Skip to content

Paha, paha talletussuoja?

elokuu 28, 2012

Suomessa, ja monissa muissakin maissa, on käytössä talletussuoja. Se siis suojaa tallettajien talletuksia valtion (jäljempänä veronmaksaja) varoin siinä tapauksessa, että pankki ajautuu maksuvaikeuksiin tai konkurssiin, eikä kykene maksamaan tallettajalle tämän rahoja. Suomessa talletussuoja on 100 000 euroa per henkilö per pankki. Hieno juttu, noin päällisin puolin. Talletussuoja sisältää, niin kuin kaikki markkinoiden toimintaa säätelevä regulaatio, myös sivuvaikutuksia. Alla muutamia.

Jos minulla olisi paljon rahaa, niin toki haluaisin että ne ovat turvassa. Tällä hetkellä ei ole juurikaan väliä mihin pankkiin rahani laitan, sillä kaikilla (Suomessa toimivilla) pankeilla on samansuuruinen talletussuoja. Itse asiassa minun kannattaa rationaalisesti jakaa rahani useampaan pankkiin maksimoidakseni suojan (jos rahaa on yli 100 000). Tämä siitä huolimatta, ett’ osa pankeista saattavat olla sellaisia, joihin en muuten rahojani tallettaisi. Tämä siksi, että jokaisesta pankista saan uuden talletussuojan, joten jakamalla useampaan pankkiin, saan enemmän rahaa talletussuojan piiriin. Päällisin puolin tämäkin kuulostaa järkevältä, mutta sillä on joitain häiritseviä piirteitä:

  • Laitan rahaa pankkeihin, joihin en muuten luottaisi
  • Minulle ei ehkä maksa vaivaa ottaa selvää pankkini taloudellisesta tilanteesta, riskihalukkuudesta tai oman pääoman osuudesta, sillä riskin kantaa joku muu kuin minä
  • Kahdesta edellisestä johtuen en laita niin paljon rahaa niihin pankkeihin, jotka ansaitsisivat sijoitukseni vaikkapa vastuullisen toimintansa perusteella

Talletussuoja siis vääristää pankkimarkkinoita ja tekee tallettajista laiskoja ottamaan selvää pankkiensa tilanteesta. Samaan aikaan voimme käyttää useita tunteja uuden taulu-tv:n tai älypuhelimen ominaisuuksien vertailuun, sijoituksen ollessa joitain satoja euroja. Mutta sijoittaessamme mahdollisesti paljon isompia summia pankkiin, meitä ei kiinnosta tietää miten tämä taho on asiansa hoitanut!

Talletussuojaa on perusteltu sillä, että tavallisten ihmisten ei voida olettaa ottavan selvää pankin taloudellisesta tilanteesta. Miksei!? Ottavathan monet selvää monesta muustakin, paljon pienempiä summia sisältävästä asiasta kuten puhelinlaskustaan (netissä on monia palveluita joilla puhelinlaskuaan voi vertailuttaa käytön mukaan), älypuhelimistaan (lehdet ja netti on pullollaan vertailuita), sähkölaskuistaan (edelleen hintavertailuita ja tarjouspyyntö-koneita riittää) ja niin edelleen. Olisiko mahdotonta olettaa, että jos asialle riittäisi kysyntää, joku kokoaisi (vaikkapa automaattisesti) eri pankkien avaintiedot yhteen paikkaan, joka mahdollistaisi helpon vertailun? Sama, tai joku toinen joku, voisi tietojen perusteella tehdä myös analyysejä, tuoda mukaan eettisiä näkemyksiä, kertoa pankkitoiminnan luonteesta (paikallispankit vs. monikansalliset toimijat, esimerkiksi) ja niin edelleen.

Edellisten lisäksi minä ja sinä maksamme talletussuojasta aiheutuneet kulut.

Tämä on puolestaan tulonsiirto alhaalta ylöspäin. Talletussuojan tarjoaa valtio, eli veronmaksajat, mutta talletussuojasta hyötyvät ylempi keskiluokka ja rikkaat, eli ne kenellä on enemmän rahaa, ja ennen kaikkea pankit ja pankkiirit. Ne nimittäin ulkoistavat oman toimintansa riskejä, jälleen kerran, veronmaksajille. Veronmaksajien kustantama talletussuoja luo pankeille ympäristön, jossa ne voivat ottaa enemmän riskejä oman tuloksensa maksimoimiseen. Tämä johtuu jo yllämainituista, eli ihmisiä ei kiinnosta pankkien riskihalukkuus, koska heidän talletuksensa on suojattu. Tällöin pankkejakaan ei kiinnosta käyttää turvallisuutta kilpailuvalttina.

Talletussuoja estää talletuspakoa?
Tämä varmasti pitää paikkansa. Jos olisin rikas, ja minulla olisi rahaa jossain pankissa jonka kuulisin harjoittavan mielestäni riskialtista tai epäeettistä toimintaa kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla, voisin hyvinkin siirtää rahani pois, mikäli talletussuojaa ei olisi. Eettisin perustein voisin sen tehdä talletussuojasta huolimatta, mutta tällä hetkellä pankkien toiminnan eettisyydestä on vaikea ja työlästä saada tietoja (jonka lisäksi, minulla ei ole niin paljon rahaa että jaksaisin vaivautua). Tämä ”talletuspako” olisi tällöin kuitenkin seurausta pankin omasta huonosta toiminnasta. Tämä puolestaan kannustaisi pankkeja toimimaan vastuullisemmin ja varovaisemmin, sekä pitämään kenties jopa hieman lyhyemmän velkavivun (eli suuremman omavaraisuusasteen), joka puolestaan vakauttaisi koko rahoitusmarkkinoita. Nyt pankkien toimintaa vakautetaan tarjoamalla varsin merkittävät talletussuojat, jotka suojaavat ennen kaikkea pankkeja niiden omien hölmöilyiden ja riskinoton seurauksilta, ja vähemmässä määrin myös keskimääräistä varakkaampia tallettajia.

Ihmiset toki, laumaeläiminä, panikoivat herkästi, jolloin jälki on usein rumempaa mitä voisi olettaa. Mikäli näemme jonon pankin konttorin edessä, tulee meille tarve mennä jonon perälle. Joko pankissa jaetaan ilmaista kakkukahvia, tai sitten kaikki ovat nostamassa rahojaan pois sieltä, jolloin meidänkin kannattaa niin tehdä.

Myös talletussuojan määrää voi kritisoida. 100 000 euron talletussuoja per pankki mahdollistaa yhdelle henkilölle miljoonaluokan talletukset suojattuina. Tässä tilanteessa olevan henkilön voisi olettaa ottavan hieman selvää pankkinsa tilanteesta! Mikäli taas tarkoitus on turvata pienempiä rahoja, riittäisi huomattavasti pienempikin summa. Summan määrällä kun on aina hintansa.

Keskeiset kysymykset ovat: Ketä tässä oikein suojataan ja miltä, ja kuka homman maksaa ja mikä on hinta?

Advertisements

From → Politiikka, Talous

4 kommenttia
  1. rainer rajakallio permalink

    ”säätelevä regulaatio,” Voistiko Rauli karsia tällaiset kukkaset teksteistäsi?

  2. Kiitos Rainer, yritän jatkossa karsia paremmin. Tuo pääsi livahtamaan.

  3. Pankkien taseen todellisen riskin arvioiminen ei tosiasiassa ole helppoa edes pankeille itselleen (ref. vuosi 2008) saati sitten kuluttajille. Ongelma on monimutkaisten johdannaisten monimutkaisessa verkostossa; tätä ei yksinkertaisilla tunnusluvuilla pysty selvittämään. Eli yksittäiselle kuluttajalle pankin tilan arvioiminen olisi suunnilleen yhtä vaikeaa tai vaikeampaa kuin sen eettisyyden arvioiminen.

    Henkilökohtaisesti uskon, että Brasilian malli on tähän mennessä kokeilluista vähiten huono pankkikriisien ja liiallisen riskinoton ehkäisemiseen. Siellähän pankkien toimiva johto vastaa ensisijaisesti omalla omaisuudellaan pankkien vastuista. Jostain syystä maassa ei ole ollut pankkikriisejä lain voimaantulon jälkeen.

    Olen aiemminkin todennut, että vastaava laki pitäisi saada suunnilleen kaikkeen liiketoimintaan, erityisesti energiantuotantoon.

    • Joo, hyvä idea tuo. Go brassit.

      Jonka lisäksi tuossa voi miettiä mitä pankit tekevät johdannaisten kanssa sotkemassa; sehän on sijoituspankkien/yhtiöiden hommaa. Pankki olkoon pankki, ja jos haluan kuluttajana sotkea rahani pask.. Siis johdannaisiin, niin otan yhteyttä sopivaa varainhoitoa tarjoavaan ei-pankkiin. Pankit ottaa talletuksia ja myöntää tavanomaisia lainoja, ei kai se niin vaikeaa ole…

      Jenkeissäjän esim glass-steagel laki erotti pankit muista rahoitusalan toimijoista, mutta se parahiksi kumottiin…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: