Ilmastonmuutos ja Vihreät – kunnianhimoa vai ei?

Vastine Suomen kuvalehden juttuun Vihreistä ja heidän ydinvoimakannoistaan (maksumuuri).

Vihreiden sisällä jäsenten ydinvoimakannat eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Siinä missä osa porukasta on ymmärtänyt, että ilmastonmuutoksen hillintä vaatii heiltäkin muutosta totuttuun ajatteluun ja toimintaan, osa Vihreistä on yhä lukkiutunut päiväuneen, jossa meillä on edelleen varaa nihkeillä päästövähennyskeinojen kanssa ja poimia omaa positiota puolustamaan tarkoin valittuja ja jopa paikkansa pitämättömiä väitteitä. Tässä kirjoituksessa käyn hieman läpi näitä jälkimmäisen ryhmän äskeisessä Suomen Kuvalehden jutussa esittämiä kommentteja ja väitteitä.  

Aloitetaan tästä faktasta, joka näkyy oheisessa kuvassa: Ydinvoima on ollut kansallisella tasolla ylivoimaisesti nopein tapa vähentää energiantuotannon päästöjä. Kyllä, mukaan lukien pahasti viivästynyt Olkiluoto 3.

Puhtaan energian per capita lisäysnopeus-ennätykset 15 vuoden aikana. Lähde BP 2018.

Tämä on ollut päivänselvää jo pitkään, jos tilastoja tarkastelee vähänkään laajemmasta näkökulmasta. Silti muutamat Vihreiden isot nimet antavat edelleen lausuntoja, joissa he valittelevat niemenomaan ydinvoiman hitautta. Jos ja kun ilmastonmuutoksen hillinnällä on kiire, niin eiköhän silloin olisi tarpeen miettiä, miten ydinvoimankin rakentamisesta saataisiin entistä nopeampaa. Vinkki: se tapahtuu rakentamalla enemmän ydinvoimaa. Suurin syy läntisten voimalaprojektien ongelmien taustalla on vuosikymmenten tauko rakentamisessa.

Maria Ohisalo sanoo jutussa:

”Ilmastonmuutoksen kannalta ratkaisevassa roolissa ovat jo seuraavat 10–15 vuotta, joten uudet voimalat ovat auttamattomasti myöhässä.”

Niin. Edelleen, esimerkiksi juuri 15 vuoden aikana ydinvoimalla on hallussaan puhtaan energian tuotannon per capita lisäysennätys, moninkertaisesti. En oikein tiedä mitä tuosta pitäisi ajatella. Pitääkö ratkaisut, jotka kenties auttavat vasta 16 vuoden päästä, siis kieltää? Entä mitä tuumaamme 14 vuoden päästä, jos käykin niin, että emme onnistuneet, ja että tarvitsisimme mitä pikimmiten vielä enemmän puhdasta energiantuotantoa? Olisiko kenties siistiä, että parin vuoden sisällä olisi valmistumassa massiiviset määrät puhdasta energiantuotantoa, ja että meillä olisi olemassa osaaminen ja tuotantoketjut tehdä nopeammin lisää? Vai taputtelemmeko itseämme selkään että onneksi älysimme kieltää kaikki ”liian hitaat” projektit?

Otetaan perspektiiviä. 1990 luvun alussa Suomeen haettiin lupaa uudelle reaktorille. Silloin oli vielä hieman aikaa tehdä ilmastonmuutokselle jotain, ja jos lupa olisi tullut, olisi mylly jauhanut puhdasta sähköä jo vuosikausia. Se ei olisi liian kaukana tulevaisuudessa, vaan se olisi täällä nyt. Samalla olisi vältytty pitkältä ydinrakentamisen tauolta, joten uudemmat projektit olisivat voineen mennä paljon paremmin ja Suomi olisi tältäkin osin paljon vähäpäästöisempi. Se, että silloin tehtiin virhe on minusta heikko peruste sille että virheiden tekemistä pitäisi jatkaa edelleen.

Opetus on, että vaikka omat skenaariot ulottuvat vain 2030-luvulle, niin maailma jatkuu senkin jälkeen. IPCC:n tuoreessa raportissa nähdään että 2050 mennessä ydinvoiman pitää kasvaa 2-6 kertaiseksi nykyisestä. Isoin osa tästä potista tulee 2030-2050 välillä, joten meidän täytyy ruveta toimiin sen mahdollistamiseksi tänään. Miten? Mainitsin tämän jo yllä: rakentamalla lisää ydinvoimaa, jotta osaaminen ja toimitusketjut pysyvät terässä ja ne saadaan kasvatettua tarvittavaan mittakaavaan ajoissa. Meillä ei ole varaa 2030 luvulle tultaessa todeta, että ”oho, no ei tässä nyt enää ehdi mitään näitä käynnistää, kun ei ole tehty vuosikymmeneen mitään.”

Kalliita lupauksia

Sitten pitää vielä erotella hieman, mistä oikein puhutaan, kun puhutaan kalliista ydinvoimasta poliittisessa yhteydessä. Ydinvoiman rakentamisen kohdalla yleensä puhutaan luvan antamisesta. Siis ydinvoiman rakentamisen kohdalla kyse ei ole mittavista yhteiskunnan yhteisten rahojen satsauksista tukiin tai muihin, vaan siitä, että poliitikot sallivat tai kieltävät yritysten käyttää miljardeja omaa ja lainattua rahaansa rakentaakseen gigawateittain puhdasta ja luotettavaa energiatuotantoa. Jos tällaisia investointiehdotuksia tulisi missä tahansa muussa puhtaan energian tuotannossa, kaikki hyppisivät riemusta tasajalkaa!

Silti monet poliitikot suhtautuvat tähän ydinvoimalupien antamiseen ihan kuin se olisi jokin valtavakin henkilökohtainen satsaus nimenomaan heiltä ja yhteiskunnalta. Ajatelkaa, jos muut vähäpäästöiset energiamuodot joutuisivat käymään läpivuosikausia kestävän ja miljoonia maksavan poliittisen sirkuksen hankkeidensa yhteydessä?

Edelleen hinnasta, lainaus SK:n jutusta:

 [Satu] HASSIN mukaan uudet ydinvoimahankkeet kaatuvat hitautensa lisäksi myös kustannuksiin: uusiutuvan energian ratkaisuista on tullut niin edullisia, ettei ydinvoima kamppaile niiden kanssa enää edes hinnallaan.

Jos ydinvoimalat ovat niin kalliita, ettei niitä kannata rakentaa, niin lupahakemuksia tuskin tulee. Ja jos lupahakemus tulee, niin sehän tarkoittaa, että tämä ei pitänytkään paikkaansa, vaan ydinvoimaa kannattaa sittenkin rakentaa! Jee, lisää vähäpäästöistä energiantuotantoa ihan vaan (ilmaisen) luvan antamalla!

Jos uusiutuvat puolestaan ovat niin halpoja ja hyviä, että vain niitä kannattaa rakentaa, niin totta kai niihin investoidaan – ilman mitään tukia tai sitä, että muut vaihdtoehdot kielletään. Eihän uusiutuviin investoimista ole kukaan kieltänyt tai kieltämässä.

Sitten on tietysti myös se, että viime vuotisessa LUTin laskelmassa ydinvoima on kustannuksiltaan toisiksi edullisinta, siellä tuulivoiman tuntumassa. Mikäli tuulivoiman voimakkaan lisäämisen aiheuttamat lisäkustannukset lasketaan mukaan, ydinvoimasta tulee selkeästi halvinta puhdasta energiantuotantoa.

Entä pienreaktorit?

Hassi ja Mikkonen:

”Keskustelua käytiin jo 80-luvulla, mutta mikään firma ei myy sellaista [pienreaktoria] vieläkään. En toivo Suomen lähtevän jälleen uuden reaktoriprototyypin koekaniiniksi, sillä riskinä on aikataulujen venyminen ja kustannusten kasvu”, Hassi sanoo.

Mikkonen on samaa mieltä.

”Meillä ei ole aikaa odottaa ratkaisuja, jotka ovat vasta tutkimus- ja kehitysvaiheessa.”

Hetkinen. Esimerkiksi Ruotsalaista SECURE-kaukolämpöreaktoria myytiin Suomeen jo 1970-luvun lopulla, mutta poliittisen valinnan (pelkuruuden) seurauksena emme sitä ostaneet, ja päädyimme rakentamaan kivihiiltä EDIT: Tilalle tuli maakaasua, ei kivihiiltä (taloudellisesti ydinvoima oli paras vaihtoehto, ihan ilman mitään päästöhinnoittelua tai ilmastonmuutoksen hillintääkin). Siis miettikää mikä moka! SECURE olisi tähän mennessä säästänyt miljoonia ja miljoonia tonneja päästöjä, puhumattakaan rahasta!

Lisäksi, pitääkö tästä vetää johtopäätös, että tutkimus ja kehitys ja uusien asioiden pilotointi voidaan lopettaa, koska ne ovat tutkimus/kehitysvaiheessa ja aikataulut voivat venyä? Että Suomen ei tulekaan rikkaana maana näyttää esimerkkiä ja tietä päästövähennyksissä? Minä kun luulin että halusimme nimenomaan lisää kunnianhimoa ja toimia päästövähennyksiin.

Muotoilenpa asian toisin: Meillä ei ole aikaa olla satsaamatta kaikkiin toimiviin ratkaisuihin. Etenkin lämmöntuotannon puhdistamisessa pienreaktoreilla voi olla valtava rooli, ja etenkin siellä puhtaat vaihtoehdot ovat melko vähissä. Nimenomaan siellä tarvitaan tutkimus- ja kehitystoimintaa, sillä emme ole oikeastaan edes aloittaneet lämpösektorin päästövähennyksiä – se mitä on tapahtunut on puun polton lisäys, ja puu on nollapäästöistä vain paperilla.

Jos Suomi haluaa oikeasti olla päästövähennysten kanssa edelläkävijä, niin tämä kunnianhimo ja satsaukset koskee myös pienreaktoreita ja niiden mahdollisimman vauhdikasta selvittämistä, pilotointia ja käyttöönottoa. Ei pelkästään niiden sallimista poliittisesti (sehän nyt on ilmiselvää, eikö?) vaan ihan vaikka aiheeseen liittyvän tutkimuksen ja kehityksen rahoittamista.