Tiede ratkaisee ihmiskunnan ongelmat
Tässä artikkelissa pohdin ristiriitaa joka syntyy kun ihmisillä on näkemys, että tiede ratkaisee kaikki ihmiskunnan ongelmat, mutta samaan aikaan ihmiset eivät kuitenkaan ota tosissaan tieteen tarjoamia ratkaisuja ongelmiin. Kirjoitus on myös eräänlainen jatko-osa ilmastonmuutos-artikkelisarjaan, jossa kyseinen ongelma rehottaa ja jota käytän havaintoesimerkkinä.
Aina kun nostetaan pöydälle jokin iso tulevaisuudessa häämöttävä ongelma, on monien meidän vaistomainen reaktio siihen, että ihmisen nerokkuus, tiede ja teknologian kehitys tulee ratkaisemaan ongelman ennen kuin se kärjistyy liikaa. Sitten ongelman voikin unohtaa ja keskittyä vaikkapa keittiö-kalusteiden uusimiseen tai loma-esitteen selailuun. Näitä ongelmia voivat olla esimerkiksi ruokakriisi, öljyntuotannon hiipuminen, biodiversiteetin tuhoutuminen, väestönkasvu, talouskriisit ja tietysti myös ilmastonmuutos.
Kohtalaisen harva tuntuu tajuavan sitä, että kun tiede ja tutkimus havaitsee ongelmat ja ylipäätään kertoo niistä meille, on se jo iso osa sitä ratkaisua, jota me kaikki, käsiemme päällä kiltisti istuen, odotamme. Jos tiede ei esimerkiksi varottaisi meitä pahenevasta ilmastonmuutoksesta ja sen seuraamuksista, emme edes tietäisi asiasta, vaan jatkaisimme ilmakehän täyttämistä hiilidioksidilla autuaan tietämättöminä, kunnes tilanne olisi karannut täysin käsistä.
Nyt siis tiedämme ilmastonmuutoksesta, sillä tiede-yhteisö on harvinaisen yksimielinen (tätä ei tapahdu kovinkaan usein) siitä, että ihmiskunta erittäin todennäköisesti aiheuttaa ilmastonmuutoksen syytämällä ilmakehään kasvihuonekaasuja. Ja silti jatkamme ilmakehän täyttämistä hiilidioksidilla… Hetkinen… Ei kuulosta kovin fiksulta toiminnalta?
Uskomatonta uskomattomuutta
Miten voi olla, että samaan aikaan odotamme tieteen ratkaisevan ihmiskunnan ongelmat, mutta emme suostu uskomaan tiedettä, kun se näyttää meille kyseiset ongelmat ja kertoo selkeästi mitä pitää tehdä jotta ne saadaan vältettyä? Ihmiskunnan tulisi päästä eroon lapsellisesta ja naiivista olotilastaan, jossa kaikkiin ongelmiin täytyy olla olemassa maaginen ratkaisu, joka ei vaadi heiltä mitään panostusta tai uhrausta. Minunkin pitää päästä tuosta olotilasta eroon, sillä huomaan jatkuvasti olettavani, että yhteiskunta tai joku muu, hoitaa kyllä ongelmat. Se ei ole helppoa.
Ei ole tieteen vika, että ihmiskunta on pumpannut ilmakehään niin paljon hiilidioksidia, että meidän on pakko saada sitä vähennettyä reilusti nykyisestä. Ainakin mikäli haluamme välttää pahat ilmastokatastrofit, jotka pahimmillaan uhkaavat koko ihmiskunnan tai jopa koko planeetan elämää. Mutta on tieteen ansiota, että tiedämme nyt tuon seikan ja tiedämme myös mitä pitää tehdä jotta katastrofi vältetään. Ilmakehän CO2 pitoisuus pitää laskea 350 ppm:n paikkeille, joka tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hiilivoimasta sähkön tuotannossa tulee luopua. Lisää kyseisestä aiheesta aiemmissa artikkeleissani täällä (osa1), tuolla (osa2) ja siellä (osa3).
Kenties olemme katsoneet kollektiivisesti liikaa amerikkalaisia elokuvia, joissa Bruce Willis lopulta käy yksin keräämässä hiilidioksidimolekyylit pois ilmakehästä tai pieree meille loputtomat määrät maakaasua hupenevien varantojen tilalle?
Tarina miehestä joka hukkui
Muistan erään tarinan, joka auttaa hahmottamaan ongelmaa. Tarina on Kristinuskon näkökulmasta kerrottu, mutta ne meistä jotka haluavat, voivat vaihtaa tarinan Jumalan joksikin muuksi auktoriteetiksi ja tarinan lopun Taivaan joksikin muuksi kuolemisen jälkeiseksi olemisen muodoksi.
Oli siis hurskas mies, joka asui talossaan kaupungissa, johon tuli eräänä vuonna paha tulva. Kun vesi alkoi nousta, kiipesi mies talonsa katolle, ja päätti rukoilla jumalalta apua. Koska hänellä oli aivan erikoinen ja henkilökohtainen suhde Jumalaan, hän uskoi apua myös saavansa. Vesi kuitenkin jatkoi nousuaan.
Seuraavana päivänä naapurin mies souti jostain löytämällään veneellä miehen talon viereen, ja pyysi tätä kyytiin. Mies kieltäytyi, koska hän odotti Jumalalta apua ja väliintuloa.
Vesi jatkoi nousemista. Kun kengät alkoivat kastua, tuli paikalle pelastuslaitoksen partiovene, joka pyysi miestä nousemaan kyytiin, ettei hän hukkuisi. Mies kieltäytyi, ja selitti odottavansa Jumalaa pelastamaan hänet. Partiovene poistui etsimään muita uhreja.
Kun vesi edelleen nousi, ja miehellä oli jo vaikeuksia roikkua tv-antennissaan veden virratessa rinnan korkeudella, tuli paikalle helikopteri, joka laski miehelle köyden. Mies ei kuitenkaan suostunut sitomaan itseään köyteen, sillä hän oli edelleen varma, että Jumala kyllä pelastaa hänet.
Sitten mies hukkui. Hurskaana uskovaisena hän päätyikin taivaan portille, ja sisään päästyään marssi kiukkuisena Jumalan luo tivaamaan Häneltä, miksi tämä oli hyljännyt hänet, uskollisimman palvelijansa, eikä pelastanut häntä hädän hetkellä!
Jumala katsoi mieheen ja sanoi ”Minähän lähetin avuksesi ensin naapurin veneensä kanssa, sitten pelastuslaitoksen, ja vielä helikopterinkin viime hetkellä. Mutta sinä et suostunut ottamaan apua vastaan”.
Jos minä olisin jumala, niin saattaisin sanoa vielä: ”Painu siis idiootti Helvettiin.” Onneksi en ole.
***
Minkälaista Ihmettä me odotamme? Kerro oma henkilökohtainen ihmeesi kommenteissa.
Kaikenhuipun blogi 
Ongelmana taitaa olla se, että ihminen on geeniensä vanki. Vaikkakin kykenemme rationaaliseen ajatteluun, maaginen ajattelu taitaa olla hallitsevampi. Kun resurssien niukkuus pahenee ja ilmstonmuutoksen seuraukset käyvät ilmeisiksi, esiin alkaa nousta uusia Hitleritä, jotka tarjoavat omia ”ratkaisujaan”.
Itse olen päätynyt siihen, että australialainen valokuvaaja Reg Morrison ja kirjan ”Spirit in the Genes ” kirjoittaja osuu oikeaan: kohtalomme on sinetöity. Valitetttavasti tuota kirjaa ei ole enää saatavilla, mutta hänellä on erinomaiset nettisivut, joista esimerkkinä tämä juttu: http://homepage.mac.com/gregalchin/rm/pdfs/From_Gaia.pdf
Ongelmana on ihmiskeskeinen maailmankuvamme. Tosi asiassa olemme pelkkä hiekanjyvä universumissa, jota hallitsevat termodynamiikan lait. Se, ettemme ymmärrä niiden merkitystä, ei poista sitä tosiasiaa, että nuo lait tulevat asettamaan ihmislajin merkityksen oikeisiin mittasuhteisiin – ja aivan lähivuosikymmeninä.
”Ongelmana taitaa olla se, että ihminen on geeniensä vanki.”
minusta tämä tuntuisi olevan hyvä esimerkki maagisesta ajattelusta…
Hehheheh. Syy, seuraus ja sen todistaminen kaikki samassa lauseessa. 😀
Mutta vakavissaan, niukkuus ja kurjuus kyllä tuovat ihmisissä oman selviytymisen etusijalle, joka valitettavasti tarkoittaa sitä, että on Me, ja sitten on Ne. Solidaarisuus ja paskan vertaa kiinnostaminen ovat ominaisuuksia, joita esiintyy huomattavasti enemmän ihmisissä, joilla on hyvinvointia, kuin niillä, jotka käyttävät pääosan ajastaan hengissä selviämiseen.
Se ei tosin tee solidaarisuudesta ja muiden auttamisesta yhtään sen vähempiarvoista. Tosin kannattaa ehkä miettiä ja yrittää ymmärtää omat motiivinsa, ne ovat harvoin, jos koskaan, pyyteettömät, ja yleensä jäljitettävissä itsekkyyteen ja jopa ahneuteen, jollain tasolla.
Itse ainakin autan muita ihan sen takia, että heille tulee siitä hyvä mieli, joka tarttuu minuunkin (eli saan siitä jotain). Lisäksi tunnen hetken olevani ”parempi” ihminen.
Tuosta Raulin kommentista, jossa puhuttiin solidaarisuudesta ja sen yhteydsetä hyvi vointiin:
Mahtaako tämä(kään) asia olla näin yksioikoista? Jokin aika sitten (0,5 -2 vuotta) oli Suomen kuvalehdessä, Hesarin kuukausiliiteessä tai jossain vastaavassa, en valitettavasti muista missä, pitkä artikkeli menestyksen ja yhteiskunnallisen aseman vaikutuksesta itsekkyyteen, epäsosiaaliseen käytökseen ja vastaaviin.
Artikkelissa kerrottiin kokeesta, jossa koehenkilöt oli laitettu pelamaan monopolia sitten, että jokaisessa ryhmässä yksi pelaaja oli saanut merkittävää etua muihin pelaajiin nähden. Muistaakseni etuna oli suurempi aloitusmäärä rahaa ja mahdollisesti suurempi määrä lähtöruudun kautta kuljettaessa saatavaa rahaa.
Etuja saaneet koehenkilöt pärjäsivät muistaakseni järjestään paremmin kuin muut. Varmasti muistan sen, ettähe käyttäytyivät muita epäsosiaalisemmin ja olivat muita vakuuttuneempia oman pelimenestyksensä johtuvan heidän omasta paremmasta pelaamisestaan, siis heidän omasta suorituksestaa. Epäsosiaalinen käytös oli muistaakseni muille ivailua, omien onnistumisen tuulettamista ja niillä leveilyä.
Samassa artikkelissa mainittiin myös, että varakkaammilla henkilöillä ja hienommilla autoilla ajavilla oli taipumus autoa ajaessaan antaa jalankulkijoille tietä harvemmin kuin vähemmän varakkailla ja vähemmän hienoilla autoilla ajavilla.
Jos tämän suuntaiset tulokset pitävät paikkansa, voisi sanoa, ettei hyvinvointi tai onnekkuus suinkaan välttämättä lisää solidaarisuutta. En ole alan asiantuntija, mutta minusta tämä kuulostaa uskottavalta. Olen myös ymmärtänyt (tämän kuulin viime vuosikymmenen lopulla lukioni filosofian opettajalta, en ole tästä siiskään varma), että esimerkiksi laman aikana ihmiset olisivat alttiimpia antamaan rahaa hyväntekeväisyyteen kuin hyvinä aikoina.
Toki akuuteissa katastrofitilanteissa ihmiset saattavat vaistonvaraisesti pyrkiä muiden kustannuksella pelastamaan oman nahkansa, esimerkiksi Estonian uppoamisesta selvinneet ihmiset ovat kertoneet, että ihmiset suunnilleen hyppivät toistensa päällä päästäkseen itse turvaan. Tuollainen akuutti tilanne on kuitenkin eriasia kuin pidempiaikainen yhteiskunnallinen kehityskulku.
Niinpä. Ihmiskunnan nykytoiminnan on muututtava. Ihmisten on muututtava. Se on vaikeaa, sillä geenit ja tuhannet vuodet evoluutiota sanovat meille, että ota ota ota, enemmän, enemmän, enemmän. Yksilön tasolla, erittäin kovilla panoksilla ja optimaalisella ympäristöllä, tai puhtaalla tuurilla, voidaan saavuttaa esimerkillisiä tapauksia, yksilöitä, mutta että kansakunnittain? Miljoonia ihmisiä? Ilman että olisi ihan pakko?
Mutta toinen ihmisen geeneissä toivottavasti oleva piirre on, että periksi ei anneta. Pakko yrittää. Ja kun tarpeen tajuaa, niin on pakko yrittää muuttua, ja muuttaa. Yksi noista yllämainituista yksilöistä kun on sanonut:
”Ole osa muutosta jonka haluat nähdä”.
Populaatioekologiasta löytyy eräs vastaus. Siinä katsannossa kaikilla populaatioilla on alkuhetkensä ja loppunsa. Uusia populaatioita tulee, kun vanha väistyy kestämättömänä. On alku, ja on loppu.
Olennaista on huomata, että kriisi on alku sekä loppu, taitekohta. Vanheneva populaatio ei juuri kehity silloin, kun ympäristö on suotuisa. Populaatiot eivät siis juuri muutu, vaan kulkevat alkuperäisen mahdollisuutensa luomina hamaan loppuun asti. Muutosta ei tässä mielessä ole.
Itsestään tietoisella populaatiolla olisi periaatteessa mahdollisuus vapaehtoiseen muutokseen, mutta en ole kovin vakuuttunut sen realistisuudesta. Uhkaava kriisi saa populaation tarrautumaan yhä tiukemmin tapoihinsa, jotka tuhoavat sen.
Edelliseen lisäisin vielä, että maailmassa on paljon erilaisia populaatioita, joista vain osa ryöstää luonnonvaroja ja lisääntyy holtittomasti. Kestävissä populaatioissa on huomisen toivo. Periaatteessa tämä olisi ehkä skaalattavissa myös verkostoihin… rakentakoon kukin tahollaan kestävä populaation. Keinot on tosin aika vähissä, edellyttäisi aika radikaalia muutosta tällaisen yhteisön elintapoihin. Suomessakin on omavaraisia yhteisöjä. Oppikaamme niistä jotain.
Teknisemmin ottaen, tulipa mieleeni eräs linkki: http://www.openfarmtech.org
Minusta ongelmana on, että ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen syytä ei osata esittää riittävän selkeästi. Kaikkein keskeisin argumentti hukkuu asiantuntijoiden tarjoamaan nippelitietoon. Ilmastonmuutos on niin laaja-alainen ja poikkitieteellinen kokonaisuus, että kukaan ei voi esittää yleispätevää kuvausta.
Seuraavasta faktasta ei ainakaan pitäisi olla epäselvyyttä, mutta totuus on karu, kun kysytään mitä mieltä äänestäjät ovat…
Tämä on siis kiistatonta faktaa: 99% maanpinnalle saapuvasta energiasta on ilmakehän lävistävää auringonsäteilyä. 1% on peräisin Maan sisältä. Käytännössä 100% tästä energiasta palautuu avaruuteen samaa reittiä lämpösäteilynä. Tästä murto-osa jää kuitenkin maapallolle, joko sitoutuen tilapäisesti (lähinnä hiilenkiertoon ekosysteemissä) maassa ja meressä syntyviin kemiallisiin yhdisteisiin, tai väliaikaisesti varastoituen lämpönä ilmaan ja meriin. Kertyvän ja poistuvan lämmön määrä muuttuu aikojen kuluessa kausittain, ja tuloksena on ilmaston ja merien vuorottaista jäähtymistä ja lämpenemistä. Ilmakehän lämpiämisen osalta tärkein osatekijä on kulloinkin ilmakehässä olevat kasvihuonekaasut, joiden määrä ja koostumus vaikuttavat suoraan siihen, kuinka paljon lämpösäteilyä pääsee ilmakehästä pois. Niiden estävä vaikutus kohdistuu kuitenkin suurimmaksi osaksi nimenomaan poistuvaan säteilyyn, eikä saapuvaan säteilyyn. Auringon aktiivisuus määrää siis planeetalle tulevan säteilyn absoluuttisen määrän, mutta kasvihuonekaasut määräävät, kuinka suuri osa tästä energiasta palautuu avaruuteen. Pitkällä aikavälillä pienikin yhdensuuntainen muutos kasvihuonekaasuissa aikaansaavat suuret muutokset lämpötilassa vastaavaan suuntaan. Se, että hiilidioksidin tehollinen vaikutus on murto-osa vesihöyryn vaikutukseen kasvihuonekaasuna, ei muuta sitä tosiasiaa, että vuosikymmenten jatkuva kehitys vääjäämättä aikaansaa muutoksen.
On siis järjetöntä käyttää auringon aktiivisuuden muutosta AGW-skeptisen argumentin pohjana, sillä mekanismit eivät ole vastakkaisia vaan erillisiä. Auringonsäteilyn määrälliset muutokset eivät muuta miksikään sitä epätasapainoa, joka tällä hetkellä vallitsee saapuvan ja poistuvan osuuden välillä. Vielä typerämpää on vedota esimerkiksi ihmisen tuottaman lämmön mitättömään määrään verrattuna auringosta saapuvaan.
Se, mistä voitaisiin väitellä myös kansantajuisesti, jos perusasiat olisivat hallussa, olisi luonnollisen ja ihmisen aikaansaaman ilmastonlämpiämisvaikutuksen keskinäinen suhde, tai vaikkapa lämpiämisen seurauksien aiheuttamiin haasteisiin sopeutuminen syntymekanismista välittämättä. Tämä on kuitenkin pirun vaikeaa, jos tiedeyhteisö on riippuvainen poliittisesti värittyneestä eli kansantajuisuuden avulla suuntaan tai toiseen ohjattavasta rahoituksesta.
Aate siitä, että meitä on liikaa, ei johdu väkimäärästä, vaan jatkuvasta kulutuksen kasvusta. Tähän kulutuksen kasvuun on syynä kapitalistinen aate jatkyvasta kasvusta joka ylläpitää hyvinvointia. Aina löytyy joku joka haluaa olla vielä rikkaampi. Ihmisten tappaminen edistäisi tämän eliittiyhteisön hyvinvointia.
Jos ympäristöihminen lähtee ehdottelemaan murhavaihtoehtoja luonnonsuojeluna, hän ei ajattele luonnon etua, vaan oman kotinsa lämpöä ja sohvan pehmeyttä. Kuinka moni idealisti on valmis pamauttamaan päänsä tohjoksi eliminointipalopuheidensa jälkeen? Ei kun jonkun muun pitäisi kuolla?
Ja sitten haluaisin edelleen kysyä että mikä se alussa silloin räjähti? Ja miten kaikki on järjestetty tänne maapallolle niin hyvin että me voimme elää tässä kuolleessa tyhjässä avaruudessa? Ateismi on uskonto uskontojen joukossa ja perustuu oletuksiin.