Kasvun loppu – Osa 5 – Entäs kasvun jälkeen?
Kasvun loppu -artikkelisarjassa koetan paneutua kasvuun ja siihen miksi meidän normaaliksi kokemamme kasvu on nyt tullut tiensä päähän. Juttusarja perustuu, ainakin löyhästi, Richard Heinbergin ensi vuonna julkaistavaan kirjaan ”The End of Growth”, josta on julkaistu keskeisiä teemoja ennakkoon erilaisissa nettikirjoituksissa.
Mitä sitten, kun lopulta tajuamme, että kasvu on loppu. Alkumasennuksesta selvittyämme olemme kenties alkaneet miettiä, mitä se tarkoittaa. Meillä on länsimaissa huiman hieno, monimutkainen ja byrokraattinen yhteiskuntajärjestelmä, jossa lähes kaikki toimii, ainakin jotenkin. Ja kaikki toimii lähes yksinomaan halvan fossiilisen energian avulla, välillisesti tai välittömästi.
Valtaosa ihmisistä tekee työkseen jotain sellaista, joka ei tuota mitään ihmiselämälle välttämätöntä, kuten ruokaa tai kulutushyödykkeitä. Näiden ihmisten elämä mahdollistetaan ainoastaan edullisella, järjestelmän ulkoa päin syötetyllä fossiilisella energialla. Mitä tapahtuu kun tämä komponentti otetaan yhtälöstä , vaikkakin hiljalleen, pois?
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?
Siirtyminen kasvun jälkeiseen järjestelmään, minkälainen se ikinä tuleekin olemaan, onnistuu paljon paremmin jos teemme sen suunnitelmallisesti ja mahdollisimman hallitusti. Jos vain katsomme alkavia tapahtumia sivusta, naama irvistyksessä ja viinilasi kourassa, tulee romahdus olemaan rumempi, nopeampi ja syvempi.
Miten sitten suunnittelemme siirtymisestä johonkin, mistä emme tiedä paljoakaan? Tiedämme tarpeeksi, jotta voimme aloittaa suunnittelun. Tiedämme nimittäin, että ollakseen pitkä-ikäinen, järjestelmän tulee tulla toimeen uusiutuvilla luonnonvaroilla. Esimerkiksi kaikki voimavarat jotka laitetaan tällä hetkellä siihen, että öljyä saadaan pumpattua maan alta nopeammin, ovat erittäin lyhyen tähtäimen ratkaisuja, jotka tulevat lopulta pahentamaan varsinaista ongelmaa lähitulevaisuudessa.
Meidän täytyy uskotella, perustella, suostutella ja selitellä itsellemme, että tulevassa yhteiskunnassa eläminen voi olla antoisaa, kehittävää, mielenkiintoista ja turvallista. Meidän täytyy luoda uusi normaali joka mahtuu lähiseudun, valtion ja planeetan kantokykyyn. Vanha normaali ei ole vaihtoehto. Mikäli emme itse luo tätä uutta normaalia, se luodaan meidän puolestamme, ja se tuskin tulee olemaan ihan niin kiva kuin mitä olisimme itse halunneet tai saaneet aikaan toimimalla ajoissa.
Eipäs olla naiiveja
On tunnustettava tosiasiat. Eihän tuollaiseen järjestelmään siirrytä yhdessä yössä. Yhdessä vuodessa. Tai edes yhdessä vuosikymmenessä. Jonkinlaisia siirtymäkausia tullaan käymään läpi. Mutta on se, helvetti soikoon, kumma jos tätä vaihtoehtoa ei yhteiskunta voi edes alkaa vakavissaan miettimään!
Meillä on talossa palovakuutus, josta maksamme vuosittain osan perheemme bkt:sta. Ei siksi, että talomme on tulessa, eikä siksi että oletamme sen syttyvän ihan lähiaikoina. Vaan siksi, että mikäli näin ikävästi joskus käy, niin ainakin meillä on jonkinlainen turvaverkko, B-suunnitelma. Samaa B-suunnitelmaa kannattaisi yhteiskunnankin tasolla harkita, varsinkin kun peak oil ei ole enää millään tasolla spekulaatiota, vaan todellisuus. Se on uusi normaali.
Jos sitten ensi vuonna kylmäfuusio tai edes seuraavan sukupolven ydinreaktorit toteutuvat halvalla ja turvallisesti, vetytalouden ongelmat ratkaistaan, keksitään materian-siirrin á la Kärpänen, ja avaruusoliot ottavat yhteyttä tähtienvälisestä liittoumasta, niin lupaan lyödä kämmenellä otsaan, laittaa aasinhatun päähän ja nauraa muiden mukana että olinpas minä hölmö kun hätäilin!
Nykysysteemissä hurraamista?
Jos seuraa uutisointeja ja tutkimuksia siitä, miten pahoin monet ihmiset nyky-yhteiskunnassa voivat kaikesta tavarasta, lääkityksestä ja energiasta huolimatta, voi olla että monelle elämä hieman yksinkertaisemmassa yhteiskunnassa on huomattavasti antoisampaa ja terveellisempää. On aika ruveta hoitamaan myös tautia sen asemesta että tuhlaamme yhä hupenevia resurssejamme oireiden epätoivoiseen hallintaan.
Taloudellinen kasvu luo mahdollisuuksia ja tuottaa ja mahdollistaa monia hienoja asioita. Mutta se myös kiihdyttää kilpailua, joka johtaa asetelmaan jossa suhteet lähiympäristöön ja ylipäätään muihin ihmisiin muuttuvat epäileviksi, kateellisiksi ja etäisemmiksi. Tämä esiintyy esimerkiksi kyynisyytenä, sillä omakin ajatukseni lähtökohta on, että ei kai tässä tarvitse alkaa joksikin helvetin yhteisö-hipiksi.
Ette arvaa miten vaikeaa on kirjoittaa tällaisia näkemyksiä julki, kun olen lähes koko elämäni vakaasti uskonut että teknologia ratkaisee ihmiskunnan ongelmat. Alla vieläå pari ilmiötä/toimijaa jotka ovat mielestäni tutustumisen arvoisia.
Degrowth-liike
En ole virallisesti degrowth-liikkeen jäsen, asiantuntija tai muutakaan. Mutta tämän jutun yhteydessä en halua, tai voi, kyseistä liikettä ohittaa. Jos haluat tietoa tai näkemyksiä siitä, miten tuleva kasvuton yhteiskunta on mahdollista järjestää ja miten siihen voidaan siirtyä, ovat he taho, jotka ovat näitä asioita miettineet jo vuosikausia. Tätä asiantuntemusta ei kannata, eikä ole varaa ohittaa. Vaikka ihan kaikesta ei heidän kanssaan olisikaan samaa mieltä, niin aivan varmasti saatavissa on korvaamattoman arvokkaita tiedonjyviä ja näkemyksiä.
Siirtymäliike
Sen asemesta, että alat rahdata säilykkeitä, polttoainetta, aseita ja ammuksia erämaamökille, kannattaa ehkä tutustua myös siirtymäliikkeeseen, kansainvälisesti Transition Movement. He ovat vuosia miettineet ja kokeilleet, miten yhteisöt voivat parantaa paikallista joustavuutta, sitkeyttä, kestävyyttä ja omavaraisuutta. Sieltä mökistä ne säilykkeet loppuvat aikanaan, mutta mikäli tunnet paikalliset ruoantuottajat ja teet heidän kanssaan yhteistyötä ja kauppaa jo tänään, sinulla on todennäköisesti ruokaa myös ensi vuonna.
Tämä artikkeli siirtää Kasvun loppu -artikkelisarjan eläkkeelle. Alan jatkossa pohtimaan asioita hieman enemmän kasvun jälkeen -näkökulmasta.
Kaikenhuipun blogi 
Mutta miten saadaan yhteisöt ja yhteiskunta mukaan muutokseen? Suomessa ja itseasiassa koko Euroopassa on viimeiset vuosikymmenet toimittu juuri päinvastoin kuin mitkä ovat siirtymäliikkeen tai degrowth liikkeen ehdottamat toimintamallit. Miten kelkka saadaan käännettyä? Kutsutaanko kunnallispoliitikot kasaan ja yritetään puhua heidät ympäri muuttamaan strategioita. Valtakunnan tasolla poliitikot eivät ole kiinnostuneita. Kuitenkin mikäli mitään ei tehdä tulee mielestäni kriisistä väistämätön.
Tuo on Milla tuhannen euron kysymys. Itselläni yksi vastaus oli tämän blogin perustaminen. Ihmisten pitää saada tietoa ja kiinnostumaan asiasta, ennenkuin voidaan olettaa eidän tekevän sille mitään. Joten yritän jakaa tietoa, sekä henkilökohtaiella tasolla (uusin suosikki-keskustelunavaukseni kaveripiirissä ja sukulaisten keskuudessa on ”noh, joko olet käynyt lukemassa mun blogia?”).
Kun tarpeeksi ihmisiä tietää asiasta, voi sille tapahtuakin jotain. Kunnallispoliitikot saattavat kiinnostua, tai kenties joku joka on jo asioista tietoinen, pääsee läpi valtuustoon (kenties joillain muilla teemoilla mutta kuitenkin), Ja paikallis/kunnallispolitiikka on se ensimmäinen isompi askel, ehdottomasti. Siirtymäliikkeellä on aika paljon kirjoissaan ihan ohjeita miten näitä asioita voi lähteä ajamaan eteenpäin.
Joku voi sanoa tälläistä turhan kanssa näpertelyksi, mutta se on valitettavasti niitä ainoita asioita joita kaltaisemme tavalliset kansalaiset voivat tehdä. Joukkovoimalla voi sitten jotain tapahtua.
Yksi vaihtoehto on myös kysellä ja tiedottaa asioista kansanedustajia, vaikka meilitse. Kenties joku kiinnostuu asiasta kun avustaja mainitsee kahvitauolla että niitä piik oil -viestejä tulee nykyään monta viikossa, mikähän se juttu oikein on…
Ja vielä yksi mitä voi tehdä, ja mitä kannattaa tehdä, on tietysti itse ottaa asioista selvää, ja koettaa omalta osaltaan varautua, sopeutua ja asennoitua epävarmaan tulevaisuuteen.
Ei niitä kansanedustajia kiinnosta. Kokeiltu on.
Joo, en usko että tällä hetkellä kauheasti kiinnostaa. Pointti onkin, että jos riittävän moni meistä äänestäjistä alkaa kysellä tuon kiinnostuksen perään, niin jossain vaiheessa heitäkin alkaa asia kiinnostamaan. Se, mikä tämä kriittinen massa on, riippuu varmaan kansanedustajasta. Varmasti osaa asia kiinnostaa jo nyt, mutta heitä ei kiinnosta toisaalta tehdä poliittista itsemurhaa alkamalla pitämään asiasta meteliä. Tästä aiheesta on tulossa lähiaikoina puolivakava artikkeli myös 😉
Ja eihän sitä tiedä, ehkä nämä asiat alkaa jossain vaiheessa kiinnostaa jopa *gasp* valtamediaa?
Jos ja kun tietoisuus asiasta lisääntyy ja kiinnostus kasvaa paskakikkareiden alkaessa ropista hiljalleen tuulilasiin, niin on hyvä että tarjolla on lisää tietoa asiasta, myös suomeksi. Tällä hetkellä painopiste lienee tietoisuuden kasvattamisessa, joten ei muuta kuin sitkeästi ottamaan asioita puheeksi.
Iso ongelma on siinä, että kellään ei oikein ole esittää mitään vaihtoehtoa – ainoastaan yleistä (monessakin mielessä yleistä) narinaa siitä, miten a) me yleensä ja b) päättäjät erikseen ovat syntisiä ja asioiden täytyy muuttua, tai muuten kadotus/atoomisota/ympäristökatastrofi (yliviivaa tarpeeton).
En laske siis vaihtoehdoksi mitään sellaista, minkä toteutuminen riippuu täysin siitä, että suuri määrä ihmisiä saavuttaa samanaikaisesti valaistuneen epäitsekkyyden tilan. Sammakonkin voi keittää elävältä, jos sen vaihtoehtona on kehittää nopeasti kattilankyljen kiipeämiseen tarvittavat tarttumaräpylät; vastaavaa, nähdäkseni silkkaa fantasiaa, on suuri osa näistä vaihtoehtoliikkeiden esittämistä ”vaihtoehdoista.” Vaikkapa Serge Latouchen degrowth-teesit (http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2010/numero-9/uusi-iskulause-alas-kasvu) ovat monessa kohtaa mielestäni yhtä realistisia kuin vaatimus siitä, että Punainen meri jakautuu ja mannaa sataa taivaasta. Esimerkiksi, en suoraan sanottuna keksi yhtään mitään keinoa miten toteuttaa, edes osaksi, teesi ”Estetään turha innovointi” – ellei sitten Yhdysvaltojen tai Venäjän presidentiksi saada henkilöä, joka on valmis käyttämään maansa ydinasearsenaalia teesiä rikkovia vastaan. Myös omia kansalaisiaan, tietenkin.
Siirtymäliikkeessä ja muissa yhteisön resilienssiä vahvistavissa toimissa onkin enemmän itua. (Valitettavasti tähän liittyy mielenkiintoisia eettisiä ongelmia – esimerkiksi, Perussuomalaisten jne. kansallista yhtenäisyyttä ja itsekkyyttä korostava ja maahanmuuttoa vastustava ohjelma on kylmän loogisesti ajatellen juuri sitä, mitä yhteiskunnan resilienssin lisääminen vaatisi. Joten kannattaako laskelmoidusti heitä, vai noudattaako omantunnon ääntä ja vastustaa? En tiedä vastausta.)
Moralisointi, syyllistäminen ja tuomiopäivän saarnaaminen – varsinkin, kun täytyy myöntää etteivät näihin kysymyksiin liittyvät uhat ole missään mielessä itsestäänselviä ja välittömiä – eivät tule kiinnostamaan muita kuin jo valmiiksi jossain määrin marginaalissa olevia. Jos politiikkaan haluaa vaikuttaa, täytyy voida esittää positiivisia, tavoittelemisen arvoisia vaihtoehtoja, ja hyväksyä, että ratkaisut tulevat olemaan hitaita ja epätäydellisiä kompromisseja. Ehkä myös vaikuttaminen on helpompaa alueellisesti kuin valtakunnallisesti.
J.M. Kiitos hyvästä kommentista. Olen vähän samaa mieltä tuosta, että on turha odottaa monen (amerikkalaisen) ihan fiksunoloisen tyypin povaamaa planetaarista heräämistä. Toisaalta, jos he karismaattisuudellaan ja suurilla lupauksillaan saavat houkuteltua porukkaa tämäntyyppiseen ”kestävään” toimintaan niin ei se ole minulta pois, päinvastoin. En usko että he kuitenkaan ovat sen kummempia kuin esimerkiksi erilaiset järjestäytyneet uskonnot, jotka sentäs lupaavat kannattajilleen ikuisen elämän paratiisissa tms. Ja jotkut näistä ajattelijoista ovat ihan oikeasti todella fiksuja, ja vetoavat enemmän esim järkeen kuin johonkin hölynpölyyn.
Eli oli sitten kyse siirtymäliikkeestä (Rob Hopkins), vihreiden velhojen/druidien järjestöstä (John Michael Greer), todellisen sisimpämme heräämisestä jos vain maltamme elää hetkessä (Eckhart Tolle), Gaia-opista (James Lovelock) tai puhtaasta tieteestä (Limits to Growth) tai ihan vaan normaalista ekohörhöilystä ja luomuilusta, niin minulle käy kaikki siinä mielessä että mikä vaan kenellekin toimii herättäjänä niin on kunkin oma asiansa. Itse olen noista edellisistä tutustunut enemmän ja vähemmän kaikkiin, ja kaikista on löytynyt fiksuja ajatuksia, näkemyksiä, kokonaisuuksia ja ihmisiä.
Eli vaikkei tarpeeksi nopeaa muutosta ole yhteiskunnan tasolla saatavissakaan aikaiseksi sormia napauttamalla, niin kaikki muutos, hidaskin, voi auttaa silti, varsinkin paikallisella ja yksilötasolla, valtavasti. Tässä vaiheessa olisikin ehkä kannattavaa suunnata valtaosa voimavaroista, varsinkin jos ne ovat hyvin rajalliset esim päivätyön ja tai perheen vuoksi, oman lähipiirinsä valmistamiseen ja tietoiseksi saamiseen. Näinhän kommenttisi lopussa totesitkin.
Itselläni on myös tullut tuo eettinen puoli ajatuksissa esille viime aikoina. Mitä oikeasti tehdä, jos/kun esim ilmastopakolaisia alkaa virrata yhä enemmän ja nykyisilläkään kansalaisilla ei ole enää häävit oltavat? Tai mitä tehdä jos valtiovalta alkaa jossain vaiheessa verottamaan sieltä ja täältä aivan järjettömistä asioista vain pysyäkseen pystyssä ja suojellakseen omiaan, tarjoamatta mitään mielekästä vastinetta? Ja jos kyseiset verot uhkaavat oman yhteisön isolla vaivalla ja henkilökohtaisilla panostuksilla rakennettua edes kohtalaista hyvinvointia? (esim joku oman kylän oma voimalaitos-osuuskunta joka täsmäverotetaan kuoliaaksi mutta siitä huolimatta ”valtionverkosta” ei tule superkallista sähköä kuin silloin tällöin).
Avaramielisyys ja suvaitsevaisuus ovat paljolti taloudellisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin esilletuomia ilmiöitä ihmisissä, sillä lähes kaikki alkavat niukkuuden kohdatessa suhtautua ulkopuolisiin (keitä he sitten ovatkaan) nihkeämmin kuin silloin kun kaikille riitti hyvää ja enemmänkin ja oli ”varaa” olla antelias. Rajahan tällä aina on, mutta kyse on rajan siirtymisestä.
Voikin olettaa Persujen kannatuksen olevan vahvaa myös jatkossa, ja tietyllä tavalla heidän nykyinenkin kasvava kannatuksensa lienee tietyn niukkuuden ja sen tuoman kaunan aiheuttamaa, joka johtuu tuloerojen kasvun. Tämä on normaali ilmiö, joka Suomessa ehkä ilmaantuu persujen kannatuksen nousuna, kun Ranskassa laitettaisiin autot nuotioiksi. Noh, toi oli ehkä vähän raju tulkinta… 🙂
Kaikki muutokseen tähtäävä on periaatteessa hyväksi, mutta jotkut ajatusrakennelmat ovat toisia parempia. Tilanne on nyt monessa mielessä samanlainen kuin 1930-luvulla, jolloin suhteellisen voimakas pasifistinen liike vastusti Hitlerin pyrintöjen vastustamista. Nyt (onneksi) vastassa ei ole mielipuoli diktaattori, mutta teoriassa hyvien ja hyveellisten ratkaisujen dogmaattinen kannattaminen saattaa silti olla faktisesti avainten luovuttamista Business As Usual-henkisten käsiin.
Idealismista tulee pitää siis kiinni, muttei dogmaattisesti.
Mitä näihin laajempiin ongelmiin tulee, jos asiat ovat niin kuin pelkään, energianiukkuudesta seuraa taloudellista niukkuutta. Taloudellinen niukkuus on puolestaan aina lietsonut konflikteja ja ääriaineksia. En keksi varmempaa reseptiä maailmansodalle kuin ne kehitysmaiden sadat miljoonat tavoittelemisen arvoista tulevaisuutta vailla olevat nuoret miehet. Sodan muoto tosin on aikaisemmista poikkeava, muistuttaen ehkä enemmän kansainvaelluksia kuin vaikkapa toista maailmansotaa. Tulevaisuuden historioitsijat saattanevat sanoa, että se on alkanut jo 1990-luvulla.
Jos energianiukkuus leviää, tilanne kärjistyy väistämättä. Ihan jo puhtaan juomaveden saanti vaatii monilla alueilla enemmän ja enemmän energiaa; vaikken vesisotiin uskokaan, rikkana rokassa on sekin. Vaellus leveämmän leivän ääreen tänne Eurooppaan jatkuu ja kiihtyy; pelkään, että muutaman kymmenen vuoden kuluessa rannikkovartiostot upottavat pakolaisaluksia sen suuremmitta seremonioitta ja muurit Euroopan rajoilla vain kohoavat. Vaihtoehtoisesti, kontrolliyhteiskunta kiristyy entisestään ja ihmisiä (etenkin maahanmuuttajia) ryhdytään seuraamaan entistä tarkemmin. Kuten sanot, suvaitsevaisuus on vauraiden etuoikeus, ja kun vauraus vähenee, suvaitsevaisuuskin vähenee.
Minusta vähiten huono ratkaisu tässä tilanteessa on tavoitella lisää, ei vähemmän, energiaa ja energiankulutusta. Hiilivapaasti, mikäli mahdollista.
Pidän Suomen osalta todennäköisenä, että hyvinvointivaltion jäänteetkin ajetaan lihamyllyn läpi. Maahanmuuttajat eivät tähän ole henkilökohtaisesti syypäitä eivätkä edes pääasiallinen syy, mutta Robert Putnamin melko laajojen tutkimusten mukaan etnisen diversiteetin lisääntyminen vaikuttaa suhteettoman merkittävästi siihen, että keskiluokalta häviää kiinnostus rahoittaa tulonsiirtoja. Solidaarisuus kun on sisäryhmän, ei ulkoryhmän ominaisuus; kun keskiluokka kokee, ettei heillä ole enää mitään yhteistä alempien sosiaaliluokkien kanssa, tulonsiirtojen koettu oikeutus katoaa.
Tämän tien päässä on äärimmillään sisällissota ja etninen puhdistus. Ei sen väliä, onko siihen mitään oikeutusta tai syytä; tähän mennessä taloudellista epävakautta on kovin herkästi seurannut myös etnisten ristiriitojen korostuminen. Jugoslavia on tästä melko hyvä esimerkki. Ei ole ollenkaan hyvä merkki, että jo Ruotsissa on enklaaveja, joihin keskushallinnon valta ei enää käytännössä ulotu. Jossain vaiheessa jokin yksittäinen tapahtuma sitten katkaisee kamelin selän, ja minäkin kauhistelen suhteetonta vastaiskua, todennäköisesti unohtaen, että vastatoimien takana on pidempään jatkunut kahnaus ja epäkohdat.
Tuo mainitsemasi pienten yhteisöjen epäreilu verottaminen olisi muuten juuri sitä, mitä historiallisten esimerkkien valossa olisi odotettavissa, jos yhteiskunta ”vetäytyy” á la Rooma.
PS. jos tarkoitat Gaia-liikkeellä new age-henkistä ajatusta Äiti Maasta, siihen ei kannata Lovelockia vetää mukaan. Gaia-teoria maapallon biosfäärin itsesäätelystä on vakavasti otettavaa kompleksien järjestelmien tiedettä (ja tällä hetkellä se näyttää hyvin vahvoilla olevalta hypoteesilta); Gaia-liike… no, sanotaan vaikka näin, että Lovelockin ja Gaia-liikkeen suhde taitaa olla samanlainen kuin Tolkienin ja Tolkien-seurojen. Ei siis kovin hyvä.
Pikaisena vastauksena, en tarkoittanut Lovelockin Gaia-opilla tuota äiti-maa osastoa. Vaikka en herran tuotoksiin ole tutustunut kuin yhden kirjan voimin. Äitimaa-osastoon tosin en ole tutustunut lainkaan.
Hieman silmään pisti tuo että tavoittelet lisää energiaa ja energiankulutusta, voi olla että käsitin sen eri tavalla kuin mitä tarkoitit. Siinä mielessä ymmärrän sen, että se on nykyisen järjestelmän toimivuuden ehto tietyllä tasolla. Mutta ottaen huomioon, että ihmiskunnan on pakko siirtyä uusiutuviin energianmuotoihin jossain vaiheessa, joka tarkoittaa väistämättä paljon nykyistä vähempää energiankäyttöä, ennemmin tai myöhemmin, niin nyt olisi vielä hieman öljyä, jota käytetään lähes kaiken tuotannossa, myös uusiutuvien energianlähteiden tuotantolaitosten valmistuksessa. Tässä mielessä oma näkökohtani on, että energiankulutusta tulee laskea niin että sattuu, melkein liikaa. Sen rajan löytäminen tietysti on riskialtista ja vaikeaa, ja keinotkin ovat vähissä. Mutta niitähän täällä yritetään pohtia, muunmuassa 🙂
Tuskin olemme tulevaisuudessa yhtään sen paremmin varustautuneita alentamaan rajusti energiankäyttöämme, kuin nyt. Nyt meillä on kuitenkin vielä fossiilisia polttoaineita jonkinverran. Näistä mahdollisimman iso osa pitäisi saada suunnattua muiden energianlähteiden tuotantoon (ydinvoima, tuuli, aurinko jne), eikä ajella ympäri Jenkkilän valtateitä ja kärrätä Kiinalaista krääsää ympäri maailmaa jotta ihmiset voivat harrastaa shoppailua kun ei ole muuta tekemistä. Voi olla mahdotonta löytää se tasapaino, jossa nykyinen (finanssi)järjestelmä pysyy edes senverran tolpillaan, että siltä onnistuvat sekä turhan kulutuksen vähentäminen että isojen ja pienien energiainvestointien todella merkittävä lisääminen.
Hitto että on kaivettu ittemme paskaan tilanteeseen. Ja ihan ite. **Mulkoilee pihalla olevaa autoa, johon pitää aika-ajoin tankata bensaa, että sillä pääsee mihinkään**
Sitten tuosta energianiukkuudesta, niin per capita energiamäärähän on ollut laskussa jo, oliko jopa jostain 70-luvulta asti, en nyt muista tarkkaan. Tämä kun nyt tulee laskemaan kiihtyvää vauhtia tuotannon vähetessä ja väestön yhä kasvaessa, niin noita levottomuuksia tullaan varmaan näkemään enemmän ja enemmän.
Esimerkiksi Saudi-Arabiassa, joka on maailman ykkösöljyntuottaja, ja ainakin vielä jokunen vuosi sitten toimi myös maailman ”varatoimittajana” joka pystyi lisäämään tai vähentämään tuotantoaan maailman tarpeiden mukaan, on valtava aikuisuuden kynnyksellä oleva väestöryhmä, joka ei valtaapitävästä öky-kastista juuri perusta. Heillä ei ole kauheasti koulutusta, työmahdollisuuksia tai muutakaan tekemistä, ja jostain luin että esim noin 75% (muistaakseni) yliopistotutkinnoista oli aiheeltaan niinkin työmarkkinoilla haluttavasta aiheesta kuin ”Islam”. Tämä ryhmä alkaa olla siinä iässä ja sen verran turhautunutta, että Saudien sisäiset ongelmat voivat leimahtaa käytännössä koska tahansa aivan uudelle tasolle. Saudien merkittävät öljyntoimitukset saa luonnollisesti rampautettua sisältä käsin paljon helpommin kuin ulkopuolisin voimin, jos tahtoa riittää.
Jos talous ja energiankulutus ovat yhteydessä kuten esimerkiksi Robert Ayres ja Benjamin Warr asian esittävät (tiivistelmä esim. http://yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/43331-ilman-energiaa-ei-ole-talouskasvua ), energiankulutuksen merkittävä (=sellainen, jolla olisi jotain merkitystä) leikkaaminen johtaisi jossain vaiheessa taloudelliseen kurjistumiseen. Taloudellinen kurjistuminen puolestaan johtaisi vähintään hyvinvoinnin vähenemiseen, pahimmillaan kärjistyviin konflikteihin.
En usko, että energiankulutuksen merkittävä leikkaaminen on vapaaehtoisesti mahdollista. Tehokkuusparannukset ovat pitäneet energiankulutuksen kasvua hieman aisoissa ja ennen kaikkea parantaneet energiaintensiteettiä (energiankulutus per tuotettu yksikkö BKT:ta), mutta näen, että ainoa asia joka voi oikeasti kuopata edullisen fossiilisen energian, on vielä edullisempi ei-fossiilinen energia. Tämä ei ole miellyttävä ajatus, mutta missään ei sanota, että tähän tilanteeseen täytyisi olla jokin miellyttävä ratkaisu. Onneksi energian edullisuutta voi jossain määrin säätää esim. päästöverojen avulla – mutta kehittyvät maat ovat tehneet täysin selväksi, että he eivät moisiin tule suostumaan. Ymmärrän heitä, vaikka valittu kurssi voikin tarkoittaa mittavaa tuhoa.
Mitä siis tapahtuu? Fossiiliset polttoaineet käytetään siihen pisteeseen saakka, kunnes parempia vaihtoehtoja on tarjolla. Kivikausi ei loppunut siihen, että ihmiset kyllästyivät kiviin; se loppui vasta, kun ihmiset keksivät jotain parempaa. Ja sama pätee fossiiliseen kauteen. Jos me täällä lännessä kieltäydymmekin fossiilisia käyttämästä, öljy- ja hiilivirta siirtyy vain kehittyviin maihin. Meidän pitäisi kieltäytyä, meidän pitäisi rakentaa hiilivapaata energiaa niin vimmatusti kuin mahdollista, mutta se taas ei tunnu olevan poliittisesti mahdollista – varsinkin, kun se paras vaihtoehto on jatkuvasti hyvää tarkoittavien mutta puutteellisesti informoitujen hampaissa.
Mahtavaa kommentointia, kiitos.
Talous ja energiankulutus näyttävät tosiaan korreloivan vahvasti. Toisaalta, esim onnellisuus ja talouskasvu/energiankulutus eivät näytä korreloivan tietyn pisteen jälkeen kovinkaan voimakkaasti. Talouskasvun hallittu laskeminen ei todennäköisesti johda lähimainkaan niin suuriin ongelmiin kuin talouskasvun hallitsematon romahdus, joka tulee tapahtumaan business as usual-meiningillä. Jenkit käyttävät tietääkseni yli 3 kertaa enemmän energiaa kuin eurooppalaiset, mutta eivät ole sen onnelisempia. Lisäksi löytyy esimerkkejä maista ja paikoista, joissa energian kulutus on vielä paljon eurooppalaista vähäisempää, mutta onnellisuus on silti vähintään samalla tasolla. En ole tosin tuohon onnellisuusmittaukseen tutustunut sen enempää, joten joudun arvaamaan mutulla että siinä olisi käytetty jotain suht järkeviä mittareita.
Kun taas toiseksi otetaan esiin se asia, että seuraavan parin vuosikymmenen aikana öljy tulee hiipumaan kiihtyvällä tahdilla pois energia-tuotannosta, jonka lisäksi sen EROEI heikkenee päätähuimaavaa vauhtia ja hintakin nousee jatkuvasti, eli taloudellisia ongelmia on tulossa, on mielestäni ihan hyvä idea koettaa kiinnittää kansan huomiota johonkin muuhun kuin talouskasvuun. Se ei ongelmia ratkaise, mutta voi lieventää. Elin ihan onnellisen lapsuuden 80-luvun suomessa vaikka kaikkea haluamaani en saanutkaan. Ihmiselle ei tee hyvää saada kaikkea haluamaansa.
On tosiaan totta että fossiilisten käytön hillitseminen siirtäisi sen käytön muihin maihin. Tämä on ilmastonmuutoksen kannalta karmea asia. Olen silti sitä mieltä, että länsivaltojen pitää öljyriippuvuttaan vähentää. Tai siis, tulevat vähentämään joko vapaaehtoisesti tai pakolla. Vapaaehtoisesti se olisi kivempaa ja seurauksen edes jotenkin hallittavissa.
Kivikaudesta poiketen öljykausi tulee todennäköisesti loppumaan vasta siihen, että öljy käytännössä loppuu. 😐
Ydinvoimasta olen suunnittelemassa omaa artikkeliaan, sillä siihen liittyy aika paljon kaikenlaisia intohimoja. Lyhyesti tähän voi todeta että öljyä se ei korvaa, koska ydinsähköllä ei voi nykyistä logistiikka-kalustoa pitää liikkeessä. Hiilivoimaan nähden se on kuitenkin parempi vaihtoehto, kun otetaan huomioon se, että energiankulutusta ei pystytä riittävän nopeasti vähentämään ilman karmeita seurauksia, ja toisaalta hiilivoiman käyttö tuottaa pahimmanlaatuisen katastrofin 100% varmuudella, kun ydinvoiman kanssa prosentti on huomattavasti pienempi. On kivempi katsoa maailman pysähtyvän öljyn huvetessa valot ja lämmöt päällä, kuin kylmässä ja pimeässä.
Hienoa, nyt päästiin perimmäisten kysymysten äärelle.
Epäilen, että moni ikävä tapahtumasarja on päässyt eksponentiaalisessa kehityksessä siihen vaiheeseen, että tilanne voi pahentua ratkaisevasti hetkessä. Aikaa kansanedustajien käännyttämiseen ei taida olla. En usko myöskään ihmisten järkiintymiseen, tietoa ei ole riittävästi edes pisa-menestyneillä suomalaisilla (etenkin luonnontieteellisen tiedon taso on pöyristyttävän olematonta). Ja vaikka E. Tolle onkin sekä minun että Katri-Helenan lempikirjallisuutta, en ole muuten nähnyt akateemisen kirjakaupan rajatieto-hyllyllä mitään suurempaa ruuhkaa. Etenkin lasten ja nuorten takia tietysti kaikkia keinoja pitää yrittää loppuun asti. Mutta pahasti näyttää siltä. että törmätään vauhdissa päin seinää. Ja monella raiteella.
Entä kun toisaalta tajuaa mitä Linkola tarkoitti pelastusveneeseen pyrkivien käsien katkomisella. Mutta toisaalta haluaisi oksentaa kun kuulee yhä useamman keskiluokkaisekin suomalaisen maahanmuuttajakielteisiä juttuja ja seuraa persujen menestystä. Tähän en minäkään tiedä vastausta, mutta kriisi on varmasti tulossa tälläkin rintamalla.
Leena, olen samaa mieltä kanssasi siitä, että tässä näyttää aika moni asia murentuvan ympärillä kiihtyvää vauhtia. Suo siellä, vetelä täällä. Lisäksi ilmastonmuutos pitää huolen siitä, että negatiivisia yllätyksiä tulee jatkossa riittämään, kun maapallon ”säännöt” ovat muuttuneet.
Se ei silti ole syy luovuttaa ja heittää hanskoja tiskiin, sillä valmistautuminen ja tiedottaminen ja yrittäminen on aina parempi kuin käsien päällä istuskelu ja odottelu, että pääsee sanomaan kaikille ”Mähän Sanoin!!!” 🙂
Toi käsien katkonta on kyllä se, mitä itsekin kauhulla aina välillä kelailen. Jossain menee nimittäin se raja meillä kaikilla, missä oma selviytyminen on kaikkea muuta tärkeämpää. En millään haluaisi löytää tätä rajaa itsestäni, joka taas tarkoittaa sitä, että yritän parantaa tilannetta omalta osaltani ja läheisteni osalta siten, että siinä pelastusveneessä olisi mahdollisimman paljon tilaa. Mutta eihän sinne kaikki mahdu. Siksi olisi tärkää saada mahdollisimman monta ”venettä”. Tai opettaa ihmiset edes uimaan kohtalaisesti (alkaa venymään tämä kuvainnollinen ilmaisu)…
Itse näen tulevaisuuden sellaisena, että se pelastusvene ei missään tapauksessa ole pitkällä tähtäimellä Suomessa. Meidän maaperämme on aivan liian köyhä elättämään edes nykyistä väestöämme kestävällä pohjalla.
Itseasiassa monessa niissä maissa joista meille sisäisten ristiriitojen vuoksi tulee pakolaisia, olisi vielä mahdollisuus lisätä maatalouden tuotantoa kestävästi! Pelastusvene saattaa sittenkin sijaita vaikkapa Afrikassa.
Tästä on todennäköisesti ihan hyvin perusteltuja näkemyksiä niin paljon kun on näkijöitäkin. Kiihtyvä ilmastonmuutos tulee rukaamaan planeettamme niin täysin uuteen uskoon (ja huonompaan ja epävakaampaan suuntaan) että ”missä on paras elää 20-40 vuoden kuluttua” -onnenpyörän pyörittäminen on tuuripeliä ja rosvosektoreita on normaalimpaa enemmän.
Suomessa on muutamia hyviä puolia, jotka eivät ole ilmastonmuutoksesta kiinni, ja joita ei löydy muualta. Niinpä itse olen vahvasti ankkuroitunut Suomeen, jos ei tule jotain todella mullistavaa (Golf-virran mahdollinen pysähtyminen ja sen myötä rajusti kylmenevä paikallis-ilmasto esim). Nämä tekijät ovat yhteinen kieli ja kulttuuri täkäläisten ihmisten kanssa, nykyiset verkostot ihmisiä joita tunnen ja joista joitain nimittelen jopa sukulaisiksi sekä ylivertainen paikallistuntemus verrattuna mihinkään muuhun paikkaan.
Tämä on tietysti tälläisellä hieman lyhyemmällä aikajänteellä ajateltuna, mahdoton sanoa sitten lapsenlapsista ja heidän lapsistaan että missä olisi ollut paras paikka olla. Enkä lähde sitä arvailemaan, koska en omaa ennustajan lahjoja.
Todellisuudessa ei ole globaalia ratkaisua ongelmaan. Ei ole mitään ratkaistavaa. On vain syy- ja seuraussuhde. Asia A johtaa asiaan B. Ratkaisevat valinnat on tehty aikaa sitten.
Talous- ja energiaongelmiin ei ole eikä tule ajoissa ratkaisua, ja kriisin väistämättä kärjistyessä relevanssi pakostakin siirtyy yleisestä ehkäisyhaihattelun teoriasta kohti paikallista käytännön tasoa, jossa keskiössä ovat seuraukset ja oireet, sekä niistä selviäminen. Jossain vaiheessa näiden kahden pisteen välillä ylittyy raja, jossa tätä keskustelua ei enää käydä. Se hetki on silloin, kun haittavaikutukset ulottuvat meidän arkipäiväämme, eivätkä vain lukemiimme uutiisin.
En pohdi energiapolitiikkaa enää silloin, kun palkkaa ei ole maksettu puoleen vuoteen, ja sillävälin leivän hinta on kymmenkertaistunut. En todennäköisesti ole siinä vaiheessa myöskään kiinnostunut Internetistä enkä uusista vaaleista.
Luulen, että yritän silloin kasvattaa perunoita perheeni ravinnoksi ja estää yhteisöni ulkopuolisia ihmisiä varastamasta ruokaa pelloltani. Yritän silloin toimia oman yhteisöni eduksi, sillä yksin en pärjäisi. Olisi hyvä jos suomalaiset ryhtyisivät vähitellen rakentamaan omia yhteisöjään mahdollisimman riippumattomiksi. Vielä on aikaa, kun maassa on järjestys, yhteydenpito toimii ja rahalla saa.
Mikko, puhut asiaa. Valmistautua kannattaa, ja oman valmistautumisen ohella kannattaa yrittää valmistaa myös yhteisöään. Ja jos paukkuja riittää, niin laajentaa piiriä siitä sitten. Mutta valmistautuminen kannattaa tosiaan aloittaa nyt.
John Michael Greer kirjoitti kirjassaan hyvin tuosta, että meillä ei ole Ongelmaa, sillä ongelmiin on ratkaisu. Meillä on, noh, englanniksi ”Predicament” ja katsoin sanakirjasta hyvää suomennosta, niin ehkä hätä tai hankala paikka sopisivat. Vertaus ongelmaan on kuitenkin se, että tähän ”predicamenttiin” ei ole ratkaisua, sitä ei saa siis poistettua, vaan siihen pitää vain sopeutua.
Tähän perunoiden kasvatukseen ja valmistautumiseen koetan perehtyä myös blogissa jatkossa enemmän. Tämänpäiväinen 4 hevosmiestä -artikkeli näyttää meille yhden näkemyksen siitä, mitä voi jatkossa olla tiedossa. Monet tahot ovat sitä mieltä, että selviytyminen tulee tapahtumaan ensisijaisesti yhteisöinä, ei niinkään yksilöinä tai valtioina. Olen pitkälti samaa mieltä, että se on normaalin yksilön kannalta paras ratkaisu.