Peak Oil vs. Ilmastonmuutos
Peak Oilin, eli öljyn tuotantohuipun, ohella olen jokaisen vähänkään ajattelevan kansalaisen tavoin huolissani myös eräästä toisesta suuresta katastrofista, joka meitä uhkaa.
Puhun tietysti ilmastonmuutoksesta. Mikäli et tiedä mikä se on, nyppäise pääsi ahteristasi ja käy pikaisesti katsomassa vaikka jokin aiheesta tehty elokuva tai dokumentti, tai lue joku siitä kirjoitettu tuore kirja. Tai lukaista tuore artikkelini aiheesta.
Tässä artikkelissa koetan analysoida hieman ilmastonmuutoksen suhdetta öljyhuippuun, joten käsitteen on syytä olla, jos nyt ei kristallinkirkas, niin ainakin perustasolla hallinnassa.
Miten öljyn väheneminen vaikuttaa ilmastonmuutokseen?
Äkkiseltään voisi öljyhuippuun juuri tutustunut ilmastonsuojelija tuulettaa leveästi, sillä mikäli öljyä ei jatkossa ole enää niin paljon saatavilla kuin tähän asti, tarkoittaa se myös sitä, että sitä poltetaan vähemmän, jolloin ilmastoon pääsee vähemmän kasvihuonekaasuja ja ilmastonmuutos hidastuu tai loppuu kokonaan.
Tuo on totta, yksinkertaistettuna asia menee juuri noin. IPCC:n monissa skenaarioissa on laskettu että fossiilisten käyttö jatkaa nykyistä kasvuaan, joka ei peak oil -teorian mukaan ole mahdollista. Miksi tässä ei sitten ole iso liuta hymiöitä ja miksi en odota peak oilia kädet valmiina isoon haliin?
Muutamasta syystä, jotka esittelen seuraavaksi.
1) Peak Oil voi hyvinkin kusauttaa talousjärjestelmän ja lamauttaa osittain yhteiskunnan ja globaalin yhteisön kaikkien taistellessa paikallisten kriisien, levottomuuksien ja päivittäisten ongelmien kanssa. Tämä heikentää halukkuutta ja mahdollisuuksia kehittää uusiutuvia energianmuotoja sekä tekee päästöjen vähentämisestä suhteessa entistä kalliimpaa. Ihminen on lyhyellä tähtäimellä toimiva otus, joka alkaa polttaa ihan mitä vain, jos sille tulee kylmä.
Toisaalta, talousjärjestelmän ja teollisuuden ajautuessa kriisiin ja lamojen seuratessa toisiaan, myös päästöt vähenevät. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lyhyellä tähtäimellä päästöt vähenevät, ja pidemmällä tähtäimellä paljon riippuu siitä, minkälaisessa kunnossa talouskriiseistä rämmitään aikanaan ylös. Heti kun talous pyrkii takaisin jaloilleen, päästötkin nousevat. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa ilmakehän nykyisen ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden pitäisi LASKEA 388 ppm:stä noin 350 ppm:ään, sen asemesta että se nousee vuosittain 2 ppm:llä. Business as Usual ei riitä, vaan tarvitaan valtavia yhtäaikaisia toimia monilla tahoilla.
Epävakaassa talousjärjestelmässä on erittäin hankalaa saada aikaan isoja investointeja jonkin niinkin kaukaisen asian kuin ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Samalla kärsivät myös kaikki muut infrastruktuuri-hankkeet, öljyn etsintä, poraus, kuljetusverkosto jne. Mutta se on toinen tarina.
2) Jäljellä oleva öljy on huonolaatuisempaa, vaikeammin saatavissa ja jalostettavissa ja vie suhteessa enemmän energiaa tuottaa kuin nykyinen öljy (huonompi nettoenergia). Kanadan pikihiekan louhiminen ja keittäminen bitumiksi ja siitä jatkojalostaminen joksikin öljyn tapaiseksi tuottaa valtavasti kasvihuonekaasupäästöjä, vie energiaa (maakaasua enimmäkseen) ja vettä sekä saastuttaa ympäristönsä. Onneksi sen tuottaminen on hidasta ja maailmassa ei ole montaakaan jalostamoa, joka pystyy bitumista jotain järkevää tekemään. Jenkit odottavat tosin saavansa Kanadasta 5 milj. barrelia / päivä tätä töhnää muutaman vuoden päästä (nyt tuotanto on jossain alle 2 milj. barrelin päivävauhdissa). Toivotaan että homma jää toiveasteelle.
Mikäli haluamme välttää ilmastokatastrofin, jossa planeetta lämpenee niin paljon, että muutamat, jo tiedossa olevat itseään ruokkivat kierteet (feedback loop) käynnistyvät ja naulaavat loput naulat ihmiskunnan ja kenties koko maapallon elämän arkkuun, meidän täytyy jättää se piki sinne hiekkaan. Emme myöskään voi tonkia jokaista öljylähdettä ja pientä esiintymää joka on jotenkin mahdollisesti hyödynnettävissä. Sitä öljyä pitää jättää maan sisään, sillä jos imemme ja poltamme kaiken saatavissa olevan öljyntapaisen, niin ilmakehässä sen aiheuttamat päästöt tulevat tuhoamaan meidät.
3) Entiset ennusteet eivät pidä paikkaansa
Kuten ilmastonmuutoksen aiemmassa artikkelissa totesin, on tieteen tarjoama uusi luku hiilidioksidin pitoisuudelle 350 ppm. Aiemmin se oli 450 ppm, johon oli vielä parikymmentä vuotta matkaa, ja tähän myös IPCC:n skenaariot perustuivat. Vaikka peak oil siis tuleekin vähentämään öljyn polttoa IPCC:n ennusteita enemmän, se ei riitä, koska tähtäin on siirtynyt. Isoin syykin on esitelty alla, eli kohta nro 4.
4) Hiilivoima on suurin saastuttaja.
Vaikka tämä ei öljyyn nyt liitykään, niin johdantona seuraavaan ilmastonmuutos-artikkeliin tuon sen nyt alustavasti esille. Hiilivoimalla tuotetaan erittäin merkittävä osa sähköstä. Se on myös fossiilisista polttoaineista (hiili, öljy, maakaasu) pahiten saastuttavaa joka suhteessa. Nyt jäljellä oleva hiili on huonolaatuisempaa ja vaikeammin louhittavissa kuin nykyisin käytössä ollut, joten sitä pitää polttaa jatkossa aina vain enemmän saman nettoenergiamäärän tuottamiseksi. Lisäksi jotkut voivat saada päähänsä, että on hyvä idea valmistaa hiilestä nestemäisiä polttoaineita, kunhan öljyn hinta tarpeeksi nousee. Tämä puuha ei todellakaan ole kovin puhdasta hommaa.
Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi (CSS tai ns. CleanCoal) on osoittautunut kusetukseksi, siis siinä mielessä, että sitä ei juuri kukaan ole suurista puheista huolimatta ottanut käyttöön (suomessakin ollut kehitysprojekti lopetettiin viime vuonna). Teknologia olisi periaatteessa olemassa, mutta sen käyttöönotto on todella kallista ja huonontaa hiilestä saatavaa nettoenergiaa, jolloin sitä pitäisi sitten louhia vastaavasti taas enemmän. Eikä sen hiilidioksidin turvallinen varastoiminenkaan ole kovin helppoa ja halpaa.
Koska on melko mahdotonta saada ihmiset vapaa-ehtoisesti ja radikaalisti vähentämään energiankäyttöä riittävän nopeasti, meidän täytyy korvata hiilellä tuotettu sähkö jollain muulla.
Ja nyt tulee monien luonnonsuojelijoiden ja vihreiden lempikohta. Ainoa kuviteltavissa oleva keino korvata hiilivoimasta saatava energia lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä on ydinvoima. Vaikka uusiutuvat energianlähteet, energiansäästö ja energiatehokkuus ovatkin tärkeitä juttuja joita pitää kehittää maksimaalisesti, ne eivät ehdi käyttöömme riittävässä mittakaavassa riittävän nopeasti.
Hiili upottaa meidät satavarmasti nostaen kasvihuonepäästöt tasolle joka sinetöi sivilisaation, kenties koko ihmiskunnan kohtalon. Ydinvoiman kanssa meillä on kenties mahdollisuus. Tähän palaamme seuraavassa artikkelissa ”Hiili vastaan Atomi”.
Kaikenhuipun blogi 
Hyvä artikkeli. Ölljystä saatavan energian määrän laskeminen tulee todennäköisesti aiheuttamaan (lyhytaikaisen) hiilivoiman renesanssin. Monessa maassa kuvitellaan että heillä on satojen vuosien hiilivarat. Todellisuudessa varat kuluvat toki loppuun huomattavasti aikaisemmin, kun niillä lähdetään korvaamaan öljyä.
Meillä Suomessa aleteaan luultavasti vouhkaamaan turpeesta. Varamme ovat toki valtaisat, mutta hyödynnettävissä olevat varat ovat huomattavasti pienemmät. Suuri osa turpeestamme sijaitsee niin ohuina kerroksina tai sitten niin märissä lapin hetteiköissä ettei niiden hyödyntäminen ole energiataloudellisesti positiivista.
Ydinvoiman rakentamisessa ollaan mielestäni pahasti myöhässä. Missä ovat ne tuhannet ja kymmenet tuhannet uudet voimalat joita laskennallisesti tarvittaisiin?
Kiitos hyvästä kommentista.
Ekonomisesti järkevästi hyödynnettävissä olevat hiilivarannot eivät tosiaan (onneksi?) ole niin mittavat mitä on annettu ymmärtää. Ajanjaksosta riippuen Jenkeissä on riittänyt hiiltä jopa vuosituhansiksi. Nyt arvioita on jouduttu laskemaan rajusti, ja puhutaan huomattavasti vaatimattomammista luvuista, kenties sadasta tai parista sadasta vuodesta, ja tuossa ei ole otettu huomioon peak coal -ilmiötä, jossa tuotanto laskee rajusti ennen tavaran loppumista. (Big Coal, Jeff Goodell). Peak Coal saattaa tulla pikemmin kuin kuvittelemme, varsinkin jos käyttöä lisätään korvaamaan öljyä, ydinvoimaa ja muita.
Tuo turve on kyllä ristiriitainen juttu, ja Vapo on kaivanut itselleen pr-kuoppaa sen merkeissä jo vuosia tai vuosikymmeniä kikkailemalla numeroilla ja itsepintaisesti väittämällä sitä uusiutuvaksi sekä vähättelemällä järvien rehevöitymisongelmia jne. Tämä on sääli, sillä turpeessa on Suomalaisten (oma napa paras napa) kannalta ihan hyviäkin puolia kuten kotimaisuus, kotimaisuus ja kotimaisuus. Eri tahot turvekeskustelussa (en tiedä voiko sitä sanoa keskusteluksi) puhuvat eri kieltä, eikä kenelläkään ole halukkuutta neuvotella yhteistä strategiaa, kunhan naama punaisena huutavat omaa ”ainoaa oikeaa” näkemystään. Ei näin.
Mutta eiköhän sitä turvetta tulla jatkossakin polttamaan ja käyttämään. Se, miten paljon ja miten homma hoidetaan, on eri juttu.
Ja tuohon retoriseen kysymykseen, että missä ne tuhannet ja kymmenet tuhannet ydinvoimalat piileksivät, niin voi vastata että siellähän ne, NIMBYn takapihalla (Not In My BackYard). Eli samassa paikassa kuin monet tuulipuistotkin. Tosin osa ydinvoimaloiden vaikeuksista menee myös niitä rakentavien yhtiöiden sähläilyn piikkiin. Ei tarvitse kuin seurata uutisointia suomen uusimman ja hienoimman voimalan budjetin ylityksistä ja hitsausvirheistä, niin alkaa karvat nousemaan pystyyn.
En myöskään ihan täysin luota firmojen vastuullisuuteen tällaisissa, koska ne tekevät bisnestä, ja ainoastaan bisnestä, ja sitäkin mieluummin 3 kk tähtäimellä. Tämä tarkoittaa että kaikki pitää tehdä rimaa hipoen ja mahdollisimman halvalla, ja se ei ole hyvä lähestymistapa ydinvoimassa, jos ei paljon missäään muussakaan asiassa.
Hyvä juttu. Muuten, en malta olla mainostamatta: nappasin Suomalaisen kirjakaupan loppualesta Stefan Fölsterin kirjan Maailmanloppu on peruttu. Tuli luettua eilen illalla melkein yhdellä istumalla puoleenväliin – ERITTÄIN hyviä huomioita sivilisaation riskienhallinnasta ja siitä, mitä oikeastaan pitäisi tehdä. Näyttää olevan niin, että jokaisessa ihmispopulaatiossa on karkeasti sanoen kolme ryhmää (aktivistit, insinöörit, skeptikot), jotka mahdollisesti osin evolutiivisista syistä suhtautuvat ongelmiin hyvin eri tavalla.
Aktivisteilla on pakottava tarve toimia ja he vaativat muitakin toimimaan – ja turhautuvat, kun mitään ei tapahdu. He käyttävät usein pelottelua ja uhkakuvia mobilisoidakseen ihmisiä. He ovat niitä, joiden ääni kuuluu yleensä eniten.
Insinöörit etsivät ratkaisuja ongelmiin, eivätkä yleensä pelottele riskeillä. Heidän äänensä kuuluu vähiten.
Skeptikot epäilevät ja jarruttavat, esittäen, että lieneeköhän tuo ongelma ollenkaan niin paha. Heidän äänensä kuuluu toiseksi eniten.
Tälle käyttäytymiselle on ihan evolutiivisia syitä: kun populaatiota uhkaa kriisi (vaikkapa juomapaikka uhkaa kuivua), eloonjäämisen todennäköisyys maksimoituu, kun eri yksilöt valitsevat erilaisen strategian. Esimerkiksi krokotiileista osa kaivautuu kuivuuden uhatessa paikalleen mutaan, kun taas osa lähtee vaeltamaan ja etsimään vettä. Kirjassa on aika herkullisia esimerkkejä ihmisryhmien toiminnasta vastaavissa kriiseissä.
Valitettavasti, rumaa jälkeä syntyy silloin kun aktivistit ja skeptikot ”liittoutuvat” keskenään: jos skeptikoiden mielestä on tarpeetonta tehdä mitään, ja aktivistien mielestä pitäisi tehdä enemmän, mutta heidän haluamallaan tavalla, todennäköistä on, että mitään ei tehdä. Tämähän se on osin ydinvoiman rakentamisen hitauden taustalla. Kirjassa puhutaan ”torjunta- ja viivyttelysyndroomasta.” Löytyy myös esimerkkejä, miten ”jotain täytyy tehdä”-hengessä aikaansaadut ympäristösäädökset jarruttavat ympäristöinvestointeja.
Oli suorastaan riemukasta, kun kirjan stereotyypeistä tunnisti suuren osan ympäristökeskustelua käyvistä henkilöistä. Kannattaa ehdottomasti lukea – mutta yritän saada aikaan tiivistelmän kunhan ehdin.
Kirjassa muuten viitataan saksalaisen ekonomisti Sinnin teesiin, jonka mukaan ponnistelut öljynkulutuksen vähentämiseksi eivät käytännössä auta kovinkaan paljoa. Öljyn kulutusta voidaan leikata lähinnä kiristämällä polttoaineveroja, jolloin öljyn hinnasta entistä suurempi osa jää kuluttajamaihin. Tämä taas kannustaa öljyntuottajia tuottamaan ja myymään entistä enemmän. Lisäksi öljyntuottajilla on todellinen kannuste myydä niin paljon, ettei öljylle kannata kehittää korvikkeita. Mikä taas tekee korvikkeiden käyttöönotosta hankalaa. Kuulemma tälle teesille ei ole kovinkaan hyviä vasta-argumentteja, mahdatteko te muut keksiä?
Kiitos. Ja näkyi olevan myös adlibriksessä ale-hinnalla (6.5e) ja ilman postikuluja, joten pistin kyseisen opuksen tilaukseen suosituksen pohjalta, kiitos vinkistä. Vielä kun saisi sen puoli vuorokautta ylimääräistä aikaa lukemiseen. 🙂 Tällä hetkellä luen Paskaa Juttua (jonka hain kirjastosta ja joka on kohta luettu), kuuntelen Big Coal -audiokirjaa (autoillessa ja nukkumaan käydessä) ja luen Kindlellä $20 Per Gallon -ekirjaa. Ja juuri tuli haettua kirjastosta suomennettu ”Kun Öljy Loppuu” joka on päässyt livahtamaan tutkasta. Perheellisellä on jotenkin vähemmän tuota luppoaikaa, mutta noi audiokirjat on kyllä tosi pelastus, sillä niitä voi kuunnella kun ajelee, siivoaa, tekee ruokaa tms mikä ei vaadi liikaa keskittymistä.
Tuohon Sinnin teesiin, se voi pitää paikkansa maailmassa jossa öljyä on tuotettavissa yhä enemmän. Nyt kun peak oil on jäänyt näillä näkymin taakse, ja tuotanto alkaa hiljalleen hiipumaan (nyt ollaan edelleen huipulla) ja hinnat sitä myöden nousemaan, on euroopalle suuri etu, että täällä on polttoaineita verotettu historiallisesti rankalla kädellä, joka on vaikuttanut suotuisasti kaavoitukseen, julkisten käyttöön ja ihmisten asenteisiin ja tottumuksiin. Siis jos verrataan yhdysvaltoihin, jossa tilanne on aivan toinen vältavine lähiöineen ja moottoritieverkostoineen.
Sitten kun otetaan huomioon, että kiinassa ja intiassa on valtavasti porukkaa jotka ovat parin askeleen päässä oman auton ostamisesta (siis keskiluokkaistumassa), niin meidän öljynkäytön vähentäminen tarkoittaa että sama öljy myydään sitten sinne. Kokonaiskulutusta tuskin saamme siis tippumaan, vaan se tulee hakkaamaan itseään tuotannon tarjoamaan kattoon vielä pitkän aikaa. Tämä on sääli. sillä se tarkoittaa että kulutamme öljyn loppuun mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman isoja hintavaihteluita ja muita ongelmia generoiden. Parempiakin vaihtoehtoja olisi tarjolla, mutta nyky-yhteiskunnassa ja maailman talousjärjestelmässä niiden ajaminen ei oikein ota tulta alleen. (esim oil depletion protocol, erilaiset cap&trade tai cap÷nd systeemit)
Samalla tavalla on esitetty että energiansäästö on vaikeaa, koska ihmiset tuhlaavat säästetyn energian (lue: rahan) sitten vaan johonkin ylimääräiseen etelänmatkaan. Eli tämäkään ei ole toiminut niinkuin on toivottu. Mutta se, milloin säästöinvestoinneista ja -toimista alkaa olemaan todellista hyötyä, on se hetki, kun energiaa alkaa olemaan rajatusti tarjolla. Paljolti Talousjärjestelmän joustavuudesta ja kyvystä mukautua pienenevään kasvuun tämä aika koittaa joko lähivuosina tai lähivuosikymmeninä (eli siitä miten paljon ja isoja romahduksia tulee lähitulevaisuudessa jotka vaikuttavat esim isoihin investointeihin)
nyt pitää mennä, lapsi roikkuu kädessä ja kiljuu… 🙂