maailma on aika tiukan muutoksen kourissa. Olisi hirvittävän mielenkiintoista ja pelottavaa päästä kärpäseksi katsomaan mitä tapahtuu kulissien takana.
”Voisin helposti epäillä, että jonkinlaista hajoita ja hallitse-systeemiä on käytetty hallinnon puolelta, jotta tilanne saataisiin enemmän tuon kaltaiseksi, mutta tämä on ihan oma vainoharhainen epäilyni. ”
mubarak ja muut tietenkin käyttivät hajoita ja hallitse taktiikkaa, siitä on paljon puhuttu, itse asiassa tuskin löytyy sellaista asiaa tuntevaa henkilöä joka tämän kiistäisi.
http://www.bloomberg.com/news/2011-02-06/mubarak-divides-egypt-opposition-to-carry-out-mandate-as-protests-subside.html
”Länsimaissa on siedetty tilannetta myös sen takia, että sen muuttaminen olisi ollut liian vaikeaa ilman sen kummempaa syytä;”
haloo, miten niin ”siedetty”?? päinvastoin länsimaat on ylläpitäneet ja tukeneet tätä ”tilannetta”. esimerkiksi 1951 iranin eduskunta kansallisti öljy-yhtiöitä, ja sitten 1953 englanti ja usa järjesti vallankaappauksen jossa shaahi tuli valtaan ja tietenkin öljy-yhtiöitten edut turvattiin:
http://en.wikipedia.org/wiki/1953_Iranian_coup_d%27%C3%A9tat
1970 ja 1980-luvuilla saddam husseinia tuettiin avokätisesti. suomellakin oli isoja rakennusprojekteja irakissa noina aikoina.
siis länsimaitten ”etu” oli aina diktaattoreitten puolella…
”Mutta tuo oli mielenkiintoinen tieto, että Islamistit ovat olleet rauhallisena osapuolena, sillä sitä ei tosiaan ole tuotu ilmi mediassa. ”
minusta tuo edelleen antaa väärän kuvan: ikään kuin islamistit olisivat ”rauhallisia” ja vain odottaisivat sopivaa hetkeä… pikemminkin kysymys on siitä että tapahtumat ovat ajaneet islamistien ohi. tästä on maailmalla paljon puhuttu: että al qaida ja muut ääriliikkeet pystyvät toimimaan parhaiten diktatuureissa. siis jos on edes jotain demokraattisia vaikutusmahdollisuuksia niin ei ihmiset ole erityisen kiinnostuneita ääriliikkeistä.
Jukka, en ole näidenkään asioiden asiantuntija, joten kiitos korjauksista. Alla vielä muutama kommentti kommentteihisi.
Mubarak:
Minulla ei ollut heittää juuri Mubarakin taktiikoista mitään viitettä, joten kyseessä olivat omat epäilyni.
Sietää vs Tukea:
En usko että on hedelmällistä väitellä yksittäisistä termeistä. Minulla ei ollut tähänkään laittaa mitään viitettä, joten kevensin tukemisen sietämiseksi. Se varmaan riippuu paljolti myös tahosta josta puhutaan; Öljy-yhtiöt ja heidän taskussaan olevat poliitikot ja muut ”järjestöt” CIA varmaankin etunenässä ovat näitä aktiivisesti hämmentäneet, niinkuin tuot esille linkissäsi ja niinkuin olen itsekin ymmärtänyt. Se ei kuitenkaan tarkoita että monet keskiverto-kansalaiset ovat näitä suoranaisesti tukeneet tai halunneet tukea, heillä tuskin oli kovin paljon asiasta edes tietoa. Heille kyseessä on ehkä ollut enemmän sietäminen, sillä halpaa bensaa on haluttu enemmän kuin muutosta tätä ainetta hallitseviin valtarakenteisiin. Koukussa on huono rimpuilla.
Islamista
Pahoittelen jos annoin väärän kuvan. Mietin tuota itsekin; on vaikea sanoa että joku on rauhallinen osapuoli, antamatta samalla kuvaa että hän on normaalisti jotain muuta, vaikka olen kyllä ymmärtänyt, että valtaosa Islamisteista on rauhallista väkeä ja muutamat äärijärjestöt maustettuna yksipuolisella uutisoinnilla pilaavat koko porukan mainetta.. Kaiken lisäksi tuo ei ollut edes se mitä ajoin takaa, vaan ajoin takaa sitä että on mielenkiintoista, että sitä ei ole tuotu ilmi mediassa. Tai siis en itse ole ainakaan törmännyt. Nimittäin, kun on vuosikausia kuunnellut uutisista ”ääriliike sitä ja fundamentaalit tätä”, niin välttämättä ei huomaa, että tällä kerralla ei asiaa ilmoitettu, jolloin rähinät saattaa automaattisesti sijoittaa ”vanhojen tuttujen” niskoille. Medialukutaitoa ja tarkkaavaisuutta lisää siis.
Ylipäätään, vaikka yritänkin normaalisti lukea tekstini uudelleen parikin kertaa ennen julkaisua, voi joskus mukaan tulla ilmaisuja tai lauserakenteita, jotka voivat antaa vääristyneen kuvan (tämä ei ole työtä ja minulla on rajallisesti vapaa-aikaa, usein kirjoitan tekstiä yhden lapsen ollessa sylissä ja katsoen pikkukakkosta viereisestä ruudusta joten tarkkaavaisuus on koetuksella). On hyvä että puututte näihin, toivon sitä jatkossakin. Ja fakta-virheisiin toivon varsinkin puututtavan, sillä eihän tässä muuten uutta tietoa saa.
Toivon silti kärsivällisyyttä myös lukijoilta, sillä kirjoitettu teksti antaa usein puutteellisen kuvan. Mutta se (teksti) on ainoa mitä minulla on tarjota.
jukalta: ”lisäksi kansainvälisesti on laajalti pantu merkille että “islamistien” rooli näissä protesteissa on ollut olematon”
ja
”tästä on maailmalla paljon puhuttu: että al qaida ja muut ääriliikkeet pystyvät toimimaan parhaiten diktatuureissa. siis jos on edes jotain demokraattisia vaikutusmahdollisuuksia niin ei ihmiset ole erityisen kiinnostuneita ääriliikkeistä.”
_Kansainvälisessä_ mediassa tästä tosiaan puhutaan! Al qaidahan oli kovasti vaivautunut ettei sillä ollutkaan mitään tekemistä Libyan kansannousun kanssa.
Saudi-Arabian tapahtumat ovat myös jääneet Suomessa Japanin tragedian varjoon, mutta kv-puolelta uutisia löytyy. Sanoisin, että siellä on kehittymässä varsinainen painekattila, kun kansan sietokyky ylittyy ja raha ei enää rauhoita.
Mielestäni maailman tapahtumia on parempi seurata kv-medioista eikä kotomaan uutisista. Kokonaan toinen asia on se, ettei meistä kellään ole aikaa seurata kaikkea uutisointia kaikista mahdollisista paikoista, vaikka ristiin hakemalla saisikin selkeimmän kuvan missä mennään.
Tämänkin jutun pääpointti tuli kyllä selväksi; en itse pitänyt oleellisena huomauttaa muutamasta yksityiskohdasta, varsinkin kun blogisti tekee kokonaisuutena hyvää jälkeä – ja itse en saisi tälläistä aikaiseksi; valmista tekstiä on aina niin helppo kritisoida.
Joo, valitettavasti yleensä aikaa ei ole seurata kaikkea ja tarkistaa lähteitä useammasta paikasta. Vaihtoehtona on sitten olla kirjoittamatta, tai ruveta pitämään muoti/sisustus/lastenhoito/treeniblogia 🙂
Huomauttaminen on ihan ok, varsinkin selkeistä virheistä. Mutta aion jatkossakin kirjoittaa myös oman fiiliksen mukaan. Tiukat faktat voi sitten lukea tieteellisistä artikkeleista. Mutta on silti ihan ok välillä vähän hillitä jos suu alkaa liikaa täällä päässä vaahtoamaan 🙂
krisu ja kaikenhuippu: tarkoitukseni ei ollut kuulostaa noin negatiiviselta. lähinnä minua ärsyttää juuri suomalaisen median uutisointi islamilaisen maailman asioista.
eli älä rupea pitämään muoti ym blogia vaan jatka entiseen malliin!