Miksi Palveluyhteiskunta on Paska Idea
Joitakin vuosia sitten puhuttiin paljon siitä, että Suomen tulisi siirtyä kohti palveluyhteiskuntaa. Tuolloin en idean vaarallisuutta vielä ihan tajunnut, mutta viime aikoina sen huonous on avautunut minulle kuin itsensäpaljastajan takki hämärällä sivukujalla, ja se mitä sieltä näkyy, ei ole hääviä.
Koetan yksinkertaistaa kuvion, ja käytän apuna ikiaikaisia välineitä, joita myös Ranskiksiksi kutsutaan. Alla pari aluksi:
- Palvelutalous ei tuota käytännössä mitään vientiin
- Palvelutalous ei tuota välttämättömyyshyödykkeitä (ruokaa, vaatteita, päivittäistavaroita) tai raaka-aineita
- Palvelutalous ei tuota edes itselleen välttämättömiä tarvikkeita, kuten työvälineitä, rakennuksia, koneita tai laitteita saati kulkuneuvoja joilla palveluita mennään hyödyntämään (useat palvelut vaativat kohtaamisen naamatusten)
Tuossa se oikeastaan pitkälti on, ei vaatinut lopulta kovastikaan ajattelua. Avataan nyt silti vielä yksityiskohtaisemmin, ettei artikkeli jää ihan tyngäksi. Ja selvennyksenä, palveluyhteiskunnalla tarkoitan yhteiskuntaa, jossa palvelusektorin tai palvelutalouden osuus koko kansantaloudesta on kasvanut turhan suureksi. Se mikä on turhan suurta, riippuu kyseisestä valtiosta.
Mitä palvelutalous tuottaa?
Lyhyesti, palvelutalous tuottaa palveluita. Monet palvelut puolestaan ovat luonteeltaan pitkälle epäolennaisia jokapäiväisen elämän kannalta. Tai noh, tuo oli huonosti muotoiltu, sillä tällä hetkellä tilanne on vielä se, että monet voivat pitää kuukausittaista parturointia tai manikyyriä tai hierojaa varsin olennaisena osana elämäänsä. Ja toisaalta, sitten kun bensiiniin ja omaan autoon ei ole varaa, voivat joukkoliikenteen kuljetuspalvelut olla hyvinkin tarpeellisia. Tarkoitus oli ilmaista, että ilman monia nykyisiä palveluita usein pysyy hengissä, tulee toimeen, ainakin pienellä totuttelulla.
Palvelut ovat siis yltäkylläisen rikkauden merkki yhteiskunnassa, jossa ”jokin muu” tuottaa kaikki välttämättömyyshyödykkeet.
Ja nyt kannattaa tuo viimeinen lause lukea vielä uudestaan. Ja varsinkin viimeinen sana: Välttämättömyyshyödykkeet. Sen määritelmä on siis se, että niitä on kohtalaisen pakko saada jostain että pysytään elämän syrjässä, saati jonkinlaisessa hyvinvoinnissa, kiinni. Ruokaa, vaatteita, rakennuksia, energiaa ja sen sellaista.
Mikä ihmeen kauppatase?
Käsitellään vielä hieman tarkemmin yllä olleet ranskikset. Palvelutalous ei siis tuota juuri mitään sellaista, jota voisimme viedä, ja josta siten voisimme saada vientituloja. Kansantalouden tasolla vientitulot ovat aika olennainen juttu, varsinkin jos haluamme myös tuoda jotain. Parturipalveluita, hampurilaismyyntiä, sisustuspalveluita, sijoitusneuvontaa tms. on hankala viedä edes Eurooppaan, saati muualle maailmalle, sillä palvelut kulutetaan lähes yksinomaan paikallisesti. Yksi harvoja palveluita joilla voimme saada ”vientituloja” on matkailu siinä tapauksessa, että ulkomaalaiset tulevat meille matkailemaan. Ottaen huomioon miten hyvin matkailusta riippuvaisilla Kreikalla ja Portugalilla menee, ja miten logistiikan kustannukset ja ihmisten talous tulee jatkossa kehittymään pidemmällä tähtäimellä, niin en ole ihan varma kannattaako kansantaloutta rakentaa matkailun varaan kovinkaan suurella panoksella. Lisäksi matkailun nettotulo jää positiiviseksi vain silloin, kun me viemme eurojamme etelän rannoille vähemmän kuin mitä Britit kantavat niitä joulupukin maahan. Ei tule tapahtumaan.
Seuraava ranskis kertoo, että palvelutalous ei tuota kotimaan markkinoillekaan mitään välttämättömyyshyödykkeitä. Tämä tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että joudumme tuomaan kyseiset välttämättömyyshyödykkeet ulkopuolelta. Eli maksamme Venäjälle, että saamme öljyä. Maksamme Espanjalle, että saamme hedelmiä. Maksamme Saksalle, että saamme aurinkopaneeleita ja autoja, maksamme Kiinalle, että saamme… noh… kaikki loput tavaramme. Kärjistäen.
Jos sitten meidän ainoa toimintamme täällä Suomessa on sitä, että hyllytämme ja myymme näitä muualta tuotuja hyödykkeitä toisillemme, niin ennen pitkää alkaa näkyä se ongelma: Maksamme kaikesta välttämättömästä rahaa ulkomaille, ilman että viemme sinne mitään vastineeksi josta saisimme rahaa takaisin. Joudumme siis ottamaan velkaa. Velasta joudumme maksamaan korkoa. Mitä enemmän velkaa, sitä enemmän korkoa, ja sitä suurempi riski sille että markkinat näkevät meidät epäluotettavampina huomenna kuin mitä olimme tänään, ja nostavat korkoja. Jolloin joudumme ottamaan vielä enemmän velkaa, jotta pystymme hoitamaan korot, jolloin… Niin. *Pam!* Kansantalous ajoi seinään ja kansan omaisuus pistetään myyntiin, että saisimme edes korot maksettua. Kunnes kaikki on myyty. Ja sitten voimmekin alkaa tituleeraamaan itseämme varsin optimistiselta kuulostavaksi ”Kehittyväksi maaksi”.
Entäs jos viedään osaamista?
Osaamisen viennistä on viime aikoina myös paljon puhuttu. On keskusteltu, että Suomen ei kannata viedä likaiseen tuotantoon perustuvia juttuja, vaan osaamista, jolla esim. näitä juttuja tekeviä tehtaita rakennetaan ja tuotteita kehitellään. Suunnittelijoiden, arkkitehtien, insinöörien ja pomojen palkat kun ovat parempia kuin valmistavan portaan. Paperilla idea vaikuttaa hyvältä: Kuoritaan kermat päältä ja annetaan muiden tehdä likaiset hommat! Sitten voidaan jeesustella kaikille muille, että kylläpäs te saastutatte paljon.
Laitetaan silti käsi sille pienelle (sepelvaltimotaudin riivaamalle) sydämelle: Kuvittelemmeko me oikeasti että olemme niin paljon muita fiksumpia, että pystymme pysyvästi sijoittamaan itsemme maailman johtoportaaseen? Tai edes suunnittelevaan portaaseen? Vai eikö muita maita ja niiden kansalaisia jostain syystä kiinnosta nämä hyvinpalkatut ”high-value” -työt? Vai eivätkö he jostain syystä ole tajunneet että näin kannattaa tehdä?
Ja teemmekö tämän lopulta siis ilman perustana ja kouluttajana toimivaa kotimaista tuotantoa? Eikö ole aika selvää, että innovaatiot ja tuotannon tehostukset syntyvät siitä, kun tehdään jotain ja huomataan että sen voisi tehdä paremminkin? Miten pidämme nämä suunnittelijat ja johtajat Suomessa, jos heidän työnsä on pääosin ulkomailla, ja maksatamme heillä isot verot jotta me muutkin tulemme toimeen? Ja onko päästömmekin ihan oikeasti sillä hoidetut, että siirrämme päästävän tuotannon johonkin muualle? Aivan. Ei, Ei ja vielä kerran Ei.
Joten, vaikka osaamisen vienti on houkuttelevaa ja tietyssä määrin erittäin suotavaa, niin kannattaa muistaa mistä se kyseinen osaaminen usein kumpuaa. Se kumpuaa käytännön kokemuksesta, eli todellisesta asioiden tekemisestä ja valmistamisesta, eikä niiden kuvittelemisesta koneen ruudulla tai visioinnista jossain superluovassa mind-map palaverissa trendikkäässä kabinetissa trendikkäässä seurassa. Vaikka onhan nuokin kivoja ja joskus hyödyllisiäkin.
Joten vielä kerran yhdessä: ei. Kyllä meidän täytyy jatkossakin valmistaa merkittävä osa tarvitsemistamme hyödykkeistä kotimaassa, ja valmistaa myös muiden haluamia hyödykkeitä, sillä esim. energiaa ostamme järkyttävät määrät vuosittain ulkomailta (hiiltä, kaasua, öljyä, sähköä). Kaikki nämä eurot ovat pois Suomesta muiden taskuun. Tai oikeastaan kaikki nämä jenkkidollarit, sillä ensin meidän täytyy ostaa dollareita, jotta voimme ostaa öljyä.
Valitettavasti emme voi jatkossakaan kaikki toimia toinen toistemme henkilökohtaisina konsultteina tai Idoleina, vaikka se kuinka hienolta kuulostaisikin. Tai edes hampurilaisenpaistajina. Niin, se yksi paska juttu palvelutaloudessa on siis vielä se, että valtaosa niistä töistä ei ole kovinkaan ”high value” tai mukavia. Kysykää vaikka Jenkeiltä, jotka tätä palveluhommaa paraikaan kokeilevat ja ovat ajamassa seinään siitäkin huolimatta että ovat maailman rikkaimpia. Milloin ostit viimeksi jotain joka oli Made in U.S.A.?
Kaikenhuipun blogi 
Osin olen samaa mieltä. Toisaalta on hyvä pitää mielessä, että teknisen kehityksen myötä pieni osa väestöstä voi tuottaa kaikki nuo välttämättömyystarvikkeet. Mitä muut silloin tekevät? Melkein määritelmän nojalla heidän on tehtävä ”ei-välttämättömyyksiä” ja ei tämä ole vain paha asia. Parempi se on, että he tekevät sitten vaikka terveydenhoitoa, tiedettä, performanssitaidetta, kirjallisuutta, bloggaamista tai hiustenleikkuuta kuin se, että he rakentavat vaikkapa taloja joita ei oikeasti tarvita. Ongelma on varmaankin siinä, jos kuvitellaan, että mitään muuta kuin palveluja ei tarvita. Taloudessa voi hyvin olla supertuottava vientituloja tahkoava veturi joka työllistää vain vähän, mutta jonka aikaansaama varallisuus ylläpitää kaikkia niitä ”ei-välttämättömiä”, mutta usein elämälle arvoa antavia palveluja. Haluaako tätä kutsua palvelutaloudeksi on varmaan osin määrittelykysymys. Minusta olisi ikävä asua sellaisessa yhteiskunnassa, jossa ei tehdä muuta kuin välttämättömiä asioita. Silloin oltaisiin jatkuvasti kuilun partaalla.
Kyse on kaiketi ylijäämästä, kuinka monta ihmistä tarvitaan tuottamaan ruokaa ja kuinka moni voi tehdä jotain muuta. Jos meillä on tarpeeksi öljyä, niin pari ihmistä voi tuottaa ruuan sadalle ja loput 98 voivat osallistua huippumalli-haussa kisaan tai ruveta stailaamaan koteja. Mutta jos meillä ei ole öljyä tai varaa ostaa sitä tai mitään vientituotetta, jonka voisimme vaihtaa öljyyn, niin sitten on palattava pellolle. Ja ruvettava itse tuottamaan kaikki tarve-esineet. Mallia katsoin viimeksi vanhasta Myrskyluodon Maija-sarjasta. Koko eläminen perustui yhteen lähes mullattomaan luotoon ja kalansaaliiseen. Ainoa palvelu oli pappi.
Huh…pidin kyllä Myrskyluodon Maijan musiikista, mutta muuten tuollainen elämä ei houkuta. Jos tuollaiseen yhteiskuntaan ajaudutaan takaisin, niin toivottavasti sen ainoan palvelun tarjoaa fyysikko eikä pappi.Nimimerkillä: vapaaehtoinen
Jani, vaihdan papin koska tahansa taitavaan fyysikkoon, insinööriin tai yleislääkäriin 😉
—–
Jani, joo automaatio tuottaa hyödykkeet, mutta vaatii tietysti ulkoista energiaa. Mutta enempi oli tarkoitus tuoda esille asian vaikutusta kauppataseeseen, eli jos ne automaatit on muualla niin tuoduista tuotteista pitää maksaa, ja jos oma talous on turhan palvelupainotteinen, ei ole vientituloja joilla tuodut tavarat maksettaisiin. Minun puolesta melkein kaikki voisivat olla palvelualalla kunhan kauppatase on tasapainossa eli myös ne välttämättömät hyödykkeet saadaan tuotettua kestävästi ja pääosin kotimaassa (jolloin vientituloja ei niin kovasti tarvita).
Aamen. Viimeistään subprime-kriisi todisti, että palveluyhteiskunta on kupla.
Toki kehittyneessä taloudessa palveluiden osuus on merkittävä. Silti suuri osa näistä palveluista liittyy jollain lailla tuotannolliseen toimintaan: kuljetus, siivous, tilintarkastus, tuotekehitys jne.
Esimerkki: kun pikkukaupungin paperitehdas lakkautetaan, joudutaan samalla suuri osa paikkakunnan palveluistakin lakkauttamaan.
Okei voihan jokin pieni valtio (Singapore) pyöriä mainiosti lähes yksinomaan palveluilla. Tällöin se kuitenkin palvelee ympäröivän alueen tuotannollista toimintaa.
Miksi ihmeessä palveluja ei muka voisi viedä? Jotain parturointia ehkä ei, mutta esimerkiksi IT-palvelujen viennissä ei ole nykyisten tietoliikenneyhteyksien ja kulkuvälineiden aikakaudella mitään mahdotonta. Käsittääkseni palveluiden osuus tämänhetkisestä viennistä on noin 20%, mikä on aika lailla enemmän kuin ”käytännössä ei mitään”.
Palvelun raja tuotteeseen on tietysti joskus hieman hankala vetää. Voitaisiin mieluusti kerätä vähän listaa palveluista joita voi viedä ja analysoida sitä sitten. Omasta mielestäni esim helpdesk on palvelu jota voi viedä, (jos haluaa kilpailla intialaisten kanssa) mutta koodattu ohjelma on tuotettu tuote, ei siis palvelu, vaikka tuote ei ole fyysinen. Asiakkaalle tehtävä ohjelmistosuunnittelu on palvelu jota voi viedä, mutta tätä jo hieman käsittelin artikkelissakin.
joonas: onko sinulla tarkempaa lähdettä siitä 20%? ja mistä kaikesta ne palvelut koostuu?
Mutta koska emme ole varmastikaan geneettisesti ylivertaisia koodaajia, voimmeko olettaa, että viemämme softapalvelut (tai tuotteet) korvaisivat edes sen kaiken rahan, jolla suomalaiset ostavat softaa ulkomailta? Muutamilla amerikkalaisilla suuryrityksillä on melkoinen markkinadominaatio.
Sama argumentti voitaisiin esittää tavaraviennistä: Olemmeko niin geneettisesti ylivertaisia kännykän/laivan/paperin/lisäätuotetähän -valmistajia että se korvaa meidän ulkomailta ostamiemme tuotteiden hinnan?
Ei myöskään pidä ajatella liian merkantilistisesti. Tuonti ei ole pelkästään rahanmenoa vaan sillä myös saadaan hyödykkeitä kansantalouteen. Suhteellisen edun periaate toimii tässäkin.
En silti osta väitettä, että vaikka olisimme tuotannollisessa toiminnassa kilpailukyvyttömiä niin voisimme olla palveluviennissä kilpailukykyisiä. Palvelut ja tuotanto liittyvät liian tiukasti toisiinsa. Toista ei voi pidemmän päälle olla ilman toista.
a_l, niinpä. Ei kaikkea varmaan kannata tehdä itse. Mutta jotain täytyy tehdä itsekin, jotta voi vastineeksi ostaa jotain muuta muilta mailta. Nykyinen hyperglobaali-systeemi tosin tulee olemaan ongelmissa halvan fossiilisen energian (jolla tavaraa kuljetetaan ympäriinsä) loppuessa, joten ihan liikaa ei kannata erikoistua. Esim perushyödykkeitä kannattaa tehdä myös itse, vaikka jostain saisi halvemmalla. Toistaalta, meillä ei ole omaa öljyntuotantoa lainkaan, joten olemme siinä täysin muiden varassa. Se ei ole hyvä paikka olla pidemmän päälle.
Ja juuri tuota yritin myös tuoda hieman esille, että tuotanto ja siihen liittyvät palvelut kulkevat käsi kädessä. Kuten myös tuotanto ja siihen liittyvä tuotekehitys, tuotannon kehitys ja -tehostus, suunnittelu jne. Merkittävä osa nykyajan innovoinnista tehdään tuotantolinjan vieressä.
Bulkki-palvelutyöpaikat ovat näppituntumalla toivottoman kiinni paikassa (location, location ja location). Ne ovat myös mielekkyydeltään ja palkkatasoltaan usein kohtalaisen vaatimattomia, tai eivät ainakaan kovin hi-end.
Veikkaan että kyse on aika pitkältä kysynnästä ja tarjonnasta.
Miten voit myydä tuotetta jos asiakas haluaa/tarvitsee palvelua?
Varmasti jokainen yritys/yrittäjä haluaisi myydä ennemmin tuotetta kuin palvelua, koska ainakin periaatteessa tuotetta on helpompi monistaa.
Toisaalta jos halua kehittää (esim. ohjelmisto)tuotetta, voi olla järkevintä myydä eka vastaavaa palvelua ja kartoittaa mitä asiakkaat oikeasti tarvitsee, ennen kuin lähtee kehittämään tuotetta.
Muistaakseni MailChimp sai alkunsa mainostoimistona jonka yksi palvelu oli mainoskirjeiden luonti/lähetys. Tämän jälkeen he loivat oman tuotteen jolla asiakkaat voisivat itse lähettää mainoskirjeitä. Nyt heillä on tuote JA palvelu (palvelu niille jotka eivät halua käyttää tuotetta/haluavat palvelua). http://mailchimp.com/
Hyvä blogi (palvelu) ja laadukkaat kommentit kiitos tästä.
Vaikka kärjistäminen ja mutkien oikominen lienee hyvä tapa tuoda esiin pointit, on yksioikoista ajatella palveluyhteiskunnan tarkoittavan pelkkiä palveluita tuottavana yhteiskuntana. Niin esimerkiksi Jani Martikainenkin kommentoi, voisi yhteiskunta ilman ”ei-välttämättömyyksiä” olla hyvin karu paikka. Tähän voi vielä lisätä, että yhteiskunnat, jotka ovat meidän näkökulmasta lähes ilman ”välttämättömyyksiä” tuottavat silti runsaasti ”ei-välttämättömyyksiä”.
Itse olen ymmärtänyt (tai ainakin toivonut että) viittaukset Suomen tarpeesta kehittyä kohti palveluiden käyttämistä enemmänkin, pyrkimyksenä kierrättää sitä vientituotoilla saatua pääomaa maan rajojen sisällä paremmalla kansantaloudellisella hyödyllä kuin suoralla tavaroiden ostamisella, jotka usein ovat sitä tuontitavaraa. Kaikkea ei siis tarvitse tehdä /ostaa itse myöskään mikrotasolla vaan voi ostaa saman hyödykkeen palveluna. Näin katsoen ajatus on kaunis, mutta Suomen palkkakuluillahan tämä on utopiaa keskituloiselle.
Carl S.W.
Jep, lähinnä tarkoitus oli tarkastella kokonaiskuvaa tuon kansantaloudellisen pointin kautta, että mikäli vaihdamme liikkaa valmistavaa teollisuutta, joka on monesti koettu ja tuotu esille likaisena, saastuttavana ja jotenkin vanhanaikaisena, palveluihin, jotka on tuotu yhteiskunnassa ainakin oman fiilikseni mukaan esille todellisuutta enemmän mediaseksikkäinä hi-value töinä, niin epätasapaino tuontitavaran ja paikallisten palveluiden kanssa pahenee ja ajaa kansantalouden vaikeuksiin. Yleisin palvelutyö kun on tuo myyjän työ, joka tarkoittaa sitten esimerkin mukaan kärjistäen tuontitavaran myyntiä (joka on tilanne jenkeissä, walmart myy kiinalaista tavaraa ja se on kaiketi maailman suurin vähittäismyynti-kauppaketju)
Lisäksi, artikkelin otsikon olin tarkoittanut enemmän kysymykseksi kuin toteamukseksi, ja on hyvä että juuri vasta-argumentteja, eli miksi palveluyhteiskunta EI ole paska idea, tulee ilmi. Tämä oli pyrkimyskin.
Silti, kuten tekstissä kirjoitankin:
”selvennyksenä, palveluyhteiskunnalla tarkoitan yhteiskuntaa, jossa palvelusektorin tai palvelutalouden osuus koko kansantaloudesta on kasvanut turhan suureksi. Se mikä on turhan suurta, riippuu kyseisestä valtiosta.”
Valtiolla tarkoitan esim. juuri tuota palkkatasoa. En kannata matalapalkka-meininkiä, mutta esim Brasiliassa palveluiden ostaminen halvan työvoiman vuoksi on huomattavasti houkuttelevampaa kuin täällä, jossa oma palkka ei välttämättä ole kovinkaan rajusti kotisiivouksen tuntihintaa korkeampi. Lisäksi kulttuurillisesti vieroksumme palveluiden ostoa edelleenkin, sillä se yhdistetään rikkauteen ja sillä pöyhkeilyyn aika voimakkaasti kollektiivisessa mielessämme (joka on tosi valitettavaa, sillä monella keskiluokkaisella voisi muuten olla ihan aito tarve ja resurssit hankkia esim. siivouspalveluita nykyistä enemmän). Brasiliassa tilanne on omien kokemuksieni mukaan päinvastainen, sillä kotona kerran viikossa käyvä kodinhoitaja ja kerran kuussa käyvä kauneudenhoitaja ovat merkkejä siitä että on hoitanut asiansa hyvin ja pystyy jakamaan hyvinvointiaan muillekin.
Suomalainen tasapäistävä minimipalkkajärjestelmä siis ehkäisee tehokkaasti palveluyhteiskunnan syntyä, mutta sitä on vaikea pitää huonona asiana koska se ympäristö jossa palveluyhteiskunta syntyisi helpommin, olisi huomattavasti eriarvoisempi tuloerojen suhteen. Tätä Kokoomus kaiketi on (kärjistäen) tarkoittanut sillä että kaikille kyllä riittää töitä suomessa. Toki riittää, ja jos haluaa tulla toimeen niin kaksikin työtä on hyvä olla, mikäli tuloerot repäistään kunnolla kasvuun 🙂
**********
Tämä kaikki istuu varsin mielenkiintoisesti tulevaan öljy- ja energiakriisiin, jossa meidän on pakko rajoittaa systeemiin työnnettävän ulkoisen energian määrä todennäköisesti melko rajusti (mekanismina hinnan nousu tai säännöstely). Samalla kun energian hinta nousee, talous heikentyy, ja se luo paineita palkkamaltille, ajastaan jopa palkkojen putoamiselle. Tämä parantaa palveluiden saatavuutta sille osalle väestöä joka pysyy ”pinnalla” ja toisaalta tasoittaa ihmistyön hintaa verrattuna (polttomoottori)koneiden käyttöön.
Olisi kiva katsoa suomen palvelusektorin työpaikkojen jakaumaa eri aloihin, onko kellään heittää kehiin linkkiä tai piirakkaa asiasta? 🙂