Ydinvoiman EROEI
Kun selvittelin eri energiantuotannon EROEI-lukuja kirjaamme varten, kävi ilmi että ydinvoimalle oli annettu käsittämättömän laajoja arvioita EROEIsta. Joidenkin mielestä ydinvoiman EROEI on lähellä 1:1, ja joidenkin toisten mielestä se on jopa yli 100:1. Miten tämä on mahdollista? En tiedä tarkempia vastauksia vieläkään, mutta alla koottuna muutamia pointteja asiaan liittyen.
Olen jakanut Ydinvoiman energiasyötteet muutamaan kategoriaan. Ne ovat:
- Polttoaineen tuotanto
- Polttoaineen rikastaminen
- Käytetyn polttoaineen säilytys
- Voimaloiden rakentaminen
- Reaktoreiden purkaminen
Polttoaineen tuotanto
Se, miten uraanin tuotanto arvioidaan laskelmassa tapahtuvaksi, on merkittävä tekijä. Heikkolaatuisesta malmista talteen otettu uraani ilman muita kaivostuotteita voi olla kertaluokkaa tuhlaavampaa kuin muun kaivostoiminnan ohessa kerätty rikkaampi uraani. Tätä esitettiin esimerkiksi Talvivaarassa tehtäväksi – siis muun kaivostoiminnan ohella myös uraani kerättäisiin talteen polttoainekäyttöä varten sen asemesta että se käsiteltäisiin ongelmajätteenä. Kuinka ollakaan monet vastustivat uraanin keräämistä talteen hyötykäyttöä varten – rationaalisesti ajatellen tässä ei ole järjen häivää, mutta heillä oli varmasti hyvät syyt toiminnalleen.
Uraania voidaan erottaa myös liuottamalla (jolloin varsinainen kaivostoiminta jää vähäisemmäksi), ja sitä voidaan erotella esimerkiksi merivedestä (tosin tämän energiavaatimuksista suhteessa saatuun uraanin määrään kaipaisin lisää tietoja).
Polttoaineen rikastaminen
Polttoaineen rikastamisen on sanottu vievän merkittävän osan ydinvoiman tuotantoon käytetystä energiasta. Sen on arvioitu vievän jopa 80 % polttoaineen valmistamisen energiapanosksesta (loput lienee lähinnä louhintaa ja kuljetuksia?) Kuten arvata saattaa, asia ei ole ihan yksioikoinen – on rikastamista ja sitten on rikastamista. Käsittääkseni kolme päämenetelmää ovat (kaasu)diffuusio, sentrifugit ja laserrikastus. Näiden energiankäytössä on todella huimia eroja. Kaasudiffuusio on näistä primitiivisin, ja syö melkoisia määriä energiaa.
Ranskassa Eurodif -rikastamossa rikastettiin uraania lähes sadan ydinreaktorin tarpeisiin, ja vaadittu teho oli 2700 megawattia (joka saatiin läheiseltä Tricastinin ydinvoimalalta – määrä on noin 4 % Ranskan ydinvoimakapasiteetista). Jos otan kirjekuoren ja teen siihen laskutoimituksen, jonka mukaan sadan voimalan uraanit rikastettiin kolmesta voimalasta saadulla energialla, niin pääsen tulokseen, jossa noin 3 % uraanista saadusta energiasta menee sen rikastamiseen (olettaen että sata voimalaitosta ovat suunnilleen samankokoisia). Kokoluokka olisi jossain 2-5 % paikkeilla varmaan joka tapauksessa – mutta jäikö minulta jotain tärkeää huomioimatta?
Kyseinen laitos on sittemmin suljettu, ja on siirrytty toisen sukupolven rikastamiseen, eli sentrifugi-teknologiaan. Se on (muiden muassa) wikipedian mukaan karkeasti 50 kertaa energiatehokkaampaa kuin kaasudiffuusio, ja nykyisin vastaavan rikastuksen vaadittu teho on noin 50 megawattia. Nykyisin yli puolet ydinpolttoaineesta rikastetaan kaasusentrifugeilla – ja niiden edelleen yleistyessä paranee myös ydinvoiman EROEI. Sentrifugien myötä rikastamisen osuus koko energiantuotannosta pienenee lähelle mitätöntä.
Kolmannen sukupolven laserrikastaminen on myös lupaavaa ja kehityksen alla. Sen pääomakustannukset ovat pienemmät ja energiantarve vielä huomattavasti sentrifugeja pienempi. Syksyllä 2012 SILEX-niminen laserrikastamisprosessi hyväksyttiin kaupalliseen käyttöön.
Voiko rikastaminen sitten olla liian helppoa? Kuten lähes aina, uusi tai tehokkaampi teknologia kätkee sisäänsä myös uhkia. Halvat ja yleistyvät teknologiat voivat vääriin käsiin joutuessaan aiheuttaa myös tuhoa. Mutta tämä ei ole missään nimessä ydinvoiman tai uraanin rikastamisen yksinoikeus. Esimerkiksi kemialliset ja biologiset törppöilyt taitavat kuitenkin olla suhteessa kertaluokkaa helpompia. Uraanin rikastamista tulee jatkossakin seurata tarkkaan kansainvälisen yhteistyön avulla.
Käytetyn polttoaineen säilytys
On useita tapoja laskea käytetyn polttoaineen (ja radioaktiivisen jätteen) säilytykseen vaadittu energia. Laskutavasta riippuen voivat tuloksetkin olla varsin monen kokoisia.
Ratkaisuja loppusijoitukseen on useita alkaen kapseleiden upottamisesta sopiviin valtamerien syvänteisiin, joissa ne hautautuisivat nopeasti pohjasedimentteihin. Siellä vesi toimisi säteilyn pysäyttävänä elementtinä vaikka kapselit vaurioituisivatkin (ja jos sinne jokin syvänmeren eliö uisi liian lähelle niin tuhon mittakaava jää kuitenkin varsin vaatimattomaksi). Toinen vaihtoehto on polttaa käytetty ydinpolttoaine energiaksi siihen soveltuvissa hyötöreaktoreissa. Tämän jälkeenkin jäljelle jää voimakkaasti radioaktiivista jätettä, mutta määrä on huomattavasti pienempi ja kyseisen jätteen radioaktiivisuus laskee luonnonuraanin tasolle noin 300 vuodessa, joten säilytykseen vaadittu aika on huomattavasti lyhyempi.
Käytetyssä ydinpolttoaineessa on karkeasti noin 99 % energiasisällöstä vielä jäljellä. On jonkinlainen irvokas yhdistelmä äärimmäistä kertakäyttökulutuskulttuuria ja ydinvoiman dogmaattista vastustamista joka tilanteessa olla käyttämättä tätä arvokasta energianlähdettä hyväksi tarkemmin ja hoitaa samalla iso osa ydinjäteongelmasta pois. Uraani on polttoaineena niin halpaa, että ei ole tällä hetkellä suurta kaupallista merkitystä sillä, miten iso osa sen energiasta napataan talteen. Niinpä reaktorien rakennuttajilla (ja rakentajilla) ei ole ollut suurta tarvetta kehittää ja kaupallistaa vaihtoehtoja nykyisille reaktorimalleille, joskin viime vuosina näitä on alkanut ilmaantua.
Kolmas vaihtoehto on geologinen sijoitus, jota edustaa Suomeen tekeillä oleva Onkalo ja jenkeissä pitkään rakennettu Yucca Mountain (joka sittemmin päätettiin jostain syystä tarkoitukseensa epäsopivaksi – poliitikoilla on epäilemättä sormensa pelissä).
Reaktoreiden / voimaloiden rakentaminen
Itse laitosten rakentaminen on iso investointi, ja siten iso investointi myös energiamielessä. Merkittävä osa rakentamisen kuluista on toki ollut muuta kuin ulkoista energiaa koskevia kuluja, kuten luvitus, suunnittelu ja sen sellainen. Kuten tuulivoimaloissa, investointi on suurelta osin etupainotteinen. Laitoiksen rakentaminen on iso kulu, muttaa varsinaiset polttoainekulut ja käyttökulut ovat suhteellisen pieniä. Rakennusmateriaaleissa ydinvoimalat ovat kuitenkin varsin kilpailukykyisiä esimerkiksi monien uusiutuvien kanssa. Terästä ja betonia kuluu tuulivoimaloihin helposti parikertainen määrä ydinvoimalaan nähden. Jos kulutus lasketaan kapasiteettikertoimella korjatun tuotannon mukaan, voidaan tuulivoimaloiden materiaalikulutus vielä noin kolminkertaistaa. Tämä ei ole argumentti sinänsä tuulivoimaa vastaan – merkittävän energiantuotannon materiaalikustannukset ovat, noh, väkisinkin aika merkittäviä. Mutta jos vastustaa ydinvoimaa sen oletettujen valtavien materiaalitarpeiden ja niiden kuluttaman energian vuoksi, niin joutuu tarkastamaan kantansa myös monia usein tarjottuja vaihtoehtoja kohtaan.
Materiaalimääriä miettiessä tulee myös huomioida, että esimerkiksi tuulivoimalat joudutaan rakentamaan noin kolme kertaa uudestaan (toki materiaaleja kierrättäen) ydinvoimalan eliniän aikana.
Reaktoreiden purkaminen
Arviot käytöstä poistuneiden reaktoreiden purkamis- ja siivouskustannuksista ja energiavaatimuksista vaihtelevat rajusti ainakin sen perusteella mihin olen törmännyt. Kustannukset vaihtelevat varmasti monien tekijöiden mukaan – reaktorin tyyppi, koko, sulkemisen syy, sijoituspaikka ja niin edelleen. Yhdysvaltojen NRC, joka alaa säätelee rapakon takana, on arvioinut kustannuksiksi 300–400 miljoonaa dollaria per reaktori. Euroopassa seuraavien vuosikymmenien aikana purettavaksi on tulossa kenties 150 ydinvoimalaa, ja kustannuksia on arvioitu kertyvän 400–1000 miljoonaa per voimala (yhdessä voimalassa voi olla useampia reaktoreita). Näiden mukaan purkaminen on siis iso urakka, mutta ei mikään ylivoimainen homma. Hinnan perusteella voisi arvioida että se on rakentamiseen ja komponentteihin nähden maksimissaan noin kymmenys.
Tarpeen on kuitenkin huolehtia siitä, että voimalaoperaattoreiden kerryttämät purkamisrahastot ovat riittävät! Teollisuudella on taipumusta pyrkiä ulkoistamaan oman toimintansa kustannukset muille, mikäli se mitenkään on mahdollista, ja päättäjillä on taipumus tulla asiassa lobatuksi (ja lahjotuksi esim. pyöröoven myötä uuden hyvän työpaikan merkeissä) jolloin näin myös päästään tekemään. Jyri Häkämies, tarkoitan juuri sinua. Kuten eläkerahastojenkin, ei ydinvoimarahastojenkaan voida olettaa kasvavan hamaan tulevaisuuteen kasvavan talouden siivittämänä. Merkkejä talouskasvun globaalista hiipumisesta kun alkaa olla yhä enemmän.
Mutkat suoriksi -laskutoimitus
Kaivetaan äskettäin käytetty kirjekuori jälleen esille, ja lähestytään puunlatvaa turvallisesti takapuoli edellä. Olkiluoto 3:n sähköteho on 1600 megawattia. Oletetaan sille 85 % kapasiteettikerroin, jolloin se jauhaa 1600MW * 365 * 24 * 0,85 = 11 913 600 megawattituntia sähköä vuodessa. Uusien reaktoreiden oletettu käyttöikä on 40–60 vuotta (jatko-lisenssillä ja huolloilla voidaan lähestyä 80 vuottakin). Oletetaan 50 vuoden käyttöikä, jolloin elinkaarensa aikana OL3 tulee tuottamaan 11 913 600 MWh * 50 = 595 680 000 MWh sähköä. Vähän alle 600 terawattituntia. Pyöristetään lukema: 600 TWh. Noin kahdeksan kertaa Suomen vuotuinen sähkönkulutus.
Kolme skenaariota:
1. OL3:n EROEI on 5:1. Tällöin rakentamiseen, polttoaineen hankintaan, rikastamiseen ja muihin toimiin kuluisi 120 terawattituntia energiaa. Se vastaa öljytynnyreissä laskettuna (1,7 MWh / barreli) noin 70 588 235 barrelia öljyä (Suomen vuotuinen öljynkäyttö on noin 90 TWh)..
2. OL3:n EROEI on 10:1. Tällöin rakentamiseen, polttoaineen hankintaan, rikastamiseen ja muihin toimiin kuluisi 60 terawattituntia energiaa. Se vastaa öljytynnyreissä laskettuna (1,7 MWh / barreli) noin 35 294 118 barrelia öljyä.
3: OL3:n EROEI on 20:1. Tällöin rakentamiseen, polttoaineen hankintaan, rikastamiseen ja muihin toimiin kuluisi 30 terawattituntia energiaa. Se vastaa öljytynnyreissä laskettuna (1,7 MWh / barreli) noin 17 647 059 barrelia öljyä.
Perspektiiviä: Rakennus- ja maa- ja metsätaloustoimi käyttävät 9 % Suomen käyttämästä öljystä, eli noin 8 TWh vuodessa. Kuinka suuren osan tästä käyttävät yhteensä OL3 ja Onkalo (ja kuinka monta vuotta)? Entä paljonko nämä rakennushankkeet kuluttavat sähköä? Teollisuus ylipäätään Suomessa käyttää reilu 40 TWh sähköä vuodessa, ja tästä yli puolet menee metsäteollisuuden piikkiin. Ja paljonko on kulunut eri komponenttien ja raaka-aineiden valmistamiseen muualla? Näihin voi kulua merkittäviä määriä energiaa, mutta kuten yllä esitin, kahta merkittävintä raaka-ainetta, terästä ja betonia, kuluu suhteessa huomattavasti tuulimyllyjä vähemmän. Komponentit on todennäköisesti laskettu alkuperäiseen 2–3 miljardin euron hintaan, jolla AREVA sanoi laitoksen pystyttävänsä valmiiksi – hintaa ovat nostaneet jälkikäteen pääosin muut tekijät.
Mutta nyt, hyvä lukija, jäikö minulta jotain olennaista huomioimatta? Lyhyellä matikalla ja ei-insinööritaustalla se on varsin mahdollista. Onko sinulla tarjota tarkempia lukuja omien arvailuideni tilalle? Oletuksia ja pyöristyksiä tehtiin varsin paljon, mutta tarkoitus olikin tarkastella lähinnä kokoluokkia. Äkkiseltään tuntuu varsin kärjistetyiltä arviot, joissa ydinvoiman EROEI painuu lähelle 1:1. Myös 5:1 tuntuu aika kaukaiselta. Mutta 10:1? Tai 20:1? Ne vaikuttavat ihan realistisilta asiantuntemattoman vilkaisuni perusteella – en ainakaan tältä istumalta keksi merkittäviä uusia energiasyöppöjä, jotka kallistaisivat lukemia merkittävästi heikommiksi – päinvastoin, uudet rikastusteknologiat, modulaariset ja standardoidut reaktorit sekä hyötöreaktorit syömässä nykyistä käytettyä ydinpolttoainetta tuntuvat siirtävän EROEIta pikemminkin parempaan suuntaan.
Ps. Käyttämällä voimalan hukkalämpöä hyväksi esimerkiksi kaukolämpönä, nousee voimalaitoksesta hyötykäyttöön saatava energiamäärä. Asiaa on esitellyt esimerkiksi Jukka Jonninen (Vihr.) blogissaan.
Kaikenhuipun blogi 
Katselin joskus noita kaivostoiminnan vaatimia energiamääriä. Aika maapähkinöitä ovat.
1)Yksi suurimmista uraanikaivoksista on Olympic Dam Australiassa ja siitä löytyy numeroita BHPBillitonin raporteista viranomaisille (http://www.bhpbilliton.com/home/aboutus/regulatory/Pages/default.aspx#090_Uranium …Olympic Dam Project: Draft EIS–>> Existing Operation). Kaivoksessa uraaninkonsentraatio ei ole kovin korkea 0.05% ja uraania louhitaan yhdessä kuparin (ja kullan ja hopean) kanssa. Tuotetun kuparin arvo on moninkertainen uraanin arvoon verrattuna. Yhteensä laitos kuluttaa 866890MWh sähköä ja pyöreästi 500000MWh muuta primäärienergiaa (dieseliä,kerosiinia… sivu 45 raportissa). Uraania tuotetaan pyörittämään n. 25GW kevytvesireaktoreita. Jos siis katsotaan pessimistisesti, että uraanin osuus kaivoksen kulutuksesta on melkein kaikki eli 1000 GWh, niin kaivoksessa kului noin 0.5% siitä sähkömäärästä mitä voimalat lopulta tuottivat.
2) In situ leaching vaatii Australiassa sähköä noin 16kWh/kg ja Kazakstanissa 28 kWh/kg (http://www.eoearth.org/article/In_situ_leach_(ISL)_mining_of_uranium). Jos yksi GW laitos vaatii noin 200 tonnia luonnon uraania vuodessa, saadaan yhdestä kilosta kevytvesireaktorissa ulos noin 40000kWh. Kaivoksen osuus on siis tyyliin tuhat kertaa alhaisempi.
3) Myös tällaisen kuvan olen löytänyt energiakuluista konsentraation funktiona eri aineille…. https://docs.google.com/file/d/0B5ObyYMPN-0Pb1J1TzAwcWFzV0k/edit?usp=sharing
Ylipäätään en usko, että EROEI on ydinvoiman kohdalla ongelma. Se on no nyt ihan kunnioitettava ja kun polttoaineen käyttötehokkuus nousee EROEI nousee entisestään. Trendi on helposti siis ylöspäin toisin kuin fossiilisilla. BNC:ssa laskettiin muuten EROEI nopeasti niin, että otettiin ydinvoiman yksikköpäästöt. IPCC antoi tämän muistaakseni about 20g CO2/kWh (moni laskee paljon tuota alhaisempia lukua). Jos ympäröivän yhteiskunnan päästötaso oli 500 g/kWh niin tuo antaisi ymmärtää EROEI noin 25. Laskut joissa EROEI on merkittävästi alhaisempi antaisivat myös päästötasoja, jotka ovat mitä suurimmassa määrin ”outlier” tuloksia.
Kiitos kiitos.
Minusta alkaa hieman tuntua siltä että (paljon siteeratut) väitteet ydinvoiman surkeasta (jopa 1:1) EROEIsta nojaavat siihen laskutapaan, jossa kaikki prosessin kohdat lasketaan huonoimman mahdollisen toteutumisvaihtoehdon mukaan, mutta joka ei missään kuitenkaan todellisuudessa toteudu. Mutta en tiedä… Olisi kiva löytää jostain se tutkimus joka näihin ydinvoiman alhaisimpiin EROEI-arvoihin on päässyt ja tutkailla sen oletuksia hieman.
Elinkaarianalyyseissä on käytännössä aina vinoutumaa liian vähäisten päästöjen suuntaan, koska tarkastelu pitää rajata johonkin. Esim. otetaanko mukaan analyysiin vuosikymmenien jäähdystystarve käytöstä poiston jälkeen (pumppaukseen kuluva sähkö, pumpun ja veden valmistus jne). Tässä on linkki artikkeliin, jossa analysoitiin 103 tietyt vaatimukset täyttävistä (nämä vaatimukset kerrotaan artikkelissa) eri tutkimusta ydinvoiman kasvihuonekaasupäästöistä (http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0301421508001997). Noiden 103 tutkimuksen keskiarvo on 66 g CO2/kWh, josta tulisi EROEI 8. Vaihteluväli kasvihuonekaasupäästöissä noissa 103 tutkimukssa oli hirmuinen, joten sieltä voi poimia mielensä mukaan sopivan luvun väliltä 1,4…288 g CO2/kWh eli EROEI 357…2. 🙂
Joo, kiitos. Juuri tuota isoa skaalaa olen ihmetellyt. Täytyy katsoa josko saisin tuon artikkelin muilutettua jostain… vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Toisaalta, jollei rajausta ole tehty tarkoitushakuisen hölmösti, rajauksen ulkopuolelle jäävillä päästöillä on – yleensä – hyvin marginaalinen vaikutus kokonaisuuteen. Itse kun joskus tein noita laskelmia, tein aina aika ajoin herkkyysanalyyseja laskettavan systeemin ulkopuolelle jääneiden osien vaikutuksista, ja vaikutukset lopputulokseen olivat pahimmillaankin prosentin luokkaa.
Esimerkiksi nuo jäähdytyspumput – semmoinen 5 kW pumpputeho riittää mainiosti AP-1000-reaktorin hätäjäähdytysjärjestelmän täyttämiseen määräämättömän pitkän ajan, joten voidaan varmaan olettaa, että polttoainevaraston jäähdytystarve ei liene merkittävästi suurempi (ja jos jäte on kuivavarastoitu, jäähdytystarve on tietysti nolla). Jos tuollaisia pumppuja ajetaan 60 vuotta yötä päivää, se tekee noin 2,6 GWh. Tämä on semmoinen ≈ 0.0004 % 1500 MW(e) reaktorin 60 vuoden energiantuotannosta.
On tietysti aina mahdollista, että jokin rajauksen ulkopuolelle jäävä tekijä keikauttaa laskelmia merkittävästi suuntaan tai toiseen, mutta tämä näyttää jossain määrin epätodennäköiseltä.
Nuo Sovacoolin yllämainitussa tutkimuksessa käyttämät elinkaarilaskelmat muuten olettavat lähes poikkeuksetta, että uraani rikastetaan lämpödiffuusiolla ja sen kuluttama energia on jotain keskimääräistä sähköä keskimääräisellä päästötaseella (tai no, Storm & Smith-työpari – jonka tutkimuksilla on keskimääräistä suurempi painoarvo ko. tutkielmassa, koska monet ydinvoimaan kriittisesti suhtautuvat käyttivät heidän laskelmiaan) olettaa, että rikastukseen käytetään vain hiilivoimaa…). Käytännössä kumpikaan vaan ei likikään aina pidä paikkaansa, kuten vaikka Tricastinista nähdään.
Sovacool ei ole kiihkoton näissä asioissa. Mm. tässä artikkelissa keskusteltiin noiden elinkaari arvioiden tuloksia ja sitä mistä erilaiset luvut johtuvat.
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0301421509005102
Sovacoolin paperista sanovat mm. ”a critical assessment reveals that a majority of the studies representing the upper part of the spectrum are studies that can be traced back to the same input data and performed by the same author,namely Storm van Leeuwen.After careful
analysis,it must be concluded that the mix of selected LCAs results in a skewed and distorted collection of different results available in the literature. Furthermore,since many studies use
different energy mixes and other assumptions, averaging GHG emissions of those studies is no sound method to calculate an overall emission coefficient,as it gives no site specific information needed for policy makers to base their decisions.”
(Krittiikkiä Storm van Leeuwen paperiin, joka pyörii toistuvasti ydinvoiman vastustajien retoriikassa huolimatta sen tieteellisen pohjan huteruudesta…http://nuclearinfo.net/Nuclearpower/WebHomeEnergyLifecycleOfNuclear_Power)
Kiitos Jani paperivinkistä, olin tuon paprun jo joskus ladannut mutta sitten unohtanut. Itse asiassa muistin väärin muutamankin jutun tuosta Sovacoolin paperista (se, missä ydinvoiman hiilitaseeksi saatiin 66 gCO2/kWh); tässä vähän tiivistelmää.
1. Toisin kuin väitin, Storm van Leeuwen & Smith-työparin (jatkossa SvL&S) laskelmassa on huomioitu sentrifugirikastus ja jopa se, että rikastukseen voidaan käyttää ydinenergiaa. Siinä raportoidut korkeat CO2-päästöarvot (117,2 – 337,4 gCO2/kWh) ovat peräisin etupäässä kolmesta oletuksesta:
a) uraani louhitaan hyvin köyhistä malmioista ainoana arvomineraalina, käyttäen teoreettisia 1970-luvun kaivosteknologioita,
b) kaivokset ja jätekasat peitetään SvL&S:n keksimällä hypoteettisella menetelmällä, joka ei ole oikeasti käytössä tai edes suunnitelmissa missään, ja
c) ydinvoimalan rakentamisen energiakustannus ja sitä kautta päästötase lasketaan kertomalla ydinvoimalan arvioitu hinta maailmantalouden keskimääräisellä energiaintensiteetillä vuonna 2000 (10.64 MJ/USD) ja korjaamalla vuodelta 1978 peräisin olevalla korjauskertoimella 1.16, joka silloin antoi kohtalaisen estimaatin rakennussektorin keskimääräisestä energiaintensiteetistä per käytetty dollari. Tässä on useitakin ongelmakohtia, alkaen siitä, että energiankulutuksesta per BKT ei näin nyt oikeastaan voi laskea yhtään mitään järkevää, että rakennussektorinkin energiatehokkuudessa on tapahtunut jotain 30 vuodessa, ja päättyen vaikka siihen, että kun suunnittelu, regulaatio ja rahoitus (jotka ovat sitä vähäpäästöistä tietotyötä) ovat aivan ilmiselvästi ydinvoiman osalta paljon merkittävämpiä kustannustekijöitä kuin vaikka talonrakennuksessa, niin tuo estimaatti on väkisinkin harhainen ylöspäin.
(SvL&S:n puolustukseksi pitää mainita, että he laskivat rakennuskustannukset kolmella tavalla ja käyttivät pienimmän tuloksen antanutta laskelmaa. Ikävä kyllä kaikissa tavoissa oli aikamoisia ongelmia, ja muutenkin SvL&S:n tekemä ja Euroopan Vihreiden tilaama papru käyttää aika hanakkaasti laskentatapoja, jotka antavat korkeita energiakustannuksia.)
2. Löysin myös toisen paperin (viite alla), jossa katsottiin päästötasetta vertaisarvioitujen tutkimusten perusteella. Tässä paprussa keskityttiin sentrifugitekniikkaan ja tuoreempiin tutkimuksiin, koska (paperin mukaan) yhtäkään kaasudiffuusiolaitosta ei todennäköisesti ole enää toiminnassa vuonna 2015 ja tavoitteena oli saada jonkinlainen kuva siitä, millainen päästötase nyt rakennettavalla ydinvoimalla olisi. Paperissa oli mukana 12 2000-luvulla tehtyä tutkimusta. Näissä ydinvoiman hiilitaseeksi saatiin noin 10 gCO2/kWh, vaihteluvälin ollessa 5-17. Vertaisarvioidut tutkimukset antavatkin, kuten paperissa huomautettiin, huomattavan samansuuntaisia tuloksia. Mainittakoon, että noilla lukemilla ydinvoima on aurinkosähköä huomattavasti vähäpäästöisempää.
Van der Zwaan, B. 2013. The role of nuclear power in mitigating emissions from electricity generation. Energy Strategy Reviews, 8–13. http://linkinghub.elsevier.com/retrieve/pii/S2211467X12000521, March 12, 2013, Elsevier Ltd.
Kiitos Janne. Kiinnostavaa. Tuo SvL&S paperin tapa laskea energiakustannuksia oli todella outo.Jos kustannukset nousivat siksi, koska vaikka sääntely hidasti rakentamista, niin tämä työläisten donitsien popsiminen laskettiin ydinvoiman päästöjä lisääväksi tekijäksi. Muistaakseni tuossa linkissä, jonka annoin aiemmin, huomautettiin myös, että SvL&S paperin tapa laskea kaivosten energiankulutusta, antoi tuloksen, että jonkun Namibialaisen kaivoksen energiankulutus oli enemmän kuin ympäröivän maan energiankulutus.Se kuulosti vähän epärealistiselta.
Ydinvoimalaitos kuluttaa toimiessaan itse tuottamastaan sähköstä kaiken aikaa 5-10%.
( niin tekevät muutkin voimalat ) Mikä merkitys sillä on EROIE lukuun ?
Tarkka luku selvinnee soittamalla Loviisan voimalaitokseen.
Orvo
Noissa laskelmissa pitäisi tosiaan ottaa huomioon laitosten toiminnan aikana käyttämä energia ja materiaalit. Eli lopullinen EROEI voisi olla esim. tuon 10% alkuperäisessä jutussa esitettyä pienempi.
Mielestäni joudutaan kyllä tekemään melko epäilyttäviä oletuksia, jotta ydinvoiman EROEI saataisiin edes alle 10:1:n.
Edellä käydyn keskustelun perusteella lienee selvää, että ydinvoiman EROEI on vähintäänkin 10. Tietääkö joku, että mikä ydinvoimaloiden käytöstä poistossa oikein maksaa? Nimittäin Englannissa on arvioitu, että 20 ydinvoimalaitospaikan käytöstäpoisto maksaa 51 miljardia puntaa eli yli 2,5 miljardia puntaa per paikka (ja tämä on Fortumin tiedottajan siteeraamaa tietoa eli ei pitäisi olla ainakaan puhtaasti propagandistinen väite:). Pelkkä ydinjätteen loppusijoitus ei voi maksaa näin paljon? Ilmeisesti ainakaan energiaa käytöstä poisto ei kovin paljon vaadi, koska se pitäisi näkyä huomattavasti heikompana EROEI-lukuna?
Hyvä kysymys.
En osaa äkkipäätä sanoa muuta kuin sen, että sopivilla standardeilla mistä tahansa saadaan miten kallista tahansa.
Voimaloiden purkamisen hinta riippuu vissiin todella paljon siitä, miten nopeasti se pitää tehdä. Jos sen saa tehdä niin, että laitos varustellaan ns. SAFSTOR-tilaan eli käytännössä pistetään koipussiin ja puretaan joskus 30-50 vuoden kuluttua, hinta on halpa. Jos se pitää saada maan tasalle parissa vuodessa siitä kun ydinreaktio on sammunut, hinta on tooooodella kallis.
Pitänee ottaa selvää noista Fortumin luvuista ja palata asiaan.
Muistako ihan väärin, että briteissä noita lukuja paisuttaa heidän pommiprojektinsa? Eli osa sotkusta on pikemminkin sotaväen piikkiin menevää?
OK, jos nyt oon oikein ymmärtänyt niin semmoinen keskimääräinen hinta eurooppalaisen reaktorin purkamiselle olisi noin miljardi. Tähän sisältyvät erilaiset, etupäässä 1960-luvulla rakennetut koereaktorit ja -laitokset, jotka vaikuttavat olevan noita pääasiallisia murheenkryynejä. Esimerkiksi briteissä maksaa jo se, että ei ole edes oikein tietoa, mitä tavaraa reaktorin sisällä saattaa olla.
Tuo reilu 50 miljardia puntaa ei sisällä varsinaisia pommiohjelmia, mutta kaksoiskäyttöreaktorit kylläkin (esim. Magnox ), sekä polttoaineen jälleenkäsittelylaitokset. Voisi varmaan väittää, että osa noista kustannuksista voisi olla aiheellista jyvittää sotaväelle.
Vaihteluväli noissa hinnoissa on aika iso. Yhdysvalloissa varaudutaan siihen, että reaktorin purkaminen olisi noin 380 miljoonaa taalaa per. Euroopassa toteutunut keskiarvo näyttää olevan jotain 600 miljoonaa.
Oma kysymyksensä on tietysti se, millaisia standardeja pitäisi noudattaa. Jos purkamisessa noudatettaisiin esim. hiilituhkan läjitysalueille hyväksyttyjä käytäntöjä – 1 mSv lisäannos säteilyä metrin korkeudella maanpinnasta – niin väitän, että voimalat voisi polttoaineen poistamisen jälkeen räjäyttää ja romun tasoittaa puskutraktorilla. Ilman muuta on hyvä, että ”vähän” enemmänkin tehdään, mutta jossain vaiheessa pitäisi varmaan myös kysyä, miten paljon lisäturvallisuutta lisämiljardeilla ostetaan.
Jos ydinvoiman EROEI on 10 niin se ei vielä ihan riitä nykyinfralla elämiseen; polttoaineeksi vaikka puusta Fischer-Tropschilla kun muutetaan niin putoaa puoleen ja sillä ei enää oikein systeemi toimi. Vaikka saisi koko kympin jos onnistuttaisiin sähkömoottoreihin siirtymään niin sekin on siinä rajoilla talouden toimintakyvylle.
Toinen mistä en ole vielä onnistunut vakuuttumaan on että onko halpaa eli helposti louhittavissa olevaa tai merivedestä järjellisellä EROEI:lla eroteltavaa uraania todella käytännössä rajaton määrä?
Heikki, näitä on hyvä kelailla. Puusta F&T synteesillä valmistettaessa tuo sähkö on itse asiassa suhteellisen pieni osa koko energiapanosta ja siten loppuenergiaa. Isoin osa energiasta tulee siitä puusta, ja sen eroeihin vaikuttaa monikin seikka (etäisyys, minkä tyyppistä puuta jne). Energiapuun korjuun ja kuljetuksen eroei on siellä 20+:1, joten se menee nesteytyksen suhteellisen heikon hyötysuhteen jälkeenkin sielä siellä rajoilla (yhteistuotantolaitoksissa saadaan energia paremmin hyötykäyttöön ja kokonaishyötysuhde nousee) – oletettavasti kuitenkin parempi kuin esim öljyhiekalla SAGD-menetelmällä (polttoaineeksi jalostettuna muistaakseni noin 3:1).
Uraania on merivedessä tietty määrä per kuutio, mutta sen kerääminen on eri juttu – sille kun ei ole ollut vielä tarvetta. Menetelmiä on kuitenkin kehitetty ja hintoja arvioitu. Olisi kiinnostavaa nähdä näiden energiataseita. Veikkaisin että nopeassa reaktorissa homma ainakin kannattaisi myös energiataseeltaan reippaasti. Jossain vaiheessa uraanipitoisuus tietenkin alkaa laimentua, mutta joista sitä myös virtaa jatkuvasti lisää. Laskennallisesti puhutaan hurjista määristä. Torium on sitten tietysti vielä toinen mahdollisuus. Lisäksi nopeat reaktorit parantavat myös perinteisen ydinvoiman eroeita aika rutkasti, koska pienentävät esim jäteongelmaa merkittävästi (joka on laskettu nykyiseen ydinvoiman eroeihin).
Pieni lisäys tuohon Raulin kommenttiin. Uraania todellakin on merivedessä paljon ja varsinkin hyötyreaktoreissa sen haalimiseen kuluva energia on niin pieni, että sillä ei ole merkitystä. Muistaakseni jotkut japanilaiset arvioivat kokeidensa perusteella, että haaliminen kannattaa, jos uraanin hinta on yli 300$/kg. Nykyinen hinta on selvästi tuon alla. Uraani on myös merkittävästi vesiliukoisempaa kuin vaikka torium eli sitä liukenee kallioista koko ajan lisää niin, että kemiallinen tasapaino saavutetaan. Sinänsä hyötyreaktorit voivat saada löpönsä vaikka satunnaisesta kivenmurikasta, jos siltä tuntuu (http://passiiviidentiteetti.wordpress.com/2011/02/01/uraanista-hiilesta-ja-kullasta/). Tämä on tunnettu jo ydinvoiman alkuajoilta lähtien.
Jos hyötöreaktorit saadaan pelaamaan niin mitään ongelmaa ei ole. Vaikuttaa kuitenkin että tulee vähän hoppu jos niitä pitäisi saada käyttöön ennen kuin öljyhuippu iskee kunnolla.
On vähän omituista puhua ydinvoiman EROEI:stä, puhuisin mieluummin U235:n EROEI:stä. Perinteinen ydinvoimatekniikka kehittyy varmasti ja tuo 10 lienee alakanttiin laskettu. Toisaalta myös U235:n louhimisessa pätee varmasti sama kuin fossiilisissa eli helpoiten hyödynnettävissä olevat varannot käytetään ensin. Siis teknologian kehitys nostaa EROEI:tä ja siirtyminen vaikeampiin esiintymiin laskee sitä. Tekniikan kehityksen vaikutukset ovat edes jotenkin ennustettavissa mutta puolueetonta tietoa 235-uraanireservien määrästä ja etenkään laadusta ei tunnu ihan heti netistä löytyvän.
Ei-hyötyvästi käytetyn uraanin EROEI:ta en usko voitavan kovin moninkertaiseksi nykyisestä voitavan kasvattaa. Tarvitaan ydinteknologian ”kvanttihyppy” hyötöreaktoreihin. Sitten ei ongelmaa tosiaan ole, 238-mallin uraania ja toriumia löytyy kyllä eikä puhtaudenkaan kanssa tosiaankaan ole niin justiinsa.
Onko muuten sisämaavaltio Kazakstanissa kenties Neukkulan peruja logistiikka niin loistavassa kunnossa että 235-uraania kannattaa juuri siellä maailman eniten tuottaa kun maalla itsellään ei yhtään ydinvoimalaa ole?
kazakstanilla on paljon etuja: se on iso ja harvaan asuttu maa, kuten kaikki viisi suurinta tuottajaa (kazakstan, kanada, australia, namibia, niger). lisäksi se on köyhä (kuten niger ja namibia) jolloin tuotantokustannukset pysyvät pieninä. lisäksi siellä on diktaattori joka pitää työläiset kurissa, joten kaivosyhtiöiden (siis meidän) edut on turvattu.
pari vuotta sitten öljykentillä oli levottomuuksia, mutta kun parikymmentä työläistä ammuttiin niin tilanne rauhoittui.
http://www.bbc.co.uk/news/world-asia-16221566
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0360544213000492
Tuon abstractin mukaan ydinvoimalla on kertaluokkaa parempi eroi (noin 75:1) kuin esim tuulella ja auringolla. Täytyy lukaista tuo itse artikkeli jos vaikka ymmärtäisi miten ne ovat tuon laskeneet… ilmeisesti ovat ottaneet mukaan energianlähteiden vaatiman säätövoiman (pumped hydro). Varsinkin tuulivoiman eroi on tuon mukaan reilusti aiemmin esitettyä huonompi (noin 4:1), jos säätövoima lasketaan mukaan – niinkuin tietysti tulee laskea niin kauan kun yhteiskuntamme toimii ”katkaisinta painamalla”. Aurinkopaneelit saksalaisten katoilla eivät pääse edes ilman säätövoiman mukaan laskemista taloudellisesti plussalle.. ohhoh.
Juuri sopivasti julkaistu artikkeli ”Energy intensities, EROIs (energy returned on invested), and energy payback times of electricity generating power plants” (kiitos Janille linkkivinkistä!)
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0360544213000492
Artikkelissa on siis laskettu energian laatu huomioiden (lämpö- ja sähköenergia erikseen) ja vertailukelpoisesti eri energianlähteiden EROI-lukuja. Lisäksi siinä on otettu huomioon energian varastointi. Siinä on paljon asiaa ja hyvää kritiikkiä aikaisemmista, esim. Oil Drumissa olleista EROI-laskelmista. Alla muistiinpanoni tiivistelmänä; näin siis EROI kun oletukset ovat uusiutuvien suhteen pääsääntöisesti optimistisia. ”Buffering” tarkoittaa kustannustehokkainta tapaa tuottaa sähköä silloin kun tarvitaan, eli sekoitusta varastointia ja ylirakentamista. Laskelmassa oletetaan 10 päivän energiavarasto, mikä on EU:n 6 päivän ja Saksan 30 päivän tavoitteiden välillä ja mahdollisesti himpun optimistinen.
Natural gas: 28
Biogas (maize-based), in similar plant: 3.5
Biogas (willow biomass), in similar plant: possibly 13-20 (but requires 10x more land, not possible in most countries)
Solar PV (Germany, 1000 peak hours), Poly-Si:
– roof: 4.0
– field: 3.8
w/buffering (10 days)
– roof: 2.3
– field: 2.3
Solar PV (Germany, 1000 peak hours), Amorphous mono-Si:
– roof: 2.3
– field: 2.1
w/buffering (10 days)
– roof: 1.6
– field: 1.5
Concentrating solar power, Marocco, SEGS, optimistic estimate for mirror replacements: 21
– w/buffering (10 days): 9.6
– w/buffering and connected to the European grid: 6.7
Concentrating solar power, Marocco, SEGS, 2x mirror replacements: 16.8
– w/buffering (10 days): 7.7
– w/buffering and connected to the European grid: 5.4
Concentrating solar power, Marocco, Fresnel, optimistic estimate for mirror replacements: 17
– w/buffering (10 days): 8.2
– w/buffering and connected to the European grid: 5.7
Concentrating solar power, Marocco, Fresnel, 2x mirror replacements: 13.6
– w/buffering (10 days): 6.6
– w/buffering and connected to the European grid: 4.6
Onshore wind, Enercon E-66 1.5 MW, 2000 full-load hours and high wind velocities (e.g. good location in Germany), maintenance offline periods ignored: 16
– w/buffering (10 days): 4
(Larger turbines in excellent locations might achieve 25 without buffering; authors note many previous wind EROI studies have used small-scale turbines, very special locations with very high peak hours, ignored some energy intensive inputs, or even misquoted earlier studies)
Hydro power, 90 MW run-of-river hydro plant in New Zealand: 50
– w/buffering (10 days): 35
(Smaller plants have lower EROI, larger plants higher, probably over 100. Dam lifetime has dominant influence on the EROI, so above figures, based on 100 year lifetime, may be conservative.)
Coal-fired power plants
Hard coal, underground mining, 509 MW plant: 29
Brown coal, open pit mining, 929 MW plant: 31
Pressurized water reactor, 8000 peak hours, 60 year lifetime, including decommissioning:
– 83% centrifuge, 17% diffusion enrichment: 75
– 100% centrifuge enrichment: 105
Heikki: reaktoritekniikalla ja valitulla konstruktiolla on sen verran paljon vaikutusta noihin EROI-laskelmiin, että uraanin EROI:sta puhuminen ei ole oikein mielekästä.
Uraanin riittävyys on tosiaan potentiaalinen ongelma, mutta jos esim. MIT:in selvitykset kelpaavat, niin ”Future of Nuclear Power” (päivitetty viimeksi 2009) käsittelee tätä aika hyvin. Ilmankin sitä voidaan ainakin haarukoida jonkinasteisia raja-arvoja uraanin riittävyydelle.
Käytännössä voidaan varmaan olla yksimielisiä siitä, että jos merivesierottelu onnistuu, uraania on riittävästi jokseenkin kaikkiin ajateltavissa oleviin tarpeisiin. (Henk. koht. uskon, että jos romahdusta ei tule ennen 2200-lukua, osaamme jo elellä siivommin ja/tai varastoida energiaa niin paljon, että aurinkoenergia toimii oikeasti.)
Tällä hetkellä merivesierottelun hinta on siis noin kolminkertainen louhintaan nähden. Hinta yksin ei ole kovin hyvä energiankulutuksen mittari, mutta merivesierottelusta tiedetään, että se perustuu merivirtaan asetettavaan sienimäiseen, passiiviseen absorbaattoriin. Voitaneen siis tehdä haarukointiin riittävän tarkka oletus, että passiivisen merivesierottelun energiakustannus ei liene enempää kuin viisi kertaa suurien kivimäärien siirtelyyn perustuvan louhinnan energiakustannus.
Tuohon alemmaksi postasin justiinsa tiettävästi ensimmäisen kattavan EROI-laskelman, jossa eri energianlähteiden EROI:ta on laskettu vertailukelpoisilla tavoilla. (Nykyisenkin kaltaisen ydinvoiman EROI on nähdäkseni varsin hyvä verrattuna vaihtoehtoihin.) Artikkelin ”supplementary information” sisältää erinomaisen hyödyllisen Excel-laskentataulukon, jossa on eri energianlähteiden materiaalitarpeet ja materiaalitarpeiden energiavaatimukset oikein mukavasti taulukoituna. Siellä tuon 1300 MW ydinvoimalan uraanin louhinnan ja alkujalostuksen energiatarpeeksi on esitetty 70 000 GJ vuodessa.
Jos siis viisinkertaistetaan tuo, tämä teutonisen tehokas taulukko laskee EROI:ksi nykyisellä rikastusmixillä (83% sentrifugeja, 17% diffuusiota) 48. Sataprosenttisella sentrifugirikastuksella tulokseksi tulee 60.
Tuo on muuten erittäin hyvä työkalu näiden asioiden pähkäilyyn; jos vain jonkin yliopiston tunnukset löytyvät, suosittelen lataamaan sekä artikkelin että tuon taulukon. Aion jatkossa työstää vähän materiaalia ja esim. päivittää tuuli- ja ydinvoiman materiaalista selkäreppua koskevat juttuni.
Puhutaan sitä öljyn, kaasun, kivihiilen tai vaikkapa maissin EROEIstä, miksei siis 235-uraanin? Parempi reaktoritekniikka sitten nostaa EROEIta, käsittääkseni hiilivoimalatkin kehittyvät edelleen. Vastaavasti heikompilaatuiseksi käyvä malmi laskee EROEIta aivan samoin kuin vaikeammin pumpattavaksi käyvä öljy. Tällä ei itse asian suhteen tietenkään mitään merkitystä ole kuten ei silläkään sanotaanko EROI vai EROEI; itse suosin jälkimmäistä siitä syystä ettei vahingossakaan luulla ”Investement”iä muuksi kuin energiaksi, siis esimerkiksi rahaksi.
Selvyyden vuoksi mainitsen tässä vielä että kannatan ydinvoiman voimakasta lisärakentamista yleensä, ja tänne Suomeen erityisesti. Minun henkilökohtaisella mielipiteelläni ei silläkään kyllä ole mitään vaikutusta uraaniesiintymien pitoisuuksiin.
Uraanin riittävyydestä vaan ei todellakaan tunnu niin mistään löytyvän kunnollisia arvioita. Missään Wikipedia-artikkelissa en ole yhtä moneen kuolleeseen linkkiin törmännyt kuin Peak Uraniumia käsittelevässä. Kaikkialla joko viitataan virheelliseen van Leeuwenin artikkeliin tai esitetään päätelmänä että koska van Leeuwen on väärässä niin ongelmaa ei ole. Selvää on ainakin se, että uraanin tuotanto ei ole kyennyt vastaamaan kysyntään, poikkeuksena aivan viimeiset pari vuotta kun Yhdysvaltain ja Venäjän yhteisellä sopimuksella käytöstä poistettujen ohjusten taistelukärjistä on saatu halpaa ydinpolttoainetta.
Käsittäkseni MIT on yleensä erittäin luotettava taho, mutta mainitussa selvityksessä ei mitenkään perustella ”judgement”ia, jonka mukaan uraanin riittävyys ei ole ongelma ja hyötöreaktoreita ei tule rakentaa.
Click to access nuclearpower-summary.pdf
Oikein erivärisellä tekstillä pariin otteeseen todetaan johtopäätökseksi:
”For the next decades, government and industry in the U.S. and elsewhere
should give priority to the deployment of the once-through fuel cycle,
rather than the development of more expensive closed fuel cycle
technology involving reprocessing and new advanced thermal or fast
reactor technologies”
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0360544213000492
Ei ole nyt yliopistotunnuksia käytössä, mutta abstractin ja kuvioiden mukaan tuossa jutussa ei oleteta rikastamattoman uraanin valmistamisen vaikeutumisesta mitään.
IAEA:n virallinen käsitys totuudesta lienee tämä, jonka mukaan uraania riittää nykyiselle määrälle voimaloita sadaksi vuodeksi, käyttöönotettavien kaivosten heikentymisestä ei mainita mitään:
http://www.iaea.org/OurWork/ST/NE/NEFW/Technical_Areas/NFC/uranium-production-cycle-redbook.html
Jos fossiilisia ruvetaan tosissaan korvaamaan ei-hyötövillä ydinvoimaloilla niin satakaan vuotta ei oikein riitä vaikka kaikki olisi yhtä helposti saatavilla kuin nyt. Merivedestä jos saisi niin riittäisi kunhan ei aivan koko voimalan tehoa tarvitsisi siihen käyttää. Hyötöreaktoreilla pärjättäisiin varmasti myös.
uraanin ja ydinvoiman yleensä eroein erottelu on vähän ongelmallista. siinä uraanissa kun on sisällä kaikki se energia joka nopeassa reaktorissa saadaan, mutta josta nyt sitten käytetään vain sadasosa. eli tavallaan se louhitun uraanin eroei heittää pari desimaalia riippuen siitä missä se lopulta halkaistaan. tai siitä miten se rikastetaan. insinöörille tällainen jaottelu voi toimia, mutta tavallinen ihminen kaipaa yksinkertaisempaa …
Heikki, tuon artikkelin lisämateriaalina olevan laskentataulukon avulla voi arvioida aika hyvin, miten rikastamattoman uraanin saatavuuden heikkeneminen vaikuttaisi. En viitsi pistää sitä julkiseen jakoon, mutta jos laitat sähköpostiosoitteesi esim. janne piste m piste korhonen ät aalto piste fi niin pistän sen sulle tulemaan.
Tuossa ylempänä siis vaihdoin uraanin hankinnan energiakustannukseksi 5x nykyisen, mikä on mielestäni aika konservatiivinen arvio merivesierottelun energiankustannuksesta. Sillä oli EROEI:hin sen verran vaikutusta, että se putosi väliltä 75-100 välille 48-60.
Sanoisin ihan tältä pohjalta, että uraanin riittävyys ei aiheuta vielä nähtävissä olevassa tulevaisuudessa ainakaan EROEI:hin perustuvia ongelmia edes ydinvoiman merkittävälle laajentamiselle. Koska jos viisinkertainen energiakustannus uraanin hankkimiseksi ”sallitaan,” meriveden lisäksi todella monta muutakin varantoa (esim. fosfaattimalmiot ja kertaalleen jo käytetty polttoaine) muuttuu käyttökelpoiseksi.
Edistystä tapahtuu merivesierottelussa:
http://www.tekniikkatalous.fi/kemia/uusi+materiaali+erottaa+uraania+merivedesta+nelja+kertaa+aiempia+tehokkaammin/a901837