Peak Meaning – Kuinka sanojen merkitys ja laatu häviävät yhteiskunnasta

Poliittinen korrektius. Uuskieli. Merkityksien häviäminen hajuttomien ja mauttomien, ketään loukkaamattomien ilmaisuiden välinpitämättömään ja valjuun mereen on kehityssuunta, jota jo Orwell kuvaili teoksessaan 1984. Kun haluamme poistaa jonkin ongelma yhteiskunnasta, poistamme sitä kuvaavat sanat kielestä, ja myös ongelma ”poistuu”. Tämä kehitys on hyvää vauhtia etenemässä yhteiskunnassamme. Sen mukana meiltä on menossa myös ihmisyytemme.

Kun sanoilta viedään niiden kuvaavuus, häviää myös niiden merkitys. Ja kun merkitys häviää, häviää myös reaktio, jonka ne ihmisessä voivat luoda. Miksi potkut vaihtuivat ensin irtisanomisiksi, ja sitten yt-neuvotteluiksi, joissa lopulta ihmisiä päästetään menemään? Ikään kuin ihmisille tehtäisiin palvelus, heidät melkeinpä vapautetaan, kun heidät potkaistaan työstään pihalle. En ota tässä kantaa siihen, etteikö työnantajien tulisi antaa potkuja, mikäli työvoimaa on liikaa. Otan tässä kantaa siihen, että kyseinen toimenpide saadaan kuulostamaan lattealta ja vähemmän merkittävältä, kuin mitä se todella on. Kestävyysvaje on poliitikkojen uusin valjuus, jota he viljelevät, jotta voivat puhua vaikeista talous-, velka- ja leikkausasioista aiheuttamatta kuulijassa reaktiota. On helpompi puhua kestävyysvajeesta ja sen korjaamisen pakosta kuin siitä, että olemme eläneet yli varojemme, ottaneet velkaa, lainanneet lapsiltamme ja kusseet haalareihin pakkasella, ja nyt on aika vähentää ihmisten etuja ja lisätä verotusta jotta tilanne saadaan korjattua (tai jopa, *gasp* karsia hallintoa!? No ei kai sitä kukaan Hallinossa halua, mutta tähän palataan ehkä toisessa kirjoituksessa). Hämyinen ja harmaa kestävyysvaje ei aiheuta lähimainkaan samanmoista tuntemusta ja reaktiota kuin tilanteen kuvaileminen merkityksellisesti sellaisilla sanoilla jotka luovat mielikuvia.

Jostain kumman syystä olen myös saanut kuvan, että ihmiset kokevat olevansa jotenkin sivistyneempiä, jos he kykenevät sanomaan kaiken sanomansa mitäänsanomattomin sanoin. Mitä ja ketä hyödyttää se, että tarkoitetaan samaa asiaa mutta kyetään ilmaisemaan se siten, että sanomisen merkitys häviää lähes olemattomiin? Sivistyneisyyden asemesta se viestittää minusta enemmänkin munattomuutta (en tiedä sitten onko nämä samoja asioita, synonyymejä, muutenkin?). Siis sitä, että ollaan yhtä mieltä mutta ei uskalleta sanoa sitä, joten lässytetään muilta kuultuja hienon kuuloisia sanoja ja luotetaan ettei kukaan oikeasti kuuntele tai mieti mitä oikeasti tarkoitimme. Poliitikot ja ns. yhteiskunnan älymystö menevät tämän aisan kanssa käsikynkkää, ja se onkin oiva keino suojata omaa saavutettua asemaansa.

Vanhuksia, vammaisia, psykopaatteja…
Varsinkin niiden tahojen, joiden nimityksiä tämä uuskieli pyrkii laimentamaan jotta ”nämä eivät loukkaantuisi”, kannattaisi olla asiasta huolissaan. Samalla kun vanhainkodit muuttuvat palvelutaloiksi, vanhukset ikääntyneiksi ja psykopaatit mielenhäiriöisiksi, heiltä viedään yhteiskunnan keskustelussa ja mielikuvissa pois merkitys. Ja kun heiltä ja näiltä viedään pois merkitys, heiltä voidaan viedä pois hiljalleen kaikki muukin. Verta ja lihaa oleva henkilö muutetaan syötteitä vaativaksi ja tuotoksia enemmän tai vähemmän tuottavaksi yksiköksi (kuluttajaksi), jonka jälkeen hänen arvonsa tai arvottomuutensa yhteiskunnalle voidaan muuttaa numeroiksi ja laittaa numeron perään rahayksikkö. Termi tälle on kai finansialisoida, joka on uussana tälle nykyiselle suuntaukselle, jossa kaikki toiminta, siis ihan kaikki, lasketaan rahassa ja sitä kautta mietitään finanssi-markkinoiden, eli rahoitussektorin, suurten sijoittajien ja pankkien, toiminnan näkökulmasta. Kun kaikella on rahallinen hinta ja arvo, mitään ei tarvitse pohtia tai arvottaa enää millään muulla perusteella kuin sillä arvolla.

Jos vammaisesta tehdään vaikkapa kognitiivisesti rajoittunut, on meidän paljon helpompi kollektiivisesti unohtaa hänen todelliset tarpeensa. Mikä hiton kognitiivinen ja miten niin rajoittunut? Ei oikein aukea, ei luo merkitystä, joten mennäänpä eteenpäin muihin asioihin. Jos Pekka on motorisesti rajoittunut joka tarvitsee tutkimuksen mukaan 1,35 tuntia ulkopuolista apua vuorokaudessa, on hänet helppo lokeroida ja unohtaa. Mutta jos Pekka on lihaa ja verta oleva vaikeasti CP-vammainen joka tarvitsee toisen ihmisen apua ja seuraa päivittäin jotta hänen elämänsä olisi siedettävää ja jotta hänen varsin normaalisti toimiva mielensä ei tulisi hulluksi, on hänet vaikeampi ohittaa yhtenä merkityksettömänä tilastomerkintänä.

Epäsivistyneillä totuuden torvilla onkin tärkeä osa yhteiskuntamme näytelmässä. Jos kansanedustaja Hakkaraisen lausunnot herättävätkin pahennusta mediassa ja hänet passitetaan korrektius-hoitolaitokseen, niin ne kertovat myös siitä todellisuudesta joka meidän sisällämme asuu. Jälleen kerran, ottamatta kantaa Hakkaraisen lausuntojen sisältöön noin muuten, niin ainakaan hän ei harmaannuttanut niitä merkityksettömiksi mutta korrekteiksi lausunnoiksi. Jos kaikille poliitikoille ja politiikalle tehdään näin, niin mistä kansalaiset voivat enää saada käsitystä siitä, mitä oikeasti liikkuu heidän valitsemiensa poliitikkojen ja päättäjien pään sisällä? Ainakaan Hakkaraisen tapauksessa ei jäänyt epäselväksi, mitä mieltä hän on asioista. Se on lähtökohdiltaan paljon parempi kuin se, että monet muut poliitikot ovat lässyttäneet ja kierrelleet itsensä asemaan, jossa minulla ei ole hajuakaan siitä, mitä he todella ajavat. Tai jos onkin, niin se vaatii todella paljon panostusta ja rivien välistä lukemista, johon minulla, tai meistä monella muullakaan, ei ole rajattomasti aikaa. Tämä tekee äänestämisestä vastentahtoista puuhaa.

ps. Presidentti Niinistöllä on muuten yksi mielenkiintoinen taipumus. Usein puhuessaan hän ensin antaa poliittisen tyypillisen epäselvän, kiertelevän ja häilyvän vastauksensa, ja sitten lopuksi, ikään kuin jälkisanoina, hän vetää yhteen koko epäselvän selityksensä yhteen kohtalaisen selkeään lauseeseen. Virkistävää. Miksei hän heti vastaa sillä yhdellä selkeällä lauseella?