Kasvun loppu – Osa 2 – Miksi globaali kasvu ei enää käynnisty
Kasvun loppu -artikkelisarjassa koetan paneutua kasvuun ja siihen miksi meidän normaaliksi kokemamme kasvu on nyt tullut tiensä päähän. Juttusarja perustuu, ainakin löyhästi, Richard Heinbergin ensi vuonna julkaistavaan kirjaan ”The End of Growth”, josta on julkaistu keskeisiä teemoja ennakkoon erilaisissa nettikirjoituksissa.
Monet asiantuntijat (eli tässä tapauksessa ekonomistit) maailmalla osoittavat rahoitusjärjestelmämme sisäisiin ongelmiin, asuntokuplan puhkeamiseen ja julkisen velan (käsittämättömään) määrään, kun he etsivät syitä talouskasvun jatkumisen esteille. He olettavat, että kun nämä asiat hoidetaan, alkaa kasvu taas tuttuun tapaan, kuin syöpä konsanaan, kasvaa. Analyytikot eivät kuitenkaan usein tiedosta rahoitusjärjestelmän ulkoisia tekijöitä, jotka ovat sekä pysyviä, että erittäin isoja esteitä kasvun jatkumiselle.
Kasvun vaatimukset
Kasvu vaatii kasvavaa energian ja raaka-aineiden kulutusta. Talouskasvun ja öljyn kulutukselle on löydetty vahva korrelaatio, ja sama pätee moniin muihin raaka-aineisiin. Ilmastonmuutosta hillitsevät ”säästötoimenpiteet” ovat onnistuneet korkeintaan hidastamaan fossiilisten polttoaineiden kulutuksen kasvua. Ainoa asia, joka onnistui pysäyttämään energiankulutuksen kasvun monessa maassa oli 2008 alkanut voimakas taantuma. Se käänsi, poliitikkojen puheista ja toiveista huolimatta, myös Suomen talouden kehityksen voimakkaasti miinukselle.
Kasvun kolme estettä
Richard Heinberg esittää kolme syytä, jotka ovat jatkossa globaalin kasvun esteitä.
- Tärkeiden raaka-aineiden, kuten fossiilisten polttoaineiden ja mineraalien hupeneminen.
- Näiden tuotannon ja käyttämisen (polttamisen) ympäristövaikutukset ja niiden hallinnan kustannusten kasvu
- Nykyisen rahajärjestelmämme kyvyttömyys mukautua sekä resurssien vähenemiseen että kasvaviin ympäristökustannuksiin, ja hoitaa samalla julkiset ja yksityiset velat jotka viimeisten vuosikymmenten aikana on luotu.
Tiimipeliä
Yllä olevat kolme seikkaa pelaavat tehokkaasti yhteen. Samanaikaisesti on sekä haastavampaa että kalliimpaa tuottaa kasvun vaatimia raaka-aineita ja hillitä niiden tuotannon ja käytön ympäristövaikutuksia. Energiatuotannon EROEI, eli panos/tuotto -suhde myös heikkenee jatkuvasti. Lisäksi velkaan ja tulevaisuuden voimakkaaseen kasvuun nojaava rahoitusjärjestelmämme ei kykene rahoittamaan tehokkaasti yllämainittuja kustannuslisiä.
Kun tähän lisätään vielä talousheilahteluiden aiheuttama rahoitusmarkkinoiden lyhytjänteisyys, on pitkäaikaisille energiainvestoinneille todella hankala saada rahoitusta. Ongelmana on, että esimerkiksi syksyllä 2008 öljyn hinta vaihteli parin kuukauden sisällä 147 USD ja alle 40 USD välillä. Eli esimerkiksi energiantuotannon investointi, joka alkusyksystä tuntui lottovoitolta, oli loppusyksyn öljynhinnoilla täysin naurettava ja epäkannattava. Tällaisessa ympäristössä ”parasta tuottoa” etsivän globaalin suuren pääoman kyky ja halu sitoutua pidempiaikaisiin hankkeisiin on ymmärrettävästi aika rajallinen.
Tavallaan parasta mitä uusien ja uusiutuvien energiainvestointien kannalta voisi käydä, olisi öljyn hinnan nousu pysyvästi reilusti yli sataan dollariin tynnyriltä. Tämä valitettavasti sysäisi jenkkien ja pitkälti myös muun maailman talouden taas taantumaan, joka aiheuttaa vastaavasti ongelmia rahoitukselle. Olemme siis ikävästi puun ja kuoren välissä.
Deepwater Horizon
Deepwater Horizon Meksikonlahdella ja siellä sattunut katastrofaalinen öljyturma 2010 oli katastrofi sekä ympäristölle, paikallisille elinkeinoille, että öljynporaus-bisnekselle. Välillisesti kärsijöinä ovat lisäksi esimerkiksi Brittien eläkerahastot (eläkeläiset), joiden omaisuudesta ja tuloista haihtui aimo siivu British Petroleumin osakkeiden ja osinkojen mennessä Meksikonlahden hoitoon ja korvauksien maksamiseen.
Mikäli Deepwater olisi yksittäistapaus, talous toipuisi siitä ja jatkaisi kasvuaan. Nyt ja jatkossa tullaan maailmalla kuitenkin näkemään ja kokemaan monia ympäristön ja talouden katastrofeja, joita ovat esimerkiksi:
- Ilmastonmuutoksesta aiheutuneet kuivuudet, tulvat ja nälänhädät
- Veden ja energian saantiongelmat
- Pankkien ja yritysten konkurssiaaltoja, häätöjä ja asuntojen pakkomyyntejä…
Näitä helposti käsitellään yksittäistapauksina, jotka hoidetaan ja sitten voidaan jatkaa taas ”business as usual”. Kun kokonaisuutta tarkastelee tarkemmin, niin voi havaita, että nämä kaikki ovat enemmän tai vähemmän seurausta siitä, että yhä kasvava ihmiskunta tavoittelee yhä kasvavaa per nokka ”hyvinvointia” maailmassa, jonka resurssit ja raaka-aineet ovat rajalliset ja haavoittuvaiset. Edellinen lause kannattaa lukea vielä uudestaan, sillä siinä kiteytyy koko ongelman ydin.
Kasvua on, jossain
Kasvun puolustajat ja yritykset iloitsevat että Kiinassa väestö keskiluokkaistuu ja perheisiin hankitaan henkilöauto polkupyörien tilalle. Kasvun kannalta tämä on hieno juttu, autokauppa ja autojen valmistus siirtyy kiinaan ja rahaa tulee, noin lyhyellä tähtäimellä. Jatkossa se tosin tarkoittaa, että ajamme seinään joka osa-alueella entistä kovempaa vauhtia. Ilmastonmuutos kiihtyy, resursseja ja energiaa pitää kaivaa ja pumpata entistä nopeammin, ja ympäristö tuhoutuu yhä kiihtyvää vauhtia.
Lisäksi ongelmaksi tulevat esimerkiksi se, että fossiilisten polttonesteiden tuotantoa ei pystytä nykyisestä juuri lisäämään, ja jos pystytäänkin, se tulee kalliiksi sekä rahallisesti että ympäristön kannalta. Samasta määrästä öljyä neuvottelee siis entistä isompi porukka, ja ihmiskunnan historia on täynnä karmivia esimerkkejä miten käy, kun neuvottelut kariutuvat.
Globaali kasvu tulee jatkossa olemaan yhä enemmän nollasummapeliä, jossa paikallinen kasvu otetaan jonkun toisen nahasta. Globaali kasvu on loppu.
Kaikenhuipun blogi 
Hienoa, että joku jaksaa kirjoittaa näistä asioista suomeksikin. Olen muutaman vuoden seurannut öljyhuippu yms nettisivuja maailmalta ja ihmetellyt, kun Suomessa ei kukaan tunnu näistä piittaavan.
Talouskasvun esteitä saattavat olla myös seuraavat käsiin räjähtävät ongelmat:
-monet alat on tehostettu niin äärimmillen, että lisä tehostaminen tuottaa aina vaan huonompaa tulosta esim it teollisuudessa ja rakennusalalla
-ihmisten psyyke ei kestä enää enempää vaatimuksia, esim. nuorten dementialääkkeet ja masennuslääkkeet
-yhä suurempi osa ihmisistä putoaa kyydistä jo peruskoulussa, kohta kaikki ovat jollain emu tai esy tai jopoluokalla, tavallinen henkisesti terve keskittymiskykyinen koululainen on jo poikkeus
– homeille altistuminen ja siihen usein littyvä kemikaaliyliherkkyys siirtää yhä enemmän väkeä yhteiskunnan ulkopuolelle (ruotsalaisten mukaan 6% aikuisista)
Tuli aika sekava litania, ei ehkä olisi kannattanut kirjoittaa kuumeisena. Mutta halusisn nyt kannustaa bloginpitäjää kumminkin.
Leena, kiitos kannustuksesta. Kuumeista tai ei, niin se on tervetullutta 🙂 Perjantai-aamu piristyi mukavasti. Sekavista litanioista ja ajatuksista alkoi myös tämä blogi, kun halusin ruveta miettimään ja jäsentämään että miten nämä eri ongelmat ja ilmiöt istuvat samaan pöytään. Samalla ajattelin kantaa korteni kekoon, jotta jatkossa useampi ihminen olisi näistä asioista tietoinen. Voin sitten edes sanoa joskus lapsenlapsilleni, että yritin minä jotain silloin joskus… Itsekkäät motiivit siis, eli ainoat oikeat 😉
Mainitsemasi ongelmat ovat mausteina sopassa. Ja suomen koululaitos on lienee siitä kevyemmästä päästä kilpailussa ja pänttäämisessä. Tehostamisen ja siitä johtuvan laadun ongelmiin perehdyn tavaroiden osalta toisessa artikkelissa, mutta tämä on, niinkuin sanoit, totta myös rakennus ja it-aloilla. Sitten sitä pas*aa korjaillaan ja paikkaillaan, ja kun kaikki korjailu ja paikkailukin tehdään kiireellä ja ”tehokkaasti”, on tuloksena vain lisääntyneet reijät. Ja IT-projektien osalta esimerkiksi käytettävyydeltään karmea systeemi joka ei vastaa alkuperäistä tarkoitustaan.
Kaikista pahinta, tai ongelman ydin, on että meidät on pakotettu tähän, myös yritykset. Jos ne eivät tee mahdollisimman halvalla, ne putoavat markkinoilta. Tosin esimerkiksi julkisissa hankkeissa, joissa kilpailuttaminen on pakollista, on mahdollista laittaa tarjouspyyntöön myös laadullisia suosituksia tai vaateita. Tällöin ei välttämättä ole pakko valita aina halvinta, vaan kriteereinä voi käyttää myös muita perusteita. Harvemmin näin kuitenkaan tehdään, jostain syystä. Onko sitten laiskuutta, viitsimättömyyttä, muita kiireitä, vaatimus suunnitelmallisuudesta jo etukäteen, kytkökset toimittajiin? Syitähän löytyy, ja niinpä kansalaisten verorahat käytetään halvimpaan mutta usein myös heikkolaatuisimpaan.
Olen sitä mieltä että paskaa ei tähän maahan tai maailmaan kannata rakentaa yhtään enempää, eiköhän se ole jo nähty. Jo rakennetun roinan ja ö-laadun korjailuun ja seuraamuuksiin tulee menemään ihan tarpeeksi tulevaisuutemme voimavaroista nytkin, joten mitä jos tehtäisiin vähän vähemmän mutta paremmin?
Näinhän se menee – niin kauan kuin systeemiä pyörittävä kok.energia kasvoi, niin ”nollasummapeli” ei näyttänyt niin pahalta kun energiaa riitti häviävällekin puolelle aina jonkun verran. Nyt kun tilanne alkaa ryöstäytyä käsistä (itse asiassa jostain luin, että koko maailman väestöön suhteutettuna energia/kärsä on ollut laskussa jo 30v), niin nollasummasta näkyy mitä se oikeasti on. Toiset saa ja toiset antaa – yleensä jonkunlaisen uhkauksen/suostuttelun kaverina.
Mitä pitemmälle alamäkeen mennään sen enemmän painotus suostuttelusta tulee menemään uhkailun puolelle. Ihmisluonto kun on vähän huono jakamaan, niin jälki voi olla aikasen rumaa loppupeleissä.
Is this the End game?
Richard Heinberg ja muutama muu peak-konkari näyttää viimeisissä julkaisuissaan olevan vahvasti sitä mieltä, että tämä on mainitsemasi ”Endgame”, siis (normaalin) kasvun osalta. Tästä lähtien kasvetaan siis pääosin ainoastaan jonkun toisen kustannuksella, koska kasvun vaatimaa energiaa ei ole enempää. Hitto, ehdin kirjoittaa alle 2 kuukautta blogia siitä että peak oil tulee, mitä tehdään, ja sitten jopa IEA viheltää pelin ja toteaa että se oli vuonna 2006, tsori. o_o
Noh, nyt voidaan ruveta, tai on jo ruvettu, kertomaan ihmisille että miksi se kasvu nyt loppui, minkälaista seilauskeliä on odotettavissa, ja mitä sitten voisi tehdä. Nämä jästit politiikassa kun tuntuvat edelleen hokevan sitä loputtoman kasvun tyhjää mantraa. Ymmärtäähän se, jos katsoo mitä esimerkiksi rahoitusjärjestelmä vaatii pysyäkseen jotenkin tolpillaan. Hitto soikoon.
Se, millaista skenaariota alkanut ajanjakso lopulta muistuttaa, on sitten se, mihin vielä voidaan jonkinverran vaikuttaa. Eli siihen miten pahasti homma ryöstäytyy käsistä meillä ja muualla, ja miten valmistautuneita ihmiset ja muut tahot ovat siihen. Pitää varmaan omana kortena hieman nopeuttaa tätä Kasvun loppu -sarjan julkaisutahtia…