Kirja-esittely: Pieni Suuri Energia-kirja
Hankin tuoreeltaan juuri ilmestyneen Jussi Laitisen kirjoittaman kirjan ”Pieni suuri energiakirja – opas energiatehokkaaseen asumiseen” (ISBN 978-952-5675-73-3). Omakotiasujana ja siten isohkoa sähkölaskua maksavana opas tuntui juuri minulle tehdyltä. Yritän sitkeästi myös pienentää hiilijalanjälkeäni, joten energian säästö tässäkin mielessä on lähellä sydäntä.
Vastasiko pieni kirja sitten suuria toiveitani? Kertoiko se havainnollisesti miten sähköä ja lämpöä voi säästää ja energiaa käyttää tehokkaasti, niin kuin takakannessa ja mainoslauseissa luvataan?
Jos asiaan vastaa lyhyesti, niin kyllä. Teos on juuri sitä mitä nimi antaa ymmärtää, se on pieni (noin 150 sivua), mutta suuri energiakirja joka tosiaan on opas energiatehokkaaseen asumiseen. Ainakin omakotiasujille, joita suomessa kyllä riittää. Mielestäni kirjan lukeminen tulisi olla perusvaatimus jokaiselle omakotiasujalle tai sellaiseksi aikovalle, ja muillekin se on vähintään suositeltavaa.
Parasta
Parasta kirjassa on mielestäni se, että se ihan oikeasti kertoo asiat helppotajuisesti. Se ei siis siinä mielessä ole tippaakaan akateeminen, jolla tässä yhteydessä tarkoitan sitä, että itse asia ja homman juju pyritään hautaamaan monimutkaiseen termistöön ja kielenkäyttöön, jolla pyritään täydelliseen tieteelliseen tarkkuuteen selkeyden kustannuksella. Kirjoittaja kyllä siteeraa jonkin verran tutkimustuloksia eri aiheista ja perustelee väittämät hyvin pitämällä järjen koko ajan siinä missä sen pitääkin olla: kädessä. Kirja on pullollaan hyviä käytännön vinkkejä, hyödyllisiä faktoja ja mielenkiintoisia tiedonjyväsiä joiden metsästämisestä tulee kaltaiselleni tavalliselle tallaajalle pää kipeäksi. Se myös kertoo monessa kohtaa miten ja mistä asiasta löytyy lisää tietoa.
Olen esimerkiksi haaveillut joskus aurinkosähköpaneeleista, joilla voisin tuottaa ilmaista, puhdasta sähköä omakotitaloomme. Mukavan vihreää, ja samalla saisin löysennettyä sähköyhtiön kuristusotetta lompakostani. En haaveile enää, sillä kirja kertoi minulle kivuliaan yksioikoisesti, että tämän hetken hinnoilla (paneelit laitteineen verrattuna sähkön hintaan) takaisinmaksuaika on jossain 75 ja 100 vuoden välillä. Vaikka paneeleilla onkin monesti jopa 25 vuoden takuu, niin harkitsen asiaa uudestaan sitten kun sähkön hinta on vähintään tuplaantunut, laitteiden hinta puoliintunut ja samalla teho/hyötysuhde kaksinkertaistunut. Siihen asti jatkan tuulisähkön ostamista sähköyhtiöltä (niin, se oma pientuulivoimala olisi myös kiva mutta katsotaan niissäkin nyt vielä hintojen ja tehojen kehitystä muutama vuosi).
Rakenne
Kirja on jaettu selkeisiin kappaleisiin, kuten ”lämpö talteen” jossa tietysti puhutaan erityisesti eristämisestä, sillä lämmitykseen uppoaa noin puolet sähkölämmitteisen omakotiasujan sähkölaskusta. Tämä kappale on mielestäni kirjan ydin ja se on samalla myös pisin ja tarjoaa eniten helppoja joka kodin vinkkejä energian säästöön, joiden budjetti alkaa nollasta eurosta (niin, sälekaihtimien käyttö vastaa suunilleen ylimääräistä lasia ikkunoissa).
Ilmalämpöpumpuille on ansaitusti oma kappaleensa, kuten myös aurinko/tuuli-energialle ja puulämmitykselle (yhdessä pienessä koivuklapissa on noin kilowattitunti lämpöenergiaa, jonka hinta sähköllä tuotettuna on noin 11 senttiä).
Irti öljystä -kappaleessa punnitaan eri vaihtoehtoja mitä tehdä 25%:ssa suomen omakotitaloista sitten kun niiden öljykattila on tiensä päässä, tai öljyn hinnat karanneet lopullisesti käsistä. Silkkihansikkaat on tässä kappaleessa riisuttu, sillä näiden projektien lähtöhinnat ovat kymppitonnista ylöspäin, joten tiedon hankinta ja harkinta kannattaa. Vaikka itse en ole öljylämmittäjä, niin kappale tarjosi mielenkiintoisia näkökulmia eri vaihtoehtoihin pelletistä puuhun ja maalämmöstä kaukolämpöön.
Puutteet
Ehkä selkein puute, jos sen voi puutteeksi mainita, on kirjan suuntautuminen pientaloasujille. Kerrostaloasujillekin hyödyllisiä vinkkejä toki löytyy, mutta ei lähimainkaan niin paljon. Tosin kerrostaloasuminen on jo sinällään usein paljon energiatehokkaampaa kuin pientaloasuminen, joten suurimmat säästöt on saatavissa nimenomaan pientaloissa. Kerrostaloissa isommista parannuksista vastaa taloyhtiö, ja kirja antaakin muutamia vinkkejä myös taloyhtiöille ja niiden kanssa asioiville asukkaille.
Lopuksi
Kirjan hinta on 25 euron paikkeilla, jolla hinnalla uskallan suositella sitä joka talouteen, jopa siihen uuden passivienergiatalon juuri rakentaneeseen. Kirjan hankkimalla ja/tai lukemalla voi tehdä monia pieniä toimia ja säästää vuoden sisällä moninkertaisen summan energialaskussa. Toisaalta kirja tarjoaa avaimet myös järjen käyttöön, ja varoittaa mitkä investoinnit tai remontit voivat tulla turhan kalliiksi saatuun hyötyyn nähden, jolloin säästö voi olla jopa kymmeniä tuhansia! Harvassa investoinnissa raha tulee takaisin samaa vauhtia.
Ja jos 25 euroa tuntuu isolta investoinnilta, niin kirjastokortilla pääsee myös pitkälle. 😉
*****
Kirjan perustiedot:
Jussi Laitinen, 2010
isbn: 978-952-5675-73-3
Kustantajan sivut
Ps. Jätä oma mielipiteesi kirjasta kommentteihin, tai kerro auttoiko (tai hankaloittiko) arvosteluni ostopäätöstä!
Kirjalla on myös facebook-sivu, jossa on hyödyllisiä linkkejä muihin kirjan arvosteluihin. Iloisena uutisena kirjan ensi painos on myyty loppuun (3000 kpl kahdessa kuukaudessa) ja seuraava painos on tilattu.
http://www.facebook.com/pages/Pieni-suuri-energiakirja/130156730364575