Kanava 1 / 2014: Halpa öljy loppuu, mutta Suomi ei piittaa

Tammikuun Kanava-lehden kansikuvajuttuna öljy-artikkelimme

Ohessa Kanava-lehden 1/2014 numerossa julkaistu kirjoituksemme (Rauli Partanen, Harri Paloheimo ja Heikki Waris), jossa summataan Suomi öljyn jälkeen -kirjamme (Into 2013) tärkeimpiä pointteja ja vedetään yhteen kokemuksiamme ”virallisen Suomen” kanssa aiheen tiimoilta asioimisesta.

****
Tavanomaisen öljyn tuotanto ei enää kasva ja odotuksia nostattaneen liuskeöljyn tuotantohuippu on edessä jo tällä vuosikymmenellä. Jatkossa öljy on yhä kalliimpaa, eikä sitä riitä kaikkeen. Suomessa viranomaiset ovat sulkeneet silmänsä tältä uhalta.

Öljy on maailman tärkein strateginen raaka-aine. Ilman öljyä maailma kirjaimellisesti pysähtyy. Öljy on myös korvaamaton raaka-aine ruuantuotannossa ja lähes kaikessa teollisessa tuotannossa. Öljyn hinta on vuosikymmenessä nelinkertaistunut. Se on suurin yksittäinen syyllinen Suomen heikentyneeseen vaihtotaseeseen, ja tuleva hintakehitys uhkaa pahentaa kansantaloutemme kriisiä entisestään.

Öljyn hinnan jyrkkää nousua selittää erityisesti tuotannon kyvyttömyys vastata kehittyvissä maissa rajusti kasvaneeseen kysyntään. Halvalla ja nopeasti käyttöön otettavia perinteisiä öljylähteitä ei yksinkertaisesti enää ole. Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n vuoden 2010 energiaraportin mukaan tavanomaisen öljyn tuotanto oli huipussaan vuonna 2006. Asia ei noussut Suomessa uutisotsikoihin, vaikka IEA korjasi näin tuotantohuipun ajankohtaa kaukaa tulevaisuudesta historialliseksi tosiasiaksi.

Ulkomailla asiaa ovat kuitenkin tutkineet ja siitä varoittaneet muun muassa vakuutus- ja kuljetusyhtiöt, turvallisuusviranomaiset, kansainväliset talousjärjestöt sekä arvostettu tiedelehti Nature.

Liuskekaasusta ja -öljystä vain hetken apu

Pohjois-Amerikan liuskeöljyn ja öljyhiekan avulla globaali öljyn tuotanto on pysynyt niukassa kasvussa, kun muun maailman tuotanto on laskenut. Aiemmasta, noin kahden prosentin kasvutrendistä on kuitenkin siirrytty noin puolen prosentin vuotuiseen kasvuun. Tosiasiassa liuskekaasu- ja liuskeöljyesiintymät eivät ole vastanneet odotuksia. Shellin toimitusjohtaja piti vastikään yhtiön investointeja niihin uransa suurimpana virheenä.

Monet muutkin öljy-yhtiöt ovat tehneet miljardiluokan alaskirjauksia liuske-energiakentillä. Kyseessä on ollut ylioptimistisilla reservi- ja tuotantoarvioilla, maakeinottelulla ja porausoikeuksilla puhallettu hintakupla, joka on puhkeamassa. Liuske-energian tuotantohuippu Yhdysvalloissa voi olla edessä jo 2016–2017 ja optimistisena pidetty IEA:kin ajoitti liuskeöljyn huipun tälle vuosikymmenelle tuoreessa energiaraportissaan.

Öljyn hintataso on liuske-esiintymistä huolimatta pysynyt korkeana ja pakottanut hakemaan tuotannon kasvua erittäin vaikeista kohteista, kuten Arktiselta alueelta ja syvän meren esiintymistä. Tiedotusvälineet kuitenkin toistavat usein kritiikittä teollisuuslähteiden optimistisia ja tarkoitushakuisia resurssiarvioita ja tuotantonäkymiä. Ei siis ihme, jos öljyn hinnassa luullaan pikemminkin olevan laskupaineita.

Kehittyvät maat haluavat lisätä omaa kulutustaan

Öljymarkkinoita kiristää toisaalta myös kasvava kysyntä Kiinassa ja muissa kehittyvissä talouksissa. Myös monen öljynviejämaan kasvavan väestön vaatimukset paremmasta elintasosta lisäävät paikallista öljyn kulutusta, mikä pakottaa ne viemään vähemmän ja kalliimpaa öljyä. Korkeaan hintaan sopeutuakseen öljyä tuovat OECD-maat ovat ottaneet velkaa ja paisuttaneet finanssisektoria, mutta ajautuneet silti taantumaan. Kaikki tämä vaikeuttaa aktiivista, pitkän tähtäimen investointeja vaativaa sopeutumista.

Korkea hinta tuhoaa myös kysyntää, alkaen erityisesti Kreikan ja Portugalin kaltaisista tehottomasti öljyä käyttäneistä euroalueen kriisimaista. Taloustieteen oppien mukaan kallistuvan resurssin käyttöä vähennetään ja tehostetaan, ja sille etsitään korvikkeita. Lisäksi talouden uskotaan kasvavan nykyään ilman öljyäkin palveluvaltaisen ja aineettoman talouden varassa. Markkinat joutuvat kuitenkin toimimaan fyysisen todellisuuden asettamissa rajoissa. Energiaintensiivisen toiminnan ulkoistaminen ei pienennä globaalia kulutusta.

Yhteiskuntamme on täysin riippuvainen öljystä

Globaali talouskasvu seuraa globaalin öljyntuotannon kasvua. Öljy onkin nykyisessä globaalissa taloudessa elintärkeä ja usein korvaamaton tuotantotekijä. Tehokkaisiin ja juuri oikeaan aikaan tapahtuviin kuljetuksiin perustuvat tuotantoketjut ovat täysin riippuvaisia öljyn käytöstä. Näiden toimitusketjujen varaan puolestaan rakentuvat modernin yhteiskunnan ja elämäntavan kannalta välttämättömät palvelut.

Juuri yhteiskunnan monimutkaistuminen ja tehokkuuden kasvu ovat samalla herkistäneet talousjärjestelmän kriiseille, jotka leviävät hallitsemattomasti saavutettuaan kriittisen pisteen. Öljykriisi ei siis ole pelkkä energiaongelma, vaan uhka koko yhteiskunnan toiminnalle. Bruttokansantuotteesta öljyn osuus on neljä prosenttia, mutta sen merkitys on huomattavasti suurempi. Reaalitalous ja tuotanto vaativat toimiakseen öljyä, eikä ilman niitä ole olemassa palveluitakaan. Öljy on verrattavissa ruokaan. Ruoan osuus globaalista bruttokansantuoteesta on vähäinen, mutta ilman sitä ei jäljelle jää mitään muutakaan toimintaa.

Monessa käyttökohteessaan öljy on niin välttämätöntä, että sitä on saatava lähes hinnalla millä hyvänsä. Lyhyellä aikavälillä joustomahdolisuus öljyn kulutuksessa eli kulutuksen elastisuus onkin monissa maissa lähellä nollaa. Öljyä kulutetaan, kunnes hinnan nousu tekee sitä kuluttavasta tuotantoyksiköstä kannattamattoman ja se lakkautetaan. Tai yksittäisen öljynkuluttajan autoilu loppuu hinnannoususta seuranneen irtisanomisen tai omien rahojen loppumisen myötä. Taloudellisen toiminnan loppuminen vaikuttaa muuhun yhteiskuntaan ja talouteen välillisesti ja viiveellä, ja öljyn roolia on hankala havaita.

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n vuonna 2012 julkaisemien raporttien mukaan jo vajaan prosentin vuosittainen öljyntuotannon kasvu edellyttää reaalihinnan kaksinkertaistumista seuraavan vuosikymmenen aikana. Jos öljytuotanto ei kasva, globaali talouskasvu hiipuu entisestään. Kummassakin tapauksessa yhä suurempi osa ostovoimasta hupenee välttämättömän öljyn hankkimiseen. Tämä raha on pois muusta kulutuksesta.

Suomea odottaa miljardien lisälasku

Suomen kannalta on olennaista, pystytäänkö käytetyllä öljyllä tuottamaan enemmän lisäarvoa, kuin muissa globaaleilla markkinoilla kilpailevissa maissa. Jos meillä ei ole varaa maksaa öljystä yhtä paljoa kuin kilpailijamme, kysyntää tuhoutuu kotimaassa. Ensimmäisenä vähenee harkinnanvarainen kulutus, joka ylläpitää palvelu- ja kulutusvetoista talouttamme. Mutta perusliikkumiseenkin tarvitaan öljyä, mikä kasvattaa Suomen vaihtotaseen alijäämiä ja valtiontalouden kestävyysvajetta syventäen siten julkisen talouden velkakriisiä.

Vaikka Suomen tuoreen Energia- ja ilmastostrategian päivityksen liitteessä asetetut öljynkäytön vähennystavoitteet saavutettaisiin etuajassa, öljyn hinnannoususta koituu Suomelle silti vuosittain useiden miljardien lisälasku. Monien ennusteiden mukaan öljyntuotannon kasvu hyytyy lähivuosina kokonaan, jonka jälkeen tuotanto alkaa pudota. Samalla tuotantokustannukset nousevat entisestään. Koska tarpeet eivät helposti jousta, yhteiskuntien kyky investoida rahaa ja energiaa öljyriippuvuuden vähentämiseksi heikkenee vuosi vuodelta.

Lisäksi öljyn tuotanto itsessään alkaa kuluttaa yhä suuremman osan tuotetusta energiasta. Se hautaa osaltaan mahdollisuudet hiilidioksidipäästöjen rajoittamiseksi. Öljyn tuotantohuippu kytkeytyykin suoraan myös ilmastonmuutokseen. Emme kykene käyttämään öljyä niin paljon kuin talouden kasvattamiseksi haluaisimme, mutta silti päästöt lisääntyvät.

Helppoja säästökohteita ei enää ole

Maailmalla on miljardi polttomoottoria ja yli vuosisadan aikana niitä tukemaan on rakennettu valtava infrastruktuuri. Öljyn tuotantohuippu on ennen kaikkea nestepolttoaineongelma, sillä niitä ei voi korvata helposti ja nopeasti muilla energianlähteillä. Äkillisiin saatavuusongelmiin on varauduttu viiden kuukauden varmuusvarastoilla, mutta ne eivät auta tuotannon supistuessa pidempiaikaisesti.

Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n pääekonomisti Fatih Birolin mukaan varautumistoimet olisi pitänyt aloittaa yli 10 vuotta sitten. Helpot öljynkulutuksen vähentämiskohteet käytiin Suomessa ja maailmalla läpi jo 1970-luvun öljykriisien seurauksena, kun esimerkiksi sähköntuotannossa siirryttiin öljystä kivihiileen
ja ydinvoimaan. Hyvää tässä on se, että öljyä käytetään tehokkaasti siellä, missä se ei ole helposti korvattavissa. Toisaalta korvaaminen on jatkossa samasta syystä vaikeampaa ja kalliimpaa. Kukaan ei tarkasti tiedä, milloin ja miten nopeasti tuotanto alkaa pudota käännyttyään laskuun. Lukuisat asiantuntija-arviot kaikkien nestepolttoaineiden tuotantohuipun ajankohdasta osuvat jo tälle vuosikymmenelle. Huipun jälkeen öljykenttien tuotanto alkaa hiipua jopa 4–7 % vuodessa. Paljon puhutuilla liuskeöljykentillä tuotanto alkaa hiipua keskimäärin 40 % vuodessa.

Luotettavan tiedon puuttuessa riskinhallinta edellyttää skenaarioiden laatimista myös näiden mahdollisuuksien varalle. Kyseessä on ihmiskunnalle täysin uusi tilanne. Mykyisen yhteiskuntamallin ylläpitämiseksi öljyn käyttöä pitää luultavasti pystyä tehostamaan useita prosentteja joka vuosi.

Leikkauspaine osuu ensin henkilöautoihin

Viidennes Suomen öljynkulutuksesta menee lämmitykseen ja teollisuuden energianlähteenä toimimiseen. Tällä puolella nouseva hinta vähentää vähitellen kulutusta, kun öljykattilat ja laitteistot tulevat käyttöikänsä päähän. Maa- ja metsätaloudessa, rakennustoimessa sekä raaka- ja voiteluaineissa kulutetaan neljännes öljystä, mutta helppoa korvausmahdollisuutta ei ole. Leikkauspaineet kohdistuvatkin liikenteeseen, johon yli puolet kulutuksesta sijoittuu. Erityisesti paine osuu henkilöautoiluun, johon menee yksin kolmannes kokonaiskulutuksesta.

Liikenteen polttoaineenkulutuksen merkittävä vähentäminen on vuosikymmenien urakka. Autokannan voimanlähteen vaihtaminen sekä polttoainetehokkuuden merkittävä parantaminen on hidasta ja vaatii mittavia panostuksia. Toisaalta liikenteen polttoaineiden käytön raju vähentäminen uhkaa valtion keräämiä miljardien vuotuisia polttoaineverotuottoja. Kulutuksen vähentäminen on kuitenkin vääjäämätöntä, ja myöhemmin tehtynä suhteellisesti kalliimpi toteuttaa.

Yhteiskunnalla ei ole varaa rakentaa ja ylläpitää useita päällekkäisiä vajaakäytöllä toimivia liikenteen infrastruktuureja. Suunta tulisi kuitenkin löytää nopeasti, sillä muuten päädytään soutamaan ja huopaamaan ilman merkittävää edistymistä. Polttoainetehokkuuden parantuminen ei myöskään pienennä kokonaiskulutusta, mikäli autoilla ajetaan entistä enemmän.

Kansainvälinen energiajärjestö IEA suunnittelee uhraavansa öljykriisin tullessa ensimmäisenä henkilöautoilijat. Euroopassa näillä järjestön jäsenmaita velvoittavilla toimenpiteillä voi kuitenkin säästää yhteensä vain kuudenneksen koko öljynkulutuksesta. Silloin käytössä on jo nelipäiväinen työviikko, ajokielto yhtenä päivänä kymmenestä ja ilmainen joukkoliikenne.

Kun helppoja säästökohteita ei enää ole, joudutaan kehittämään uusia ratkaisuita. Niiden käyttöönotto on kuitenkin hidasta, sillä kova kilpailutilanne vaikeuttaa uusien teknologioiden kaupallistamista laajassa mittakaavassa. Lisäksi yhteiskunnan infrastruktuureja uudistavien laajojen hankkeiden käynnistäminen suunnittelu- ja lupaprosesseineen vie vuosikausia ja vaatii etupainotteisia investointeja, joita on vaikea perustella nykyisessä taloustilanteessa. Eikä uutta yleensä edes kannata rakentaa, jos vanhassakin on käyttöikää jäljellä.

Lopulta öljyn puute alkaakin supistaa taloudellisen toiminnan määrää, alkaen vähemmän välttämättömästä kulutuksesta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi palveluita, joiden varaan myytti öljyttömästä talouskasvusta on rakennettu. Palvelusektorin irtisanomiset ja investointien lykkääntyminen vähentävät vuorostaan henkilöautoilua, kun irtisanottujen ostovoima putoaa, eikä työpaikalle tarvitse enää ajella. Syntyy itseään vahvistava negatiivinen kierre.

Suomessa ongelma ei kuulu kenellekään

Öljyn edessä oleva tuotantohuippu on yrityksille, poliitikoille ja viranomaisille epämiellyttävä aihe, koska siihen ei ole helppoja ratkaisuja. On henkilökohtainen riski tuoda esille asioita, jotka kyseenalaistavat yleisesti hyväksyttyjä oletuksia. Monet ennakointitoimenpiteetkään eivät kannata nykytrendin vallitessa, mutta trendin käännyttyä ennakointi on jo myöhäistä. Velkakriisistä poiketen öljyn loppumisen ongelmaa ei kuitenkaan voi eristää pankkien taseisiin, sillä se kohdistuu nimenomaan reaalitalouteen.

Kansalaiset olettavat, että päättäjät ja virkamiehet hoitavat ongelman. Mutta päättäjät odottavat kansalaisten luomaa poliittista painetta, eivätkä virkamiehetkään nosta asiaa oma-aloitteisesti pöydälle. Useimpien oletus on, että markkinat ja yritykset ovat jo ottaneet kaiken huomioon.

Olemme keskustelleet halvan öljyn loppumisesta yritysten johdon, poliitikoiden, virkamiesten, puolustusvoimien edustajien ja tavallisten ihmisten kanssa. Jotkut kieltävät aiheen olemassaolon kokonaan, koska eivät ole kuulleet siitä aiemmin, tai koska se on ristiriidassa omien käsitysten kanssa. Toiset ovat vakuuttuneita, että vastakkaisista todisteista huolimatta markkinat ratkaisevat ongelman. Jotkut taas hyväksyvät ongelman, mutta eivät näe, miksi juuri heidän pitäisi tehdä asialle mitään juuri nyt. Lähes kaikki siirtävät vastuun ongelman ratkaisemisesta jollekin toiselle taholle. Ja lopulta se ei tunnu kuuluvan kenellekään.

Viran puolesta vastuussa olevat välttelevät vastuutaan

Huolestuttavinta on, että viran puolesta vastuussa olevat välttelevät koko aihetta. Työ- ja elinkeinoministeriön virkamies vastasi edellisellä hallituskaudella kysyttäessä, että öljyhuippu ei kuulu hallitusohjelmaan. Nykyiseen hallitusohjelmaan on kyllä kirjattu tavoite vähentää Suomen öljyriippuvuutta, mutta toimenpiteet ovat jääneet epämääräisiksi. Asialle ei myöskään ole tietääksemme tehty mitään kerrottuamme eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle öljyn tuotantohuipun riskeistä jo kaksi vuotta sitten.

Kirjoittamaamme, Tieto-Finlandia- ja Kanava-palkintoehdokkaaksi yltäneeseen Suomi öljyn jälkeen -tietokirjaan koottujen faktojen perusteella havaitsimme selkeitä puutteita kansallisen energia- ja ilmastostrategian päivityksessä. Tämä ei ollut yllätys, sillä strategian päivitys oli tehty pitkälti suljettuna kabinettityönä. Tällainen syntymenetelmä kasvattaa riskiä, että jotain merkittävää jää huomiotta. Nyt tämä riski on myös realisoitunut.

Yritimme saada parlamentaarisen kuulemisprosessin kautta öljyhuipun riskien selvittämisen ja tilanteen seuraamisen osaksi kerran viidessä vuodessa päivitettävää strategiaa, sillä seuraavalla kerralla, vuonna 2018, oltaisiin jo auttamattomasti myöhässä.

Liikenne- ja viestintävaliokunnalle sekä ympäristövaliokunnalle antamistamme asiantuntijalausunnoista ei kuitenkaan jäänyt minkäänlaista merkintää valiokuntien strategiasta antamiin loppulausuntoihin. Syksyllä 2013 julkaistussa Valtioneuvoston tulevaisuusselonteossakaan ei mainita esille tuomiamme asioita, joten ongelma on jätetty huomiotta jo toistamiseen.

Kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa öljyaihe on rajattu mineraaliöljyn käytön vähentämisohjelmaa käsittelevään liitteeseen. Sen mukaan mineraaliöljyn kulutusta pyritään vähentämään viidenneksellä vuoteen 2025 mennessä, jolloin Suomen per kapita kulutus olisi nykyisellä keskieurooppalaisella tasolla. Tavoiteltu suunta on sinänsä oikea, mutta vähennyksen koko ja vauhti ovat riittämättömiä ja toimenpide-ehdotukset karkeasti vuosikymmenen myöhässä. Raportissa ei mainita edes öljyn tuotantohuipun mahdollisuutta, vaikka siitä varoittavien arvovaltaisten ulkomaisten tahojen raportit ovat olleet julkisia jo vuosia.

Tämä ei ole ihme, sillä Suomessa korkeimman energia-asioista vastaavan virkamiehen Esa Härmälän mukaan Suomi ei ole riippuvainen öljystä, ja liuske-energiaa on hänen mukaansa saatavilla käytännössä rajattomasti. Asian selvittäminen virkateitse onkin tässä tilanteessa vaikeaa.

Viranomaisten laiminlyönti on paikattava

Toisenlaisiakin näkemyksiä on, mutta niillä ei ole vaikutusta valtion siiloutuneessa organisaatiossa. Puolustusvoimissa riski tiedostetaan, mutta se ei ole sotilaallinen ja kuuluu siksi jonkun muun valtion instanssin toimialueelle. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimusjohtajakaan ei usko teknologiakehityksen, markkinoiden tai ehkä demokraattisen järjestelmänkään pystyvän ratkaisemaan ongelmaa. Ulkomailla asia on ymmärretty niin tärkeäksi, että organisaatiorajojen ei ole annettu muodostua esteeksi asian valmistelulle.

Muun muassa Iso-Britannia, Saksa, Yhdysvallat ja Australia ovat tehneet huolellisia selvityksiä aiheesta. Suomessa vallitsevaksi harhaluuloksi on jäänyt, että riski on jo hallinnassa, vaikka strategisten toimenpiteidemme mittakaava ja aikataulu ovat käytännössä täysin riittämättömiä. Tässä tilanteessa olemmekin joutuneet huolestuneina kansalaisina itse ottamaan viranomaisille kuuluvaa vastuuta asian selvittämisestä.

Toimintaympäristön muutostahti ja tarve ennakointiin edellyttävät kaikille avointa, läpinäkyvää ja jatkuvasti päivitettävää tietoa Työ- ja elinkeinoministeriön sisäisen energiamallin ja viiden vuoden välein julkaistavan kansallisen Energia- ja ilmastostrategian sijaan. Olemmekin alkaneet valmistella kansalaisten, yritysten, kunnallispäättäjien ja valtiojohdon käyttöön Avointa kansallista energiamallia. Kuten Wikipediaa, sitä voivat kehittää kaikki Suomen energia-asiantuntijat ja tiedeyhteisö organisaatiorajoista riippumatta. Julkisiin tieteellisiin lähteisiin ja laskentakaavoihin perustuvan mallin avulla jokainen voi ottaa vastuun omista valinnoistaan ja arvioida niiden riskejä eri skenaarioissa.

Tämä elämän ja kuoleman kysymys seuraavan hallituksen edessä

Öljytuotantohuippu, korvikkeiden rajoitteet ja kysynnän kasvu ovat jo nelinkertaistaneet öljyn hinnan alle vuosikymmenessä. Hinnan jyrkkä nousu nykytasostakin on lähivuosina perusteltu ja merkittävä riski. Kansainväliset asiantuntijaorganisaatiot ja tutkijat varoittavat tilanteen kärjistymisestä selkeästi nykyistä pahemmaksi Suomen seuraavalla hallituskaudella. Öljyhuipun riskien ja vaikutusten selvittämättä jättäminen maksaa Suomelle jo miljoonia euroja päivässä, mutta toistaiseksi viranomaistahot ovat sivuuttaneet koko asian.

Kun viranomaiset eivät kanna tästä elämän ja kuoleman kysymyksestä vastuuta, saavat poliitikot mainion tilaisuuden osoittaa todellista johtajuutta ja riskin hallintaa vaatimalla asian pikaista, perusteellista ja puolueetonta selvittämistä. Nyt ollaan jo ainakin vuosikymmen myöhässä, ja viivyttely tulee kalliimmaksi joka päivä.

***

Rauli Partanen on energiasta, ilmastonmuutoksesta, taloudesta, hyvinvointivaltiosta ja näiden kytköksistä kirjoittava asiantuntija ja vapaa tietokirjailija. Hän on myös öljyn tuotantohuipun vaikutuksia tutkivan Peak Oil Finland ry:n perustaja ja puheenjohtaja.

Harri Paloheimo on luonnonvaraniukkuuden, kestävän kehityksen, ja joukkoistettujen kuljetusratkaisujen asiantuntija. Lisäksi hän on Coreorient Oy:n toimitusjohtaja, ja valmistelee väitöskirjaa aihealueesta Aalto-yliopistossa.

Heikki Waris on kestävän kehityksen, liikenteen joukkoistamisen ja resurssiviisaiden liiketoimintaratkaisuiden asiantuntija sekä Coreorient Oy:n perustajaosakas.